22.9. ti
Valmistautuminen kotiutumiseen alkoi osoitteenvaihdolla. Otin huoneen keskustasta, muutaman sadan metron päästä sekä juna-asemaa, että pyörävuokraamoa, josta saisin laatikon fillarille.
Odottelin kaupungilla pari tuntia huoneen vapautumista ja söin aamupalan pitkänkaavan kautta, full english breakfast :), kuppi kahvia, pari kaliaa ja sipsejä. Sipsit olivat kyllä hirveimpiä mitä olen koskaan maistanut ja jäivät kulhoon.
Majoittumisen jälkeen pyykkikone hurisemaan ja laatikon hakuun. Sovitusti laatikko löytyi ja 5 € vaihtoi myös omistajaansa. Juttelimme liikkeen valikoimasta ja mukavasti löytyi kalustoa, mummopyöriä, e-bikejä, maastureita (ilmeisesti myös täpäreitä, vaikka ei minulle osunut silmään) sekä maantielle sekä alu-että kuiturunkoisena. Kuituvehkeissä ainakin oli osasarjana Ultegraa. Jäi kuva, että taitaapi olla minun vaihtoehtoni, mikäli Malagassa joskus pyörää lähden vuokraamaan. Näin sesongin loputtua tarjosivat myös ostettavaksi vuokrakäytössä olleita pyöriä. Ei välttämättä mahdoton ratkaisu sekään, jos pidemmäksi aikaa pyörää tarvitsee. Hinnasta en alkanut kuitenkaan keskustella :)
Pahvilaatikko kainalossa harpoin huoneeseen ja pyykkien vaihto, puolet kuivumaan ja loput koneeseen. Sitten pikku jännäri pakaroiden välissä pyörän kimppuun. Laatikko oli selkeästi pienempi kuin tulomatkalla käyttämäni ja pyörää palastellessa mitein vaihtoehtoja, mikäli kaikki ei sinne mahtuisi...
Runko laatikkoon ja jännityksellä asettelemaan kiekkoja sekaan... puuh ! Aavistuksen pullistelee kyljistä, mutta kyllä kelpaa :) Satula, tolppineen vielä ja pikkuhiluille kyllä aina löytyy rakoja. Homma toimii.
Helpottuneena huomasin vatsan kaipaavan täytettä ja olisikin sopiva hetki hakea kaupasta purtavaa...mutta mites, ku...tuli heitettyä sortsit pesukoneeseen. Pitääkö nyt nälissään odotella, että ne kuivuu, vai nykäistäkö märkänä jalkaan :( Hetken arvottuani katse osui sohvalla olevaan muovipussiin. "Hah, enhä enää ookkaan yhden siviilin taktiikalla." Eilen ostetut pitkät pääsivät käyttöön.
Käsittämätöntä, kuinka paikalliset pystyvät käyttämään jatkuvasti farkkuja, pitkiä paitoja ja jopa takkeja. Välittömästi kadulle, ulos ilmastoidusta rakennuksesta, astuttuani törmäsin tuskaiseen kuumuuteen. +33 astetta, eikä muuta tarvitakkaan. Hipsin seuraavaan kortteliin ja kiittelin hiljaa mielessä, että kauppaan ei ollut pidempi matka :)
Ilta kului vaatteiden kuivumista kuunnellessa ja pakkaillessa. Ajohousut ei meinanneet kuivua ja niinpä siirtelin herätystä aikaisemmaksi ja loput kamoista pakkaan reppuun aamulla. Kaupungille ei tehnyt yhtään mieli lähteä ja oikeastaan kotiinpaluu tuntuu kivalta ajatukselta. Pääsee arkeen ja töihin. Kivaa...vai onks tää sairasta ;)
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
tiistai 22. syyskuuta 2015
21.9. ma
Aamupalaretkellä postiin kyselemään, kuinka saisin lähetettyä repusta löytyneet telkkarin ja ilmastoinnin kaukosäätimet Antequeraan. "Ei nyt mitenkään, koska tietokone. Palaa myöhemmin." Jaahas, selvä.
Repun läppätaskua availlessani käteen tupsahti siis kaukosäätimiä. Kirjautuessani edelliseen majapaikkaan, ojennettiin minulle avainten lisäksi kaksi kaukosäädintä ja työnsin ne reppuuni. Enpä sitten moisia tarvinnut ja sinnehän ne unohtuivat, kun lähdöh hetki koitti.
Kiinanvalinnasta hain kuitenkin kirjekuoren ja paketoin säätimet sinne. Rauhallisen aamupalan jälkeen lähdin ostoksille ja taas postillekatsomaan tilannetta. Nyt koneet pelasivat. Touhu oli uskomattoman hidasta ja huolimatta 6 virkailijasta, asiakkaita ei "pystytty" palvelemaan järjellisessä ajassa. Hermot menisi, jos olisi kiire johonkin :)
Lopulta yksi virkailija ryhtyi huutelemaan odottaville ihmisille "jotain" ja päätään pyöritellen ihmiset alkoivat poistua paikalta...hetken katseltuani kävelin vuoronumerosta piitaamatta tiskille ja kysyin voisiko kirjeet jättää. Onnistui, mikäli en halunnut lähetystä "kirjattuna". Sopi minulle. Hinta arvottiin ulkomuistista ja mies otti lähetyksen haltuunsa. Toivottavasti menee perille :)
Paluu syksyyn pakottaa hankkimaan pitkää vaatetta, joten kurvailin kaupoille ja tovin kierreltyäni löysinkin päällepantavaa. Samalla retkellä muistin ostaa myös pakkausteippiä pyörän paketointia varten.
Ranta oli nyt arkena hiljainen, eikä valtaosa rannan ravintoloistakaan ollut auki. Ilma olisi kyllä mainio, mutta kun kausi on ohi, niin se on ohi.
Aamupalaretkellä postiin kyselemään, kuinka saisin lähetettyä repusta löytyneet telkkarin ja ilmastoinnin kaukosäätimet Antequeraan. "Ei nyt mitenkään, koska tietokone. Palaa myöhemmin." Jaahas, selvä.
Repun läppätaskua availlessani käteen tupsahti siis kaukosäätimiä. Kirjautuessani edelliseen majapaikkaan, ojennettiin minulle avainten lisäksi kaksi kaukosäädintä ja työnsin ne reppuuni. Enpä sitten moisia tarvinnut ja sinnehän ne unohtuivat, kun lähdöh hetki koitti.
Kiinanvalinnasta hain kuitenkin kirjekuoren ja paketoin säätimet sinne. Rauhallisen aamupalan jälkeen lähdin ostoksille ja taas postillekatsomaan tilannetta. Nyt koneet pelasivat. Touhu oli uskomattoman hidasta ja huolimatta 6 virkailijasta, asiakkaita ei "pystytty" palvelemaan järjellisessä ajassa. Hermot menisi, jos olisi kiire johonkin :)
Lopulta yksi virkailija ryhtyi huutelemaan odottaville ihmisille "jotain" ja päätään pyöritellen ihmiset alkoivat poistua paikalta...hetken katseltuani kävelin vuoronumerosta piitaamatta tiskille ja kysyin voisiko kirjeet jättää. Onnistui, mikäli en halunnut lähetystä "kirjattuna". Sopi minulle. Hinta arvottiin ulkomuistista ja mies otti lähetyksen haltuunsa. Toivottavasti menee perille :)
Paluu syksyyn pakottaa hankkimaan pitkää vaatetta, joten kurvailin kaupoille ja tovin kierreltyäni löysinkin päällepantavaa. Samalla retkellä muistin ostaa myös pakkausteippiä pyörän paketointia varten.
Ranta oli nyt arkena hiljainen, eikä valtaosa rannan ravintoloistakaan ollut auki. Ilma olisi kyllä mainio, mutta kun kausi on ohi, niin se on ohi.
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
20.9. su
Olipa virkeä olo kun kukko kiekas. Hymyssäsuin aamutoimet ja pyöräilemään. Ei reppua :) Kurvailua Malagan rantatiellä ja kun kohdalle osui sopiva porukka, niin kyytiin.
Oikeasti leppoisaa kurvailua Fuengirolaan porukan mukana ja maisemista nautiskelua. Ryhmä lopetti oman lenkkinsä pikkuisen Fuengirolan pohjois puolelle ja minä käännyin takaisin. Pysähtelin limulle rantabaariin ja hieman lähempänä Malagaa kurvasin menomatkalla kehuttuun hampurilaispaikkaan. Ei olleet kehut turhia. Maha täynnä oli mukava kurvailla takaisin Malagaan ja hörpätä huurteinen lähirannan kuppilassa.
Rannat ja barbeque-alueet olivat täynnä hienosta ilmasta nauttivista ihmisistä. +27 ja kevyttä tuulenvirettä. Keli kuin parhaana Suomalaisena kesäpäivänä. Mukavaa.
Olipa virkeä olo kun kukko kiekas. Hymyssäsuin aamutoimet ja pyöräilemään. Ei reppua :) Kurvailua Malagan rantatiellä ja kun kohdalle osui sopiva porukka, niin kyytiin.
Oikeasti leppoisaa kurvailua Fuengirolaan porukan mukana ja maisemista nautiskelua. Ryhmä lopetti oman lenkkinsä pikkuisen Fuengirolan pohjois puolelle ja minä käännyin takaisin. Pysähtelin limulle rantabaariin ja hieman lähempänä Malagaa kurvasin menomatkalla kehuttuun hampurilaispaikkaan. Ei olleet kehut turhia. Maha täynnä oli mukava kurvailla takaisin Malagaan ja hörpätä huurteinen lähirannan kuppilassa.
Rannat ja barbeque-alueet olivat täynnä hienosta ilmasta nauttivista ihmisistä. +27 ja kevyttä tuulenvirettä. Keli kuin parhaana Suomalaisena kesäpäivänä. Mukavaa.
19.9. la
Kuukauden rasitukset taisi mennä kerralla kuitattavaksi. Nukuin ihan koko päivän. Hyvä, että syömässä jaksoin käydä. Varmaan tuli huili tarpeeseen, kun noin totaalisesti oli taju poissa.
Sen verran kun hereillä olin niin totesin, ettei minulla vielä oikein kunnolla viiraa. Tapasin nuoren Japanilaismiehen, joka on myös pyöräretkellä. Nyt ollut 4 v. reissussa ja arveli olevansa noin puolimatkassa :) Australia, Ameriikat ja Eurooppa alkaa olla nähty. Seuraavaksi suuntaa Afrikkaan, lännestä alas ja idästä ylös. Sitten onkin kuulemma hyvä lähteä kotimatkalle ja kierrellä Aasiaa siinä ohikulkiessaan :) Sankari on liikkeellä tandemilla, mutta vain harvoin saanut ketään ajamaan kanssaan pidemmäksi aikaa. Kaiken kruunuksi hän ei kuulemma tykkää pyöräilystä, mutta pakko ajaa, kun se on paras keino nähdä maailmaa ja tavata ihmisiä :) Kaikenlaista...
Kuukauden rasitukset taisi mennä kerralla kuitattavaksi. Nukuin ihan koko päivän. Hyvä, että syömässä jaksoin käydä. Varmaan tuli huili tarpeeseen, kun noin totaalisesti oli taju poissa.
Sen verran kun hereillä olin niin totesin, ettei minulla vielä oikein kunnolla viiraa. Tapasin nuoren Japanilaismiehen, joka on myös pyöräretkellä. Nyt ollut 4 v. reissussa ja arveli olevansa noin puolimatkassa :) Australia, Ameriikat ja Eurooppa alkaa olla nähty. Seuraavaksi suuntaa Afrikkaan, lännestä alas ja idästä ylös. Sitten onkin kuulemma hyvä lähteä kotimatkalle ja kierrellä Aasiaa siinä ohikulkiessaan :) Sankari on liikkeellä tandemilla, mutta vain harvoin saanut ketään ajamaan kanssaan pidemmäksi aikaa. Kaiken kruunuksi hän ei kuulemma tykkää pyöräilystä, mutta pakko ajaa, kun se on paras keino nähdä maailmaa ja tavata ihmisiä :) Kaikenlaista...
perjantai 18. syyskuuta 2015
17.-18.9. to-pe
Aamupala uskomattoman hienon näkymän kanssa. Aurinko valaisi kukkulan laella olevan kaupungin valkoiset seinät ja jokilaaksossa, suoraan hotellin alapuolella hevoset laidunsivat uneliaan verkkaisesti. Todellakaan ei tehnyt mieli ryntäillä.
Viimeisen kahvitilkan venyttäminenkään ei auttanut, vaan pihalle oli suunniteltava. Pyörä ulos varastosta ja varusteet ajokuntoon. Jokin oli toisin...ei tuule :) Laskettelin ulos kaupungista ja suuntasin etelään. Peltoja halkova tie kaarteli loivasti kohoten ja tyyni ilma viritti mieltä.
Nenänpäähän ilmaantunut tippa kertoi kehon lämmenneen ja olevan valmiina kuritukseen. Tänään ajetaan :) Vaihdetta isommalle ja syvempää nojua. Pyörä nytkähti eteenpäin ja maisema alkoi vaihtua. Nousuista välittämättä pidin mattia ahtaalla. Hienoa huomata kuukauden ulkoilun avanneen roppakaupalla hiussuonia ja happi riitti tyynnyttämään jalkojen poltteen, pään jatkuvasti vaatiessa lisää kyytiä.
Kaksi tuntia miellyttävää, pienipiirteistä tietä ennenkuin törmäsin ensimmäiseen todelliseen nousuun. Tie puhkoi taivasta ja nousu näytti jatkuvan kuuhun. Makeeta taas löytää fillarointiin intoa isoista mäistä.
Tunti lisää ja välipalan paikka. Samalla päätös nukkumispaikasta. "Toinen mokoma tänään ja huomenna enää vuoret". Antrequeran kaupunki osui juuri toiveiden polttopisteeseen ja sinne siis.
Mukava maalaiskaupunki, jossa tyypillinen vanhakaupunki uudemman asutuksen ympäröimänä. Illalla liian pitkään ulkona ja aamu hieman hirvitti.
Aamu koittikin turhan nopeasti ja ajatus vuorien ylityksestä ei hurraahuutoja aiheutanut. Siinä ne kukkulat kuitenkin olivat ja Malagaan ei muuten pääsisi. Hop, ratsun selkään ja parhalla mahdollisella mielellä eteenpäin
Nousu alkoi välittömästi. Hissukseen pyöritellen ajoin kohti korkeuksia. Kyltit tienreunalla kertoivat Malagaan olevan hiukan yli 50 km. Reilun 10 km taivaltamisen jälkeen olin yli 900 m korkeudessa ja saavuttanut korkeimman huipun. "Loppumatka onkin sitten laskettelua". Vaan eipä aivan. Tie putosikin jyrkästi alas alkaakseen jälleen uuden nousun ja samaa rynkytystä riitti Malagaan saakka. Jokaisessa laskussa putosin kyllä roimasti edellistä alemmas ja nousut kävivät lyhyemmiksi, mutta odottamaani pitkää alamäkeä ei koskaan tullut.
Lopulta Malaga pelasti ja saavuin merenrantaan. Wiuh, reppu huoneeseen ja etsimään laatikkoa pyörälle. Ensimmäisessä pyöräliikkeessä laatikoita ei ollut, mutta vieressä olleesta fillarivuokraamosta loota löytyi ja sovin hakevani sen päivää ennen kotimatkaa. Homma selvä :)
Istahdin kahville ja huokaisin. Fiilis oli jotakuinkin helpottunut. Nyt katselen muutaman päivän rantaelämää ja "lomailen". Pyörällä ajan, jos huvittaa, mutta onneksi ei ole pakko :)
Aamupala uskomattoman hienon näkymän kanssa. Aurinko valaisi kukkulan laella olevan kaupungin valkoiset seinät ja jokilaaksossa, suoraan hotellin alapuolella hevoset laidunsivat uneliaan verkkaisesti. Todellakaan ei tehnyt mieli ryntäillä.
Viimeisen kahvitilkan venyttäminenkään ei auttanut, vaan pihalle oli suunniteltava. Pyörä ulos varastosta ja varusteet ajokuntoon. Jokin oli toisin...ei tuule :) Laskettelin ulos kaupungista ja suuntasin etelään. Peltoja halkova tie kaarteli loivasti kohoten ja tyyni ilma viritti mieltä.
Nenänpäähän ilmaantunut tippa kertoi kehon lämmenneen ja olevan valmiina kuritukseen. Tänään ajetaan :) Vaihdetta isommalle ja syvempää nojua. Pyörä nytkähti eteenpäin ja maisema alkoi vaihtua. Nousuista välittämättä pidin mattia ahtaalla. Hienoa huomata kuukauden ulkoilun avanneen roppakaupalla hiussuonia ja happi riitti tyynnyttämään jalkojen poltteen, pään jatkuvasti vaatiessa lisää kyytiä.
Kaksi tuntia miellyttävää, pienipiirteistä tietä ennenkuin törmäsin ensimmäiseen todelliseen nousuun. Tie puhkoi taivasta ja nousu näytti jatkuvan kuuhun. Makeeta taas löytää fillarointiin intoa isoista mäistä.
Prosentit toisella kymmenellä |
Tunti lisää ja välipalan paikka. Samalla päätös nukkumispaikasta. "Toinen mokoma tänään ja huomenna enää vuoret". Antrequeran kaupunki osui juuri toiveiden polttopisteeseen ja sinne siis.
Mukava maalaiskaupunki, jossa tyypillinen vanhakaupunki uudemman asutuksen ympäröimänä. Illalla liian pitkään ulkona ja aamu hieman hirvitti.
Aamu koittikin turhan nopeasti ja ajatus vuorien ylityksestä ei hurraahuutoja aiheutanut. Siinä ne kukkulat kuitenkin olivat ja Malagaan ei muuten pääsisi. Hop, ratsun selkään ja parhalla mahdollisella mielellä eteenpäin
Siellä toisella puolen meri sitten on |
Nousu alkoi välittömästi. Hissukseen pyöritellen ajoin kohti korkeuksia. Kyltit tienreunalla kertoivat Malagaan olevan hiukan yli 50 km. Reilun 10 km taivaltamisen jälkeen olin yli 900 m korkeudessa ja saavuttanut korkeimman huipun. "Loppumatka onkin sitten laskettelua". Vaan eipä aivan. Tie putosikin jyrkästi alas alkaakseen jälleen uuden nousun ja samaa rynkytystä riitti Malagaan saakka. Jokaisessa laskussa putosin kyllä roimasti edellistä alemmas ja nousut kävivät lyhyemmiksi, mutta odottamaani pitkää alamäkeä ei koskaan tullut.
Välillä melko jyrkkää :) |
Lopulta Malaga pelasti ja saavuin merenrantaan. Wiuh, reppu huoneeseen ja etsimään laatikkoa pyörälle. Ensimmäisessä pyöräliikkeessä laatikoita ei ollut, mutta vieressä olleesta fillarivuokraamosta loota löytyi ja sovin hakevani sen päivää ennen kotimatkaa. Homma selvä :)
Istahdin kahville ja huokaisin. Fiilis oli jotakuinkin helpottunut. Nyt katselen muutaman päivän rantaelämää ja "lomailen". Pyörällä ajan, jos huvittaa, mutta onneksi ei ole pakko :)
keskiviikko 16. syyskuuta 2015
15.-16.9. ti-ke
Matkantekoa etelään tuulessa ja tuiskussa. Aamu Toledossa aukesi aurinkoisena ja lämpimänä. Kaupunki vähintään yhtä mielenkiintoiselta valoisaan aikaan kuin oli illan pimeydessäkin antanut ymmärtää. Kurvailin kaupungin muurien ulkopuolelta kiertäen keskustan eteläpuolelle ja aloitin kiipeämisen. Toledo on jokilaaksossa aivan korkeampien kukkuloiden juurella.
Parinsadan nousumetrin jälkeen saavutin taas kumpuilevan ylängön ja seurasin etelään kulkevaa tietä. Heti tasangolle päästyäni vastaan iski tuuli, joka karisti suurimmat luulot vauhdikkaasta matkanteosta. Voimakas sivuvastainen pakotti "nojaamaan" tuuleen ja pyörä kulki kallellaan. Loputtoman näköiset pellot eivät tarjonneet helpotusta tuulelta sillä puiden ja pensaiden tuomaa suojaa ei ollut.
Ajaminen kuitenkin maittoi ja kallistelin eteenpäin. Kylät, kukkulat ja pellot seurasivat toisiaan. En pitänyt "turhia" taukoja, joten vaikka ajovauhti oli kohtuullisen verkkaista, niin silti kilometrejä kertyi tuntien mittaan retkiajoksi mukavasti. Lopulta kurvasin ruokakaupan pihalle ja eväät haettuani aloin tutkimaan karttaa. "Jäänkö tänne Ciudad Realiin, vai ajaisinko vielä hetken..." Oli aikainen iltapäivä ja ajo tuntui hyvältä, joten päätin jatkaa matkaa. Kyliä näytti tulevan tasaiseen tahtiin.
Söin eväät loppuun ja kurvasin takaisin tielle. Tunnin tauon jälkeen ajettuani, asfaltti muutti mielestäni huonommaksi, mäet jyrkkenivät, vaihteetkaan eivät enää totelleet ja..."Tuo pirun tuulikin voisi loppua !"Hetken kaikelle kiukuteltuani, en voinut kuin nauraa itselleni. Väsyneen miehen touhua. Oli aika katsella majapaikka.
Puertollonon kaupunki osui hyvin kohdalle ja majoituin. Kaupasta ruokaa ja vuoteelle selälleen. Ei huvittanut lähteä kaupungille.
Keskiviikkoaamuksi laitoin herätyksen soimaan ajoissa: "Heti seiskalta aamupalalle ajokamat päällä ja reppu mukana. Ennen kasia jo kaukana." Kellon soidessa nousin istumaan, mutta nähdessäni täysin pimeän taivaan kaaduin takaisin pitkälleni, sillä "...enhän minä sentään pimeään lähde ajamaan." Uusi herätys 45 min myöhemmin ja ikkunan takana alkoi jo hämärtää. Yläsnousemus kävi huomattavasti helpommin.
Aamupala oli oikeastaan positiivinen yllätys. Vaalean leivän ja sokeripullan buffet, höystettynä tuoremehuilla sekä pöytään tarjoillulla yhdellä kupillisella kahvia. Suolaiseksi oli varattu annospakattua pateeta (?), joka olikin huippuhyvää :) Paahtoleivälle reilu kerros ja olipa hyvää. Henkilökunta kävi kyllä minua ohjeistamassa, että paahtaa se leipä pitäisi, mutta kun en halunnut :)
Pimeän väistelystä huolimatta olin liikkeellä hyvissä ajoin ja totesin ilmalla edelleenkin olevan kova kiire vastakkaiseen suuntaan. Eipä auta itku markkinoilla. Kyllä pyörä vielä polkemalla eteenpäin liikkui, vaikkakin hitaasti. Taivaanranta näytti uhkaavan synkältä.
Saavuin jo ennakkoon kartasta katsomani vuoriston reunalle ja aloitin ylämäen. Olikin oikeastaan yllättävän helppoa, sillä vuori ja sen rinteellä kasvavat pensaat suojasivat tuulelta, joten sai ajaa vain ylämäkeä, eikä tarvinnuta samalla puskea tuuleen.
Ylämäki taittui alamäeksi ja laskettelin tuuleen edes yrittämättä polkea vauhtia. Pisaroita. Sade alkoi :) Oli kuitenkin kohtuullisen lämmin, joten en viitsinyt alkaa kaivelemaan lisävaatteita. Mäen taituttua tasaiselle, näin edessä toisen retkipyöräilijän ja ajelin hänet kiinni. Skotlannista lähtenyt mies oli matkalla Tangieriin, Marokkoon. Jutustelimme hetken ja sovimme jatkavamme matkaa yhdessä.
Sade yltyi ja kasteli läpeensä. Seuraavan vuoren huipulla puin hihat ja lahkeet ylleni, mutta totesin laskussa, ettei takkikaan olisi pahitteeksi. Niinpä sadetakkikin pääsi käyttöön. Ei ollut turhaan mkana nuokaan varusteet :)
Rauhallista tahtia edeten saavuimme Montoron kaupunkiin ja minäkin päätin jäädä tähän. Majoittuminen hyvissä ajoin, niin saa kenties kengät kuivaksi huomista varten :)
Matkantekoa etelään tuulessa ja tuiskussa. Aamu Toledossa aukesi aurinkoisena ja lämpimänä. Kaupunki vähintään yhtä mielenkiintoiselta valoisaan aikaan kuin oli illan pimeydessäkin antanut ymmärtää. Kurvailin kaupungin muurien ulkopuolelta kiertäen keskustan eteläpuolelle ja aloitin kiipeämisen. Toledo on jokilaaksossa aivan korkeampien kukkuloiden juurella.
Parinsadan nousumetrin jälkeen saavutin taas kumpuilevan ylängön ja seurasin etelään kulkevaa tietä. Heti tasangolle päästyäni vastaan iski tuuli, joka karisti suurimmat luulot vauhdikkaasta matkanteosta. Voimakas sivuvastainen pakotti "nojaamaan" tuuleen ja pyörä kulki kallellaan. Loputtoman näköiset pellot eivät tarjonneet helpotusta tuulelta sillä puiden ja pensaiden tuomaa suojaa ei ollut.
Ajaminen kuitenkin maittoi ja kallistelin eteenpäin. Kylät, kukkulat ja pellot seurasivat toisiaan. En pitänyt "turhia" taukoja, joten vaikka ajovauhti oli kohtuullisen verkkaista, niin silti kilometrejä kertyi tuntien mittaan retkiajoksi mukavasti. Lopulta kurvasin ruokakaupan pihalle ja eväät haettuani aloin tutkimaan karttaa. "Jäänkö tänne Ciudad Realiin, vai ajaisinko vielä hetken..." Oli aikainen iltapäivä ja ajo tuntui hyvältä, joten päätin jatkaa matkaa. Kyliä näytti tulevan tasaiseen tahtiin.
Söin eväät loppuun ja kurvasin takaisin tielle. Tunnin tauon jälkeen ajettuani, asfaltti muutti mielestäni huonommaksi, mäet jyrkkenivät, vaihteetkaan eivät enää totelleet ja..."Tuo pirun tuulikin voisi loppua !"Hetken kaikelle kiukuteltuani, en voinut kuin nauraa itselleni. Väsyneen miehen touhua. Oli aika katsella majapaikka.
Puertollonon kaupunki osui hyvin kohdalle ja majoituin. Kaupasta ruokaa ja vuoteelle selälleen. Ei huvittanut lähteä kaupungille.
Keskiviikkoaamuksi laitoin herätyksen soimaan ajoissa: "Heti seiskalta aamupalalle ajokamat päällä ja reppu mukana. Ennen kasia jo kaukana." Kellon soidessa nousin istumaan, mutta nähdessäni täysin pimeän taivaan kaaduin takaisin pitkälleni, sillä "...enhän minä sentään pimeään lähde ajamaan." Uusi herätys 45 min myöhemmin ja ikkunan takana alkoi jo hämärtää. Yläsnousemus kävi huomattavasti helpommin.
Aamupala oli oikeastaan positiivinen yllätys. Vaalean leivän ja sokeripullan buffet, höystettynä tuoremehuilla sekä pöytään tarjoillulla yhdellä kupillisella kahvia. Suolaiseksi oli varattu annospakattua pateeta (?), joka olikin huippuhyvää :) Paahtoleivälle reilu kerros ja olipa hyvää. Henkilökunta kävi kyllä minua ohjeistamassa, että paahtaa se leipä pitäisi, mutta kun en halunnut :)
Pimeän väistelystä huolimatta olin liikkeellä hyvissä ajoin ja totesin ilmalla edelleenkin olevan kova kiire vastakkaiseen suuntaan. Eipä auta itku markkinoilla. Kyllä pyörä vielä polkemalla eteenpäin liikkui, vaikkakin hitaasti. Taivaanranta näytti uhkaavan synkältä.
Saavuin jo ennakkoon kartasta katsomani vuoriston reunalle ja aloitin ylämäen. Olikin oikeastaan yllättävän helppoa, sillä vuori ja sen rinteellä kasvavat pensaat suojasivat tuulelta, joten sai ajaa vain ylämäkeä, eikä tarvinnuta samalla puskea tuuleen.
Ylämäki taittui alamäeksi ja laskettelin tuuleen edes yrittämättä polkea vauhtia. Pisaroita. Sade alkoi :) Oli kuitenkin kohtuullisen lämmin, joten en viitsinyt alkaa kaivelemaan lisävaatteita. Mäen taituttua tasaiselle, näin edessä toisen retkipyöräilijän ja ajelin hänet kiinni. Skotlannista lähtenyt mies oli matkalla Tangieriin, Marokkoon. Jutustelimme hetken ja sovimme jatkavamme matkaa yhdessä.
Sade yltyi ja kasteli läpeensä. Seuraavan vuoren huipulla puin hihat ja lahkeet ylleni, mutta totesin laskussa, ettei takkikaan olisi pahitteeksi. Niinpä sadetakkikin pääsi käyttöön. Ei ollut turhaan mkana nuokaan varusteet :)
Rauhallista tahtia edeten saavuimme Montoron kaupunkiin ja minäkin päätin jäädä tähän. Majoittuminen hyvissä ajoin, niin saa kenties kengät kuivaksi huomista varten :)
maanantai 14. syyskuuta 2015
14.9. ma
Aamulla herätessä oli tyhjä fiilis. Mitäs sitten tekis. Vuelta antoi mukavasti kolmeksi viikoksi askaretta, mutta nyt pitäisi pärjätä ilman. Vetkuttelin ja vitkuttelin lähtöä, mutta viimein löysin itseni Madridin kaduilta. Päivän missio oli löytää ulos kaupungista.
Hiljalleen, risteys risteykseltä, valuin kohti lähiöitä ja lopulta Keravaa. Matka eteni alkuun hitaaaasti, mutta pikkuhiljaa liikenne rauhoittui ja tiet selkenivät. Pääsin maalle :)
Taputtelin muutaman pikkukylän läpi ja mietin kuinka kuolleilta ne vaikuttivatkaan. Taloista ei pystynyt päättelemään ovatko ne tyhjillään vaiko asuttuja, sillä päivisin kaikissa ikkunoissa on metalliset aurinkosuojat, jotka näyttävät samalta, kuin ne olisi laudoitettu umpeen :)
Evästellessäni katselin kartaa ja ajattelin ajaa Toledon kaupunkiin. Viimeinen kylä ennen Toledoa oli Bargas ja ajamaani katua reunusti vahvat teräsaidat. Osin paikallaan, osin nipuissa. Härkäjuoksu oli ainoa selitys jonka minä keksin...
Bargasin jälkeen liikennesuunnittelija oli taas käyttänyt maanantaipäivänsä miettimällä saapumista Toledoon. Ajamani tie liittyi moottoritiehen, eikä vaihtoehtoa ollut. Myöhemmin katselemalla karttaa selvisi, ett olisi pitänyt ymmärtää ilman mitn vinkkiä kääntyä jo enne Bargasia 90 astetta väärään suuntaan ja kierrellä ties mistä. Minä tätä en kuitenkaan ollut älynnyt ja kyklokrossailtuani motarin viereisen hiekkatien loppuun päätin suhauttaa muutaman kilometrin 3m leveätä piennarta pitkin, jo näkyvään kaupunkiin.
Mitään ongelmaa en Espanjalaiseen tapaan matkalla kokenut ja olo oli turvallinen. Saavuin Toledoon ja majoittauduin kaupungin reunamille. Ajatuksissa oli hiukan lepäillä ja lähteä pyörällä tutustumaan kaupunkiin, mutta uni tuli ja aika meni. Heräilin päivällisaikaan ja lähdin kävelemään pitkin kaupunkia. Tavoitteena oli ruoan lisäksi saada nettiyhteys, koska hotellin netti meni nurin, niin mukavan näköisen ruokapaikan löydettyäni kysyin myös olisiko heillä wifiä. Ihmetys oli suuri sillä ravintoloilla ei ollut tarjota asiakkailleen internet yhteyttä. Aikani etsittyäni kyllästyin ja kävin hakemassa evästä ja painuin hotellille katselemaan telkkaria. Pitäköön ruokansa.
Muuten Toledo kyllä vaikutti oikeinkin mukavalta kohteelta, vaikka joskus tulla ihan ajan kanssa.
Aamulla herätessä oli tyhjä fiilis. Mitäs sitten tekis. Vuelta antoi mukavasti kolmeksi viikoksi askaretta, mutta nyt pitäisi pärjätä ilman. Vetkuttelin ja vitkuttelin lähtöä, mutta viimein löysin itseni Madridin kaduilta. Päivän missio oli löytää ulos kaupungista.
Hiljalleen, risteys risteykseltä, valuin kohti lähiöitä ja lopulta Keravaa. Matka eteni alkuun hitaaaasti, mutta pikkuhiljaa liikenne rauhoittui ja tiet selkenivät. Pääsin maalle :)
Taputtelin muutaman pikkukylän läpi ja mietin kuinka kuolleilta ne vaikuttivatkaan. Taloista ei pystynyt päättelemään ovatko ne tyhjillään vaiko asuttuja, sillä päivisin kaikissa ikkunoissa on metalliset aurinkosuojat, jotka näyttävät samalta, kuin ne olisi laudoitettu umpeen :)
Evästellessäni katselin kartaa ja ajattelin ajaa Toledon kaupunkiin. Viimeinen kylä ennen Toledoa oli Bargas ja ajamaani katua reunusti vahvat teräsaidat. Osin paikallaan, osin nipuissa. Härkäjuoksu oli ainoa selitys jonka minä keksin...
Vaikuttaa kuin joku kaipaisi liikuntaharrastukselleen motivaatiota vai... |
Toledo suunnasta... |
...ja toisesta |
13.9. su
Madrid-päivä odotellen illan Vueltaa sujui rennosti kaupoissa ja kahviloissa maleksien. Fiilis oli hyvä, mutta joku tuntui odottavan tekemistään...en keksinyt mikä...?
Iltapäivästä asettauduin huoneeseeni ja laiton ruoan sekä aloin katsomaan telkarista naisten pyöräkisaa, joka käytiin aivan tuossa vieressä, samalla reitillä kun miehet hetken kuluttua sinetöisivät Fabio Arun voiton. Hävytöntä, mutta en vaan jaksanut vääntäytyä ulos katsomaan naisten mielenkiintoista kilpailua :( Olin yksinkertaisesti liian väsynyt, menttaalisesti.
Naisten kilpailu tuli maaliin samalla, kun miesten porukka starttasi omalle etapilleen hieman kaupungin ulkopuolelta. Aloin vähitellen pukeutua sotisopaan ja juuri sopivasti työntelin pyörän ulos majapaikasta.
Kurvailin varovasti ihmisiä väistellen kohti hyvää paikkaa. Onneksi matkaa ei ollutt kovin paljon, sillä ennenkuin ehdin "asemapaikalleni", kurvasivat kilpailijat ohitseni. Viritin liput sukkelesti kiinni mainosaitaan ja asetuin odottamaan seuraavaan kierrosta.
Pieni hatka oli irti, mutta pääjoukko piti eron sopivana, ettei "työtapaturmaa" pääsisi käymään. Hatkassa oli mukana myös FDJn Laurent Pichon, joten kovaa kannustusta irtiottoporukalle koitin antaa. Myös KOM kisan voittaja, Caja Ruralin, Omar Fraile oli mikana porukassa ja hänellekin annoin kovat henk.koht. huudot, jotka Omar kuuli ja kuittasi naurulla ja käden heilautuksella :)
Vaikka olin ottanut tietoisesti paikan "ylämäkeen", melko läheltä 180 asteen kurvia, niin vauhdit olivat huikeita :) Mahtavan kuuloista kun satapäinen pääjoukko humisi aivan vierestä.
Myös FDJn huoltoauto sai osansa Suomenlipun huskutuksesta ja torvikin torähti vastineeksi :)
Hatka ajettiin kiinni ja kisa loppui odotettuun massakiriin. Onneksi Giant sai pedattua edes sen yhden etappivoiton John Degangolbille, niin ei Dumoulinin kokonaiskisan menestyksen uhraaminen ollut aivan turhaa ;)
Suureksi yllätykseksi FDJn Kevin Reza oli massakirin 9. En olisi ikinä uskonut mäkiapukuskilta, joka ajoi edellisenä päivänä itsensä aivan kuutamolle, moista repimistä. Hienoa kuitenkin.
Aita poikki ja pyörä reitille. Suit sait tiimialueelle ja FDJn autoille. "Nyt ruikutan kunnolla". Paikalla enää pakettiauto ja yksi farkku. "Hihasta kiinni" yhtä farkun ympärillä pyörivistä: Hi, I`m a Finnish guy and I`ve been following You now for three weeks. Is there any possibility for me to get a bottle" "Oh, it`s You. Just wait a minute" mies sanoi ja otti hymyillen kiinni olkapäästäni. Siirryin pois tieltä pysyen kuitenkin auton lähellä. Mies ja muu tiimi touhuili telineiden, antenien ym. kimpussa, kunnes yht`äkkiä hän ilmestyi takaluukulta pikaisesti kahden pullon kanssa. Salamyhkäisen oloisesti pullot livahtivat pyörän telineisiin ja kiiteltiin molemminpuolin :)
Yhtä pian kuin pullot ilmestyivät, mies istahti auton rattiin ja lähti liikkeelle. Vielä vilkaisu ja minulta leveä hymy kiitokseksi.
Katselin ymmyrkäisenä poistuvaa autoa, kun ensimmäinen pieni poika juoksi luokseni ja pyysi pulloa. Kieltäydyin ja nousin pyörän päälle ajaakseni eteenpäin. Liikkeelle päästyäni ja kävelyvauhdilla luikerrellessani eteenpäin tiimialuetta ympärillä alkoi sellainen kuhina, etten ymmärtänyt ollenkaan...? Pullonpyytäjiä ja valokuvan ottajia. Osa jopa lupasi maksaa pulloista..! Ei ole sitä hintaa, jolla myisin.
Saavuin Cofidiksen bussin kohdalle ja kurvasin aivan bussin takaoven tuntumaan. Kysäisin siinä seisoksivalta mieheltä "Is Dominique still in here ?" Mies meni jotenkin hämilleen ja alkoi kuikuilemaan bussiin. "Don`t bother him. Just tell my cheers" Mies on aivan hiljaa ja samalla Dominique Rollin astuu ulos bussista. Hän jää katselemaan ympärilleen ja minä huikkaan "Dominique ! Hi !" Ja astun luo. Kerron seuranneeni hänen uraansa FDJn ajoilta ja olevani tyytyväinen, että hän päätti tehdä comebackin välivuoden jälkeen. Hän katsoo minua hetken ja alkaa juttelemaan. Ei ollut helppo päätös palata kiertueelle ja vaati kovemman työn kuin hän odottikaan päästäkseen riittävään kuntoon pystyäkseen auttamaan tiimiä. Kova Vuelta. Minä kerroin ostaneeni hänen vanhat FDJ ajoasut, kun hän lopetti ja toivotin menestystä seuraavalle vuodelle sekä hauskaa tätä iltaa :) Huoltomies oli silläaikaa käynyt nappaamassa Rollinin käsistä laukut ja pakannut ne auton ja myös Dominique nousi kyytiin moikaten. Hieno hetki mattian retkellä.
Palkinnonjako juhlallisuudet olivat käynnissä ja Alejandro Valverde saapui pakintojen jakoareenalta tiimibussille. On se iso tähti tässä maassa. Satapäinen joukko faneja kulki mukana ja tiimi "suojasi" kuskin reittiä. Bussilla Valverde sitten pysähtyi ja otti fanit. Nimmareita, valokuvia, jokunen sanakin tuntui riittävän kaikille. Vaikka itsekkin hänen tyylistään pidän, en lähtenyt sentään lähtenyt rynnimään kohti bussin ovea :)
Ajoin hiljalleen pois alueelta ja hymyilin leveästi. Hieno ilta ja upeita kokemuksia. Pullot, Dominique...
Madrid-päivä odotellen illan Vueltaa sujui rennosti kaupoissa ja kahviloissa maleksien. Fiilis oli hyvä, mutta joku tuntui odottavan tekemistään...en keksinyt mikä...?
Iltapäivästä asettauduin huoneeseeni ja laiton ruoan sekä aloin katsomaan telkarista naisten pyöräkisaa, joka käytiin aivan tuossa vieressä, samalla reitillä kun miehet hetken kuluttua sinetöisivät Fabio Arun voiton. Hävytöntä, mutta en vaan jaksanut vääntäytyä ulos katsomaan naisten mielenkiintoista kilpailua :( Olin yksinkertaisesti liian väsynyt, menttaalisesti.
Naisten kilpailu tuli maaliin samalla, kun miesten porukka starttasi omalle etapilleen hieman kaupungin ulkopuolelta. Aloin vähitellen pukeutua sotisopaan ja juuri sopivasti työntelin pyörän ulos majapaikasta.
Kurvailin varovasti ihmisiä väistellen kohti hyvää paikkaa. Onneksi matkaa ei ollutt kovin paljon, sillä ennenkuin ehdin "asemapaikalleni", kurvasivat kilpailijat ohitseni. Viritin liput sukkelesti kiinni mainosaitaan ja asetuin odottamaan seuraavaan kierrosta.
Ite oot väärinpäin |
Pieni hatka oli irti, mutta pääjoukko piti eron sopivana, ettei "työtapaturmaa" pääsisi käymään. Hatkassa oli mukana myös FDJn Laurent Pichon, joten kovaa kannustusta irtiottoporukalle koitin antaa. Myös KOM kisan voittaja, Caja Ruralin, Omar Fraile oli mikana porukassa ja hänellekin annoin kovat henk.koht. huudot, jotka Omar kuuli ja kuittasi naurulla ja käden heilautuksella :)
Vaikka olin ottanut tietoisesti paikan "ylämäkeen", melko läheltä 180 asteen kurvia, niin vauhdit olivat huikeita :) Mahtavan kuuloista kun satapäinen pääjoukko humisi aivan vierestä.
Myös FDJn huoltoauto sai osansa Suomenlipun huskutuksesta ja torvikin torähti vastineeksi :)
Hatka ajettiin kiinni ja kisa loppui odotettuun massakiriin. Onneksi Giant sai pedattua edes sen yhden etappivoiton John Degangolbille, niin ei Dumoulinin kokonaiskisan menestyksen uhraaminen ollut aivan turhaa ;)
Suureksi yllätykseksi FDJn Kevin Reza oli massakirin 9. En olisi ikinä uskonut mäkiapukuskilta, joka ajoi edellisenä päivänä itsensä aivan kuutamolle, moista repimistä. Hienoa kuitenkin.
Aita poikki ja pyörä reitille. Suit sait tiimialueelle ja FDJn autoille. "Nyt ruikutan kunnolla". Paikalla enää pakettiauto ja yksi farkku. "Hihasta kiinni" yhtä farkun ympärillä pyörivistä: Hi, I`m a Finnish guy and I`ve been following You now for three weeks. Is there any possibility for me to get a bottle" "Oh, it`s You. Just wait a minute" mies sanoi ja otti hymyillen kiinni olkapäästäni. Siirryin pois tieltä pysyen kuitenkin auton lähellä. Mies ja muu tiimi touhuili telineiden, antenien ym. kimpussa, kunnes yht`äkkiä hän ilmestyi takaluukulta pikaisesti kahden pullon kanssa. Salamyhkäisen oloisesti pullot livahtivat pyörän telineisiin ja kiiteltiin molemminpuolin :)
Yhtä pian kuin pullot ilmestyivät, mies istahti auton rattiin ja lähti liikkeelle. Vielä vilkaisu ja minulta leveä hymy kiitokseksi.
Katselin ymmyrkäisenä poistuvaa autoa, kun ensimmäinen pieni poika juoksi luokseni ja pyysi pulloa. Kieltäydyin ja nousin pyörän päälle ajaakseni eteenpäin. Liikkeelle päästyäni ja kävelyvauhdilla luikerrellessani eteenpäin tiimialuetta ympärillä alkoi sellainen kuhina, etten ymmärtänyt ollenkaan...? Pullonpyytäjiä ja valokuvan ottajia. Osa jopa lupasi maksaa pulloista..! Ei ole sitä hintaa, jolla myisin.
Pullot saatu ja viimeinen valokuva poistuvaan autoon. |
Palkinnonjako juhlallisuudet olivat käynnissä ja Alejandro Valverde saapui pakintojen jakoareenalta tiimibussille. On se iso tähti tässä maassa. Satapäinen joukko faneja kulki mukana ja tiimi "suojasi" kuskin reittiä. Bussilla Valverde sitten pysähtyi ja otti fanit. Nimmareita, valokuvia, jokunen sanakin tuntui riittävän kaikille. Vaikka itsekkin hänen tyylistään pidän, en lähtenyt sentään lähtenyt rynnimään kohti bussin ovea :)
Alejandro ja faniruuhka |
Ajoin hiljalleen pois alueelta ja hymyilin leveästi. Hieno ilta ja upeita kokemuksia. Pullot, Dominique...
Ja kahta en vaihda. |
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
12.9. la
Hyvissä ajoin kohti Puerto de Morcueraa ja Vueltan 20.etappia. Soto de Real oli "täynnä" pyöräilijöitä, sillä autolla kauempaa tulleet jättivät autonsa ja jatkoivat matkaa fillarilla. Yksin ei siis tarvinnut ajaa ja lyöttäydyin pieneen porukkaan, joka ajeli leppoisasti kohti nousun juurta.
Tie nousi koko matkan pikkuhiljaa, mutta vasta ~kilometri ennen Mirafloresin kylää jyrkkyys kasvoi yhtään isommaksi. Edellisenä iltana olin paikallisilta kuullut, että Mirafloresissa heillä on tapana istahtaa kahvilassa Morcueralle suuntautuvilla lenkeillä. Minäkin päätin tuota tapaa kannattaa, kuten tosiaan muutama muukin. Aivan vuorelle johtavan tien varressa oli useampi kahvia ja terassit täynnä tunnelmaa.
Kahviteltuani aloitin varsinaisen kiipeämisen vuorelle. Liimauduin mukavaa vauhtia ajelevan kaksikon kantaan ja katselin ylöspäin suuntaavien kävelijöiden kantamuksia. Etappia oltiin oikeasti menossa seuraamaan pitkän kaavan mukaan. Sellaiset picnik varustukset monilla ryhmillä oli mukanaan.
Kilometrin ajamisen jälkeen nousun jyrkkyys nauliintui 7 % ja lisäsin hiukan rytmiä. Seuranani alun ajanut kaksikko ei halunnut ajaa kovempaa, joten aloin hivuttamaan itseäni kiinni seuraavaan ryhmään. Saavutettuani heidät ajelin taas leppoisasti pyöritellen ryhmän mukana.
1400 m korkeuskyltin saavutettuamme päätin haastaa itseni ajamaan loput 400 nm reippaasti ja kiristin vauhtia. Hetken kuluttua vauhti kuitenkin laski nousun jyrkkyyden kasvaessa. Yllättävän hyvältä kuitenkin tuntui 9,5 % nousu kun ei ollut reppua selässä :) Annoin pyörän kulkea ja jyrkkyys laski hieman. Mittaria, Froomemaisesti :), tuijottaen pidin vauhdin tasaisena ja ohittelin muita sekä kannustavia ryhmiä leireissään. Pikkuhiljaa nousu alkoi vaatia veronsa ja paksu-poika alkoi puhaltelemaan syvemmältä, mutta koska huippu oli jo lähellä, niin en hiljentänyt. Viimeiselle kilometrille jyrkkyys taas kasvoi 9 %:n ja tuntui pahalta, mutta samalla niin mukavalta. Huippu ilmestyi näkyviin ja pysäytin pyörän kaaren alle. Olipas kivaa.
Hengityksen hiukan tasaannuttua jatkoin matkaa huipun yli alamäkeen ja katselin sopivan katsomopaikan melko ylhäältä. Liput liehumaan ja odotusta. Ihmisiä valui tien varteen ja helikopterit pörräsivät taivaalla. Myös TV-yhtiön kopteri surrasi muutaman kerran ylitse, mutta vielä sen liikkuminen taivaalla ei ennustanut kilpailun saapumista.
Lopulta ennakko motskarit saapuivat ja yksinäinen kärkimies kurvasi ohitse. "Oho, onpa Ruben Plaza saanut ison eron...ei varmasti jaksa loppuun."
Iso väliporukka oli minuuttitolkilla jäljessä Lambre kuskia. Väliporukassa olivat hienosti mukana myös FDJ:n Reza ja Ellisonde. "Olisiko tänään Kennyn päivä, varsinkin kun Kevinkin on vielä jeesaamassa...?"
Kokonaikisan kärkikuskit saapuivat yli 10 minuutin kuluttua Giantin vetämänä. Ero väliporukkaan oli iso, niin silti hiukan ihmettelin miksi he vetivät pelotonia. Vaikka väliporukassa muutama kuski olikin ~vartin päässä kokonaiskisassa, niin olihan varmaa, että Astana laittaa jossain vaiheessa vauhtia, eikä kokonaisaika siten pitänyt olla huolena. Perinteet olisi kenties tuolla Giantin joukkueella kannattanut unohtaa ja keskittyä säästelemään joukkueen voimia Dumoulinin auttamiseen, silloin kun sitä tarvitaan. "Oliko siellä muuten edes yhtään Giantti-miestä hatkassa mukana...en ainakaan nähnyt. Mitä ne meinaa ?"
Pääjoukon ja huoltoautokolonnan mentyä oli aika vaihtaa huipun toiselle puolelle. Saman tekivät muutkin, joten ruuhka huipulla oli melkoinen ja poliisi ohjasikin osan ihmisistä aitojen ulkopuolelle.
Kävelin ruuhkan läpi ja laskettelin muutaman kilometrin alaspäin kunnes huomasin hyvän paikan kisakatsomo vol. 2. Liput taas tuuleen ja odotellessa tarinointia muun yleisön kanssa.
Rotkon yli näki vastarinteeseen ja kärkikuskin hahmo vilahteli puiden välistä. Huoltoautosta näki että Plaza oli edelleen kärjessä. Muutaman minuutin kuluttua hän polkikin näkyviin ja muun yleisön mukana minä kannustin rohkeaa, mutta epäonnistumaan tuomittua yritytä. "Ajo kyllä näytti ihan hyvältä vielä..."
Muutama kuski ajoi ohi jahdaten kärkimiestä, mutta ei meno mitenkään erilaista silmään ollut. Iso väliporukka oli levinnyt pitkin nousua, mutta ilokseni Kenny Elissonde pusersi hampaat irvessä jäljelle jääneessä ryhmässä. "Vielä Cotosin nousu, ei näytä huonolta Kennylle :) Toivottavasti..."
Kärkikuskien ryhmäkin oli lisännyt selvästi vauhtia ja jättänyt lopun pelotonista kauas taakseen. Nyt näki, että mennään kovempaa kuin kukaan aiemin ohi ajaneista. Astana veti ja muut ruikuttivat koittaen pysyä kyydissä. Kärjen mentyä tuli yksinäinen Movistarin kuski noin 150 m ryhmän perässä. Valverde ! Ei ollut Alejandro kestänyt kovaa vetoa. Aika pihalla tuntui olevan... "Nyt olikin oikeasti Astanalla lyönti päällä, jos kerran Valverde putoaa..! Mut Dumoulin oli hienosti mukana. Oisko se oikeesti niin kova ?"
Viimeisenkin ambulanssin mentyä keräsin liput kyytiin ja lähdin laskettelemaan muiden mukana alaspäin. Kävelijöitä, myös pieniä lapsia, molemmin puolin tietä ja pyörät keskellä. Osa pyöristä myös ylämäkeen, joten tarkkana sai olla, eikä vauhtia viitsinyt laskea liian kovaksi.
Mirafloresissa tilanne muuttui ja jäljelle jäivät vain pyöräilijät. Valitsin ryhmän joka ajoi reipasta vauhtia kohti Soto de Realia. Olin aamulla jättänyt repun hotellille säilytykseen ja se piti hakea ennen suuntaamista kohti Madridia. Ryhmmme vauhti kiihtyi keulamiehen vaihtuessa luonnostaan peesin vuoksi ja ohitimme yksittäisiä pyöräillijöitä ja pienempiä porukoita.
Yhteen monista liikenneympyrään yhtäaikaa toisen, juuri tavoittamamme ryhmän kanssa. Ohitimme ryhmää vasemman kautta, tietysti, ja juuri kun olin puolessa välissä ympyrää, aivan keskikorokkeessa kiinni, päätti hitaammassa ryhmässä ollut hypridimies oikaista sisäkurvin kautta. Tietenkään mitenkään sivulleen katsomatta. Äänijänteet saivat töitä, samalla kun otin käyttöön viimeisen 20 cm, joka oli renkaiden ja kanttikiven välissä. Kivenreuna renkaan kylkeä hipuen sujahdin 40kmh vauhdilla miehen ohi ja heristin sormeani. Eivät tykänneet muutkaan miehen ajolinjasta.
Oman vetovuoroni kohtaan osui hieman jyrkempi myötäle ja vauhti nousi yli 50 kmh. Mäen hieman tasaannuttua pystyin vilkaisemaan mittariin, joka kertoi...minun ajaneen ohi hotellista :) Eiku kyynärpäätä seuraavalle ja laskin ryhmän ohitseni. Käännytin ympäri ja ajoin muutaman satametrisen takaisinpäin.
Reppu selkään ja uudestaan tielle. Ensimmäisessä isommassa risteyksessä pysähdyin varmistelemaan suuntaa ja sain kuulla pyörätien menevän Madridiin saakka. Selvä, siispä siirryin pyörätielle ja liityin taas porukkaan. Matka rullasi vauhdilla ja vetovuoroja pyöritettiin hyvin. Itse pyrin pärjestämään omat vetovuoroni tasaisille tai myötäleosuuksille, sillä reppu ei edelleenkään helpottanut ylämäkien kiipeämistä.
Ohittelimme yksittäisiä pyöräilijöitä, joista monet jäivät ryhmään ajamaan. ~20 km ajamisen jälkeen ryhmän meininki muuttui ja vetovuoroja oli jakamassa entistä harvempi. Muutaman vetovuoroni jouduin tekemään "ylipitkänä", koska takaa ei merkistä huolimatta uutta keulaa löytynyt.
Jonkin aikaa tuota leikkiä leikittyämme päätti ryhmämme, jo päällepäin, ajomies unohtaa vetovuorot ja siirtyi keulille pitämään vauhtia, joka ei vuoronvauhteja kaivannut. Ajoin ryhmän perillä ja yksitellen jouduin ohittelemaan kuskeja, joille vauhti tuntui olevan liikaa, eivätkä he pysyneet edellisen peesissä. Ryhmä pieneni luontaisen poistuman seurauksena.
Alle 5 km ennen Madridia saavuimme useiden nousujen ja laskujen sarjaan, jossa minäkin jouduin tosissaan laittamaan kampea mutkalle säilyttääkseni tuntuman ryhmään. Taisin jokaisessa alamäessä nousta edelläni menneen kuskin ohi ja taas seuraavassa nousussa roikuin kiinni uudessa takapyörässä.
Lopulta olin jonon toisena, mutta keulamies oli jo 30 m karussa. Seuraava nousu ei ollut yhtä jyrkkä kuin aiemmat ja sain pidettyä vauhdin kovana, eikä ohittamani pyöräilijä kestänyt peesissä. Mäen laella "vetomies" oli edelleen samalla etäisyydelä ja edessä oli pidempi loiva myötäle. Kaikki peliin ja ero kiinni. Muutaman tunnelin ja tasanteen jälkeen olin saavuttanut selän ja sain peesiavun juuri kääntyessämme alamäkeen.
Vetomies polki, mutt minä laskettelin rinnalle ja ohi. Hymyilin peittääkseni väsyn ja näytin reppua. Vauhti hieman tasaantui ja aloimme jutella. Kysyttäessä kerroin repun yms. muiden retkivarusteiden painavan 10-15 kg, hän pyöritteli päätään. Ajelimme muutaman kilometrin rinnakkain ja yritimme selvittää mihin minun pitäisi Madridissa jatkaa. Hieman tehtävää hankaloitti se, etten tiennyt hotellin nimeä, saati osoitetta :) "Keskustassa, olisiko joku Mayor..." koitin muistella. "Plaza Mayor ?" "voi hyvinkin olla, mutta en oikeesti muista...koitan keskustaan ja katson netistä. Ok, sain suuntimat Plaza Mayorille, joka olisi aivan ytimessä, eli tuntomerkit täsmäsivät. Päätin suunnistaa sinne ja sitten etsiä kahvilan, josta pääsen nettiin.
Kaupungin reunamilla löimme kättä ja jatkoin osoitettuun suuntaan kohti tuntematonta. Pian liikennevaloissa viereeni ilmaantui naispyöräilijä, jolta kyselin lisä neuvoja. Nainen ei ollut ihan varma parhaasta reitistä, mutta sanoi ajavansa jonkin matkaa oikeaan suuntaan. Voisin tulla hänen kanssaan. Naisen epävarma paikallistuntemus selittyi, kun hän kertoi olevansa Uusi-Seelantilainen ja vasta muuttaneensa poikaystävänsä kanssa Madridiin.
Keskustelimme eri maiden liikennekulttuurista ja olimme yhtä mieltä, että hulluinta homma yrittää pyöräillä oli Uudessa-Seelannissa. Sitten näkemyksemme erosivatkin. Hän kuvitteli, että skandinaviassa olisi ihanaa pyöräillä ja vaahtokarkkeja tienreunalla. Oikaisin hieman ainakin Suomen osalta :) Espanja, Benelux, Ranska olivat minun heittoni hienoista pyöräilymaista.
Muutaman ohjeen kysymisen jälkeen saavuin tapahtumien keskipisteeseen, jossa oli juuri menossa mielenosoitus härkätaisteluita vastaan. Olisikin koitettava etsiä jostain ko. näytös nyt, ennenkuin loppuuvat. En siis missään nimessä kannata härkien härnämistä, fyysisestä vahingoittamisesta viihteen vuoksi, puhumattakaan, mutta silti.
Löysin Plaza Mayorin ja pääsin katsomaan hotellin osoitteen. 500 m tuohon suuntaan. Löytyi lopulta helposti ja huone oli oikeastaan hieman enemmän kuin olin odottanutkaan. Ihan kiva huilata pari päivää.
"Ei saa häiritä" vai miten se olikaan.
Hyvissä ajoin kohti Puerto de Morcueraa ja Vueltan 20.etappia. Soto de Real oli "täynnä" pyöräilijöitä, sillä autolla kauempaa tulleet jättivät autonsa ja jatkoivat matkaa fillarilla. Yksin ei siis tarvinnut ajaa ja lyöttäydyin pieneen porukkaan, joka ajeli leppoisasti kohti nousun juurta.
Mirafloresin "perinnekahvit" |
Tasainen 7 % |
Kilometrin ajamisen jälkeen nousun jyrkkyys nauliintui 7 % ja lisäsin hiukan rytmiä. Seuranani alun ajanut kaksikko ei halunnut ajaa kovempaa, joten aloin hivuttamaan itseäni kiinni seuraavaan ryhmään. Saavutettuani heidät ajelin taas leppoisasti pyöritellen ryhmän mukana.
1400 m korkeuskyltin saavutettuamme päätin haastaa itseni ajamaan loput 400 nm reippaasti ja kiristin vauhtia. Hetken kuluttua vauhti kuitenkin laski nousun jyrkkyyden kasvaessa. Yllättävän hyvältä kuitenkin tuntui 9,5 % nousu kun ei ollut reppua selässä :) Annoin pyörän kulkea ja jyrkkyys laski hieman. Mittaria, Froomemaisesti :), tuijottaen pidin vauhdin tasaisena ja ohittelin muita sekä kannustavia ryhmiä leireissään. Pikkuhiljaa nousu alkoi vaatia veronsa ja paksu-poika alkoi puhaltelemaan syvemmältä, mutta koska huippu oli jo lähellä, niin en hiljentänyt. Viimeiselle kilometrille jyrkkyys taas kasvoi 9 %:n ja tuntui pahalta, mutta samalla niin mukavalta. Huippu ilmestyi näkyviin ja pysäytin pyörän kaaren alle. Olipas kivaa.
Hengityksen hiukan tasaannuttua jatkoin matkaa huipun yli alamäkeen ja katselin sopivan katsomopaikan melko ylhäältä. Liput liehumaan ja odotusta. Ihmisiä valui tien varteen ja helikopterit pörräsivät taivaalla. Myös TV-yhtiön kopteri surrasi muutaman kerran ylitse, mutta vielä sen liikkuminen taivaalla ei ennustanut kilpailun saapumista.
Kisakatsomo Vol 1 |
Näkyiskö liput talkkarissa ? :) |
Ruben Plaza, Lambre-Merida |
Iso väliporukka oli minuuttitolkilla jäljessä Lambre kuskia. Väliporukassa olivat hienosti mukana myös FDJ:n Reza ja Ellisonde. "Olisiko tänään Kennyn päivä, varsinkin kun Kevinkin on vielä jeesaamassa...?"
Kokonaikisan kärkikuskit saapuivat yli 10 minuutin kuluttua Giantin vetämänä. Ero väliporukkaan oli iso, niin silti hiukan ihmettelin miksi he vetivät pelotonia. Vaikka väliporukassa muutama kuski olikin ~vartin päässä kokonaiskisassa, niin olihan varmaa, että Astana laittaa jossain vaiheessa vauhtia, eikä kokonaisaika siten pitänyt olla huolena. Perinteet olisi kenties tuolla Giantin joukkueella kannattanut unohtaa ja keskittyä säästelemään joukkueen voimia Dumoulinin auttamiseen, silloin kun sitä tarvitaan. "Oliko siellä muuten edes yhtään Giantti-miestä hatkassa mukana...en ainakaan nähnyt. Mitä ne meinaa ?"
Dumoulin, Purito, Valverdekin...onks tuo Landa...? |
Peukkuauto...taas :) Tavallaan kiva olla pikkutallin fani... |
Puerto de la Morcuera |
Kisakatsomo Vol 2 |
Rotkon yli näki vastarinteeseen ja kärkikuskin hahmo vilahteli puiden välistä. Huoltoautosta näki että Plaza oli edelleen kärjessä. Muutaman minuutin kuluttua hän polkikin näkyviin ja muun yleisön mukana minä kannustin rohkeaa, mutta epäonnistumaan tuomittua yritytä. "Ajo kyllä näytti ihan hyvältä vielä..."
Muutama kuski ajoi ohi jahdaten kärkimiestä, mutta ei meno mitenkään erilaista silmään ollut. Iso väliporukka oli levinnyt pitkin nousua, mutta ilokseni Kenny Elissonde pusersi hampaat irvessä jäljelle jääneessä ryhmässä. "Vielä Cotosin nousu, ei näytä huonolta Kennylle :) Toivottavasti..."
Kärkikuskien ryhmäkin oli lisännyt selvästi vauhtia ja jättänyt lopun pelotonista kauas taakseen. Nyt näki, että mennään kovempaa kuin kukaan aiemin ohi ajaneista. Astana veti ja muut ruikuttivat koittaen pysyä kyydissä. Kärjen mentyä tuli yksinäinen Movistarin kuski noin 150 m ryhmän perässä. Valverde ! Ei ollut Alejandro kestänyt kovaa vetoa. Aika pihalla tuntui olevan... "Nyt olikin oikeasti Astanalla lyönti päällä, jos kerran Valverde putoaa..! Mut Dumoulin oli hienosti mukana. Oisko se oikeesti niin kova ?"
Onpas tyylikkäästi pukeutunut ja herrasmiesmäisesti käyttäytyvä kannattaja ;) |
Viimeisenkin ambulanssin mentyä keräsin liput kyytiin ja lähdin laskettelemaan muiden mukana alaspäin. Kävelijöitä, myös pieniä lapsia, molemmin puolin tietä ja pyörät keskellä. Osa pyöristä myös ylämäkeen, joten tarkkana sai olla, eikä vauhtia viitsinyt laskea liian kovaksi.
Mirafloresissa tilanne muuttui ja jäljelle jäivät vain pyöräilijät. Valitsin ryhmän joka ajoi reipasta vauhtia kohti Soto de Realia. Olin aamulla jättänyt repun hotellille säilytykseen ja se piti hakea ennen suuntaamista kohti Madridia. Ryhmmme vauhti kiihtyi keulamiehen vaihtuessa luonnostaan peesin vuoksi ja ohitimme yksittäisiä pyöräillijöitä ja pienempiä porukoita.
Yhteen monista liikenneympyrään yhtäaikaa toisen, juuri tavoittamamme ryhmän kanssa. Ohitimme ryhmää vasemman kautta, tietysti, ja juuri kun olin puolessa välissä ympyrää, aivan keskikorokkeessa kiinni, päätti hitaammassa ryhmässä ollut hypridimies oikaista sisäkurvin kautta. Tietenkään mitenkään sivulleen katsomatta. Äänijänteet saivat töitä, samalla kun otin käyttöön viimeisen 20 cm, joka oli renkaiden ja kanttikiven välissä. Kivenreuna renkaan kylkeä hipuen sujahdin 40kmh vauhdilla miehen ohi ja heristin sormeani. Eivät tykänneet muutkaan miehen ajolinjasta.
Oman vetovuoroni kohtaan osui hieman jyrkempi myötäle ja vauhti nousi yli 50 kmh. Mäen hieman tasaannuttua pystyin vilkaisemaan mittariin, joka kertoi...minun ajaneen ohi hotellista :) Eiku kyynärpäätä seuraavalle ja laskin ryhmän ohitseni. Käännytin ympäri ja ajoin muutaman satametrisen takaisinpäin.
Reppu selkään ja uudestaan tielle. Ensimmäisessä isommassa risteyksessä pysähdyin varmistelemaan suuntaa ja sain kuulla pyörätien menevän Madridiin saakka. Selvä, siispä siirryin pyörätielle ja liityin taas porukkaan. Matka rullasi vauhdilla ja vetovuoroja pyöritettiin hyvin. Itse pyrin pärjestämään omat vetovuoroni tasaisille tai myötäleosuuksille, sillä reppu ei edelleenkään helpottanut ylämäkien kiipeämistä.
Ohittelimme yksittäisiä pyöräilijöitä, joista monet jäivät ryhmään ajamaan. ~20 km ajamisen jälkeen ryhmän meininki muuttui ja vetovuoroja oli jakamassa entistä harvempi. Muutaman vetovuoroni jouduin tekemään "ylipitkänä", koska takaa ei merkistä huolimatta uutta keulaa löytynyt.
Jonkin aikaa tuota leikkiä leikittyämme päätti ryhmämme, jo päällepäin, ajomies unohtaa vetovuorot ja siirtyi keulille pitämään vauhtia, joka ei vuoronvauhteja kaivannut. Ajoin ryhmän perillä ja yksitellen jouduin ohittelemaan kuskeja, joille vauhti tuntui olevan liikaa, eivätkä he pysyneet edellisen peesissä. Ryhmä pieneni luontaisen poistuman seurauksena.
Alle 5 km ennen Madridia saavuimme useiden nousujen ja laskujen sarjaan, jossa minäkin jouduin tosissaan laittamaan kampea mutkalle säilyttääkseni tuntuman ryhmään. Taisin jokaisessa alamäessä nousta edelläni menneen kuskin ohi ja taas seuraavassa nousussa roikuin kiinni uudessa takapyörässä.
Lopulta olin jonon toisena, mutta keulamies oli jo 30 m karussa. Seuraava nousu ei ollut yhtä jyrkkä kuin aiemmat ja sain pidettyä vauhdin kovana, eikä ohittamani pyöräilijä kestänyt peesissä. Mäen laella "vetomies" oli edelleen samalla etäisyydelä ja edessä oli pidempi loiva myötäle. Kaikki peliin ja ero kiinni. Muutaman tunnelin ja tasanteen jälkeen olin saavuttanut selän ja sain peesiavun juuri kääntyessämme alamäkeen.
Vetomies polki, mutt minä laskettelin rinnalle ja ohi. Hymyilin peittääkseni väsyn ja näytin reppua. Vauhti hieman tasaantui ja aloimme jutella. Kysyttäessä kerroin repun yms. muiden retkivarusteiden painavan 10-15 kg, hän pyöritteli päätään. Ajelimme muutaman kilometrin rinnakkain ja yritimme selvittää mihin minun pitäisi Madridissa jatkaa. Hieman tehtävää hankaloitti se, etten tiennyt hotellin nimeä, saati osoitetta :) "Keskustassa, olisiko joku Mayor..." koitin muistella. "Plaza Mayor ?" "voi hyvinkin olla, mutta en oikeesti muista...koitan keskustaan ja katson netistä. Ok, sain suuntimat Plaza Mayorille, joka olisi aivan ytimessä, eli tuntomerkit täsmäsivät. Päätin suunnistaa sinne ja sitten etsiä kahvilan, josta pääsen nettiin.
Kaupungin reunamilla löimme kättä ja jatkoin osoitettuun suuntaan kohti tuntematonta. Pian liikennevaloissa viereeni ilmaantui naispyöräilijä, jolta kyselin lisä neuvoja. Nainen ei ollut ihan varma parhaasta reitistä, mutta sanoi ajavansa jonkin matkaa oikeaan suuntaan. Voisin tulla hänen kanssaan. Naisen epävarma paikallistuntemus selittyi, kun hän kertoi olevansa Uusi-Seelantilainen ja vasta muuttaneensa poikaystävänsä kanssa Madridiin.
Keskustelimme eri maiden liikennekulttuurista ja olimme yhtä mieltä, että hulluinta homma yrittää pyöräillä oli Uudessa-Seelannissa. Sitten näkemyksemme erosivatkin. Hän kuvitteli, että skandinaviassa olisi ihanaa pyöräillä ja vaahtokarkkeja tienreunalla. Oikaisin hieman ainakin Suomen osalta :) Espanja, Benelux, Ranska olivat minun heittoni hienoista pyöräilymaista.
Muutaman ohjeen kysymisen jälkeen saavuin tapahtumien keskipisteeseen, jossa oli juuri menossa mielenosoitus härkätaisteluita vastaan. Olisikin koitettava etsiä jostain ko. näytös nyt, ennenkuin loppuuvat. En siis missään nimessä kannata härkien härnämistä, fyysisestä vahingoittamisesta viihteen vuoksi, puhumattakaan, mutta silti.
Kompaktisti makkari ja kylppäri samassa |
Tupakeittiöön mahtuu hyvin myös kulkuvälineet |
"Ei saa häiritä" vai miten se olikaan.
lauantai 12. syyskuuta 2015
10.-11.9. to-pe
Suuntana vahvasti etelään ja niinpä aamusta en suostunut kiertämään moottoritieosuutta pohjoisen kautta, vaan päätin ajaa suoraan pellon ja motarin välissä kulkevaa, karttoihinki piirrettyä hiekkatietä pitkin. Onhan miulla kyklokrossipyöräkin :) Pikkusen gummit huolestutti, ku uutta päällys sellaista ei mukana oo, mutt No Problemos. Hienosti sujui se muutaman kilsan oikopätkä. Vaihtoehtona olis ollu kiertää toistakymmentä kilsaa.
Pikitiekin oli alkuun pienintä sorttia, mutta kulki hienosti taloryppäältä toiselle halki laitumien ja heinäpeltojen. Hissukseen pääsin etelään johtavalle maantielle ja samalla selvisi, miksi mapsin sateliittikuva päivän reitistä näytti aivan tilkkutäkiltä. Peltoja pellon vieressä ja tie liukerteli upeasti kukkulalta toiselle :) Tasainen maa oli tuntunut loppuneen kesken ja seutu oli "rakennettu" pelkistä ylä- tai alamäistä. Nousut olivat jyrkkyydeltään hyvinkin kotimaisemien tasoisia, mutta mittaa niillä oli heti reilusti. Kilometri yhtäjaksoista ei ollut mikään poikkeus.
Kurvailin rauhallisesti kumpujen yli ja pyrin säästelemään nilkkaa. Olin huomannut sen kestävän hyvin kevyttä pyöritystä, runnominen ja putkelta ajaminen eivät olleet suosikkilajeja. Olin jo aamulla päättänyt edetä nilkan ehdoilla ja kun ~80 km ajelun jälkeen säären alaosa alkoi turvota, aloin suunnittelemaan majoittumista.
Hieman reitiltäni itään olikin Aranda de Duaren kaupunki, joten sinne siis. Maitoteollisuus vaikutti olevan paikan iso nimittäjä. Suuria meijereitä oli useampikin ja muutenkin maito tuntui olevan läsnä. Mukavan oloinen, rauhallinen maalaiskaupunki. Hyvä oli matkalaisen yönsä nukkua.
Illan käytin tiiviisti tulevaisuuteni suunnitteluun ja hyvä niin. Varasin poikkeuksellisesti muutaman majoituksen etukäteen, koska tiesin haluavani nähdä Vueltan kaksi viimeistä etappia. Perjantaina ajattelin ajaa Arandasta "suoraan" kohti Madridia ja muutamaa kymmentä kilometriä ennen sitä olevasta pikkukaupungista olisi hyvä katsoa 20.etappi. Pääsisin vuorille ja isoon nousuun kannustamaan.
Reitti tuli suunniteltua ja kaikki näytti hyvältä. Moottoritien vieressä kulki miltei koko matkan pienempi tie, vain yksi pikku pätkä pitäisi ajaa motarin reunaa. "Katsonpa striitvjuusta miltä piennar näyttää...oikein hyvä. Ainakin 3 m leveä. Hyvä ajaa...hei nyt tuossa vieressä pitäis alkaa taas se pikkutie, miltäs se näyttää. Käännänpä kuvaa...!!!??? Hiekkaa ? Mitä httoa !"
Kameraa motarilla kuljettaen katselin suunnittelemaani tietä. Kyllä, vain pikkupätkiä siellä täällä oli päällystetty. Ei puhettakaan, että ajaisin 100 km hiekkatiellä :( Ei auttanut kuin pohtia vaihtoehtoa.
Arandan ja Madridin välissä kulkee poikittain vuorijono, eikä vaihtoehtoa ollutkaan aivan helppo löytää. Itään lähdettäessä vuoristoa jatkui pitkälle ja mahdollinen reitti kulki useiden solateiden kautta. Nousumetrejä hurjasti. Lännessä taas vuoristo oli jylhää, eikä solateitä ollut ennenkuin kaukana Segovian kaupungin jälkeen.
Pitkään pohdittuani päädyin valitsemaan läntisen kierron. Matkaa tulisi napakasti, mutta selviäisin yhdellä todellisella huiputuksella. "Onneksi huomasin nyt, enkä vasta huomenna tienpäällä. Huh." Kello ajoissa soimaan ja suitsait nukkumaan.
Olin ottanut huoneen aamupalalla ja tällä kertaa se olikin seisovasta pöydästä. Makeahkoahan tarjonta pääosin oli, mutta myös munakasta ja lämpimiä kinkkusiivuja oli tarjolla. Kello 7 pöytään ja evästä suuhun. Kummallisia mehu-ja maitojuomia oli tarjolla runsaasti ja hörpinkin niitä mielenkiinnolla. Osa oli "mielenkiintoisen" makuista :)
Kaikkine pakkailuineni sain kellon vierähtämään liki yheksään, ennenkuin olin ulkona ja pyörän päällä. Kartalla niin selkeältä näyttänyt reitti ulos kaupungista oli jotain muuta luonnossa jo toisessa risteyksessä :) Hieman "ohi ja takas"-leikkiä, mutta löytyihän se iso tie :)
Kumpuilevaa maaseudullista yhdystietä, aivan kuin olin arvannutkin ja reittivalinta tuntui onnistuneelta. Hiljalleen keräilin korkeutta, mutta kokoajan matka eteni suht reippaasti. Juomisen suhteen olin lähtenyt hieman huonosti varustautuneena matkaan ja reilun tunnin ajon jälkeen hörppäsin viimeiset vedet pullojen pohjilta. Huoltiksia tai kauppoja ei suoraan reitin varrelle ollut vielä osunut. Hieman jo huolestutti, kun aurinkokin alkoi lämmittää.
Huolestus häipyi kuin lekalla lyötynä. Tien reunassa olevassa männyssä oli jotain älyttämän isoa ! Hlvetti...ei lintu voi olla tuommoinen ? Oli se ja kun olin aivan kohdalla, jättiläinen pudottautui puusta ja avasi siipensä. Uskomaton eläin kahautti lentoon ohittaen minut ~10 m päästä. Siivillä oli leveyttä ja pituutta, jota sormimaiset höyhenet siipien päässä vielä korostivat ! Kotka. Viisaammat sanokoon mikä, mutta mahtavan näköinen lintu, kertakaikkiaan. Muutama voimakas siivenisku ja liitämään nouseviin ilmavirtoihin...:) Päiväni oli pelastettu, käyköön lopussa mitä tahansa. Ikinä nähnyt mitään tuollaista.
Tokkurassa koitin katsella taivaalle ja löytää linnun hahmoa, mutta mennyt mihin lie. Huomaamata tie oli kääntynyt alamäeksi ja saavuin seuraavaan kylään kovalla vauhdilla. Talojen välistä mutkaan kurvatessani vieressä olikin huoltoasema. Jarrut punaiseksi ja pyörä pihaan. Mies tuli ulos myymälästä ja alkoi lukita ovea. Huusin hänelle, että myy vielä vettä ! Mies selitti kiivaalla tahdilla, jotain käsittämätöntä, mutta avasi samalla oven uudestaan. Sain veden ja limun :) "Taitaa olla lotto-päivä" ajattelin.
Ajettuani seuraavan kukkulan laelle avautui kaukaisuudessa, utuisena hahmona vuoristo, joka minun pitäisi lopulta ylittää. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Lähemmäs kolme tuntia vielä poljettavaa, ennenkuin olisin nousun juurella.
Auringon noustessa ja lämmittäessä maata, voimistui tuuli hetki hetkeltä. Olin toivonut tälle päivälle myötäistä tuulensuuntaa, mutta ilmeisesti aiempien onnistumisten ja hienojen hetkien, maksun aika oli käsillä. Tuuli puski suoraan vastaan, voimalla joka pisti hymyilemään. Alamäki ja sai polkea päästäkseen laaksoon :) "Onneksi tie kääntyy kohta" ja saan jopa sivumyötäistä loppupäiväksi. Hyvä niin.
Pöh. Sitä mukaa kun reittini kaartoi etelään, myös tuuli kääntyi ja ajoin aina vaan epäuskoisena hirvittävään puhuriin. Segoviassa viettämäni evästauon jälkeen hivuttava kiipeäminenkin oli alkanut ja hirvityksen vallassa odotin reilun 30 km päässä edessäni odottavaa todellista vuorenylitystä ja siitä 20 km eteenpäin olevaa toista nousua :( Tuuli meni korvien väliin ja söi voimia sekä jaloista, että mielestä.
Hiljaa, todella hiljaa pääsin eteenpäin, vaikka nousun kulma ei kummoinen ollutkaan. Pienin vaihde oli käytössä kilometritolkulla, eikä ollut toivoakaan vaihtaa isompaa välitystä :( 6 km vielä vuoren juurelle...5,7 km..5,2,...eikö oikeesti oo mennyt ku muutama satametriä..? Vihdoin saavutin San Rafaelin kaupungin, josta solatie alkoi. Kurvasin tyhjän liikekiinteistön pihalle varjoon ja avasin "pahanpäivän varalle" ostamani Fantan. Nyt tunnuin sitä tarvitsevan. Rauhassa hörpin limpparin ja vein rauhallisin askelin tölkin roskiin. Jaahas, ei kai se lopulta voi sen kummempi olla kuin muutkaan vuoret, joita olen väsyneenä ylittänyt. Kampikierros kerrallaan nekin on ylös menneet.
Nousu alkoi ja vastaantulevasta ruuhkautuneena matelevasta autovirrasta kuului vähän päästä kannustushuutoja. Vissiin näytin niitä tarvitsevan 11 % nousukohdissa. "Tuonne serpentiniin, mutkan läpi, tuonne serpentiiniin..." koitin jakaa nousemista motivoiviin pätkiin ja seurasin samalla mittarin kertomaa korkeuttani. "150 m enää, 125, 115, 110, 107..." Nousun edetessä aloin laskemaan yksittäisiä metrejä ja tuskastuin, kun lukema välillä pysähtyi pidemmäksi ajaksi samaan lukemaan, vaikka ajamisessa ei tapahtunut muutosta. "Mittaustarkkuutta, mattia. Kyllä se pyörä silti nousee."
Lukema nousi ja 1500 m ilmestyi näyttöön, kun mutkan takaa paljastui vain taivasta. Huippu. "Eihän se ollut pahakaan :)" Pyörä pysähdyksiin ja muutama valokuva. "Tuolla on Madrid :) Ei vielä sinne, vaan vielä yksi vuori tänään. Nyt mennään kuitenkin hetki alamäkeen :)"
Laskettelin loivasti kaartelevaa tietä autojen kyydissä, eikä kaarteiden loivuudesta johtuen ohi tarvinnut mennä. Autolijatkin pystyivät ajamaan mutkat hyvää vauhtia.
Saavutin laakson ja jatkoin eteenpäin odotellen seuraavaa nousua. Odottelin, odottelin...majapaikkaan Soto de Realiin jäljellä olevat kilometrit hupenivat jatkuvassa loivassa myötämäessä...kunnes olinkin kylässä !? Mitä, ei vuorta ??? Ei todellakaan ollut. Olin sotkenut asioita. Onneksi näinpäin. 187 km ja pari nousukilsaa vastatuuleen olivat olleet mattia-pojalle aivan riittämiin :)
Suihkuun ja nälkä kurni vatsassa. Kauppaan...ja arvata saattaa, että koppaan tuli yhtä ja toista purtavaa. Niinku nälkäsenä käy. Takaisin hotellille kävellessä eteen osui kiinalainen rafla ja huolimatta ranteita venyttävästä muovipussista askel kaarsi sisään.
Salaatit, leivät ja kana-annos, reilulla riisillä taittoi nälän ja viimeisiä lautaselta nuoleskellessani maha oli aivan täynnä. Vikuilin kauppakassia...mitäs minä noilla :) ? Onneksi iltaa on vielä, joten varmaan iltapalana saa jotain tuhottuu ja aamuksi voi jättää loput. Ei tarvii etsiä erikseen aamupalapaikkaa :)
Suuntana vahvasti etelään ja niinpä aamusta en suostunut kiertämään moottoritieosuutta pohjoisen kautta, vaan päätin ajaa suoraan pellon ja motarin välissä kulkevaa, karttoihinki piirrettyä hiekkatietä pitkin. Onhan miulla kyklokrossipyöräkin :) Pikkusen gummit huolestutti, ku uutta päällys sellaista ei mukana oo, mutt No Problemos. Hienosti sujui se muutaman kilsan oikopätkä. Vaihtoehtona olis ollu kiertää toistakymmentä kilsaa.
Pikitiekin oli alkuun pienintä sorttia, mutta kulki hienosti taloryppäältä toiselle halki laitumien ja heinäpeltojen. Hissukseen pääsin etelään johtavalle maantielle ja samalla selvisi, miksi mapsin sateliittikuva päivän reitistä näytti aivan tilkkutäkiltä. Peltoja pellon vieressä ja tie liukerteli upeasti kukkulalta toiselle :) Tasainen maa oli tuntunut loppuneen kesken ja seutu oli "rakennettu" pelkistä ylä- tai alamäistä. Nousut olivat jyrkkyydeltään hyvinkin kotimaisemien tasoisia, mutta mittaa niillä oli heti reilusti. Kilometri yhtäjaksoista ei ollut mikään poikkeus.
Kurvailin rauhallisesti kumpujen yli ja pyrin säästelemään nilkkaa. Olin huomannut sen kestävän hyvin kevyttä pyöritystä, runnominen ja putkelta ajaminen eivät olleet suosikkilajeja. Olin jo aamulla päättänyt edetä nilkan ehdoilla ja kun ~80 km ajelun jälkeen säären alaosa alkoi turvota, aloin suunnittelemaan majoittumista.
Hieman reitiltäni itään olikin Aranda de Duaren kaupunki, joten sinne siis. Maitoteollisuus vaikutti olevan paikan iso nimittäjä. Suuria meijereitä oli useampikin ja muutenkin maito tuntui olevan läsnä. Mukavan oloinen, rauhallinen maalaiskaupunki. Hyvä oli matkalaisen yönsä nukkua.
Jälleen uusi esimerkki pyöräilijän asemasta tässä maassa. Ja kun se vielä ihan oikeasti toimii... |
Illan käytin tiiviisti tulevaisuuteni suunnitteluun ja hyvä niin. Varasin poikkeuksellisesti muutaman majoituksen etukäteen, koska tiesin haluavani nähdä Vueltan kaksi viimeistä etappia. Perjantaina ajattelin ajaa Arandasta "suoraan" kohti Madridia ja muutamaa kymmentä kilometriä ennen sitä olevasta pikkukaupungista olisi hyvä katsoa 20.etappi. Pääsisin vuorille ja isoon nousuun kannustamaan.
Reitti tuli suunniteltua ja kaikki näytti hyvältä. Moottoritien vieressä kulki miltei koko matkan pienempi tie, vain yksi pikku pätkä pitäisi ajaa motarin reunaa. "Katsonpa striitvjuusta miltä piennar näyttää...oikein hyvä. Ainakin 3 m leveä. Hyvä ajaa...hei nyt tuossa vieressä pitäis alkaa taas se pikkutie, miltäs se näyttää. Käännänpä kuvaa...!!!??? Hiekkaa ? Mitä httoa !"
Kameraa motarilla kuljettaen katselin suunnittelemaani tietä. Kyllä, vain pikkupätkiä siellä täällä oli päällystetty. Ei puhettakaan, että ajaisin 100 km hiekkatiellä :( Ei auttanut kuin pohtia vaihtoehtoa.
Arandan ja Madridin välissä kulkee poikittain vuorijono, eikä vaihtoehtoa ollutkaan aivan helppo löytää. Itään lähdettäessä vuoristoa jatkui pitkälle ja mahdollinen reitti kulki useiden solateiden kautta. Nousumetrejä hurjasti. Lännessä taas vuoristo oli jylhää, eikä solateitä ollut ennenkuin kaukana Segovian kaupungin jälkeen.
Pitkään pohdittuani päädyin valitsemaan läntisen kierron. Matkaa tulisi napakasti, mutta selviäisin yhdellä todellisella huiputuksella. "Onneksi huomasin nyt, enkä vasta huomenna tienpäällä. Huh." Kello ajoissa soimaan ja suitsait nukkumaan.
Olin ottanut huoneen aamupalalla ja tällä kertaa se olikin seisovasta pöydästä. Makeahkoahan tarjonta pääosin oli, mutta myös munakasta ja lämpimiä kinkkusiivuja oli tarjolla. Kello 7 pöytään ja evästä suuhun. Kummallisia mehu-ja maitojuomia oli tarjolla runsaasti ja hörpinkin niitä mielenkiinnolla. Osa oli "mielenkiintoisen" makuista :)
Kaikkine pakkailuineni sain kellon vierähtämään liki yheksään, ennenkuin olin ulkona ja pyörän päällä. Kartalla niin selkeältä näyttänyt reitti ulos kaupungista oli jotain muuta luonnossa jo toisessa risteyksessä :) Hieman "ohi ja takas"-leikkiä, mutta löytyihän se iso tie :)
Kumpuilevaa maaseudullista yhdystietä, aivan kuin olin arvannutkin ja reittivalinta tuntui onnistuneelta. Hiljalleen keräilin korkeutta, mutta kokoajan matka eteni suht reippaasti. Juomisen suhteen olin lähtenyt hieman huonosti varustautuneena matkaan ja reilun tunnin ajon jälkeen hörppäsin viimeiset vedet pullojen pohjilta. Huoltiksia tai kauppoja ei suoraan reitin varrelle ollut vielä osunut. Hieman jo huolestutti, kun aurinkokin alkoi lämmittää.
Huolestus häipyi kuin lekalla lyötynä. Tien reunassa olevassa männyssä oli jotain älyttämän isoa ! Hlvetti...ei lintu voi olla tuommoinen ? Oli se ja kun olin aivan kohdalla, jättiläinen pudottautui puusta ja avasi siipensä. Uskomaton eläin kahautti lentoon ohittaen minut ~10 m päästä. Siivillä oli leveyttä ja pituutta, jota sormimaiset höyhenet siipien päässä vielä korostivat ! Kotka. Viisaammat sanokoon mikä, mutta mahtavan näköinen lintu, kertakaikkiaan. Muutama voimakas siivenisku ja liitämään nouseviin ilmavirtoihin...:) Päiväni oli pelastettu, käyköön lopussa mitä tahansa. Ikinä nähnyt mitään tuollaista.
Tokkurassa koitin katsella taivaalle ja löytää linnun hahmoa, mutta mennyt mihin lie. Huomaamata tie oli kääntynyt alamäeksi ja saavuin seuraavaan kylään kovalla vauhdilla. Talojen välistä mutkaan kurvatessani vieressä olikin huoltoasema. Jarrut punaiseksi ja pyörä pihaan. Mies tuli ulos myymälästä ja alkoi lukita ovea. Huusin hänelle, että myy vielä vettä ! Mies selitti kiivaalla tahdilla, jotain käsittämätöntä, mutta avasi samalla oven uudestaan. Sain veden ja limun :) "Taitaa olla lotto-päivä" ajattelin.
Ajettuani seuraavan kukkulan laelle avautui kaukaisuudessa, utuisena hahmona vuoristo, joka minun pitäisi lopulta ylittää. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Lähemmäs kolme tuntia vielä poljettavaa, ennenkuin olisin nousun juurella.
Auringon noustessa ja lämmittäessä maata, voimistui tuuli hetki hetkeltä. Olin toivonut tälle päivälle myötäistä tuulensuuntaa, mutta ilmeisesti aiempien onnistumisten ja hienojen hetkien, maksun aika oli käsillä. Tuuli puski suoraan vastaan, voimalla joka pisti hymyilemään. Alamäki ja sai polkea päästäkseen laaksoon :) "Onneksi tie kääntyy kohta" ja saan jopa sivumyötäistä loppupäiväksi. Hyvä niin.
Pöh. Sitä mukaa kun reittini kaartoi etelään, myös tuuli kääntyi ja ajoin aina vaan epäuskoisena hirvittävään puhuriin. Segoviassa viettämäni evästauon jälkeen hivuttava kiipeäminenkin oli alkanut ja hirvityksen vallassa odotin reilun 30 km päässä edessäni odottavaa todellista vuorenylitystä ja siitä 20 km eteenpäin olevaa toista nousua :( Tuuli meni korvien väliin ja söi voimia sekä jaloista, että mielestä.
Hiljaa, todella hiljaa pääsin eteenpäin, vaikka nousun kulma ei kummoinen ollutkaan. Pienin vaihde oli käytössä kilometritolkulla, eikä ollut toivoakaan vaihtaa isompaa välitystä :( 6 km vielä vuoren juurelle...5,7 km..5,2,...eikö oikeesti oo mennyt ku muutama satametriä..? Vihdoin saavutin San Rafaelin kaupungin, josta solatie alkoi. Kurvasin tyhjän liikekiinteistön pihalle varjoon ja avasin "pahanpäivän varalle" ostamani Fantan. Nyt tunnuin sitä tarvitsevan. Rauhassa hörpin limpparin ja vein rauhallisin askelin tölkin roskiin. Jaahas, ei kai se lopulta voi sen kummempi olla kuin muutkaan vuoret, joita olen väsyneenä ylittänyt. Kampikierros kerrallaan nekin on ylös menneet.
Nousu alkoi ja vastaantulevasta ruuhkautuneena matelevasta autovirrasta kuului vähän päästä kannustushuutoja. Vissiin näytin niitä tarvitsevan 11 % nousukohdissa. "Tuonne serpentiniin, mutkan läpi, tuonne serpentiiniin..." koitin jakaa nousemista motivoiviin pätkiin ja seurasin samalla mittarin kertomaa korkeuttani. "150 m enää, 125, 115, 110, 107..." Nousun edetessä aloin laskemaan yksittäisiä metrejä ja tuskastuin, kun lukema välillä pysähtyi pidemmäksi ajaksi samaan lukemaan, vaikka ajamisessa ei tapahtunut muutosta. "Mittaustarkkuutta, mattia. Kyllä se pyörä silti nousee."
Lukema nousi ja 1500 m ilmestyi näyttöön, kun mutkan takaa paljastui vain taivasta. Huippu. "Eihän se ollut pahakaan :)" Pyörä pysähdyksiin ja muutama valokuva. "Tuolla on Madrid :) Ei vielä sinne, vaan vielä yksi vuori tänään. Nyt mennään kuitenkin hetki alamäkeen :)"
Laskettelin loivasti kaartelevaa tietä autojen kyydissä, eikä kaarteiden loivuudesta johtuen ohi tarvinnut mennä. Autolijatkin pystyivät ajamaan mutkat hyvää vauhtia.
Saavutin laakson ja jatkoin eteenpäin odotellen seuraavaa nousua. Odottelin, odottelin...majapaikkaan Soto de Realiin jäljellä olevat kilometrit hupenivat jatkuvassa loivassa myötämäessä...kunnes olinkin kylässä !? Mitä, ei vuorta ??? Ei todellakaan ollut. Olin sotkenut asioita. Onneksi näinpäin. 187 km ja pari nousukilsaa vastatuuleen olivat olleet mattia-pojalle aivan riittämiin :)
Suihkuun ja nälkä kurni vatsassa. Kauppaan...ja arvata saattaa, että koppaan tuli yhtä ja toista purtavaa. Niinku nälkäsenä käy. Takaisin hotellille kävellessä eteen osui kiinalainen rafla ja huolimatta ranteita venyttävästä muovipussista askel kaarsi sisään.
Salaatit, leivät ja kana-annos, reilulla riisillä taittoi nälän ja viimeisiä lautaselta nuoleskellessani maha oli aivan täynnä. Vikuilin kauppakassia...mitäs minä noilla :) ? Onneksi iltaa on vielä, joten varmaan iltapalana saa jotain tuhottuu ja aamuksi voi jättää loput. Ei tarvii etsiä erikseen aamupalapaikkaa :)
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
9.9. ke
Leppoisa aamu, ei kiire mihinkään. Etappi alkoi vasta 13:31 eikä paljojn yli tuntia aiemmin olisi mitään nähtävää. Markkina hulinaa tietysti, mutt sen takia ei kannattanu aiemmin lähteä.
Aamukahville ja reittisuunnittelua, repun varustelu päivään, pyörän riisuminen ja hoito. Ai, nii lukkoihin ja klosseihin vähän öljyä, nii eivät kitise. Pikku puuhastelussa aika kului kivasti ja pääsin lähtemään kohti Burgosia.
Matka aivan tapahtumien ytimeen sujui helposti ja vaivatta. Poliisit availivat aitoja minulle samalla, kun selittivät autoilijoille, ettei sinne nyt vaan pääse :) Lähtöalueella ihmisiä olikin sitten ruuhkaksi asti ja taluttelin villaria läpi pahimman hulinan kohti tallien varikkoaluetta. Kunnes...yhdessä myyntikojussa huomasin nurkassa roikkumassa muutaman FDJn ajoasun. Pyörä tohinalla kiinni aitaan ja kipikipi asun luo. Paita ja ajohousut käteen ja reppua vasta sitten selästä. Onneksi siinä järjestyksessä, sillä asetellessani kypärää repun viereen maahan paikalle ilmaantui mies, joka vilkuili rekkiin jäänyttä, armotta liian isoa asua ja kädessäni olevaa, hänellekin varsin oikean kokoista.
Kohautin olkapäitäni kysymykselle asun kohtalosta ja aloin sovitella paitaa ja housuja päälle. Paikalle ilmaantuneelta myyjältä, sekunnin myöhästynyt, kollega kyseli olisiko asuja lisää. Eipä ole. Paita osui ja eikun repun päälle. Pöksyt...upposi. Valittelut odottamaan jääneelle kaverille ja kysyin myyjältä olisko muuta tiimin asustetta vielä jossain. Hän muisteli, että sukat saattaisivat löytyä kassalta. Sinne siis. Eipä löytynyt sukkia, mutta ajohanskat ja eikun pussiin. Hitsin hyvä juttu :)
Tyytyväisenä siirryin tiimialueelle ja katselin urheilijoiden lämmittelyä trainereilla sekä kuvailin pyöriä. Lopulta saavuin FDJn bussille ja jäin paikalle ihmettelemään. "Jussi" kommentti tuli muutamaan otteeseen ja hymy perään.
Oli hieno seurata mitä kovassa kisassa olevat ammattiurheilijat tekevät ennen kellon käynnistymistä. Tunnelma oli kokoajan rento ja hyväntuulinen, mutta samalla selkeästi suunniteltu. Eri vaiheissa olevat urheilijat touhusivat omia asioitaan ja huoltomiehet auttoivat tarvittaessa. Katselin kuinka kovaa hommaa on, kun oikeesti otetaan lämpö päälle, huh. Isolla vastuksella ja kauan. Putkelta ja istuen, eri tehoalueilla käyden. Hiki valui nenänpäästä, juomapulloa täytettiin ja tuuletinta käännettiin kovemmalle. Kypärä ilmestyi paikalle, kun urheilija oli lähdössä siirtymään starttiviivalle. Pyörä lyötiin käteen ja rauhallisesti ajajat alkoivat siirtyä lähtökorokkeen suuntaan. Myöhäisemmän lähtöajan kuskit kurvailivat omia aikojaan maantiepyörillä paikalle. Alkuverkka suoritettu ja valmiina trainerille.
Eri tallien kuskien suuntaaminen lähtöalueelle havahdutti minut. Kisahan oli jo alkanut :) Vetäydyin rauhalliselle sivukadulle ja lähdin pyöräilemään reitin varteen ennalta suunnittelemaani kohtaan. Aivan lähtö- ja maalialuetta lukuunottamatta yleisöä ei ollutkaan tungokseksi asti joten liikkuminen onnistui pääosin ajaen. Myöskään poliisit eivät puuttuneet pyörällä hissukseen ajeluuni, vaikka ajoin jonkin matkaa vastakarvaan kisareittiä. Tietystikään en häirinnyt kilpailijoita, vaan aina välittömästi nähdessäni jokaisen kilpailijan edellä ajaneen moottoripyörän vilkut, pysäytin ja siirryin seisomaan ja huutamaan kannustuksia pientareelle.
Muutama sata metriä ennenkuin saavuin "asemapaikalleni" vilkkuvalot pysäyttivät minut jälleen. Kaarteen takaa kurvasikin esiin FDJn Kevin Reza ja huusin kannustukseni ja innostukseni hänelle. Kuinka ollakkaan, taas heilui huoltoauton ikkunasta peukaloa :) Tästähän tulee tapa.
Saavuin loivan ylämäen loppupäähän, kohtaan jossa tie kaartoi loivasti ja asemoin itseni tien ulkoreunaan. Ripustelin Suomenlippuja ja juuri ostamani ajopaidan ;) roikkumaan ja liehumaan voimakkaaseen tuuleen. Juuri saatuani rekvisiitan paikalleen kohdalleni pysähtyi Astanan kuskin perässä ajanut huoltoauto ja mies hyppäsi ulos autosta. Auto kiihdytti kilpailijan perään.
Hetken katseltuaan mies tuli luokseni ja alkoi jutella. Hän oli Astanan väliaikamies, tehtävänään kellottaa Fabio Arun tilanne suhteessa kokonaikisan kärkikuskeihin. Astanalla oli reitin varrella 4 miestä samassa tehtävässä, joten Aru sai tarkkaa tietoa tilanteesta tasaisesti matkan varrella. "Dumoulin will wear Roja today and tomorrow we will attack." oli ennuste kisan kulusta.
Seurasimme kilpailua ja kannustimme, siis myös hän, kaikkia ohitse ajavia kilpailijoita ja välit juttelimme. Kuulin mukavaa sisäpiiritarinaa monesta kuskista, myös muita asioita kuin pyöräilyasioita. Yksi on älyttömän innostunut kalastamisesta, toisen lapset ovat juuri aloittaneet koulun yms. Perhetuttuja Astana-miehelle ajajista olivat useat ja kuuli kyllä kannustuksista, koska hyvä kaveri ajoi ohi :) Tallilla ei ollut väliä. Pienet ovat piirit tuossakin hommassa.
Tietysti juttelimme paljon myös pyöräilystä. Case-"Nibali", Landan tallinvaihto "Sorry for us, but it`s life. If You don`t try, You won`t know", Froomen valitettava loukkaantuminen: "So sorry for Chris, such a nice person", Jussin keskeyttäminen Andorrassa: "I saw it. Pity", Rollandin heikko kausi "He got problems with motivation, but next year with CannondaleGarmin will most certainly be different". Paris-Brest-Paris "I live just on their route and 3 weeks ago it was woooohh again. It`s a race of minds. Planning to do it myself within 4 next year" ym.ym. Hauskaa.
Kun kokonaiskisan kärki starttasi tunnelma katsomossamme kävi jännittyneeksi. Puhellin piippaili ja minäkin sain kuulla kärkikuskien tilanteen noin 12 km ennen heidän saapumista kohdallemme. "Domoulin is strong today...but Fabio is...he`s doing ok"
Helikopterin ääni alkoi läpsyttää ja Tom Dumoulin ampaisi kohdallemme. Kello napsahti käyntiin...Majka, ei näy ei kuulu. Ihan kuten arveltiinkin. No, tulihan Tinkoffin kuski sieltä melko hyvin kuitenkin. Entäs sitten Aru...kello käy, kello käy...ja nyt. Aikaero paperille ja pysäyttävän tiimiauton ikkunasta sisään. Huoh ! "hmm...ei prrrrklee, minuutin pieleen se paperilla oleva aika !" Soittamaan... :) Puhelimeen vastataan ja virhe korjattu. Tosin jo autossa osattu laskea yhteen 1+1, eikä väärä tieto ole mennyt urhelijalle. Joskus itsekin väliaikoja ottaneena tiedän fiiliksen, kun ajatus ei kestäkään perässä ja annat väärää tietoa. Sattuu sitä näköjään palkkatyöläisillekin samanlaisia :)
Hetki vielä ja Purito menee ohi. Ei ole helppoa, näkee kaikesta. Heti perässä Astanan auto, johon "hyvä ystäväni Astana Mies" loikkaa ja huikkaa moikat mennessään :) Kisa ohi ja leirin purku.
Ajelen takaisin tiimialueelle, joka yllätyksekseni on jo valtaosin tyhjentynyt. FDJn bussi ja yksi tiimifarkku on vielä paikoillaan ja ajelen kohdalle. Hiljaista on. Hetken kuluttua yksi mies ilmestyy bussista. "How was the day ?" Käsi heiluu tyyliin "vähän niin ja näin" ja suu mutristuu alaspäin. Kenny Elissonde parhaana 56. 4:09 kärjelle. Kokonaiskisassa ei sijoja menetetty, mutta 16. sija ei hurraahuutoja tiimissä aiheuta. Ero nyt 15. sijaankin 2:39, joten kova on onnistumisen loppuetapeilla oltava, että Kenny pystyy sijoja napsimaan. Tilaisuuksia oikeastaan jäljellä hanelle vain huominen 18. etappi ja 20. etappi. Toivottavasti nassahtaa kulkemaan.
Ollessani lähdössä mies kysyy haluanko tiimin kuvia ? Toki, kiitos vaan. Ei pulloa satu olemaan ? Katselee bussin etuosaan "Sorry :(" "No worries :)" Otan kuvat ja siirryn sivummalle laittamaan niitä reppuun, kun hymytön ja punasilmäinen Kenny Elissonde tulee ulos bussista ja menee odottavaan tiimiautoon. Auto lähtee ja kuski morjestaa :) Lähden minäkin.
Ajan hissukseen kärkitiimeille varatulle alueelle, jossa sielläkin toiminta alkaa olla hiljentynyt. Astanan tiimibussin edessä on kuitenkin tohinaa. Kamerat surraavat ja olympiavoittaja, team manager Aleksander Vinokurov antaa haastattelua Kazakstanin TVlle. Parkkeeraan viereen ja nappaan kuvan entisaikojen suosikistani, jonka vanhoina päivinään Lontoossa ottamasta olympiavoitosta minäkin iloitsin kauan. Kuva oli otettava vakavailmeisestä Vinosta :)
Siinäpä se, "stadion" liki purettu ja aikaa viimeisen kilpailijan maaliintulosta kulunut ~1 tunti. Rekkaa, trukkia, muurahaisia, harjakonetta...kaikkia on riittävästi. Tohinan ymmärtää, kun miettii, että ylihuomenna samojen kymmenien kilometrien pituisten aitojen pitää olla jo uudestaan töissä, mainostamassa Hiuslakkaa, AIVtä, Maitokauppaa, Vakkuutusta ja mitä lie...
Kisapäivä takana ja kun aamulla ajattelin: "Jokaisella ihmisellä on elämässään hienoja päiviä, tämä olkoon minulle yksi niistä", niin pystyin hotellille palattuani toteamaan näin käyneen.
Ai nilkka ? No, vaikkapa niin, että paljon parempi kuin eilen ;) Varmaan olis hyvä olla jokunen päivä ihan hissukseen, mutta katsotaan huomenna mitä tehdään. Yö vielä aikaa huilata ja toipua, joten jospa se riittäisi ja saisin ajaa. Haluaisin, koska nautin.
Sit viel lämpötiloista. Nyt päivisin ollu ~+26, eli aivan nappiin. Iltaisin lämpö laskee rajusti ja käy jopa alle +10 lukemissa. Jos aamulla lähtis oikeesti aikaisin, niin pitkät, jopa tuuliliivi ei olisi liioittelua, mutta minä kun olen vääntänyt itseni pyöränpäälle vasta 10-11 aikoihin, niin sadetakkeihin ja paksuihin sormikkaisiin kääriytyneet paikalliset pyöräilijät ovat kyllä mielestäni liioitelleet :)
Leppoisa aamu, ei kiire mihinkään. Etappi alkoi vasta 13:31 eikä paljojn yli tuntia aiemmin olisi mitään nähtävää. Markkina hulinaa tietysti, mutt sen takia ei kannattanu aiemmin lähteä.
Aamukahville ja reittisuunnittelua, repun varustelu päivään, pyörän riisuminen ja hoito. Ai, nii lukkoihin ja klosseihin vähän öljyä, nii eivät kitise. Pikku puuhastelussa aika kului kivasti ja pääsin lähtemään kohti Burgosia.
Matka aivan tapahtumien ytimeen sujui helposti ja vaivatta. Poliisit availivat aitoja minulle samalla, kun selittivät autoilijoille, ettei sinne nyt vaan pääse :) Lähtöalueella ihmisiä olikin sitten ruuhkaksi asti ja taluttelin villaria läpi pahimman hulinan kohti tallien varikkoaluetta. Kunnes...yhdessä myyntikojussa huomasin nurkassa roikkumassa muutaman FDJn ajoasun. Pyörä tohinalla kiinni aitaan ja kipikipi asun luo. Paita ja ajohousut käteen ja reppua vasta sitten selästä. Onneksi siinä järjestyksessä, sillä asetellessani kypärää repun viereen maahan paikalle ilmaantui mies, joka vilkuili rekkiin jäänyttä, armotta liian isoa asua ja kädessäni olevaa, hänellekin varsin oikean kokoista.
Kohautin olkapäitäni kysymykselle asun kohtalosta ja aloin sovitella paitaa ja housuja päälle. Paikalle ilmaantuneelta myyjältä, sekunnin myöhästynyt, kollega kyseli olisiko asuja lisää. Eipä ole. Paita osui ja eikun repun päälle. Pöksyt...upposi. Valittelut odottamaan jääneelle kaverille ja kysyin myyjältä olisko muuta tiimin asustetta vielä jossain. Hän muisteli, että sukat saattaisivat löytyä kassalta. Sinne siis. Eipä löytynyt sukkia, mutta ajohanskat ja eikun pussiin. Hitsin hyvä juttu :)
Kyllä se varmaan on Orbea, kun minä seuraavan kerran kunnolla höyrähdän. Jotenkin vaan niin... |
Tyytyväisenä siirryin tiimialueelle ja katselin urheilijoiden lämmittelyä trainereilla sekä kuvailin pyöriä. Lopulta saavuin FDJn bussille ja jäin paikalle ihmettelemään. "Jussi" kommentti tuli muutamaan otteeseen ja hymy perään.
Oli hieno seurata mitä kovassa kisassa olevat ammattiurheilijat tekevät ennen kellon käynnistymistä. Tunnelma oli kokoajan rento ja hyväntuulinen, mutta samalla selkeästi suunniteltu. Eri vaiheissa olevat urheilijat touhusivat omia asioitaan ja huoltomiehet auttoivat tarvittaessa. Katselin kuinka kovaa hommaa on, kun oikeesti otetaan lämpö päälle, huh. Isolla vastuksella ja kauan. Putkelta ja istuen, eri tehoalueilla käyden. Hiki valui nenänpäästä, juomapulloa täytettiin ja tuuletinta käännettiin kovemmalle. Kypärä ilmestyi paikalle, kun urheilija oli lähdössä siirtymään starttiviivalle. Pyörä lyötiin käteen ja rauhallisesti ajajat alkoivat siirtyä lähtökorokkeen suuntaan. Myöhäisemmän lähtöajan kuskit kurvailivat omia aikojaan maantiepyörillä paikalle. Alkuverkka suoritettu ja valmiina trainerille.
Murillo Fischer ja Mickael Delage |
Kenny Elissonden työkalu |
...ja toinen |
Todella pienelläkin miehellä 55 piikkinen ! |
Murillon työmatkapyöräily alkaa ja tulevaisuuden mestari seuraa tarkasti |
Eri tallien kuskien suuntaaminen lähtöalueelle havahdutti minut. Kisahan oli jo alkanut :) Vetäydyin rauhalliselle sivukadulle ja lähdin pyöräilemään reitin varteen ennalta suunnittelemaani kohtaan. Aivan lähtö- ja maalialuetta lukuunottamatta yleisöä ei ollutkaan tungokseksi asti joten liikkuminen onnistui pääosin ajaen. Myöskään poliisit eivät puuttuneet pyörällä hissukseen ajeluuni, vaikka ajoin jonkin matkaa vastakarvaan kisareittiä. Tietystikään en häirinnyt kilpailijoita, vaan aina välittömästi nähdessäni jokaisen kilpailijan edellä ajaneen moottoripyörän vilkut, pysäytin ja siirryin seisomaan ja huutamaan kannustuksia pientareelle.
Kevin Reza |
Muutama sata metriä ennenkuin saavuin "asemapaikalleni" vilkkuvalot pysäyttivät minut jälleen. Kaarteen takaa kurvasikin esiin FDJn Kevin Reza ja huusin kannustukseni ja innostukseni hänelle. Kuinka ollakkaan, taas heilui huoltoauton ikkunasta peukaloa :) Tästähän tulee tapa.
Saavuin loivan ylämäen loppupäähän, kohtaan jossa tie kaartoi loivasti ja asemoin itseni tien ulkoreunaan. Ripustelin Suomenlippuja ja juuri ostamani ajopaidan ;) roikkumaan ja liehumaan voimakkaaseen tuuleen. Juuri saatuani rekvisiitan paikalleen kohdalleni pysähtyi Astanan kuskin perässä ajanut huoltoauto ja mies hyppäsi ulos autosta. Auto kiihdytti kilpailijan perään.
Hetken katseltuaan mies tuli luokseni ja alkoi jutella. Hän oli Astanan väliaikamies, tehtävänään kellottaa Fabio Arun tilanne suhteessa kokonaikisan kärkikuskeihin. Astanalla oli reitin varrella 4 miestä samassa tehtävässä, joten Aru sai tarkkaa tietoa tilanteesta tasaisesti matkan varrella. "Dumoulin will wear Roja today and tomorrow we will attack." oli ennuste kisan kulusta.
Seurasimme kilpailua ja kannustimme, siis myös hän, kaikkia ohitse ajavia kilpailijoita ja välit juttelimme. Kuulin mukavaa sisäpiiritarinaa monesta kuskista, myös muita asioita kuin pyöräilyasioita. Yksi on älyttömän innostunut kalastamisesta, toisen lapset ovat juuri aloittaneet koulun yms. Perhetuttuja Astana-miehelle ajajista olivat useat ja kuuli kyllä kannustuksista, koska hyvä kaveri ajoi ohi :) Tallilla ei ollut väliä. Pienet ovat piirit tuossakin hommassa.
Tietysti juttelimme paljon myös pyöräilystä. Case-"Nibali", Landan tallinvaihto "Sorry for us, but it`s life. If You don`t try, You won`t know", Froomen valitettava loukkaantuminen: "So sorry for Chris, such a nice person", Jussin keskeyttäminen Andorrassa: "I saw it. Pity", Rollandin heikko kausi "He got problems with motivation, but next year with CannondaleGarmin will most certainly be different". Paris-Brest-Paris "I live just on their route and 3 weeks ago it was woooohh again. It`s a race of minds. Planning to do it myself within 4 next year" ym.ym. Hauskaa.
Kun kokonaiskisan kärki starttasi tunnelma katsomossamme kävi jännittyneeksi. Puhellin piippaili ja minäkin sain kuulla kärkikuskien tilanteen noin 12 km ennen heidän saapumista kohdallemme. "Domoulin is strong today...but Fabio is...he`s doing ok"
Tom Dumoulin. Aika tiukka paketti ja kello tykkää. |
Helikopterin ääni alkoi läpsyttää ja Tom Dumoulin ampaisi kohdallemme. Kello napsahti käyntiin...Majka, ei näy ei kuulu. Ihan kuten arveltiinkin. No, tulihan Tinkoffin kuski sieltä melko hyvin kuitenkin. Entäs sitten Aru...kello käy, kello käy...ja nyt. Aikaero paperille ja pysäyttävän tiimiauton ikkunasta sisään. Huoh ! "hmm...ei prrrrklee, minuutin pieleen se paperilla oleva aika !" Soittamaan... :) Puhelimeen vastataan ja virhe korjattu. Tosin jo autossa osattu laskea yhteen 1+1, eikä väärä tieto ole mennyt urhelijalle. Joskus itsekin väliaikoja ottaneena tiedän fiiliksen, kun ajatus ei kestäkään perässä ja annat väärää tietoa. Sattuu sitä näköjään palkkatyöläisillekin samanlaisia :)
Fabio Aru |
Hetki vielä ja Purito menee ohi. Ei ole helppoa, näkee kaikesta. Heti perässä Astanan auto, johon "hyvä ystäväni Astana Mies" loikkaa ja huikkaa moikat mennessään :) Kisa ohi ja leirin purku.
Purito ja huoltoauto :) |
Ajelen takaisin tiimialueelle, joka yllätyksekseni on jo valtaosin tyhjentynyt. FDJn bussi ja yksi tiimifarkku on vielä paikoillaan ja ajelen kohdalle. Hiljaista on. Hetken kuluttua yksi mies ilmestyy bussista. "How was the day ?" Käsi heiluu tyyliin "vähän niin ja näin" ja suu mutristuu alaspäin. Kenny Elissonde parhaana 56. 4:09 kärjelle. Kokonaiskisassa ei sijoja menetetty, mutta 16. sija ei hurraahuutoja tiimissä aiheuta. Ero nyt 15. sijaankin 2:39, joten kova on onnistumisen loppuetapeilla oltava, että Kenny pystyy sijoja napsimaan. Tilaisuuksia oikeastaan jäljellä hanelle vain huominen 18. etappi ja 20. etappi. Toivottavasti nassahtaa kulkemaan.
Ollessani lähdössä mies kysyy haluanko tiimin kuvia ? Toki, kiitos vaan. Ei pulloa satu olemaan ? Katselee bussin etuosaan "Sorry :(" "No worries :)" Otan kuvat ja siirryn sivummalle laittamaan niitä reppuun, kun hymytön ja punasilmäinen Kenny Elissonde tulee ulos bussista ja menee odottavaan tiimiautoon. Auto lähtee ja kuski morjestaa :) Lähden minäkin.
Ajan hissukseen kärkitiimeille varatulle alueelle, jossa sielläkin toiminta alkaa olla hiljentynyt. Astanan tiimibussin edessä on kuitenkin tohinaa. Kamerat surraavat ja olympiavoittaja, team manager Aleksander Vinokurov antaa haastattelua Kazakstanin TVlle. Parkkeeraan viereen ja nappaan kuvan entisaikojen suosikistani, jonka vanhoina päivinään Lontoossa ottamasta olympiavoitosta minäkin iloitsin kauan. Kuva oli otettava vakavailmeisestä Vinosta :)
Vino-kuva |
Kisapäivä takana ja kun aamulla ajattelin: "Jokaisella ihmisellä on elämässään hienoja päiviä, tämä olkoon minulle yksi niistä", niin pystyin hotellille palattuani toteamaan näin käyneen.
Ai nilkka ? No, vaikkapa niin, että paljon parempi kuin eilen ;) Varmaan olis hyvä olla jokunen päivä ihan hissukseen, mutta katsotaan huomenna mitä tehdään. Yö vielä aikaa huilata ja toipua, joten jospa se riittäisi ja saisin ajaa. Haluaisin, koska nautin.
Sit viel lämpötiloista. Nyt päivisin ollu ~+26, eli aivan nappiin. Iltaisin lämpö laskee rajusti ja käy jopa alle +10 lukemissa. Jos aamulla lähtis oikeesti aikaisin, niin pitkät, jopa tuuliliivi ei olisi liioittelua, mutta minä kun olen vääntänyt itseni pyöränpäälle vasta 10-11 aikoihin, niin sadetakkeihin ja paksuihin sormikkaisiin kääriytyneet paikalliset pyöräilijät ovat kyllä mielestäni liioitelleet :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)