29.8. la

Rise and shine, olipas aamu. Silmät aukesivat hetken liian aikaisin ja säpsähtäen sängynreunalle istumaan...?? Ai, joo. Aamupalalle. Olin mielenkiinnosta ottanut huoneen aamupalalla ja vatsan mielestä oli jo aika lähteä tarkastamaan aamupalan herkut.

Kyllä tällä jaksaa

Hipsin alas ravintolaan ja tarjoilija huikkasi "Hola :) Breakfast ?" Minä vaan "sii sittelin, por favor" ja istuin pöytään. Kesti, joten varmasti keittävät kananmunat kiinteiksi. Hyvä. Jahas sieltäpä näyttääkin vatsantäytettä tulevan :) Jahas, jahas. Kuinkahan pöydänjalat kestää ? ....Että sellasta...Tiesinhän minä, mutta silti hiukan yllätti.




Nautittuani aamupalan, niputin tavarat ja siirryin pihalle. Mitään suunnitelmaa, saati tietoa seudusta ei ollut. Tai eilisen loppunousun tiesin ja sinne en tänään menisi. Päätin lasketella alarinteessä olevaan kylään ja jatkaa sieltä aina risteysväli kerrallaan. Mukavia teitä varmasti kaikki.

Siitä vaan kirkon ohi ja eteenpäin. Ei kai siunatusti alkavana päivänä voi mitään pahaa seurata... 

Kylän jälkeen laskettelin jyrkähköä rinnettä kohti laaksonpohjan jokiuomaa ja T-risteystä. Vaemmalle, oikealle, vasemmalle. Siis vasemmalle. Ylämäkeen. Pienempää vaihdetta ja nautiskellaan maisemista. Vaan onpa jo näin aamusta kuuma...? Kohosin ylös laakson pohjalta ja pian talot siellä alkoivat näyttää pieniltä. Hiki virtasi ja koko ajan piti juoda. Eikö tämä lopu koskaan...? Vaan loppuihan se. 40 minuuttia poljettuani saavutin huipun. Matkaa olikin jo tullut taitetua melkein 8 km, joista ensimmäiset 3 alamäkeen hetkessä huristellen. Taitaa tulla pitkä päivä :)

Tietysti ylämäen jälkeen tulee alamäki ja matka eteni. Hyvin äkkiä kuitenkin selvisi, että päivän kuvio olisi aamunavauksen kaltainen. Puoli tuntia pienimmällä vaihteella ylös ja hujauksessa alas. Pikkuhiljaa jäin kuitenkin laskuissa korkeammalle, joten kokonaisuutena nousin vuoriston kylkeä hitaasti, mutta varmasti.

Kuuma on kyllä kun...Limon Fanta maistui kyllä taivaalliselta, kun nappasin sellaisen Cadiarin kylässä. Muutama päivä sitten keksimäni konsti auttoi myös kuumuuden kanssa. Limut tarjoillaan paikkalliseen tapaan jäillä, mutta voit itse kaataa limpparin lasiin. Minä en kaada, vaan otan jääpalan mukaani ja laitan sen kypärän päälle. Kypärän muotoilussa on juuri sopiva kuoppa, jossa jää kestää ja sulaa siellä valuttaen pikkuhiljaa kylmää vettä päähän :)

Reilun parin tunnin ajamisen jälkeen olin noussut 1000 m korkeuteen ja saavuttanut vuorijonon harjan. Seuraavan 4 km aikana tie laski 250 m alemmas ja siitä seuraavan 7 km matkalla tultiin taas 200 m alas. 11 km meni mukavasti sillon tällön poleksien :), mutta samalla olin pudonnut vuorijonojen väliseen laaksoon ja uusi nousu alkoi. Hitaasti.

Ajamani tie halkoi maaseutua ja maatiloja oli taajaan. Viljelyksiä silmänkantamiin, pitkin vuorten rinteitä. Paikoin näytti täysin mahdottomalta pystyä viljelemään mitään niin jyrkillä seinämillä, mutta siellä vaan suorat, siistit rivit olivat. Jossain kohdin näkyi maatalouskoneen renkaanjälkiäkin ja olisin mielelläni nähnyt minkälaisilla väkkäroillä noilla rinteillä ajellaan.

Oliiviloita

Alkoi olla tuskaisen kuuma. Olin juonut ja samalla hikoillut kuin possu, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Olisiko kuumimmat olot, joissa olen koskaan ajanut. Vuorten välissä ei tuullut yhtään ja aurinko oli armoton. Lämpömitareita ei matkalle osunut, mutta sisäinen mittarini kiehui.

Aurinko ylhäällä ?

60 km kohdalla olin tillintallin ja viimeisillä älyilläni kurvasin tiensivuun, kallioseinämän tarjoamaan pieneen varjoon. Istuin pitkään pää riipuksissä ja hörpin pullotolkulla vettä. Onneksi olin saavuttanut nousujonon laen ja ylätasangolta kävi pieni tuulenvire. Olipa fiilis. Olinko saavuttamassa suomalaiskävelijöille varatun lämpöhalvauksen. Huh :(

Olo parani ja olin risteyksessä, josta pääsi myös rannikolle. Matkaa olisi alle 30 km ja samalla olin liki 850 m korkeudessa, joten alamäkien olisi pakko alkaa pian. Suunta oli siis selvä. Ennakkokuvitelmistani poiketen lähdin pois vuorilta. Onneksi tänne pääsee takaisin. Senkun kiipeää :)

Aivan taukopaikkani jälkeen alkoikin lasku kohti merta. Laaksoihin ilmestyi valtavia kasvihuoneita ja lopulta laaksot muuttuivat kasvihuoneiksi. Kasvihuone jatkui lopulta rannikolle saakka, eikä voinut kuin äimistellä. Eipä ihme, ettei meikäläinen maanviljely oikein pärjää tehotuotannossa näille hehtaarien...tai oikeastaan neliökilometrien kokoisille tuotantolaitoksille.

"Espanjalainen tomaatti. 0,99 €/ kg"

Ei jumalau...tää on se mikä näkyy avaruudestaki.