Loppusuora

Ruska2018, 8.etappi

Kylä nukku viel ku liu`uin maantielle. Oli vähä haikee fiilis ja tuntu, ett aikanen startti osu just  kohalleen. Sain rullailla sumuisen maiseman läpi omissa ajatuksissa ja ihailla aamun valostumisen, ilman mitää häiriöö.

Matka taittu riuskaan sivutuuleen ja loivaan myötämäkeen vauhdikkaasti. Aloin mielessäni arpomaan reittivaihtoehtojen välillä. Kääntyäkö vuoriston keskellä kulkevalle reitille vai jatkaa lähempänä rannikkoa kulkevaa isompaa tietä. Tein päätöksen ja käänsin vuorille. Tie ampui välittömästi kohti taivasta ja kun samalla kulkusuunta muuttu suoraan vastatuuleen, nii pikkupiru olkapäältä alotti narinansa tyhmästä reitistä. Sinnittelin päätöksen kanssa hissukseen eteenpäin ja koitin vakuutella, ett lopulta se osottautuu oivaks valinnaks. Muutaman kerran jätin polkasematta ja meinasin kääntyy, mut sit pääsin riittävän kauas, ettei takaskääntymisessä olis ollu enää mitää järkee ja tyydyin kohtalooni.

Olo oli kuitenki tympee ja koko homma tuntu tyhmältä. Vettäki sato ja asfaltti oli pskassa kunnossa. Ei ollu kivaa. Jännää kui mielialat vaihtelee laidasta toiseen ihan muutamassa minuutissa. Matkan aikana kertyny väsymys, kolotukset, muistot, lopun lähestymine...kaikki se vaikuttaa kui asiat menee pääkoppaan.

Tuuli oli ihajjäretön ja vaik rinteet välillä vähä suojas, nii välillä puuskat otti kunnolla kiinni ja puisteli kunnolla. Kiipesin taas yhen kukkulan yli ja käänsin pystysuoraan laskuun. Vauhti kiihty hetkessä ja kauhulla katoin edessä aukeevaa peltoaukeeta. Suora sivutuuli taivutti puut luokilleen ja heinä makas maata vaste. "Ej prkele, nyttei hyvä hytky !" Viiletin viimesten suojaavien puskien ohi ja varauduin iskuun. Tuuli tarttu kiinni ja väänsin vastaan. Fillari kulki aivan kyljellään, ku nojasin vihasta viimaa vasten. Pikkuhiljaa vauhti hidastu ja uskaltauduin nouseen istumaan pystympään. Puhaltelin säikähdystä. Ennoo ikinä enne pelänny tuulta pyöräillessä, mut siinä meinas kyll lirahtaa pöksyyn. Pellon toisella reunalla noussu 15% rinne meni siinä kuohussa ylös, ilman ahistamista. Adrenaliini tekee ihmeitä :). Meni tovin, enneku rauhotuin. Puuh... 

Kyllästymine palas ja pää riipuksissa ajoin huoltiksen pihaan ja raahauduin sisälle. Mitää ei tehny mieli, mut oli vaa saatava hetki jotai muuta ku fillarointii. Otin kaffin ja menin maksaan. Kortti ei toimi...? Mitä hittoo ? Käteistä ? Ei miulla oo ku €uroja, sorry. Antaa olla, saat sen ilmaseks :). Kiittelin ja menin pöytään hörppiin juomaa. Sisään tuli autonsa tankannu mies. Senkää kortti ei toiminu. Katoin puhelinta. Ei kenttää. Ok. Jotai häikkää yhteyksissä, eikä vika ollukaa miu kortissa :). Huh.

Sade oli tauonnu, ku lähin taas liikkeelle. Muutama kilsa ja taas ropisi. Pysähyin laittaan takin takas päälle. Olin taas naama näkkärillä ja kaikki oli hienointa. Tauko oli toiminu :). Tie pieneni ja kulki vuorte välissä, joen rotkon reunalla. Koskena kuohuva vesi oli upeen näköstä ja ylhäällä näkyvä lumi täydens näkymät. Huokailin ja kiittelin itteeni reittivalinnasta :). Aivan järjettömän hienoo. Jylhää ja karuu seutuu, eikä vihmova sade muuta ku korosti nautintoo.

Lopulta tulin vedenjakajalle ja tie laski hienosti kiemurrellen kohti merta. Käännyin isommalle tielle ja vaik olin "pelänny" liikennettä, nii eihä siellä ketää kulkenu. Jokunen matkailuauto enää paikalliste joukossa.

Hyvä oli ajaa viimeselle kontrollipisteelle Hattengiin. Hieno levähyspaikka vuonon rannalla. Olis ollu hieno mesta vaik yöpymisee. Nuotiopaikat, katokset, lämmin porsliinivessa :). Mie vaa söin vähä eväitä ja jatkoin matkaa kohti Kilpisjärvee. Nyyttoli vaa loppunautinnot edessä.

Hirvee vastatuuli ja sai hymyillä koko rahalla, enneku raja-asema ja Saanan rinteet tuli näkyviin. Olipa kiva fiilis kurvata maalihotellille ja mennä sisään muide ajjemmi tulleide luo. Hienoo porukkaa. Loppukalia ejjois voinu maistuu makeemmalta. Lopulta miulle jäi 6 tuntii käyttämättä reitille sallitusta ajasta, mut en kuitenkaa viittiny lähtee mihinkää sakkolenkille vaa siirryin loppukaronkaan muitte seurassa.

Kivaa jutusteluu ja hyvää ruokaa. Ei voinu syntyy muuta ajatusta, ku ett ens vuonna uudestaa :). Oli ihannappi reissu, jonka yhteine illanvietto viel kruunas. Hyvällä mielellä pääs vetäytyyn nukkumaan.

175 km/ 12 h. Iha huippupäivä vuoristoradalla...niin fiilisten ku maastonki suhteen. Parasta. Kiitos :).