Matkantekoa etelään tuulessa ja tuiskussa. Aamu Toledossa aukesi aurinkoisena ja lämpimänä. Kaupunki vähintään yhtä mielenkiintoiselta valoisaan aikaan kuin oli illan pimeydessäkin antanut ymmärtää. Kurvailin kaupungin muurien ulkopuolelta kiertäen keskustan eteläpuolelle ja aloitin kiipeämisen. Toledo on jokilaaksossa aivan korkeampien kukkuloiden juurella.
Parinsadan nousumetrin jälkeen saavutin taas kumpuilevan ylängön ja seurasin etelään kulkevaa tietä. Heti tasangolle päästyäni vastaan iski tuuli, joka karisti suurimmat luulot vauhdikkaasta matkanteosta. Voimakas sivuvastainen pakotti "nojaamaan" tuuleen ja pyörä kulki kallellaan. Loputtoman näköiset pellot eivät tarjonneet helpotusta tuulelta sillä puiden ja pensaiden tuomaa suojaa ei ollut.
Ajaminen kuitenkin maittoi ja kallistelin eteenpäin. Kylät, kukkulat ja pellot seurasivat toisiaan. En pitänyt "turhia" taukoja, joten vaikka ajovauhti oli kohtuullisen verkkaista, niin silti kilometrejä kertyi tuntien mittaan retkiajoksi mukavasti. Lopulta kurvasin ruokakaupan pihalle ja eväät haettuani aloin tutkimaan karttaa. "Jäänkö tänne Ciudad Realiin, vai ajaisinko vielä hetken..." Oli aikainen iltapäivä ja ajo tuntui hyvältä, joten päätin jatkaa matkaa. Kyliä näytti tulevan tasaiseen tahtiin.
Söin eväät loppuun ja kurvasin takaisin tielle. Tunnin tauon jälkeen ajettuani, asfaltti muutti mielestäni huonommaksi, mäet jyrkkenivät, vaihteetkaan eivät enää totelleet ja..."Tuo pirun tuulikin voisi loppua !"Hetken kaikelle kiukuteltuani, en voinut kuin nauraa itselleni. Väsyneen miehen touhua. Oli aika katsella majapaikka.
Puertollonon kaupunki osui hyvin kohdalle ja majoituin. Kaupasta ruokaa ja vuoteelle selälleen. Ei huvittanut lähteä kaupungille.
Keskiviikkoaamuksi laitoin herätyksen soimaan ajoissa: "Heti seiskalta aamupalalle ajokamat päällä ja reppu mukana. Ennen kasia jo kaukana." Kellon soidessa nousin istumaan, mutta nähdessäni täysin pimeän taivaan kaaduin takaisin pitkälleni, sillä "...enhän minä sentään pimeään lähde ajamaan." Uusi herätys 45 min myöhemmin ja ikkunan takana alkoi jo hämärtää. Yläsnousemus kävi huomattavasti helpommin.
Aamupala oli oikeastaan positiivinen yllätys. Vaalean leivän ja sokeripullan buffet, höystettynä tuoremehuilla sekä pöytään tarjoillulla yhdellä kupillisella kahvia. Suolaiseksi oli varattu annospakattua pateeta (?), joka olikin huippuhyvää :) Paahtoleivälle reilu kerros ja olipa hyvää. Henkilökunta kävi kyllä minua ohjeistamassa, että paahtaa se leipä pitäisi, mutta kun en halunnut :)
Pimeän väistelystä huolimatta olin liikkeellä hyvissä ajoin ja totesin ilmalla edelleenkin olevan kova kiire vastakkaiseen suuntaan. Eipä auta itku markkinoilla. Kyllä pyörä vielä polkemalla eteenpäin liikkui, vaikkakin hitaasti. Taivaanranta näytti uhkaavan synkältä.
Saavuin jo ennakkoon kartasta katsomani vuoriston reunalle ja aloitin ylämäen. Olikin oikeastaan yllättävän helppoa, sillä vuori ja sen rinteellä kasvavat pensaat suojasivat tuulelta, joten sai ajaa vain ylämäkeä, eikä tarvinnuta samalla puskea tuuleen.
Ylämäki taittui alamäeksi ja laskettelin tuuleen edes yrittämättä polkea vauhtia. Pisaroita. Sade alkoi :) Oli kuitenkin kohtuullisen lämmin, joten en viitsinyt alkaa kaivelemaan lisävaatteita. Mäen taituttua tasaiselle, näin edessä toisen retkipyöräilijän ja ajelin hänet kiinni. Skotlannista lähtenyt mies oli matkalla Tangieriin, Marokkoon. Jutustelimme hetken ja sovimme jatkavamme matkaa yhdessä.
Sade yltyi ja kasteli läpeensä. Seuraavan vuoren huipulla puin hihat ja lahkeet ylleni, mutta totesin laskussa, ettei takkikaan olisi pahitteeksi. Niinpä sadetakkikin pääsi käyttöön. Ei ollut turhaan mkana nuokaan varusteet :)
Rauhallista tahtia edeten saavuimme Montoron kaupunkiin ja minäkin päätin jäädä tähän. Majoittuminen hyvissä ajoin, niin saa kenties kengät kuivaksi huomista varten :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti