30.8. su
Tästä tulee hyvä päivä. Herätessä oli reipas olo ja untakin oli tullut riittävästi. Ehkä vähän turhankin paljon, sillä kello oli jo pitkällä. Parempi kuitenkin nukkua hyvin.
Liikkeelle ja ensimmäiseen auki olevaan kauppaan hakemaan aamupalaa. Tuoreita pasteijoita ja jukurttijuomaa sekä hetelmiä.
Matka La Curvasta Almeriaan ei odotetusti tarjonnut muuta nähtävää, kuin kasvihuoneiden kattoja. On se huima alue.
Lämpöä ja tuulta sitävastoin riitti. Vastatuuli oli jatkuvaa ja todella kovaa. Pyörä ei liikkunut mihinkään, vaikka periaatteessa tasaisella rannikolla matkan olisi kuulunut taittua lentämällä. Lämpömittarit näyttivät järkyttäviä lukemia + 37, +38 ja lopulta iltapäivällä mittari osoitti +39 astetta ! Ei mitään järkeä. Taukoa pitäessäni tuntui, että ajatuskin matkan jatkamisesta oksettaa. Nyt en tykännyt tästä hommasta :(
Vääntäydyin väkisin Almeriaan asti ja rantakahvilassa syödessäni tein johtajan päätöksen. Ei ole mikään pakko, jos ei tunnu kivalta ja tökkii. Huone, ilmastointi kovalle ja kylmää suihkua. Katselen illan tätä kaupunkia ja koitan huomenna uudestaan pyöränpäälle.
sunnuntai 30. elokuuta 2015
lauantai 29. elokuuta 2015
29.8. la
Rise and shine, olipas aamu. Silmät aukesivat hetken liian aikaisin ja säpsähtäen sängynreunalle istumaan...?? Ai, joo. Aamupalalle. Olin mielenkiinnosta ottanut huoneen aamupalalla ja vatsan mielestä oli jo aika lähteä tarkastamaan aamupalan herkut.
Hipsin alas ravintolaan ja tarjoilija huikkasi "Hola :) Breakfast ?" Minä vaan "sii sittelin, por favor" ja istuin pöytään. Kesti, joten varmasti keittävät kananmunat kiinteiksi. Hyvä. Jahas sieltäpä näyttääkin vatsantäytettä tulevan :) Jahas, jahas. Kuinkahan pöydänjalat kestää ? ....Että sellasta...Tiesinhän minä, mutta silti hiukan yllätti.
Nautittuani aamupalan, niputin tavarat ja siirryin pihalle. Mitään suunnitelmaa, saati tietoa seudusta ei ollut. Tai eilisen loppunousun tiesin ja sinne en tänään menisi. Päätin lasketella alarinteessä olevaan kylään ja jatkaa sieltä aina risteysväli kerrallaan. Mukavia teitä varmasti kaikki.
Kylän jälkeen laskettelin jyrkähköä rinnettä kohti laaksonpohjan jokiuomaa ja T-risteystä. Vaemmalle, oikealle, vasemmalle. Siis vasemmalle. Ylämäkeen. Pienempää vaihdetta ja nautiskellaan maisemista. Vaan onpa jo näin aamusta kuuma...? Kohosin ylös laakson pohjalta ja pian talot siellä alkoivat näyttää pieniltä. Hiki virtasi ja koko ajan piti juoda. Eikö tämä lopu koskaan...? Vaan loppuihan se. 40 minuuttia poljettuani saavutin huipun. Matkaa olikin jo tullut taitetua melkein 8 km, joista ensimmäiset 3 alamäkeen hetkessä huristellen. Taitaa tulla pitkä päivä :)
Tietysti ylämäen jälkeen tulee alamäki ja matka eteni. Hyvin äkkiä kuitenkin selvisi, että päivän kuvio olisi aamunavauksen kaltainen. Puoli tuntia pienimmällä vaihteella ylös ja hujauksessa alas. Pikkuhiljaa jäin kuitenkin laskuissa korkeammalle, joten kokonaisuutena nousin vuoriston kylkeä hitaasti, mutta varmasti.
Kuuma on kyllä kun...Limon Fanta maistui kyllä taivaalliselta, kun nappasin sellaisen Cadiarin kylässä. Muutama päivä sitten keksimäni konsti auttoi myös kuumuuden kanssa. Limut tarjoillaan paikkalliseen tapaan jäillä, mutta voit itse kaataa limpparin lasiin. Minä en kaada, vaan otan jääpalan mukaani ja laitan sen kypärän päälle. Kypärän muotoilussa on juuri sopiva kuoppa, jossa jää kestää ja sulaa siellä valuttaen pikkuhiljaa kylmää vettä päähän :)
Reilun parin tunnin ajamisen jälkeen olin noussut 1000 m korkeuteen ja saavuttanut vuorijonon harjan. Seuraavan 4 km aikana tie laski 250 m alemmas ja siitä seuraavan 7 km matkalla tultiin taas 200 m alas. 11 km meni mukavasti sillon tällön poleksien :), mutta samalla olin pudonnut vuorijonojen väliseen laaksoon ja uusi nousu alkoi. Hitaasti.
Ajamani tie halkoi maaseutua ja maatiloja oli taajaan. Viljelyksiä silmänkantamiin, pitkin vuorten rinteitä. Paikoin näytti täysin mahdottomalta pystyä viljelemään mitään niin jyrkillä seinämillä, mutta siellä vaan suorat, siistit rivit olivat. Jossain kohdin näkyi maatalouskoneen renkaanjälkiäkin ja olisin mielelläni nähnyt minkälaisilla väkkäroillä noilla rinteillä ajellaan.
Alkoi olla tuskaisen kuuma. Olin juonut ja samalla hikoillut kuin possu, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Olisiko kuumimmat olot, joissa olen koskaan ajanut. Vuorten välissä ei tuullut yhtään ja aurinko oli armoton. Lämpömitareita ei matkalle osunut, mutta sisäinen mittarini kiehui.
60 km kohdalla olin tillintallin ja viimeisillä älyilläni kurvasin tiensivuun, kallioseinämän tarjoamaan pieneen varjoon. Istuin pitkään pää riipuksissä ja hörpin pullotolkulla vettä. Onneksi olin saavuttanut nousujonon laen ja ylätasangolta kävi pieni tuulenvire. Olipa fiilis. Olinko saavuttamassa suomalaiskävelijöille varatun lämpöhalvauksen. Huh :(
Olo parani ja olin risteyksessä, josta pääsi myös rannikolle. Matkaa olisi alle 30 km ja samalla olin liki 850 m korkeudessa, joten alamäkien olisi pakko alkaa pian. Suunta oli siis selvä. Ennakkokuvitelmistani poiketen lähdin pois vuorilta. Onneksi tänne pääsee takaisin. Senkun kiipeää :)
Aivan taukopaikkani jälkeen alkoikin lasku kohti merta. Laaksoihin ilmestyi valtavia kasvihuoneita ja lopulta laaksot muuttuivat kasvihuoneiksi. Kasvihuone jatkui lopulta rannikolle saakka, eikä voinut kuin äimistellä. Eipä ihme, ettei meikäläinen maanviljely oikein pärjää tehotuotannossa näille hehtaarien...tai oikeastaan neliökilometrien kokoisille tuotantolaitoksille.
Rise and shine, olipas aamu. Silmät aukesivat hetken liian aikaisin ja säpsähtäen sängynreunalle istumaan...?? Ai, joo. Aamupalalle. Olin mielenkiinnosta ottanut huoneen aamupalalla ja vatsan mielestä oli jo aika lähteä tarkastamaan aamupalan herkut.
 |
| Kyllä tällä jaksaa |
Nautittuani aamupalan, niputin tavarat ja siirryin pihalle. Mitään suunnitelmaa, saati tietoa seudusta ei ollut. Tai eilisen loppunousun tiesin ja sinne en tänään menisi. Päätin lasketella alarinteessä olevaan kylään ja jatkaa sieltä aina risteysväli kerrallaan. Mukavia teitä varmasti kaikki.
 | ||
| Siitä vaan kirkon ohi ja eteenpäin. Ei kai siunatusti alkavana päivänä voi mitään pahaa seurata... |
Kylän jälkeen laskettelin jyrkähköä rinnettä kohti laaksonpohjan jokiuomaa ja T-risteystä. Vaemmalle, oikealle, vasemmalle. Siis vasemmalle. Ylämäkeen. Pienempää vaihdetta ja nautiskellaan maisemista. Vaan onpa jo näin aamusta kuuma...? Kohosin ylös laakson pohjalta ja pian talot siellä alkoivat näyttää pieniltä. Hiki virtasi ja koko ajan piti juoda. Eikö tämä lopu koskaan...? Vaan loppuihan se. 40 minuuttia poljettuani saavutin huipun. Matkaa olikin jo tullut taitetua melkein 8 km, joista ensimmäiset 3 alamäkeen hetkessä huristellen. Taitaa tulla pitkä päivä :)Tietysti ylämäen jälkeen tulee alamäki ja matka eteni. Hyvin äkkiä kuitenkin selvisi, että päivän kuvio olisi aamunavauksen kaltainen. Puoli tuntia pienimmällä vaihteella ylös ja hujauksessa alas. Pikkuhiljaa jäin kuitenkin laskuissa korkeammalle, joten kokonaisuutena nousin vuoriston kylkeä hitaasti, mutta varmasti.
Kuuma on kyllä kun...Limon Fanta maistui kyllä taivaalliselta, kun nappasin sellaisen Cadiarin kylässä. Muutama päivä sitten keksimäni konsti auttoi myös kuumuuden kanssa. Limut tarjoillaan paikkalliseen tapaan jäillä, mutta voit itse kaataa limpparin lasiin. Minä en kaada, vaan otan jääpalan mukaani ja laitan sen kypärän päälle. Kypärän muotoilussa on juuri sopiva kuoppa, jossa jää kestää ja sulaa siellä valuttaen pikkuhiljaa kylmää vettä päähän :)
Reilun parin tunnin ajamisen jälkeen olin noussut 1000 m korkeuteen ja saavuttanut vuorijonon harjan. Seuraavan 4 km aikana tie laski 250 m alemmas ja siitä seuraavan 7 km matkalla tultiin taas 200 m alas. 11 km meni mukavasti sillon tällön poleksien :), mutta samalla olin pudonnut vuorijonojen väliseen laaksoon ja uusi nousu alkoi. Hitaasti.
Ajamani tie halkoi maaseutua ja maatiloja oli taajaan. Viljelyksiä silmänkantamiin, pitkin vuorten rinteitä. Paikoin näytti täysin mahdottomalta pystyä viljelemään mitään niin jyrkillä seinämillä, mutta siellä vaan suorat, siistit rivit olivat. Jossain kohdin näkyi maatalouskoneen renkaanjälkiäkin ja olisin mielelläni nähnyt minkälaisilla väkkäroillä noilla rinteillä ajellaan.
 |
| Oliiviloita |
Alkoi olla tuskaisen kuuma. Olin juonut ja samalla hikoillut kuin possu, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Olisiko kuumimmat olot, joissa olen koskaan ajanut. Vuorten välissä ei tuullut yhtään ja aurinko oli armoton. Lämpömitareita ei matkalle osunut, mutta sisäinen mittarini kiehui.
 |
| Aurinko ylhäällä ? |
60 km kohdalla olin tillintallin ja viimeisillä älyilläni kurvasin tiensivuun, kallioseinämän tarjoamaan pieneen varjoon. Istuin pitkään pää riipuksissä ja hörpin pullotolkulla vettä. Onneksi olin saavuttanut nousujonon laen ja ylätasangolta kävi pieni tuulenvire. Olipa fiilis. Olinko saavuttamassa suomalaiskävelijöille varatun lämpöhalvauksen. Huh :(
Olo parani ja olin risteyksessä, josta pääsi myös rannikolle. Matkaa olisi alle 30 km ja samalla olin liki 850 m korkeudessa, joten alamäkien olisi pakko alkaa pian. Suunta oli siis selvä. Ennakkokuvitelmistani poiketen lähdin pois vuorilta. Onneksi tänne pääsee takaisin. Senkun kiipeää :)
Aivan taukopaikkani jälkeen alkoikin lasku kohti merta. Laaksoihin ilmestyi valtavia kasvihuoneita ja lopulta laaksot muuttuivat kasvihuoneiksi. Kasvihuone jatkui lopulta rannikolle saakka, eikä voinut kuin äimistellä. Eipä ihme, ettei meikäläinen maanviljely oikein pärjää tehotuotannossa näille hehtaarien...tai oikeastaan neliökilometrien kokoisille tuotantolaitoksille.
 |
| "Espanjalainen tomaatti. 0,99 €/ kg" |
 |
| Ei jumalau...tää on se mikä näkyy avaruudestaki. |
perjantai 28. elokuuta 2015
28.8. pe
Nyt sain tänkin uudestaan kirjotettua. Kyll nää vaan pitäis saada heti ylös. Jo päivä myöhässä pitää oikein miettii mitä tapahtu.
Kerran jo kirjoittelin päivän jutut, mutta eipä onnistunut tallentaminen :( Nyt muistisanoilla ja joskus myöhemmin uudestaan.
Olipa tahmea aamu. Heräsin kyllä ajoissa, mutta sängystä en vaan meinannut irrota. Aamupalakaan ei maittanut ja muutenkin kehtuutti. Makoilin sitten sängyllä ja kattelin Vueltan päivän etapin tietoja, ajaishan ne ihan tästä vierestäkin...mutt, ei kyllä tuo loppunousu näyttää hauskalta. Fiilis alkoi nousta ja pääsin liikkeelle :)
Heti Granadasta ulos selvityäni etsin kaupan, jossa myytiin spray-maaleja. Kiinanpojanvalinnasta löytyi ja otin sinistä ja valkoista :)
Taival taittui tasaisen rauhallista tahtia, kunnes vesikaupasta takaisin tielle kurvatessa takaa tuli iso pyöräilijäporukka matkalla loppunousuun. Ohittaessaan huutelivat liittymään letkaan ja ajattelinkin hetken kokeilla peesissä, vaikka vauhti oli selkeästi kovempi kuin retkitahtini. Niinpä taas ison ryhmän peesi yllätti. Aurinkokannella pääsi "ilmaiseksi" ja juttuseura vaihtui tasaisin välein. Kivaa :)
Ryhmämme saapui alamäkiin ja valitsin ulkokaistan. Suhuttelin porukan keulalle. Aikani lasketeltua vilkaisin taakse, eikä peesissä ollutkaan ketään...? Kilometrien mittaisessa alamäessä muutama kymmenen kiloa tekee ihmeitä. Hippiäiset eivät pysyneet edes peesissä :) Nostelin asentoa ja odottelin ryhmää.
Tienvarteen ilmestyi välikiristä varoittavia ennakkomerkkejä ja mutkiin liikenteenohjaukseen tarkoitettuja valkoisia maalauksia. Huikkasin ryhmälle pysähtyväni ja kaivoin repusta sinisen maalin. Valkoiset pohjat huusivat sinistä ristiä, joten suihkuttelin puoleenkymmeneen mutkaan useamman "siniristilipun". Muuten olisi arveluttanut moinen, mutta kun muutkin olivat hyödyntäneet maalauksia taiteeseensa, niin miksipä en minäkin...
Tielle ilmaantui koko ajan lisää pyöräilijöitä matkalla kisaa katsomaan ja ajelin sekalaisessa seurakunnassa kohti nousun juurta, kunnes tulin ennakkoon katsomani camping-alueen kohdalle. Tarkoitus oli päästä eroon repusta ja viettää etäpin jälkeen ilta telttaillen. Vaan eipä ollutkaan toimintaa koko campingissa. Ovet visusti kiinni ja kuollutta koko paikassa. Nettisivut kyllä löytyi, mutta suletud, mikä suletud, ei auttanut itku. Mitäs sit ? Laskettelin hissukseen eteenpäin ja yhtäkkiä liikenne pysähtyikin poliisin ohjatessa risteystä. Olin tullut nousun alkuun, Orgivan kylään ja reppu oli edelleen selässä. Ei kai auta...eihän jyrkimmät ole kuin 14 % ja tää ei oo ku apaut 20 km pitkä... :( Autojonossa seisoessani vilkaisin sivulle ja kas ! Hotelli ! Eikun huone ja repun hylkäys. Olipa kevyttä lähteä nousuun :)
Nousu alkoi maltillisesti, mutta onneksi olin vakoillut profiilin ja pihistelin voimia. Nousun puolivälin kohdilla Päätin maalata asfalttiin vähän kannustuksia Jussille. Suomen lippua piirtämään ja valkoinen präy käteen. "Ei stana ! Tää mitn valkoista oo!!" Korkissa oli kyllä komeasti valkoinen tarra värin merkiksi, mutta kyljestä tavaamalla selvisi pullon sisältävän väritontä..ehkä lakkaa :( Ei auttanut. Sinisellä "Jussi perkele" tienpintaan ja uusiin pettymyksiin.
Hiipivästi jyrkkyys lisääntyi ja olin tyytyväinen alun malttamiseen. Tien varrella oli hiukan yleisöä, mutta enimmäkseen sai ajella yksikseen. Ei vaikuttanut kansanjuhlalta. Toki kylien kohdilla oli hulinaa ja jotkut olivat panostaneet kisastudioon myös maastossa, mutta...
Muutama kilsa ennen huippua ohitseni meni kaksi FDJ:n autoa ja torvi törähti kohdalla samalla, kun ikkunasta heilautettiin peukkua. Aika hauskaa, että pelkkä tiimiasu, terästettynä siniristipaidalla saa moisen aikaan :)
Viimeisen kilometrin kyltti ja aloitin loppukirin :) Aika hapokasta, oli pakko myöntää. Kyllä tuommoisen 20 km liki yhtäjaksoinen nousu tuntuu ainakin paksulla pojalla. Aivan loppuun ei päässyt, vaan poliisi pysäytti kaikki 300 m ennen maalia ja ohjasi aitojen ulkopuolelle. Parkkeerasin itseni siihen ja viritin maailman kauneimmat liput kiinni mainosaitaan.
Helikopterit paljastivat kisan lähestyvän ja äkkiä edellisestä mutkasta ilmestyikin kaksi kärkikuskia. Juuri kohdalla Lotto-kuski vilkaisi Lambre-miestä ja ampaisi karkuun. Muutaman sekunnin kärkikaksikon perässä taisteli todella väsynyt AG2R kuski, jota Fabio Aru ajoi hurjana takaa. Nopeusero oli hurja. Kärjen mentyä ohi kiri isompia ja pienempia ryhmiä. Yleisö kannusti voimakkaasti jokaista aivan viimeiseen ajajaan saakka.
Muutaman minuutin kärjen ohittamisen jälkeen rinnettä nousi ryhmä, josta tunnistin Jussin hahmon. Huusin kannustukset ja pää pyörähti kohti :) Kannustus oli kuultu kaiken muun huudon ja mainosaitojen hakkaamisen seasta :)
Kisan päätyttyä reitti täyttyi valtoimenaan vaeltavista kävelijöistä ja ajattelin kauhulla pitkää laskeutumista alas, mutta odottelin rauhassa, vanhoista oppineena. Ja hep, niin ilmestyi poliisien johtamana huoltoautokolonna. Liityin letkaan ja matka sujui joutuisasti. Kävelijät ymmärsivät sentään väistää torvea soittavaa poliisiprätkää ja autoja.
Olipa helppo ajaa ammattimiehen ajavan auton peesissä alas serpentiinitietä. Vaikka vauhti toki oli leppoisaa ja pyörällä olisi voinut ajaa kurvit paljon kovempaa, niin silti oli hauskaa. Jokaiseen kurviin tultiin tasaisella ja oikea-aikaisella jarrulla, mutkista ulos lähdettiin voimakkaasti kiihdyttäen. Ei hirvittänyt yhtään sukeltaa mutkiin 50-60 km/h vauhdista, metrin päässä farkun takalasista. Jotain mitä ei tulisi mieleenkään "normikuskin" peesissä.
Laskemisen katkaisi pieni vastamäki ja väsyneellä jalalla en jaksanut roikkua peesissä, vaan jäin letkasta. Laskun jatkuessa pääsin laskemaan tyhjälle tielle, koska onnekseni olimme jo ohittaneet kävelijöiden ryhmät.
Aloin oikeasti laskemaan saadakseni letkan hännän kiinni. Yhdessä kurvissa arvioin edessä olleen pyöräilijän vauhhdin väärin ja jouduin korjamaan linjaani kesken mutkan. Ei onnistunut ja mattia vietiin. Ulkokurvista pihalle ja katon kautta piikkipensaaseen. Onneksi ei ollut rotkoa just siiinä mutkassa :) Pyörä asfaltille ja lännenelokuva tyylillä ratsun selkään samalla, kun huutelin ohi laskevalle pyöräilijälle kaiken olevan kunnossa. Pari polkaisua ja oli hetki päättää alanko pelkäämään laskemista vaiko en ? Päätin en. Syvempää nojua ja jarrumerkkiä myöhäisemmäksi. Ei sitä autoletkaa muuten saavuteta :) Kurvailin reippaasti mäkeä ja muutaman kilometrin laskemisen jälkeen tuttu Lambren takalasi oli taas nenän edessä :) Himmailin vauhdin ja tulin loppumatkan siivoisti letkan hännillä.
Hotellilla, virkistävässä suihkussa kirvely toisessa reidessä kertoi piikkipensaan olleen terävänä, mutta muita "vaurioita" kuperkeikka ei jättänyt. Korvien väli antoi haverinkin jälkeen laskea mäkiä, eikä koko homma mäen vika ollutkaan. Oman keskittymisen herpaantumisen ja väärin arvioimani toisen pyöräilijän kyky laskea mutkan läpi olivat aiheuttaneet tilanteen. Kaikki hyvin, siis.
Onpa ilmastointi muuten mukava keksintö. Päivän kun paahtuu pihalla, niin on autuus tulla hotellihuoneeseen, jossa on ilmastointi. Luksusta :)
Nyt sain tänkin uudestaan kirjotettua. Kyll nää vaan pitäis saada heti ylös. Jo päivä myöhässä pitää oikein miettii mitä tapahtu.
Kerran jo kirjoittelin päivän jutut, mutta eipä onnistunut tallentaminen :( Nyt muistisanoilla ja joskus myöhemmin uudestaan.
Olipa tahmea aamu. Heräsin kyllä ajoissa, mutta sängystä en vaan meinannut irrota. Aamupalakaan ei maittanut ja muutenkin kehtuutti. Makoilin sitten sängyllä ja kattelin Vueltan päivän etapin tietoja, ajaishan ne ihan tästä vierestäkin...mutt, ei kyllä tuo loppunousu näyttää hauskalta. Fiilis alkoi nousta ja pääsin liikkeelle :)
Heti Granadasta ulos selvityäni etsin kaupan, jossa myytiin spray-maaleja. Kiinanpojanvalinnasta löytyi ja otin sinistä ja valkoista :)
Taival taittui tasaisen rauhallista tahtia, kunnes vesikaupasta takaisin tielle kurvatessa takaa tuli iso pyöräilijäporukka matkalla loppunousuun. Ohittaessaan huutelivat liittymään letkaan ja ajattelinkin hetken kokeilla peesissä, vaikka vauhti oli selkeästi kovempi kuin retkitahtini. Niinpä taas ison ryhmän peesi yllätti. Aurinkokannella pääsi "ilmaiseksi" ja juttuseura vaihtui tasaisin välein. Kivaa :)
Ryhmämme saapui alamäkiin ja valitsin ulkokaistan. Suhuttelin porukan keulalle. Aikani lasketeltua vilkaisin taakse, eikä peesissä ollutkaan ketään...? Kilometrien mittaisessa alamäessä muutama kymmenen kiloa tekee ihmeitä. Hippiäiset eivät pysyneet edes peesissä :) Nostelin asentoa ja odottelin ryhmää.
Tienvarteen ilmestyi välikiristä varoittavia ennakkomerkkejä ja mutkiin liikenteenohjaukseen tarkoitettuja valkoisia maalauksia. Huikkasin ryhmälle pysähtyväni ja kaivoin repusta sinisen maalin. Valkoiset pohjat huusivat sinistä ristiä, joten suihkuttelin puoleenkymmeneen mutkaan useamman "siniristilipun". Muuten olisi arveluttanut moinen, mutta kun muutkin olivat hyödyntäneet maalauksia taiteeseensa, niin miksipä en minäkin...
Tielle ilmaantui koko ajan lisää pyöräilijöitä matkalla kisaa katsomaan ja ajelin sekalaisessa seurakunnassa kohti nousun juurta, kunnes tulin ennakkoon katsomani camping-alueen kohdalle. Tarkoitus oli päästä eroon repusta ja viettää etäpin jälkeen ilta telttaillen. Vaan eipä ollutkaan toimintaa koko campingissa. Ovet visusti kiinni ja kuollutta koko paikassa. Nettisivut kyllä löytyi, mutta suletud, mikä suletud, ei auttanut itku. Mitäs sit ? Laskettelin hissukseen eteenpäin ja yhtäkkiä liikenne pysähtyikin poliisin ohjatessa risteystä. Olin tullut nousun alkuun, Orgivan kylään ja reppu oli edelleen selässä. Ei kai auta...eihän jyrkimmät ole kuin 14 % ja tää ei oo ku apaut 20 km pitkä... :( Autojonossa seisoessani vilkaisin sivulle ja kas ! Hotelli ! Eikun huone ja repun hylkäys. Olipa kevyttä lähteä nousuun :)
Nousu alkoi maltillisesti, mutta onneksi olin vakoillut profiilin ja pihistelin voimia. Nousun puolivälin kohdilla Päätin maalata asfalttiin vähän kannustuksia Jussille. Suomen lippua piirtämään ja valkoinen präy käteen. "Ei stana ! Tää mitn valkoista oo!!" Korkissa oli kyllä komeasti valkoinen tarra värin merkiksi, mutta kyljestä tavaamalla selvisi pullon sisältävän väritontä..ehkä lakkaa :( Ei auttanut. Sinisellä "Jussi perkele" tienpintaan ja uusiin pettymyksiin.
Hiipivästi jyrkkyys lisääntyi ja olin tyytyväinen alun malttamiseen. Tien varrella oli hiukan yleisöä, mutta enimmäkseen sai ajella yksikseen. Ei vaikuttanut kansanjuhlalta. Toki kylien kohdilla oli hulinaa ja jotkut olivat panostaneet kisastudioon myös maastossa, mutta...
Muutama kilsa ennen huippua ohitseni meni kaksi FDJ:n autoa ja torvi törähti kohdalla samalla, kun ikkunasta heilautettiin peukkua. Aika hauskaa, että pelkkä tiimiasu, terästettynä siniristipaidalla saa moisen aikaan :)
Viimeisen kilometrin kyltti ja aloitin loppukirin :) Aika hapokasta, oli pakko myöntää. Kyllä tuommoisen 20 km liki yhtäjaksoinen nousu tuntuu ainakin paksulla pojalla. Aivan loppuun ei päässyt, vaan poliisi pysäytti kaikki 300 m ennen maalia ja ohjasi aitojen ulkopuolelle. Parkkeerasin itseni siihen ja viritin maailman kauneimmat liput kiinni mainosaitaan.
Helikopterit paljastivat kisan lähestyvän ja äkkiä edellisestä mutkasta ilmestyikin kaksi kärkikuskia. Juuri kohdalla Lotto-kuski vilkaisi Lambre-miestä ja ampaisi karkuun. Muutaman sekunnin kärkikaksikon perässä taisteli todella väsynyt AG2R kuski, jota Fabio Aru ajoi hurjana takaa. Nopeusero oli hurja. Kärjen mentyä ohi kiri isompia ja pienempia ryhmiä. Yleisö kannusti voimakkaasti jokaista aivan viimeiseen ajajaan saakka.
Muutaman minuutin kärjen ohittamisen jälkeen rinnettä nousi ryhmä, josta tunnistin Jussin hahmon. Huusin kannustukset ja pää pyörähti kohti :) Kannustus oli kuultu kaiken muun huudon ja mainosaitojen hakkaamisen seasta :)
Kisan päätyttyä reitti täyttyi valtoimenaan vaeltavista kävelijöistä ja ajattelin kauhulla pitkää laskeutumista alas, mutta odottelin rauhassa, vanhoista oppineena. Ja hep, niin ilmestyi poliisien johtamana huoltoautokolonna. Liityin letkaan ja matka sujui joutuisasti. Kävelijät ymmärsivät sentään väistää torvea soittavaa poliisiprätkää ja autoja.
Olipa helppo ajaa ammattimiehen ajavan auton peesissä alas serpentiinitietä. Vaikka vauhti toki oli leppoisaa ja pyörällä olisi voinut ajaa kurvit paljon kovempaa, niin silti oli hauskaa. Jokaiseen kurviin tultiin tasaisella ja oikea-aikaisella jarrulla, mutkista ulos lähdettiin voimakkaasti kiihdyttäen. Ei hirvittänyt yhtään sukeltaa mutkiin 50-60 km/h vauhdista, metrin päässä farkun takalasista. Jotain mitä ei tulisi mieleenkään "normikuskin" peesissä.
Laskemisen katkaisi pieni vastamäki ja väsyneellä jalalla en jaksanut roikkua peesissä, vaan jäin letkasta. Laskun jatkuessa pääsin laskemaan tyhjälle tielle, koska onnekseni olimme jo ohittaneet kävelijöiden ryhmät.
Aloin oikeasti laskemaan saadakseni letkan hännän kiinni. Yhdessä kurvissa arvioin edessä olleen pyöräilijän vauhhdin väärin ja jouduin korjamaan linjaani kesken mutkan. Ei onnistunut ja mattia vietiin. Ulkokurvista pihalle ja katon kautta piikkipensaaseen. Onneksi ei ollut rotkoa just siiinä mutkassa :) Pyörä asfaltille ja lännenelokuva tyylillä ratsun selkään samalla, kun huutelin ohi laskevalle pyöräilijälle kaiken olevan kunnossa. Pari polkaisua ja oli hetki päättää alanko pelkäämään laskemista vaiko en ? Päätin en. Syvempää nojua ja jarrumerkkiä myöhäisemmäksi. Ei sitä autoletkaa muuten saavuteta :) Kurvailin reippaasti mäkeä ja muutaman kilometrin laskemisen jälkeen tuttu Lambren takalasi oli taas nenän edessä :) Himmailin vauhdin ja tulin loppumatkan siivoisti letkan hännillä.
Hotellilla, virkistävässä suihkussa kirvely toisessa reidessä kertoi piikkipensaan olleen terävänä, mutta muita "vaurioita" kuperkeikka ei jättänyt. Korvien väli antoi haverinkin jälkeen laskea mäkiä, eikä koko homma mäen vika ollutkaan. Oman keskittymisen herpaantumisen ja väärin arvioimani toisen pyöräilijän kyky laskea mutkan läpi olivat aiheuttaneet tilanteen. Kaikki hyvin, siis.
Onpa ilmastointi muuten mukava keksintö. Päivän kun paahtuu pihalla, niin on autuus tulla hotellihuoneeseen, jossa on ilmastointi. Luksusta :)
torstai 27. elokuuta 2015
27.8. to
Hassua, mutta jotenkin olin kuvitellut tälle päivälle siirtymän Sierra Nevadan eteläreunalle katsomaan Vueltaa, mutta ei siellä olisi muita ollutkaan. Seitsemäs etappi ajetaan vasta perjataina, joten tämä päivä on luppoa.
Aamusta chillout-ajelulle lähiseudun kyliin. Katsotaan mitä löytyy :)
Päivä päivältä alan viihtyä paremmin espanjalaisessa elämänmenossa. Onhan se välillä sekavaa pohjoisen asukille, mutta kun ei tee siitä numeroa, nii huomaa kaiken kuitenkin toimivan. Kielen kanssa olen hukassa, mutta jotain on tapahtunut verrattuna edellisten vuosien vierailuihin. Kaupan kassalla en pääosin enää erotu kielen vuoksi paikallisista. Ymmärrän ja osaan yksisanaisesti vastata yleisiin kysymyksiin. Rafloissa tilaan pääosin espanjaksi ja uskallan yrittää selvittä asiani paikallisten kielellä. Ääntämiseen alkaa vähitellen löytyä riittävää chöcccötyctä ja osaan paremmin yhdistää kuulemani sanat kirjoitettuun ulkoasuun.
Olen aika innoissani. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Aiempi kielitaitoni perustuu puhtaasti koulunpenkillä istuttuun, enkä ole ymmärtänyt kuinka tehokasta oppiminen voi ollakkaan aidossa ympäristössä, jossa kaikki viestintä tapahtuu vieraalla kielellä. Nyt elättelen toivetta, että kuukauden kuluttua hoitaisin arkisista asioistani enemmän espanjaksi kuin englannilla. Tiedän. Kova tavoite, mutta, jospa oppisin sen 50 sanaa, jonka sanotaan olevan kielellä pärjäämisen rajana :)
Ai, niin. Nyt tuli mieleen se pari päivää sitten miettiväni asia, joka pitää kirjoittaa :)
Väsynyt jalka ei palaudu ajamalla :) Työnsin retken päivät 2. ja 3. kohtuullisen kovaa ja semipitkästi, pikkuisen huonolla juomisella sekä syömisellä. Jalat oli aika tyhjät ja aattelin vaan kevyesti pyöritellä jalat kuntoon. Eiipä ole onnistunut. Kevyesti olen ajanut ~100 km/ pv eivätkä jalat ole kovinkaan rentoina. Kipua ei suorastaan tunnu, ellei lihasta paina :), mutta pieninkin puristus polkiessa paljastaa rasittuneen elimistön. Ehkä joudun joskus oikeasti pitämään lepopäivän, mutta nyt on kyllä into niin kova, etten halua moista edes harkita :)
Maailma muuttuu ja mieli kans. Enpäs lähtenykkään ajelemaan, vaan kävelin kaupungilla kuin parempikin turisti. Granadan ytimestä jäi käteen sama mikä muistakin isoista kaupungeista, eli se siitä.
Huikean kuuma tuommoisessa maleksimisessa tulee. Lämpömittarit näyttävät sitkeästi yli +35 lukemia ja kun tuuli ei yhtään liikuta ilmaa, niin paidan kastumista ei tarvitse pelätä. Se on jo märkä.
Melkosen hiljaiseksi muuttuu kaupunki, kun ihmisten työpäivä päättyy. Menevät varmaan muutamaksi tunniksi koteihinsa, sillä illalla kadut taas täyttyvät. Ravintoloihin mennään täälläkin koko suvun kanssa syömään ja huutamaan :)
Kaivelin repun sisältöä ja tuumin vielä lisää löytyneiden tavaroiden tarpeellisuutta. Hihat ja lahkeet, hmmm...periaatteessa pitää olla näin pitkällä reissulla, mutta ku tiesin ettei ainakaan 2 eka viikkoon ole kylmä, nii olis pitäny jättää kotiin.Sadetakkiin melkein samat sanat, mutta kun vuorille kuitenkin tiesin suuntaavani niin jotain backuppia oli hyvä olla matkassa. Ehkä hyväksytään, mutt... Action kamerat, 2 kpl ja tykötarpeet. No, ainakin toinen on turhaan mukana. Ennoo mikään editoija, joten vilmiä ei kuitenkaan synny, nii miks pitää raahata noita mukana. Muutaman kerran on ollu kamera ranteessa ja pätkiä kuvannu, mut silti...Noi muuten painavatkin ku synti. Käsipuntarilla vaakiten sanoisin, että parisataa grammaa/ härpäke ja telineet päälle.
Summasummarum varusteista. Puolet pois ja riskillä liikkeelle. Jatkossa vastaavan 5 vkon retken reppu ei saa painaa ku 6 kg ja sitkin pitää viell tarkkaan miettii telttavarustuksen (1,3 kg) mielekkyyttä.
Hassua, mutta jotenkin olin kuvitellut tälle päivälle siirtymän Sierra Nevadan eteläreunalle katsomaan Vueltaa, mutta ei siellä olisi muita ollutkaan. Seitsemäs etappi ajetaan vasta perjataina, joten tämä päivä on luppoa.
Aamusta chillout-ajelulle lähiseudun kyliin. Katsotaan mitä löytyy :)
Päivä päivältä alan viihtyä paremmin espanjalaisessa elämänmenossa. Onhan se välillä sekavaa pohjoisen asukille, mutta kun ei tee siitä numeroa, nii huomaa kaiken kuitenkin toimivan. Kielen kanssa olen hukassa, mutta jotain on tapahtunut verrattuna edellisten vuosien vierailuihin. Kaupan kassalla en pääosin enää erotu kielen vuoksi paikallisista. Ymmärrän ja osaan yksisanaisesti vastata yleisiin kysymyksiin. Rafloissa tilaan pääosin espanjaksi ja uskallan yrittää selvittä asiani paikallisten kielellä. Ääntämiseen alkaa vähitellen löytyä riittävää chöcccötyctä ja osaan paremmin yhdistää kuulemani sanat kirjoitettuun ulkoasuun.
Olen aika innoissani. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Aiempi kielitaitoni perustuu puhtaasti koulunpenkillä istuttuun, enkä ole ymmärtänyt kuinka tehokasta oppiminen voi ollakkaan aidossa ympäristössä, jossa kaikki viestintä tapahtuu vieraalla kielellä. Nyt elättelen toivetta, että kuukauden kuluttua hoitaisin arkisista asioistani enemmän espanjaksi kuin englannilla. Tiedän. Kova tavoite, mutta, jospa oppisin sen 50 sanaa, jonka sanotaan olevan kielellä pärjäämisen rajana :)
Ai, niin. Nyt tuli mieleen se pari päivää sitten miettiväni asia, joka pitää kirjoittaa :)
Väsynyt jalka ei palaudu ajamalla :) Työnsin retken päivät 2. ja 3. kohtuullisen kovaa ja semipitkästi, pikkuisen huonolla juomisella sekä syömisellä. Jalat oli aika tyhjät ja aattelin vaan kevyesti pyöritellä jalat kuntoon. Eiipä ole onnistunut. Kevyesti olen ajanut ~100 km/ pv eivätkä jalat ole kovinkaan rentoina. Kipua ei suorastaan tunnu, ellei lihasta paina :), mutta pieninkin puristus polkiessa paljastaa rasittuneen elimistön. Ehkä joudun joskus oikeasti pitämään lepopäivän, mutta nyt on kyllä into niin kova, etten halua moista edes harkita :)
Maailma muuttuu ja mieli kans. Enpäs lähtenykkään ajelemaan, vaan kävelin kaupungilla kuin parempikin turisti. Granadan ytimestä jäi käteen sama mikä muistakin isoista kaupungeista, eli se siitä.
Huikean kuuma tuommoisessa maleksimisessa tulee. Lämpömittarit näyttävät sitkeästi yli +35 lukemia ja kun tuuli ei yhtään liikuta ilmaa, niin paidan kastumista ei tarvitse pelätä. Se on jo märkä.
Melkosen hiljaiseksi muuttuu kaupunki, kun ihmisten työpäivä päättyy. Menevät varmaan muutamaksi tunniksi koteihinsa, sillä illalla kadut taas täyttyvät. Ravintoloihin mennään täälläkin koko suvun kanssa syömään ja huutamaan :)
Kaivelin repun sisältöä ja tuumin vielä lisää löytyneiden tavaroiden tarpeellisuutta. Hihat ja lahkeet, hmmm...periaatteessa pitää olla näin pitkällä reissulla, mutta ku tiesin ettei ainakaan 2 eka viikkoon ole kylmä, nii olis pitäny jättää kotiin.Sadetakkiin melkein samat sanat, mutta kun vuorille kuitenkin tiesin suuntaavani niin jotain backuppia oli hyvä olla matkassa. Ehkä hyväksytään, mutt... Action kamerat, 2 kpl ja tykötarpeet. No, ainakin toinen on turhaan mukana. Ennoo mikään editoija, joten vilmiä ei kuitenkaan synny, nii miks pitää raahata noita mukana. Muutaman kerran on ollu kamera ranteessa ja pätkiä kuvannu, mut silti...Noi muuten painavatkin ku synti. Käsipuntarilla vaakiten sanoisin, että parisataa grammaa/ härpäke ja telineet päälle.
Summasummarum varusteista. Puolet pois ja riskillä liikkeelle. Jatkossa vastaavan 5 vkon retken reppu ei saa painaa ku 6 kg ja sitkin pitää viell tarkkaan miettii telttavarustuksen (1,3 kg) mielekkyyttä.
 |
| Kysehän ei oo siitä, etteikö tavaroita sais mahtumaan, jos haluu... |
keskiviikko 26. elokuuta 2015
26.8. ke
Koska uni katkesi, eikä uutta tuntunut löytyvän, niin päätin opetella kuvien lisäämisen tänne.
Nihkeesti on tullut kuvia otettua ja moni tilanne jääkin tekstin varaan. Vaikka kännykkä muuten näppärä vekotin onkin, niin se että pitää sitä minigrippi-pussissa ajopaidan taskussa, repun alla, ei välttämättä lisää "hetkessä" kuvaamista :( Näillä mennään. Kuitenkin ne elämykset ja jopa kokemukset sekä niiden muistot on tärkeempiä ku yksikään kuva ;) Näin sitä ainakin voi itelleen perustella.
Nyt olis pakko saada vielä pari tuntii unta tai huomenna ei hyvä hytky.
Uni onneks tuli ja nukuin hyvin kellon herätykseen asti. Kellon kanssa piti varmistella kohtuu aikainen ulkoistuminen ja kohti yhtä koko matkan kohokohtaa. Euroopan korkeimmalle vievä päällystetty tie odotti minua :)
Pico Veleta vuoren huippu on korkeudessa 3395 m ja jostain ihmeen syystä huipulle johtava tie on päällystetty 3309 m saakka. Huipulla ei ymmärtääkseni ole mitään erikoista. Lähellä sitä on kyllä Sierra Nevadan laskettelukeskuksen yhden hiihtohissin ylin tolppa. Kaipa se sitten on kaivannut päällystettyä tietä :) tai kenties syy on joku muu, mutta minä en sitä ainakaan heti keksi.
Riivin fillarista kaiken "ylimääräisen" pois ja suuntasin kaupungille aamupalalle. Oikeastaan ajelin ulos Granadasta ja varsinaisen nousun alkukylästä Huetor Vegasta etsin purtavat. Maha täynnä aloitin leppoisan kiipeämisen. Muutama risteys meni pitkäksi, joten pikku ketunlenkkejä tuli heti alkuun. Eipä haitannu :)
Noin vartin ajeltuani totuus kuitenkin iski. Avokämmen tuli nousun jyrkkyyden muodossa. Mutkan takaa tie ampuikin taivaisiin ja pienin vaihde löytyi melko sukkelasti. Toiveissa oli, että: "Tässä nyt vaan alkuun on tämmöinen jyrkempi töppyrä.." Ei ollut. Nousu jatkui mutka toisensa jälkeen jyrkkänä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta mattia alkoi huimata ajatus lopusta 50 km taipaleesta huipulle :( Hetken jo ajatuksissa välähti ajatus jättää koko homma kesken, mutta onneksi halu oli suurempi kuin järki. Päätin vaikka talutaa yöllä alas, jos se sitä vaati, mutta huipulle menen.
Tovin ajeltuani ja löydettyäni sopivan rytmin homma tuntui melken siedettävältä, kunnes takaa alkoi kuulua nopeasti lähestyvää puheen porinaa. Ei hlvetti, niin ohi suhahti hiuksia pölläyttävällä vauhdilla neljän miehen ryhmä joka jutusteli pesäpallokierroksen kohokohdista tippaakaan huokailematta ! Ei ole totta. Oli se ja paksun pojan oli tunnustettava, että pyörä liikkuu jos sillä on kuski. Ohitettuaan minut ryhmä kuitenkin harveni ja yksi miehistä alkoi pudota muiden kyydistä. Tiukkaa on mäki kovillekin.
Jatkoin omaa ajeluani ja koitin keksiä maisemista, lantakokkareista ja tienviitoista muuta ajateltavaa kuin jäljellä oleva matka. Aikani tiristyä paahtavassa auringossa ja varpaita riipivässä nousussa, havaitsin ryhmästä pudonneen miehen selän alkavan pysyä suunnilleen samalla etäisyydellä minusta. Hänen ajonsa näytti pain sadan metrin päähänkin melkoisen tukkoiselta ja piru nosti päätään :) Muuta ajateltavaa saa myös pikku kisaamisesta. Kiristin aavistuksen tahtia ja aloin saavuttaa selkää. Nousumetrit vaihtuivat mittarissa ja edessä olevan paidan mainokset alkoivat taas olla luettavissa. "Vartti vielä ja ohi mennään, hymyillen ;)" Kauhun pystyi haistamaan, koska "kaverinikin" oli havainnut pullean paitani lähestymisen. Pienen loivemman kohdan jälkeiseen jyrkkään edessä mennyt urheilija hyökkäsi rajusti putkelle ja kiihdytti vauhtinsa minulle mahdottomaksi. "Leikkikö se minun kanssa..?" Ei leikkinyt. Seuraavan mutkan takana "ystäväni" olikin venyttelemässä selkäänsä ja ohitus tapahtui :) Muutama polkaisu vielä ja pääsin töppyrän harjalle, josta alkoikin reipas alamäki.
Alamäki päättyi risteykseen ja kurvasin isommalle tielle kohti ylämäkeä. Oli nousulla ja nousulla eroa...!?? Päätien jyrkkyys oli siedettävä ja matka eteni mukavasti. Ei hätää, hyvä tästä tulee. Ajoin "sopivalla" rytmillä ohi korkeuskylttien "Altitude 1750, 2000, 2250..." Laskettelukeskuksen taajama jäi taakseni ja saavuin pienelle tasanteelle, jolla oli kahviloita. Päätin mennä hörppäämään limun, ennen viimeistä rypistystä. Samaan aikaan pihalle käänteli toinen ylös pyrkivä ja kolat huulilla turistiin noususta. Lähdimme yhtäaikaa kahvilalta ja ajoimmekin suunnilleen samaa vauhtia, joten loppunousulle olikin juttuseuraa.
Kahvilalta, ~2550 m korkeudesta, alkaen tien pinta alkoi muuttua kuluneemmaksi ja tiesin youtube videoiden perusteella, että joissain kohdin pinta on todella huono. Yllätys olikin suuri, kun eteen ilmestyi tuoretta pikipintaa. Bitumin katku leijaili vielä ympärillä ja pinta oli kuin liimapaperia :) Renkaisiin tarttui "sentin" kerros bitumia ja kiviä: "Kuinkahan kauan menee, ennen kuin tulee rengasrikko ?" juteltiin Sebastianin kanssa. Asfaltti oli kevyellä kalustolla levitelty ja paikon todella pehmeätä. Renkaanjäljet piirtyivät tienpintaan. Saavutimme lopulta lemminkäisen-miehet ja vanha asfaltti paljasti, miksi uutta kannatti levittää.Vanha pinta oli täynnä reikiä tai sitä ei ollut ollenkaan :) Kohtasimme kymmenien metrien pituisin louheosuuksia tällä "korkeimmalle päällystetyllä", mutta aina löytyi kuitenkin ehjääkin asfalttia ajettavaksi.
Tie muuttui todella hankalaksi ajettavaksi ~3000 m korkeudessa ja samalla miulle tuli noutaja. Ajohousujen puntit olisivat vaan lepattaneet, mikäli jäljellä olevilla voimilla ne olisi pitänyt täyttää. Sanoin ajokaverilleni, että menköön. Minä kyllä tulen ylös perässä.
Viimeiset kilometrit ja nousumetrit olivat kyllä tiukat, mutta ajatus tavoitteen läheisyydestä valoi uskoa. Kurvasin louhetta väistellen jälleen yhden serpentiinimutkan läpi ja huomasin asfaltin loppuvan muutaman kymmenen metrin kuluttua. Vilkaisu karminiin ja sieltä tuli vahvistus. Tiesin asfaltin loppuvan 3309 m korkeudessa ja juuri se lukema mittarissa vilkkui reunan ylittäessäni. Jatkoin matkaa kivipinnalla seuraavaan mutkaan saakka, ~3320 m, jossa Sebastian odotteli.
Onnittelimme toisiamme ja otimme "pakkolliset" valokuvat todisteeksi :) Pian olikin jo kiire alas, sillä lämpötila ei ollutkaan helteinen. Noustessa viilentyvä ilma oli vain tuntunut mukavalta, mutta alas tullessa tulee märissä ajovaatteissa yllättävän nopeasti kylmä. Varovasti laskeuduimme yhdessä rinnettä, kunnes halusin tallentaa kuumaiseman kameralle. Tiemme erosivat.
Kuvauksen jälkeen laskettelin paranevaa tienpintaa mukaillen turvallista vauhtia ja päätin kurvata kahvilalle virkistäytymään. Saman ratkaisun olikin tehnyt myös saksalainen kumppanini ja niin istuimme sämpylöillä ja olusilla 2550 m korkeudessa :) Vaihdoimme yhteystiedot ja löimme vielä uudestaan kättä. Kiva tutustua samanhenkisiin ihmisiin.
Käänsin pyörän alamäkeen ja annoin vauhdin kiihtyä. Tasaisesti mittari pysyi ~60 km/h lukemissa, eikä seuraavaan 40 km tarvinnut polkaista kuin muutamaan vuoripuron ylitykseen. Pysyttelin päätiellä, enkä kurvannut tulomatkalla käyttämälleni "oikoreitille" :) Granada lähestyi vauhdilla ja alamäkeä riitti aivan kaupungin reunalle asti. Joen varteen ja keskustaan. Hups, olinkin majapaikalla.
Menomatkalle käytin aikaa 4:20 ja matkaa kertyi 51 km. Alas sujuttelin 49 km matkan ajassa 1:25 :)
Mielestäni olin Cavan ansainnut :) Poks...!
Koska uni katkesi, eikä uutta tuntunut löytyvän, niin päätin opetella kuvien lisäämisen tänne.
Nihkeesti on tullut kuvia otettua ja moni tilanne jääkin tekstin varaan. Vaikka kännykkä muuten näppärä vekotin onkin, niin se että pitää sitä minigrippi-pussissa ajopaidan taskussa, repun alla, ei välttämättä lisää "hetkessä" kuvaamista :( Näillä mennään. Kuitenkin ne elämykset ja jopa kokemukset sekä niiden muistot on tärkeempiä ku yksikään kuva ;) Näin sitä ainakin voi itelleen perustella.
Nyt olis pakko saada vielä pari tuntii unta tai huomenna ei hyvä hytky.
Uni onneks tuli ja nukuin hyvin kellon herätykseen asti. Kellon kanssa piti varmistella kohtuu aikainen ulkoistuminen ja kohti yhtä koko matkan kohokohtaa. Euroopan korkeimmalle vievä päällystetty tie odotti minua :)
Pico Veleta vuoren huippu on korkeudessa 3395 m ja jostain ihmeen syystä huipulle johtava tie on päällystetty 3309 m saakka. Huipulla ei ymmärtääkseni ole mitään erikoista. Lähellä sitä on kyllä Sierra Nevadan laskettelukeskuksen yhden hiihtohissin ylin tolppa. Kaipa se sitten on kaivannut päällystettyä tietä :) tai kenties syy on joku muu, mutta minä en sitä ainakaan heti keksi.
Riivin fillarista kaiken "ylimääräisen" pois ja suuntasin kaupungille aamupalalle. Oikeastaan ajelin ulos Granadasta ja varsinaisen nousun alkukylästä Huetor Vegasta etsin purtavat. Maha täynnä aloitin leppoisan kiipeämisen. Muutama risteys meni pitkäksi, joten pikku ketunlenkkejä tuli heti alkuun. Eipä haitannu :)
 |
| Johonkin tuonneko ? |
Tovin ajeltuani ja löydettyäni sopivan rytmin homma tuntui melken siedettävältä, kunnes takaa alkoi kuulua nopeasti lähestyvää puheen porinaa. Ei hlvetti, niin ohi suhahti hiuksia pölläyttävällä vauhdilla neljän miehen ryhmä joka jutusteli pesäpallokierroksen kohokohdista tippaakaan huokailematta ! Ei ole totta. Oli se ja paksun pojan oli tunnustettava, että pyörä liikkuu jos sillä on kuski. Ohitettuaan minut ryhmä kuitenkin harveni ja yksi miehistä alkoi pudota muiden kyydistä. Tiukkaa on mäki kovillekin.
Jatkoin omaa ajeluani ja koitin keksiä maisemista, lantakokkareista ja tienviitoista muuta ajateltavaa kuin jäljellä oleva matka. Aikani tiristyä paahtavassa auringossa ja varpaita riipivässä nousussa, havaitsin ryhmästä pudonneen miehen selän alkavan pysyä suunnilleen samalla etäisyydellä minusta. Hänen ajonsa näytti pain sadan metrin päähänkin melkoisen tukkoiselta ja piru nosti päätään :) Muuta ajateltavaa saa myös pikku kisaamisesta. Kiristin aavistuksen tahtia ja aloin saavuttaa selkää. Nousumetrit vaihtuivat mittarissa ja edessä olevan paidan mainokset alkoivat taas olla luettavissa. "Vartti vielä ja ohi mennään, hymyillen ;)" Kauhun pystyi haistamaan, koska "kaverinikin" oli havainnut pullean paitani lähestymisen. Pienen loivemman kohdan jälkeiseen jyrkkään edessä mennyt urheilija hyökkäsi rajusti putkelle ja kiihdytti vauhtinsa minulle mahdottomaksi. "Leikkikö se minun kanssa..?" Ei leikkinyt. Seuraavan mutkan takana "ystäväni" olikin venyttelemässä selkäänsä ja ohitus tapahtui :) Muutama polkaisu vielä ja pääsin töppyrän harjalle, josta alkoikin reipas alamäki.
Alamäki päättyi risteykseen ja kurvasin isommalle tielle kohti ylämäkeä. Oli nousulla ja nousulla eroa...!?? Päätien jyrkkyys oli siedettävä ja matka eteni mukavasti. Ei hätää, hyvä tästä tulee. Ajoin "sopivalla" rytmillä ohi korkeuskylttien "Altitude 1750, 2000, 2250..." Laskettelukeskuksen taajama jäi taakseni ja saavuin pienelle tasanteelle, jolla oli kahviloita. Päätin mennä hörppäämään limun, ennen viimeistä rypistystä. Samaan aikaan pihalle käänteli toinen ylös pyrkivä ja kolat huulilla turistiin noususta. Lähdimme yhtäaikaa kahvilalta ja ajoimmekin suunnilleen samaa vauhtia, joten loppunousulle olikin juttuseuraa.
 |
| Päällystettä :) |
Tie muuttui todella hankalaksi ajettavaksi ~3000 m korkeudessa ja samalla miulle tuli noutaja. Ajohousujen puntit olisivat vaan lepattaneet, mikäli jäljellä olevilla voimilla ne olisi pitänyt täyttää. Sanoin ajokaverilleni, että menköön. Minä kyllä tulen ylös perässä.
 |
| Fanit jaksaa kannustaa...? |
 |
| Hyökkäävä asento ? Hah... :) |
 |
| 3320 m merenpinnan yläpuolella. Ylemmäs ei Euroopassa pikipintaa pitkin pääse. Hienoa mattia ! |
 |
| No, otetaan toinen kans... :) |
 |
| Jos Nemo ei asu täällä, nii missä sitten...? |
 |
| Kalia aika high |
Käänsin pyörän alamäkeen ja annoin vauhdin kiihtyä. Tasaisesti mittari pysyi ~60 km/h lukemissa, eikä seuraavaan 40 km tarvinnut polkaista kuin muutamaan vuoripuron ylitykseen. Pysyttelin päätiellä, enkä kurvannut tulomatkalla käyttämälleni "oikoreitille" :) Granada lähestyi vauhdilla ja alamäkeä riitti aivan kaupungin reunalle asti. Joen varteen ja keskustaan. Hups, olinkin majapaikalla.
Menomatkalle käytin aikaa 4:20 ja matkaa kertyi 51 km. Alas sujuttelin 49 km matkan ajassa 1:25 :)
Mielestäni olin Cavan ansainnut :) Poks...!
tiistai 25. elokuuta 2015
25.8. ti
Ensimmäinen vuorietappi. Kellon kanssa pystyyn ja pensionin aamukahville. Oli pakko maistaa matkan ensimmäinen kupilllinen. Hmmm...maku oli hieman "erilainen", mutta kuitenkin juotava. Kupin viereen ilmestyneestä sokeriastiasta ja -lusikasta päätellen kahvi oli tarkoitettu juotavaksi makeutettuna. Päätin toimia toisin.
Aamutoimet ja maantielle. Sain paikalliselta pyöräilijältä opastuksen ulos kaupungista ja se oli kiva. Ei ole aina "ihan helppoa" löytää oikeaa reittiä, kun moisten opasteiden laittaminen on kupunkien kannata kovin turhaa :)
Maantie alkoi mukavasti loivana alamäkenä, joten oli helppo herätellä itsensä ja saada hikitipat nenänpäähän ennen kurvaamista kohti pohjoista ja vuoria. Tavoitteena Granada, jonne vievä tie mutkitteli Sierra Nevadan ja Sierras de Tedejan välisten "kukkuloiden" rinteitä. Moneen kertaan kipusin kukkulan laelle huomatakseni seuraavaksi laskettelevani seuraavaan laaksoon ja sama taas uudestaan ja uudestaan... Rinteet olivat pääosin mukavan ajettavia, 5 % luokkaa, mutta välillä nousemista terästettiin 10 % pätkillä. Niissä oli haettava käyttöön vaihtesta pienin ja annettava suosiolla nopeuden hiipua liki kävelyvauhtiin.
Yhdessä pitkässä nousussa viereeni ilmestyi pyöräilijä, jonka kanssa ajelimme rinnatusten mäen harjalle saakka. Hauskaa, kuinka pystyy kommunikoimaan vaikka yhteinen kieli puuttuu. Oli mukava pätkä ajaa ja jutella maailman menosta :)
Maaseutukylät seurasivat toisiaan ja etapin puolimatkassa päätin pitää lounastauon. Kylästä löytyi pieni kauppa, josta hain haluamani. Maksettuani ja aseltuani ulos vedettiin kaupan ovi kiinni ja metallinen murtoverho oven eteen. Olin siis saapunut siesta-alueelle :) Nyt onkin opeteltava kauppojen aukioloajat ja seurattava matkalla kelloa, ettei pääse jano ja nälkä yllättämään.
Noin 20 km ennen Granadaa olin yli 100 metriä korkeammalla kuin kaupunki, joten aavistin lopun olevan helppoa nautiskelua. Oli mukava lasketella juurikaan polkematta tuo viimeinen pätkä. Alamäki oli tasaisen loivaa ja määränpää putkahtikin eteen yllättävästi.
"Turisti-info" kylttejä seuraten kurvailin keskustaan ja entuudestaan ymmärsin niiden olevan tarkoitettu automatkailijoille. Ei pidä kääntyä sinne mihin nuoli risteyksessä osoittaa, vaan vasta seuraavasta :) Yhden harharetken silti tein, mutta kysymällä sain opastuksen oikeaan paikkaan. Infossa pyysin kaupungin kartan ja katsoin netistä majoituksen osoitteen. Olin muutaman sadan metrin päässä.
Ajelin kapealle syrjäkujalle silmäillen majapaikan kylttiä. Kuja loppui, eikä kylttiä näkynyt ? "Missasinko ? Sen numerohan oli 21...joo tuossa on talojen numerot. 21 ?? Ei tässä mitään kylttiä ole...muistanko väärin ? Ajan vielä edestakaisin. Ei stana ! Onko minua huijattu ? Ei täällä mitään ole ! "
Töllistellessäni talon nro 21 edessä ja miettiessäni ajelenko takaisin infopisteelle kysymään tuli ovesta ulos nuori mies. Kysyin onko paikka oikea. Hän sanoi, että kyllä on, mutta minun pitää soittaa. Numero oli ovenpielessä, revittyjen "Jeesus tulee..." ja punk-rock mainosten seassa :) Puhelin taskusta ja soittamaan. Toisessa päässä ei muuta kuin espanjaa ja sitten puhelu loppui. Hölmistyneenä aloin kaivelemaan laukusta sanakirjaa, josta näkisin mitä viimeisenä puhelimeen useaan kertaan toistettu sana tarkottaisi. Kirjaa en kuitenkaan esiin ehtinyt saada, kun kujan päästä asteli rivakalla tahdilla mies, joka hymyili ja avasi oven. Respassa olikin valmiiksi nimelläni kirjoitettu kuponki, mikä lie vekseli, johon rustasin nimeni ja sain avaimen. Maksoin samantien varaamani 2 yötä. 29 €. :)
Taas hirvitti. Mikähän murju odotti...mutta hei. Kaikki oli siistiä ja hyvin ogranisoidun oloista. Avasin huoneen oven ja hep! Aivan nappiin. Sänky, pöytä ja tuoli, yöpöytä, vaatekaappi ja...vessa + suihku, kaikki "priimaa". Jotenkin tulee mieleen uusi opiskelija-asuntola ilman opiskelijoita. Kivoja terasseja sisäpihalle, tuolineen ja pöytineen+ sähköpistokkeineen. Hintaan sisältyvä wifi. Ei paha :) Tässä on hyvä pari päivää pötkötellä.
Jotain yleistä oli eilen mielessä, joka piti tänään kirjoittaa, mutt en muista :) No, tulkoon tähän vähän varustekatsausta. 3 siviilipaitaa on kuitenkin liikaa, ainakin tähän kohtaan. Illalla kun nyrkkipyykissä pesee ohuen paiden, niin aamusta voi hyvin pakata repun verkkotaskuun aavistuksen kosteana ja ajopäivän jälkeen se onkin täysin kuiva käyttöön, joten ainakaan sitä kolmatta ei tarvitse. Ajopaidoissa pärjäisi myös kahdella oikein hienosti, ellei jopa yhdellä :). Yhden siviilisortsin-taktiikka toimii. Uikkarit vois olla kivat, pitänee ostaa, kun palaan rannikolle. Pitkiä en ole tod. kaivannut :) Pyyhe unohtui, mutta Lidl pelasti. Joku ihmekankainen pyyhe (8,99 €) oli sattumalta valikomassa just kun kävin. Liian iso, mutta en oo vielä leikannu kahtia. Katotaan kun vielä muutaman vuoren ajelen ;) Ajohanskat. Ei löytyny lähtiessä, joten ostin (16 €). Muutaman päivän koitin ilman, mutta kämmenet kipeyty. Kartan ostin (6,5 €).On mukava apu, varsinkin väsyneenä, kun ei halua lisälenkkejä ajella. Gilette (8,9 €). Muuta en nyt keksi.
Ensimmäinen vuorietappi. Kellon kanssa pystyyn ja pensionin aamukahville. Oli pakko maistaa matkan ensimmäinen kupilllinen. Hmmm...maku oli hieman "erilainen", mutta kuitenkin juotava. Kupin viereen ilmestyneestä sokeriastiasta ja -lusikasta päätellen kahvi oli tarkoitettu juotavaksi makeutettuna. Päätin toimia toisin.
Aamutoimet ja maantielle. Sain paikalliselta pyöräilijältä opastuksen ulos kaupungista ja se oli kiva. Ei ole aina "ihan helppoa" löytää oikeaa reittiä, kun moisten opasteiden laittaminen on kupunkien kannata kovin turhaa :)
Maantie alkoi mukavasti loivana alamäkenä, joten oli helppo herätellä itsensä ja saada hikitipat nenänpäähän ennen kurvaamista kohti pohjoista ja vuoria. Tavoitteena Granada, jonne vievä tie mutkitteli Sierra Nevadan ja Sierras de Tedejan välisten "kukkuloiden" rinteitä. Moneen kertaan kipusin kukkulan laelle huomatakseni seuraavaksi laskettelevani seuraavaan laaksoon ja sama taas uudestaan ja uudestaan... Rinteet olivat pääosin mukavan ajettavia, 5 % luokkaa, mutta välillä nousemista terästettiin 10 % pätkillä. Niissä oli haettava käyttöön vaihtesta pienin ja annettava suosiolla nopeuden hiipua liki kävelyvauhtiin.
 |
| "Mennäänpäs tästä suon yli niin että heilahtaa" ja sitä rataa... |
Yhdessä pitkässä nousussa viereeni ilmestyi pyöräilijä, jonka kanssa ajelimme rinnatusten mäen harjalle saakka. Hauskaa, kuinka pystyy kommunikoimaan vaikka yhteinen kieli puuttuu. Oli mukava pätkä ajaa ja jutella maailman menosta :)
Maaseutukylät seurasivat toisiaan ja etapin puolimatkassa päätin pitää lounastauon. Kylästä löytyi pieni kauppa, josta hain haluamani. Maksettuani ja aseltuani ulos vedettiin kaupan ovi kiinni ja metallinen murtoverho oven eteen. Olin siis saapunut siesta-alueelle :) Nyt onkin opeteltava kauppojen aukioloajat ja seurattava matkalla kelloa, ettei pääse jano ja nälkä yllättämään.
Noin 20 km ennen Granadaa olin yli 100 metriä korkeammalla kuin kaupunki, joten aavistin lopun olevan helppoa nautiskelua. Oli mukava lasketella juurikaan polkematta tuo viimeinen pätkä. Alamäki oli tasaisen loivaa ja määränpää putkahtikin eteen yllättävästi.
"Turisti-info" kylttejä seuraten kurvailin keskustaan ja entuudestaan ymmärsin niiden olevan tarkoitettu automatkailijoille. Ei pidä kääntyä sinne mihin nuoli risteyksessä osoittaa, vaan vasta seuraavasta :) Yhden harharetken silti tein, mutta kysymällä sain opastuksen oikeaan paikkaan. Infossa pyysin kaupungin kartan ja katsoin netistä majoituksen osoitteen. Olin muutaman sadan metrin päässä.
Ajelin kapealle syrjäkujalle silmäillen majapaikan kylttiä. Kuja loppui, eikä kylttiä näkynyt ? "Missasinko ? Sen numerohan oli 21...joo tuossa on talojen numerot. 21 ?? Ei tässä mitään kylttiä ole...muistanko väärin ? Ajan vielä edestakaisin. Ei stana ! Onko minua huijattu ? Ei täällä mitään ole ! "
Töllistellessäni talon nro 21 edessä ja miettiessäni ajelenko takaisin infopisteelle kysymään tuli ovesta ulos nuori mies. Kysyin onko paikka oikea. Hän sanoi, että kyllä on, mutta minun pitää soittaa. Numero oli ovenpielessä, revittyjen "Jeesus tulee..." ja punk-rock mainosten seassa :) Puhelin taskusta ja soittamaan. Toisessa päässä ei muuta kuin espanjaa ja sitten puhelu loppui. Hölmistyneenä aloin kaivelemaan laukusta sanakirjaa, josta näkisin mitä viimeisenä puhelimeen useaan kertaan toistettu sana tarkottaisi. Kirjaa en kuitenkaan esiin ehtinyt saada, kun kujan päästä asteli rivakalla tahdilla mies, joka hymyili ja avasi oven. Respassa olikin valmiiksi nimelläni kirjoitettu kuponki, mikä lie vekseli, johon rustasin nimeni ja sain avaimen. Maksoin samantien varaamani 2 yötä. 29 €. :)
Taas hirvitti. Mikähän murju odotti...mutta hei. Kaikki oli siistiä ja hyvin ogranisoidun oloista. Avasin huoneen oven ja hep! Aivan nappiin. Sänky, pöytä ja tuoli, yöpöytä, vaatekaappi ja...vessa + suihku, kaikki "priimaa". Jotenkin tulee mieleen uusi opiskelija-asuntola ilman opiskelijoita. Kivoja terasseja sisäpihalle, tuolineen ja pöytineen+ sähköpistokkeineen. Hintaan sisältyvä wifi. Ei paha :) Tässä on hyvä pari päivää pötkötellä.
Jotain yleistä oli eilen mielessä, joka piti tänään kirjoittaa, mutt en muista :) No, tulkoon tähän vähän varustekatsausta. 3 siviilipaitaa on kuitenkin liikaa, ainakin tähän kohtaan. Illalla kun nyrkkipyykissä pesee ohuen paiden, niin aamusta voi hyvin pakata repun verkkotaskuun aavistuksen kosteana ja ajopäivän jälkeen se onkin täysin kuiva käyttöön, joten ainakaan sitä kolmatta ei tarvitse. Ajopaidoissa pärjäisi myös kahdella oikein hienosti, ellei jopa yhdellä :). Yhden siviilisortsin-taktiikka toimii. Uikkarit vois olla kivat, pitänee ostaa, kun palaan rannikolle. Pitkiä en ole tod. kaivannut :) Pyyhe unohtui, mutta Lidl pelasti. Joku ihmekankainen pyyhe (8,99 €) oli sattumalta valikomassa just kun kävin. Liian iso, mutta en oo vielä leikannu kahtia. Katotaan kun vielä muutaman vuoren ajelen ;) Ajohanskat. Ei löytyny lähtiessä, joten ostin (16 €). Muutaman päivän koitin ilman, mutta kämmenet kipeyty. Kartan ostin (6,5 €).On mukava apu, varsinkin väsyneenä, kun ei halua lisälenkkejä ajella. Gilette (8,9 €). Muuta en nyt keksi.
maanantai 24. elokuuta 2015
24.8. ma
Kamat kantoon ja lepposasti rullailemaan. Päätin jo illalla ajella Velez-Malagaan katsomaan kuin pyörää ajetaan isoa kovaa, joten aikaa siirtymälle oli oikein mukavasti. Ensimmäinen päivä kun tuntui, ett on pyöräretkellä. Ilman mitään kiirettä kurvalin pienet mutkat Malagan syrjäkujilla ennenkuin käänsin tankoa osoittamaan Veleziä.
Tämmönen muuten liikenneinfran pitää olla, jos halutaan, että homma menee edes kutakuinkin ongelmitta.
Oli kerrankin mukava katsella rantsuja. Kylät muuttuivat pieniksi ja minusta houkuttelevammiksi, eikä kuppiloissa enää mainostettu "full english breakfasteja". Turistipaikat ovat nyt hetkeksi taaksejäänyttä ja pääsen katselemaan oikeita asioita :)
Ajelin pienen matkan Vueltan reittiä ja etsin hiljaisemman kohdan kadun vartta. Risteyksessä oli sopivasti muutama liikennemerkki, joihin oli hyvä köyttää muutama maailman kaunein lippu hulmuamaan navakkaan tuuleen.
Odotellessa minua jututti sitkeä espanjalaisrouva. Sanaakaan meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta eipä haitannut :) Nyt hän tietää, että kisassa on mukana yksi suomalainen ja että hän ajaa ranskalaisessa joukkueessa. Vahvistin myös hänen käsitystään, että Suomessa on kylmä. Siitä en ole aivan varma, ymmärsikö hän ettemme tanssi saksanpolskaa jääkarhujen kanssa, kun pingviinit suostuvat sitä soittamaan. Jotain sen suuntaista hän ehkä minulle laveasti ja monisanaisesti tarinoi...
Ai hlvetti, että ne ajaa kovaa ! Ei ehtinyt kissaa sanoa, kun sata pyöräilijää sujahti ohi. Tinkofilla oli hatkan kiinniajaminen kiivaimmillaan. Jussi oli porukassa mukana, mutta kyllä oli sillä hetkellä kaikki pelissä. Ei tullut peukkua, vaikka kannustin taas ihan vierestä ;)
Pääjoukon ja muutaman pienen pudonneiden ryhmän mentyä alkoi...ahh, niin espanjalainen sekamelska. Yleisö ryntäsi valtoimenaan pois kadunvarrelta ja reitti ylitettiin huolettoman sekaisesti. Järjestäjätkin alkoivat keräämään sulkunauhoja ja kun sivukadun poikki vedetty nauha kohdaltani katkaistiin heilumaan tuuleen, poikki reitin minun oli pakko komentaa nuorta miestä keräämään nauha pois. Viisi sekuntia sen jälkeen kun hölmistynyt mies oli saanut reitin avoimeksi kurvasi ohi puolen kymmentä kuskia. Nolona nauha vedettiin takaisin, eikä autoja sittenkään vielä päästetty reitille. Kyllä toivoo, että mitään pahaa onnettomuutta ei vielä joku kerta tapahdu järjestelyjen leväperäisyyden takia. Viimeisenkin AG2R kuskin ohitettua paikan reitti avattiin motskarista liputtamalla ja lähdin ajelemaan kohti majapaikkaa.
Leppoisa rullailu loppui kuitenkin kohta ja tie alkoi nousta vuoren rinteelle. Pienintä vaihdetta ja vauhtia pois, mutta ilmaiseksi ei pyörä enää kulkenut. Ohittaessani yhtä rinteellä olevaa kylää kurvasi eteeni lenkillä ollut herrasmies. Ajoin hänet kiinni ja ilmottauduin peesiin, vilkaistuaan reppuani vetovastuu oli selvä. Kyyti ylämäkeen oli hieman kovempaa, kuin olisin itse pitänyt, mutta toisaalta peesi auttoi kivasti, niin en jättäytynyt. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi vetomiehestäkin paljastua, ettei ollut vauhti hänellekkään aivan sopivaa ja tahti putosikin juuri sopivasti. Mäen harjalle päästyämme menin ohitse ja näytin reppua. Alamäkeenkin työnjakomme oli sopiva, sillä vaikka laskettelin polkematta, niin vapaaratas ei koko ajan takanani rallattanut, joten sopivasti piti seuralaisen polkea pysyäkseen peesissä. Paino on voimaa ja ylipaino... Parikymmentä minuuttia ajelimme yhdessä, kunnes hän kurvasi morjestaen sivukujalle. Kiittelin minäkin :)
Muutaman sadan metrin kuluttua vastaan kipusi pyörämatkailija. Mies paljastui saksalaiseksi ja kertoi lähteneensä kaveriden kanssa Berliinistä 32 päivää sitten. Olivat matkalla Tangieriin. Hetken turinoituamme aloin ihmettelemään hänen "me" sijamuotoaan. Oliko herra jo niin sekaisin, että kuvitteli ystäviä vierelleen. Juuri kun aioin kysyä, niin mäestä kipusikin näkyviin toinen sankari. Hetken vertailimme varusteitamme ja miesten silmät pyörivät ihmetyksestäkertoessani repussa olevan 5 viikon tavarat. Heidän pyöränsä vaikutti miltei Intialaiselta kuormapyörältä. Oli pojilla meinaan rojua :) Hyvän matkan toivotuken jälkeen aloin lasketella alamäkeen ja seurueen kolmaskin lenkki raahasi tavaroitaan ylämäkeen. Ei hymyilyttänyt :)
Laakson pohjalta aloitin jälleen uuden kipuamisen, kun näin vastaan laskettelevan jälleen yhden retkifillaristin. Kohdalla peukuttelin ja samalla huomasin Suomen lipun. Huusin perään, mutta hän ei reagoinut :( Tuli sen verran äkkiä koko tilanne, mutta olisi ollut ihan kiva jutella muutama sana suomeakin.
Petipaikan löysin Salobrenan kylästä, tai olisiko tämä kaupunki. Muutama myi ei oota ja kertoivat molemmat, ettei lähiseudulla ole leirintäalueita. Kolmas paikka tärppäsi. Ulko-ovella hieman kylmäsi, kun mietin hintaa. Todella tyylikäs vanha paikka ja 25 €, kiitos :) Ei kun sisään ja suunnittelemaan tulevaa.
Kamat kantoon ja lepposasti rullailemaan. Päätin jo illalla ajella Velez-Malagaan katsomaan kuin pyörää ajetaan isoa kovaa, joten aikaa siirtymälle oli oikein mukavasti. Ensimmäinen päivä kun tuntui, ett on pyöräretkellä. Ilman mitään kiirettä kurvalin pienet mutkat Malagan syrjäkujilla ennenkuin käänsin tankoa osoittamaan Veleziä.
 |
| Kaikille oma paikkansa |
Oli kerrankin mukava katsella rantsuja. Kylät muuttuivat pieniksi ja minusta houkuttelevammiksi, eikä kuppiloissa enää mainostettu "full english breakfasteja". Turistipaikat ovat nyt hetkeksi taaksejäänyttä ja pääsen katselemaan oikeita asioita :)
Ajelin pienen matkan Vueltan reittiä ja etsin hiljaisemman kohdan kadun vartta. Risteyksessä oli sopivasti muutama liikennemerkki, joihin oli hyvä köyttää muutama maailman kaunein lippu hulmuamaan navakkaan tuuleen.
Odotellessa minua jututti sitkeä espanjalaisrouva. Sanaakaan meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta eipä haitannut :) Nyt hän tietää, että kisassa on mukana yksi suomalainen ja että hän ajaa ranskalaisessa joukkueessa. Vahvistin myös hänen käsitystään, että Suomessa on kylmä. Siitä en ole aivan varma, ymmärsikö hän ettemme tanssi saksanpolskaa jääkarhujen kanssa, kun pingviinit suostuvat sitä soittamaan. Jotain sen suuntaista hän ehkä minulle laveasti ja monisanaisesti tarinoi...
Ai hlvetti, että ne ajaa kovaa ! Ei ehtinyt kissaa sanoa, kun sata pyöräilijää sujahti ohi. Tinkofilla oli hatkan kiinniajaminen kiivaimmillaan. Jussi oli porukassa mukana, mutta kyllä oli sillä hetkellä kaikki pelissä. Ei tullut peukkua, vaikka kannustin taas ihan vierestä ;)
 |
| Hatka ja kuvausprätkä. Osuko lähetykseen ? :) |
Pääjoukon ja muutaman pienen pudonneiden ryhmän mentyä alkoi...ahh, niin espanjalainen sekamelska. Yleisö ryntäsi valtoimenaan pois kadunvarrelta ja reitti ylitettiin huolettoman sekaisesti. Järjestäjätkin alkoivat keräämään sulkunauhoja ja kun sivukadun poikki vedetty nauha kohdaltani katkaistiin heilumaan tuuleen, poikki reitin minun oli pakko komentaa nuorta miestä keräämään nauha pois. Viisi sekuntia sen jälkeen kun hölmistynyt mies oli saanut reitin avoimeksi kurvasi ohi puolen kymmentä kuskia. Nolona nauha vedettiin takaisin, eikä autoja sittenkään vielä päästetty reitille. Kyllä toivoo, että mitään pahaa onnettomuutta ei vielä joku kerta tapahdu järjestelyjen leväperäisyyden takia. Viimeisenkin AG2R kuskin ohitettua paikan reitti avattiin motskarista liputtamalla ja lähdin ajelemaan kohti majapaikkaa.
Leppoisa rullailu loppui kuitenkin kohta ja tie alkoi nousta vuoren rinteelle. Pienintä vaihdetta ja vauhtia pois, mutta ilmaiseksi ei pyörä enää kulkenut. Ohittaessani yhtä rinteellä olevaa kylää kurvasi eteeni lenkillä ollut herrasmies. Ajoin hänet kiinni ja ilmottauduin peesiin, vilkaistuaan reppuani vetovastuu oli selvä. Kyyti ylämäkeen oli hieman kovempaa, kuin olisin itse pitänyt, mutta toisaalta peesi auttoi kivasti, niin en jättäytynyt. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi vetomiehestäkin paljastua, ettei ollut vauhti hänellekkään aivan sopivaa ja tahti putosikin juuri sopivasti. Mäen harjalle päästyämme menin ohitse ja näytin reppua. Alamäkeenkin työnjakomme oli sopiva, sillä vaikka laskettelin polkematta, niin vapaaratas ei koko ajan takanani rallattanut, joten sopivasti piti seuralaisen polkea pysyäkseen peesissä. Paino on voimaa ja ylipaino... Parikymmentä minuuttia ajelimme yhdessä, kunnes hän kurvasi morjestaen sivukujalle. Kiittelin minäkin :)
Muutaman sadan metrin kuluttua vastaan kipusi pyörämatkailija. Mies paljastui saksalaiseksi ja kertoi lähteneensä kaveriden kanssa Berliinistä 32 päivää sitten. Olivat matkalla Tangieriin. Hetken turinoituamme aloin ihmettelemään hänen "me" sijamuotoaan. Oliko herra jo niin sekaisin, että kuvitteli ystäviä vierelleen. Juuri kun aioin kysyä, niin mäestä kipusikin näkyviin toinen sankari. Hetken vertailimme varusteitamme ja miesten silmät pyörivät ihmetyksestäkertoessani repussa olevan 5 viikon tavarat. Heidän pyöränsä vaikutti miltei Intialaiselta kuormapyörältä. Oli pojilla meinaan rojua :) Hyvän matkan toivotuken jälkeen aloin lasketella alamäkeen ja seurueen kolmaskin lenkki raahasi tavaroitaan ylämäkeen. Ei hymyilyttänyt :)
Laakson pohjalta aloitin jälleen uuden kipuamisen, kun näin vastaan laskettelevan jälleen yhden retkifillaristin. Kohdalla peukuttelin ja samalla huomasin Suomen lipun. Huusin perään, mutta hän ei reagoinut :( Tuli sen verran äkkiä koko tilanne, mutta olisi ollut ihan kiva jutella muutama sana suomeakin.
Petipaikan löysin Salobrenan kylästä, tai olisiko tämä kaupunki. Muutama myi ei oota ja kertoivat molemmat, ettei lähiseudulla ole leirintäalueita. Kolmas paikka tärppäsi. Ulko-ovella hieman kylmäsi, kun mietin hintaa. Todella tyylikäs vanha paikka ja 25 €, kiitos :) Ei kun sisään ja suunnittelemaan tulevaa.
sunnuntai 23. elokuuta 2015
23.8. su
Aamu olikin jo pitkällä, ku sain silmät auki. Onneks ei ollu kiire mihinkää.Annoin nuorison pakkailla rojunsa ja häipyä, ennenku nousin ylös. Päivän epistola oli selkeä. Hiljalleen pyöritellen Vueltan reitin varteen.
Sunnuntai onkin kuollut päivä täällä Espanjassa. Kaupat kiinni, ihmisiä ei missään, tiet tyhjänä...ei oikeastaan paha. Ainoastaan aamupalan löytäminen tuotti hieman vaikeuksia. Kinkkusämpylä ja 3 litraa vettä kuitenkin löytyi, joten ei sekään ihmeitä aiheuttanut.
Olipas jalka tyhjä. Edelliset päivät tuntuivat kyllä oikeasti. Juotava olisi jatkossa vieläkin enemmän ja hetelmiä varattava naposteltavaksi.
Pikku mutkittelun jälkeen löysin oikean tien ulos kaupungista ja suuntana vuoret. Tie seuraili laakson pohjalla jokea ja molemmin puolin kohosivat upeat vuorenseinämät. Valkeat kylät täplittivät rinteitä ja kaskaat sirittivät huikeasti. Nyt olin siinä Espanjassa, jota olin tullut katsomaan :)
Hetken ajeltuani reittini kohtasi kisareitin ja ajelin rauhassa kohti nousuja. Helikopterin surina taivaalta laittoi miettimään, olisiko Pelotòn kenties jo lähelläkin. Pysähdyin kyselemään ja arvioksi annettiin että kärki saapuisi noin tunnin kuluttua. Ok. Olikin laitettava hieman ketjua kireämmälle, etten jäisi jalkoihin. Ajelin mukavan nyppylän ylös Aloren kylään ja parkkeerasin kahvilaan sämpylälle. Hulina oli huikea ja oli hauska katsoa kuinka henkilökunta juoksenteli edestakaisin moneen kertaan jokaisen asiakkaan kohdalla. Ei tulisi kuuloonkaan moinen tehottomuus meidän rossossa. Iso kinkkusämpylä ja pieni olut 3,60 €. Yllätti, vaikka edulliseksi arvelinkin jo paikkaan mennessäni.
Eväät nautittuani hakeuduin reittiä takaisinpäin, hieman alemmas, aivan kylän laidalle, jossa muita katsojia ei juuri enää ollut. Irtiotto saapui ja meni :). Jokusen minuutin kuluttua mutkasta taittoi pääjoukon keulilla ensin koko Movistar ja heti perässä koko Sky. Skyn kuski heitti pullon minulle, mutta pahaksi onneksi se osui kanttikiveen ja lähti vierimään kohti ajajajoukkoa. Kuskit varoittelivat toisiaan pullosta, eikä ongelmia syntynyt. Jussikin väisti pullon aivan ryhmän ulkoreunaa pitkin ja ajoi ihan vierestä. "Hyvä Jussi !!" sai pään kääntymään, hymyn kasvoille ja peukku ylös. Kiva. Pyörien mentyä jäin jännittämään Sky pullon kohtaloa, mutta ei tarvittu montaakaan autoa, kun se jäi renkaan alle :) FDJ:n auton kohdalla huutelin sujuvalla ranskalla "Veikkaus" ja heilutin Suomen lippua. Peukku tuli sieltäkin.
Koko homma oli ohi 5 minuutissa ja lähdin ajelemaan kohti Malagaa. Serpentiinejä lasketellessani vastaan ajoi kymmenittäin pyöräilijöitä, jotka ilmeisesti ajoivat omaa Vueltaansa karavaanin perässä :)
Mitäs muuta ? Vaikka se, että neljäs päivä reissua, eikä yhtään ilman kramppeja :) Onneksi kertaakaan ei ole tullut ajaessa, eikä muutenkaan pahana, mutta jotain tartee tehdä. Tai siis olen jo alkanut venyttelemään ajon jälkeen, elektrolyyttejä juon, mutta ehken saa niitä tarpeeksi. Ajon aikana pitää vaan koittaa juoda vieläkin enemmän vaikka jo nyt tuntuu, että käsi on pullolla enemmän kuin kahvalla. En tiiä. Tottuisko tähän kuumuuteen ja sitä myöten homma helpottuisi...tiedä häntä. Saa nähdä.
Aamu olikin jo pitkällä, ku sain silmät auki. Onneks ei ollu kiire mihinkää.Annoin nuorison pakkailla rojunsa ja häipyä, ennenku nousin ylös. Päivän epistola oli selkeä. Hiljalleen pyöritellen Vueltan reitin varteen.
 |
| Eipä kiirettä muillakaan |
Sunnuntai onkin kuollut päivä täällä Espanjassa. Kaupat kiinni, ihmisiä ei missään, tiet tyhjänä...ei oikeastaan paha. Ainoastaan aamupalan löytäminen tuotti hieman vaikeuksia. Kinkkusämpylä ja 3 litraa vettä kuitenkin löytyi, joten ei sekään ihmeitä aiheuttanut.
Olipas jalka tyhjä. Edelliset päivät tuntuivat kyllä oikeasti. Juotava olisi jatkossa vieläkin enemmän ja hetelmiä varattava naposteltavaksi.
Pikku mutkittelun jälkeen löysin oikean tien ulos kaupungista ja suuntana vuoret. Tie seuraili laakson pohjalla jokea ja molemmin puolin kohosivat upeat vuorenseinämät. Valkeat kylät täplittivät rinteitä ja kaskaat sirittivät huikeasti. Nyt olin siinä Espanjassa, jota olin tullut katsomaan :)
Hetken ajeltuani reittini kohtasi kisareitin ja ajelin rauhassa kohti nousuja. Helikopterin surina taivaalta laittoi miettimään, olisiko Pelotòn kenties jo lähelläkin. Pysähdyin kyselemään ja arvioksi annettiin että kärki saapuisi noin tunnin kuluttua. Ok. Olikin laitettava hieman ketjua kireämmälle, etten jäisi jalkoihin. Ajelin mukavan nyppylän ylös Aloren kylään ja parkkeerasin kahvilaan sämpylälle. Hulina oli huikea ja oli hauska katsoa kuinka henkilökunta juoksenteli edestakaisin moneen kertaan jokaisen asiakkaan kohdalla. Ei tulisi kuuloonkaan moinen tehottomuus meidän rossossa. Iso kinkkusämpylä ja pieni olut 3,60 €. Yllätti, vaikka edulliseksi arvelinkin jo paikkaan mennessäni.
Eväät nautittuani hakeuduin reittiä takaisinpäin, hieman alemmas, aivan kylän laidalle, jossa muita katsojia ei juuri enää ollut. Irtiotto saapui ja meni :). Jokusen minuutin kuluttua mutkasta taittoi pääjoukon keulilla ensin koko Movistar ja heti perässä koko Sky. Skyn kuski heitti pullon minulle, mutta pahaksi onneksi se osui kanttikiveen ja lähti vierimään kohti ajajajoukkoa. Kuskit varoittelivat toisiaan pullosta, eikä ongelmia syntynyt. Jussikin väisti pullon aivan ryhmän ulkoreunaa pitkin ja ajoi ihan vierestä. "Hyvä Jussi !!" sai pään kääntymään, hymyn kasvoille ja peukku ylös. Kiva. Pyörien mentyä jäin jännittämään Sky pullon kohtaloa, mutta ei tarvittu montaakaan autoa, kun se jäi renkaan alle :) FDJ:n auton kohdalla huutelin sujuvalla ranskalla "Veikkaus" ja heilutin Suomen lippua. Peukku tuli sieltäkin.
Koko homma oli ohi 5 minuutissa ja lähdin ajelemaan kohti Malagaa. Serpentiinejä lasketellessani vastaan ajoi kymmenittäin pyöräilijöitä, jotka ilmeisesti ajoivat omaa Vueltaansa karavaanin perässä :)
Mitäs muuta ? Vaikka se, että neljäs päivä reissua, eikä yhtään ilman kramppeja :) Onneksi kertaakaan ei ole tullut ajaessa, eikä muutenkaan pahana, mutta jotain tartee tehdä. Tai siis olen jo alkanut venyttelemään ajon jälkeen, elektrolyyttejä juon, mutta ehken saa niitä tarpeeksi. Ajon aikana pitää vaan koittaa juoda vieläkin enemmän vaikka jo nyt tuntuu, että käsi on pullolla enemmän kuin kahvalla. En tiiä. Tottuisko tähän kuumuuteen ja sitä myöten homma helpottuisi...tiedä häntä. Saa nähdä.
 |
| Yksi retken teemoista kuivumassa ja hivenaineistakin pitää huolehtia |
22.8. la
Jaahas. Eilen illalla vinkahti siitä kohtaa, että tänään ajelutti. Otin punkan Malagan halvimmasta backbackers mestasta, 34 €/ 2 yötä. Ei paljon taas kannattanu telttaa raahata :( No jospa sitten vuorilla ... mutta asiaan.
Aamusta mukavasti herätys ilman kelloa ja liikkeelle. Uusi majapaikka oli 95 km päässä. Myötänen työnteli auliisti ja matka joutui. Motarin reunaa oli hyvä viilettää, eikä jatkuvasta kahden kaistan jonosta huolimatta yksikään autoilija aiheuttanu sydämmen tykytyksiä.
Aamun kohokohta osui Marbellan tietämille, kun rampista motarille nousi Movistarin tiimi aamulenkillään. Porukka oli mennyt kahtia ja minä osuin niiden väliin. Alkuun ajelin 50 m Pitin porukan takana, enkä viitsinyt kiihdyttää ottaakseni kiinni. Toinen ryhmä tuli saman 50 m miun takana. Melkolailla samaa vauhtia mentiin. Pikkuhiljaa eturyhmä lipui kauemmas ja ~5 km ajettuamme tuli takimmainen ryhmä peesiini :) No, ohihan ne sitten lähti, mutta kun ryhmän ensimmäisenä tullut Nairo Quintana ajeli hetken matkaa rinnalla ja hymyillen näytti peukkua ja sanoi "Hola", niin olipa mattian suupielet tovin ylöspäin. Voisi siis lapinlisällä sanoa, että jutusteltiin niitä näitä ja hieman sivuttiin päivän taktisia kuvioitakin ;) Harmi, kun Movistar laskeutui seuraavasta rampista pois motarilta, niin en päässyt nauttimaan peesistä kuin pari sataa metriä. Olishan se ollut kiva ajella pidempäänkin tuollaisten vetomiesten perässä :)
Malagaan saavuttuani olin hieman edellä aikataulua ja kun huomasin Carrefourin hypermarketin pihalla Vueltan kojuja ja panderolleja, niin kurvailinkin muutaman mutkan kautta paikalle. Parkkikselle oli viritelty markkinahärdelli. Syötävää ja juotavaa oli monenlaista, kuoharista jätskiin ja paella-pata porisi liedellä. Kaikki ilmaiseksi. Minäkin muutaman viinin maistelin ja kakun hotkaisin. Alueella oli myös lapille ja lapsenmielisille pientä kisailua ja pelailua. Kaikilla näytti olevan hauskaa. Hetken alueella toikkaroituani ilmestyi eteen Vuelta paitainen ammattikuvaaja, joka kiersi minut videolla tähtäillen. Lienee FDJ:n Suomen mestarin ajoasulla ja työntelemälläni fillarilla ollut jotain osuutta saamaani huomioon :)
Majoitus löytyi helposti ja nakkasin vaan kassin säilöön ennenkuin käänsin pyörän ympäri ja lähdin ajamaan samaa reittiä rapiat 50 km takaisin Marbellaan :) Tai en mennyt ihan samaa reittiä, kun olin huomannut mukavan mäen, joka oli kiva kiivetä. Arviolta 5-6 % nousua riittikin varmaan 5 km matkan. Oli hyvä alustus tuleviin oikeisiin mäkiin. Tykkäsin :)
Kovasti odottamani Vueltan TTT lässähti jo ennen kuin ensimmäinenkään joukkue oli liikkeelle lähtenyt. Reitti oli vaarallinen, eikä todellista kilvanajoa edes yrittänyt kuin muutama tiimi :( Muutaman alkupään tiimin ohimarssin hurrasin radanvarsiaidalla, mutta sitten kiipesinkin ravintolan lehtereille täydentämään energiavarastoja. Paikan sain onneksi terassin reunalta, joten kannustus onnistui viimeisellekin porukalla. FDJ ja Jussi saivat tietysti kovimmat läpytykset ja huudot :)
Palkintojenjakoa seuratessa huomasin auringon laskevan kovaa vauhtia ja oli selviö, että ajaisin motarilla pimeässä. Päivän kokemukset antoivat uskoa ja sytytin valot. Ei edelleenkään minkään näköistä sählinkiä autojen kanssa. Tilaa löytyi :)
15 km ajettuani sihahti kuitenkin takarenkuli kovin pehmeäksi. Teräslangan pätkä siististi läpi :) Sisuri vaihtui, ei siinä mitään, mutta paineet renkaassa jäivät kovin alas, joten päätin olla uhmaamatta kohtaloa. "Nätisti" ajellen Fuengirolaan, josta junan kyytiin. Lippu maksoi 3,60 €. Malagassa asemalta pari kilsaa hostellille. Liikkeellä 15 h, josta pyörällä ~ 8 h/ 185 km.
Metkoja paikkoja nää hostellit. Nyt 10 hengen dormitorissa. Makaan nuoren naisen päällä, ulkoa kuuluu kitaran soittoa ja oikeasti ihan hienoa laulua. Ai, nyt siellä pihalla riidellään :)
Jaahas. Eilen illalla vinkahti siitä kohtaa, että tänään ajelutti. Otin punkan Malagan halvimmasta backbackers mestasta, 34 €/ 2 yötä. Ei paljon taas kannattanu telttaa raahata :( No jospa sitten vuorilla ... mutta asiaan.
Aamusta mukavasti herätys ilman kelloa ja liikkeelle. Uusi majapaikka oli 95 km päässä. Myötänen työnteli auliisti ja matka joutui. Motarin reunaa oli hyvä viilettää, eikä jatkuvasta kahden kaistan jonosta huolimatta yksikään autoilija aiheuttanu sydämmen tykytyksiä.
Aamun kohokohta osui Marbellan tietämille, kun rampista motarille nousi Movistarin tiimi aamulenkillään. Porukka oli mennyt kahtia ja minä osuin niiden väliin. Alkuun ajelin 50 m Pitin porukan takana, enkä viitsinyt kiihdyttää ottaakseni kiinni. Toinen ryhmä tuli saman 50 m miun takana. Melkolailla samaa vauhtia mentiin. Pikkuhiljaa eturyhmä lipui kauemmas ja ~5 km ajettuamme tuli takimmainen ryhmä peesiini :) No, ohihan ne sitten lähti, mutta kun ryhmän ensimmäisenä tullut Nairo Quintana ajeli hetken matkaa rinnalla ja hymyillen näytti peukkua ja sanoi "Hola", niin olipa mattian suupielet tovin ylöspäin. Voisi siis lapinlisällä sanoa, että jutusteltiin niitä näitä ja hieman sivuttiin päivän taktisia kuvioitakin ;) Harmi, kun Movistar laskeutui seuraavasta rampista pois motarilta, niin en päässyt nauttimaan peesistä kuin pari sataa metriä. Olishan se ollut kiva ajella pidempäänkin tuollaisten vetomiesten perässä :)
Malagaan saavuttuani olin hieman edellä aikataulua ja kun huomasin Carrefourin hypermarketin pihalla Vueltan kojuja ja panderolleja, niin kurvailinkin muutaman mutkan kautta paikalle. Parkkikselle oli viritelty markkinahärdelli. Syötävää ja juotavaa oli monenlaista, kuoharista jätskiin ja paella-pata porisi liedellä. Kaikki ilmaiseksi. Minäkin muutaman viinin maistelin ja kakun hotkaisin. Alueella oli myös lapille ja lapsenmielisille pientä kisailua ja pelailua. Kaikilla näytti olevan hauskaa. Hetken alueella toikkaroituani ilmestyi eteen Vuelta paitainen ammattikuvaaja, joka kiersi minut videolla tähtäillen. Lienee FDJ:n Suomen mestarin ajoasulla ja työntelemälläni fillarilla ollut jotain osuutta saamaani huomioon :)
Majoitus löytyi helposti ja nakkasin vaan kassin säilöön ennenkuin käänsin pyörän ympäri ja lähdin ajamaan samaa reittiä rapiat 50 km takaisin Marbellaan :) Tai en mennyt ihan samaa reittiä, kun olin huomannut mukavan mäen, joka oli kiva kiivetä. Arviolta 5-6 % nousua riittikin varmaan 5 km matkan. Oli hyvä alustus tuleviin oikeisiin mäkiin. Tykkäsin :)
 |
| Pikkasen kun nousi, niin jo alkoi olla näkymiä |
Palkintojenjakoa seuratessa huomasin auringon laskevan kovaa vauhtia ja oli selviö, että ajaisin motarilla pimeässä. Päivän kokemukset antoivat uskoa ja sytytin valot. Ei edelleenkään minkään näköistä sählinkiä autojen kanssa. Tilaa löytyi :)
15 km ajettuani sihahti kuitenkin takarenkuli kovin pehmeäksi. Teräslangan pätkä siististi läpi :) Sisuri vaihtui, ei siinä mitään, mutta paineet renkaassa jäivät kovin alas, joten päätin olla uhmaamatta kohtaloa. "Nätisti" ajellen Fuengirolaan, josta junan kyytiin. Lippu maksoi 3,60 €. Malagassa asemalta pari kilsaa hostellille. Liikkeellä 15 h, josta pyörällä ~ 8 h/ 185 km.
Metkoja paikkoja nää hostellit. Nyt 10 hengen dormitorissa. Makaan nuoren naisen päällä, ulkoa kuuluu kitaran soittoa ja oikeasti ihan hienoa laulua. Ai, nyt siellä pihalla riidellään :)
perjantai 21. elokuuta 2015
21.8.pe
Aamusta virkeänä liikkeelle ja
supermarcadosta aamupalaa. Kohta löytyikin Vueltan avausetapin
reitti. Yleisöaitojen pystytys oli kiivaimmillaan. Lähdin ajelemaan
reittiä vastakarvaan väistellen rantsulle vaeltelevaa väkeä.
Vastaan hurautti reittiin tutustumassa olevat Lambre, IAM, Colombia
ja Astana. Sääliksi pistää ajajien puolesta, sillä niin huimalle
reitilla joutuvat huomenna syöksymään. Rantaa seuraavaa klv:tä
yritettiin kymmenien kunnan työntekijöiden voimin harjata
irtohiekasta. Käsin, katuharjoilla :) Yksi pätkä reitistä menee
rantahiekan puoleltakin ja siihen oli tehty muovisistä levyistä
”ajokelpoinen” pinta. Haluan vaan nähdä kuka siihen tyrkkää
aika-ajo asennossa 50 km/h. Voi amalgaamit löytyä tien pinnasta.
Huh huh.
Muutaman kympin ajeltuani ajattelin
käydä kysäsemästä hotellista huonetta, mutta kaksi ensimmäistä
möi ”ei oota” ! Paikallisten lomakausi. Kolmannesta löytyi
kuitenkin täydellinen setti. Kellarissa oli vapaana huone, jota ei
voi oikeille ihmisille myydä :) Minulle 35 €. Otin huoneen ja
hylkäsin repun selästä. Ilman kuormaa kohti Gibralttaria ja olipa
mukava ajaa ylämäkiäkin :) Muutama 8 % nousupätkä osui reitille.
Kivaa. Kuuma vaan oli kun ei ajoviima yhtään viilentäny. 36 näytti
muutaman kaupan mittari ja siltä se kyllä tuntui.
 |
| Kyllä se siellä on... |
 |
| Punnittuja virvokkeita |
Noin 10 tuntia olin tänään liikkeellä, josta ~7 tuntia liikkeellä. Vajaa 140 km tuli ajettua. Ihan tarkkaa en tiiä, kun mittarista loppu akku vähän ennen hotellille tuloa...En muuten tiedä tämän paikan nimeä :) Pitänee kysyä joltain...
Ja tietovisa. Poltinko tänään
nahkani ? Saa yrittää kaks kertaa. Aurinkorasvaa ? Joo, on sitä
tuolla repussa :(
20.8. to
Hip hei. meinas käydä...tai oikeestaan kävi vanhan aikasesti. Kellon soitosta tikkana pystyyn ja "aamutoimet". Sit olikin se vartti joutoaikaa enneku pitää lähtee, eipä muuta ku sohvalle vähän loikoilemaan...Kolme varttia pitkäks ja säkällä heräs. Onneks oli varattuna reilusti aikaa siirtymään :)
Tytär kyydissä matka Isolle Kentälle meni hyvin ja perillä oikeastaan just sopivasti. Auto parkkiin, tavarat kantoon ja ovesta sisälle. Hups, suoraan oikean tiskin kohdalla :) Teippailin vielä hiukan pyörälootaa, kun Neuvosto-Rouva kysymään saisiko teippiä lainaan, ku laukku hajalla. Annoin puolirullaa jesaria ja näin oli päivän hyvä työ tehty. Loppupäivän voin sitte elää pellossa :) Lähimmäisen rakkaus tuli samantien lunastettua, kun virkailija joka näki casen tärähti viereen: "Ootko Norwegianille tulossa ? No, voisin tsekata sinut sisään tuosta sivusta, niin sun ei tarvii mennä tuohon automaateille, eikä muutenkaan jonottaa :) "Ihan kiva juttu :)
Turvatarkastuksessa löytyi sitten se kadoksissa ollu "varohalpojakopioita"-lethermankin. Siellähän se oli nätisti lantiovyön pikku taskussa. Kuulemma kone on ihan kunnossa, eikä minun tartte ottaa työkaluja mukaan koneeseen. Kaveri ois kuulemma voinu käydä hakemassa, mutta sanoin ett ottakoon virkailija sen. Kyllä siellä kotona aina jotain pientä puuhaa on, jossa monitoimilinkkarilla on käyttöä. Onneks oikee Lehterman meni fillarilaatikossa ruumaan, nii ei tarvii heti Malagassa sännätä työkaluja ostamaan.
Aamupalaksi nappasin ison tuopin :) Eivät vaan myyneet ennen klo 5ttä, niin joutu 12 min odotteleen kuivinsuin :) Koneeseen en viittiny ryntäillä, vaan istuksin kaikessa rauhassa odotustilassa ja vasta reilusti jonon häviämisen jälkeen kävelin tiskille. Eteen sattui herra kyynärsauvoineen. Hänellä oli paikka hätäuloskäynnin kohdalla ja koska liikuntarajoitteinen ei siihen voi mennä, niin paikkaa tarjottiin minulle. Toki reilu jalkatila kelpasi :)
Lento meni niinkun lennot yleensä. Ei oikeastaan jälkipolville kerrottavaa. Tai...olihan Pyreneet makeen näköset, kun pilvettömältä taivaalta niitä pääsi ihailemaan. Yllättää kuitenkin joka kerta, kuinka kapea suikale sitä oikeesti rouheeta vuoristoo siinä on. Muutaman nyppylän, kun ylittää, niin siinä se oikeestaan olikin. Aivan erilainen ku Alpit. Mutt tykkään :)
Hip hei. meinas käydä...tai oikeestaan kävi vanhan aikasesti. Kellon soitosta tikkana pystyyn ja "aamutoimet". Sit olikin se vartti joutoaikaa enneku pitää lähtee, eipä muuta ku sohvalle vähän loikoilemaan...Kolme varttia pitkäks ja säkällä heräs. Onneks oli varattuna reilusti aikaa siirtymään :)
Tytär kyydissä matka Isolle Kentälle meni hyvin ja perillä oikeastaan just sopivasti. Auto parkkiin, tavarat kantoon ja ovesta sisälle. Hups, suoraan oikean tiskin kohdalla :) Teippailin vielä hiukan pyörälootaa, kun Neuvosto-Rouva kysymään saisiko teippiä lainaan, ku laukku hajalla. Annoin puolirullaa jesaria ja näin oli päivän hyvä työ tehty. Loppupäivän voin sitte elää pellossa :) Lähimmäisen rakkaus tuli samantien lunastettua, kun virkailija joka näki casen tärähti viereen: "Ootko Norwegianille tulossa ? No, voisin tsekata sinut sisään tuosta sivusta, niin sun ei tarvii mennä tuohon automaateille, eikä muutenkaan jonottaa :) "Ihan kiva juttu :)
Turvatarkastuksessa löytyi sitten se kadoksissa ollu "varohalpojakopioita"-lethermankin. Siellähän se oli nätisti lantiovyön pikku taskussa. Kuulemma kone on ihan kunnossa, eikä minun tartte ottaa työkaluja mukaan koneeseen. Kaveri ois kuulemma voinu käydä hakemassa, mutta sanoin ett ottakoon virkailija sen. Kyllä siellä kotona aina jotain pientä puuhaa on, jossa monitoimilinkkarilla on käyttöä. Onneks oikee Lehterman meni fillarilaatikossa ruumaan, nii ei tarvii heti Malagassa sännätä työkaluja ostamaan.
Aamupalaksi nappasin ison tuopin :) Eivät vaan myyneet ennen klo 5ttä, niin joutu 12 min odotteleen kuivinsuin :) Koneeseen en viittiny ryntäillä, vaan istuksin kaikessa rauhassa odotustilassa ja vasta reilusti jonon häviämisen jälkeen kävelin tiskille. Eteen sattui herra kyynärsauvoineen. Hänellä oli paikka hätäuloskäynnin kohdalla ja koska liikuntarajoitteinen ei siihen voi mennä, niin paikkaa tarjottiin minulle. Toki reilu jalkatila kelpasi :)
 |
| Sorry, suljen laitteen ihan just |
 |
| Aamupala Hki-Vandalla |
Lento meni niinkun lennot yleensä. Ei oikeastaan jälkipolville kerrottavaa. Tai...olihan Pyreneet makeen näköset, kun pilvettömältä taivaalta niitä pääsi ihailemaan. Yllättää kuitenkin joka kerta, kuinka kapea suikale sitä oikeesti rouheeta vuoristoo siinä on. Muutaman nyppylän, kun ylittää, niin siinä se oikeestaan olikin. Aivan erilainen ku Alpit. Mutt tykkään :)
Laskeutuminen Malagaan ei ollu pehmein
mahdollinen, mutta 7+ kuitenkin, eli ihan jees :) Onneks kukaan
täydestä koneesta ei intoutunut taputtaan :) Maleksin viimeisenä
koneesta, melko paljon muiden jälkeen, ku tarjoilijat ei meinannu
löytää miun reppuu, jonka lähtiessä olivat johonkin
kiikuttaneet.
Hissukseen vaeltelin läpi terminaalin
ja annoin hätäsemmille tietä. Silti sain hetken seisoa odottamassa
fillaria ruumasta. Pikku naarmu oli pahviin tullu, mut ei mitn hätää.
Kärräsin lootan pihalle ja ihmettelevien katseiden alla kasasin
pyörän ajokuntoon. Pahvilaatikon ruttasin ”pieneksi” ja lähdin
infosta kyselemään mihin voisin roskan toimittaa. ”Et tänne
minnekkään” oli vastaus ??!!! Olisi pitänyt kuulemma hypätä
junaan ja ajella muutama aseman väli paikkaan, jossa olisi tilaa
isommille roskille. Arvata saa ampuvatko Hispaanot omaan
nilkkaan...hipsis hipsis rauhalliseen kohtaan autohallia ja siihen
muiden roskapussien viereen unohtui. Anteeksi vaan, mutta ettei
lentokentällä ole jätehuoltoa... hah !
Muutama mutka ympäri terminaalin
nurkkia Karminin etsiskellessä sateliitteja. Pysähdyin säätelemään
vielä reppua ja saksaa puhuva herrasmies ilmestyi paikalle kysyen
enkö löydä ulos ja ystävällisesti neuvomaan. Ihmeen hyvin
ymmärsin ohjeet, rechtsit ja linksit muistuivat vielä mieleen ja
muutaman kiitos sanasenkin onnistuin kaivamaan -80-luvulta. Ohjeden
avulla olikin helppo homma löytää oikea pikkutie kohti etelää.
Muutaman kilsan ajelun jälkeen
kurvasin Decathloniin kyselemään pumppua ja tietysti apua löytyi.
Pikku käsipumpulla oli saanut ~3 bar painetta. Toimi kyllä
silleenkin, mutta kun tuplasi paineen, niin olo muuttui huomattavasti
luottavaisemmaksi.
Urheilukaupalta startatessa karminin
pska teki tenän. Ei suostunut lataamaan karttoja ja sammutti
ittensä. Hetken kiroilutti ja arvelutti reittivalinnat, mutta sitten
älysin bootata koko härvelin ja onneksi vehje älysi herätä
henkiin :)
Välimeri tupsahti yhtäkkiä nenän
eteen ja heti piti hyökätä rannalle kalialle. Aaah, mittari näytti
+36 ja olut oli kylmää. Ei paha. Uimaan en vielä arvannut. Eiköhän
sen vielä ehdi
 |
| Kuvassa myös sormi :) |
Matka ei kyllä etene, ku rantakatua
tai vähän isompaakin tietä kaupunkien halki ajelee. Tää päivä
menköön näin, mutta kunhan kotiutuu tähän hommaan, niin
sisämaahan on suunnattava. Siellä ne vuoretkin häämöttää.
Fuengirolassa yritetään tavata
kavereiden kanssa ja kiva ois vaikka maistella joku paikallinen
hampurilainen :)
Yks asia tuottaa taas päänvaivaa.
Kuinkahan tähän pyöräilijän asemaan tuttuu..?? Autot ei tunge
ohi väkisin, vastaantuljan kohdalla ei ohiteta, 1,5 m turvaväli jää
kapeilla kujillakin, torvi ei soi vaan nätisti mennään porukalla
ja toiset huomioiden. Toivottavasti ei tämmönen käytös koskaan
rantaudu Suomeen. Mistä sitä sitten foorumilla vaahdotaisiin :)
Hienosti kävikin. Aikataulut natsas ja
käytiin ystävien kanssa pihvillä ja viinillä. Hyvää oli ja
mukava seura kruunasi aterian. Kiitokset.
Illan jo hämärtäessä päätin
hetken jatkaa matkaa, ennen kuin etsin majapaikan. Sopivassa kohdassa
kohdalle osuikin leirintäalue ja päätin koeponnistaa uudet
telttailuvahkeet. Teltassa olikin selkeät, ikea tyyliset, ohjeet ja
pystytyksen piti käydä näppäsemällä. Mitä vielä :( Leka ja
harjateräksen pätkät olisi pitänyt olla, jos olisi meinannut
siihen maahan tikut pystyyn saada... Aikani ähräsin, mutta
myönnettävä oli. Ei onnistu. Teltta nippuun ja maantielle. Sen
verran oli kuitenkin aikaa palanut, että ympärillä oli täysi
pimeys, joka pakotti motarin kaiteen ”ojan puolelle”. Vaikka
valot onkin, niin ei antanut luonto periksi autojen seassa ajella.
Muutaman kilsan liruttelin, mutta heti seuraavan leirintäalueen
kohdalla kurvasin uuteen yrityksen ja tällä kertaa kaikki menikin
niinku pitikin. Naurettavan pieni teltta odotti nukkujaa :) Untakaan
ei tarvinnu houkutella. Yöllä krampit herättivät muutaman kerran,
kun juominen oli jossakin välissä jäänyt vähille, mutta ihan
hyvä yö.
keskiviikko 19. elokuuta 2015
19.8. ke
Reilu tunti vielä ja auton nokka kohti Hki-Vantaata. Pakkailutkin tuli just sopivasti valmiiks :) Vähän teippii viel fillarilaatikoon ja reppu selkään, niin oon valmis.
Puntarointiakin vähän tuli suoritettua. Reppu painaa lähtöhetkellä 7,3 kg. Viiden viikon vaatteet, sekä pyörän päälle että siviiliin, telttahärpäkkeet, tietsikka, hygieniatuotteet, kamerat latureineen yms...kaikki. Aika vähällä tulee lähdettyä ja varmaan joutuu jotain matkanvarrelta hommaamaan, esim. pitkät housut tai paidat eivät nyt kuulu varustukseen :).
Pyörä, varaosat ja -renkaat, työkalut, kypärä+ kengät, satulalaukku, pullot... jäi punnaamatta, mutta kertoohan ne kentällä sen sitten. Tosin pakattuna pahvilaatikkoon ja käärittynä pehmusteisiin.
Nyt on oikeestaan aika kiva fiilis, vaikka aamusta vähän kiristelikin. Ekat kalia-treffitkin on jo viritteillä, kun sattumalta ystäväpariskunta meni tänään edellä. Katotaan, jos huomenna nähtäis...
Reilu tunti vielä ja auton nokka kohti Hki-Vantaata. Pakkailutkin tuli just sopivasti valmiiks :) Vähän teippii viel fillarilaatikoon ja reppu selkään, niin oon valmis.
Puntarointiakin vähän tuli suoritettua. Reppu painaa lähtöhetkellä 7,3 kg. Viiden viikon vaatteet, sekä pyörän päälle että siviiliin, telttahärpäkkeet, tietsikka, hygieniatuotteet, kamerat latureineen yms...kaikki. Aika vähällä tulee lähdettyä ja varmaan joutuu jotain matkanvarrelta hommaamaan, esim. pitkät housut tai paidat eivät nyt kuulu varustukseen :).
Pyörä, varaosat ja -renkaat, työkalut, kypärä+ kengät, satulalaukku, pullot... jäi punnaamatta, mutta kertoohan ne kentällä sen sitten. Tosin pakattuna pahvilaatikkoon ja käärittynä pehmusteisiin.
Nyt on oikeestaan aika kiva fiilis, vaikka aamusta vähän kiristelikin. Ekat kalia-treffitkin on jo viritteillä, kun sattumalta ystäväpariskunta meni tänään edellä. Katotaan, jos huomenna nähtäis...
19.8. ke
On taas niin mattia ollu tämä pakkaaminen ja koko reissun valmistelu. "Onhan täs viel aikaa, ehtiihän sitä..." ja niin tuli taas hetki, kun älysin, ettei sitä aikaa ookkaan :(
Eilisen ja toissapäivän juoksentelin ku päätön kana, mut mitn en saanu oikeesti pakattuu. No, sit piti viel tänään aamulla klo 5 :) alkaa viritteleen pyörää. Leveemmät kumit, extrajuomapullotelineet, satula...ja pitihä se arvata. Ei menny ku elokuviss :( Hirvee säätö ja sählinki, ennenku pyörä oli paketoitavissa pahvilootaan. Siitä se riemu sitten vasta alko. Nostellessa ennakkoon varustettuja kamoja pyörän seuraks, älysin koko ajan uusia pikkukilkkeitä, jotka pitää olla mukana. Missähän nekin sitten taas on...ja taas alko säntäily pitkin huushollia, kellariin, yläkertaan, takas kellariin ja eikun ylös taas...huoh. Onneks piti viel lähtee töihin viemään lomapullat. Ei ois hermo kestäny.
Tulin just takas töistä ja pitäs pakata reppuun olkkarin lattialle levitellyt vaatteet yms. Mitähän jättäis pois ? Pakkokai nuo farkut on mukaan ottaa, vai onko ? Pärjäiskö kapreilla ? Takkii en ota ainakaan, enkä muutakaan pitkähihasta. Hitto, ostan ja ruoskin itteeni, jos en pärjää ilman. Tennarit ja läpsyt. Teltta, alusta ja pussi. Hammasharjastakaan ei oo viel vartta katkottu... ;) Aurinkorasva, varapiilarit, sanakirja :). Niitä karttoja miulla ei sit tosiaan oo, mutt kai siellä voi auringon mukaan suunnistaa.
Pyöräilykamatkin aiheuttaa ihmeen paljon päänvaivaa. Vois pärjätä kahella paidalla, mut ku pakollisii on Vueltan punainen johtajanpaita ja FDJ:n Suomenmestarinpaita, nii kai pitäis viel ottaa joku "arkiajopaitakin". Skinssi ois hyvä, mutt musta. Haittaaks se ? Toisaalta seuranki paita vois olla kiva vetää päälle, mutt miks ? :) No, kolmella meinaan pärjätä ja kohta sen päätöksen on kuitenkin tultava, joten antaa ajan ratkaista tuo ongelma. Parit pöksyt, FDJ ja joku perus. Se oli helppo. Mut mites hihat ja lahkeet. Missä hitossa ne valkoset hihat on, ku nuo mustat on paljo kuumemmat. Ei löydy. Vissii mie sit otan nuo mustat :( Koitan viel kuitenki ettii...
Huh. Onneks kukaan ei oo ollu näkemässä tästä shouta. Itteeki naurattaa...Hei, passin muistin nyt :)....
...noin passi mukana. Suomenlippuja löyty muutama, joten €urosportilla tavataan :) Taidan jatkaa...
On taas niin mattia ollu tämä pakkaaminen ja koko reissun valmistelu. "Onhan täs viel aikaa, ehtiihän sitä..." ja niin tuli taas hetki, kun älysin, ettei sitä aikaa ookkaan :(
Eilisen ja toissapäivän juoksentelin ku päätön kana, mut mitn en saanu oikeesti pakattuu. No, sit piti viel tänään aamulla klo 5 :) alkaa viritteleen pyörää. Leveemmät kumit, extrajuomapullotelineet, satula...ja pitihä se arvata. Ei menny ku elokuviss :( Hirvee säätö ja sählinki, ennenku pyörä oli paketoitavissa pahvilootaan. Siitä se riemu sitten vasta alko. Nostellessa ennakkoon varustettuja kamoja pyörän seuraks, älysin koko ajan uusia pikkukilkkeitä, jotka pitää olla mukana. Missähän nekin sitten taas on...ja taas alko säntäily pitkin huushollia, kellariin, yläkertaan, takas kellariin ja eikun ylös taas...huoh. Onneks piti viel lähtee töihin viemään lomapullat. Ei ois hermo kestäny.
Tulin just takas töistä ja pitäs pakata reppuun olkkarin lattialle levitellyt vaatteet yms. Mitähän jättäis pois ? Pakkokai nuo farkut on mukaan ottaa, vai onko ? Pärjäiskö kapreilla ? Takkii en ota ainakaan, enkä muutakaan pitkähihasta. Hitto, ostan ja ruoskin itteeni, jos en pärjää ilman. Tennarit ja läpsyt. Teltta, alusta ja pussi. Hammasharjastakaan ei oo viel vartta katkottu... ;) Aurinkorasva, varapiilarit, sanakirja :). Niitä karttoja miulla ei sit tosiaan oo, mutt kai siellä voi auringon mukaan suunnistaa.
Pyöräilykamatkin aiheuttaa ihmeen paljon päänvaivaa. Vois pärjätä kahella paidalla, mut ku pakollisii on Vueltan punainen johtajanpaita ja FDJ:n Suomenmestarinpaita, nii kai pitäis viel ottaa joku "arkiajopaitakin". Skinssi ois hyvä, mutt musta. Haittaaks se ? Toisaalta seuranki paita vois olla kiva vetää päälle, mutt miks ? :) No, kolmella meinaan pärjätä ja kohta sen päätöksen on kuitenkin tultava, joten antaa ajan ratkaista tuo ongelma. Parit pöksyt, FDJ ja joku perus. Se oli helppo. Mut mites hihat ja lahkeet. Missä hitossa ne valkoset hihat on, ku nuo mustat on paljo kuumemmat. Ei löydy. Vissii mie sit otan nuo mustat :( Koitan viel kuitenki ettii...
Huh. Onneks kukaan ei oo ollu näkemässä tästä shouta. Itteeki naurattaa...Hei, passin muistin nyt :)....
...noin passi mukana. Suomenlippuja löyty muutama, joten €urosportilla tavataan :) Taidan jatkaa...
sunnuntai 16. elokuuta 2015
Aloitellaan :)
16.8.2015
Päiväkirjaks ja oman muistin tueks tää blogi vois olla kiva. Jaksais vaan kirjoitella tänne. Noh, katotaan ja kokeillaa :)
Neljä yötä pitäis vielä nukkua, ennen ku kesäloma alkaa. Torstai aamusta irtoaa Norjalaisen renkaat Hki-Vandalta ja suuntana Malaga, Espanja. Fillari, teltta ja minä. Viis viikkoo on tarkotus rullailla Iberian niemimaalla.
En oo vielä alkanu pakkaamaan kamoja, nii en tiiä mitä puuttuu :) Pyörä on, teltta yms. majoituskamat on, mutta kaikkien testaaminen on puutteellista. Telttaa en esim. oo pystyttäny kertaakaan, mutt ehtiihän sitä viidessä viikossa sit kokeilla, eiks vaan ;) "Pakolliset" varaosat fillariin on jossain kellarissa...tai jossain. Ei muuta ku ettii. Ajovaatteet tietysti löytyy ja siviilit, mutt pitää vielä päättää mitä reppuun pakkaan. Minimalistisesti olis tarkoitus lähteä liikkeelle ja ostaa matkan varrelta, jos jotain puuttuu.
Huomenna pitää kyll oikeesti alkaa pakkaamaan. Jännä nähä minkälaisen juoksentelun se aiheuttaa... :)
Pitäisköhän tämmöistä blogia kirjoittaa kirjakielellä, vai saisinko käyttää mitätahansasekamelskaa ? Pitääpä miettii...
Päiväkirjaks ja oman muistin tueks tää blogi vois olla kiva. Jaksais vaan kirjoitella tänne. Noh, katotaan ja kokeillaa :)
Neljä yötä pitäis vielä nukkua, ennen ku kesäloma alkaa. Torstai aamusta irtoaa Norjalaisen renkaat Hki-Vandalta ja suuntana Malaga, Espanja. Fillari, teltta ja minä. Viis viikkoo on tarkotus rullailla Iberian niemimaalla.
En oo vielä alkanu pakkaamaan kamoja, nii en tiiä mitä puuttuu :) Pyörä on, teltta yms. majoituskamat on, mutta kaikkien testaaminen on puutteellista. Telttaa en esim. oo pystyttäny kertaakaan, mutt ehtiihän sitä viidessä viikossa sit kokeilla, eiks vaan ;) "Pakolliset" varaosat fillariin on jossain kellarissa...tai jossain. Ei muuta ku ettii. Ajovaatteet tietysti löytyy ja siviilit, mutt pitää vielä päättää mitä reppuun pakkaan. Minimalistisesti olis tarkoitus lähteä liikkeelle ja ostaa matkan varrelta, jos jotain puuttuu.
Huomenna pitää kyll oikeesti alkaa pakkaamaan. Jännä nähä minkälaisen juoksentelun se aiheuttaa... :)
Pitäisköhän tämmöistä blogia kirjoittaa kirjakielellä, vai saisinko käyttää mitätahansasekamelskaa ? Pitääpä miettii...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)