4.1.2019 Jälkimaininkeja
Eipä todellakaan yllätyksenä. Kuumetauvinhan se sit lykkäs. Jotenki arvelin jo enne reissuun lähtöö, ett näi vois kävvä. Taas ku pitkästä aikaa rääkkää itteesä, nii vastustuskyky laskee ja pöpöt hyökkää. Siihe ku viel tuli sopivasti kylmettymistä, nii paketti oliki kasassa. Noh, tällästä tää on, ei maha minkää. Toivottavasti menee nopeesti ohi ja pääsis jatkaan fillarointii.
Lunta tullu iha peevelisti muutamaa päivää, nii alkaaki oikee talvipyöräilykausi. Vaatii taas vähä opetteluu vaatetukselta, ett löytyy sopivat kamppeet pakkaskeleihi. Fillarit onneks jo nastamoodissa, nii ei jää siittä kii ajamine :). Ja...tuliskoha tänä talvena hiihettyy. Nyttois ainaki mahis, ku ladut päästy tekee jo nyt hyvää kuntoo.
perjantai 4. tammikuuta 2019
maanantai 31. joulukuuta 2018
31.12.2018 Vanhaa vuotta ja eteeppäi
Semiperinteisestihä se syksy taas lipsahti. Soffan seireenilaulu oli monena päivänä liia kutsuva ja pääki oli täynnä fillarointii. Ej kiinnostanu ajella sateessa, eikä oikei muutenkaa. Pari kuukautta meni käytännössä treenaamatta. Muutaman ulkoilun tein viikottain, mut hiki ei päässy vaatteita syövyttään. Noh minkäs teet...
Talvipäivänseisaus tuli kuitenki ja kaikkee järkee vastaan lähin rimpuileen herrojen kans Lappeerrannasta läpi yön kohti Tamperetta. Pääsin viä itte piirtään reitin kartalle ja valitsin ideaks sopivasti hölmöilyy hiekkateillä ja pikkutiemutkitteluu, ettei pääsis paksu poika liia helpolla.
Mentii Juhan kaa Boulder Saimaalle mis Tuomo ja Perttu jo hörppi klökii. Kellon lyödessä laitettiin ittemme liikkeelle ja nokka kohti länttä. Taavetist alko melkone seikkailu luistinratatietä pitki ja sai ajaa kieli keskellä suuta ja puristaa pakaroita yhtee, ettei jännäkakka olis livahtanu pöksyyn. Selvittii ehji luin Kaipiaisii, mis tehtii järkipäätös ja siirryttii isolle tielle, enneku kukaa satuttaa ittensä.
Yö meni melkolailla rajotinta vastaan ajaessa, kyll oli kunto päässy pskaks...taas kerra :). Matka kuitenki eteni ja fiilis oli koko porukalla kivan rento. Törmättii matkalla lumipöpperöönki. Lahde kohdalla oli tullu lunta, mut onneks liikenne VT12lla oli yöllä tosi hiljasta ja pystyttii ajaa rengasurassa, nii lumi ei pahasti sotkenu etenemistä.
Pitkän yön jälkee oli makeeta kurvata Ruusendaalin pihaan ja kömpii saunoon kymmenie muitte tyhmie joukkoon. Ennätysosanotto tapahtumassa. Hienoo :).
Lauteilla alko vähä jännittää seuraavan viikon Espanian leiristä selviimine...Karin kaa oli sovittu kilsojen nielemisestä, mut varsinaisesti ei ollu luottavaine olo omaan jaksamiseen. Mut sillä mennää mitä on tarjolla.
Menin Torreviejaan torstai iltana. Seuraavana päivänä alotettiki sit leiri napakasti lepopäivällä, nii saatii mukavasti löysät pois häiritsemästä ajamista :). Lavvantaina avrinko lämmitti kivasti, ku lähettii Karin ja Anniinan kaa ajeleen. Ajettii lenkki kivan rennosti yhen nousun taktiikalla. Just namu totutteluajo. Tuntu tosi kivalta. Kuumakin oli, +24C :).
Jouluks Kari oli valmistellu ihan huippu espanjalais-suomalaisen tapaspöydän ja nautittii iltaa hyvällä mielellä. Juteltii ja naurettii, niinku ystävie juhlassa kuuluuki. Tosi upee kokemus. Mii laik.
Päivittäi käytii ajaas, Kari ohjelmansa mukaa ja mie vähän lopusta lintsaten lyhempii, ku pohjat tosiaa oli vähä mitä sattuu :). Sit tuliki leirin huipentuma. Suunnitelmana ajaa RAAM-treeni läpi espanjalaise yön. Kimmo ja Anniina lähti huoltoautolla treenaan crewn-toimintaa ja mie peesaamaan Karii fillarilla.
Piettii alusta asti maltti vauhin kans ja Kari testas nestemäist energiatäydennystä ens kesän protokollaa mukaillen. Mie pysyttelin hyväks havaitsemallani limu-karkki dietillä. Keelejäki kyll otin jokusen. Mut sit kans olin sopinu crewn kaa, Karin pään menoks, pikku källin ja ajatuste herättäjän. Yhellä tavvolla miulle oli oottamassa pitsa, jota söin korostetun nautiskellen Karin vetäessä energiajuomiaa :). Oli hyvää :)
Ilma oli auringo laskettuu viilenny nopeesti ja ku päästii vuorille, nii lämpö meni pakkaselle. Kuura peitti tienpientareet, eikä meinannu millää kestää lämpimänä. Onneks olin käyny ostaas lisää vaatteita. Ennois uskonu Espaniassa ajavani fillarilla -4 C pakkasessa läpi yön.
Muutama mesta osu reitille, joista näki ett päivänvalossa huikeita nähtävii. Alcala de Jucar tuli merkattuu kartalle isolla rastilla. Ihavvarmasti meen käymään päivänvalolla ja kattoon sen mestan kunnolla.
Hissuksee matka ja kylmyys nakers miu mieleen ja tein päätöksen "Ku aurinko nousee, nii kiipeen auton kyytiin.". Tavallaan huono omatunto, ku Karille jäi viel yli 150 km ajettavaa yksin, mut aattelin, ett valosassa se on kuitenki jees.
Aamun valkenemine vuorilla oli ihassaatana upee näky. Kannatti palella kellon ympäri niitte muutaman minuutin takii, ku pimeys käänty taivaarrannan punerruksesta valoks. Ihammehuissaa.
Käytii aamukaffilla jonku pikkukylän paarissa, mis oli huikee hulina. Metsästysseuran herrat valmisteli jänisjahtii ja nautti kaffejaa. Puhalsin lenkin itteltäni poikki ja lähetettii Kari yksin maantielle. Hurautettii huoltoauto takas Torreviejaan ja sain lämmintä vaatetta päälle. Taivaallista. Käytii viel ajeleen autolla, jos oltas löydetty Kari, mut reitit meni jossai kohtaa ristiin, nii palattii takas kaupunkii ja hommattii Karilleki pitsa oottaan.
Ootellessa vaivuin uitutukseen ja aloin pakkaan kamoja nippuun kotimatkaa varte. Pska. Oli upee reissu ja erityise vaikeeta lähtee kotii, mut onneks aina pääsee takas :).
Muutaman tunnin päästä Kari kurvas kämpille, liki 6markkaa ajaneena. Mies oli intoo täynnä. Kone. Upee urheilija. Pitsaa koneeseen ja seuraavaa treenii suunnitteleen. On se kova :).
https://www.facebook.com/Tavoitteena-RAAM-maaliviivan-ylitys-384722171541372/?__xts__[0]=68.ARBX9jK-JH4Sgy1bDo43oFIRa75og2dfriXL1wlqApva7yhuDSeu6t5SUGE3ta8dGCWTLHwdqTus_ucd6dm0AWy4JSdS3NAH5M6mkiPR5pUDtwfa-wRjejrU_NUaA71dG5C-WUcJFCGWK6AYe8ZDY7yZUQxQij0Gq9yx4iq9k6ZMvA5oFYXzwQl92zkKqf8QyTw8ZsWZZMG4v575PIT19w1CYEPsdtdO14a8CK8RiP6WYN0VJ6XmRp0p8E8z87305RBohJpMxfdrectzW6CJyR51JP0B8oxzw8NePJPsUrdSUaLa2uu8e1DMxns0-eHWoSPQhJHG9_By0YrzXsk5ZNuV9VBZpB4kNKaUTyEzYiHF0BTJ4grrbg
Aamulla heräsin kurkku karheena ja nenä vuotavana. Oikee ratkasu jättää eiline reissu keske...vaik tuski ne loput kilsat ois enää tätä tautii mihkää muuttanu, normi vilustumiselt vaikuttaa. Kari nakkas miut kentälle ja halatessa sovittii seuraavat yhteiset askelmerkit kohti RAAMia maaliskuun leirin muodossa. Muutama kk vaa ja taas pääsen :).
Kaikkiaan hieno reissu. Tapahtumii riitti ja yllätyksii ei puuttunu. Parhautta. Elämä on :). Kiitos Kari&co.
Semiperinteisestihä se syksy taas lipsahti. Soffan seireenilaulu oli monena päivänä liia kutsuva ja pääki oli täynnä fillarointii. Ej kiinnostanu ajella sateessa, eikä oikei muutenkaa. Pari kuukautta meni käytännössä treenaamatta. Muutaman ulkoilun tein viikottain, mut hiki ei päässy vaatteita syövyttään. Noh minkäs teet...
Talvipäivänseisaus tuli kuitenki ja kaikkee järkee vastaan lähin rimpuileen herrojen kans Lappeerrannasta läpi yön kohti Tamperetta. Pääsin viä itte piirtään reitin kartalle ja valitsin ideaks sopivasti hölmöilyy hiekkateillä ja pikkutiemutkitteluu, ettei pääsis paksu poika liia helpolla.
Mentii Juhan kaa Boulder Saimaalle mis Tuomo ja Perttu jo hörppi klökii. Kellon lyödessä laitettiin ittemme liikkeelle ja nokka kohti länttä. Taavetist alko melkone seikkailu luistinratatietä pitki ja sai ajaa kieli keskellä suuta ja puristaa pakaroita yhtee, ettei jännäkakka olis livahtanu pöksyyn. Selvittii ehji luin Kaipiaisii, mis tehtii järkipäätös ja siirryttii isolle tielle, enneku kukaa satuttaa ittensä.
Yö meni melkolailla rajotinta vastaan ajaessa, kyll oli kunto päässy pskaks...taas kerra :). Matka kuitenki eteni ja fiilis oli koko porukalla kivan rento. Törmättii matkalla lumipöpperöönki. Lahde kohdalla oli tullu lunta, mut onneks liikenne VT12lla oli yöllä tosi hiljasta ja pystyttii ajaa rengasurassa, nii lumi ei pahasti sotkenu etenemistä.
Pitkän yön jälkee oli makeeta kurvata Ruusendaalin pihaan ja kömpii saunoon kymmenie muitte tyhmie joukkoon. Ennätysosanotto tapahtumassa. Hienoo :).
Lauteilla alko vähä jännittää seuraavan viikon Espanian leiristä selviimine...Karin kaa oli sovittu kilsojen nielemisestä, mut varsinaisesti ei ollu luottavaine olo omaan jaksamiseen. Mut sillä mennää mitä on tarjolla.
Menin Torreviejaan torstai iltana. Seuraavana päivänä alotettiki sit leiri napakasti lepopäivällä, nii saatii mukavasti löysät pois häiritsemästä ajamista :). Lavvantaina avrinko lämmitti kivasti, ku lähettii Karin ja Anniinan kaa ajeleen. Ajettii lenkki kivan rennosti yhen nousun taktiikalla. Just namu totutteluajo. Tuntu tosi kivalta. Kuumakin oli, +24C :).
Jouluks Kari oli valmistellu ihan huippu espanjalais-suomalaisen tapaspöydän ja nautittii iltaa hyvällä mielellä. Juteltii ja naurettii, niinku ystävie juhlassa kuuluuki. Tosi upee kokemus. Mii laik.
Päivittäi käytii ajaas, Kari ohjelmansa mukaa ja mie vähän lopusta lintsaten lyhempii, ku pohjat tosiaa oli vähä mitä sattuu :). Sit tuliki leirin huipentuma. Suunnitelmana ajaa RAAM-treeni läpi espanjalaise yön. Kimmo ja Anniina lähti huoltoautolla treenaan crewn-toimintaa ja mie peesaamaan Karii fillarilla.
Piettii alusta asti maltti vauhin kans ja Kari testas nestemäist energiatäydennystä ens kesän protokollaa mukaillen. Mie pysyttelin hyväks havaitsemallani limu-karkki dietillä. Keelejäki kyll otin jokusen. Mut sit kans olin sopinu crewn kaa, Karin pään menoks, pikku källin ja ajatuste herättäjän. Yhellä tavvolla miulle oli oottamassa pitsa, jota söin korostetun nautiskellen Karin vetäessä energiajuomiaa :). Oli hyvää :)
Ilma oli auringo laskettuu viilenny nopeesti ja ku päästii vuorille, nii lämpö meni pakkaselle. Kuura peitti tienpientareet, eikä meinannu millää kestää lämpimänä. Onneks olin käyny ostaas lisää vaatteita. Ennois uskonu Espaniassa ajavani fillarilla -4 C pakkasessa läpi yön.
Muutama mesta osu reitille, joista näki ett päivänvalossa huikeita nähtävii. Alcala de Jucar tuli merkattuu kartalle isolla rastilla. Ihavvarmasti meen käymään päivänvalolla ja kattoon sen mestan kunnolla.
Hissuksee matka ja kylmyys nakers miu mieleen ja tein päätöksen "Ku aurinko nousee, nii kiipeen auton kyytiin.". Tavallaan huono omatunto, ku Karille jäi viel yli 150 km ajettavaa yksin, mut aattelin, ett valosassa se on kuitenki jees.
Aamun valkenemine vuorilla oli ihassaatana upee näky. Kannatti palella kellon ympäri niitte muutaman minuutin takii, ku pimeys käänty taivaarrannan punerruksesta valoks. Ihammehuissaa.
Käytii aamukaffilla jonku pikkukylän paarissa, mis oli huikee hulina. Metsästysseuran herrat valmisteli jänisjahtii ja nautti kaffejaa. Puhalsin lenkin itteltäni poikki ja lähetettii Kari yksin maantielle. Hurautettii huoltoauto takas Torreviejaan ja sain lämmintä vaatetta päälle. Taivaallista. Käytii viel ajeleen autolla, jos oltas löydetty Kari, mut reitit meni jossai kohtaa ristiin, nii palattii takas kaupunkii ja hommattii Karilleki pitsa oottaan.
Ootellessa vaivuin uitutukseen ja aloin pakkaan kamoja nippuun kotimatkaa varte. Pska. Oli upee reissu ja erityise vaikeeta lähtee kotii, mut onneks aina pääsee takas :).
Muutaman tunnin päästä Kari kurvas kämpille, liki 6markkaa ajaneena. Mies oli intoo täynnä. Kone. Upee urheilija. Pitsaa koneeseen ja seuraavaa treenii suunnitteleen. On se kova :).
https://www.facebook.com/Tavoitteena-RAAM-maaliviivan-ylitys-384722171541372/?__xts__[0]=68.ARBX9jK-JH4Sgy1bDo43oFIRa75og2dfriXL1wlqApva7yhuDSeu6t5SUGE3ta8dGCWTLHwdqTus_ucd6dm0AWy4JSdS3NAH5M6mkiPR5pUDtwfa-wRjejrU_NUaA71dG5C-WUcJFCGWK6AYe8ZDY7yZUQxQij0Gq9yx4iq9k6ZMvA5oFYXzwQl92zkKqf8QyTw8ZsWZZMG4v575PIT19w1CYEPsdtdO14a8CK8RiP6WYN0VJ6XmRp0p8E8z87305RBohJpMxfdrectzW6CJyR51JP0B8oxzw8NePJPsUrdSUaLa2uu8e1DMxns0-eHWoSPQhJHG9_By0YrzXsk5ZNuV9VBZpB4kNKaUTyEzYiHF0BTJ4grrbg
Aamulla heräsin kurkku karheena ja nenä vuotavana. Oikee ratkasu jättää eiline reissu keske...vaik tuski ne loput kilsat ois enää tätä tautii mihkää muuttanu, normi vilustumiselt vaikuttaa. Kari nakkas miut kentälle ja halatessa sovittii seuraavat yhteiset askelmerkit kohti RAAMia maaliskuun leirin muodossa. Muutama kk vaa ja taas pääsen :).
Kaikkiaan hieno reissu. Tapahtumii riitti ja yllätyksii ei puuttunu. Parhautta. Elämä on :). Kiitos Kari&co.
sunnuntai 4. marraskuuta 2018
Loppusuora
Ruska2018, 8.etappi
Kylä nukku viel ku liu`uin maantielle. Oli vähä haikee fiilis ja tuntu, ett aikanen startti osu just kohalleen. Sain rullailla sumuisen maiseman läpi omissa ajatuksissa ja ihailla aamun valostumisen, ilman mitää häiriöö.
Matka taittu riuskaan sivutuuleen ja loivaan myötämäkeen vauhdikkaasti. Aloin mielessäni arpomaan reittivaihtoehtojen välillä. Kääntyäkö vuoriston keskellä kulkevalle reitille vai jatkaa lähempänä rannikkoa kulkevaa isompaa tietä. Tein päätöksen ja käänsin vuorille. Tie ampui välittömästi kohti taivasta ja kun samalla kulkusuunta muuttu suoraan vastatuuleen, nii pikkupiru olkapäältä alotti narinansa tyhmästä reitistä. Sinnittelin päätöksen kanssa hissukseen eteenpäin ja koitin vakuutella, ett lopulta se osottautuu oivaks valinnaks. Muutaman kerran jätin polkasematta ja meinasin kääntyy, mut sit pääsin riittävän kauas, ettei takaskääntymisessä olis ollu enää mitää järkee ja tyydyin kohtalooni.
Olo oli kuitenki tympee ja koko homma tuntu tyhmältä. Vettäki sato ja asfaltti oli pskassa kunnossa. Ei ollu kivaa. Jännää kui mielialat vaihtelee laidasta toiseen ihan muutamassa minuutissa. Matkan aikana kertyny väsymys, kolotukset, muistot, lopun lähestymine...kaikki se vaikuttaa kui asiat menee pääkoppaan.
Tuuli oli ihajjäretön ja vaik rinteet välillä vähä suojas, nii välillä puuskat otti kunnolla kiinni ja puisteli kunnolla. Kiipesin taas yhen kukkulan yli ja käänsin pystysuoraan laskuun. Vauhti kiihty hetkessä ja kauhulla katoin edessä aukeevaa peltoaukeeta. Suora sivutuuli taivutti puut luokilleen ja heinä makas maata vaste. "Ej prkele, nyttei hyvä hytky !" Viiletin viimesten suojaavien puskien ohi ja varauduin iskuun. Tuuli tarttu kiinni ja väänsin vastaan. Fillari kulki aivan kyljellään, ku nojasin vihasta viimaa vasten. Pikkuhiljaa vauhti hidastu ja uskaltauduin nouseen istumaan pystympään. Puhaltelin säikähdystä. Ennoo ikinä enne pelänny tuulta pyöräillessä, mut siinä meinas kyll lirahtaa pöksyyn. Pellon toisella reunalla noussu 15% rinne meni siinä kuohussa ylös, ilman ahistamista. Adrenaliini tekee ihmeitä :). Meni tovin, enneku rauhotuin. Puuh...
Kyllästymine palas ja pää riipuksissa ajoin huoltiksen pihaan ja raahauduin sisälle. Mitää ei tehny mieli, mut oli vaa saatava hetki jotai muuta ku fillarointii. Otin kaffin ja menin maksaan. Kortti ei toimi...? Mitä hittoo ? Käteistä ? Ei miulla oo ku €uroja, sorry. Antaa olla, saat sen ilmaseks :). Kiittelin ja menin pöytään hörppiin juomaa. Sisään tuli autonsa tankannu mies. Senkää kortti ei toiminu. Katoin puhelinta. Ei kenttää. Ok. Jotai häikkää yhteyksissä, eikä vika ollukaa miu kortissa :). Huh.
Sade oli tauonnu, ku lähin taas liikkeelle. Muutama kilsa ja taas ropisi. Pysähyin laittaan takin takas päälle. Olin taas naama näkkärillä ja kaikki oli hienointa. Tauko oli toiminu :). Tie pieneni ja kulki vuorte välissä, joen rotkon reunalla. Koskena kuohuva vesi oli upeen näköstä ja ylhäällä näkyvä lumi täydens näkymät. Huokailin ja kiittelin itteeni reittivalinnasta :). Aivan järjettömän hienoo. Jylhää ja karuu seutuu, eikä vihmova sade muuta ku korosti nautintoo.
Lopulta tulin vedenjakajalle ja tie laski hienosti kiemurrellen kohti merta. Käännyin isommalle tielle ja vaik olin "pelänny" liikennettä, nii eihä siellä ketää kulkenu. Jokunen matkailuauto enää paikalliste joukossa.
Hyvä oli ajaa viimeselle kontrollipisteelle Hattengiin. Hieno levähyspaikka vuonon rannalla. Olis ollu hieno mesta vaik yöpymisee. Nuotiopaikat, katokset, lämmin porsliinivessa :). Mie vaa söin vähä eväitä ja jatkoin matkaa kohti Kilpisjärvee. Nyyttoli vaa loppunautinnot edessä.
Hirvee vastatuuli ja sai hymyillä koko rahalla, enneku raja-asema ja Saanan rinteet tuli näkyviin. Olipa kiva fiilis kurvata maalihotellille ja mennä sisään muide ajjemmi tulleide luo. Hienoo porukkaa. Loppukalia ejjois voinu maistuu makeemmalta. Lopulta miulle jäi 6 tuntii käyttämättä reitille sallitusta ajasta, mut en kuitenkaa viittiny lähtee mihinkää sakkolenkille vaa siirryin loppukaronkaan muitte seurassa.
Kivaa jutusteluu ja hyvää ruokaa. Ei voinu syntyy muuta ajatusta, ku ett ens vuonna uudestaa :). Oli ihannappi reissu, jonka yhteine illanvietto viel kruunas. Hyvällä mielellä pääs vetäytyyn nukkumaan.
175 km/ 12 h. Iha huippupäivä vuoristoradalla...niin fiilisten ku maastonki suhteen. Parasta. Kiitos :).
Ruska2018, 8.etappi
Kylä nukku viel ku liu`uin maantielle. Oli vähä haikee fiilis ja tuntu, ett aikanen startti osu just kohalleen. Sain rullailla sumuisen maiseman läpi omissa ajatuksissa ja ihailla aamun valostumisen, ilman mitää häiriöö.
Matka taittu riuskaan sivutuuleen ja loivaan myötämäkeen vauhdikkaasti. Aloin mielessäni arpomaan reittivaihtoehtojen välillä. Kääntyäkö vuoriston keskellä kulkevalle reitille vai jatkaa lähempänä rannikkoa kulkevaa isompaa tietä. Tein päätöksen ja käänsin vuorille. Tie ampui välittömästi kohti taivasta ja kun samalla kulkusuunta muuttu suoraan vastatuuleen, nii pikkupiru olkapäältä alotti narinansa tyhmästä reitistä. Sinnittelin päätöksen kanssa hissukseen eteenpäin ja koitin vakuutella, ett lopulta se osottautuu oivaks valinnaks. Muutaman kerran jätin polkasematta ja meinasin kääntyy, mut sit pääsin riittävän kauas, ettei takaskääntymisessä olis ollu enää mitää järkee ja tyydyin kohtalooni.
Olo oli kuitenki tympee ja koko homma tuntu tyhmältä. Vettäki sato ja asfaltti oli pskassa kunnossa. Ei ollu kivaa. Jännää kui mielialat vaihtelee laidasta toiseen ihan muutamassa minuutissa. Matkan aikana kertyny väsymys, kolotukset, muistot, lopun lähestymine...kaikki se vaikuttaa kui asiat menee pääkoppaan.
Tuuli oli ihajjäretön ja vaik rinteet välillä vähä suojas, nii välillä puuskat otti kunnolla kiinni ja puisteli kunnolla. Kiipesin taas yhen kukkulan yli ja käänsin pystysuoraan laskuun. Vauhti kiihty hetkessä ja kauhulla katoin edessä aukeevaa peltoaukeeta. Suora sivutuuli taivutti puut luokilleen ja heinä makas maata vaste. "Ej prkele, nyttei hyvä hytky !" Viiletin viimesten suojaavien puskien ohi ja varauduin iskuun. Tuuli tarttu kiinni ja väänsin vastaan. Fillari kulki aivan kyljellään, ku nojasin vihasta viimaa vasten. Pikkuhiljaa vauhti hidastu ja uskaltauduin nouseen istumaan pystympään. Puhaltelin säikähdystä. Ennoo ikinä enne pelänny tuulta pyöräillessä, mut siinä meinas kyll lirahtaa pöksyyn. Pellon toisella reunalla noussu 15% rinne meni siinä kuohussa ylös, ilman ahistamista. Adrenaliini tekee ihmeitä :). Meni tovin, enneku rauhotuin. Puuh...
Kyllästymine palas ja pää riipuksissa ajoin huoltiksen pihaan ja raahauduin sisälle. Mitää ei tehny mieli, mut oli vaa saatava hetki jotai muuta ku fillarointii. Otin kaffin ja menin maksaan. Kortti ei toimi...? Mitä hittoo ? Käteistä ? Ei miulla oo ku €uroja, sorry. Antaa olla, saat sen ilmaseks :). Kiittelin ja menin pöytään hörppiin juomaa. Sisään tuli autonsa tankannu mies. Senkää kortti ei toiminu. Katoin puhelinta. Ei kenttää. Ok. Jotai häikkää yhteyksissä, eikä vika ollukaa miu kortissa :). Huh.
Sade oli tauonnu, ku lähin taas liikkeelle. Muutama kilsa ja taas ropisi. Pysähyin laittaan takin takas päälle. Olin taas naama näkkärillä ja kaikki oli hienointa. Tauko oli toiminu :). Tie pieneni ja kulki vuorte välissä, joen rotkon reunalla. Koskena kuohuva vesi oli upeen näköstä ja ylhäällä näkyvä lumi täydens näkymät. Huokailin ja kiittelin itteeni reittivalinnasta :). Aivan järjettömän hienoo. Jylhää ja karuu seutuu, eikä vihmova sade muuta ku korosti nautintoo.
Lopulta tulin vedenjakajalle ja tie laski hienosti kiemurrellen kohti merta. Käännyin isommalle tielle ja vaik olin "pelänny" liikennettä, nii eihä siellä ketää kulkenu. Jokunen matkailuauto enää paikalliste joukossa.
Hyvä oli ajaa viimeselle kontrollipisteelle Hattengiin. Hieno levähyspaikka vuonon rannalla. Olis ollu hieno mesta vaik yöpymisee. Nuotiopaikat, katokset, lämmin porsliinivessa :). Mie vaa söin vähä eväitä ja jatkoin matkaa kohti Kilpisjärvee. Nyyttoli vaa loppunautinnot edessä.
Hirvee vastatuuli ja sai hymyillä koko rahalla, enneku raja-asema ja Saanan rinteet tuli näkyviin. Olipa kiva fiilis kurvata maalihotellille ja mennä sisään muide ajjemmi tulleide luo. Hienoo porukkaa. Loppukalia ejjois voinu maistuu makeemmalta. Lopulta miulle jäi 6 tuntii käyttämättä reitille sallitusta ajasta, mut en kuitenkaa viittiny lähtee mihinkää sakkolenkille vaa siirryin loppukaronkaan muitte seurassa.
Kivaa jutusteluu ja hyvää ruokaa. Ei voinu syntyy muuta ajatusta, ku ett ens vuonna uudestaa :). Oli ihannappi reissu, jonka yhteine illanvietto viel kruunas. Hyvällä mielellä pääs vetäytyyn nukkumaan.
175 km/ 12 h. Iha huippupäivä vuoristoradalla...niin fiilisten ku maastonki suhteen. Parasta. Kiitos :).
lauantai 3. marraskuuta 2018
Hitonhitto
Ruska2018, 7.etappi
Onneks aamulla liput lepatteli ja oli lysti lähtee hyvällä jalalla liikkeelle. Heti alkuun piti tietty ajella harhaan. Pyörätie vei tietenki yhestä kurvista kohti kaivosta, eikä jatkanukkaa ulos kaupungista. Mitää viittaa ei tietenkää siihe tarvii laitaa. Samaa mieltä. No, vaa minuutin koukkaus, mut uitutti kui surkeesti fillarit huomioidaa nii monissa maissa. Suomen jotenki ymmärrän, ku liikenteen apinat on tääl vast pudonnu puusta, mut ett Ruotsissaki, jota oon kokematta pitäny sivistysvaltiona myös liikenteen osalta. Nääh, iha sama...
Kiirunan länsipuolella oli mageeta, kaiketi jokilaaksoo, jota horisontissa rajas tunturit. Oli upeeta ajaa. Junarata kulki tien vieressä ja stanan pitkät malmijunat kolisteli tunturin rinnettä pitki. Lumihuiput ja tunturijärvet tanssi ihanasti maisemassa. Olin iha fiiliksessä. "Kiitos mkpaa", aattelin useempaan kertaan. Yks tunteikkaimmista seteistä fillarin selässä. Aurinko, sateenkaaret, lumihuiput...Abiskon luonnonpuisto kyll sytytti mattiassa ison lapinkuumeen. "Onks aina pakko mennä etelään ku pohjosessaki onnäi ihanaa ?". En tiä, mut vahva haave synty lomaretkestä pohjosen vuorille.
Söin eväät hienolla levähyspaikalla järven rannassa ja kattelin, kui retkeilijät kasas yökamojaan nippuun. Semisti kateelline niille, ku saaneet olla yön ulkona. Ens kerralla :). Lihapiirakka ja vispipuuro ( ....siis. Hetkinen. Oikeestiko Pellosta asti mukana kulkenu vispipuuroo ? Siltä vaikuttaa :). ). Olipa hyvää. Limonaadia juomana, tietysti. Jotain kaupanhyllyn vähiten laittia, kolaa tai "jaffaa". Ei välii. Toimii.
Abiskon kylässä tienvarren "karkkikaupalle" ja energiaa matkaan. Oven vieressä törötti Juhan fillari. Hain hyllystä muutaman litran limua ja suunnistin kassalle. Katselin kymmenen metrin aasialaisjonoa ja huokaisin. Jonossa kohdallani ollut ruotsalaisrovva vilkaisi ostoksiani ja pyysi minut jonoon eteensä (!). Kiittelin ja hän totesi hymyillen limujeni maksamisen hänen edellään olevan "her pleasure". Kiitin, ja päätin lopettaa asian pohtimisen siihen... ööööö...
Pihalla Juha oli juuri lähdössä, kun tulin kaupasta. Oli läheteny Kiirunasta ripeemmin. Täyttelin juomapullot ja käänsin itseni maantielle Juhan perään. Ajelin vattimittaria tujjottaen...en oikeesti sitä tujjottanu, vaa upeita maisemii, mut vilkasemalla välillä pijin tehon kohillaan. Muutaman kilsan jälkee Juhan ajohousujen keltaset pohjepanelit ilmesty näkyviin. Oli hauska seurata, kui mei vauhdit eros maastonkohtie mukaan. Ajoin pikkuhiljaa kiinni muualla, ku jyrkissä ylämäissä, joissa miu ois pitäny tuplata tehot ajaakseni Juhan vauhtii. Maltoin mielen ja saavutin Juhan lopulta. Ajettii hetki rinnakkai ja kehuttii maisemii ja tietä. Sit mie laskin muutaman alamäen vähä kovempaa ja jatkettii omaa taivalta.
Olin iha taivaassa, eikä "jatkuva" ylämäki tai vastatuuli haitannu tippaakaa. Parhautta. Mut masu halus evästä ja ku taikaiskusta, just enne Riksgränseniä oliki ravintola, jonka buffettiin suunnistin. Laittelin sähköhärvelit latautuun ja hain lautasellisen kanasotkua, ku taas kerran Juha ilmesty samoilla ajatuksilla paikalle :). Olipa hauskaa. Molemmat syötii reilut satsit hyvää ruokaa ja tarinoitii mukavii.
Tuntu vähä teennäiseltä, ettei voitu ajaa kimpassa, mut sääntökirjan mukaan mentiin ja Norjauduttiin hajuraolla. Muistikuva vuosituhannen alkupuolen asuntoautoretkeltä oli, ett rajan jälkeen olis yhtä alamäkee Narvikiin. Se osottautu totaalisen vääräks. Alamäkipätkien välissä tie kiipeski välillä reilusti vuoristonousuna. Vaik pettymys puhals naamalle, nii nousujen vastapainoks tulleet huikeen vauhdikkaat laskupätkät sai hampaat hymyyn, enkä vaihtais hetkeekää :).
Lopulta vuorten oli myönnettävä onnistumiseni ja annettava huikea pudotus merenrantaan. Upea setti aina Kiirunasta asti huipentui vauhdikkaaseen alamäkeen. Suosittelen lämpimästi. Alhaalla tie lähti kiemurtelemaan rantaa mukaillen ja muutamasta tunnelista huolimatta fillarointi oli lystiä. Ihmettelin laskuveden paljastamia lahdenpohjia ja merestä pystysuoraan nousevia rinteitä. Matka taittui utopiassa ja huomaamatta tulin Bjerkvikiin. Oisin varmaan menny ohi, mut limupullot vaati täydennystä, nii stoppasin kaupalle ja älysin olevani risteyksessä, mistä piti kääntyy sisämaahan :).
Eturengas nousi merkittävästi ylemmäs ku takagummmi ja hihkuin innosta. Kilometritolkulla tehokontrolloituu kiipeemistä 6-8% nousussa tuntu hienolta. Merinäkymä takana oli jotai mitä, ennoo enne nähny. Hienoo. Laivat lipu pitkin vuonoo ja laskeva aurinko heitti varjot maisemaan. Ihammparasta.
Pimeys laskeutu ja nousin viimeisen vuorinousun laelle. Tuuli työnsi selästä ja vaikka lämpötila putos, nii oli upeeta ajaa omassa valokeilassa ja kuunnella lehmien tai lampaitte tai mitä lie ääni pimeydestä. Ajaessani funtsin matkan jatkoa ja vaik ajo kulki, nii jotenki tuntu, ett ois halunnu nähä mitä ympärillä oli. Stoppasin huoltikselle kaffille ja lataan akkuja. Somettaessani vilahti silmäkulmassa tuttu hahmo ja selkäranka naksahti. Juha kurvasi katselemani hotellin pihaan ja se oli viimeinen kimmoke pysähtyä nukkumaan Setermoeniin.
Kirjauduin hotelliin ja sovin aikaisen poistumisen seuraavalle aamulle. Sain aamupalan huoneeseen. Hienoa. Ravintolassa liityin Juhan seuraan ja söimme hyvät kotiruoka-annokset. Ihan huippumesta.
240 km/ 14 h. Karkkia.
Ruska2018, 7.etappi
Onneks aamulla liput lepatteli ja oli lysti lähtee hyvällä jalalla liikkeelle. Heti alkuun piti tietty ajella harhaan. Pyörätie vei tietenki yhestä kurvista kohti kaivosta, eikä jatkanukkaa ulos kaupungista. Mitää viittaa ei tietenkää siihe tarvii laitaa. Samaa mieltä. No, vaa minuutin koukkaus, mut uitutti kui surkeesti fillarit huomioidaa nii monissa maissa. Suomen jotenki ymmärrän, ku liikenteen apinat on tääl vast pudonnu puusta, mut ett Ruotsissaki, jota oon kokematta pitäny sivistysvaltiona myös liikenteen osalta. Nääh, iha sama...
Kiirunan länsipuolella oli mageeta, kaiketi jokilaaksoo, jota horisontissa rajas tunturit. Oli upeeta ajaa. Junarata kulki tien vieressä ja stanan pitkät malmijunat kolisteli tunturin rinnettä pitki. Lumihuiput ja tunturijärvet tanssi ihanasti maisemassa. Olin iha fiiliksessä. "Kiitos mkpaa", aattelin useempaan kertaan. Yks tunteikkaimmista seteistä fillarin selässä. Aurinko, sateenkaaret, lumihuiput...Abiskon luonnonpuisto kyll sytytti mattiassa ison lapinkuumeen. "Onks aina pakko mennä etelään ku pohjosessaki onnäi ihanaa ?". En tiä, mut vahva haave synty lomaretkestä pohjosen vuorille.
Söin eväät hienolla levähyspaikalla järven rannassa ja kattelin, kui retkeilijät kasas yökamojaan nippuun. Semisti kateelline niille, ku saaneet olla yön ulkona. Ens kerralla :). Lihapiirakka ja vispipuuro ( ....siis. Hetkinen. Oikeestiko Pellosta asti mukana kulkenu vispipuuroo ? Siltä vaikuttaa :). ). Olipa hyvää. Limonaadia juomana, tietysti. Jotain kaupanhyllyn vähiten laittia, kolaa tai "jaffaa". Ei välii. Toimii.
Abiskon kylässä tienvarren "karkkikaupalle" ja energiaa matkaan. Oven vieressä törötti Juhan fillari. Hain hyllystä muutaman litran limua ja suunnistin kassalle. Katselin kymmenen metrin aasialaisjonoa ja huokaisin. Jonossa kohdallani ollut ruotsalaisrovva vilkaisi ostoksiani ja pyysi minut jonoon eteensä (!). Kiittelin ja hän totesi hymyillen limujeni maksamisen hänen edellään olevan "her pleasure". Kiitin, ja päätin lopettaa asian pohtimisen siihen... ööööö...
Pihalla Juha oli juuri lähdössä, kun tulin kaupasta. Oli läheteny Kiirunasta ripeemmin. Täyttelin juomapullot ja käänsin itseni maantielle Juhan perään. Ajelin vattimittaria tujjottaen...en oikeesti sitä tujjottanu, vaa upeita maisemii, mut vilkasemalla välillä pijin tehon kohillaan. Muutaman kilsan jälkee Juhan ajohousujen keltaset pohjepanelit ilmesty näkyviin. Oli hauska seurata, kui mei vauhdit eros maastonkohtie mukaan. Ajoin pikkuhiljaa kiinni muualla, ku jyrkissä ylämäissä, joissa miu ois pitäny tuplata tehot ajaakseni Juhan vauhtii. Maltoin mielen ja saavutin Juhan lopulta. Ajettii hetki rinnakkai ja kehuttii maisemii ja tietä. Sit mie laskin muutaman alamäen vähä kovempaa ja jatkettii omaa taivalta.
Olin iha taivaassa, eikä "jatkuva" ylämäki tai vastatuuli haitannu tippaakaa. Parhautta. Mut masu halus evästä ja ku taikaiskusta, just enne Riksgränseniä oliki ravintola, jonka buffettiin suunnistin. Laittelin sähköhärvelit latautuun ja hain lautasellisen kanasotkua, ku taas kerran Juha ilmesty samoilla ajatuksilla paikalle :). Olipa hauskaa. Molemmat syötii reilut satsit hyvää ruokaa ja tarinoitii mukavii.
Tuntu vähä teennäiseltä, ettei voitu ajaa kimpassa, mut sääntökirjan mukaan mentiin ja Norjauduttiin hajuraolla. Muistikuva vuosituhannen alkupuolen asuntoautoretkeltä oli, ett rajan jälkeen olis yhtä alamäkee Narvikiin. Se osottautu totaalisen vääräks. Alamäkipätkien välissä tie kiipeski välillä reilusti vuoristonousuna. Vaik pettymys puhals naamalle, nii nousujen vastapainoks tulleet huikeen vauhdikkaat laskupätkät sai hampaat hymyyn, enkä vaihtais hetkeekää :).
Lopulta vuorten oli myönnettävä onnistumiseni ja annettava huikea pudotus merenrantaan. Upea setti aina Kiirunasta asti huipentui vauhdikkaaseen alamäkeen. Suosittelen lämpimästi. Alhaalla tie lähti kiemurtelemaan rantaa mukaillen ja muutamasta tunnelista huolimatta fillarointi oli lystiä. Ihmettelin laskuveden paljastamia lahdenpohjia ja merestä pystysuoraan nousevia rinteitä. Matka taittui utopiassa ja huomaamatta tulin Bjerkvikiin. Oisin varmaan menny ohi, mut limupullot vaati täydennystä, nii stoppasin kaupalle ja älysin olevani risteyksessä, mistä piti kääntyy sisämaahan :).
Eturengas nousi merkittävästi ylemmäs ku takagummmi ja hihkuin innosta. Kilometritolkulla tehokontrolloituu kiipeemistä 6-8% nousussa tuntu hienolta. Merinäkymä takana oli jotai mitä, ennoo enne nähny. Hienoo. Laivat lipu pitkin vuonoo ja laskeva aurinko heitti varjot maisemaan. Ihammparasta.
Pimeys laskeutu ja nousin viimeisen vuorinousun laelle. Tuuli työnsi selästä ja vaikka lämpötila putos, nii oli upeeta ajaa omassa valokeilassa ja kuunnella lehmien tai lampaitte tai mitä lie ääni pimeydestä. Ajaessani funtsin matkan jatkoa ja vaik ajo kulki, nii jotenki tuntu, ett ois halunnu nähä mitä ympärillä oli. Stoppasin huoltikselle kaffille ja lataan akkuja. Somettaessani vilahti silmäkulmassa tuttu hahmo ja selkäranka naksahti. Juha kurvasi katselemani hotellin pihaan ja se oli viimeinen kimmoke pysähtyä nukkumaan Setermoeniin.
Kirjauduin hotelliin ja sovin aikaisen poistumisen seuraavalle aamulle. Sain aamupalan huoneeseen. Hienoa. Ravintolassa liityin Juhan seuraan ja söimme hyvät kotiruoka-annokset. Ihan huippumesta.
240 km/ 14 h. Karkkia.
14.10.2018
Ruska2018, etappi 6.
Aamupala jatko samaa rataa ku illan ruoka. Ei ois tehny mieli lopettaa syömist, mut ku ejjaksanu enempää. Oli huippu.
Sade oli tauolla, ku kannoi fillarin pihalle. Renkaist kuitenki roiskutti ja oli viel viilee, nii annoi sadekamppeitte olla päällä. Olipa lystiä. Fiilis oli iha erilaine ku parina edellisenä päivänä. Nautinto oli palannu.
Tie oli ihan parasta luokkaa. Ihmettelin mikä järki oli rakentaa uutta leveetä tietä keskelle ei mitää. Rekkoja kyll kulki melko paljo. Miksköhä ? En älynny. Mut en valittanukkaa, ku oli upeeta laskee menemään sileetä pikipintaa pitki.
Vittangissa tein nopeen kauppastopin ja just ku olin lähössä jatkaan matkaa, näin pitserian seinustalla muutaman fillarin. Kurvasin jutteleen. Kundi pyyhki just suupieliää pitsan rasvoista. Olivat jo käyneet seuraavalla kontrollilla ja saaneet mielestään tarpeeks vettä niskaansa. Taitettu matka näky naamoista, mut hymy oli silti kaikilla herkässä. Tuli itelleki, mikäli mahollista, viel parempi mieli, ku näki muittenki nauttivan hulluudesta iha täysillä :). Ois ollu hauska jäädä jutteleen pitemmäkski aikaa, mut iltapimee ei oottele ja pikipintaa riitti viel, nii jatkettii matkaa omiin suuntiimme.
Tie oli hivuttanu koko päivän ylöspäin ja ku samalla tuuli kävi sivuvastasesti, nii varsinaista vauhdin hurmaa ei matkanteko tarjonnu. Rauhassa huristellen maisema kuitenki vaihtu. Tien varressa seiso iso kyltti mainostaen Svappavaaran pitseriaa ja hetken suunnittelin evästaukoo, mut sit totesin, ett miulla oli etukori ja taskut täynnä eväitä, millä pärjään helposti Kiirunaan asti. Ruokatauon sijaan käännyin tielle E10 ja huh !
Yks surkeimmista esityksistä, mitä pitkiin aikaan ajanu. Uus tie oli vilkkaasti liikennöity ja rekkoja kulki jatkuvalla syötöllä. Kaistat oli erotettu törmäysaidalla ja pientareelle oli jyrsitty tärinäraidat. Fillaristille jäi todella kapee suikale kivien peittämää piennarta ajettavaks, eikä autot mahtunu väistään yhtään. Rekat hidasti hyvi vauhtiaan ja koitti parhaansa mukaa antaa tilaa, mut minkäs teet. Ei todella ollu mikää turvalline toteutus ja olo oli epämielyttävä. Tahtomatta tuli puristettuu kampia ihan liian kovaa, ku halusin vaa pois siitä tieltä. Onneks Esrangen risteys pelasti ja sai hengittää rauhassa.
Palautellen lähin kiemurtelemaan kohti avaruustutkimusasemaa. Maisemat muuttu hienosti ku tie kiipes yläspäi kohti tunturii. Rakkakentät ja männyt kuivalla kankaalla oli kivaa vaihteluu. Horisontissa välkkyvä salamointi kruunas näyn.
ESAn teleskooppiasema, isoine lautasanteneineen, oli eka todiste kontrollipisteen lähestymisestä. Kohta vastaan ajo Juha, joka oli jo käyny kääntymässä tien päässä. Vaihdettii muutama sana ja taas matka jatku. Hetken kuluttuu tie laski jyrkästi alas ja päätty verkkoaidalla rajattuun alueeseen. Tien päässä olevan parkkipaikan reunalla törrötti muistomerkkinä raketti. Sääntömääräinen kontrollivalokuva ja tutustumaan infokeskukseen. Muutaman kaffikupin jälkeen oli taas aika jatkaa ulkoilua.
Tuuli oli yltynyt ja sen suuntakin oli päivän mittaan kääntyny, nii ett vauhti tuntu välillä pysähtyvän. Käpälissä tuntu armotta liian kovaa ajettu pikataival, enkä jaksanu yhtää puristaa tuulta vasten. Hissukseen pääsin takaisin risteykseen, missä piti valita loppumatkan reitti Kilpisjärvelle. Tuuli pisti mielen totiseen painiin. Kääntyäkö takas kohti Suomea ja ajaa myötätuulessa vihellellen, vaiko hyväksyä vastatuuli ja jatkaa länteen kohti Norjaa. Jouduin pari kertaa pysähtymään ja miettimään valintaa. Lopulta sain ittelleni vakuuteltuu, ett länteen kannattaa suunnistaa. Kiirunan valot autto hehkullaan tekeen päätöksen: "Ajan kaupunkii ja pidän tauon, enneku jatkan matkaa, nii saan syötyy ja huilattuu reisiä vähän."
Matkaa oli kymppi, mut olipaha mattia-pojalle pitkä retki. Päätös päivän perälaudasta synty nopeesti ja tuskastuttavan hitaasti pääsin eteenpäi. Eka hotelli ja huone. Huh. Nopee suihku ja syömään. Ikkunan toisella puolen liput lepatti vaakatasossa ja tuuli riepotteli roskia pitki pihaa. Toivottavasti tyyntyy yön aikana. Pääsin just pyötään istuun lautasen kanssa, ku Juha käveli sisään ravintolaan. Samat ajatukset oli syntyny silleki matkan jatkosta ja satuttii kivasti samaan hotelliin. Jutusteltii hetki ja painuttii nukkumaan päivän rasituksii pois kropasta.
250 km/12 h. Mukavan lepposaa ja hyvänmielen ajelua, höystettynä ärsytyksentäyteisellä kiripätkällä. Toivottavasti jalka palautuu unella.
Ruska2018, etappi 6.
Aamupala jatko samaa rataa ku illan ruoka. Ei ois tehny mieli lopettaa syömist, mut ku ejjaksanu enempää. Oli huippu.
Sade oli tauolla, ku kannoi fillarin pihalle. Renkaist kuitenki roiskutti ja oli viel viilee, nii annoi sadekamppeitte olla päällä. Olipa lystiä. Fiilis oli iha erilaine ku parina edellisenä päivänä. Nautinto oli palannu.
Tie oli ihan parasta luokkaa. Ihmettelin mikä järki oli rakentaa uutta leveetä tietä keskelle ei mitää. Rekkoja kyll kulki melko paljo. Miksköhä ? En älynny. Mut en valittanukkaa, ku oli upeeta laskee menemään sileetä pikipintaa pitki.
Vittangissa tein nopeen kauppastopin ja just ku olin lähössä jatkaan matkaa, näin pitserian seinustalla muutaman fillarin. Kurvasin jutteleen. Kundi pyyhki just suupieliää pitsan rasvoista. Olivat jo käyneet seuraavalla kontrollilla ja saaneet mielestään tarpeeks vettä niskaansa. Taitettu matka näky naamoista, mut hymy oli silti kaikilla herkässä. Tuli itelleki, mikäli mahollista, viel parempi mieli, ku näki muittenki nauttivan hulluudesta iha täysillä :). Ois ollu hauska jäädä jutteleen pitemmäkski aikaa, mut iltapimee ei oottele ja pikipintaa riitti viel, nii jatkettii matkaa omiin suuntiimme.
Tie oli hivuttanu koko päivän ylöspäin ja ku samalla tuuli kävi sivuvastasesti, nii varsinaista vauhdin hurmaa ei matkanteko tarjonnu. Rauhassa huristellen maisema kuitenki vaihtu. Tien varressa seiso iso kyltti mainostaen Svappavaaran pitseriaa ja hetken suunnittelin evästaukoo, mut sit totesin, ett miulla oli etukori ja taskut täynnä eväitä, millä pärjään helposti Kiirunaan asti. Ruokatauon sijaan käännyin tielle E10 ja huh !
Yks surkeimmista esityksistä, mitä pitkiin aikaan ajanu. Uus tie oli vilkkaasti liikennöity ja rekkoja kulki jatkuvalla syötöllä. Kaistat oli erotettu törmäysaidalla ja pientareelle oli jyrsitty tärinäraidat. Fillaristille jäi todella kapee suikale kivien peittämää piennarta ajettavaks, eikä autot mahtunu väistään yhtään. Rekat hidasti hyvi vauhtiaan ja koitti parhaansa mukaa antaa tilaa, mut minkäs teet. Ei todella ollu mikää turvalline toteutus ja olo oli epämielyttävä. Tahtomatta tuli puristettuu kampia ihan liian kovaa, ku halusin vaa pois siitä tieltä. Onneks Esrangen risteys pelasti ja sai hengittää rauhassa.
Palautellen lähin kiemurtelemaan kohti avaruustutkimusasemaa. Maisemat muuttu hienosti ku tie kiipes yläspäi kohti tunturii. Rakkakentät ja männyt kuivalla kankaalla oli kivaa vaihteluu. Horisontissa välkkyvä salamointi kruunas näyn.
ESAn teleskooppiasema, isoine lautasanteneineen, oli eka todiste kontrollipisteen lähestymisestä. Kohta vastaan ajo Juha, joka oli jo käyny kääntymässä tien päässä. Vaihdettii muutama sana ja taas matka jatku. Hetken kuluttuu tie laski jyrkästi alas ja päätty verkkoaidalla rajattuun alueeseen. Tien päässä olevan parkkipaikan reunalla törrötti muistomerkkinä raketti. Sääntömääräinen kontrollivalokuva ja tutustumaan infokeskukseen. Muutaman kaffikupin jälkeen oli taas aika jatkaa ulkoilua.
Tuuli oli yltynyt ja sen suuntakin oli päivän mittaan kääntyny, nii ett vauhti tuntu välillä pysähtyvän. Käpälissä tuntu armotta liian kovaa ajettu pikataival, enkä jaksanu yhtää puristaa tuulta vasten. Hissukseen pääsin takaisin risteykseen, missä piti valita loppumatkan reitti Kilpisjärvelle. Tuuli pisti mielen totiseen painiin. Kääntyäkö takas kohti Suomea ja ajaa myötätuulessa vihellellen, vaiko hyväksyä vastatuuli ja jatkaa länteen kohti Norjaa. Jouduin pari kertaa pysähtymään ja miettimään valintaa. Lopulta sain ittelleni vakuuteltuu, ett länteen kannattaa suunnistaa. Kiirunan valot autto hehkullaan tekeen päätöksen: "Ajan kaupunkii ja pidän tauon, enneku jatkan matkaa, nii saan syötyy ja huilattuu reisiä vähän."
Matkaa oli kymppi, mut olipaha mattia-pojalle pitkä retki. Päätös päivän perälaudasta synty nopeesti ja tuskastuttavan hitaasti pääsin eteenpäi. Eka hotelli ja huone. Huh. Nopee suihku ja syömään. Ikkunan toisella puolen liput lepatti vaakatasossa ja tuuli riepotteli roskia pitki pihaa. Toivottavasti tyyntyy yön aikana. Pääsin just pyötään istuun lautasen kanssa, ku Juha käveli sisään ravintolaan. Samat ajatukset oli syntyny silleki matkan jatkosta ja satuttii kivasti samaan hotelliin. Jutusteltii hetki ja painuttii nukkumaan päivän rasituksii pois kropasta.
250 km/12 h. Mukavan lepposaa ja hyvänmielen ajelua, höystettynä ärsytyksentäyteisellä kiripätkällä. Toivottavasti jalka palautuu unella.
perjantai 12. lokakuuta 2018
12.10.2018 Shhh...it häpens samtaims
Ruska2018, etappi 5
Lorviaamu hotellissa, ku fillariliike avas vasta 10piltä. Olin ovenkaffassa kiinni heti, ku avasivat ja esitin asian. Sisurit kyytiin ja maantielle. Olipa viilee ilma.
Ajelin hiljasta tierreunaa ja kääntelin kaupalle. Nopeet ostokset. Suklaapatukkia peukalohangalline, meetvurstii ja limuu. Kyll niil taas jaksaa. Kaivoi satulalaukun kätköist lisäpaijan ja puin sen päälle samal, ku juttelin Juhan kaa. Se ties kertoo, ett illal oli ollu pakkasta. Ilmankos tuntu vähä raikkaalt. Toivoteltii hyvät matkat ja lähin ajelemaa kohti Pelloo.
Vei taas hetke ett pääs rytmii kiinni, mut ku oli alla kaks kevyttä päivää, nii muutamassa kilsassa kankeus hävis ja maisema alko vaihtuu. Tai siis, eihä se mihinkää vaihtunu. Samaa mettää siinä tiereunassa kasvo, vaik kui kuvitteli muuta. Vaa tietä ylittävät porolaumat toi ajoittai uutta kateltavaa.
Saavutin Iidan, jolla vaikutti siin kohtaa olevan heikko hetki. Oli ajanu pitkän päivä eile ja kylmyys ja väsy oli ruvennu tuntuu. Tsemppasin ja jatkoi matkaani. Oli hienoo kui erilaisii ihmisii hommas oli mukana ja kui jokaine teki matkasta omannäkösensä. Tuumailin kaikennäkösii, enkä oikei keskittyny ajamisee. Havahdui ku täräytin taas kerra routahalkeemaa. "Piru kui huonoo kuntoo tiet Suomess on päässy. Eikä ne ainakaa parane tulevai...??" Psssssssss... "Ejjoo totta!!"
Takarengas oli puhennu. Laskin kymmenee ja samalla kiittelin luojaani, ettolin hommannu ne kumit Roista, enkä ollu jatkanu matkaa riskillä. Irrottelin renkaa ja pyörittelin sitä käsissä, ettien puhkeemiselle selitystä. Hoh! Eipä ollu ihme, ett oli puhennu. Päällikumin kylki oli revenny. Oisko miulla kerra ajjemmi käyny. Varusteita kotona kasaillessa oli puhuttu, ett pitäskö ottaa varakumi mukaa, mut olin sitä mieltä, ett lottovoitto tulee helpommi, ku päällikumi menee. No, en ollu lotonnu. Ois vissii kannattanu.
Tunnustelin repeemää ja mietin vaihtoehtoi. "Nyt vaa uus sisuri ja pienet paineet sisää. Sit putkelta ajae reilu kymppi Pelloo, mis joku paikka, joss pääsee sisälle kuivaan tekee paikan päällikumii." Rupesin taas rengasjumppaan ku Juha ajo ohi. Huikkasin vastaukseks, ett homma hallussa, eikä hätää. Sisuri alko jo vaihtuu kokenei ottei, eikä menny pitkää ku pääsin taas matkaa. Rauhallista ajoo Pelloon.
Kaupan pihalta lähti just pariskunta fillareilla, nii ajoi ne kii ja kysyi neuvoo. Ne sano, ett iha lähellä oleva autokorjaamo myy fillarinkumei kans. Oltii kyll kaikki samaa mieltä, ett todennäkösesti, miu fillarii käypästä "erikoista kumii" sielt ei löytys. Ajoin kuitenki Pellon Autotarvikkeelle ja aattelin, ett pyydän päästä korjaamon puolelle fiksaan vanhan kumin.
Rengas kouras kävelin sisää ja näytin reikää myyjälle. "En usko...tai ootas.". Sit se meni varaston puolelle. Oottelin kunno tovin:" Tää ovvaa 23 millii levee...?" Ei oo totta! "Siis sehä on just paras ikinä nyt ! :)". Ikinä ois voinu kuvitella, ett noi löytyy gummi autovaraosaliikkeeltä, mut siinä se oli. Made in China luki komeesti kylessä kokotietojen kupeessa. Hep ! Eiku korjaamon puolelle ja kumi vaihtoo. Täydellist. Viel toine pumppu hyllystä, kiitos. Nyt ei prkele enää renkaitte takii jää tää reissu keske. Otin vanhanki kumin mukaan, ku siitä saisin kyll ajettavan alkuperäsen suunnitelman mukasesti paikkaamalla. Kiitin kauppiasta ja renkaat rullas ulkomaille.
Torniojokivarsi oli yksinkertast, mut kivaa ajettavaa ja tykkäsin. Mieliala oli kuitenki jotenki lässähtäny. Rengasshout oli päässy ihon alle ja ku alko sataa, nii totesin ettolin lähteny Ruskaan nauttiin ja sillähetkellä en nauttinu:"Voin puhaltaa pelin poikki". Ajoin taivaan kyynelte kastelemana tievvarsihotellille kysyyn huonetta. Mieleenkää ejjollu tullu, ettei tilaa olis, mut "Nej" oli vastaus. "Är här annan hotel i stan?" koitin sönköttää. Rouva katto minuu säälie ja otti puhelime. Koht miulle oli varattu huone läheisest pikkuhotellista :).
Ajoi hotellille ja kannoi fillarin huoneesee. Nopee suihku ja syömää alakerran buffaa. Ihammprkelee hyvä ruoka, suklaakakkuu myöte. Suosittu paikka vaikutti olevan, enkä yhtää ihmettele. Kivan intiimi paikka ja jos safka on aina samantasost ku nyt, nii itekki kävisin useemmi, jossois vähä lähenpänä. Maha täynnä ja paljo paremmalla mielellä painui pehkuihi.
160 km/ 10 h. Lopulline lässäys, mut hienoi hetkii ja kiva päätös päivälle. Hyvä päivä. Hymyilin.
Ruska2018, etappi 5
Lorviaamu hotellissa, ku fillariliike avas vasta 10piltä. Olin ovenkaffassa kiinni heti, ku avasivat ja esitin asian. Sisurit kyytiin ja maantielle. Olipa viilee ilma.
Ajelin hiljasta tierreunaa ja kääntelin kaupalle. Nopeet ostokset. Suklaapatukkia peukalohangalline, meetvurstii ja limuu. Kyll niil taas jaksaa. Kaivoi satulalaukun kätköist lisäpaijan ja puin sen päälle samal, ku juttelin Juhan kaa. Se ties kertoo, ett illal oli ollu pakkasta. Ilmankos tuntu vähä raikkaalt. Toivoteltii hyvät matkat ja lähin ajelemaa kohti Pelloo.
Vei taas hetke ett pääs rytmii kiinni, mut ku oli alla kaks kevyttä päivää, nii muutamassa kilsassa kankeus hävis ja maisema alko vaihtuu. Tai siis, eihä se mihinkää vaihtunu. Samaa mettää siinä tiereunassa kasvo, vaik kui kuvitteli muuta. Vaa tietä ylittävät porolaumat toi ajoittai uutta kateltavaa.
Saavutin Iidan, jolla vaikutti siin kohtaa olevan heikko hetki. Oli ajanu pitkän päivä eile ja kylmyys ja väsy oli ruvennu tuntuu. Tsemppasin ja jatkoi matkaani. Oli hienoo kui erilaisii ihmisii hommas oli mukana ja kui jokaine teki matkasta omannäkösensä. Tuumailin kaikennäkösii, enkä oikei keskittyny ajamisee. Havahdui ku täräytin taas kerra routahalkeemaa. "Piru kui huonoo kuntoo tiet Suomess on päässy. Eikä ne ainakaa parane tulevai...??" Psssssssss... "Ejjoo totta!!"
Takarengas oli puhennu. Laskin kymmenee ja samalla kiittelin luojaani, ettolin hommannu ne kumit Roista, enkä ollu jatkanu matkaa riskillä. Irrottelin renkaa ja pyörittelin sitä käsissä, ettien puhkeemiselle selitystä. Hoh! Eipä ollu ihme, ett oli puhennu. Päällikumin kylki oli revenny. Oisko miulla kerra ajjemmi käyny. Varusteita kotona kasaillessa oli puhuttu, ett pitäskö ottaa varakumi mukaa, mut olin sitä mieltä, ett lottovoitto tulee helpommi, ku päällikumi menee. No, en ollu lotonnu. Ois vissii kannattanu.
Tunnustelin repeemää ja mietin vaihtoehtoi. "Nyt vaa uus sisuri ja pienet paineet sisää. Sit putkelta ajae reilu kymppi Pelloo, mis joku paikka, joss pääsee sisälle kuivaan tekee paikan päällikumii." Rupesin taas rengasjumppaan ku Juha ajo ohi. Huikkasin vastaukseks, ett homma hallussa, eikä hätää. Sisuri alko jo vaihtuu kokenei ottei, eikä menny pitkää ku pääsin taas matkaa. Rauhallista ajoo Pelloon.
Kaupan pihalta lähti just pariskunta fillareilla, nii ajoi ne kii ja kysyi neuvoo. Ne sano, ett iha lähellä oleva autokorjaamo myy fillarinkumei kans. Oltii kyll kaikki samaa mieltä, ett todennäkösesti, miu fillarii käypästä "erikoista kumii" sielt ei löytys. Ajoin kuitenki Pellon Autotarvikkeelle ja aattelin, ett pyydän päästä korjaamon puolelle fiksaan vanhan kumin.
Rengas kouras kävelin sisää ja näytin reikää myyjälle. "En usko...tai ootas.". Sit se meni varaston puolelle. Oottelin kunno tovin:" Tää ovvaa 23 millii levee...?" Ei oo totta! "Siis sehä on just paras ikinä nyt ! :)". Ikinä ois voinu kuvitella, ett noi löytyy gummi autovaraosaliikkeeltä, mut siinä se oli. Made in China luki komeesti kylessä kokotietojen kupeessa. Hep ! Eiku korjaamon puolelle ja kumi vaihtoo. Täydellist. Viel toine pumppu hyllystä, kiitos. Nyt ei prkele enää renkaitte takii jää tää reissu keske. Otin vanhanki kumin mukaan, ku siitä saisin kyll ajettavan alkuperäsen suunnitelman mukasesti paikkaamalla. Kiitin kauppiasta ja renkaat rullas ulkomaille.
Torniojokivarsi oli yksinkertast, mut kivaa ajettavaa ja tykkäsin. Mieliala oli kuitenki jotenki lässähtäny. Rengasshout oli päässy ihon alle ja ku alko sataa, nii totesin ettolin lähteny Ruskaan nauttiin ja sillähetkellä en nauttinu:"Voin puhaltaa pelin poikki". Ajoin taivaan kyynelte kastelemana tievvarsihotellille kysyyn huonetta. Mieleenkää ejjollu tullu, ettei tilaa olis, mut "Nej" oli vastaus. "Är här annan hotel i stan?" koitin sönköttää. Rouva katto minuu säälie ja otti puhelime. Koht miulle oli varattu huone läheisest pikkuhotellista :).
Ajoi hotellille ja kannoi fillarin huoneesee. Nopee suihku ja syömää alakerran buffaa. Ihammprkelee hyvä ruoka, suklaakakkuu myöte. Suosittu paikka vaikutti olevan, enkä yhtää ihmettele. Kivan intiimi paikka ja jos safka on aina samantasost ku nyt, nii itekki kävisin useemmi, jossois vähä lähenpänä. Maha täynnä ja paljo paremmalla mielellä painui pehkuihi.
160 km/ 10 h. Lopulline lässäys, mut hienoi hetkii ja kiva päätös päivälle. Hyvä päivä. Hymyilin.
maanantai 8. lokakuuta 2018
7.10.2018 Plääh
Ruska2018, 4. etappi
Yö laavulla oli rentouttava ja heräsin tosi virkeenä. Kerra heräsin yöllä lisäämää nuotioo puita ja aamulla oliki viel hiillos jälellä, nii nakkasi muutaman kalikan hiilille ja aloi aamupalalle liekkie lämmössä. Evästä oli vähä liianki kans, mut söin viimeset kaikess rauhas samalla ku pakkailin makuupussii nippuu. Kanniskelin viel puuvarastol pilkkomiani halkoja laavun penki alle, nii seuraavall laavuilijal on kiva laittaa tulet. Kello oli pikkase enemmä ku olin aatellu, enneku olin lähtövalmiina, mut en silti halunnu jättää hommaa puolitiehe. Oliha miulla aikaa :). Meinasin ajaa seuraavan yön läpi ja olo oliki just sellane ku olin toivonu. Edelliset päivät ei tuntunu kropassa ja olin täyn intoo kaikist hienoist asioist, mitä oli jo tullu etee matkalla.
Ajoi Sallan keskustaa ja tankkasin kaupast evästä. Sit kurvasin vastatuulee, kohti Kemijärvee. Tie oli tylsä. Ei mitää nähtävää. "Onneks opettelin kesäll kuuntelee musaa ajaessa, niio ees jotai hupii tälleki pätkälle" aattelin monee kertaa, ku lauleskelin mukana :). Lopult Kemijärvi pelasti ja ajoin huoltikselle lounaalle.
Maha täynnä lähin eteepäi ja tuntu, ett maisemat ois muuttunu paljo mukavammaks. En tiiä, ehkä ruoka teki täs kohtaa tehtävänsä. Pääsin noi kymmene kilsaa, ku takarengas tyhjeni ! Ääähh. Toine rengasrikko. Ei naurattanu. Otin puhennee kumin pois ja etin päällikumista syyllisen. Ohut teräslangan pätkä törötti nätist pystyssä renkaa sisäpuolella. Nykäsin sen pois ja kävin kumin viel muutamaa kertaa läpi. Viimene varasisuri livahti käyttöö ja liikkeelle lähtiessä oli vähä orpo olo. Paikkoja oli tietysti mukana, mut silti... Laskin ehtiväni Rovaniemelle enneku urheilukaupat menee kii. Sinne siis ja repulline uusii sisureit, enneku jatkan yöhö.
Roissa taluttelin itteni isoo kauppakeskuksee, joss oli kaks urheilukauppaa. Menin ekaa ja katoin pyöräosaston hyllyyn. Täh ! Laatikkotolkulla maasturin renkait, mut ei yhtää maantiefillarin kumii ! Silmät hämmästyksestä pyöreenä menin toisee liikkeesee. Ei ees niitä maastopyörän kumeja! Olin puulla päähä lyöty. Kysyi neuvoo myyjiltä. "Ehkä Clas Ohlssonilla on. Jotai siel ainaki on, mut en tiiä onks noi erikoisii, ku siulle pitää olla." Häh? Iha tavalliset maantiefillarin kumit miulla on...? No, eiku sekatavarakauppaan. Noup. Öööö...mitäs sit? "Aamulla aukee tuoss vieress oleva pyöräliike, ehkä niillä on.". Jaahas. Hetken kyll keräilin itteeni. Nojailin kauppakeskuksen käytävällä fillariin, miettien vaihtoehtoja. Ilman sisureita vois jatkaa, mut... Majottumine jo Rovaniemelle taas romuttas idean loppuu kohti pitenevistä ajopäivistä. Valitsin seiftin. Lässähtäneenä talutin fillarin hotellille ja otin huonee :(.
160 km/ 11h. Pska. Kaikki oliki menny tähä asti liiaki hyvi suunnitelman mukaa. Fiilis oli aika tympee.
Ruska2018, 4. etappi
Yö laavulla oli rentouttava ja heräsin tosi virkeenä. Kerra heräsin yöllä lisäämää nuotioo puita ja aamulla oliki viel hiillos jälellä, nii nakkasi muutaman kalikan hiilille ja aloi aamupalalle liekkie lämmössä. Evästä oli vähä liianki kans, mut söin viimeset kaikess rauhas samalla ku pakkailin makuupussii nippuu. Kanniskelin viel puuvarastol pilkkomiani halkoja laavun penki alle, nii seuraavall laavuilijal on kiva laittaa tulet. Kello oli pikkase enemmä ku olin aatellu, enneku olin lähtövalmiina, mut en silti halunnu jättää hommaa puolitiehe. Oliha miulla aikaa :). Meinasin ajaa seuraavan yön läpi ja olo oliki just sellane ku olin toivonu. Edelliset päivät ei tuntunu kropassa ja olin täyn intoo kaikist hienoist asioist, mitä oli jo tullu etee matkalla.
Ajoi Sallan keskustaa ja tankkasin kaupast evästä. Sit kurvasin vastatuulee, kohti Kemijärvee. Tie oli tylsä. Ei mitää nähtävää. "Onneks opettelin kesäll kuuntelee musaa ajaessa, niio ees jotai hupii tälleki pätkälle" aattelin monee kertaa, ku lauleskelin mukana :). Lopult Kemijärvi pelasti ja ajoin huoltikselle lounaalle.
Maha täynnä lähin eteepäi ja tuntu, ett maisemat ois muuttunu paljo mukavammaks. En tiiä, ehkä ruoka teki täs kohtaa tehtävänsä. Pääsin noi kymmene kilsaa, ku takarengas tyhjeni ! Ääähh. Toine rengasrikko. Ei naurattanu. Otin puhennee kumin pois ja etin päällikumista syyllisen. Ohut teräslangan pätkä törötti nätist pystyssä renkaa sisäpuolella. Nykäsin sen pois ja kävin kumin viel muutamaa kertaa läpi. Viimene varasisuri livahti käyttöö ja liikkeelle lähtiessä oli vähä orpo olo. Paikkoja oli tietysti mukana, mut silti... Laskin ehtiväni Rovaniemelle enneku urheilukaupat menee kii. Sinne siis ja repulline uusii sisureit, enneku jatkan yöhö.
Roissa taluttelin itteni isoo kauppakeskuksee, joss oli kaks urheilukauppaa. Menin ekaa ja katoin pyöräosaston hyllyyn. Täh ! Laatikkotolkulla maasturin renkait, mut ei yhtää maantiefillarin kumii ! Silmät hämmästyksestä pyöreenä menin toisee liikkeesee. Ei ees niitä maastopyörän kumeja! Olin puulla päähä lyöty. Kysyi neuvoo myyjiltä. "Ehkä Clas Ohlssonilla on. Jotai siel ainaki on, mut en tiiä onks noi erikoisii, ku siulle pitää olla." Häh? Iha tavalliset maantiefillarin kumit miulla on...? No, eiku sekatavarakauppaan. Noup. Öööö...mitäs sit? "Aamulla aukee tuoss vieress oleva pyöräliike, ehkä niillä on.". Jaahas. Hetken kyll keräilin itteeni. Nojailin kauppakeskuksen käytävällä fillariin, miettien vaihtoehtoja. Ilman sisureita vois jatkaa, mut... Majottumine jo Rovaniemelle taas romuttas idean loppuu kohti pitenevistä ajopäivistä. Valitsin seiftin. Lässähtäneenä talutin fillarin hotellille ja otin huonee :(.
160 km/ 11h. Pska. Kaikki oliki menny tähä asti liiaki hyvi suunnitelman mukaa. Fiilis oli aika tympee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)