4.9. Antenni-mäki

Tänää Kari vei miut "maalimankuuluun Antenni-mäkee". Olin kuullu tarinoita vihasesta töppyrästä iha lähellä Torreviejaa ja tietenki halusin päästä ite naatiskeleen siitä.

Hurauteltii rauhassa muutaman kympin siirtymä Hurchillon kylän laitamille. Antennit näky jo kaukaa.

Käännyttii viljelyste reunustamalle pikkutielle ja otettii viimeset vesihuikat enne mäen alapäässä olevalle sillalle kääntämistä. Mäki nousi edessä.

Heti alkuun nousu söi kaiken vauhdin minkä oli onnistunu alatasanteelta ottamaan. Tönkäre oli vaa lyhyt pätkä ja tie taittu alamäeks. Pari sataa metrii kevyttä pyöritystä ja uudestaa eturengasta ylöspäin.

Jyrkkyys pysyi kohtuullisena kun tie luikerteli metsän siimeksessä. Aavistelin pahaa. Yhe serpentiinin jälkee aukes suora näkymä mäen laelle ja loputon seinä suoraan korkeuskäyrie poikki.

Satulassa ei enää tarvinnu istuu, ku fillari ei liikkunu, jossei polkenu täysillä putkelta. Mittariin vilkuillessa nousukulma nauliintu 17- 19% välii eikä helpotusta näkynyt. Ihahhirveetä. Onko pakko!? Tässoo mitn järkee...

Kampikierros kerrallaa pyörä nytkähteli eteeppäi ja lopulta mutka armahti. Kymmenen metrin matkan jyrkkyys laski 12%iin ja tuli hullu tunne."Tässä palautetaan"....???? Hölmistyin ajatuksesta ja tunteesta. Jyrkkyyshä oli edellee ihajjäretön, mut lastenleikkii verrattun edellisen... ja aaaarrrghh, seuraavan suoran tarjoomasta. Ejjoo totta! Rätti läsähti naamaan ja uus seinä edessä ampu taivaaseen.

Järkytyksestä autto toipumaa näkymä tyhjästä taivaasta suoraa edessä. Vilkaisu antenneihi varmisti unelman. Olin viimesellä tuskantäyteisellä suoralla. Kiri päälle ja enkelkuoro hymisteli ääntään auki.

Enstana muista millo ois tuntunu yhtä pahalta, mut tie taipu ja näin asphaltin loppuvan. Olin pelastunu ja viikatemies laitto työkalunsa takas viitan alle. Teki mieli pysähtyy, mut käänsin ympäri ja koitin pyöritellä jalkoja samalla ku huohotin raskaasti ja ajoin ympyrää mäen laella. Olipa hyvä fiilis ☺️.

Hetken puhalleltuu lähettii laskemaan alas. Oma temppunsa seki. Vauhtii ei tehny mieli päästää kiihtyyn ja sormet puutu, ku puristi jatkuvasti kaffoja. Ehkä levyjarruilla on oikeesti paikkansa maantiefillareissaki.

Hyvillä mieli kurvailtiin kohti Torreviejaa. Kaffihammasta rupes kuitenki kolottaa ja käytii nauttiis hetkestä kohalle osuneen raflan terassilla. Tuorepuristettu mehu ja kunnon kahvi. Nam.

Molemmille oli lenkillä tullu sopivasti nälkä ja tehtii kollektiivine päätös. "Wok-buffet" sanottii yhtee äänee. 😂. Helppoo ja niiiii hyvää.

Mahat täynnä viel Litlistä iltapalaa ja Karille tarttu mukaan koneelline appelsiinipuristin 😀. Kämpille päästyy härveli testiin ja htto, ett oli näppärä! Mehu tirahti lasiin ja olipa hyvää.

Hieno päivä!