4.9. pe
Hiphei, tuoreella jalalla liikkeellä. Onpas mukavaa, kun kilometrien ylämäet alkumatkasta pystyi ajamaan, siis ajamaan, eikä vaan selviytymään :) Kyllä välillä vaan kannattaa pitää huilia, ihan jo nautinnon vuoksi.
Vastatuuli puhkui oikein kunnolla ja vettä tuli ihan maahan asti, mutta mukavaa oli ajella pykälää pienempiä teitä kohti Valenciaa. Omenaviljelmät reunustivat tietä ja välillä niiden takaa pilkahti myrskyävä meri. Kunnon allokkoa ja rannat tyhjänä.
Kerran oli pakko pysähtyä muutamaksi minuutiksi pitämään sadetta, kun ei virtaavan veden alta nähnyt minkälaisia reikiä asfaltissa mahdollisesti on. Sateesta huolimatta tai sen ansiosta oli mukavan viileätä ajaa, eikä läkähdystä tullut.
Hiukan ennen Valenciaa ohitseni ajoi mies FDJ:n ajoasussa. Pakkohan siitä oli peesi ottaa ja vuorovedolla tultiin kaupunkiin asti. Lyötiin kättä ja toivottiin FDJ:lle ensivuodelle parempaa menestystä :) Hän ei ollut tiennyt, että tiimissä ajaa muunkin maalaisia kuskeja kuin ranskalaisia. Nytpä tietää.
Kaupungin liikenne yllätti. Suunnistelin kohti ydintä hiukan ennen klo 17 ja leveillä kaduilla oli jopa väljää. Perjantai iltapäivä kuitenkin...ja jälleen oli äimisteltävä kuinka fillari huomioidaan. Vaikka vauhdit ovat kaupunkien pääväylillä kovat, niin ohitukset tapahtuvat viereistä kaistaa pitkin. Ei siis survomalla isomman oikeudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti