12.-14.8. "Krävel kraindingii" ja retkeilyy

Keksin perjantaina töissä ollessani, ett vois lähtee viikonlopuks villarilla tienpäälle telttavarustuksella. Soitelin Karille ja sovittii, ett lähetää illasta ajelee ilman sen kummenpaa suunnitelmaa tai tavotetta. Kuha ajeltas jotai uusiiki teitä sen mikä kivalta tuntuu ja leiriyvyttäis ku tuntuu.

Mie ennoo "koskaa" ajellu hiekkateitä ja halusin koittaa millasta niitä pitki olis mennä. Viime syksynä hommattun kyklokrossin sain viikko sitte varustettuu lokareilla ja leveemmillä kumeilla, nii seki kaipas kokeiluu.

Kari tuli sopivasti, ku olin saanu kamppeet nippuun. Otin mahollisimma vähä tavaraa mukaa silläki uhalla, ett jossai kohtaa uituttas, ku jotai puuttuu. Sääennuste lupas vettä ja avringoo, eli iha normi syyskelii oli luvassa.

Päätettii lähtee länteen, vastatuuleen, ajatuksella ett sunnuntaina olis kotimatkalla mukavampi ajaa myötäseen. Rauhass ajeltii Lappeenrannan suuntaa ja jutusteltii mukavii. Lepposaa :). Lauritsalassa pysähyttii kauppaan ostaa syötävää ja kaliat. Oisha kaupassa voinu kävvä lähempänäki leiripaikkaa, mut enne 9siä oli kaupassa käytävä, koska Suomi ja kalia :(

Kaupan jälkee kanttailtii Kaukaalle syömää. Tuen grilli osu sopivasti kohalle ja mentii tankkaan matkaenergiaa :) Hiton hyvää kyll. Turhaa ei oo kehuneet. Tulee varmaa käytyy uuvestaaki. Sen aikaa, ku oltii krillillä, nii tiskillä oli jatkuva jono. Suosittu mesta.

Lappeenrannasta ajeltii Lemille ja suunnattii luoteeseen kohti Heitunlahtee. Hep ! Kettu tien yli 10 m päästä. Vikkelä epeli. Lemin jälkee oli eka hiekkapätkä. Aurinko laski ja sytytettii valot. Kari oli ajanu sen tien viime kesänä ja sillo se oli ollu aika huono, mut päätettii kokeilla. Priimakunnoss. Sileempää ku moni asphaltti. Mäetkää ei ollu älyttömän jyrkkii, nii matka eteni kivasti. Oli kiva ajella.

Savitaipalee lounaispuolella tupsahettii takas pikitielle ja siltä käänneltii länteen kohti Tuohikottii. Lavvantai lähesty ja päätettii katella yöpaikka sopivasti enne Tuohikottii, joho sit aamulla päästäs pikku siirtymällä aamupalalle.

Heti eka mettäautotienpätkä, joka katsastettii oliki hyvä teltan pystytykseen. Kuivaa, tasasta kangasta. Mentii sopivasti kavvemmas tiestä ja pystytettii teltat. Tai Kari teltan ja mie ruumispussin. Kyll miu teltta on naurettavan kokone. Ei kyll houkuta ajatus majottuu sen kaa pitemäks aikaa tai sateessa. Hätämajotteena jees tai asennekasvatukseen sopiva. Enne nukkumaa käymistä tujjoteltii hetki taivaalle ja ihmeteltii jotai "persei" tai mitä ne tähdelennot nyt olikaa. Joku rykelmä kiviä kuitenki välähteli ilmakehässä poroks palaessaa.

Yö meni mukavasti ja vaik yöllä sato, nii aamulla keli oli taas passeli. Leiri nippuu ja tunnin siirtymä aamupalalle. Tuohikotin Aapeesee ollu monesti pysähyspaikkana ku ajeltu lenkkii ja nytki saatii sämpylät ja pullat eteen. Kahvii hörppiessä naurettii, ku paarissa istu pitkä pövvälline kylämmiehii pitämässä parlamenttii. Sama nähty aiemminki ja iha sama mihi aikaa päivää sinne menee :) Liekö entisii kapiaisii tai maavviljelijöitä, joilla aikaa parantaa maailmaa.

Hoksattii, ett ollaa lähellä Repovettä ja kyseltii kavereilta reittisuuntimia Matkoslammen laavulle missä ne oli ollu leireilemässä moneen kertaan. Laavun kupeessa luksuksena käpysauna ! Saatii tiedot ja päivä sai suunnitelmansa. Tuohikotilta Vuohijärvelle ja siitä Voikosken kautta laavulle. Kamat laavulle ja Mäntyharjulle kauppaan, josta Kinnin kautta takas laavulle. Mukavia pikkutietä ja sopivasti hiekkapätkää. Tsek.

Tuuli puhalteli napakasti ja tien mutkittelun mukaan mentii välillä hyvää kyytiä kohti määränpäätä ja välillä puskettii hitaammi tuulta päin. Kiire ei ollu mihkää ja ehti hyvin katella ympärilleen. Muutaman pisaran tiputteli vettä, mut ei jaksanu kastella. Enne Hillosensalmee tieltä oli just poistettu asvaltti ja pinta oli karkeella murskeella. Varovasti mentii ja koitettii ajella autojen putsaamaa renkaanjälkee pitki. Hissuksee päästii eteepäi ja tultii Hillosensalmen vanhan aseman kohalle ja kurvattii siihe kahvilaan tauolle. Meinattii vaa hörpätä kaffit, mut ku etee kannettii uunin lämpimii pullei, nii eihä niitä voinu vastustaa. Hyvää :)

Orilammin lomakeskuksen kohilla tie oli taas asfalttipintasta, mut heti sen jälkee pinnote oli taas pois ja murske oli just levitetty. Asvalttiporukan koneet oli jo tuotu paikalle, mut piki puuttu viel. Välillä iha mahoton ajaa irtosepelillä ja talutteluks meni. Hyvä tietty, ett laittavat uutta asvalttii, mut nyt osu mei kannalta pikkuse huonoo hetkee. Päästii kuitenki ilma kalustotappioit ja ajeltii lopulta laavulle.

Laavulla ei ollu ketää ja tuumittii Karin kaa, ett ehkä sateine ilma pitää retkeilijät kotona. Hylättii matkavarusteet ja jatkettii matkaa kohti Mäntyharjuu. Hienoo hiekkatietä, joka kiemurteli harjujen yli ja järvien väleistä. Hauskaa ajettavaa. Vettä tuli taivaalta ja kura lens, mut eipä harmittanu.

Mäntyharjulla mentii ensi syömää tuhdisti ja sitte kauppaan. Mahat killillää lähdettiin ajelemaan takas kohti laavua, samalla ku sade ylty oikeesti kahtee pisaraan. Tuuliki kävi vasten naamaa. Alko tulla kylmä ja ajatus saunasta ei ollu paha. Mietittii, jos vaihtoehtona olis ollu teltan pystytys, jossai näreen juuressa, nii eipä ois paljo hampaita naurattanu.

Laitettii sauna tuleen ja ripusteltii läpimärät kamppeet kuivuun. Sauna lämpes nopeesti ja vääntäyvyttii löylyyn. Olipa juhlaa. Vesi oli viileetä, mut iha uimakelposta. Just ku oltii jäähytteleen, polkuu pitki marssi pariskunta kohti laavuu. Vetäyvyttii saunan seinien sisään, vähä niinku häveliäisyyttämme. Mitää uikkareit tai käsipyyhettä kummempaa miulla ei tietystkää mukana ollu. Hetken löylyteltyämme lähin taas uimaa, eikä laavulla ollukaa ketää. Varmaa jatkovat matkaa, ku näkivät meijät...

Ilta oli jo pitkällä ja ihmeteltii sunnuntain aikatauluu, ku miun piti olla ajoissa kotona. Laskettii, ett ehitää nukkuu muutama tunti ja keskellä yötä pitäs lähtee ajamaa. Sääennuste povas sadetta yöks ja todettii, ett eka auki oleva taukopaikka olis mein aikataululla vasta Lappeenrannassa 120 kilsan ajon jälkee :) Suunnitelmat kuitenki muuttu ja siirrettii suosiolla lähtöö muutamalla tunnilla. Hyvä ratkasu.

Päivän luontohavaintona kurkiparivaljakko tepasteli ja kilju pellolla ku ajeltii ohi. Eipä niitä meijän kulkeminen näyttäny kiinnostavan, vaik alle 30 m oli väliä. Tottuneet ihmisiin.

Heräsin yöllä ja totesin, ett oli hiton kylmä. Ei ois palio innostanu lähtee ajamaan :) Nukuttii viel muutama tunti ja noustii vasta vähä enne aurinkoo. Leiri kasaan ja kotia kohti.

Alkuun upeeta hiekkatietä vissiin liki 30kyt kilsaa. Alkaa vahvistuu ajatus, ett meikäläine kykloilee jatkossa huomattavasti enemmä. Vierasperäisiä marjamiehiä huristeli ohi useempaan oteeseen. Ei tule leipä helpolla sillekää porukalle. Ekalla varusteijen säätötauolla viereistä puuta koputteli morsetuslintu tai mikälie tikka.

Aamupala syötii taas Tuohikotissa ja siitä jatkettii Savitaipalee kautta Taipalsaarelle ja Lappeenrannan satamaan. Satamassa stoppailtii ravintolalaivalla ja palkittii ittemme hauskan reissun (liki) päätteeks tuopillisella.

Lappeenrannasta etteeppäi menoo jeesas mukava tuuli ja kurvailtii Imatralle. Kari meni Aapeeseelle enne viimestä siirtymäänsä ja mie kanttailin kotiin. Molemmista oli ollu hauska reissu ja uutta laitetaa työn alle kuha sopivasti sattuu.

Olipa mukava riisuu märät ajokamppeet ja mennä lämpimää suihkuun. Näköjää kannattaa välillä unohtaa kermaprceily ja kävvä pois kotoo, nii osaa arvostaa arkisii pikku juttui :)
  

    

9.8. "Piantsi-kuppi"

Tuli sitten tänäkin vuonna kaivettua tempopyörä pölyjen alta. Ville laitteli viestii ja kysy mukaan Bianchi-cupin paritempoon. Se tartti kovan treenin viikonlopun ISM kisoja varten ja numerolappu rinnassa treenistä tulee kuitenki pari naksuu napakampi, ku iha vaa iteksee yrittämällä. Työkuviot meni sopivasti ja pääsin mukaan.

Eile olin Porvoos yötä ja töitte jälkee kasasin pyörän ajokuntoon ja ajoin "tutustumisajeluna" Katille iltakaffille. Hirvee tuuli ja severra hataralta ajamine tuntu, ett päätin vaihtaa levykiekon pois. Rapian toista sataa tuli testikilsoja alle ennen elämäni ekaa paritempokisaa :)

Enne kisaa virittelin maantievillarista takakiekon kiinni tempopyörään ja kokeilin muutaman kilsan pätkän. Hyvin tuntu pelaavan.

Kisaan ilmottautu järjestäjän mukaan eniten ajajia ainakin 10 vuoteen. Liekö muutki kisakuskit halus tehä kovan treenin tuolla. Villen kaa asetuttiin lähtöviivalle ja sovittii ajavamme rennon lujaa, koittaen jakaa vetovuoroja pikkusen maaston mukaan. Mie vetäsin alamäkiin ja Ville olis keulilla nousuissa.

Huh huh...              Kuva Matti Ouvinen

Homma lähti hyvin liikeelle ja saatiin pidettyy kivaa tahtia yllä. Ville tuns reitin ja kerto aina etukätee mitä on edessäpäin. Vähä enne 10 kilsan kohtaa oli reitin isoin ylämäki ja otettii hetki enne sitä vähä kevyemmi. Mäki oli jyrkkyydeltää sen verra napakka, ett nousun puolivälin tietämillä piti nousta hetkeks polkeen putkelta, ettei ois menny runnomiseks.

Samalla ku nousin irti satulasta alko takakiekko jumittaa vasten runkoo. " Prkeles !". Ei auttanu ku pysähtyy. Pikalinkku oli luistanu ja kiekko vinossa. Käänsin kiekon kohalleen ja kiristin linkkuu. Varovasti liikkeelle samalla ku takaa tullu pari pyyhkäs ohi.

Kiekko ei tuntunu hankaavan, mut ihan kohallee se ei kuitenkaa ollu menny. Vaihteet hyppi iteksee, ku ketjulinja oli aavistuksen vinossa. Vertasin mein vauhtii ohittaneeseen pariin ja totesin, ettei ne menny yhtää kovempaa, nii päätin kokeilla ajaa loppuun asti ilman uutta pysäytystä.

Saatii ajo uudestaa pyörimään ja vaik reitti käänty vastatuuleen, nii onnistuttii pitämää vauhti kohtuu kovana. Reilu kilsa enne maalii tiessä oli kuitenki pitenpi pätkä huonokuntosta asfalttii ja ku menin jonku tärskyn kohalla vaihtaan vaihdetta, nii ketju putos pois eturattaalta. Onneks se nousi vaihtajalla takas paikallee, eikä menetetty iha hirveesti aikaa.

"Loppusuora" oli loivaa nousuu ja kovaan vastatuulee, enkä millää meinannu pysyy Villen peesissä, mut onneks maaliviiva armahti :) Puuskutteluu kesti tovin. Tiukillehan tuossa ittensä sai, nii Villelleki varmaa hyvä valmistava harkka. Kisan päätavote tuli siis täytettyy ja tyytyväine voi olla...vaik miu pyöräsählinki ohuesti harmittiki :). Kiitokset Villelle houkuttelusta :)     

5.8. Kilometrejä

Keväällä sovittu kilsakisatavoite on omalta osalta pikkasen kyykänny kesä-heinäkuussa. Kesäkuu oli oikeestaan ihan suunniteltu, ku piti kevennellä ja palautella VEBin vuoks, mut heinäkuu meni ihan laiskottelun piikkiin :( Ehkä oli pikkusen "takki tyhjä", ku sai ajettuu Italian reissun läpi...

Nyt kuitenki ~50 päivää jälellä kisaa ja viel aikaa korjata tilannetta. Työmatkoja pitäs vaa jaksaa ajella, nii sais muutaman kympin aina päivään "ilmaseks". Ja mikä tärkeintä, 0-päiviä ei enää hirveesti kalenteriin vois tulla. Muutaman pitkän lenkinki taitaa vaatia, nii pitää koittaa viikonloppuja suunnitella sillee, ett jokusen ehtii ajaa viel... Noh, ajellaa ja katellaa mitä tapahtuu.

Ahh...kävin Milman hierottavana, tai oikeestaa silitettävänä :) Käpälät nii kipeet, ettei voinu yhtää painaa. Jääny taas vähemmälle lihashuolto ja sen huomaa. Pitäs ja pitäs, joo, mutku...

23.-24.7. Willimies-ajot

Lappeenrannan pojjaat oli pistäneet pystyyn semmoset kekkerit, ett oksat pois. Kokeneemmilta kuullun ja omastakin mielestä oli aivan upesti järjestetty maantiepyöräviikonloppu. Eka kertaa järjestivät tapahtuman ja heti Suomen parhaan. Nyt kannattaa tavotella suuria, ku tuommonen paketti on kasassa.

Lavvantaina oltii porukalla töllistelemässä kortteliajoo. Kavereita ja tuttuja oli ajamassa, nii oli kiva kannustaa reitin varrella. Rajua leikkii tuo kortteli. Kärki karkas heti alkumetreillä ja alko liputtamaan muita pois radalta. ~50 kuskia lähti, mut vaa 9 pääsi maalii. Hattu pois kaikille, jotka viivalta lähti.

Mukavasti porukkaa viivalla

Sunnuntaina olin sitte itekki viivalla Saimaa Road Race tapahtuman kuntosarjassa 150 muun kanssa. Ilse oli saaanu hommattuu muutaman vapaalipun CCGlle ja mie oli pyytäny yhen itelleni.Vielä ku kuntosarja ei ollu lisenssikisa, nii pystyin ajamaan Gentelmannien oranssissa paidassa :)

Antin ja Simon kaa sovittii, ett ajetaa ainaki alkuu pikkuse reippaammi, nii ei jouduta osalliseks turhaa härdelliä, jonka iso eritasoisten pyöräilijöiden joukko helposti saa aikaan. Reitin alun profiiliki tarjos sopivaa myötälettä vauhdinpitoon meijän huolella tankatuilla pantterivartaloilla.

Lähdössä otettii paikat heti kilparyhmän taakse asettuneen kuntosarjan johtoauton puskurista ja odoteltii ku kilparyhmän 50 kuskii lähti liikkeelle. Pari minuuttia myöhemmi meijänki johtoauto lähti liikkeelle. Saattoajo halki asutusalueiden suju hienosti. Vauhti oli sopivaa, eikä tarvinnu kokoajan seisoo jarrulla.

Jo lähdössä hampaat irvessä ?

Vapaan vauhdin alettua kiihdytettiin Antin kans keulille ja vedettiin porukka jonoksi. Muutamassa kilsassa letka saatiin venytettyä pitkin tienreunaa ja puhtaasti nautiskelemaan lähteneet ajajat olivat jääneet riittävästi jälkeen. Helpompi hengittää. Laitettiin vetovuorot pyörimään kokeneemman ajajaryhmän kesken ja vauhti tasottu rennon reippaaks.

Liikenteenohjaus oli hoidettu ensiluokkasesti. Järjestäjien prätkät ja autot pysäytti vastaantulevan autoliikenteen ja laski takaa ohi tulevat hallitusti sekä turvallisesti pyöräjoukon ohi. Risteävät tiet oli miehitetty, eikä niiltäkään päästetty autoja vaarantamaan ajamista. Upeaa toimintaa. Kiitos.

Reitillä oli poikkeuksellisesti hiekkatieosuuksia ja etukäteen ne hieman jänskätti. Ajaminen oli kuitenki rauhallista ja tie hyvässä kunnossa, nii oli vaa hauskaa vaihteluu. Ainakaa mie en huomannu ett kellää kärkiporukassa olis ollu tilanteita tai rengasrikkoja niillä.

Melko nopeesti alko käymään selväks, ett vauhti olis melko leppoisaa ja kohtuullisen iso porukka ajelis säyseästi lenkin läpi. Lemin jälkeen tiesin tien olevan terävää vuoristorataa ja ajattelin kokeilla saisko vähän pienempää porukkaa härnättyy hiukan reippaampaan ajoon. Laskettelin muutamaan alamäkeen porukan ohi ja aavistuksen irti, mutta kukaan ei innostunut lähtemään mukaan. Niinpä päätin ootella rauhassa ja luistelin osasta omia vetovuoroja ajelemalla porukan hännillä.

Ajettuamme aikamme saatiin melko moni innostumaan jatkuvasta telaketjuvedosta ja hetken opettelun jälkeen porukka ymmärsi periaatteen. Vauhti nousi mukavasti. Ryhmän perältä petti perälaudasta sokka ja pikkuhiljaa hännillä roikkuneita alkoi jäädä peesistä. Mitenkään kovaksi vauhti ei kuitenkaan noussut, vaan oli sopivan joutuisaa.

Juomahuollon virallinen ennakkomerkki

Keli oli kuuma ja tiesin, ett jos en juo tarpeeks, nii krampit iskee ennemmin tai myöhemmin. Kati oli pikkusen enne Savitaipaletta sovitussa paikassa ojentamassa Antille ja miulle vaihtopulloja. Hauska tilanne, ku Kati ei ollu koskaa antanu pulloo, mie en koskaa ottanu pulloo vauhissa...:)

Antti meni ensin Katin kohdalle ja sai pullonsa hyvin. Mie jättäydyin koko ryhmän viimeseks ja hidastin vauhtii, ett ehtisin varmasti napata pullon, enkä puottais sitä. Valmistauduin ottamaan pullon muutaman kymmenen metrin päästä, ku wiuh pullo lähti Katin kädestä. Hölmistyny ilme ja kiljasu, ku Kati älys, ett joku muu nappas miun pullon. Tulin kohalle ja rauhottelin. Simo oli ottanu kohalle ojennetun pullon :). Metelistä Simo päätteli, ett ei ollukkaa seurahuolto ja valutteli miun rinnalle ojentamaan pulloo :) Onneks Simolla oli viel itellä täys pullo, nii en joutunu pahan pohdinnan äärelle ja otin juotavat itelleni.

Samalla mein porukka tavotti kilparyhmästä pudonneen ajajaryhmän, joka liitty mukaan. Hyvin toiminu telaketju meni sekasin, ku kisakuskit alkovat säntäilemään päättömästi ryhmän sisällä hyvää paikkaa ettien. Kateltiin hetki tuota koheltamista enneku komennettii ne ruotuun. Telaketju lähti taas pyörimään ja ajo muuttu taas turvalliseks.

Savitaipaleen jälkeen, just oman vetovuoron jälkeen miun vasen takareisi kramppas. Varotin muita ja liu`uin porukan läpi jalkaa venyttäen. Onneks pahin helpotti melkein heti ja pystyin taas alkamaan pyörittelemään kevyesti. Jostain syystä samalla hetkellä kärjessä loppu vetohalut ja vaikka rullasin tosi hiljaa, niin sain ryhmän uudestaan kiinni. Join reilusti, otin geelin ja magnesiumjauhetta sekä venyttelin kinttua. Pieniä nykäsyjä reiteen tuli seuraavien kilsojen aikana, mut ku vauhti oli nii hiljanen, nii pystyin helposti lopettaan polkemisen heti ku yhtää tuntu. Varmaan reilun kymmenen minuuttia joogailin ryhmän hännillä välillä venytellen ja hötkytellen lihaksia, eikä nykyjäkään enää tullu.

Join reilusti ku aattelin ett sillä varmistuu ainaki Taipalsaaren huoltoon pääsy. Pullot alkoki olla melko tyhjät ku kurvailtiin Leväsen risteyksestä kohti toista hiekkatiepätkää. Onneks yhtäkkii tienreunaan pysäytti pakettiauto ja kuski hyökkäs tienreunaa ojentamaan pulloja. Sain napattuu juotavaa ja kiittelin mielessäni. Ei ois voinu osuu parempaan kohtaa :) Hörppäsin reilut kulaukset ja laitoin pullon paidan alle. Hiekkatien loputtuu ajoin Antin luo ja tarjosin juomista ja sitte loput vielä Simolle. Hyvä, ku molemmat oli kans vähä niukalla nesteella ja ainaki Antilla jo krampitki iskeneet aika pahasti.

Reitin kovimmat nousut oli edessä. Käytin hyväkseni painovoimaa ja taas laskettelin aina alamäkeen pikkusen irti muusta porukasta ja annoin muiden taas ohittaa miut seuraavassa ylämäessä. Mäet nousikin yllättävän helposti, mut oli silti viksuu mennä ne mahollisimman kevyesti. Voimia säästy ja kiukutellu takareisi pysy tyytyväisenä.

Saimaanharjulle nousevassa isossa mäessä kokeilin varovasti takareiden vointia ja nousin mäen loppuosan hiukan reippaammin. Hyvin suju, eikä krampista tietookaa. Mäen laella yks kaveri jatko kovempaa ajoa ja alko irrota  porukasta. Kattelin kun toinen mies lähti takaa-ajoon, eikä muu ryhmä tehny mitään asian suhteen. Matkan varrella molemmat karkuun lähteneet oli ajaneet virkeen olosesti ja vaikuttivat ihan hyvävoimaisilta.

Tein päätöksen. "Ku Harjulta käännytään kohti Lappeenrantaa ja pudotetaan iso alamäki Saimaan patotielle, koitan iskeä irti ja ajaa karkulaiset kiinni." Alamäkeen polkasin muutama kerran vauhtii ja painuin muikuks pyörän päälle. Sujahdin taas kerra porukan ohi ja laskettelin karkuun. Tällä kertaa en mäen alla löysännytkään, vaa jatkoin aika-ajona ekan karkulaisen rinnalle. Ehdotin vuorovetoo, jolla ajettas kärkimies kiinni. Tein oman lyhyen vetoni ja heilautin vaihtomerkin. "En pysty" kuului takaa. Ketju taas tiukalle ja yksin eteenpäin. "Nyt on kiire", aattelin. Kärkimiehen sininen paita saavuttais hetken kuluttuu kisaryhmästä pudonneen IBD-Cyclingin Pasin ja jos ne kahestaan alkaa vetämää, nii vaikea on kiinni saada."

Ryntäsin aavistuksen ylikovaa ja tavoitin juuri muodostuneen parivaljakon. Taas ehdotin vuorovetoa ja tällä kertaa homma nassahtikin kohilleen. Oman vetoni jälkeen hatkakaveri teki oman vetotyönsä hyvin. Haukoin henkeä ja ehdotin Pasille, ett osallistuis vetovuoroihin. Pasi kieltäyty, ei halunnu sotkee mein kisaa. "Pska !" Ei auttanu, kahestaan oli koitettava.

Vedettiin lyhyttä vetoo ja saatiin pidettyy vauhti tasasen kovana. Muutaman kilsan vuorovedon jälkeen vilkaisin taakse. Takaa-ajajat oli yllättävän kaukana. Pari vuoroo myöhemmin katsoin uudestaan ja ero oli kasvanut huomattavasti. Sanoin kaverille, ett tasasella vedolla, jos ei löysätä yhtään enne maalia me pystytään pitämään muut takana. Homma toimi.

Muutama kilsa enne maalia olin niin tiukoilla, ett meinasin jo ehdottaa sopupeliä, jossa kaveri vetäis miut kakkosena maaliin, mut sain pidettyy suun kiinni, ku huomasin, ett roikku se kuola toisenki suupielessä :)

Pallon liikenneympyrä osu miun vetovuoroon ja johtoauton kääntyminen heti sen jälkeen risteyksestä jyrkästi oikeelle tuli yllätyksenä. En ollu ollenkaa tutkinu miten maaliin tullaan ja väsystä sumeena meinasin painaa risteyksestä suoraan. Viime hetkellä sain vähän vauhtia pois ja käännettyä nousuun. Onneks toinenki kuski oli yhtä sekasin tai jotai, mut sekin tuli mäkeen yhtä huonolla alkuvauhdilla ja rinnatusten alettiin kiipeäminen.

Tasatahtia noustiin kohti lopputasannetta ja toivoin ettei kaveri iskis mäessä, vaa jättäis oman yrityksensä tasaselle. Siinä paksulla pojallaki vois olla sanottavaa. Mutta ei se malttanut ja jyrkän loppussa kaveri vääntäyty putkelle iskuun. Vastasin ja tunsin kuinka sain joka polkasulla muutaman sentin etua. Oksetti ja koski, mut päätin etten enää tasasella menettäis renkaanmitan etua. Kaikki peliin ja sainki eron kasvatettuu muutamaan pyöränmittaan. Maalikaari lähesty ja vilkaisin sivulle. Ei ketään. Käsi pystyyn ja tuuletus. Hieno fiilis, vaikka taju meinas lähtee :) Rullailin henkeä haukkoen ja silmissä vilis. Olipa paha olla :)

Selvä peli. Käsi ilmaan :)

Nojailtuani pitkään ja hartaasti pyörään ja saatuani lopulta juotua, kuulin ett myös kuntosarjan parhaat palkittaisiin. Yllättävää. Noh, syömään ja jutustelemaan kavereitten kanssa. Käyessäni pienellä loppuverkkapyörittelyllä menin viel kiittämään Pasia, ettei ollu osallistunu vetoihin. "Aattelin, ettei tuu turhia jälkipuheita, vaa ajatte oman kisanne." sano Pasi. Hyvä ratkasu :)

Kisaryhmän palkintojenjaon jälkeen mieki sain kiivetä pallille ja käteen lyötiin laatikko. "Mikä lie mainoslasi...oho, Garminin juoksutietokone !" Eipä ollukaa mitää turhaa krääsää, vaa iha oikeesti fiksu juttu.

Kari ja KMW oli vielä matkalla, nii päätettiin Katin kaa lähtee keskustaan terassille nauttimaan kaliat ja oottella herroja sinne. Kohta miehet ilmestyki paikalle ja hetken istuttuamme lähettiin kotiin. Fiilis oli tosi hyvä :)

ps. Oli näköjää miulle aika kova juttu tuo voitto, ku piti näi hiton pitkästi siitä kirjottaa :) :) No, piru. Hienostihan tuo meniki ja oonki ylpee itestäni :) Huru-ukkosarjan eka :)

16.7. Joroinen

Jaahappas, mitähän Joroisista...? Noh, tri-viestikisan uintihan siellä tuli käytyy.

Mikä hitto muka naurattaa ? Kyll se hyytyy...

Aamulla nostelin repun autoon ja ajeltii Katin kaa maisemareittiä ("harhareittiä", Ruonansuun äänellä) Joroisiin. Vettä sato koko matkan ja tuulikin napakasti. Pikkuse säälitti pyöräilijät. Heti ku päästii Valvatusjärven rantaan törmättiin Anttiin ja hetken päästä Mikkokin tuli paikalle. Koko joukkue oli tontilla :)

Pujottauduin märkäpukuun ja kävin tekemässä muutaman lyhyen uintipätkän. Ihan jees. Aallokko ei tuntunu haittaavan ja varusteet pelas. Uintiki oli ok, kunha ei yrittäny yhtää nostaa vauhtia. Huomas heti, ett tais kolmas uintitreeni olla liikkaa ja ylikunto tai jotai...vaan ei auttanu, ku kakka killu jo  järvessä.

Kisan järjestäjä oli muuttanu lähtöjärjestelyjä siitä ku viimeks olin Joroisilla. Vaan yleisen sarjan kärkiporukoille oli omat lähtönsä ja kaikki loput, varmaan 1000 kisaajaa, lähti uimaan "yhteislähdöllä". Rannalle oli aidattu ränni, johon oli merkattu kylteillä tavoiteuintiaikoja. Kisaajat hakeutu ite oman tavoteaikansa mukaiseen kohtaan. Funtsittii Antin kaa, ett miun kannattaa mennä muutaman minuutin etupainotteiseen lähtökohtaan, ett Antille tulis fillariosuuden alkuun mahollisimman vähä ohitushässäkkää. "Mitä sitten, vaik ei iha pysty siihe aikaan, ku on lähdössä tavotellu", aateltii.

Meninki karsinaan ~33 min uintiaikaan tähtäävään kohtaan vaik tiesin, ett optimisuoritus olis varmaan 35 minsaa. Ajattelin alottaa erittäin rauhassa ja pikkuhiljaa kirrata vauhtia, sitte ku vuoden uintimetrit alkas olla tuplattu. "Kyllä sillä toisella kilsalla ehtii..."

Eloonjäämiskamppailu alkakoon

Paukun jälkeen uimarilauma alko kulkea ranniä pitkin kohti rantaa ~3-4 uimaria rinnakain. Muutamassa minuutissa minäkin olin vedessä ja aloin toteuttaa suunnitelmaa. "Rauhallisesti vaan, menköön nopeemmat ohi...hörpkröhöööhkrör !!" Jäin aivan jalkoihin ja porukka tuli takaa kirjaimellisesti yli. Paniikki päällä ja hätäratkasuna vauhtia lisää. Muutaman ensimmäisen sadan metrin matkalla jäin kaks kertaa täysin toisen uimarin alle, eli myös veden alle. Samoin kahdesti toisen uimarin käsi nykäisi lasit päästä ja jouduin polkemaan vettä paikallani laittaakseni ne takaisin.

Lopulta pääsin siirtymään koko porukan ulommaiseksi ja uimaan omassa rauhassa. Paniikissa reuhatut sadat metrit olivat kuitenkin olleet aivan liian kovia ja koko yläkroppa oli hapoista vetelänä. "Stana, melkei 1,5 kilsaa viel jälellä. Täst tuli pitkä reissu :(" Koitin rauhottaa uintii ja keskittyy tekniikkaan, mut ei siitä umpiväsyneillä käpälillä tullu yhtää mitää. Yks hyvä veto ja heti perään 5 aivan pskaa.

Räpist räpist...pojjut lähesty tuskastuttavan hitaasti. Pikkuhiljaa aloin kuitenki uimaan samaa vauhtia, ku lähellä olijat ja sain toivoa. Jollaki muullaki menee yhtä päi prcettä. Kiersin jälkimmäisen reitin sisälle jäävistä saarista ja käänsin poijulta kohti rantaa ja maalia. "Oisko tästä vajaa 500 m jälellä. Nyt vaa jaksettava." Oksetti ja tuntu surkeelta, mutt maalikaaren lähestyminen autto jaksamaan. "5 vetoparia ja suunnan tarkastus hengityksen yhteyvessä" Laskin vetoja ja sain väsymisestä huolimatta puristettuu ohi muutamasta uimarista.

Tarkkana nyt, eläkä kaavu

Rantavedessä aivan maalikaaren keskelle ja jalat pohjaan. Jännäkakka pakaroiden välissä nousin pystyyn ja koitin keskittyy pystyssä pysymiseen. Onneks pari askelta kovalla maalla palautti tasapainon ja aloin hölkkäämään kohti vaihtoaluetta. Antti odotti sovitulla paikalla ja ajattelin, ett olipa hyvä, ku sovittii ett Antti ottaa ajanottosirun miun jalasta. Tiiä kui oisin pysyny pystyssä, jos ois pitäny äkkii kumartuu. Siru hävis nilkasta ja Antti laitto sen iteleen. "Kävipä sukkelaan" Antti lähti juokseen pyörälle ja huikkasin tsempit perään. Puhaltelin hetken ja katoin ku Antti paino kohti pyöräilyosuutta.

Kävelin pois vaihtoalueelta ja sadattelin huonoa uintiani. Sit huomasin kellon ja yllätyin. "Eihä miulla ollu nii kavva mennykkää ku luulin...huh. Onneks kuitenki tuommone aika." Olin jotenki onnistunu räpeltämään reissun just omien optimi- ja katastrofiaikojen puoliväliin. Kello oli pysähtyny ajassa 37:47. Vaa vajaa 1,5 minsaa huonommi ku edellisellä kerralla. Ok uinti siis, vaikka tunne oli kyll tosi surkee.

Aavistuksen hapottaa

 Katin kans siirryttii keskustaan ja kisakeskukseen. Sillä aikaa Antti oli polkenu puolimatkaan ja uittu mitä vauhtii. Väliaika koko joukon 16. nopein ja viestiporukoiden kuskeista vaa iisalmen Visan Kejo oli nopeempi. Sijotus nousi kohisemalla. Ohuesti alko mattia jo jänskättää...

Mikko ootteli kuumeisesti Anttii vaihtoalueen tuntumassa. Näki, ett aavistuksen miehessä virtas kisakiimasta kiihtynyttä verta. Sevverra rauhatonta oli meininki :)

Oltii hyviä vaihdossa(kii)

Muutama joukkue tuli vaihtoon ja kohta Anttiki ilmesty näkyviin, hurja oli kyll ollu sen ajo ! Just ku Antti tuli näkyvii reilun sadan metrin päässä vaihdosta, nii Mikko haahuili verryttelemässä poissa vaihtokarsinasta. Onneks kuitenki kuuli ku huudettii sille ja ehti hyvin takas, enneku Antti oli kohdalla. Huh :) Vaihto meni taas nopeesti ja ankkuri oli liikkeellä. Olin seonnu laskuissa, mut aattelin, ett ehkä 6-8tena Mikko lähti. Nyt ku vaa malttais mielensä, nii kymppisakkiin voitas mahtuu :) Hiton hienosti. Antti sano, ett vetä miut kölin alta, jos mitali jää pienestä kii :)

Patsasteltii kisakeskuksessa ja kierrettii markkinakojut. Löyty miehekkään pinkki kellukepussi ja samaa väriä kisanumerovyö. Pussia olin aatellu jo etukäteen, iha oma turvallisuus mielessä. Olis jotai lisäkelluketta, jos vaik kranppi iskee kesken uinnin. Numerolappuvyö meni kyll ihan ostohousujen piikkiin. Myyjän vetästyy sen esiin sanoin tippaakaan ajattelematta:" Tietenki laitetaan mukaan... (tähän kohtaa älysin millo semmosta vyötä käytetää), jos josku sattus kisaan lähtemää, nii onpahan valmiina". Siis tietysti sen ois viel voinu jättä ostamati, mut yhet puheet ;). Kati käänty ihmeissään kattoon, ku oon moneen kertaa uhonnu, ettei enää mitää kisa tai muita hömpötyksii :).  

Joukkue maalissa ja Mikkoa kramppaa

Antin kaa kateltii väliaikoja ja laskettii Mikolle arvioitu laskeutumisaika. Mentii maalialueen reunalle ja laskettii juokkueita, jotka tuli maalii. Mitalisijat meni, sit pitkä tauko enne seuraavaa. Heti kohta Mikko kuitenki tuli ja kramppaavin jaloin ylitti maaliviivan: "...joko 5. tai kuudes. Hienoo ! :)"

Onniteltii toisiamme ja mie huokailin helpotuksesta, ettei homma kaatunu miu surkeesee uintii :) Hajaannuttii hymyssä suin kohti kotimatkaa. Yllättyny olin kyll sijotuksesta. Ennollu ollenkaa ees ajatellu, ett voitas olla mukana kärkikymmenikössä :)

Istahin pelkääjän paikalle ja lähettii ajeleen kohti etelää. Kohta puhelimee tärähti viesti Antilta. "Oltii sittenki 4nsii." Vaik Mikko tosiaan ylitti maaliviivan muutaman pykälän myöhemmi, nii parin joukkueen uimari oli lähtenu sevverra aiemmi uimaa ja ku aika otettii veteenmenohetkestä alkaen, nii mein todelline aika oli pienempi :) Seki viel :)

Hyvä mieli ja tuntu hauskalta. Hyvi järkätty tapahtuma ja ilosii ihmisii, vaik väsy paino kroppaa. Miulla on tuo Joroine vallottamatta ja vaik olin jo aatellu, ett olkoo, nii alko kyll pikkuse kaiveleen: "Jospa ens kesänä :)"

6.7. Työmatkatempoiluu

Työt heitti päiväks Kotkaan ja keksin, ett voisin ajaa pyöräll kotiin. Työkaveri lupas laittaa autoon telineen pyörälle ja homma lähti tulille.

Työt nippuun ja vaihtelin ajokamppeet niskaan. Ei satanu, hyvä keli. Lähdin ajelemaan tuttuu reittii halki kaupungin ja kohti itää. Eka tunti lepposasti pyöräteitä pitkin ja maisemia katsellen. Keskari keikku ~27 km/h.

Haminan jälkeen pyörätie loppu ja aloin hivuttaan lisää vauhtia, tuuliki oli mukavasti sivumyötänen. Pidin tasasen napakkaa tehoa ja matka eteni. Vaalimaalta, kohti Ylämaata kääntyessä aikaa oli menny tasan 2 h ja matkaa oli takana 60,3 kilsaa.

Ylämaalla kurvasin Korupirtille täyttämään pullot ja hörppäsin munkkikahvit :). Tuore munkki on kyll hyvää. Nam. Vartin tauon jälkee jatkoin matkaa samalla ku alko satamaan. Hetken paleli, mut pidin taukoo edeltävän tahdin ja onneks mäissä lämpes nopeesti.

Miulle aina ollu vaikee ajaa Ylämaalta Lappeenrantaan, mut nyt meni ihan mukavasti. Huolimatta pienestä noususta vauhti pysy hyvin yllä. Keskari nousi tasasesti Lauritsalaan asti, jossa asutusalueen läpi ajelu ja pyörätiepätkät pikkasen jarrutti menoo, mut pidin tehon kurissa. Mäet oli noustu ja loppu oli tasasta. Vauhti lähti taas nousuun, vaikka en yhtää yrittäny. Kivasti kulki, vaikk vauhdikkaampaa ajoa oli takana jo toistasataa kilsaa.

Kurvailin kotiin ja mittari pysähtyi 158 km kohdalle. Keskinopeus oli 32 km/h. Mittarii en välillä nollaillu, mut yli 33 kilsaa/h viimesellä 130 kilsalla. Pullatauolla tietysti ja sivumyötäseen, mut myöski pikkusen nousevalla reitillä. Tyytyväinen kyll oon kui helposti kulki ja kui tasasesti maltoin ajaa. Hyvi jäi viel varoja kirrata. Kunto kehittyny viimesen parin kuukauden aikana. Onneks. Ei oo iha turhaa tullu ulkoiltuu :)     

2.7. Tour de Saimaa

24. Museoautojen "Saimaan ympäriajo"-tapahtuma ja ~12sta Makin vetämä pyöräilijöiden "vastaisku". Ajetaan vuosittain päinvastaseen suuntaan autojen kaa ja nähdään hienosti pidettyjä vanhoja autoja. Tänä vuonna ~260 pirssii. Peukku jokaiselle.

Lähdettiin seiskalta ajamaan kohti Lappeenrannan satamatoria, josta joukkoon liittyisivät Lappeenrannan kundit. Ilma oli jo heti aamusta lämmin ja ennusteen mukaista hellekeliä oli tulossa. Eipähän tarvinnu sadevehkeitä. Tuuli oli sopivasti etelänpuoleista ja jeesasi alkumatkaa.

Aamukahvi ja paikalline Kuutti-limu

Eka etappi suju reippaasti neljään pelleen vetäen ja päästiin hyvissä ajoin satamaan aamukahville. Pikkuhiljaa paikalle valu kaikki ilmoittautuneet ja kaikkiaan 11 pyörän voimi lähettiin kiertään Suur-Saimaata reitin Taipalsaari, Savitaipale, Porrassalmi, Anttola, Puumala, Imatra kautta.

"Pullaaa !!"

Savitaipaleelle suunniteltiin ekat pullakahvit ja ajeltiin sovitun mukasesti mukavan rennosti. Iso porukka "imi" mukanaan ja matka taittui lepposasti. Enne Taipalsaarta hetkeks mukaa liitty trikisoihin menossa ollu tuttu hiihtäjätyttö. Kiva ett järkkäävät pieniä mukavia kisoja myös näillä kulmilla.

Taipalsaaren jälkee ajo muuttu pikkuse kovemmaks ja mäkiä alettiin mennä aavistuksen kovempaa, mut kuitenki iha ok viel. Savitaipaleella hörpittiin kaffit ja Maki muistutti viel porukkaa matkan pituudesta ja korosti vauhdin rauhottamisesta mäkiin.

Välittömästi ku lähdettii liikkeelle oli yläketju kuitenki oleellisesti kireemmällä ja vauhti nousi reilusti. Sivumyötäinen tuuli siivitti vauhtia ja ajaminen muuttu rajuksi. Pieniä hetkiä lukuunottamatta sama tahti jatkui koko loppupäivän ja rennosta päivästä tulikin ihan oikea ajopäivä.

Mikkelin jäätyy taakse alkovat vanhat autot tulla vastaan. Matkaan autot oli lähetetty muutaman minuutin välein ja kivasti olivat levittäytyneet reitille. Hattua päästä useammalle viimesen päälle entisöidyn auton ja ajoasuja myöten tip top autokunnalle. Hauskaa katseltavaa. Reitin varrella oli ihmisiä hurraamassa autoille ja mekin saatii osamme kannustuksesta :)

Deja vu. Vety ja Kuutti

Päivän mittaan miulla vahvistui pöljä ajatus jatkaa ajamista viel varsinaisen ympäriajon jälkeen ja sain houkuteltuu pari muutaki hölmöö mukaan. Saavuttuamme Imatralle jatkettii muiden mukana matkaa Lappeenrantaan ja vedyt syötyämme alotettiin kolmestaan kotimatka.

Pidettii reipasta vauhtia ja jalka alko tuntua melko tyhjältä. Muutaman lisämutkan kautta ajelimme Kuohuun kalialle, mutta pilkku oli tullu just eikä tuoppia irronnu. Käytiin vielä viimenen sakkolenkki ja säästettii yhteiset kaliat toisee kertaan.

Aaaahhh...

400 kilsaa oli kuitenki ajettu, joten mie kurvasin kävelykadulle tuopilliselle. Aika muikean makusta, jopa muovituopista. Kova päivä, mut hyvä mieli. Ei noita yli 400 km lenkkejä oo liian kanssa kertynyt ja pöhkön hommaa kyll onkin. Tuskin enää tänä kesänä uudestaa, vaik varmaan pitäs ajaa noita, nii kai niihinki tottuis. Jotenki aivan eri maailma, kun vaik 300 km ajo, mut en tajja :)     

30.6. Uutta kohti

Viikko kotiinpaluusta ja alettava katteleen uutta. Onneks hirveen pitkään ei tarvii miettii mitä seuraavaks, ku tuli josku lupauduttuu Joroisen trikisan viestiporukkaan. No, uintiosuudelle tietysti, kuinkas muutenkaa :) :).

Pari päivää ajelutin uintivehkeitä autossa, mut tänää pääsin vihdoin rantaan. Eka jännäri oli märkäpuku. Liekö paljon kutistunu parissa vuodessa...uuuuuhhh ja puku päälle. Huh. :) Uudet lasit. Nappiin. Parhaat millä ikinä uinu. Tosi mukavat ja tiiviit. Kiva.

Sit ei muuta ku veteen. "Lämmintähän tämä". Pitkä liuku ja rauhallisia vetoja...aikamoista. Tekniikkaa, ei mitään muuta. Jalat pinnalla, käsi liukuu pintaa pitki ja ranteesta vetoon. Yhtää ei voinu antaa ajatuksen karata tai homma levis ja liuku loppu. No, helpompaa ku muutama vuos sitte ja tässä ehtii pari viikkoo käyä pulikoimassa. Eiköhä tää tästä :)

22.6.Kotiin

Silmät aukes pikkusen ennen kellonsoittoo. Väsytti viel, mut päätin silti lähtee varuiks pikkusen aikasemmi, ku oli meininki. Reitti oli kuitenki pikkuse hakusessaan. Illalla olin tosin älynny, ett onha miulla Garmini ja voin suunnistaa sen kaa.

Laukku autoon ja hiljasta tietä kohti etelää. Leccoon asti ilman käännöksii, mut sit törmäsinki tyypilliseen kyltitykseen. Ensin opastetaan ja sitten ei. Iha sama missäpäi maailmaa on, nii aina sama juttu. Muutama varmistuspysäytys piti tehdä ja kattoo kepsistä oikeeta suuntaa. Aika suolesta kyll tuommosen pyöräilyyn tarkotetun vehkeen kanssa koittaa selvittää reittiä pidemmän matkan päässä olevaan kohteeseen. Eihä sitä siihe oo tarkotettukaa ja onnistu kyll ku maltto keskittyy.
 

Reilun 5kympin päässä kentältä liikenne sitte tökkäs. Istuttii pitkään ja liruttelua jatkui toistakymmentä kilsaa. Aikaa palo ja alko jo hirvittään ehtiminen. Laukut piti olla luovutettu 1,5 h enne koneen lähtöö ja pyörää ei varmasti saa suoraa heitettyy hihnalle...Autoki pitää tankata.

Seurailin ”Malpensa” kylttejä ja harhaannuin suunnitelmaltani reitiltä. Piti ajaa motaria, mut opastus oli viereiselle, pienemmälle paikallistielle. Taas kului aikaa. Hetken kylien läpi ajeltuani pääsin onneksi kurvaamaan motarille ja matka alkooi sujua. Odottelin saapuvani tiemaksupisteelle, mutta näin vain maksun kameravalvonta kylttejä ja kameroita silloissa. Onks Italiassaki käytössä joku ”ennakkoon ostettu lipetti”-systeemi. En muista. No, ehkä perästä kuuluu.

Tie tupsahti kentän reunalle ja alkoi kiertää sitä, eikä pensa-asemaa näkynyt. Kello kävi ja arvoin lähteäkö sokkona etsimään vai varmistaa lennolle ehtiminen. Päätin ajaa tankkaamatta palauttamaan autoa. Palautustiskillä rouva kertoi 40 € sakkomaksusta ja kalliista puuttuvasta pensasta. ”Etkö varmasti ehtisi käydä tankkaamassa ? Asema on ihan lähellä. Neuvon reitin”. Tein uuden tilannearvion ja pakkasin itseni takas autoon ja hurautin ohjeiden mukaan ajaen kohti motaria. Jännitti. Ohjeet oli kuiteni hyvät ja asema löyty nopeesti. Tankki täyteen ja takas. Kiittelin virkailijaa ja sanoin, nyt vaa toivovani, ett ehdin. Hän kysyi vielä kummasta terminaalista lähden. En tienny :) Niinpä puhelu ja hän opasti minut oikeaan suuntaan. Hyvää palvelua.

Ei jonoa ja suoraan tiskille. ”Oletkin maksanut pyörän jo.” ”Öööö, maksoin kyll Helsingissä...” ”Selvä, tuossa lippusi. Pyörä sinun pitää viedä siihen ihan turvatarkastuksen viereen.” Työntelin laukun isojen tavaroiden ovelle ja nostin läpivalaisuun. ”Ok” sanoi virkailija tuijoteltuaan hetken laukun sisältöä putkelta. Siirryin viereiseen turvatarkastukseen ja hups läpi. Olipa nopeeta... Nyt aamupalalle.

Sämpylän jälkeen olinki viimeisten joukossa menossa koneeseen. Porukkaa lennolla tosi vähän, nii kaikki sujuu jonottamatta. Kiva.

Aurinkoinen Malpensa jäi taakse ja paluu Juhannukseen oli tosiasia. Huomenna pitää viell kyllä töissä käydä. Mitähän tekis Jussina ? Lähtiskö vaik pyöräretkelle, ku tiet olis mukavan hiljaset. Ajais vaik Vuokattiin tai johonki :)

Helsingissa pyörä tuli hihnaa pitkin samallalailla ku muutki laukut. Hyvä tietysti, nii, mut pikkuse mietityttää, mihin 75 € lisämaksu perustuu...Ennoo viel avannu laukkuu, mut ulkopuolin näyttää kolhimattomalta. Toivottavasti ei löyvy pettymystä, ku avaa kotona.

20.-21.6. Toipumista

Miltäs nyt tuntuu ? Piti oikee iteltä kysellä, ku ma aamuna heräs.

Fiilis oli hyvä ja hymyilytti. Olin tyytyväinen, ett tuli lähettyy tänne. Monesti epäilytti koko homman älykkyys ja mitä tämmösellä reissulla on oikeesti annettavaa. Nyt tiiän, ett hienon muiston ja iloa sain ainaki. Just sen mitä koko hommalta toivoinkin. Oikeestaan ei ees hirveesti harmita, ett jäi ajamatta se yks kierros, vaikka sitä tässä koko parin vuoden ajan on tullu mietittyy: "Jaksaako, pystyykö, ehtiikö". Itelle vastaus on nyt selvä, mut ku ei ollu tänä vuonna maholista kokeilla, nii se siitä :)

Pikkuse tietty "tyhjä olo", ku ej ookkaa enää eessä juttuu mitä oottaa, mut äkkiäkös noita keksii ja sit taas kiroo itteensä. Olin jo vakaasti päättäny, ett nyt saa loppuu miulta kaikki tämmöset hölmöilyt, mutt enää ennookkaa iha varma :). Malttaako sitä ja toisaalt saako itteensä ees tätä vähää ulkoilemaa, jos ejjoo "mitää syytä" ? Tarttee kattoo ny vähä aikaa.

Tulevan kesän muotihitti, suoraan Italiasta

Kroppa tietää kyllä ajaneensa. Käpälät on väsyneet, polvet kipeet, selkä ihan pskana ja jopa ojentajat on käsistä arat. Hissuksee vaa koitettava liikuksii, nii kyll tää tästä. Tän yhen päivän oon, ku parempiki turisti ja lorvin kaupoiss, mutt jos yhtää tokenee, nii tiistaina käyn vähä ajelees.

Koitas keksii miks tämmöne kuva. Mie en tiiä :) Kai se on jotenki turisti

Paikallista. Samalta kadulta :)

Illalla menin kylille kattoon jalista, mut ku sain pitsan ja kalian nieltyy, lähinki takas hotellille. Ei jaksanu yhtää kiinnostuu. Suoraa ei nukuttanu, mut ei vaa kiinnostanu.

Italiassa ruoka on aika isossa roolissa. "Happy Hour" meinas, ett ostamalla happy hour hinnalla juoman, sait syödä buffetista mahan täytee pikku naposteltavaa, oliiviloita yms.

Jotenki tuo hinnottelu on outoo...

Hyvinpä sitten nukutti. Eilinen auringopaiste oli pilvien tuollapuolen ja keli näytti synkältä. Harmitti
ohuesti, mut minkäs sille voi. Aamupalan jälkeen tutkin huomista reittiä lentokentälle. Pitäsköhä hommata kartta ? Selkeeltä kyll näyttää...toisaalta hirveesti ei viittis eksyillä, ettei myöhästy koneesta. Se tästä viel puuttuis :)

Puolenpäivän aikoihin keli oli mukavasti kirkastunu ja päätin reipastuu. Ajokamat niskaan ja pihalle. "Mihinkös lähtis ? Stelvion suunta vois olla kiva." Niinpä sitte liikennevaloissa mittari raksuttamaan ja ylämäkeen. Pikkasen enemmän vauhtia, ku oli tarkotus, mutt menköön.

Muita ja mie

Keli oli mukava ja hikitipat tippu nenänpäästä. Ajattelin kääntyy takas jossai kohtaa, mut ku kilsat huipulle väheni, nii päätin mennä loppuun asti. Oli pikkusen erillaista ajelua, ku lavvantain himmailu. Kivalta tuntu. Jalka ei tuntunu ihan tuoreelta ja selkä muistutti välillä itestään, mut ei mitää mihi ennois jo vuosien mittaa tottunu. Väkeä oli liikkeellä melko kivasti, vaikka arkipäivä onkin. Osa pyyhälsi ohi ja jokusen taisin minäkin ohittaa :)

Inhottavan mallinen tuo nousu. Eka ~15 km on tasasen jyrkkää, sopivan ajettavaa, jotai 7 % luokkaa. Toki pikku pätkä yli 10ppiä ja jyrkin kohta 14 %, mut sitä ovvaa nakkimakkaran verra. Sit 6 kilsaa enne huippuu tulee "tasanen" pätkä. Miusta tuntuu/ näyttää aina siltä, ett se on tasanen, mut oikeesti siin mennää kokoajan ~5 % nousuu. Joku optis-henkine juttu siin on. Ympäröivä maasto ja just enne "tasannetta" oleva jyrkempi kinkama. Tai jotai. No mut sit jyrkkyys kasvaa pirullisesti ja viimenen 3 kilsaa on 10 %tista. "Tasanteella" ku tyrkkää pikkusen liia lujaa, nii hupskeikkaa onki pitkät kolme kisaa.

14 % ja serpentiineillä jatkuu

Tänää olin viksu ja maltoin pitää rasituksen tasasena koko nousun. Ahistihan se loppu, mut nii kai se vähä kuuluuki. Tän päivän täysii oli meikäläisellä 1:50, liikennevaloista Cima Coppi kyltille. Ehkä "numerolapun" kaa ois lähteny 5 minsaa pois, mut 10tä tuski. Josku tultava levänneenä koittaan :)

Jaksetaanha tuua roskamme ite pois, eikä heitetä niitä tienreunaan. Kiitos.

Korkein kalia evö :)

Huipulla paisto kivasti ja tuntu lämpimältä, nii menin terassille kalialle. Hetken ku istuksin tuopin äärellä, nii huomasin, ettei ollukkaa erityise lämmin. Tuuli napakasti ja laskettelurinne kuitenki täydessä toiminnassa iha vieressä. Tuulitakki päälle ja alamäkeen, mars. Alkuun laskettelin reippaammin, mut lumirajan alapuolella oli sevverra lämpimämpää, ett himmailin katteleen maisemii. Ei niihi vaa kyllästy :)

Hauskannäköstä muute. Yhessä serpentiinissä katoin nousevaa kaksikkoa. Hoikka, urheilijan näköne mies tuli ylös hyvää kyytiä, mut ohi pyyhälsi Rouva collegehousuissa ja 29" täpärillä. Hymyssä suin vielä. Sen hetken löi tyhjää, kunnes älysin, ett sähkövehjeshän sillä Rouvalla oli. Nauroin ääneen :) Ei oo viel tottunu noihi häristimiin.

Ny o ajot ajettu tälle reissulle ja eessä pakkaamine. Toivottavasti pääsen huomenna ilma ongelmia...ensi kentälle ja sitte viel pyörän kaa Suomeen saakka. Kyll oli hyvä reissu eikä ainakaa yhtää laannuttanu meikäläisen vuoristokuumetta :) Pitää alkaa suunnitteleen :)

Hotellin oven edessä on hyvin tilaa parille autolle :)

PS. Yks mies oli kielloista huolimatta ajanu VEBissä sen viimesenki kiekan. Ei se tie mitää sortunu ollu. Oli kyll liikahtanu, nii ett asfaltti repeilly, mut paikallaa keikku. En tiiä kuitenkaa oisinko ite uskaltanu kokeilla onnee, ku ei se mitenkää tukevasti siell rinteellä voi roikkuu...No, suoritus kuitenki hyväksyttii ja hän oli tän vuoden ainoo kaurispatsaan saanu. Meitä 3 kierrosta ajaneita oli 39 ja kaikkiaan reitille lähti 110 kuskia.

18.-19.6. Valtellina Extreme Brevet

2.päivä

Aamu aukesi ennen kellon sointia ja tarkastelin viimeisimmät sääennusteet päivälle. Joo, jossain välissä sataa ehkä vähän, mutt pitäis olla parenpi ku eile. Tie näytti partsilta katsottuna vähän kosteelta, mutt kuivuu varmaa nopeesti. Siispä astetta kevyemmät varusteet päälle.

Liruttelin kisakeskukseen aamupalalle ja pikkusen tiputteli vettä, mutta menin sisälle sen ihmeemmin asiaa ajattelematta. Osa porukasta oli jo pakannut kamansa ja suunnannut eilen kotiin ja jotkut lähteneet reitille aiemmin aamusta. Lähtijöitä näytti kuitenkin vielä olevan. Myös uusia naamoja, jotka ajavat vaan tän toisen päivän ajot. Maha pullolleen, eilisestä viisastuneena ja taskut täyteen evästä. Starttailin pikkusen yli 6. Perälauta lähtemiselle oli klo 7.

Ajelin reitille ja ajattelin:”Alkuun 4kynppii alamäkee. Viel kymppi siitä mistä eile käännyttii Mortiroloon.” Käänsin hotellin ohi ja alamäki alkoi. Jo muutaman minuutin laskemisen jälkeen huomasin, ett tihkusade pitää tien sopivasti kosteena ja renkaista roiskuu, nii kastun alhaaltapäin tulevasta vedestä aivan kokonaan. Myöhäistä katua, takas en lähe ajamaan. Laskin tuttua reittiä ja koitin kyyristellä pyörän päällä suojaan viimalta ja katselin kylissä olevia lämpömittareita. +11, +13, +12...ihan pitäis olla lämmin, mutt vapisin niin, ett koko pyörä heilu. Oli autuasta, kun ”sai” pysähtyä liikennevaloihin.

Toista tuntia laskettelin Adda-joen vartta, ennen ku tulin risteykseen, joka armahti ylämäkeen. Juuri enne kääntymistä miut tavotti kaks tuttua italiaanoa, joiden kanssa olin jutellu edellisenä päivänä paljonki. Lyöttäydyin heidän matkaansa. Nousun mukanaan tuoma lämpö tuntui hyvältä ja pidin sadetakin päällä seuralaisteni pysähtyessä riisumaan omiaan. Nousin rauhallisesti junaradan viertä, etsien mukavan tahdin ajamiseen.

Rata oli hauska ja hauskuudestaan kuuluisa. Se tekee täyden ympyrän, niin että junan veturi menee melkein viimeisen vaunun alta, kun rata kiertää spiraalina kohti laaksoa...ja tietysti samma på svenska, eiku ylöspäin mentäessä toisinpäin. Junakin tuli sopivasti, niin pysähdyin katsomaan. Vekkulia, kun pitää keksiä kaikkea kommervenkkiä korkeuserojen takia.

Hyödynsin pysäyksen ja mutustelin evästä sekä vähensin sadetakin pois päältä, sen verran olin jo kiipeämisestä lämmennyt :) Oli hyvä. Italialaisetkin tulivat kohdalleni, joten jatkettiin kinpassa. Tai ei kinpassa, vaan muutaman kymmenen metrin välein, välillä paikkoja vaihdellen. Jokainen ajoi omaa ajamistaan ja ihan ei mennyt yksiin, mutta samaa tahtia edettiin kaikki.

Muistin nousun olevan kaksivaiheinen. Ensin vajaa kymppi ja sitte reilu viitonen tasaista, kunnes lopulta parikymmentä kilsaa yhtämittaista nousua. Saavuin ensimmäisen vaiheen laelle hieman italialaisten perässä, mutta ajelin heidät kiinni ja vedimme jokainen pätkän navakassa vastatuulessa. Juuri ennen seuraavan ylämäkiosuuden alkua tie kohtasi viistosti junaraiteet. Keulamies varotti hieman myöhään ja pikkusen tiukalle meni ajolinjan muuttaminen. Osuin raiteisiin melko loivasti ja jännäkakka pöksyssä hypytin pyörää raiteiden yli. Muuten hienosti, mutta takarengas osui jälkimmäiselle kiskolle luistaen kuin jäällä. Onneksi paino oli eturenkaalla jonka pito riitti. Hiukan säikäytti, mutta hyvin meni :)

Nousu tuntui loputtomalta ja vastatuuli tehosti eilisen päivän väsymystä, mutta maltilla keskityin ajamaan pitäen rasituksen kohtuullisena. ”Mäki loppuu joskus, mutta tuulelle ei mahda mitään” oli mielessä ja annoin välillä myös matkakumppaneilleni tietoa jäljellä olevista nousumereistä. Heidän mittarinsa eivät korkeuksista piitanneet, joten ainakin muutaman iloisen yllätyksen kokivat, kun sanoin:”Enää x00 m noustavaa :)”

Kontrollin merkki

Hyvää fiilistä

Oli kohtuullisen voittajafiilis, kun Forcolan laki lopulta jäi pyörän taakse ja sai kurvata leimaamaan kontrollikorttia. Toverukset jatkoivat heti matkaa kohti laskua, kun taas minä päätin ottaa kupin kahvia lämmikseeksi. Siemailin vahvan kahvin jutustellen muiden paarissa olleiden kanssa, kunnes oli aika jatkaa matkaa. Kylmyys hirvitti jo sisällä, mutta koko karmeus iski vasta hetken laskettuani.

Hyvät värit. Baarin opasteissa...

Tie oli upeapintaista, loivasti kaartelevaa sorttia, eikä jarruun tarvinnut koskea. Mittari näytti jatkuvaa 5-70 km/h vauhtia ja vapina oli väistämätöntä. Ehkä kerran aiemmin, olen odottanut alamäen loppumista yhtä hartaasti kuin tuon reilun 10 km aikana. Tietenkään lasku ei kestänyt kuin lyhyen ajan, mutta tuntui sitäkin pidemmältä. Joskus hellepäivänä pitää kyllä tulla laskemaan tuo lasku. Hieno pätkä :)

Ei näytä miltää tuo nousu, mut ihmeesti tuntuu käpälissä

Reitti kääntyi Livingon laitamilta kohti vuoria, joten taxfree ostokset jäivät tekemättä. Erikoinen paikka tuokin. Kuinka yksi kaupunki on pystynyt säilyttämään verovapauden EU:n sisällä... :) No, minulla jäljellä kaksi lyhyttä nyppylää ja nousut on noustu.

Passo Eiralle johtava tie pysyi maltillisessa kaltevuudessa ja sain pidettyä vaihdetta pikkuisen isompana. Kilometri ennen huippua mutkan takaa ilmestyi näkyviin tuttu parivaljakko. Jatkoin omaa vauhtiani ja hujautin italianpoikien ohi. Pysähdyin huipulla varmistaakseni etten missaa kontrollileimaa, mutta tarkastuspiste oli vasta seuraavalla huipulla. Muutama kilsa alamäkeä ja vajaa viitonen ylös.

Naatiskelin auringonkin ilmestyessä lämmittämään selkää. Oli hieno pyöritellä kohti viimeistä vuorenhuippua ja tietää, että urakka oli käytännössä siinä. Foscagnon huipulla oli vastassa järjestäjän edustajia ja hymyt olivat herkässä. Leima korttiin ja sadetakki niskaan. Nyt ei tullut enää edes kylmä. Alamäkeä jatkui liki 20 kilsaa ja laskettelimme sen porukassa italialaisten kanssa.

Kisakeskukseen päästyämme saimme kaikki lämpimän vastaanoton ja tunnelma oli kaiken kaikkiaan hieno. Viimeistä kontrollileimaa odotellessa käteeni kannettiin kupillinen kahvia ja selkäänläpytyksiä tuli useampiakin.

Loppupastat ja palautuminen käyntiin hyvällä juomalla

Siirryin pukutiloihin ottamaan märkiä varusteita pois ja menin syömään. Pastalautanen tarjottiin taas höyryävänä ja tapahtuman johtaja toi pöytään olutta ja viiniä. Huomatessaan minun hieman värisevän, hän haki takahuoneesta fleesen ja puin sen mielihyvin päälleni.

Kotiinviemisiä

Jälkiruokakahvia hörppiessä pöytään istahti vielä lehtimieskin, joka jututti kaukaista vierasta :) Tapahtuman johtaja piipahti hetkeksi pois pöydästä ja tuli pian takaisin ojentaen minulle järjestävän organisaation sadetakin, pyöräilysellaisen, siis:”Special gift for You”. Olin häkeltynyt :) Kiittelin tiety kovasti ja taisin mennä ohuesti lupaamaan jotain ensi vuodestakin :) Jäihän nyt kuitenkin luonnonvoimien takia osa lenkistä ajamattakin...

Pyörin vielä hetken kisakeskuksessa ja moikkailin tuttuja naamoja, mutta pian oli pakko lähteä hotellille suihkuun ja kuiviin vaatteisiin. Sertifikaatti ja ”Finisher”-lippis vielä kansliasta ja eikun kiitos ja moikka USB ja VEB2016.

18.-19.6. Valtellina Extreme Brevet

Nyt se sit alkaa. Liki pari vuotta sitte asetettu tavote on enää toteuttamista vaille valmis.

1. päivä

Yön nukuin jopa yllättävän hyvin ja rauhassa ja heräsin levänneenä kellon soittoon 3:15. Hissukseen laittelin ajokamppeet päälle, samalla ku kurkistelin verhonraosta kosteaa tienpintaa. Ei satanu. Hyvä. Ilmakin tuntu kohtuu lämpöiseltä. Ei paha sekää. Reppu selkään ja kisakeskukseen aamupalalle.

Herkkua on siinä monenlaista

Olin paikalla muutaman minuutin yli 4 ja paikalla oli muutama kymmenen muutakin retkelle lähtevää. Aamupalapöydästä löytyi mukavasti erilaista evästä, joten mahan sai täyteen. Moni teki eväät tai otti hedelmiä taskuun. Minä olin varannut panaanini kaupasta, ku en tienny, mut varmuus parasta :)


Täyttelin juomapullot ja juttelin muitten osallistujien kanssa. ”Reitti on merkitty asfalttiin nuolilla, mutta tarkkana kannattaa olla. Vesi jota tulee vuoripuroista tehtyihin vesipisteisiin on juomakelpoista...” Sain kaikkee hyödyllistä tietoo heti alkuunsa ja fiilis oli korkeella. Pikkusen vaille klo 5 lähdin pihalle odottelemaan lähtöä. Karvan yli 5 tapahtuman johtaja tuli paikalle ja piti pienen matkaanläksijäispuheen ja brevetajon henkeen seurue lähti liikkeelle ilman ihmeempiä lähtölaukauksia. Osa ajajistahan istui vielä rauhassa kahvilla.

 

Minulla ja osalla muista edessä siis 454 km taival, jolle kertyy nousumetrejä 12 118 m. Reissu ajetaan neljänä lenkkinä, käyden aina ~100 km välein kisakeskuksessa. Aikaa hommaan varattu 40 h. Valtaosa aamullakin lähteneistä ajaa vain yhden tai kaksi kiekkaa, näin minulle reitillä kerrottiin, kun ihmettelin joidenkin kovaa vauhtia heti alkuun.

Ensimmäinen 3kymppiä lasketeltiin paikallisittain loivaan alamäkeen ja keikuin polkematta porukan keulilla ja parhaillaan satoja metrejä pääjoukon edellä. Paino on voimaa ja ylipaino... :) Reitistä epävarmana odottelin kuitenkin muita ja tulin ensimmäisen nousun, Mortirolon juurelle yhdessä muiden kanssa. Valtaosa ryhmästä pysähtyi vähentämään vaatetta ja hups keikkaa, niin mattia paineli keulilla myös yhdessä koko maantiepyöräilyn kovimmista nousuista :) Muutaman minuutin kuluttua alkoi kuitenkin takaa puhaltaa pulkannaruja ohi sellaisella loikalla, ettei voinut ku ihailla.

Ajallaan huippu tuli vastaan ja pysähdyin muiden mukana leimaamaan kontrollikorttini todisteeksi reitin seuraamisesta. Hop taas liikkeelle muiden pukiessa vaatetta laskua varten. Itse vaan vetäisin vetskarin kiinni ja kaikki kunnossa :) Olin valinnut ajovaatteet oikein.`Maksamaton mainos (tai oli se aika kallis)` Castelli Gabba 2 Convertible on edelleen paras yksittäinen pyöräilyvaate mitä olen käyttänyt.

Lasku alas Monnon kaupunkiin oli kiva ja hyväkuntoinen. Metsän siimeksessä toki, joten maisemia ei hirveästi näkynyt. Käännyttyäni isolle tielle kohti Ponte di Legnoa huomasin takaani tulevan isomman ryhmän ja odottelin sitä. Lyöttäydyin ryhmään ja vauhti oli sopivan reipasta peesissä ajeluun. Koitin vaan säästellä voimia ja kun keulalla oli muutama innokas vetomies, niin minun ei tarvinnut kertaakaan mennä keulille.

Raikasta on :)

Gavian juurella nostin suosiolla selän pystyyn ja moikkasin muille heidän hyökätessään nousuun. Jäin ajelemaan toisen täydenmatkan kuskin kanssa. Hitaasti nousimme kohti lumirajaa ja sain kuulla, että lähellä huippua asfaltti on huonoa. Sepäs kuullosti ”kivalta”, kun samalla jyrkkyys kasvaa ja jokainen kuoppa ja töyssy tuntuu seinältä renkaan edessä :)

Gavia ahistaa

Tuntupa mukavalle

Nousun loppu alkokin tuntumaan paksulle pojalle melko jykevältä eikä energian säästelystä tullut mitään. ”Täysillä” oli polettava, jos meinas päästä eteenpäin :) Ympärillä oli lunta ja tuuli napakasti. Nopea pysähdys huipun paarissa ja leima korttiin. Hetken juttelin yhden toisen kuskin kanssa ja kas, kuinka ollakaan hän pyysi kertomaan terveisiä fillarifoorumin nimimerkki mkpaa:lle. Maailma on pieni :)

Laskussa huomasi miksi huipun järvi oli vielä jäässä. Viima viilensi turhankin tehokkaasti ja huono asfaltti pakotti puristamaan jarruja reilusti. Vauhdin hidastuminen taas synnytti toisen epämiellyttävän seikan laskeutumiseen. Prätkät alkoivat tulla ohi ja niitäkin piti kytätä. Onneksi asfaltti parani alemmas tullessa ja sai laskea rennosti. ”Sujuupa mukavasti, olen toista tuntia edellä laatimaani aikataulua. Tuli näköjään ajettuu nuo nousut pikkusen kovempaa, ku oli tarkotus...” ja sitten...Aj stana, ett voi prceestä vihlasta kovaa, kun se kramppaa. Onneks olin suoralla tieosuudella, sillä säväytti nii, ett rattiki heilahti ja villari vikuroi hetken aikaa. Laskettelin irvistellen kisakeskukseen ja huvitin pihalla olleita joogatessani pois pyörän päältä. Varovasti kyykkyyn ja pakarat venytykseen. Huh, helpotti...mutta pahin pelkoni oli nyt varoittanut. Ajaminen muuttuu taksimatkaks, jos kramppi iskee kunnolla ja jää päälle, niinku niillä on taipumus miun kohalla tehä. Prkele.

Siittä senkus valitset, nii annos tuodaan pöytään. Aika jees.

Pylly kipeenä pidin evästauon ja sain eteen kannettuna pyytämäni pasta-annoksen. Aika mahtavat järjestelyt, pakko myöntää. Söin, vaihdoin kuivan paidan ja suuntasin seuraavalle lenkille. Stelvio edestakaisin, tai oikeastaan mennessä oikastaan Umbrailin kautta Sveitsiin ja sieltä kierretään Stelvion, Pratosta lähtevään, pitkään nousuun.











 

Kontrollin leimauslaite ja pyryttää

”Tämä on tuttu nousu ja vaikka pitkä, niin helppo”. Ajelin taas sattumalta saman kaverin kanssa, kun Gaviallekin ja juteltiin minkä vajaalla kielitaidollamme pystyttiin. Umbrailin kontrollipisteellä tuuli kovaa ja satoi lunta. Kylmä iski heti, kun pyörän pysäytti. Hop hop, äkkiä matkaan, vaikka tiesi, ettei kylmyys ainakaan yhtään helpota, kun lähtee alamäkeen. Koitin päästä rivakasti lumirajan alapuolelle, mutta eteen ilmestyi letka saksalaisia moottoripyöräilijöitä. Hetken jarruttelin heidän perässään, mutta vilu pakotti kiirehtimään. Muutaman serpentiinin kuluttua pääsin letkan kärkeen ja sain laskea vapaasti. Korkeuden pudottua ja päästyäni puiden suojaan ilma lämpeni ja olo helpottui.

Laaksoon päästyäni laskettelin loivaa myötälettä ja söin eväitä. Aurinkokin paistoi hienosti. Kivaa ja nättiä. Prato tupsahti eteen ja otin suunnaksi Stelvion. Edessä 25 km tasaista nousua 7,4 % jyrkkyydellä. Just sopivaa, joka minullakin vielä menee ”kivasti”.

Ajelin tappavan tasaisesti ja odottelin pääsyä pois metsästä, maisemiin ja kuuluisiin neulansilmiin. Samalla suunnittelin jo reissun toista puolikasta ja laskeskelin, että ajettuani kolmannen lenkin voin hyvin käydä hotellilla nukkumassa kunnon unet aamuyön pimeimpinä hetkinä, ennen viimeistä lenkkiä. Saisin kokea yöajoa Livingon lenkin loppumatkalla ja viimeisen lenkin voisi nautiskella maisemien kera :)

Yhtäkkiä tajusin vauhtini pudonneen ja vaikka koitin keskittyä, niin se ei noussut. Myönsin. Nyt mennään rasvoilla, hiilarit on poltettu ja bonk on tosiasia :( Tuli niin yllättäen ilman varoitusta että stana. Ei alkavaa väsymystä ja sitten yllättävää piristymistä, kropan polttaessa ylikierroksilla viimeiset hiilarivarastot , ei mitään ennakkoilmoitusta, vaan kerrasta poikki. Pyörä sivuun ja loput energiageelit suuhun, vaikka sen tietää olevan liian myöhäistä. 30 min aikasemmin ja tilanteen olis voinu pelastaa.

Hetken mietin vaihtoehtoja, joita ei ollut. Pyörän selkään ja ylöspäin, nyt seinäjyrkältä tuntuvaa nousua. Mittari näytti vauhdiksi naurettavia lukemia, joten vaihdoin näkymäksi korkeuden ja aloin laskemaan jäljellä olevia metrejä. Hitaasti ne vähenivät, mutta kokoajan kuitenkin vähenivät :) Pian eteen ilmestyi toisen kuskin takarengas ja nauroimme toisillemme. Tiedä kumpi oli enemmän puhki, kun jatkoimme matkaa yhdessä. Juttelu ja yhdessä ajaminen jeesasi muutaman kilsan, kunnes miun oli pakko pysähtyy kolme kilsaa enne huippuu ja kävellä vähän. Kaveri ei olisi millään halunnut jättää minua yksin ja moneen kertaan kyseli, olenko varmasti kunnossa ja selviänkö. Vakuutin pärjääväni ja toivotin hyvää matkaa.

Helpompaakin ois voinu olla tuon nouseminen.

Pienen tepastelun jälkeen sain jalkoihin sen verran eloa, että kampesin pyörän päälle ja jatkoin matkaa. Asfalttiin maalatut kilsamerkinnät ja jokaisessa neulansilmämutkassa olleet järjestysnumerot kertoivat huipun lähestyvän. Vielä viimeisellä kilsalla minun oli pakko nousta pois pyörän päältä ja taluttaa pätkä. Huh. Olipa helpotus päästä huipulle. Ostin ekalta kojulta ”hodarin” ja limun ja istahdin tuulesta piittaamatta penkille pureksimaan sämpylää. Sitten paariin leimaamaan kortti ja kupillinen kahvia. Vaan eipä auttanu kauaa istuksia. Alas ja syömään kunnolla. Laskussa uutta suunnitelmaa kehiin ja plän pii muodostui. Nyt muutama tunti lepoa ja yön selkään kohti seuraavaa lenkkiä :)

Braatwursti, hapankaali,mausteet. Nam.

Vahva kahvi tuli just oikeeseen osotteeseen

Sujuttelin Bormioon ja kun annoin korttini leimattavaksi minulle kerrottiin, että viimeinen lenkki on peruttu, koska maanvyörymä oli katkaissut tien Gavialle. Siispä enää yksi lenkki ajettavaa...plään sii ja pastan jälkeen täysille yöunille hotelliin ja aamulla pirteänä liikkeelle.