25.8. TV-starat
Päivän epistola oli naulattu jo kuukausii ajjemmi. La Vuelta 2018 alko aika-ajoetapilla ja se oli nähtävä.
Hyödynnettii junaa ja mentii sillä Malagaan, ett saatii oikee lepopäivä. Liikkeelle päästii hyvissä ajoin, ku haluttii kaikess rauhas kierrellä aluetta ja fiilistellä tapahtumaa.
Käveltii reitin varressa muitte turisie seassa ja kateltii markkinameininkii. Löysin Wilierin lippiksen ja ajohanskat. Maksettuani ostokset, otettii suuntima tiimibusseille ja mentii suojatielle oottaan valoje vaihtumista. Toiselle puole katuu ajeli Boran tiimi, joka oli lähössä verkkaamaan. Keskikaistalla Karin ja miu vieree pysähty tungoksen läpipääsyy oottava Peter Sagan. On se pieni. Oikeesti hippiäine, vaik telkussa näyttää iha patukalta. Toki. Oliha ne muut, niinku vaik Saganin vieress ollu Rafal Majka, viel paljo laihempii, mut silti.
Mulkoiltii hetki tiimibussie sisältöö ja funtsittii, mitä kaikkee kolmevviikon turneelle pitää varata mukaa. Oli meinaa paffilaatikoita vähä pirummpalio niitte autoje kyytissä.
Hakeuvuttii parhaille katselupaikoille reitivvartee ja viritettii maailman kauneimmat liput levälleen samalla, ku seurattii kuskie lämmittelyy ja reittiin tutustumista. Hyvi näky ero kui erilail mutkat ja töyssyt ajetaa riippue vauhdist. Osa ajeli hissuksee pyöritelle, eikä välittäny ollekaa tiessä olleista röykyistä, ku taas ne jokka veti tiukempaa vauhtii, keventeli ja väisteli tärskyjä. Ajolinjoja pahimpie kohtie ohi haettii ja moni ajo kierrostolkulla aina eri kohdasta.
Ja taas tuli todistettuu, ett maalima on pieni. Olin jo ajjemmi päivällä, ollessamme raflassa syömässä, kattonu ett mei ohi ajo maantiefillarilla tutunolonen hahmo. Sama tyyppi kurvaili mejjä katsomopaikan vieree ja menin juttelee. Foorumihahmo PH oli kans tullu kattoon kisaa ja fillaroimaa Andalucian aurinkoon.
Kisa alko ja kannustettii jokaista kuskii tasapuolisesti. Oli kiva, ku kilpailijoitte perässä ajanee tiimiauton konepelliltä pysty lukee, kuka painaa ohi. Muute ois ollu ihammahotonta koittaa arpoo sitä muitte ku maittensa mestarin paidassa ajavie osalta. Yritettii viisastella, kuka näytti painavan kovaa ja kuka oli vaa ajamassa etappii läpi. Mut oikeestiha mitää käsitystä kisan kulusta ei reitin varrella saanu. Lujaa meni jokaine kuitenki.
Isompie ennakkosuosikkie lähestymise näki hyvi, ku niitte perässä ajo telkkarikuvausmotskari ja joitai seuras helikopteriki.
Kisan viimesen kuskin, Nibalin, mentyy ohi, purettii liput pois aidasta, mihi oltii ne solmittu. Hyvä, ett oltii nopeita, sillä vaa muutama sekunti sejjälkee aita purettii pois ja kassattii nippuu, siirrettäväks seuraavammpäivä etapin vartee. Tehokasta toimintaa.
Hyvällä mielellä lähettii kotimatkalle ja todettii ettoli reissun rankin päivä. Seistii täys työpäivä suorassa auringonpaahteessa ja molempie selkä ja käpälät oli ihalloppu.
Junailtii takas hotellille ja avattii telkkari ja kisaa näytettii just uusintana. Haa! Niimpä oltiiki taltioiduttu kameran linssille muutaman kuskin pyyhältäessä ohi. Ja Suomelliput tietysti komeesti esillä 😀.
keskiviikko 29. elokuuta 2018
tiistai 28. elokuuta 2018
24.8. Säätöö ja kuningatarideoita
Syötii aamupala kaikes rauhassa hotellin vieress olleessa kaffilassa. "Cafe cortado, omelet, tostada y pate... y zumo naranja. Por favor". Vähä kerrallaa onnistuu taas paremmi pikkuasiat espaniaks. Iha kiva.
Mentii bussiasemalle ja ooteltii linjurin saapumista. Koitettii ostaa lippuja automaatista, mut fillariin tökkäs. Fillareit ei voinu varata automaatist. Nou hätä. Bussin tultuu nakattii fillarit kyytii ja ostettii liput kuskilta. Vajaa 6€/ lätty, eikä fillareista mitää. Hurusteltii vuoriston halki motarii pitki ja tunnissa oltiinki jo Malagassa.
Pyörät alle ja siirtymä fillariliikkeelle. Kari meinas ostaa jonku halvan peruskiekon ja pyytää liikettä postittaan sen hajonneen kiekon ittelleen Torreviejaan. Liikkees ei kuitenkaa ollu järkevänhintasii kiekkoi, nii meil meinas mennä sormi suuhu. Asentaja sano, ett se voi korjata Karin kiekon, mut menee muutama päivä. Noh, aika osu iha nappii, ku meinattii olla neljä päivää kuitenki alueella, mut mites sillä aikaa onnistuu ajelut... Hep. Mentii fillarivuokraamoon ja Kari sai sielt vuokrattuu takakiekon. Homma bueno. Ajot jatkuu ja kiekko tulee kuntoo. Hyvi meni.
Vaihettii maisemaa ja mentii etukätee varatulle hostelille Fuengirolaan ja lähettii kattelee evästä. Huh... Olipa tsokki ku hinnat oliki moninkertaset verrattuna siihe mihi oltii totuttu. 30 000 suomalaista jotka täällä asuu on näköjää ruisleivän, kirkon, suomenkielisten ruokalistojen yms. lisäks tuoneet tullessaan kotimaiset hinnatki!
Syötii aamupala kaikes rauhassa hotellin vieress olleessa kaffilassa. "Cafe cortado, omelet, tostada y pate... y zumo naranja. Por favor". Vähä kerrallaa onnistuu taas paremmi pikkuasiat espaniaks. Iha kiva.
Mentii bussiasemalle ja ooteltii linjurin saapumista. Koitettii ostaa lippuja automaatista, mut fillariin tökkäs. Fillareit ei voinu varata automaatist. Nou hätä. Bussin tultuu nakattii fillarit kyytii ja ostettii liput kuskilta. Vajaa 6€/ lätty, eikä fillareista mitää. Hurusteltii vuoriston halki motarii pitki ja tunnissa oltiinki jo Malagassa.
Pyörät alle ja siirtymä fillariliikkeelle. Kari meinas ostaa jonku halvan peruskiekon ja pyytää liikettä postittaan sen hajonneen kiekon ittelleen Torreviejaan. Liikkees ei kuitenkaa ollu järkevänhintasii kiekkoi, nii meil meinas mennä sormi suuhu. Asentaja sano, ett se voi korjata Karin kiekon, mut menee muutama päivä. Noh, aika osu iha nappii, ku meinattii olla neljä päivää kuitenki alueella, mut mites sillä aikaa onnistuu ajelut... Hep. Mentii fillarivuokraamoon ja Kari sai sielt vuokrattuu takakiekon. Homma bueno. Ajot jatkuu ja kiekko tulee kuntoo. Hyvi meni.
Vaihettii maisemaa ja mentii etukätee varatulle hostelille Fuengirolaan ja lähettii kattelee evästä. Huh... Olipa tsokki ku hinnat oliki moninkertaset verrattuna siihe mihi oltii totuttu. 30 000 suomalaista jotka täällä asuu on näköjää ruisleivän, kirkon, suomenkielisten ruokalistojen yms. lisäks tuoneet tullessaan kotimaiset hinnatki!
23.8. Turismos ja ujmalauta mie e jaksa
Eka päivä ku ejjollu ennakkoo suunniteltuu reittii mitä ajella. Illalla olin katellu sevverra karttaa, ettei eksytty motareille ja ett teitä menee suurimmpiirtei oikeesee suuntaan.
Ajeltii rennon letkeesti jutellen ja ku maasto oli tosi loivapiirteist, nii molemmille tuli oikee retkimeininki mielee. Yhen pullon lenkkeilijät puhalsi ohi oikeelta ja vasemmalta, ku piettii tahti rauhallisena ja naurettii kantamuksillemme. Molemmilla neljä isoo juomapulloo ja laukut kätki sisäänsä kilotolkulla suklaapatukoita, geelei, pähkinöit ja säilykeanjovista. Joo, anjovista. Peltipurkissa. Ei voitu ku nauraa ittellemme.
Käännetti piene kaffilan pihalle ja mentii hörppää kaffit. Mesta oliki fillaroitsijoide suosiossa. Terassilla oli pöydät täynnä mamileita ja ovesta tuli uusii koko aja...aj, nii tuliki mielee. Siis eile ku miulla jäi maksamatta paarissa juomani kalia, nii kävinhä mie tietysti illalla sen maksaas, ku olin saanu rahat pieniks. Kunnon tippi luottamuksesta... Ja joo. Kaffit con limu maistu nyt tosi hyvlältä.
Pikkuhiljaa lämpö nousi ja ku pullot alko tyhjentyy, nii Kari huomas ett kadunreunass oli vesihana. Täytettii pullot siitä. Ennoo hirveesti noit yleisii vesipisteitä Espaniassa nähny. Vesi oli kylmää ja oli kiva kastella päätäki sillä. Iha en vielkää oo sinut lähempänä 40 C huitelevie lämpöje kaa.
Tejedan, Almijaran ja Alhaman vuoriston luonnonpuiston rinteet nousi vieressä ku ajettii laaksossa niide pohjospuolella. Tie meni viljelyste keskellä ja kateltii ett sadonkorjuu oli käynnissä, ku peltoje reunalla oli hitost muovilaatikoita.
Tupsahettii Ventas de Zafarrayan kylään, joka oliki oikee vihannestukku. Isoja hallei ja rekkoihi lastattii lavatolkulla rehui. Tietenki rekat lähti kylästä samaa suuntaa ku myö. Hetke harmitti, ku aattelin kovaa liinennettä, mut kylän jälkee tie taittoki rapeeseen alamäkeen ja rekat oli ennemminki tientukkona. Pysähtelin välillä ihaileen maisemii ja laskin taas hetken kuluttuu rekkajonon kii. Ohi en viittiny, ku kiire ejjollu mihkää.
Laakson pohjalla oltii tekojärven rannalla ja tietysti ainoo suunta oli yläspäi. Alettii kiipee, aluks seutukunnallista yhdystietä ja sit mukavaa maalaiskylätietä. Nousu jyrkkeni pikkuhiljaa, samalla ku jalka väsy. Löydettii ekaks yli 10% nousuja ja kohta mentii jo lähemmäs 20% pätkii.
Just ku reitti ois kääntyny laskuun, Karin fillarista hajos takakiekko. Hiilikuitu oli pskaantunu. Tehtii tilannearvio ja päätettii suunnata lähimpää isoo kaupunkii.
Unohtu miettii lähimmän kaupungin ja mejjä välissä ollu maasto ja heti liikkeelle lähettyy tie kääntyki suoraan ylös vuorenrinnettä. Antrqueran kaupunki oli vuorijonon pohjospuolella ja sinne pääsi vaa kiipeemällä seinäjyrkkää solatietä pitki.
Koitin "säästellä", mut käytännössä käpälät oli jo nii tyhjät, ettei ollu mitää säästettävää. Mittari näytti säälimättä 10-12% nousukulmaa. Ajamine muuttu naurettavaks rimpuiluks ja nopeus tippu kävelyvauhtiin. "En pääse tät ikinä ylös!". Mietin vakavasti taluttamista, mut sain tsempattuu itteni pysyyn satulassa. Lopulta huippu onneks pelasti ja hurautin kostoks vuoren toiselle rinteelle reissun kovimmat nopeudet, 82 km/h.
Näin maastofillaristin tien reunalla ja pysäytin kohalle. Kyselin fillarikauppaa tai - asentajaa. "No. Fiesta locales. Closed. Tree days.". Siis täh ! Näin on, satuttii paikalle just, ku joku paikalline juhla oli käynnissä ja kaupat oli suletud. Käytii viel ite tsekkaamassa pari pyöräliikettä, mut pimeetä oli.
Nopee tilanneanalyysi ja suunnitelma cii tulille. Yö hotellissa ja pam, aamulla bussilla Malagaan. Karin fillarilla ei uskaltanu ajaa yhtää ylimäärästä, ettei kävis isompaa vahinkoo.
Saatii huone iha keskustasta ja asetuttuamme mentii ulos norkoileen ja kattelee juhlatunnelmaa. Toki pyykkitupaki piti löytää. Just ku asteltii pesulan ovesta sisään, nii Jose oli laittamassa ovia kiinni ja lähössä juhliin. Ei muuta ku koneet takas tulille ja matkalaiste vaatteet puhtaaks. On tää hieno maa. Ei ikinä toimis Suomessa, ett aukioloo jatkettas vaik Juhannusaattona ilman mitää ongelmii.
Eka päivä ku ejjollu ennakkoo suunniteltuu reittii mitä ajella. Illalla olin katellu sevverra karttaa, ettei eksytty motareille ja ett teitä menee suurimmpiirtei oikeesee suuntaan.
Ajeltii rennon letkeesti jutellen ja ku maasto oli tosi loivapiirteist, nii molemmille tuli oikee retkimeininki mielee. Yhen pullon lenkkeilijät puhalsi ohi oikeelta ja vasemmalta, ku piettii tahti rauhallisena ja naurettii kantamuksillemme. Molemmilla neljä isoo juomapulloo ja laukut kätki sisäänsä kilotolkulla suklaapatukoita, geelei, pähkinöit ja säilykeanjovista. Joo, anjovista. Peltipurkissa. Ei voitu ku nauraa ittellemme.
Käännetti piene kaffilan pihalle ja mentii hörppää kaffit. Mesta oliki fillaroitsijoide suosiossa. Terassilla oli pöydät täynnä mamileita ja ovesta tuli uusii koko aja...aj, nii tuliki mielee. Siis eile ku miulla jäi maksamatta paarissa juomani kalia, nii kävinhä mie tietysti illalla sen maksaas, ku olin saanu rahat pieniks. Kunnon tippi luottamuksesta... Ja joo. Kaffit con limu maistu nyt tosi hyvlältä.
Pikkuhiljaa lämpö nousi ja ku pullot alko tyhjentyy, nii Kari huomas ett kadunreunass oli vesihana. Täytettii pullot siitä. Ennoo hirveesti noit yleisii vesipisteitä Espaniassa nähny. Vesi oli kylmää ja oli kiva kastella päätäki sillä. Iha en vielkää oo sinut lähempänä 40 C huitelevie lämpöje kaa.
Tejedan, Almijaran ja Alhaman vuoriston luonnonpuiston rinteet nousi vieressä ku ajettii laaksossa niide pohjospuolella. Tie meni viljelyste keskellä ja kateltii ett sadonkorjuu oli käynnissä, ku peltoje reunalla oli hitost muovilaatikoita.
Tupsahettii Ventas de Zafarrayan kylään, joka oliki oikee vihannestukku. Isoja hallei ja rekkoihi lastattii lavatolkulla rehui. Tietenki rekat lähti kylästä samaa suuntaa ku myö. Hetke harmitti, ku aattelin kovaa liinennettä, mut kylän jälkee tie taittoki rapeeseen alamäkeen ja rekat oli ennemminki tientukkona. Pysähtelin välillä ihaileen maisemii ja laskin taas hetken kuluttuu rekkajonon kii. Ohi en viittiny, ku kiire ejjollu mihkää.
Laakson pohjalla oltii tekojärven rannalla ja tietysti ainoo suunta oli yläspäi. Alettii kiipee, aluks seutukunnallista yhdystietä ja sit mukavaa maalaiskylätietä. Nousu jyrkkeni pikkuhiljaa, samalla ku jalka väsy. Löydettii ekaks yli 10% nousuja ja kohta mentii jo lähemmäs 20% pätkii.
Just ku reitti ois kääntyny laskuun, Karin fillarista hajos takakiekko. Hiilikuitu oli pskaantunu. Tehtii tilannearvio ja päätettii suunnata lähimpää isoo kaupunkii.
Unohtu miettii lähimmän kaupungin ja mejjä välissä ollu maasto ja heti liikkeelle lähettyy tie kääntyki suoraan ylös vuorenrinnettä. Antrqueran kaupunki oli vuorijonon pohjospuolella ja sinne pääsi vaa kiipeemällä seinäjyrkkää solatietä pitki.
Koitin "säästellä", mut käytännössä käpälät oli jo nii tyhjät, ettei ollu mitää säästettävää. Mittari näytti säälimättä 10-12% nousukulmaa. Ajamine muuttu naurettavaks rimpuiluks ja nopeus tippu kävelyvauhtiin. "En pääse tät ikinä ylös!". Mietin vakavasti taluttamista, mut sain tsempattuu itteni pysyyn satulassa. Lopulta huippu onneks pelasti ja hurautin kostoks vuoren toiselle rinteelle reissun kovimmat nopeudet, 82 km/h.
Näin maastofillaristin tien reunalla ja pysäytin kohalle. Kyselin fillarikauppaa tai - asentajaa. "No. Fiesta locales. Closed. Tree days.". Siis täh ! Näin on, satuttii paikalle just, ku joku paikalline juhla oli käynnissä ja kaupat oli suletud. Käytii viel ite tsekkaamassa pari pyöräliikettä, mut pimeetä oli.
Nopee tilanneanalyysi ja suunnitelma cii tulille. Yö hotellissa ja pam, aamulla bussilla Malagaan. Karin fillarilla ei uskaltanu ajaa yhtää ylimäärästä, ettei kävis isompaa vahinkoo.
Saatii huone iha keskustasta ja asetuttuamme mentii ulos norkoileen ja kattelee juhlatunnelmaa. Toki pyykkitupaki piti löytää. Just ku asteltii pesulan ovesta sisään, nii Jose oli laittamassa ovia kiinni ja lähössä juhliin. Ei muuta ku koneet takas tulille ja matkalaiste vaatteet puhtaaks. On tää hieno maa. Ei ikinä toimis Suomessa, ett aukioloo jatkettas vaik Juhannusaattona ilman mitää ongelmii.
perjantai 24. elokuuta 2018
22.8. Pyykkäriämmäilyä...ki
Hostellin aamupala oli positiivine ylläri. Löyty paahtista, muroi, hilloo, mehuu, maitoo, kaffii... Mitää suolasta ei tietenkää.
Päädyttii vaihtaan majaa, ku jäätii Granadaan toisekski päiväks. Käkäiltii muutama tunti kaffilassa enneku saatii uus huone.
Otettii kevyttä horrosta, enneku Kari lähti kiipeemää kohti Pico Veletaa. Mie olin tehny päätöksen pitää huilin ja toipuu ees jonkullaisee kuntoon edellispäivie rääkistä.
Otin hoitaakseni pyykit ja lähin ettii itsepalvelupesulaa. Eka haaste oli saada kolikoita. Lähikuppilaan ja "Cana, por favor". Pieni kalia, sämpylä ja muna-perunapaistos ilmesty pöytään. Hoitelin ne kitusiin ja menin maksaan. Tarjosin 50€ setelii, mut tarjoilija levitteli käsiä. "Ei oo antaa takas". "Mitäs sitte?". "Antaa olla". "Nyökkäsin ja sanoin lähtiessäni:" Manana"
Poleksin pesulalle ja kurkkasin sisään. Kas, rahanvaihtomasiina olikin seinällä. Kymppi sisään ja kolikot ulos. Pyykit koneeseen ja 5€. Puol tuntii ja pyykit oli puhtaat. Tärväsin vielä 3€ kuivuriin ja niinnoli pyykit hoidettu. Lähin hotellille.
Hotellin pihalla törmäsin Kariin, joka oli just palannu vuorelta. Nopee vatteijevaihto ja syömään. Hyvän lepopäivän kunniaks päätettii kävvä ajoissa nukkuun ja olla valmiita aamun toimiin.
Hostellin aamupala oli positiivine ylläri. Löyty paahtista, muroi, hilloo, mehuu, maitoo, kaffii... Mitää suolasta ei tietenkää.
Päädyttii vaihtaan majaa, ku jäätii Granadaan toisekski päiväks. Käkäiltii muutama tunti kaffilassa enneku saatii uus huone.
Otettii kevyttä horrosta, enneku Kari lähti kiipeemää kohti Pico Veletaa. Mie olin tehny päätöksen pitää huilin ja toipuu ees jonkullaisee kuntoon edellispäivie rääkistä.
Otin hoitaakseni pyykit ja lähin ettii itsepalvelupesulaa. Eka haaste oli saada kolikoita. Lähikuppilaan ja "Cana, por favor". Pieni kalia, sämpylä ja muna-perunapaistos ilmesty pöytään. Hoitelin ne kitusiin ja menin maksaan. Tarjosin 50€ setelii, mut tarjoilija levitteli käsiä. "Ei oo antaa takas". "Mitäs sitte?". "Antaa olla". "Nyökkäsin ja sanoin lähtiessäni:" Manana"
Poleksin pesulalle ja kurkkasin sisään. Kas, rahanvaihtomasiina olikin seinällä. Kymppi sisään ja kolikot ulos. Pyykit koneeseen ja 5€. Puol tuntii ja pyykit oli puhtaat. Tärväsin vielä 3€ kuivuriin ja niinnoli pyykit hoidettu. Lähin hotellille.
Hotellin pihalla törmäsin Kariin, joka oli just palannu vuorelta. Nopee vatteijevaihto ja syömään. Hyvän lepopäivän kunniaks päätettii kävvä ajoissa nukkuun ja olla valmiita aamun toimiin.
keskiviikko 22. elokuuta 2018
21.8. Nyttoon lovessa
Lähti heti aamusta palio kivemmi, ku eile. Mukavaa ajeluu hiljasessa aamuliikenteessä ja hyvälllä asphaltilla, kunnes reitti oikas caminon kautta.
Lyhyt pätkä vähä rouheempaa pintaa. Iha ajettavaa, ei sillä, mut pääsipä "Mr Kermapylly, RAAM-mies" kokeileen, millasta on välillä tetsata liejuojien ohi piikkipuskie kautta, ku sateet oli tuonu pelloilta mutaa caminolle. Tiijettii, ett läpi ei kannata ajaa, ku täkäläine maa on sellasta kittii, ett kaikki paikat pyöräst on välittömästi tukossa, jos rengas pääsee koskeen siihe tavaraan. Hauskaa oli ja tykättii molemmat tästäki. Vaihteluu ja "seikkailuu".
Kurvailtii Sierra Nevadan itäreunaa, läpi idylisten kylien ja viljelysmaitte. Tie kumpuili kivasti ja välillä olis ollu kiva vähä tyrkätä kovemminki, mut fillarit oli molemmilla osottanu erilaisii huollontarpeita, nii ajeltii vaa rauhassa.
Lounaalla Quadixin kaupungissa laskettii, ett ehditää just kivasti Granadaan, ku siesta loppuu ja pyöräliikkeet avaa uudestaa. Päätettii ettii joku liike, missä saatas molempie kulkupelit pienee huoltoon.
Quadixin jälkee poikettii ennalta suunnitellulta reitiltä ja sukellettii kohti La Pezaa, syvemmälle vuoriston sisää. Paras valinta sitte aamun. Iha minttii oleva tie, sopivaa nousuu ja kivoja laskuja. Maisemat. En ees viitti sanoo! Upee pätkä maantietä. Melkeimpä parasta.
Huokaillessa kaiken hienoutta tupsahettiinki yllättäe Granadaan. Hetke kaffilassa ooteltuamme lähettii läheiselle pyöräkaupalle, jonka piti avveta niillä minuuteilla. Kello oli pykälässä, mut ovet pysy lukossa. Noh, täällä sei tarkota mitää, vaa ooteltii rauhassa. Varttii myöhemmi päätettii kuitenki, ettei mei €urot halunnukkaa jäädä siihe liikkeesee, vaa jatkettii matkaa seuraavaan liikkeeseen.
Ja sitten alkoki tapahtuu. Heti ku työnsin fillarin ovesta sisään, se vietii käsistä ja aseteltii telineesee. Samalla "hovimestari" kyseli ja analysoi huollon laatua. Kuultuaan murheemme hän kutsui paikalle juuri oikean mekaanikon, jonka erikoisalaan ongelmat kuuluivat. Hetken keskusteltuaan me saimme Karin kaa kuulla, että ilmoitetut hommat hoidetaa ja lisäksi paljon muuta, mitä he olivat jo huomanneet. "Palatkaa 2 h päästä".
Huh. Oltiin molemmat puulla päähän lyötyjä upeasta otteesta ja tavasta, jolla asiakas huomioitiin. Vaihdettii kengät ja käveltii hotellille tappaan aikaa samalla, ku juteltii, ett noi homman pitäs aina toimii. Oli kyseessä fillarikauppa tai terveyskeskus, tai ihammikävaa.
Ilmotettu aika lähesty ja liu'uttii takas fillarikaupalle. Taas sama juttu. Heti oli "hovi" vastassa ja vei Karin pyöränsä luo. Mekaanikko paikalle ja tehtyje hommie läpikäynti. Pam! Homma bueno. Maksun aika ja kassalle ilmoitus alennuksesta.
Miu pyörää ei näkyny. Mekaanikko ja "hovi" otti miut mukaan ja vei verstaan puolelle. Wiljöö oli riisuttu alastomaks ja käännetty telineessä murheellisen näkösesti mätipuoli ylöspäi. Alko vikalistan läpikäynti. Ei ollu iha lyhyt. Ootin tuomioo ja ilmotusta, ettei onnistu, ku ejjoo palikoita. Mitä vielä! "Homma hoituu kyll, mut nyt meette nimenomaan tuohon paariin kalialle ja tapaksille ja tuutte tunni päästä uuvestaa." Okei. Siis takas vähä liikkeen sulkeutumisajan jälkeen... hmmm, ymmärsinköhä nyt iha oikei. Noh, tehtii kuitenki työtä käskettyy ja mentii nauttii, jällee kerra, ääääälyttömän mahtavasta tapaksesta. Ja ku käskettii, nii tietysti cervezasta kans.
Hermo petti, ku liikkeen piti sulkee ja hyökittii paikalle vartti liia aikasi. Meille ilmotettii, ett menee viel aikaa. Ejjollu iha helppo pieti. Ooteltii ja kas karkkejahan löyty 😊. Kypärä, takavalo ja mikä upeinta... Oakleyn ajolasit. Mallia Flak ja Livestrong - keltasilla dekaaleilla. Aitoa ysärii ja suoraa Lancen nenältä.
Aika kulu ja muut myyjät lähti kotiin. "Hovi" ja päämekaanikko jäi paikalle. Juteltii ja paljastu, ett olivat liikkeen omistajat. Veljekset pyöritti liikettä selkeesti isolla intohimolla ja homma haluttii hoitaa vimpan päälle.
Kateltii Trekin uutuuksii ja käytii läpi niitte teknisii innovaatioita. Ihailin liikkeessä ollutta miehekkään pinkkii maantiefillarii. "Se on miu broidin. Kokeile." Suomalaisena kieltäydyin ja tyydyi vaan katteleen osasarjoja ja arvioimaa painoo. "6,6 kg" kuulu vastaus. Sit Hovi sano, ett sen broidilla on kaikki pyörät aina pinkkejä, tai ainaki koodattu pinkillä. "Tuollon sen maastopyörä. Kokeile". Siitä en enää kieltäytyny ja ku Mekaanikkoki anto luvan kysyessäni, nii pyörittelin höyhenenkevyttä täysjäykkää Trekkii kävelykadulla. Oli kyll herkän makune. Samalla Kari testas sitä maantiefillarii.
Oli upee kuunnella, ku asialle omistautunu kundi kerto tarinaa fillareista. Samalla minuu alko vähä hirvittää tarinoinnin loppusumma. Kyselin jo Karilta, oisko sillä vipata, jos tilanne menee oikei pahaks. Näin sovittii.
Lopulta Mekaanikko kanto fillarin pajan viimeistelyosastolle ja alko touhuta pyörää nippuun. Veljekset jutteli alkuasukkaaks jotai ja Hovi näpytteli kassaa. Sit se pyys miut tiskin taakse, ku "helpompi kertoo mistä hinta koostuu". Kylmäs.
Näytöllä oli pitkä lista hintoja jotka käytii kaikki läpi. Ekana oli helpot. Kypärä, lasit yms. "Tuosson ovh ja tossa ale%. Ja toi jää sit hinnaks." "Ok". Sit päästii remonttiin. Ootin pommii. Ja se putos. Osat 40€. Työ 45€ !!!
Kello oli 22:30, ku homma oli valmis. Neljä tuntii duunii ja fillari oli parempi ku koskaa. Kaivoin muutaman kympin tippii Mekaanikolle ja sanoin, ett menee veljensä kans cervezalle. "Ei käy! Jossette lähe mukaan?". Katottii Karin kaa toisiamme ja nyökättii: "Si". Liike nippuun ja tuttuun paariin.
Istuttii puolille öin ja syötii tapaksii, mitä veljekset tilas pöytään ja juteltii fillarii. Ne oli perustanu liikkeen - 04 pieneen koppiin ja pikkuhiljaa kasvattaneet pisnestä. Nyt ne toivo, ettei homma enää paisuis. Tosin ne oli pyydetty Trek-brandstoreks. Trekin Espanjan maahantuoja oli ihmetelly, kui niitte liike myy pirusti konsernin kamaa, einä kuitenkaa ollu niitte liike. Se oli ollu muutama kk sitte käymässä Malagassa sikäläisessä brandstoressa ja aatellu käydä ohikulkumatkalla kattoon kundie liikkeen. Oli kuulemma lentäny prceellee, ku oli tullu sisää. Koko mesta täynnä Trekkii ja Bontragerii yms. Diili oli syntyny ja ens talvena kundie liike remontoidaa brändin mukaseen ilmeeseen.
Kiva tarina. Eikä voi ku toivoo, ett noitte liike menestyy. Asiakaspalvelu oli ainaki mietitty ja hoidettii paremmi, ku mihi oon ikinä missää törmänny. Oltii kuitenki selkeesti kerta-asiakkaita tuolle liikkeelle, mut sen ei annettu vaikuttaa. Toki, kokemuksen vakuuttamana Kari ja Hovi vaihto sposti-osotteita ja sopi alustavasti yhteistyöstä RAAM-kaluston suhteen. Eli se siitä kerta-asiakkuudesta ja muistutus palvelun merkityksestä.
Sorry, vaa jos joku kauppias, jolla oon asioinu, lukee tän, mut vaa yks voi olla paras ja nyt se on dr. Bike Granadassa. 🙂.
Lähti heti aamusta palio kivemmi, ku eile. Mukavaa ajeluu hiljasessa aamuliikenteessä ja hyvälllä asphaltilla, kunnes reitti oikas caminon kautta.
Lyhyt pätkä vähä rouheempaa pintaa. Iha ajettavaa, ei sillä, mut pääsipä "Mr Kermapylly, RAAM-mies" kokeileen, millasta on välillä tetsata liejuojien ohi piikkipuskie kautta, ku sateet oli tuonu pelloilta mutaa caminolle. Tiijettii, ett läpi ei kannata ajaa, ku täkäläine maa on sellasta kittii, ett kaikki paikat pyöräst on välittömästi tukossa, jos rengas pääsee koskeen siihe tavaraan. Hauskaa oli ja tykättii molemmat tästäki. Vaihteluu ja "seikkailuu".
Kurvailtii Sierra Nevadan itäreunaa, läpi idylisten kylien ja viljelysmaitte. Tie kumpuili kivasti ja välillä olis ollu kiva vähä tyrkätä kovemminki, mut fillarit oli molemmilla osottanu erilaisii huollontarpeita, nii ajeltii vaa rauhassa.
Lounaalla Quadixin kaupungissa laskettii, ett ehditää just kivasti Granadaan, ku siesta loppuu ja pyöräliikkeet avaa uudestaa. Päätettii ettii joku liike, missä saatas molempie kulkupelit pienee huoltoon.
Quadixin jälkee poikettii ennalta suunnitellulta reitiltä ja sukellettii kohti La Pezaa, syvemmälle vuoriston sisää. Paras valinta sitte aamun. Iha minttii oleva tie, sopivaa nousuu ja kivoja laskuja. Maisemat. En ees viitti sanoo! Upee pätkä maantietä. Melkeimpä parasta.
Huokaillessa kaiken hienoutta tupsahettiinki yllättäe Granadaan. Hetke kaffilassa ooteltuamme lähettii läheiselle pyöräkaupalle, jonka piti avveta niillä minuuteilla. Kello oli pykälässä, mut ovet pysy lukossa. Noh, täällä sei tarkota mitää, vaa ooteltii rauhassa. Varttii myöhemmi päätettii kuitenki, ettei mei €urot halunnukkaa jäädä siihe liikkeesee, vaa jatkettii matkaa seuraavaan liikkeeseen.
Ja sitten alkoki tapahtuu. Heti ku työnsin fillarin ovesta sisään, se vietii käsistä ja aseteltii telineesee. Samalla "hovimestari" kyseli ja analysoi huollon laatua. Kuultuaan murheemme hän kutsui paikalle juuri oikean mekaanikon, jonka erikoisalaan ongelmat kuuluivat. Hetken keskusteltuaan me saimme Karin kaa kuulla, että ilmoitetut hommat hoidetaa ja lisäksi paljon muuta, mitä he olivat jo huomanneet. "Palatkaa 2 h päästä".
Huh. Oltiin molemmat puulla päähän lyötyjä upeasta otteesta ja tavasta, jolla asiakas huomioitiin. Vaihdettii kengät ja käveltii hotellille tappaan aikaa samalla, ku juteltii, ett noi homman pitäs aina toimii. Oli kyseessä fillarikauppa tai terveyskeskus, tai ihammikävaa.
Ilmotettu aika lähesty ja liu'uttii takas fillarikaupalle. Taas sama juttu. Heti oli "hovi" vastassa ja vei Karin pyöränsä luo. Mekaanikko paikalle ja tehtyje hommie läpikäynti. Pam! Homma bueno. Maksun aika ja kassalle ilmoitus alennuksesta.
Miu pyörää ei näkyny. Mekaanikko ja "hovi" otti miut mukaan ja vei verstaan puolelle. Wiljöö oli riisuttu alastomaks ja käännetty telineessä murheellisen näkösesti mätipuoli ylöspäi. Alko vikalistan läpikäynti. Ei ollu iha lyhyt. Ootin tuomioo ja ilmotusta, ettei onnistu, ku ejjoo palikoita. Mitä vielä! "Homma hoituu kyll, mut nyt meette nimenomaan tuohon paariin kalialle ja tapaksille ja tuutte tunni päästä uuvestaa." Okei. Siis takas vähä liikkeen sulkeutumisajan jälkeen... hmmm, ymmärsinköhä nyt iha oikei. Noh, tehtii kuitenki työtä käskettyy ja mentii nauttii, jällee kerra, ääääälyttömän mahtavasta tapaksesta. Ja ku käskettii, nii tietysti cervezasta kans.
Hermo petti, ku liikkeen piti sulkee ja hyökittii paikalle vartti liia aikasi. Meille ilmotettii, ett menee viel aikaa. Ejjollu iha helppo pieti. Ooteltii ja kas karkkejahan löyty 😊. Kypärä, takavalo ja mikä upeinta... Oakleyn ajolasit. Mallia Flak ja Livestrong - keltasilla dekaaleilla. Aitoa ysärii ja suoraa Lancen nenältä.
Aika kulu ja muut myyjät lähti kotiin. "Hovi" ja päämekaanikko jäi paikalle. Juteltii ja paljastu, ett olivat liikkeen omistajat. Veljekset pyöritti liikettä selkeesti isolla intohimolla ja homma haluttii hoitaa vimpan päälle.
Kateltii Trekin uutuuksii ja käytii läpi niitte teknisii innovaatioita. Ihailin liikkeessä ollutta miehekkään pinkkii maantiefillarii. "Se on miu broidin. Kokeile." Suomalaisena kieltäydyin ja tyydyi vaan katteleen osasarjoja ja arvioimaa painoo. "6,6 kg" kuulu vastaus. Sit Hovi sano, ett sen broidilla on kaikki pyörät aina pinkkejä, tai ainaki koodattu pinkillä. "Tuollon sen maastopyörä. Kokeile". Siitä en enää kieltäytyny ja ku Mekaanikkoki anto luvan kysyessäni, nii pyörittelin höyhenenkevyttä täysjäykkää Trekkii kävelykadulla. Oli kyll herkän makune. Samalla Kari testas sitä maantiefillarii.
Oli upee kuunnella, ku asialle omistautunu kundi kerto tarinaa fillareista. Samalla minuu alko vähä hirvittää tarinoinnin loppusumma. Kyselin jo Karilta, oisko sillä vipata, jos tilanne menee oikei pahaks. Näin sovittii.
Lopulta Mekaanikko kanto fillarin pajan viimeistelyosastolle ja alko touhuta pyörää nippuun. Veljekset jutteli alkuasukkaaks jotai ja Hovi näpytteli kassaa. Sit se pyys miut tiskin taakse, ku "helpompi kertoo mistä hinta koostuu". Kylmäs.
Näytöllä oli pitkä lista hintoja jotka käytii kaikki läpi. Ekana oli helpot. Kypärä, lasit yms. "Tuosson ovh ja tossa ale%. Ja toi jää sit hinnaks." "Ok". Sit päästii remonttiin. Ootin pommii. Ja se putos. Osat 40€. Työ 45€ !!!
Kello oli 22:30, ku homma oli valmis. Neljä tuntii duunii ja fillari oli parempi ku koskaa. Kaivoin muutaman kympin tippii Mekaanikolle ja sanoin, ett menee veljensä kans cervezalle. "Ei käy! Jossette lähe mukaan?". Katottii Karin kaa toisiamme ja nyökättii: "Si". Liike nippuun ja tuttuun paariin.
Istuttii puolille öin ja syötii tapaksii, mitä veljekset tilas pöytään ja juteltii fillarii. Ne oli perustanu liikkeen - 04 pieneen koppiin ja pikkuhiljaa kasvattaneet pisnestä. Nyt ne toivo, ettei homma enää paisuis. Tosin ne oli pyydetty Trek-brandstoreks. Trekin Espanjan maahantuoja oli ihmetelly, kui niitte liike myy pirusti konsernin kamaa, einä kuitenkaa ollu niitte liike. Se oli ollu muutama kk sitte käymässä Malagassa sikäläisessä brandstoressa ja aatellu käydä ohikulkumatkalla kattoon kundie liikkeen. Oli kuulemma lentäny prceellee, ku oli tullu sisää. Koko mesta täynnä Trekkii ja Bontragerii yms. Diili oli syntyny ja ens talvena kundie liike remontoidaa brändin mukaseen ilmeeseen.
Kiva tarina. Eikä voi ku toivoo, ett noitte liike menestyy. Asiakaspalvelu oli ainaki mietitty ja hoidettii paremmi, ku mihi oon ikinä missää törmänny. Oltii kuitenki selkeesti kerta-asiakkaita tuolle liikkeelle, mut sen ei annettu vaikuttaa. Toki, kokemuksen vakuuttamana Kari ja Hovi vaihto sposti-osotteita ja sopi alustavasti yhteistyöstä RAAM-kaluston suhteen. Eli se siitä kerta-asiakkuudesta ja muistutus palvelun merkityksestä.
Sorry, vaa jos joku kauppias, jolla oon asioinu, lukee tän, mut vaa yks voi olla paras ja nyt se on dr. Bike Granadassa. 🙂.
20.8. Jännäkakkaa ja vuoristokauriita
Valo kajasti jo verhorraosta, ku avattii silmät. Pelko prsiissä koittelin käpälii ja uskaltaivuin istumaan sängyrreunalle. Pari syvää huokaust ja käsillä auttae seisoon. Pari sekkaa odotteluu ja helpotus. Ei kramppaa. Itseasias aika hyvä fiilis. Hyvä. Kyll tää tästä.
Aamupalall todettii, ett oltii hotellin ainoot asiakkaat. Vaa yks pöytä oli katettu. Toustit ja kaffit hävis hedelmie kans kitusii ja saksalaiskansalliseen tapaan muovipussiin lipsahti reilu hyppyselline suolaa.
Sovittii Karin kaa päivän epistola ja lähettii iha miu kinttuje säästelyn ehdoilla liikkeelle. Suoraa kohti vuoren huippuu. Tietysti. Lämpö päälle ja suolavettä nieluun, luonnonpuiston hienoi maisemii katellen matka eteni mukavasti. Homma toimi.
Bazassa syötii huoltiksella tapakset ja naurettii hintoja. Hyvä setti ihammahtavaa evästä, limut ja kaffit kahelta oli rapian vitosen. Syödess arvottii reittii ja päätettii, ett jatketaa Karin ennakolt suunnittelemaa pitki. Vaihtoehtona olis ollu oikasu pitkin motarin viereistä huoltotietä, caminoa, pitkin kohti Granadaa.
Molemmille tuli sama fiilis ku jatkettii matkaa, ett ajetaa tasast ja alamäkee, mut vauhti ja mittarin korkeuslukeman tasanen kasvamine todisti mei ajavan muutaman prossan ylämäkee. Jännä kui optine harha voi hämätä.
Vähämmatkajjälkee käännyttii pienelle tielle ja siinä tajus tyhmempiki, ett lähettii ylös. Edessä näky vuorii ja tie alko luikerrella kohti taivasta. Asphalttii oli kirjoteltu kannustuksii, eli joku kisaki oli menny samaa reittii.
Alkuu kiivettii yhessä miu määräämää vauhtii, mut sit Kari polki ittellee luonnollisempaa vauhtii ja välillä ootteli minuu. Nousuprosentit pysy melko tanakasti 8 % paikkeilla ja vaihde pienimmällä. Ei tuuli hulmuttanu kutreja ja lämpöö oli 37 C. Taas tarkeni.
Ku oltii noustu vähä yli tunti ja aloin jo oikeesti oottaan vuore huippuu ja alamäkee, nii miulle iski tajuntaa missä myö oltii. Eihä se ollu mikää yksittäine vuori vaa Sierra Bazan vuoristo. Kauhulla aloin arpoo mielikuvaa siitä, kui palio sen halkasija olis. Päättelin karttakirjan sivulta syntyneestä mielikuvasta, ett ehkä 50 km tai pahimmillaa 100...mietin, ett jos ajan ylämäkee10 km/h ja pitää ajaa useemman huipun yli, enneku lasku vuoriston toisella reunalla alkaa, nii tulee pitkä päivä. Vesiki alko olla vähissä. 1,5 h yhtäjaksose kiipeemise jälkee päästii huipulle vähä yli 2000 m korkeutee. Onneks tie oli huipulla pystytty vetään korkeuskäyriä seuraillen, eikä laskenu välillä vuortevälisee laaksoo. Hetki kivaa kumpuilevaa tietä ja kunno alamäki alko.
Lasketeltii paita lepattae serpentiinii alas ja vauhtii oli kivasti. Tykkäsin. Kurveihi oli hienoo kääntää vauhdilla ja tuntee keskipakovoimat samalla ku kallisti fillarii sisäkaartee puolelle. On se vaa upeeta.
Laaksossa tehtii tilanneanalyysi ja todettii, ett meilloli muutama tunti aikaa enne pimeetä, nii ajellaa vähä ja katellaa jostai kylästä hotstku. Vettä piti kuitenki saada heti. Molemmilla juomat ihalloppu. Meniki hienosti ku muutaman kilsan ajon jälkee näky huoltsikan kyltit. Painuttii ostaa vettä ja kysäsin maksaessa myyjältä, oisko lähellä hotellii. Yllätys oli kova ku se sano: "Tuost nurkan taa.". Mentii pihalle ha kurkattii, nii siinähä se oliki.
"latsoH" luki selvällä suomekielell viereise rakennukse isossa valomainoksessa. Mainos oli suunnattu talon toisella puolella kulkevan motarin väsyneille ja vanhan tien kulkijat sai kans pärjätä sillä. Päätettii jäähä. Huone löyty 45€ ja ruokaa saatii. Ihan parasta.
Taas oli ollu paras päivä. Vuoriston maisemat vaa ei petä ja kun kahtee tuntii näät yhe auton, nii ei voi valittaa liikentee vilkkauvestakaa.
Miu oloki oli palio parempi ja ajamine virkeempää ku eile, eli suolavesi ja rauhalline tahti autto. Bueno.
Valo kajasti jo verhorraosta, ku avattii silmät. Pelko prsiissä koittelin käpälii ja uskaltaivuin istumaan sängyrreunalle. Pari syvää huokaust ja käsillä auttae seisoon. Pari sekkaa odotteluu ja helpotus. Ei kramppaa. Itseasias aika hyvä fiilis. Hyvä. Kyll tää tästä.
Aamupalall todettii, ett oltii hotellin ainoot asiakkaat. Vaa yks pöytä oli katettu. Toustit ja kaffit hävis hedelmie kans kitusii ja saksalaiskansalliseen tapaan muovipussiin lipsahti reilu hyppyselline suolaa.
Sovittii Karin kaa päivän epistola ja lähettii iha miu kinttuje säästelyn ehdoilla liikkeelle. Suoraa kohti vuoren huippuu. Tietysti. Lämpö päälle ja suolavettä nieluun, luonnonpuiston hienoi maisemii katellen matka eteni mukavasti. Homma toimi.
Bazassa syötii huoltiksella tapakset ja naurettii hintoja. Hyvä setti ihammahtavaa evästä, limut ja kaffit kahelta oli rapian vitosen. Syödess arvottii reittii ja päätettii, ett jatketaa Karin ennakolt suunnittelemaa pitki. Vaihtoehtona olis ollu oikasu pitkin motarin viereistä huoltotietä, caminoa, pitkin kohti Granadaa.
Molemmille tuli sama fiilis ku jatkettii matkaa, ett ajetaa tasast ja alamäkee, mut vauhti ja mittarin korkeuslukeman tasanen kasvamine todisti mei ajavan muutaman prossan ylämäkee. Jännä kui optine harha voi hämätä.
Vähämmatkajjälkee käännyttii pienelle tielle ja siinä tajus tyhmempiki, ett lähettii ylös. Edessä näky vuorii ja tie alko luikerrella kohti taivasta. Asphalttii oli kirjoteltu kannustuksii, eli joku kisaki oli menny samaa reittii.
Alkuu kiivettii yhessä miu määräämää vauhtii, mut sit Kari polki ittellee luonnollisempaa vauhtii ja välillä ootteli minuu. Nousuprosentit pysy melko tanakasti 8 % paikkeilla ja vaihde pienimmällä. Ei tuuli hulmuttanu kutreja ja lämpöö oli 37 C. Taas tarkeni.
Ku oltii noustu vähä yli tunti ja aloin jo oikeesti oottaan vuore huippuu ja alamäkee, nii miulle iski tajuntaa missä myö oltii. Eihä se ollu mikää yksittäine vuori vaa Sierra Bazan vuoristo. Kauhulla aloin arpoo mielikuvaa siitä, kui palio sen halkasija olis. Päättelin karttakirjan sivulta syntyneestä mielikuvasta, ett ehkä 50 km tai pahimmillaa 100...mietin, ett jos ajan ylämäkee10 km/h ja pitää ajaa useemman huipun yli, enneku lasku vuoriston toisella reunalla alkaa, nii tulee pitkä päivä. Vesiki alko olla vähissä. 1,5 h yhtäjaksose kiipeemise jälkee päästii huipulle vähä yli 2000 m korkeutee. Onneks tie oli huipulla pystytty vetään korkeuskäyriä seuraillen, eikä laskenu välillä vuortevälisee laaksoo. Hetki kivaa kumpuilevaa tietä ja kunno alamäki alko.
Lasketeltii paita lepattae serpentiinii alas ja vauhtii oli kivasti. Tykkäsin. Kurveihi oli hienoo kääntää vauhdilla ja tuntee keskipakovoimat samalla ku kallisti fillarii sisäkaartee puolelle. On se vaa upeeta.
Laaksossa tehtii tilanneanalyysi ja todettii, ett meilloli muutama tunti aikaa enne pimeetä, nii ajellaa vähä ja katellaa jostai kylästä hotstku. Vettä piti kuitenki saada heti. Molemmilla juomat ihalloppu. Meniki hienosti ku muutaman kilsan ajon jälkee näky huoltsikan kyltit. Painuttii ostaa vettä ja kysäsin maksaessa myyjältä, oisko lähellä hotellii. Yllätys oli kova ku se sano: "Tuost nurkan taa.". Mentii pihalle ha kurkattii, nii siinähä se oliki.
"latsoH" luki selvällä suomekielell viereise rakennukse isossa valomainoksessa. Mainos oli suunnattu talon toisella puolella kulkevan motarin väsyneille ja vanhan tien kulkijat sai kans pärjätä sillä. Päätettii jäähä. Huone löyty 45€ ja ruokaa saatii. Ihan parasta.
Taas oli ollu paras päivä. Vuoriston maisemat vaa ei petä ja kun kahtee tuntii näät yhe auton, nii ei voi valittaa liikentee vilkkauvestakaa.
Miu oloki oli palio parempi ja ajamine virkeempää ku eile, eli suolavesi ja rauhalline tahti autto. Bueno.
19.8. Taival alkakoon
Otettii Karin kaa lepposa aamu ja syötii hyvä aamupala enneku lähettii maantielle. Liikkeelle päästyy ajettii hyvään myötätuuleen melko reipasta kyytii kohti Murciota ja rauhallisempii teitä. Sunnuntai oli kyll hyvä päivä ajaa pois rannikolta, ku liikenne oli iha kuollutta. Kylie läpäsyt liikennevaloinee katko kuitenki vähävälii matkantekoo.
Kaupungit jäi taa samalla, ku lämpötila nousi. Miulla alko olla pikkuhiljaa tukalaa, ku taas Kari huokaili, ettei enää palele. Aattelin, ett se vitsailee, ku mittsri näytti kuitenki reilusti yli 30 C.
Koitin juuva mahollisimma palio, mut tuntu, ettei mikää riittäny. Olo alko tuntuu omituiselt ja ajamine muuttu raskaaks pia Totanan kaupungi jälkee. Pää tuntu pehmeeltä eikä ajatuskaa kulkenu. Omat vetovuorot lyheni ja tartti ottaa peesi palio tarkemmi, ett pääs mahollisimma helpolla. Vauhti oli lepposaa ja maasto helpohkoo. Olin iha äimänä. Lopulta tartti himmata iha pyörittelyks ja todeta päiväetapin jäävän armotta kesken.
Kateltii hotelli vuorenrinteen kylästä ja lähettii kiipee viimestä 5 km nousuu hiiiiitaaasti. Pienin välitys oli käytössä ja silti tuntu vaikeelta pyörittää kampii vaik nousu oli iha loivaa.
Kari koitti tsempata ja vähitelle Velez-Blancan kylä tuli lähemmäs. Mut sit... 500 m enne hotellii miu oli pakko kurvata sivuun ja istuun penkille puun varjoo. Oksetti. Huokailin ja kaadoin vettä päälle. Meni monta minuuttii, ett olo helpotti ees sevverra, ett pääsin takas villarin selkää. Oli pska olo.
Hotellilla menin kylmää suihkuu ja koitin juuva lisää. Olo tuntu paranevan ja käytii syömässä älyttömä hyvää ruokaa alakerran raflassa. Käveltii viel maisemii ihaille kylän reunalla olevalle huoltikselle ja ostettii enerkiaa huomiselle ajopäivälle.
Ku päästii takas huoneesee ja loikoiltii katelle telkusta sääpovauksii seuraavie päivie etapeille, nii miulla iski molempii sisäreisii iha mekalomaaniset krampit. Kieriskelin tuskissani ja koitin löytää jonku asenno, jossa sais ees vähä venytystä lihaksii ja ikuisuuvelta tuntunee ajan kuluttuu helpotti. Kari jeesas miulle juomista ja koitin ryystää sitä. Hetke tokkuroituani simahin ja uni pelasti. Onneks yöllä ei ollu ohjelmaa, vaa sai nukkuu kunnolla aamuu asti.
Juteltii Karin kaa tapahtuneesta ja todettii, ett miulla oli päivämmittaa iha klassiisii nestehukan ja lämpöhalvauksen oireita. Join kyll ajonnaikana yli litran tunnissa, mut ku oltii lähetty poikasina liikkeelle, nii suolaa yms. ei ollu mukana. Kroppa varmaa laimeni liikaa ja juotu vesi ei enää "tarttunu", vaa valu hikoilummukana suoraa läpi ku kroppa koitti jäähyttää itteesä. Opittii.
Kaikest huolimatta päivä oli ihapparas ja oli mahtavaa olla fillaroimassa. Hienoja maisemii ja kivoja pikku kylii. Ja tosi mukava jutella Karin kaa samalla ku ajelee.
Otettii Karin kaa lepposa aamu ja syötii hyvä aamupala enneku lähettii maantielle. Liikkeelle päästyy ajettii hyvään myötätuuleen melko reipasta kyytii kohti Murciota ja rauhallisempii teitä. Sunnuntai oli kyll hyvä päivä ajaa pois rannikolta, ku liikenne oli iha kuollutta. Kylie läpäsyt liikennevaloinee katko kuitenki vähävälii matkantekoo.
Kaupungit jäi taa samalla, ku lämpötila nousi. Miulla alko olla pikkuhiljaa tukalaa, ku taas Kari huokaili, ettei enää palele. Aattelin, ett se vitsailee, ku mittsri näytti kuitenki reilusti yli 30 C.
Koitin juuva mahollisimma palio, mut tuntu, ettei mikää riittäny. Olo alko tuntuu omituiselt ja ajamine muuttu raskaaks pia Totanan kaupungi jälkee. Pää tuntu pehmeeltä eikä ajatuskaa kulkenu. Omat vetovuorot lyheni ja tartti ottaa peesi palio tarkemmi, ett pääs mahollisimma helpolla. Vauhti oli lepposaa ja maasto helpohkoo. Olin iha äimänä. Lopulta tartti himmata iha pyörittelyks ja todeta päiväetapin jäävän armotta kesken.
Kateltii hotelli vuorenrinteen kylästä ja lähettii kiipee viimestä 5 km nousuu hiiiiitaaasti. Pienin välitys oli käytössä ja silti tuntu vaikeelta pyörittää kampii vaik nousu oli iha loivaa.
Kari koitti tsempata ja vähitelle Velez-Blancan kylä tuli lähemmäs. Mut sit... 500 m enne hotellii miu oli pakko kurvata sivuun ja istuun penkille puun varjoo. Oksetti. Huokailin ja kaadoin vettä päälle. Meni monta minuuttii, ett olo helpotti ees sevverra, ett pääsin takas villarin selkää. Oli pska olo.
Hotellilla menin kylmää suihkuu ja koitin juuva lisää. Olo tuntu paranevan ja käytii syömässä älyttömä hyvää ruokaa alakerran raflassa. Käveltii viel maisemii ihaille kylän reunalla olevalle huoltikselle ja ostettii enerkiaa huomiselle ajopäivälle.
Ku päästii takas huoneesee ja loikoiltii katelle telkusta sääpovauksii seuraavie päivie etapeille, nii miulla iski molempii sisäreisii iha mekalomaaniset krampit. Kieriskelin tuskissani ja koitin löytää jonku asenno, jossa sais ees vähä venytystä lihaksii ja ikuisuuvelta tuntunee ajan kuluttuu helpotti. Kari jeesas miulle juomista ja koitin ryystää sitä. Hetke tokkuroituani simahin ja uni pelasti. Onneks yöllä ei ollu ohjelmaa, vaa sai nukkuu kunnolla aamuu asti.
Juteltii Karin kaa tapahtuneesta ja todettii, ett miulla oli päivämmittaa iha klassiisii nestehukan ja lämpöhalvauksen oireita. Join kyll ajonnaikana yli litran tunnissa, mut ku oltii lähetty poikasina liikkeelle, nii suolaa yms. ei ollu mukana. Kroppa varmaa laimeni liikaa ja juotu vesi ei enää "tarttunu", vaa valu hikoilummukana suoraa läpi ku kroppa koitti jäähyttää itteesä. Opittii.
Kaikest huolimatta päivä oli ihapparas ja oli mahtavaa olla fillaroimassa. Hienoja maisemii ja kivoja pikku kylii. Ja tosi mukava jutella Karin kaa samalla ku ajelee.
maanantai 20. elokuuta 2018
18.8.- Lomalle lonps
Vihdoinki. Tätä kesälomaa olin oottanu iha liia kovasti ja viimeset päivät oli prullista, ku kyttäs kalenterii.
Pakkaamine meni niinku kuuluu ja sain aamulla ryntäillä otsa märkänä laukuu kuntoo. Viimesenä kantona oli viel fillarin polin, joka ei suostunu irtoomaa. Hermo meinas mennä ja säikäytti ett siihenkö se reissu nyt kaatu. Noh, posket tiukaks ja kunno ähkäsy, nii irtoshan se. Huh. Fillari nippuun ja laukkuun.
Juna-asemalla törmäsin Jussiin, joka oli kans matkalla Hki-Vandalle. Matka meniki kivasti tarinoijessa ja hoksattii kumpiki vasta "Seuraavana Tikkurila. Nästa Tikkursby" - kuulutuksesta, ett oli rynnättävä junavvaihtoon. Kerettii kuitenki hyvi. Asemalla erottii ja toivoteltii hyvät matkat.
Luovutin fillarilaukun ja lompsin turvatarkastuste läpi. Kiertelin myymälöi ja keksin ostaa luettavaa ja etin sopivaa adapterii laturii, mut sitä ej löytyny. Pakolline tuli hörpittyy Tammitynnyrissä enneku kone lähti.
Alicantessa Kari oli kentällä vastassa ja ajeltii Torreviejaan Karin asunnolle. Syötii saakeli hyvää evästä, jonka Kari touhus silläaikaa, ku mie taistelin fillarii nippuun. Meni pitkälle iltaan, enneku oltii saatu tavarat setvittyy ja aamuu varte lähtövalmiiks. Pääs hyvällä mielellä nukkuun.
Vihdoinki. Tätä kesälomaa olin oottanu iha liia kovasti ja viimeset päivät oli prullista, ku kyttäs kalenterii.
Pakkaamine meni niinku kuuluu ja sain aamulla ryntäillä otsa märkänä laukuu kuntoo. Viimesenä kantona oli viel fillarin polin, joka ei suostunu irtoomaa. Hermo meinas mennä ja säikäytti ett siihenkö se reissu nyt kaatu. Noh, posket tiukaks ja kunno ähkäsy, nii irtoshan se. Huh. Fillari nippuun ja laukkuun.
Juna-asemalla törmäsin Jussiin, joka oli kans matkalla Hki-Vandalle. Matka meniki kivasti tarinoijessa ja hoksattii kumpiki vasta "Seuraavana Tikkurila. Nästa Tikkursby" - kuulutuksesta, ett oli rynnättävä junavvaihtoon. Kerettii kuitenki hyvi. Asemalla erottii ja toivoteltii hyvät matkat.
Luovutin fillarilaukun ja lompsin turvatarkastuste läpi. Kiertelin myymälöi ja keksin ostaa luettavaa ja etin sopivaa adapterii laturii, mut sitä ej löytyny. Pakolline tuli hörpittyy Tammitynnyrissä enneku kone lähti.
Alicantessa Kari oli kentällä vastassa ja ajeltii Torreviejaan Karin asunnolle. Syötii saakeli hyvää evästä, jonka Kari touhus silläaikaa, ku mie taistelin fillarii nippuun. Meni pitkälle iltaan, enneku oltii saatu tavarat setvittyy ja aamuu varte lähtövalmiiks. Pääs hyvällä mielellä nukkuun.
lauantai 4. elokuuta 2018
31.7.2018
Millo on kuuma ja millo o kylmä ja millo siulle sopii.
Jostai luvin, ett nyttois 50 hellepäivää tälle kesälle. Vissii jonku sorti ennätys tai ainaki enite miesmuistii. En valita, vaik välillä tuntunu, ett töis käyntii piisais vähä vähempiki. Töis tulee juotuu iha liia vähä ja ku pääsee kotii, nii onki takki melko tyhjä.
Tää helleputki ku alko, nii ekan viiko oli kurjaa kävvä lenkillä. Tuns kokoaja, ett kramppi kärkkyy oottamas sopivaa hetkee. Keventelin ajamist isolla käellä ja huilasin. Pijin välipäivii ja lyhensin lenkkejä, nii melko hyvi selvis. Oikei isoí krammppei ei tainnu tulla ku muutaman lenki jälkee kotona. Tarpeeks pirulline tunne, ettei houkuttanu yhtää turhaa härnätä.
Homma parani melko nopeesti eka viikon jälkee, mut jatkoin silti kevennettyy. Jalka tuntu iha toiselta, ku ehti oikeesti palautuun ja oli kiva ajella vähä reippaamminki. Koko kuukaus lipsahti sit samaa rataa ja saldoks kerty 1651 km/ 60 h/ 22 krt.
Reilu vko sitte oli taas Lappeerrannas Willimiesajot. Osallistui sunnuntain maantieajoo ja yltiöoptimistisest lähin kuntoajon vapaan vauhin ryhmään. Aattelin, ett koitan vähämmatkaa roikkuu mukana ja sit ku putoon, nii oottelen lepposampii nopeusryhmii. Lähtiki iha älyttömä helposti ja oli helppo joogailla porukan mukana. Mut...lystii kesti vajaan 2kyt kilsaa, eka hiekkatielle asti.
Ryhmä ajeli rauhassa sitä pätkää ja vaa muutama selvästi kokemattomampi jarrutteli ja putos porukasta. Sit koitin leikkii viksumpaa ku oonkaa. Sen hiekkatien loppupäässä on lyhyt jyrkkä ylämäki ja aattelin, ett meen sen helposti, liikoja yrittämättä ylös. Jättäännyi pääjoukon perää ja annoin tulla vähän rakoo, ett pystyn sit tulee mäen alaosan kovalla alkuvauhdilla, eikä tartte himmailla, ku kuitenki porukan perä joutuu jarrutteleen kärjen vauhdin hidastuessa. Arvioin eron riittävän ja rupesin kiihdyttään pikkusen enne mäkee. Otin kuitenki liia kovan vauhin ja saavutin koko tien leveydellä seisovan ryhmän just, ku nousu alko. Toises reunassa oli just pyörämmentävä rako ja ku en halunnu menettää vauhtii, nii käänsin pyörän sinne.
Ois pitäny kelloje soida, mutku ei. Joku syyhä siihe rakoon oli. Samalla ku sujahdin reunimmaisesta kuskista ohi, täräytin isoon kuoppaan. Tanko käänty käsie alta ja jalat irtos polkimilta. Jotenki sain roikuttuu kyydissä ja pystyssä. Jalka maaha ja katseella seuraten, ku muut kiipes mäkee. Hätäpäissää liikkeelle, mut eihä siitä tullu mitää. Koitin saaha kenkää lukkoon, mut ku samalla piti isolla vaihteella koittaa runnoo voimaa, nii eihä se stanan polin osunu oikeipäi sinne klossii. Ei vaik mitä teki. Paniikkiratkasuna hyppäsin juokseen ja kipitin mäen jyrkimmä kohan ohi, takas kyytii ja katsojalta pikkuse työntöapuu, nii sain klossit kii.
Lähin takaa-ajoon ja koitin rauhotella itteeni. Pääjoukko oli reilu sata metrii miu edellä ja välissä oli kymmenkunta kuskii. Eessä oli pitkä pätkä tasasta ja nopeeta maastoo, mis pääjoukon kyll saa ajettuu kiinni, ku muide pudonneide kans laittaa vetoringin pyöriin. Ajoin noi kymmene kuskin porukan kiinni ja aattelin, ett homma lähtee hoitumaan. Pskan marjat. Se porukka katteli toisiaa ja huokaili. Ajoin keulille ja kannustin vetorinkiin. Hetken katoin sitä touhuu ja ku oman tasasen vetoni jälkee peesissä ei ollukaa ketään, päätin, ett antaa olla. Yksin en, siinä vaiheessa jo parisataa metrii edellä menevää, kärkee saa kiinni. Nostin selän suoraks ja aloin nautiskeleen auringosta.
Lemillä sain huoltopisteeltä lainaks työkaluja ja korjailin tangon paikoilleen. Samalla kisaa kattomassa ollu Mikko lähti kickbikellä kohti kotii, nii liityin seuraan. Juteltii ja oottelin takaa seuraavaa ryhmää, johon vois liittyy. Loppulta lepposasti ajeleva porukka tuliki ohi ja pääsin kyytiin. Juteltii Sampan kaa ja vetorinki pyöri rauhallisesti. Kattelin porukan perältä taaksepäi ja näin kuinka joku puski sitkeesti meidän porukkaa kiinni. Pikkuhiljaa takaa-ajaja pääs nii lähelle, ett tunnistin sen Juusoks. Se oli lähteny jossai hitaammass lähtöryhmässä, mut kyllästyny ja ajo reippaan pätkän saade meijä ryhmän kii. Vähä aikaa ajeltii porukan mukana, mut sit päätettii seuraavalta huoltopisteeltä lähtee ajaan vähä reippaammi.
Pari muutaki liitty aluks mukaa, mut lopulta me jäätii Juuson kaa kahdestaan. Paritempoiltii reipasta vauhtii ja lopulta mie sanoin, ett mentii vähä turhan kovaa miulle. "Ajetaa vaa 38 km/h ja oot peesissä, nii saat huilattuu" sano Juuso. Meinas tulla kokikset nenästä, ku nauratti. No, joo oliha se pari kilsaa hitaammi, ku mitä siihe asti, mut se kui kaveri sen sano :).
Muutama kymppi lasketeltii vauhikkaasti, kunnes hiljennettii kevyee matkavauhtii. Saavutettii muutamia nopeemmista lähtöryhmistä pudonneita ja ne liitty vaihtelevasti kyytiin. Vajaa 3kymppii enne maalii saavutettii yks väsyny naiste elitekuski ja ehdotin Juusolle, ett jeesattais se maalii. Mentii rennosti, mutku tytöllä oli puntti jo aika tyhjä, nii sanoin Juusolle, ett se voi mennä ja mie ajelen rauhassa maaliin sen naise kaa. Näin tehtii ja hyvi lopulta päästii maalii.
Kiva reissu kaikkiaa, vaik ois tietty voinu jäädä se alkumatkan häslinki kokeilematta. Ei kaduta yhtää, ett päätin lähtee ajaan. Järjestelyt oli taas huippuu ja tunnelma koko tapahtumassa oli hieno. Ens vuonna uusiks :).
Millo on kuuma ja millo o kylmä ja millo siulle sopii.
Jostai luvin, ett nyttois 50 hellepäivää tälle kesälle. Vissii jonku sorti ennätys tai ainaki enite miesmuistii. En valita, vaik välillä tuntunu, ett töis käyntii piisais vähä vähempiki. Töis tulee juotuu iha liia vähä ja ku pääsee kotii, nii onki takki melko tyhjä.
Tää helleputki ku alko, nii ekan viiko oli kurjaa kävvä lenkillä. Tuns kokoaja, ett kramppi kärkkyy oottamas sopivaa hetkee. Keventelin ajamist isolla käellä ja huilasin. Pijin välipäivii ja lyhensin lenkkejä, nii melko hyvi selvis. Oikei isoí krammppei ei tainnu tulla ku muutaman lenki jälkee kotona. Tarpeeks pirulline tunne, ettei houkuttanu yhtää turhaa härnätä.
Homma parani melko nopeesti eka viikon jälkee, mut jatkoin silti kevennettyy. Jalka tuntu iha toiselta, ku ehti oikeesti palautuun ja oli kiva ajella vähä reippaamminki. Koko kuukaus lipsahti sit samaa rataa ja saldoks kerty 1651 km/ 60 h/ 22 krt.
Reilu vko sitte oli taas Lappeerrannas Willimiesajot. Osallistui sunnuntain maantieajoo ja yltiöoptimistisest lähin kuntoajon vapaan vauhin ryhmään. Aattelin, ett koitan vähämmatkaa roikkuu mukana ja sit ku putoon, nii oottelen lepposampii nopeusryhmii. Lähtiki iha älyttömä helposti ja oli helppo joogailla porukan mukana. Mut...lystii kesti vajaan 2kyt kilsaa, eka hiekkatielle asti.
Ryhmä ajeli rauhassa sitä pätkää ja vaa muutama selvästi kokemattomampi jarrutteli ja putos porukasta. Sit koitin leikkii viksumpaa ku oonkaa. Sen hiekkatien loppupäässä on lyhyt jyrkkä ylämäki ja aattelin, ett meen sen helposti, liikoja yrittämättä ylös. Jättäännyi pääjoukon perää ja annoin tulla vähän rakoo, ett pystyn sit tulee mäen alaosan kovalla alkuvauhdilla, eikä tartte himmailla, ku kuitenki porukan perä joutuu jarrutteleen kärjen vauhdin hidastuessa. Arvioin eron riittävän ja rupesin kiihdyttään pikkusen enne mäkee. Otin kuitenki liia kovan vauhin ja saavutin koko tien leveydellä seisovan ryhmän just, ku nousu alko. Toises reunassa oli just pyörämmentävä rako ja ku en halunnu menettää vauhtii, nii käänsin pyörän sinne.
Ois pitäny kelloje soida, mutku ei. Joku syyhä siihe rakoon oli. Samalla ku sujahdin reunimmaisesta kuskista ohi, täräytin isoon kuoppaan. Tanko käänty käsie alta ja jalat irtos polkimilta. Jotenki sain roikuttuu kyydissä ja pystyssä. Jalka maaha ja katseella seuraten, ku muut kiipes mäkee. Hätäpäissää liikkeelle, mut eihä siitä tullu mitää. Koitin saaha kenkää lukkoon, mut ku samalla piti isolla vaihteella koittaa runnoo voimaa, nii eihä se stanan polin osunu oikeipäi sinne klossii. Ei vaik mitä teki. Paniikkiratkasuna hyppäsin juokseen ja kipitin mäen jyrkimmä kohan ohi, takas kyytii ja katsojalta pikkuse työntöapuu, nii sain klossit kii.
Lähin takaa-ajoon ja koitin rauhotella itteeni. Pääjoukko oli reilu sata metrii miu edellä ja välissä oli kymmenkunta kuskii. Eessä oli pitkä pätkä tasasta ja nopeeta maastoo, mis pääjoukon kyll saa ajettuu kiinni, ku muide pudonneide kans laittaa vetoringin pyöriin. Ajoin noi kymmene kuskin porukan kiinni ja aattelin, ett homma lähtee hoitumaan. Pskan marjat. Se porukka katteli toisiaa ja huokaili. Ajoin keulille ja kannustin vetorinkiin. Hetken katoin sitä touhuu ja ku oman tasasen vetoni jälkee peesissä ei ollukaa ketään, päätin, ett antaa olla. Yksin en, siinä vaiheessa jo parisataa metrii edellä menevää, kärkee saa kiinni. Nostin selän suoraks ja aloin nautiskeleen auringosta.
Lemillä sain huoltopisteeltä lainaks työkaluja ja korjailin tangon paikoilleen. Samalla kisaa kattomassa ollu Mikko lähti kickbikellä kohti kotii, nii liityin seuraan. Juteltii ja oottelin takaa seuraavaa ryhmää, johon vois liittyy. Loppulta lepposasti ajeleva porukka tuliki ohi ja pääsin kyytiin. Juteltii Sampan kaa ja vetorinki pyöri rauhallisesti. Kattelin porukan perältä taaksepäi ja näin kuinka joku puski sitkeesti meidän porukkaa kiinni. Pikkuhiljaa takaa-ajaja pääs nii lähelle, ett tunnistin sen Juusoks. Se oli lähteny jossai hitaammass lähtöryhmässä, mut kyllästyny ja ajo reippaan pätkän saade meijä ryhmän kii. Vähä aikaa ajeltii porukan mukana, mut sit päätettii seuraavalta huoltopisteeltä lähtee ajaan vähä reippaammi.
Pari muutaki liitty aluks mukaa, mut lopulta me jäätii Juuson kaa kahdestaan. Paritempoiltii reipasta vauhtii ja lopulta mie sanoin, ett mentii vähä turhan kovaa miulle. "Ajetaa vaa 38 km/h ja oot peesissä, nii saat huilattuu" sano Juuso. Meinas tulla kokikset nenästä, ku nauratti. No, joo oliha se pari kilsaa hitaammi, ku mitä siihe asti, mut se kui kaveri sen sano :).
Muutama kymppi lasketeltii vauhikkaasti, kunnes hiljennettii kevyee matkavauhtii. Saavutettii muutamia nopeemmista lähtöryhmistä pudonneita ja ne liitty vaihtelevasti kyytiin. Vajaa 3kymppii enne maalii saavutettii yks väsyny naiste elitekuski ja ehdotin Juusolle, ett jeesattais se maalii. Mentii rennosti, mutku tytöllä oli puntti jo aika tyhjä, nii sanoin Juusolle, ett se voi mennä ja mie ajelen rauhassa maaliin sen naise kaa. Näin tehtii ja hyvi lopulta päästii maalii.
Kiva reissu kaikkiaa, vaik ois tietty voinu jäädä se alkumatkan häslinki kokeilematta. Ei kaduta yhtää, ett päätin lähtee ajaan. Järjestelyt oli taas huippuu ja tunnelma koko tapahtumassa oli hieno. Ens vuonna uusiks :).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)