maanantai 31. joulukuuta 2018

31.12.2018 Vanhaa vuotta ja eteeppäi

Semiperinteisestihä se syksy taas lipsahti. Soffan seireenilaulu oli monena päivänä liia kutsuva ja pääki oli täynnä fillarointii. Ej kiinnostanu ajella sateessa, eikä oikei muutenkaa. Pari kuukautta meni käytännössä treenaamatta. Muutaman ulkoilun tein viikottain, mut hiki ei päässy vaatteita syövyttään. Noh minkäs teet...

Talvipäivänseisaus tuli kuitenki ja kaikkee järkee vastaan lähin rimpuileen herrojen kans Lappeerrannasta läpi yön kohti Tamperetta. Pääsin viä itte piirtään reitin kartalle ja valitsin ideaks sopivasti hölmöilyy hiekkateillä ja pikkutiemutkitteluu, ettei pääsis paksu poika liia helpolla.

Mentii Juhan kaa Boulder Saimaalle mis Tuomo ja Perttu jo hörppi klökii. Kellon lyödessä laitettiin ittemme liikkeelle ja nokka kohti länttä. Taavetist alko melkone seikkailu luistinratatietä pitki ja sai ajaa kieli keskellä suuta ja puristaa pakaroita yhtee, ettei jännäkakka olis livahtanu pöksyyn. Selvittii ehji luin Kaipiaisii, mis tehtii järkipäätös ja siirryttii isolle tielle, enneku kukaa satuttaa ittensä.

Yö meni melkolailla rajotinta vastaan ajaessa, kyll oli kunto päässy pskaks...taas kerra :). Matka kuitenki eteni ja fiilis oli koko porukalla kivan rento. Törmättii matkalla lumipöpperöönki. Lahde kohdalla oli tullu lunta, mut onneks liikenne VT12lla oli yöllä tosi hiljasta ja pystyttii ajaa rengasurassa, nii lumi ei pahasti sotkenu etenemistä.

Pitkän yön jälkee oli makeeta kurvata Ruusendaalin pihaan ja kömpii saunoon kymmenie muitte tyhmie joukkoon. Ennätysosanotto tapahtumassa. Hienoo :).

Lauteilla alko vähä jännittää seuraavan viikon Espanian leiristä selviimine...Karin kaa oli sovittu kilsojen nielemisestä, mut varsinaisesti ei ollu luottavaine olo omaan jaksamiseen. Mut sillä mennää mitä on tarjolla.

Menin Torreviejaan torstai iltana. Seuraavana päivänä alotettiki sit leiri napakasti lepopäivällä, nii saatii mukavasti löysät pois häiritsemästä ajamista :). Lavvantaina avrinko lämmitti kivasti, ku lähettii Karin ja Anniinan kaa ajeleen. Ajettii lenkki kivan rennosti yhen nousun taktiikalla. Just namu totutteluajo. Tuntu tosi kivalta. Kuumakin oli, +24C :).

Jouluks Kari oli valmistellu ihan huippu espanjalais-suomalaisen tapaspöydän ja nautittii iltaa hyvällä mielellä. Juteltii ja naurettii, niinku ystävie juhlassa kuuluuki. Tosi upee kokemus. Mii laik.

Päivittäi käytii ajaas, Kari ohjelmansa mukaa ja mie vähän lopusta lintsaten lyhempii, ku pohjat tosiaa oli vähä mitä sattuu :). Sit tuliki leirin huipentuma. Suunnitelmana ajaa RAAM-treeni läpi espanjalaise yön. Kimmo ja Anniina lähti huoltoautolla treenaan crewn-toimintaa ja mie peesaamaan Karii fillarilla.

Piettii alusta asti maltti vauhin kans ja Kari testas nestemäist energiatäydennystä ens kesän protokollaa mukaillen. Mie pysyttelin hyväks havaitsemallani limu-karkki dietillä. Keelejäki kyll otin jokusen. Mut sit kans olin sopinu crewn kaa, Karin pään menoks, pikku källin ja ajatuste herättäjän. Yhellä tavvolla miulle oli oottamassa pitsa, jota söin korostetun nautiskellen Karin vetäessä energiajuomiaa :). Oli hyvää :)

Ilma oli auringo laskettuu viilenny nopeesti ja ku päästii vuorille, nii lämpö meni pakkaselle. Kuura peitti tienpientareet, eikä meinannu millää kestää lämpimänä. Onneks olin käyny ostaas lisää vaatteita. Ennois uskonu Espaniassa ajavani fillarilla -4 C pakkasessa läpi yön.

Muutama mesta osu reitille, joista näki ett päivänvalossa huikeita nähtävii. Alcala de Jucar tuli merkattuu kartalle isolla rastilla. Ihavvarmasti meen käymään päivänvalolla ja kattoon sen mestan kunnolla.

Hissuksee matka ja kylmyys nakers miu mieleen ja tein päätöksen "Ku aurinko nousee, nii kiipeen auton kyytiin.". Tavallaan huono omatunto, ku Karille jäi viel yli 150 km ajettavaa yksin, mut aattelin, ett valosassa se on kuitenki jees.

Aamun valkenemine vuorilla oli ihassaatana upee näky. Kannatti palella kellon ympäri niitte muutaman minuutin takii, ku pimeys käänty taivaarrannan punerruksesta valoks. Ihammehuissaa.

Käytii aamukaffilla jonku pikkukylän paarissa, mis oli huikee hulina. Metsästysseuran herrat valmisteli jänisjahtii ja nautti kaffejaa. Puhalsin lenkin itteltäni poikki ja lähetettii Kari yksin maantielle. Hurautettii huoltoauto takas Torreviejaan ja sain lämmintä vaatetta päälle. Taivaallista. Käytii viel ajeleen autolla, jos oltas löydetty Kari, mut reitit meni jossai kohtaa ristiin, nii palattii takas kaupunkii ja hommattii Karilleki pitsa oottaan.

Ootellessa vaivuin uitutukseen ja aloin pakkaan kamoja nippuun kotimatkaa varte. Pska. Oli upee reissu ja erityise vaikeeta lähtee kotii, mut onneks aina pääsee takas :).

Muutaman tunnin päästä Kari kurvas kämpille, liki 6markkaa ajaneena. Mies oli intoo täynnä. Kone. Upee urheilija. Pitsaa koneeseen ja seuraavaa treenii suunnitteleen. On se kova :).

https://www.facebook.com/Tavoitteena-RAAM-maaliviivan-ylitys-384722171541372/?__xts__[0]=68.ARBX9jK-JH4Sgy1bDo43oFIRa75og2dfriXL1wlqApva7yhuDSeu6t5SUGE3ta8dGCWTLHwdqTus_ucd6dm0AWy4JSdS3NAH5M6mkiPR5pUDtwfa-wRjejrU_NUaA71dG5C-WUcJFCGWK6AYe8ZDY7yZUQxQij0Gq9yx4iq9k6ZMvA5oFYXzwQl92zkKqf8QyTw8ZsWZZMG4v575PIT19w1CYEPsdtdO14a8CK8RiP6WYN0VJ6XmRp0p8E8z87305RBohJpMxfdrectzW6CJyR51JP0B8oxzw8NePJPsUrdSUaLa2uu8e1DMxns0-eHWoSPQhJHG9_By0YrzXsk5ZNuV9VBZpB4kNKaUTyEzYiHF0BTJ4grrbg

Aamulla heräsin kurkku karheena ja nenä vuotavana. Oikee ratkasu jättää eiline reissu keske...vaik tuski ne loput kilsat ois enää tätä tautii mihkää muuttanu, normi vilustumiselt vaikuttaa. Kari nakkas miut kentälle ja halatessa sovittii seuraavat yhteiset askelmerkit kohti RAAMia maaliskuun leirin muodossa. Muutama kk vaa ja taas pääsen :).

Kaikkiaan hieno reissu. Tapahtumii riitti ja yllätyksii ei puuttunu. Parhautta. Elämä on :). Kiitos Kari&co.










sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Loppusuora

Ruska2018, 8.etappi

Kylä nukku viel ku liu`uin maantielle. Oli vähä haikee fiilis ja tuntu, ett aikanen startti osu just  kohalleen. Sain rullailla sumuisen maiseman läpi omissa ajatuksissa ja ihailla aamun valostumisen, ilman mitää häiriöö.

Matka taittu riuskaan sivutuuleen ja loivaan myötämäkeen vauhdikkaasti. Aloin mielessäni arpomaan reittivaihtoehtojen välillä. Kääntyäkö vuoriston keskellä kulkevalle reitille vai jatkaa lähempänä rannikkoa kulkevaa isompaa tietä. Tein päätöksen ja käänsin vuorille. Tie ampui välittömästi kohti taivasta ja kun samalla kulkusuunta muuttu suoraan vastatuuleen, nii pikkupiru olkapäältä alotti narinansa tyhmästä reitistä. Sinnittelin päätöksen kanssa hissukseen eteenpäin ja koitin vakuutella, ett lopulta se osottautuu oivaks valinnaks. Muutaman kerran jätin polkasematta ja meinasin kääntyy, mut sit pääsin riittävän kauas, ettei takaskääntymisessä olis ollu enää mitää järkee ja tyydyin kohtalooni.

Olo oli kuitenki tympee ja koko homma tuntu tyhmältä. Vettäki sato ja asfaltti oli pskassa kunnossa. Ei ollu kivaa. Jännää kui mielialat vaihtelee laidasta toiseen ihan muutamassa minuutissa. Matkan aikana kertyny väsymys, kolotukset, muistot, lopun lähestymine...kaikki se vaikuttaa kui asiat menee pääkoppaan.

Tuuli oli ihajjäretön ja vaik rinteet välillä vähä suojas, nii välillä puuskat otti kunnolla kiinni ja puisteli kunnolla. Kiipesin taas yhen kukkulan yli ja käänsin pystysuoraan laskuun. Vauhti kiihty hetkessä ja kauhulla katoin edessä aukeevaa peltoaukeeta. Suora sivutuuli taivutti puut luokilleen ja heinä makas maata vaste. "Ej prkele, nyttei hyvä hytky !" Viiletin viimesten suojaavien puskien ohi ja varauduin iskuun. Tuuli tarttu kiinni ja väänsin vastaan. Fillari kulki aivan kyljellään, ku nojasin vihasta viimaa vasten. Pikkuhiljaa vauhti hidastu ja uskaltauduin nouseen istumaan pystympään. Puhaltelin säikähdystä. Ennoo ikinä enne pelänny tuulta pyöräillessä, mut siinä meinas kyll lirahtaa pöksyyn. Pellon toisella reunalla noussu 15% rinne meni siinä kuohussa ylös, ilman ahistamista. Adrenaliini tekee ihmeitä :). Meni tovin, enneku rauhotuin. Puuh... 

Kyllästymine palas ja pää riipuksissa ajoin huoltiksen pihaan ja raahauduin sisälle. Mitää ei tehny mieli, mut oli vaa saatava hetki jotai muuta ku fillarointii. Otin kaffin ja menin maksaan. Kortti ei toimi...? Mitä hittoo ? Käteistä ? Ei miulla oo ku €uroja, sorry. Antaa olla, saat sen ilmaseks :). Kiittelin ja menin pöytään hörppiin juomaa. Sisään tuli autonsa tankannu mies. Senkää kortti ei toiminu. Katoin puhelinta. Ei kenttää. Ok. Jotai häikkää yhteyksissä, eikä vika ollukaa miu kortissa :). Huh.

Sade oli tauonnu, ku lähin taas liikkeelle. Muutama kilsa ja taas ropisi. Pysähyin laittaan takin takas päälle. Olin taas naama näkkärillä ja kaikki oli hienointa. Tauko oli toiminu :). Tie pieneni ja kulki vuorte välissä, joen rotkon reunalla. Koskena kuohuva vesi oli upeen näköstä ja ylhäällä näkyvä lumi täydens näkymät. Huokailin ja kiittelin itteeni reittivalinnasta :). Aivan järjettömän hienoo. Jylhää ja karuu seutuu, eikä vihmova sade muuta ku korosti nautintoo.

Lopulta tulin vedenjakajalle ja tie laski hienosti kiemurrellen kohti merta. Käännyin isommalle tielle ja vaik olin "pelänny" liikennettä, nii eihä siellä ketää kulkenu. Jokunen matkailuauto enää paikalliste joukossa.

Hyvä oli ajaa viimeselle kontrollipisteelle Hattengiin. Hieno levähyspaikka vuonon rannalla. Olis ollu hieno mesta vaik yöpymisee. Nuotiopaikat, katokset, lämmin porsliinivessa :). Mie vaa söin vähä eväitä ja jatkoin matkaa kohti Kilpisjärvee. Nyyttoli vaa loppunautinnot edessä.

Hirvee vastatuuli ja sai hymyillä koko rahalla, enneku raja-asema ja Saanan rinteet tuli näkyviin. Olipa kiva fiilis kurvata maalihotellille ja mennä sisään muide ajjemmi tulleide luo. Hienoo porukkaa. Loppukalia ejjois voinu maistuu makeemmalta. Lopulta miulle jäi 6 tuntii käyttämättä reitille sallitusta ajasta, mut en kuitenkaa viittiny lähtee mihinkää sakkolenkille vaa siirryin loppukaronkaan muitte seurassa.

Kivaa jutusteluu ja hyvää ruokaa. Ei voinu syntyy muuta ajatusta, ku ett ens vuonna uudestaa :). Oli ihannappi reissu, jonka yhteine illanvietto viel kruunas. Hyvällä mielellä pääs vetäytyyn nukkumaan.

175 km/ 12 h. Iha huippupäivä vuoristoradalla...niin fiilisten ku maastonki suhteen. Parasta. Kiitos :).


lauantai 3. marraskuuta 2018

Hitonhitto

Ruska2018, 7.etappi

Onneks aamulla liput lepatteli ja oli lysti lähtee hyvällä jalalla liikkeelle. Heti alkuun piti tietty ajella harhaan. Pyörätie vei tietenki yhestä kurvista kohti kaivosta, eikä jatkanukkaa ulos kaupungista. Mitää viittaa ei tietenkää siihe tarvii laitaa. Samaa mieltä. No, vaa minuutin koukkaus, mut uitutti kui surkeesti fillarit huomioidaa nii monissa maissa. Suomen jotenki ymmärrän, ku liikenteen apinat on tääl vast pudonnu puusta, mut ett Ruotsissaki, jota oon kokematta pitäny sivistysvaltiona myös liikenteen osalta. Nääh, iha sama...

Kiirunan länsipuolella oli mageeta, kaiketi jokilaaksoo, jota  horisontissa rajas tunturit. Oli upeeta ajaa. Junarata kulki tien vieressä ja stanan pitkät malmijunat kolisteli tunturin rinnettä pitki. Lumihuiput ja tunturijärvet tanssi ihanasti maisemassa. Olin iha fiiliksessä. "Kiitos mkpaa", aattelin useempaan kertaan. Yks tunteikkaimmista seteistä fillarin selässä. Aurinko, sateenkaaret, lumihuiput...Abiskon luonnonpuisto kyll sytytti mattiassa ison lapinkuumeen. "Onks aina pakko mennä etelään ku pohjosessaki onnäi ihanaa ?". En tiä, mut vahva haave synty lomaretkestä pohjosen vuorille.

Söin eväät hienolla levähyspaikalla järven rannassa ja kattelin, kui retkeilijät kasas yökamojaan nippuun. Semisti kateelline niille, ku saaneet olla yön ulkona. Ens kerralla :). Lihapiirakka ja vispipuuro ( ....siis. Hetkinen. Oikeestiko Pellosta asti mukana kulkenu vispipuuroo ? Siltä vaikuttaa :). ). Olipa hyvää. Limonaadia juomana, tietysti. Jotain kaupanhyllyn vähiten laittia, kolaa tai "jaffaa". Ei välii. Toimii.

Abiskon kylässä tienvarren "karkkikaupalle" ja energiaa matkaan. Oven vieressä törötti Juhan fillari. Hain hyllystä muutaman litran limua ja suunnistin kassalle. Katselin kymmenen metrin aasialaisjonoa ja huokaisin. Jonossa kohdallani ollut ruotsalaisrovva vilkaisi ostoksiani ja pyysi minut jonoon eteensä (!). Kiittelin ja hän totesi hymyillen limujeni maksamisen hänen edellään olevan "her pleasure". Kiitin, ja päätin lopettaa asian pohtimisen siihen... ööööö...

Pihalla Juha oli juuri lähdössä, kun tulin kaupasta. Oli läheteny Kiirunasta ripeemmin. Täyttelin juomapullot ja käänsin itseni maantielle Juhan perään. Ajelin vattimittaria tujjottaen...en oikeesti sitä tujjottanu, vaa upeita maisemii, mut vilkasemalla välillä pijin tehon kohillaan. Muutaman kilsan jälkee Juhan ajohousujen keltaset pohjepanelit ilmesty näkyviin. Oli hauska seurata, kui mei vauhdit eros maastonkohtie mukaan. Ajoin pikkuhiljaa kiinni muualla, ku jyrkissä ylämäissä, joissa miu ois pitäny tuplata tehot ajaakseni Juhan vauhtii. Maltoin mielen ja saavutin Juhan lopulta. Ajettii hetki rinnakkai ja kehuttii maisemii ja tietä. Sit mie laskin muutaman alamäen vähä kovempaa ja jatkettii omaa taivalta.

Olin iha taivaassa, eikä "jatkuva" ylämäki tai vastatuuli haitannu tippaakaa. Parhautta. Mut masu halus evästä ja ku taikaiskusta, just enne Riksgränseniä oliki ravintola, jonka buffettiin suunnistin. Laittelin sähköhärvelit latautuun ja hain lautasellisen kanasotkua, ku taas kerran Juha ilmesty samoilla ajatuksilla paikalle :). Olipa hauskaa. Molemmat syötii reilut satsit hyvää ruokaa ja tarinoitii mukavii.

Tuntu vähä teennäiseltä, ettei voitu ajaa kimpassa, mut sääntökirjan mukaan mentiin ja Norjauduttiin hajuraolla. Muistikuva vuosituhannen alkupuolen asuntoautoretkeltä oli, ett rajan jälkeen olis yhtä alamäkee Narvikiin. Se osottautu totaalisen vääräks. Alamäkipätkien välissä tie kiipeski välillä reilusti vuoristonousuna. Vaik pettymys puhals naamalle, nii nousujen vastapainoks tulleet huikeen vauhdikkaat laskupätkät sai hampaat hymyyn, enkä vaihtais hetkeekää :).

Lopulta vuorten oli myönnettävä onnistumiseni ja annettava huikea pudotus merenrantaan. Upea setti aina Kiirunasta asti huipentui vauhdikkaaseen alamäkeen. Suosittelen lämpimästi. Alhaalla tie lähti kiemurtelemaan rantaa mukaillen ja muutamasta tunnelista huolimatta fillarointi oli lystiä. Ihmettelin laskuveden paljastamia lahdenpohjia ja merestä pystysuoraan nousevia rinteitä. Matka taittui utopiassa ja huomaamatta tulin Bjerkvikiin. Oisin varmaan menny ohi, mut limupullot vaati täydennystä, nii stoppasin kaupalle ja älysin olevani risteyksessä, mistä piti kääntyy sisämaahan :).

Eturengas nousi merkittävästi ylemmäs ku takagummmi ja hihkuin innosta. Kilometritolkulla tehokontrolloituu kiipeemistä 6-8% nousussa tuntu hienolta. Merinäkymä takana oli jotai mitä, ennoo enne nähny. Hienoo. Laivat lipu pitkin vuonoo ja laskeva aurinko heitti varjot maisemaan. Ihammparasta.

Pimeys laskeutu ja nousin viimeisen vuorinousun laelle. Tuuli työnsi selästä ja vaikka lämpötila putos, nii oli upeeta ajaa omassa valokeilassa ja kuunnella lehmien tai lampaitte tai mitä lie ääni pimeydestä. Ajaessani funtsin matkan jatkoa ja vaik ajo kulki, nii jotenki tuntu, ett ois halunnu nähä mitä ympärillä oli. Stoppasin huoltikselle kaffille ja lataan akkuja. Somettaessani vilahti silmäkulmassa tuttu hahmo ja selkäranka naksahti. Juha kurvasi katselemani hotellin pihaan ja se oli viimeinen kimmoke pysähtyä nukkumaan Setermoeniin.

Kirjauduin hotelliin ja sovin aikaisen poistumisen seuraavalle aamulle. Sain aamupalan huoneeseen. Hienoa. Ravintolassa liityin Juhan seuraan ja söimme hyvät kotiruoka-annokset. Ihan huippumesta.

240 km/ 14 h. Karkkia.



14.10.2018

Ruska2018, etappi 6.

Aamupala jatko samaa rataa ku illan ruoka. Ei ois tehny mieli lopettaa syömist, mut ku ejjaksanu enempää. Oli huippu.

Sade oli tauolla, ku kannoi fillarin pihalle. Renkaist kuitenki roiskutti ja oli viel viilee, nii annoi sadekamppeitte olla päällä. Olipa lystiä. Fiilis oli iha erilaine ku parina edellisenä päivänä. Nautinto oli palannu.

Tie oli ihan parasta luokkaa. Ihmettelin mikä järki oli rakentaa uutta leveetä tietä keskelle ei mitää. Rekkoja kyll kulki melko paljo. Miksköhä ? En älynny. Mut en valittanukkaa, ku oli upeeta laskee menemään sileetä pikipintaa pitki.

Vittangissa tein nopeen kauppastopin ja just ku olin lähössä jatkaan matkaa, näin pitserian seinustalla muutaman fillarin. Kurvasin jutteleen. Kundi pyyhki just suupieliää pitsan rasvoista. Olivat jo käyneet seuraavalla kontrollilla ja saaneet mielestään tarpeeks vettä niskaansa. Taitettu matka näky naamoista, mut hymy oli silti kaikilla herkässä. Tuli itelleki, mikäli mahollista, viel parempi mieli, ku näki muittenki nauttivan hulluudesta iha täysillä :). Ois ollu hauska jäädä jutteleen pitemmäkski aikaa, mut iltapimee ei oottele ja pikipintaa riitti viel, nii jatkettii matkaa omiin suuntiimme.

Tie oli hivuttanu koko päivän ylöspäin ja ku samalla tuuli kävi sivuvastasesti, nii varsinaista vauhdin hurmaa ei matkanteko tarjonnu. Rauhassa huristellen maisema kuitenki vaihtu. Tien varressa seiso iso kyltti mainostaen Svappavaaran pitseriaa ja hetken suunnittelin evästaukoo, mut sit totesin, ett miulla oli etukori ja taskut täynnä eväitä, millä pärjään helposti Kiirunaan asti. Ruokatauon sijaan käännyin tielle E10 ja huh !

Yks surkeimmista esityksistä, mitä pitkiin aikaan ajanu. Uus tie oli vilkkaasti liikennöity ja rekkoja kulki jatkuvalla syötöllä. Kaistat oli erotettu törmäysaidalla ja pientareelle oli jyrsitty tärinäraidat. Fillaristille jäi todella kapee suikale kivien peittämää piennarta ajettavaks, eikä autot mahtunu väistään yhtään. Rekat hidasti hyvi vauhtiaan ja koitti parhaansa mukaa antaa tilaa, mut minkäs teet. Ei todella ollu mikää turvalline toteutus ja olo oli epämielyttävä. Tahtomatta tuli puristettuu kampia ihan liian kovaa, ku halusin vaa pois siitä tieltä. Onneks Esrangen risteys pelasti ja sai hengittää rauhassa.

Palautellen lähin kiemurtelemaan kohti avaruustutkimusasemaa. Maisemat muuttu hienosti ku tie kiipes yläspäi kohti tunturii. Rakkakentät ja männyt kuivalla kankaalla oli kivaa vaihteluu. Horisontissa välkkyvä salamointi kruunas näyn.

ESAn teleskooppiasema, isoine lautasanteneineen, oli eka todiste kontrollipisteen lähestymisestä. Kohta vastaan ajo Juha, joka oli jo käyny kääntymässä tien päässä. Vaihdettii muutama sana ja taas matka jatku. Hetken kuluttuu tie laski jyrkästi alas ja päätty verkkoaidalla rajattuun alueeseen. Tien päässä olevan parkkipaikan reunalla törrötti muistomerkkinä raketti. Sääntömääräinen kontrollivalokuva ja tutustumaan infokeskukseen. Muutaman kaffikupin jälkeen oli taas aika jatkaa ulkoilua.

Tuuli oli yltynyt ja sen suuntakin oli päivän mittaan kääntyny, nii ett vauhti tuntu välillä pysähtyvän. Käpälissä tuntu armotta liian kovaa ajettu pikataival, enkä jaksanu yhtää puristaa tuulta vasten. Hissukseen pääsin takaisin risteykseen, missä piti valita loppumatkan reitti Kilpisjärvelle. Tuuli pisti mielen totiseen painiin. Kääntyäkö takas kohti Suomea ja ajaa myötätuulessa vihellellen, vaiko hyväksyä vastatuuli ja jatkaa länteen kohti Norjaa. Jouduin pari kertaa pysähtymään ja miettimään valintaa. Lopulta sain ittelleni vakuuteltuu, ett länteen kannattaa suunnistaa. Kiirunan valot autto hehkullaan tekeen päätöksen: "Ajan kaupunkii ja pidän tauon, enneku jatkan matkaa, nii saan syötyy ja huilattuu reisiä vähän."

Matkaa oli kymppi, mut olipaha mattia-pojalle pitkä retki. Päätös päivän perälaudasta synty nopeesti ja tuskastuttavan hitaasti pääsin eteenpäi. Eka hotelli ja huone. Huh. Nopee suihku ja syömään. Ikkunan toisella puolen liput lepatti vaakatasossa ja tuuli riepotteli roskia pitki pihaa. Toivottavasti tyyntyy yön aikana. Pääsin just pyötään istuun lautasen kanssa, ku Juha käveli sisään ravintolaan. Samat ajatukset oli syntyny silleki matkan jatkosta ja satuttii kivasti samaan hotelliin. Jutusteltii hetki ja painuttii nukkumaan päivän rasituksii pois kropasta.

250 km/12 h. Mukavan lepposaa ja hyvänmielen ajelua, höystettynä ärsytyksentäyteisellä kiripätkällä. Toivottavasti jalka palautuu unella.         


perjantai 12. lokakuuta 2018

12.10.2018 Shhh...it häpens samtaims

Ruska2018, etappi 5

Lorviaamu hotellissa, ku fillariliike avas vasta 10piltä. Olin ovenkaffassa kiinni heti, ku avasivat ja esitin asian. Sisurit kyytiin ja maantielle. Olipa viilee ilma.

Ajelin hiljasta tierreunaa ja kääntelin kaupalle. Nopeet ostokset. Suklaapatukkia peukalohangalline, meetvurstii ja limuu. Kyll niil taas jaksaa. Kaivoi satulalaukun kätköist lisäpaijan ja puin sen päälle samal, ku juttelin Juhan kaa. Se ties kertoo, ett illal oli ollu pakkasta. Ilmankos tuntu vähä raikkaalt. Toivoteltii hyvät matkat ja lähin ajelemaa kohti Pelloo.

Vei taas hetke ett pääs rytmii kiinni, mut ku oli alla kaks kevyttä päivää, nii muutamassa kilsassa kankeus hävis ja maisema alko vaihtuu. Tai siis, eihä se mihinkää vaihtunu. Samaa mettää siinä tiereunassa kasvo, vaik kui kuvitteli muuta. Vaa tietä ylittävät porolaumat toi ajoittai uutta kateltavaa.

Saavutin Iidan, jolla vaikutti siin kohtaa olevan heikko hetki. Oli ajanu pitkän päivä eile ja kylmyys ja väsy oli ruvennu tuntuu. Tsemppasin ja jatkoi matkaani. Oli hienoo kui erilaisii ihmisii hommas oli mukana ja kui jokaine teki matkasta omannäkösensä. Tuumailin kaikennäkösii, enkä oikei keskittyny ajamisee. Havahdui ku täräytin taas kerra routahalkeemaa. "Piru kui huonoo kuntoo tiet Suomess on päässy. Eikä ne ainakaa parane tulevai...??" Psssssssss... "Ejjoo totta!!"

Takarengas oli puhennu. Laskin kymmenee ja samalla kiittelin luojaani, ettolin hommannu ne kumit Roista, enkä ollu jatkanu matkaa riskillä. Irrottelin renkaa ja pyörittelin sitä käsissä, ettien puhkeemiselle selitystä. Hoh! Eipä ollu ihme, ett oli puhennu. Päällikumin kylki oli revenny. Oisko miulla kerra ajjemmi käyny. Varusteita kotona kasaillessa oli puhuttu, ett pitäskö ottaa varakumi mukaa, mut olin sitä mieltä, ett lottovoitto tulee helpommi, ku päällikumi menee. No, en ollu lotonnu. Ois vissii kannattanu.

Tunnustelin repeemää ja mietin vaihtoehtoi. "Nyt vaa uus sisuri ja pienet paineet sisää. Sit putkelta ajae reilu kymppi Pelloo, mis joku paikka, joss pääsee sisälle kuivaan tekee paikan päällikumii." Rupesin taas rengasjumppaan ku Juha ajo ohi. Huikkasin vastaukseks, ett homma hallussa, eikä hätää. Sisuri alko jo vaihtuu kokenei ottei, eikä menny pitkää ku pääsin taas matkaa. Rauhallista ajoo Pelloon.

Kaupan pihalta lähti just pariskunta fillareilla, nii ajoi ne kii ja kysyi neuvoo. Ne sano, ett iha lähellä oleva autokorjaamo myy fillarinkumei kans. Oltii kyll kaikki samaa mieltä, ett todennäkösesti, miu fillarii käypästä "erikoista kumii" sielt ei löytys. Ajoin kuitenki Pellon Autotarvikkeelle ja aattelin, ett pyydän päästä korjaamon puolelle fiksaan vanhan kumin.

Rengas kouras kävelin sisää ja näytin reikää myyjälle. "En usko...tai ootas.". Sit se meni varaston puolelle. Oottelin kunno tovin:" Tää ovvaa 23 millii levee...?" Ei oo totta! "Siis sehä on just paras ikinä nyt ! :)". Ikinä ois voinu kuvitella, ett noi löytyy gummi autovaraosaliikkeeltä, mut siinä se oli. Made in China luki komeesti kylessä kokotietojen kupeessa. Hep ! Eiku korjaamon puolelle ja kumi vaihtoo. Täydellist. Viel toine pumppu hyllystä, kiitos. Nyt ei prkele enää renkaitte takii jää tää reissu keske. Otin vanhanki kumin mukaan, ku siitä saisin kyll ajettavan alkuperäsen suunnitelman mukasesti paikkaamalla. Kiitin kauppiasta ja renkaat rullas ulkomaille.

Torniojokivarsi oli yksinkertast, mut kivaa ajettavaa ja tykkäsin. Mieliala oli kuitenki jotenki lässähtäny. Rengasshout oli päässy ihon alle ja ku alko sataa, nii totesin ettolin lähteny Ruskaan nauttiin ja sillähetkellä en  nauttinu:"Voin puhaltaa pelin poikki". Ajoin taivaan kyynelte kastelemana tievvarsihotellille kysyyn huonetta. Mieleenkää ejjollu tullu, ettei tilaa olis, mut "Nej" oli vastaus. "Är här annan hotel i stan?" koitin sönköttää. Rouva katto minuu säälie ja otti puhelime. Koht miulle oli varattu huone läheisest pikkuhotellista :).

Ajoi hotellille ja kannoi fillarin huoneesee. Nopee suihku ja syömää alakerran buffaa. Ihammprkelee hyvä ruoka, suklaakakkuu myöte. Suosittu paikka vaikutti olevan, enkä yhtää ihmettele. Kivan intiimi paikka ja jos safka on aina samantasost ku nyt, nii itekki kävisin useemmi, jossois vähä lähenpänä. Maha täynnä ja paljo paremmalla mielellä painui pehkuihi.

160 km/ 10 h. Lopulline lässäys, mut hienoi hetkii ja kiva päätös päivälle. Hyvä päivä. Hymyilin.  

maanantai 8. lokakuuta 2018

7.10.2018 Plääh

Ruska2018, 4. etappi

Yö laavulla oli rentouttava ja heräsin tosi virkeenä. Kerra heräsin yöllä lisäämää nuotioo puita ja aamulla oliki viel hiillos jälellä, nii nakkasi muutaman kalikan hiilille ja aloi aamupalalle liekkie lämmössä. Evästä oli vähä liianki kans, mut söin viimeset kaikess rauhas samalla ku pakkailin makuupussii nippuu. Kanniskelin viel puuvarastol pilkkomiani halkoja laavun penki alle, nii seuraavall laavuilijal on kiva laittaa tulet. Kello oli pikkase enemmä ku olin aatellu, enneku olin lähtövalmiina, mut en silti halunnu jättää hommaa puolitiehe. Oliha miulla aikaa :). Meinasin ajaa seuraavan yön läpi ja olo oliki just sellane ku olin toivonu. Edelliset päivät ei tuntunu kropassa ja olin täyn intoo kaikist hienoist asioist, mitä oli jo tullu etee matkalla.

Ajoi Sallan keskustaa ja tankkasin kaupast evästä. Sit kurvasin vastatuulee, kohti Kemijärvee. Tie oli tylsä. Ei mitää nähtävää.  "Onneks opettelin kesäll kuuntelee musaa ajaessa, niio ees jotai hupii tälleki pätkälle" aattelin monee kertaa, ku lauleskelin mukana :). Lopult Kemijärvi pelasti ja ajoin huoltikselle lounaalle.

Maha täynnä lähin eteepäi ja tuntu, ett maisemat ois muuttunu paljo mukavammaks. En tiiä, ehkä ruoka teki täs kohtaa tehtävänsä. Pääsin noi kymmene kilsaa, ku takarengas tyhjeni ! Ääähh. Toine rengasrikko. Ei naurattanu. Otin puhennee kumin pois ja etin päällikumista syyllisen. Ohut teräslangan pätkä törötti nätist pystyssä renkaa sisäpuolella. Nykäsin sen pois ja kävin kumin viel muutamaa kertaa läpi. Viimene varasisuri livahti käyttöö ja liikkeelle lähtiessä oli vähä orpo olo. Paikkoja oli tietysti mukana, mut silti... Laskin ehtiväni Rovaniemelle enneku urheilukaupat menee kii. Sinne siis ja repulline uusii sisureit, enneku jatkan yöhö.

Roissa taluttelin itteni isoo kauppakeskuksee, joss oli kaks urheilukauppaa. Menin ekaa ja katoin pyöräosaston hyllyyn. Täh ! Laatikkotolkulla maasturin renkait, mut ei yhtää maantiefillarin kumii ! Silmät hämmästyksestä pyöreenä menin toisee liikkeesee. Ei ees niitä maastopyörän kumeja! Olin puulla päähä lyöty. Kysyi neuvoo myyjiltä. "Ehkä Clas Ohlssonilla on. Jotai siel ainaki on, mut en tiiä onks noi erikoisii, ku siulle pitää olla." Häh? Iha tavalliset maantiefillarin kumit miulla on...? No, eiku sekatavarakauppaan. Noup. Öööö...mitäs sit? "Aamulla aukee tuoss vieress oleva pyöräliike, ehkä niillä on.". Jaahas. Hetken kyll keräilin itteeni. Nojailin kauppakeskuksen käytävällä fillariin, miettien vaihtoehtoja. Ilman sisureita vois jatkaa, mut... Majottumine jo Rovaniemelle taas romuttas idean loppuu kohti pitenevistä ajopäivistä. Valitsin seiftin. Lässähtäneenä talutin fillarin hotellille ja otin huonee :(.

160 km/ 11h. Pska. Kaikki oliki menny tähä asti liiaki hyvi suunnitelman mukaa. Fiilis oli aika tympee.

lauantai 6. lokakuuta 2018

5.10.2018 Niinpäs jatkuuki

Ruska2018, 3.etappi

Heräsin virkeenä just enne kelloo eli meni ihanappii. Silmät puhtaaks, tavarat nippuu ja aamupalalle.

Muutaman minuutin oottelun jälkee pääsin yhessä Pompon kaa ekana aamupalan kimppuu. Pompo oli illalla ollu hotellilla vähä enne minuu ja kerto, ett minuu nousun alapäässä vastaan tullu Saku oli joutunu pettyyn, ku respa oliki menny kii jo kynpiltä, eikä lämmintä petipaikkaa ollukaa löytyny. Sei ollu hoksannu ilmotaa myöhäsestä tulostaa.

Syötii vimpan päälle evästä ja useempi muuki kuski liitty seuraan. Ne oli olleet lähistöllä pihamajotuksessa ja tulivat hotellille vaa tankkaa mahat... ja kuivatteleen hetkeks.

Nopeet aamutoimet viel ja täynnä virtaa kohti Pikku-Syötteen nousuu. Nousu oli pitempi ja loivempi ku isoveljensä huipulle. Laittelin kuitenki pienimmän vaihteen ja pyörittelin kevyesti ylös. Viimenen pätkä oli kyll napakka ja siin joutu puskeen iha tosissaan, enneku tasane parkkis alko. Pakolliset mietsit ja matka jatku.

Kumpuilevaa tietä ja mukavia maisemii...aina ku jotai näki. Vähä suomalaiste maanteije ongelma. Hienoi järvii ja kukkuloita olis ympärillä vaik kui, mutku joka paikassa kasvaa mettä iha tierreunaa asti, nii mites niitä maisemii näkys :(. Onneks välillä sai kuitenki ihailla näkymii ja tie meni pitkii pätkii upeeta harjuu pitki. Porot tien vierellä täydens näkymän. Olipa hienoo ajaa fillarii. Tykkäsin ku puurosta.

Tavotin useemman kuskin ja oli kiva vaihtaa muutama sana aina tavatessa. Kävin Posiolla kaupassa ja ostin reilun setin evästä. Olin päättäny nukkuu seuraavan yön ulkon, nii aamupalaki piti aatella. Pikkase kaupassakäynnin jälkee tie taittu pitkään alamäkee. Rupesin kurkkii mittarista nopeude kiihtymistä. Arvoin meniskö 6kymppii rikki. Totesin, ett menee vaa 55 kilsaa jai nostin katsee:"Stana!". Suoraa eessä seiso poro, poikittai, keskellä kaistaa ! Se tuijotti minuu eikä liikkunu mihinkää. Tien reunassa, just poron kohalla, oli levike. Nopee koukkaus levikkee kautta ja poro jäi taakse. Huh ! Säikäytti tosissaa. Luulen, ett jossoisi viel sekunni tujjotellu mittarii, nii meillei ois ollu poron kaa kummallakaa kivaa. Muistutus tuli. Yllätyksii tulee, eikä voi antaa hetkekskää tarkkaavaisuuve herpaantuu.

Ajellin kevyesti kohti Sallaa ja yhellä levähysalueella huomasin Mikaelin. Kurvasin tarinoimaa. Lyhye juttutuokio jälkee lähettii molemmat liikkeelle. Ajeltii Sallatunturille asti hajuetäisyyvellä toisistamme. Välillä eroo oli satoja metrejä ja välillä oltii melko lähekkäinki. Mei ajorytmit eros ja maastonkohtie mukaa aina vaihteli kumpi ajo pikkasen toista nopeemmi.

Keli viileni nopeesti, samalla ku tunturi tuli näkyvii. Kontrollipiste oli huipulla. Kuinkas muutenkaa :). Ajeltii Mikaelin kans rinnakkai nousutien ekat sadat metrit. Sit tie siirty ojan yli laskettelurintee puolelle ja pinta muutti kivikoks. Kannoin fillarin ojan yli ja katoin sileemmän kohan, mistä vois päästä jatkaan vähä matkaa ajamalla. Lähin liikkeelle, mut en saanu toista klossii heti polkimee ja kiemurtelin pois ajettavalta väylältä. Takarengas osu kiven päälle ja luiskahti sillä seurauksella, ett kumi burppas ja tyhjeni. "Pska!".

Huokailin hetken ja katoin ku Mikael lähti taluttaan pyörää ylös laskettelurinteen "tietä". Noh, käärin hihat ja rupesin kuminvaihtoo. Eihä siinä kummempii. Laittelin sisuriin venttiilinjatkon ja asettelin kumin paikoilleen. "Sit enää pumpata täytee :).". Kova homma pikkupumpulla, mut eihä se kuitenkaa oo ku rauhassa lutkutella. Ööööö...pumpun kierteellinen letku ja venttiilinjatkon kierteetön pää ei sit ollukaa yhteensopivii. Aaaarrgghh... Hetken silmissä vilahti Ruskan tuloslista, jossa oma nimi oli keskeyttäneide joukossa. Rauhottelin itteeni ja aloin virittään pumppausta. Pientä akrobatiaa, sorminäppäryyttä ja takapakan hyödyntämistä, nii kumi alko täyttyy. Huh. Iha haluumaani painetta en renkaasee saanu, mut riittävästi, ett pysty ajaan.

Keräilin just kamppeit ja suunnittelin huipulle kiipeemistä, ku Mikael tuli alas. Ilmeest näki, ett miulla oli seuraavana eessä melkone retki. Lähin taluttaan pyörää ylös. Jyrkkää oli ja "tien" pinta tosiaa kivikkoo. Katoi jossai kohtaa mittarista nousukulman, 22%. Siinä ja siinä, oisko pystyny ajamaan, vaik ois ollu asfalttiiki se tie. Välill vähä kiroilutti, mut fiilis oli kuitenki oikeesti hyvän ja älyttömä hyvän tasoll. Huipull nautiskelin hetke laskenee auringo kajosta, enneku laskeuvui alas.

Kurvailin ravintolalle ja selvitin lähistön laavut. Samalla ehin viel tilaamaa ruuan. Istahin pöytää ja etee tupsahti yks parhaita hampurilaisii, minkä oon syöny. Mausteita oli käytetty kunnolla ja kasvispihvi oli parhautta. Kostee ja koostumukseltaa iha nappii. Kiittelin itteni valinnasta ja keittiöö laitoin kans lämpimät terveiset.

Syötyäni ajoin laavulle ja laitoi tulet. Levittelin kosteet kamppeet kuivumaa ja asettauvuin makuupussissa penkille. Oli hieno fiilis. Parhautta :). Uni tuli nopeest.

~200 km/ 14 h. Taas meni suunnitellusti. Kevyt päivä ja nautiskeluu.  



  

torstai 4. lokakuuta 2018

4.10.2018 Jaahas ja Ruska2018

Lässähti taas kirjottamise into enne Hispaanianretken loppuu, mut aika hyvi jaksoi kuitenki panna tärkeimmät muistii. Koitanpa ny kuitenki jo hiipuvast muistist kaivella lisää tarinaa loppulomast.

Espanian osalta ei enää oikeestaa mainittavii ihmeellisyyksii tapahtunu, vaa alko jo olee kotimatkan ootteluu ne muutama pv mitkä jäi kirjottamatta. Tarinoitii Kain kaa, kaikkie asioitte erikoisasiantuntijoina, paljo eri asioist. Kimmonki luona käytii. Iha kiva nähä sitäki. Kokonaisuuvessaa iha stanan hyvä reissu ja paljo hienoi elämyksii. Iso kiitos Karille, ett sain nauttii seurast. Uuvestaa, se on saletti.

Kotii palattuu alkoki villi säätö kohti Ruska2018-ajoo. Hain Karin läpikäymän ja huoltaman Trekin kotii ja pari päivää koitin keksii varusteet kohilleen. Valot, mittarit, pussit ja nyssykät, etukori, pullotelineet...monta juttuu piti väkertää ja ku setappi oli uus, nii kaikki vanhat viritykset piti heittää romukoppaa. Lopult olin oikeestaa aika tyytyväine, millane fillarist tuli.

Oma lukusa oli viel mukaa otettavat varusteet. Pääosi selvää, mut arvottavaaki riitti. Koiti karsii ylimäärästä "mukavuustavaraa" pois ja lopulta löyty hyvä yhistelmä kampetta ja niille viel paikka fillarista. Eiku matkaan.

Lähin kotoo keskiviikkona, kaks päivää enne Ruskaa. Ekana päivä Hesalassa ja sit lorvipäivä Turus. Hyvä päätös. Heti ku lähin fillaroimaan paljastu ongelma. Fillarin takakumi ei mahtunu pyörii, vaa hipo runkoon. Monesti yksinkertasin ratkasu on paras ja nii tässäki. Ekana koitin keksii jotai ihme virityksii, mut onneks Kari palautti maan pinnalle ja ratkasuks tuli uus, naksun pienempi kumi ja homma bueno.  Olis oikeest harmittanu, jos hässäkän ois huomannu vast Ruskan lähtöviival.

Torstaina junailin Turkuu ja kävin ennakkoo vakoilees reitin kaupungist ulos. Ei ehkä nopein, johtue liikennevaloist, mut muute selkee. Perjantaiaamust suunnistin postille lähettään siviilivaatteit Kilpisjärvelle ja samall tei ratkasun. Kaivoi "tarkkaan mietityistä" varusteista esii vara- ja tuplatavarat ja pakkasin ne pakettii kohti kotia. Päätin pärjätä. 1,2 kg ja reilun kokone nyssäkkä löyty ylimäärästä kamaa. Olin yllättyny.

Lounastelin eväät Kupittaanpuistoss ja nautiskelin auringost. Lopult kello oli riittäväst, ett pääs valuun lähtöpaikalle. Mkpaa oliki jo mestoilla ja hojjin alkuprotokollat pois alta, enneku muut tuli. Vähitelle paikalle tuli kivasti osallistujii ja oli mukava jutella tuttuje kaa. Maha täytee ja lyhyt siirtymä Turun Linnan eteen yhteiskuvaan ja starttiin.

Ruska2018, 1.etappi

Auringo laskies mkpaa piti lyhye matkaanläksiäispuhee ja starttailtii pimeesee kohti tuntematonta. Kaupungist pääsin pois melko vaivattomasti ja hiljentyvässä liikenteessä aloti eka pikataipalee kohti Huittiste huoltiksii. Halusin ehtii lataamaa juomapullot yötä varte ja olin jo etukätee päättäny polkee eka välin "liia lujaa". Myötäne tuuli jeesas matkantekoo ja vauhti pysy kohtuu reippaana. Iha alun jälkee en nähny muita, enneku Aurassa. Saavutin Esan ja moikattii. Päätin vältellä isompaa tietä ja ajoin mahollisimman kauan oikeesee suuntaa kulkevaa pikkutietä. Oripäässä kurvasin kantatielle ja totesin aivan suotta mutkitelleeni ja täristelleeni huonolla asfaltilla. Kantatie 41 oli hiljane ja hyvillä pientareill varustettu.  Asfalttiki oli hyväs kunnossa. Oli kiva lasketella, vaik renkaist lentävä vesi kasteliki pikkuhiljaa jalat. Huittisiss kurvasin huoltikselle reilusti enne sulkemisaikaa ja varasin mukaan evästä millä oli tarkotus mennä läpi yön.

Huolimatta isomman ja parempikuntosen tien houkutuksest kurvasin ennakkoo suunnittelemaani reittii pitki, osin pikkuteiden kautta kohti pohjosta. Kivaa mutkittelevaa tietä pimeessä yössä. Jokunen tuima nousuki oli osattu ottaa tielinjauksee. Keli oli mukava. Viileähkö ja kostea. Ei satanu, mut tie oli märkä. Varusteet pelas hyvin ja viheltelin menemää.

Pikkuse enne Kankaanpäätä kääntelin kohti reitin ekaa hiekkatieosuutta ja just sillo valon akku ilmotti tehneensä työt vähäks aikaa. "Prkele, pitihä sen kestää viel useempi tunti...?" Äh, käyttäjävirhe. Olin polttanu valoo vahingossa isommalla teholla. Ei auta. Varavalo käyttöö ja matka jatku. Vaik toineki valo oli iha oikee ja hyvä pyörävalo, nii kuitenki sevverta kehnompi, ku varsinaine, ett oli melko vaikeet ajella toista kymppii hiekkateitä. Monttui ja nimismiehekiharoit ei normaalist vauhist erottanu riittävä kaukaa, ettois voinu ajoissa valita hyvät ajolinjat, vaa vauhtii piti puottaa ja siltiki joutu tekee välillä melkosii koukkauksii iha yhtäkkii. Noh, hyvi se meni lopulta ja ku pääsin takas pikitielle, nii homma toimi hyvi. Siellä varavalo riitti mainiost.

Aamuyöst kurvasin Parkanon 24 h Shellille ja päätin pitää kunno tauon. Latasin härpäkkeitä ja söin. Sitte heittäyvyin penkille selällee ja otin pienet tirsat. Muita osallistujii valu pikkuhiljaa paikalle ja jutusteltii mukavii. Kaikilla vaikutti ollee hyvä alkumatka ja naamat oli hymyssä. Miu joogailles ja hörppiess "kolmatta kuppii" kaffii, porukka lähti takas tien päälle ja lopulta mieki aloin aamun valostuessa keräileen rojujani nippuu. Oli alkanu sataa.

Tiet oli pääosi kivoi ajaa ja pohjammaalle tyypillise tasasii. Mäntymettä ja pellot ei juuri tarjonnu silmälle virikettä ja matka kulu omiss ajatuksis. Musiikki soi korvanapeis ja välillä rallattelin antaumuksella mukana. Nauroin äänee ja saatoinpa välillä itteni kans jutellaki :). Olipa hyvä fiilis.

Alavudella maha ilmotteli voivansa hyväksyy lämmint ruokaa ja satee sopivasti kiihtyessä, kohdalle osunu grillikioski vaikutti mahtavalt vaihtoeholt. Sisää ja tilaus. Kuivattelin vaatteit ja söin alkupalaks pyytämäni höyrymakkaran. Reilust sinappii ja raakaa sipulii. Olipa hyvä. Sit varsinaise ruua kimppuu. Eka suullisessa älysin virhee. Kyll näille maileille pitäs jo tajuta, ett pitsat syödää pitseriassa ja pihvit pihviravintolassa. Grilliltä saa varmasti parempaa grilliruokaa, ku michelin ravintolasta, mutta pitsaa semmosesta ei kyll kannata tilata. Miksköhä piti just tuoss kohtaa tilata pitsaa ? Noh, oppia ja ojennusta.

Maha tuli kuitenki täytee ja reippain mieli hurauttelin kohti ekaa kontrollipistettä. Pikkuteillä kiemurrellessa ajoin hetke matkaa myös etelään ja samalla vastatuulee. "Huh, jos ois ollu samallaine pohjostuuli, nii oksat pois !". Vaik koko aja tiedosti, ett matka oli taittunu hyvään myötäseen, nii vast vastatuulipätkä sai ymmärtään, kui hyvä tuuri oli käyny. Samoilla tehoilla myötätuulee liikku äpaut 25 % kovempaa vauhtii.

Kontrolli oli Kuoleman kylässä, Kyläkauppa Pitkäsessä. Kaupan seinustalla oli pitkä rivi fillareit ja tunnelma sisällä ku isommassaki bakkanaalissa. Pöytä notku leivonnaisii, kaffii, mehuu...kaupan tätit ja kylänmiehet kuunteli silmät kiiluen tarinoita, joita kerrottii matkasta. Kysymyksii tulvi ja moni seuras kännykästä live-seurantaa: "Kohta tulee taas yks !". Hauska, kui porukka oli innostunu hommasta :).

Muut jatko matkaa ja mie jäin taas latailee akkuja, ku ilta alko lähestyy, enkä ollu viel päättäny kui seuraavan yöni vietän. Laskeskelin, ett jos majotun luonnon siimeksessä, nii mm. puhelime ja garminin akku tyhjenee jossai kohtaa, viimeistää seuraavana aamuna ja sitä riskii en halunnu ottaa. Aikani ooteltuu totesin, ett kauhun tasapaino oli saavutettu, eikä matka etene pelkästää akkuja latailemalla, nii lähin liikkeelle. Ootellessani olin päättäny valita jatkoon reittisuunnitelman B. Hyvä myötätuuli kannusti ajamaan vähän pitemmän reitin, mut samalla pysymään asfaltilla. Lyhyempi, A-reitti, olis ollu vastatuulessa parempi. Hiekkateitä, suojaavien metsien halki, Salamajärven kansallispuiston maisemissa. Mut siis kohti Vimpelii ja Halsuaa kävi tällä kertaa matka.

Vimpelissä päätin varautuu paremmin sähköhäristimie virran riittävyyte ja varmistaa matkan jatkumisen ilman jatkuvii taukoje venyttämisii. Ostin pari varavirta-akkuu lisää ja varasin sisämajotuksen, ett saisin ladattuu kaikki täytee. Halsualta löyty sopiva leirintäalue ja mökki. Sinne siis.

Majapaikalla paikan isäntä sano pitävänsä muutamaa mökkii just fillaristei ja prätkäporukkaa varte, vaik muute alue oli suunniteltu asuntovaunu- ja automatkailijoide tarpeita varte. Mökki oli parhaat päivänsä nähny, eli just parhautta kantaa kurane fillari sisään ja riisuu hiekkaset ajovaatteet kuivumaa. Mieste saunavuoroki oli just sopivast alkamassa, nii tepastelin rantaa ja liityin saunojie joukkoon. Kerroin taas ihmetteleville, miks olin ollu vesisateessa fillaroimassa. Silmie pyörittelyy ja ihmettelyy oli taas reaktiona :).

~460 km/ 23 h. Suunnitelman mukane setti. Tuuli oli jeesannu hyvi ja kompensoinu samalla ylipitkiss tauoissa lorvitun ajan. Hyvä "päivä".

Ruska2018, 2.etappi

Halusin mahollisimman aikasi liikkeelle, mut aamupalan sain sovittuu vast seittemäks. Maha kukkurallaa kurvailin kuitenki iha ok aikaan liikkeelle ja aloin rauhallise matkanteon. Ilma oli kylmä, +3 C, ja puin heti isolle tielle päästyy lisää vaatetta. Ajoviima tuntu turhan raakalta. Muutaman tunnin ajelun jälkee keli oli lämminny sopivasti ja riisui ylimääräsii pois päältä. Samalla aamukankeuski oli hävinny ja ajo maitto.

Kärsämäen Nesteeltä kävin nopeest tankkaamas juomista ja nappasin sämpylän matkaevääks. Etukori osotti taas mahtavuutensa. "Nelostien" reunaa kohti pohjosta ajaessa haukkailin aina välillä korista sämpylää ja hörpin limunaatia. Liikkuva lounas hoitu helposti. Pikkuhiljaa tienpinnalla alko näkyy "tuoreita" fillarinjälkii. Lähestyin edellisenä iltana pidempää ajaneije "ryhmää". Ajelin tarkasti wattimittaria tarkkaillen. Kesän aikana olin löytäny useemman pitkän peräkkäise päivän ajamisee sopivan tehon, jolla matka taittui kohtuullist vauhtii ja jaksoin silti taapertaa "maailman tappii".

Pikkuse enne Kestilää saavutin melko hitaast ajaneen Pedron ja vaihdettii muutama sana. Edellise yön uni oli menny plörinäks ja nyt energiat oli loppunu. Kannustin, ku hää käänty kaupalle hommaamaa evästä. En tuntenu tarvetta tauolle ja jatkoin matkaa. Itseasiass pysähyin vaa muutaman kerra nopeest täyttämää pullot enne Puolankaa ja toiselle kontrollipisteelle johtavan pakollise reitin, parkourin, alkuu. Just ku otin sääntömääräisii kuvii parkourin alkupisteessä, näin kui siit risteyksestä alkavalla suoralla kiilu useempi fillarin takavalo. Kävin kaffilla risteyksen majatalo/ kahvilassa ja ostin mukaan pari voisilmäpullaa. Yöks tarvii evästä :).

Liikkeelle lähtiessä oli jotenki poikkeuksellise hieno fiilis. Parkourin alkuu oli kai henkisest pitäny etappina ja ku sille pääs, nii oli tavallaa uus, virkee alku päivälle. Matka eteni ripeesti ja nopeest saavutinki muutaman edellä kulkenee. Lyhyet jutustelut ja jatkoin omaa vauhtii. Pimeni ja pikkuhiljaa alko riputella vettä, mut aattelin, etten viel viitti pukee sadekamppeita. Sade ylty. Just ku aattelin, ett on parast laittaa lisää vaatetta, alko vauhikas alamäki. En malttanu jarruttaa hyvää vauhtii ja aattelin, ett pysäytän mäen alla. En vaa tienny, ett kysees oli ehkä koko reissun pisin alamäki, jota vaa jatku ja jatku. Lopult olin iha jäässä, ku mäki loppu. Sateest huolimatta oli pakko jatkaan polkemist, ett sai kropan lämpiin. Muutaman kilsan kiivaan polkemise jälkee tuntu, ett lämpö rupes palaan ja kurvasin levikkeelle, pienen katoksen alle ja puin nopeest sadevehkeet päälle.

Kiittelin itteeni, ett olin päättäny ottaa mukaa saetakin, joka on oikeesti vettäpitävä, enkä ollu langennu minkää pieneenpakkautuvan ja kevyen "muka sadetakin" houkutuksee. Oli hyvä ajaa ja märkä ajopaitakaa ei haitannu. Sade tuntu hauskalta !

Tulin isomman tien risteykseen ja menin kiinniolevan kahvilan pihalle. Terassin katon alta oli just lähössä toinen kuski. Kohentelin varusteita ja varmistin viel Syötteen hotellilt, ett myöhäne saapumine oli järjestyny. Nou proplem. Söin pullaa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa. Muutama tunti oli viel matkaa. Hop ratsun selkää ja kohti vuoria.

Starttasin tauolt reippaasti, ett sain lämmöt taas ylös. Olo oli hyvä. Muutaman kilsan ajamisen jälkee näin edessä oudosti kiemurtelevan takavalon. Hetki ajjemmin katoksella tapaamani kuski oli ilmeisesti bonkannu ja joutu siirtyyn talutusmoodiin. Varmistin ohi ajaessani, ett kaikki on kunnossa ja kun minulle näin vakuutettii, jatkoin taivalta kohti Syötteen nousuja.

Tie alko hivuttavan kiipeemisen ja hetke ihmettelin, miks aloin käyvä kärsimättömäks. Sitte älysi mittarin näytön olevan tilassa, jossa tietokentiss oli kaikenlaist joutavaa informaatioo, niinku nopeus. Siirryi nopeast pitkänmatkannäyttöön, jossa ei oo ku teho ja kadenssi. Tuskastumine kaikkos nopeasti. Tiesi aina mittarii vilkaistess, ett ku tuotti oikeen tehon, oikeella kadenssilla, niin kaikki muu tieto on turhaa. Nopeus tai matka oli täysi turhii asioita seurattavaks.

Pian pimeyvestä alko pilkottaa valoja ja tulin Iso-Syötteen juurelle. Tie ampu taivaisii ja kattelin hetke karttaa varmistaakseni, ett oon lähöss nouseen oikeeta tietä pitki huipulle. Just sillo alas lasketteli joku huipulla jo käymy kuski. Huikattii vaa tervehykset ja jatkettii matkaa eri suuntii.

En oikei tienny mitä nousult oottaa, ku olin vaa kuullu jotai epämääräsii päivittelyjä ja hihittelyi sen rajuudesta. Aloin kiipeemise. Iha tuimaa kulmaaha siihe tiehe oli onnistuttu laittaa. Pientareella oli kansainvälisee tapaan kyltit kertomassa edessä olevan nousupätkän strategiset mitat. Rinne oli palasteltu 500 m mittasii pätkii ja joku pätkä tais olla 11% keskijyrkkyydellä, maximissaa näin mittarista hetkellisesti 14% lukeman. Pääosin mentiin kuitenkin 5-8 % lukemissa. Ja niinku oikeestaa arvasinki, huippu tuli vastaan enneku oikei ehti ees päästä nousemise fiiliksee. Varmaa alle 3 kilsaa (?) pitkä. Ei Suomessa vaa oo nousui, missä sais ajaa pitempään. Mut, joo. Kotimaisessa mittapuussa iha hauska nyppylä ja saiha siinä iha tosissaa puuskuttaa, ett ylös pääs.

Huoneen avain ja ohjeet löyty helposti ja hiippailin huoneesee. Iltapalaks loput eväät ja limua :). Vaatteet ripustelin kuivumaa ja uni tuli enne klo 1htä.

~380 km/ 16,5 h. Suunnitelman mukane ajelu. Pikkuse nopeemmi, ku olin ajatellu, ku tuuli oli edellee myötäne ja nyt tauot jäi suunnitellun vähii. Hyvät ja pitkät unet enne aamupalaa. Juhlaa.

Jatkuu...





keskiviikko 5. syyskuuta 2018

4.9. Antenni-mäki

Tänää Kari vei miut "maalimankuuluun Antenni-mäkee". Olin kuullu tarinoita vihasesta töppyrästä iha lähellä Torreviejaa ja tietenki halusin päästä ite naatiskeleen siitä.

Hurauteltii rauhassa muutaman kympin siirtymä Hurchillon kylän laitamille. Antennit näky jo kaukaa.

Käännyttii viljelyste reunustamalle pikkutielle ja otettii viimeset vesihuikat enne mäen alapäässä olevalle sillalle kääntämistä. Mäki nousi edessä.

Heti alkuun nousu söi kaiken vauhdin minkä oli onnistunu alatasanteelta ottamaan. Tönkäre oli vaa lyhyt pätkä ja tie taittu alamäeks. Pari sataa metrii kevyttä pyöritystä ja uudestaa eturengasta ylöspäin.

Jyrkkyys pysyi kohtuullisena kun tie luikerteli metsän siimeksessä. Aavistelin pahaa. Yhe serpentiinin jälkee aukes suora näkymä mäen laelle ja loputon seinä suoraan korkeuskäyrie poikki.

Satulassa ei enää tarvinnu istuu, ku fillari ei liikkunu, jossei polkenu täysillä putkelta. Mittariin vilkuillessa nousukulma nauliintu 17- 19% välii eikä helpotusta näkynyt. Ihahhirveetä. Onko pakko!? Tässoo mitn järkee...

Kampikierros kerrallaa pyörä nytkähteli eteeppäi ja lopulta mutka armahti. Kymmenen metrin matkan jyrkkyys laski 12%iin ja tuli hullu tunne."Tässä palautetaan"....???? Hölmistyin ajatuksesta ja tunteesta. Jyrkkyyshä oli edellee ihajjäretön, mut lastenleikkii verrattun edellisen... ja aaaarrrghh, seuraavan suoran tarjoomasta. Ejjoo totta! Rätti läsähti naamaan ja uus seinä edessä ampu taivaaseen.

Järkytyksestä autto toipumaa näkymä tyhjästä taivaasta suoraa edessä. Vilkaisu antenneihi varmisti unelman. Olin viimesellä tuskantäyteisellä suoralla. Kiri päälle ja enkelkuoro hymisteli ääntään auki.

Enstana muista millo ois tuntunu yhtä pahalta, mut tie taipu ja näin asphaltin loppuvan. Olin pelastunu ja viikatemies laitto työkalunsa takas viitan alle. Teki mieli pysähtyy, mut käänsin ympäri ja koitin pyöritellä jalkoja samalla ku huohotin raskaasti ja ajoin ympyrää mäen laella. Olipa hyvä fiilis ☺️.

Hetken puhalleltuu lähettii laskemaan alas. Oma temppunsa seki. Vauhtii ei tehny mieli päästää kiihtyyn ja sormet puutu, ku puristi jatkuvasti kaffoja. Ehkä levyjarruilla on oikeesti paikkansa maantiefillareissaki.

Hyvillä mieli kurvailtiin kohti Torreviejaa. Kaffihammasta rupes kuitenki kolottaa ja käytii nauttiis hetkestä kohalle osuneen raflan terassilla. Tuorepuristettu mehu ja kunnon kahvi. Nam.

Molemmille oli lenkillä tullu sopivasti nälkä ja tehtii kollektiivine päätös. "Wok-buffet" sanottii yhtee äänee. 😂. Helppoo ja niiiii hyvää.

Mahat täynnä viel Litlistä iltapalaa ja Karille tarttu mukaan koneelline appelsiinipuristin 😀. Kämpille päästyy härveli testiin ja htto, ett oli näppärä! Mehu tirahti lasiin ja olipa hyvää.

Hieno päivä!


maanantai 3. syyskuuta 2018

2.9. Lenkkipäivän nousuja

Rauhallisen aamun jälkeen putsattiin Karin kanssa pyöristä edellisen viikon pölyt ja suunnattiin lenkille. Olin pyytäny Karii viemään miut johonki sen normitreenimäkiin.

Lenkin alkuun oli tosi hyvä pätkä pyörätietä, nii tuli huomaamatta rauhalline alku ja sai sopivasti lämmöt päälle enneku vauhti kiihty maantielle siirtymisessä.

Kivaa pikkutietä läpi palmuviljelysten. Ihmeteltii, miks niit palmui viljeltii, mut lopulline vastaus jäi löytymättä. Vuoret lähesty ja nousukulma alko pikkuhiljaa kasvaa. Mukavan ajettavaa rinnettä.

Alkuun ajoin varovasti ja koitin katella maisemii. Pikkuhiljaa kiristin tahtii ja sai puuskuttaa ihan tosissaan. Lopulta huippu pelasti ja päästii pitkään laskuun palauttelemaan. Olipa hauska 8 kilsan mäki. Korkeuseroo äpaut 300 nm ja muutama lyhyt tasanne rikkomassa rytmii. Sopuisaa jyrkkyyttä, ilman järjettömii ramppeja.

Ajeltiin eteenpäin tasasta pätkää ja käytii huoltiksella kaffeilla. Pian alko päivän toine kinkama. Edellistä pidempi ja vähän jyrkempi (vissii 😄). Taas sama kaava. Eka 3/4 noususta kevyesti, pitäen kadenssin korkeena. Loppuun vähän isompaa vaihdetta ja kintut huutelee hoosiannaa. Melkei 10 km ja puuh...mukavaa.

Käännyttii kotimatkalle ja ajeltii vastatuuleen. Vähitellen vauhti lähti kiihtymään ja helppo loppumatkakin sai jäädä unholaan😆. Onneks päästii pyörätielle ja "saatii" ajella kevyesti viimene kymppi.

Nopeat suihkut ja sunnuntaiaterialle... Wok-buffettiin 😂. On vaa ihammparas vaihtoehto. Miljuuna sorttii erilaisii syötävii. Kasviksii, sushia, kaikkie eläinte lihaa, kalaa, äyriäisii, sienii...ja jälkkärit tietenki. Mii laik.
28.8. Muistisanoja

Karin kiekko, Bontragerin valo, rantatietä Velez-Malagaan, brittiturismia, tanskalainen Jose. Helppoo ajettavaa kiviseinäkylään.

29.8. Sahalaitatietä. Jorgen iskut ja vesikauppa. Hienoo rantatietä, ei-köyhille mestoja vs. kasvihuoneita. Lapset+ koirat -> kyljelleen. Oma moka. Myötätuuleen Roquetas de Mariin, loppusuora ja another pair of FDJ:n ajohousuja. Pitsaa mahantäydeltä ennen katsomopaikkaa. Poliisit vs. Security. Hatka, väliporukassa Molard, kestää kestää... Rojo tallille. Auto tööttää ku näkee. Tunnistavat😀. Almeriaan ja päivä täys.

30.8. Ajopäivä

Aikanen lähtö, hyvä aamupala, tuuli kääntyny vastaan, koitetaan. Liianki hyvä jalka. Motaripätkä ja suunnistusta kasvihuonesokkelossa. Pitkäks meni, mut pääseehä hiekkatietä. Ero tottumisessa merkkaa älyttömästi. Huh, silta. Caminoo vaa vähä. Jätskii ja viimeset punasen lehmän juomat evö. Rantsulle ja "tasaselle" tielle. Sama keskeneränen hotelli taas kuvaan. Kuumuus nakertaa. Aguilaksen läpäisy hurraavien ihmismuurien välissä ja pilliä soittavat poliisit. Kaupasta juomaa ja kiire takas. Richey hatkassa ja pitkä moikkaus. Tiimiauton normisetti 😊. Perään. Toistemme hukkaaminen käy helposti. Rauhallisesti vaan nii löytyy. Nousu on jyrkkä, isku tuima ja totaalisen väärinajoitettu. Tillintallin, eikä tiessä meinaa leveys riittää. Huipulla huokailuu, auto palaa takas ja antaa vettä. Hienoja ihmisii. Vanha herra. Laskettelua rannikolle ja parempaa hotellia pikkurahalla. Eka wok-mesta 😲.

31.8. Torreviejaan

Aamupala, kaupungista on aina vaikee päästä. Nousun alku, Jorgen isku ja vilkuilu. Kiusa se on pienikin ja lopullinen selkärangan naps. Tuttu mäki, nyt helpompi ku joskus. Laskettelua ja tasasta, vastatuuli, mut hyvin mennää. Perille ja taas wokkia 😀. Hyvää spekulointii neljän silmän taktiikalla.

1.9. Lepopäivä. Pari fillarikauppaa ja vaa pulloja 😇. Karin kokkaukset 😋. Ilmakompressiolahkeet on metkat, mut tuntuu hyvältä.



lauantai 1. syyskuuta 2018

27.8. Vauhtii ja vuorta

Ajoissa liikkeelle ja kohti Marbellaa. Myötätuuli tuuppi selästä ja annettii kulkee reipasta kyytii. Mijaksessa hurautettii  sirkusmeiningin ohi. Kurvattii takas ja käytii piipahtaas etapin lähtöpaikalla, missä ihmiset parveili mainos- ja myyntikojujen ympärillä ootellessaan varsinaista asiaa. Ei jääty kavvaks aikaa norkoilee paikalle, vaa jatkettii matkaa.

Marbellan jäljee reitti käänty sisämaaha ja vuorille. 20 kilsan matkalla tie nousi 1000 m. Lähettii hitaasee kiipeemisee. Nousu oli pääosin melko loivaa ja vaa jokune serpentiini oli yli 10% nousuu. Aika teki kuitenki tehtävänsä ja paksu poika sai puuskuttaa iha tosissaan.

Nousun puolivälin jälkee nähtii kahden fillaristin ottavan pulloihinsa vettä tienvieren vesipisteestä ja myö päätettii tehä samoi. Vesi oli kylmää ja hyvää.

Jäätii parkkii muutama kilsa enne huippuu ja kisakatsomo synty jo rutiinilla. Jäähdyttelin varjossa samalla ku Kari anto auringo lämmittää. Hiukan oli eroo lämpöön sopeutumisessa.

Nähtii pitkälle vastarinteelle, ku fillaristit kurvas mutkasta näkyviin. Muutama minuutti ja hatka oli mei kohdalla. Pikkutallien kuskit oli hakemassa näkyvyyttä ja pallopaita metsästämässä mäkipisteitä. Tietenki. Kiire ei vaikuttanu olevan vaa juttelivat rennosti ajaessaan.

Useemman minuutin päästä pääjoukko tuli Skyn vetämänä paikalle. Rentoo oli meininki niilläki. Tietysti vauhtii oli iha reippaasti ilman kovaa yritystäki. Ei tarvinnu kenenkää puuskuttaa 😆.

Keräsin taas heitetyn pullon parempaan talteen ja lähettii laskettelemaan alas. Rantatasaselle päästyy tiukattii ketjua ja vedettii reipasta kyytii takas Fuengirolaan. Ajamisessa oli vähän treenin makua ja tuntu kivalta päästellä vauhdikkaammi.

Illalla laitettii tuhdit setit evästä ja maattii mahojemme vieressä. Uni tuli taas helposti. Hiton hauska päivä taas takana.
26.8. Tasamaata

Suunnattii sisämaaha kattoo Vueltan tasamaaetappii. Muutama kynppi siirtymää ja nähtäs kisan ohimarssi kahtee kertaa.

Taival alko heti kaupungin ulkopuolelle päästyy kunno noususetillä. Liikennemerkki varotti 12% noususta ja mittari vahvisti asian. Muutama kilsa puuskutusta ja helpottava lasku. Kiva päästellä kaarteisii yli 60 km/h. Iloo riitti kuitenki vaa hetkeks, ku edess nousi uus seinä. Pitempi ja edellistä jyrkempi. Huh.

Lämpötila oli noussu jo lähemmäs 40C. Juomaa meni reilusti yli litra tunnissa, eikä sekää tuntunu riittävän. Onneks olin varustanu fillarin 4llä pullotelineellä, eikä tarvinnu jatkuvasti pysähdellä huoltiksilla juomista ostaan, nii päästii hitaasti eteeppäi.

Ohitettii fillaristi, joka oli selvästi kans menossa kattoon etappii ja morjesteltii molemmi puoli. Kivaa samahhenkiste fiilistelyy.

Just enne Vueltan reitille kääntymistä mentii käymää kaupassa. Kaupan ees penkillä istuksi kaks miestä ja ne rupes juttelee Karille RAAMista. Toine sano funtsivansa osallistumista ja oli tosi kiinnostunu asioista. Kyseli treenaamisesta, kalustosta, budjetista yms. Sit kundi kerto taustaansa ja Karin ja miu leuka loksahti. Sankari oli  juossu maratonin 7mällä mantereella, osallistunu Marathon de Sablesiin yms. tyhmää. Selkeesti RAAM kamaa. Tyhjä pää ja iso sydän. Hieno homma, ett osuttii just sen kaupamppihaan. Toivottavasti tanskanpoika päättää koittaa ja saa hyvän suorituksen.

Kanttailtiin reitin vartee ja viriteltii liput liehumaan. Ihmeteltii samalla äänee järjestelykoneiston kokoo ja tehokkuutta. Prätkäpoliiseja ja liikkuvan autoja oli aiva älyttömästi. Paikallispoliisi ja yksityiset vartiointiliikkeet täydensi koneistoo. Jokaine risteys on vartioitu koko 3000 km matkalla. Vaatii vähän suunnitteluu ja logistiikkaa. Hattuu päästä.

Tiimien etuautot ajo ohi, kohti sovittuja juomatäydennyspaikkoja. FDJn autolle hurrasin perinteisin menoin ja kuski nauro tyhmälle 😜. Torviki törähti.

Helikopterin äänestä tiijettii kilpailun tulevan. Hatka viiletti ohi ja muutaman minuutin päästä peloton tuli kohdalle huomattavasti lepposemmissa tunnelmissa. Wiuh. Homma oli ohi.

Liput nippuun ja ajamaan pääjoukkoa kiinni. Muute oltas toennäkösesti saatu ne kii, mut ku mei piti vähävvälii pysähtyy noukkiin kuskie heittämii juomapulloja tien viereltä, nii...

Virallista reittiprofiilii kattoessa mein piti ajaa tasasta tietä pitki, mut mittari ja reisi väitti tien kumpuilevan melko tuimissa töytäreissä. Profiili valehtelee enemmä ku tuhat polkasuu.

Parin tunni ajamise jälkee nähtii taas poliisin miehittämä risteys ja ajeltii morjestellen sen läpi reitille. Valittii hyvä katselupaikka loivasta noususta ja kaivettii taas liput esiin. Ooteltii kaikes rauhassa ja viisasteltii maaliman asioilla, samalla ku kisan etuautot ja prätkät meni ohi kiihtyvällä tahdilla.

Aiemmi päivällä syntyny hatka oli yhä irti, mut oli just hajonnu. Gougeard ja Rolland oli just lähteneet omaa iskuunsa ja muu hatka yritti rimpuilla takas. Heti hatkaporukan kadottuu näkyvistä tien täytti pääjoukko. Takaa-ajo oli käynnissä ja vauhtiero karkulaisiin verrattuna oli selkee. Asia oli sillä silmäyksellä selvä. Hatka ei mene loppuun asti.

Huudettii Karin kaa kannustuksii ja maailman kauneimmat liput liehu näyttävästi. Valverde meinas ajaa miu varpaille, mut onneks se maltto pysyy asfaltilla ja mie kuitenki reilusti ojan puolella. Komeeta menoo.

Yhtä nopeesti ku tulivat kohdalle pääjoukko katos näkyvistä ja tilanne rauhottu. Hehku alko pikkuhiljaa laskee mei poskilta, ku mieli rauhottu. Osa alkuasukaskatsojista lähti valumaa pois reitin varrelta, mut myö piettii leiri kunnossa ja ooteltii kärsivällisesti. Varmaa vartti pääjoukon perässä näkyvii kurvas raatoauton edellä ajava Lotto Jumbo tiimin kuski. Kannustettii Lars Boomia iha yhtä kovaa ku muitaki kestävyysurheilun kuninkaita ja kiitokseks(?) se tipautti juomapullonsa tienreunaan just mei kohalla. Heti Boomin perässä tuli vihreillä lipuilla varustettu prätkä ja siitä tiedettii homman olevan ohi.

Taiteltii liput nippuun ja lähettii suunnistaan kohti rannikkoo. Heti kun käännyttii isommalle tielle, näkyvii ilmesty tuttu paita. Sama fillaristi joka aamulla ohitettii oli kans paluumatkalla. Se näytti arpovan reittii ja käänty risteyksessä tiensivuun. Hurautettii kohdalle ja huudettii sille, ett ollaa menossa Fuengirolaan ja kannustettii liittyyn mukaan. Kundi lähtiki perään ja odotettii ett se pääs peesiin. Juteltii ja paljastu, ett se oli brittilomailija. Viimene viikko lomaa ja se kurjisteli, ku menee kotii, nii alkaa rapafillarointikausi. Mukavan olone kaveri.

Pudoteltii vuorilta rantsulle ja painettii hotellille kattoon telkkarii. Lähetys Vueltasta oli just sopivassa vaiheessa ja hatka oli tulossa just meijä jälkimmäiselle asemapaikalle. Ja haa! Nii oltii taas telkkarissa 😄. Ja pääjoukon ohittaessa sama homma. Hyvä osumatarkkuus 😁.

Oli taas hieno lomapäivä ja mahti fillarointii 😊.

keskiviikko 29. elokuuta 2018

25.8. TV-starat

Päivän epistola oli naulattu jo kuukausii ajjemmi. La Vuelta 2018 alko aika-ajoetapilla ja se oli nähtävä.

Hyödynnettii junaa ja mentii sillä Malagaan, ett saatii oikee lepopäivä. Liikkeelle päästii hyvissä ajoin, ku haluttii kaikess rauhas kierrellä aluetta ja fiilistellä tapahtumaa.

Käveltii reitin varressa muitte turisie seassa ja kateltii markkinameininkii. Löysin Wilierin lippiksen ja ajohanskat. Maksettuani ostokset, otettii suuntima tiimibusseille ja mentii suojatielle oottaan valoje vaihtumista. Toiselle puole katuu ajeli Boran tiimi, joka oli lähössä verkkaamaan. Keskikaistalla Karin ja miu vieree pysähty tungoksen läpipääsyy oottava Peter Sagan. On se pieni. Oikeesti hippiäine, vaik telkussa näyttää iha patukalta. Toki. Oliha ne muut, niinku vaik Saganin vieress ollu Rafal Majka, viel paljo laihempii, mut silti.

Mulkoiltii hetki tiimibussie sisältöö ja funtsittii, mitä kaikkee kolmevviikon turneelle pitää varata mukaa. Oli meinaa paffilaatikoita vähä pirummpalio niitte autoje kyytissä.

Hakeuvuttii parhaille katselupaikoille reitivvartee ja viritettii maailman kauneimmat liput levälleen samalla, ku seurattii kuskie lämmittelyy ja reittiin tutustumista. Hyvi näky ero kui erilail mutkat ja töyssyt ajetaa riippue vauhdist. Osa ajeli hissuksee pyöritelle, eikä välittäny ollekaa tiessä olleista röykyistä, ku taas ne jokka veti tiukempaa vauhtii, keventeli ja väisteli tärskyjä. Ajolinjoja pahimpie kohtie ohi haettii ja moni ajo kierrostolkulla aina eri kohdasta.

Ja taas tuli todistettuu, ett maalima on pieni. Olin jo ajjemmi päivällä, ollessamme raflassa syömässä, kattonu ett mei ohi ajo maantiefillarilla tutunolonen hahmo. Sama tyyppi kurvaili mejjä katsomopaikan vieree ja menin juttelee. Foorumihahmo PH oli kans tullu kattoon kisaa ja fillaroimaa Andalucian aurinkoon.

Kisa alko ja kannustettii jokaista kuskii tasapuolisesti. Oli kiva, ku kilpailijoitte perässä ajanee tiimiauton konepelliltä pysty lukee, kuka painaa ohi. Muute ois ollu ihammahotonta koittaa arpoo sitä muitte ku maittensa mestarin paidassa ajavie osalta. Yritettii viisastella, kuka näytti painavan kovaa ja kuka oli vaa ajamassa etappii läpi. Mut oikeestiha mitää käsitystä kisan kulusta ei reitin varrella saanu. Lujaa meni jokaine kuitenki.

Isompie ennakkosuosikkie lähestymise näki hyvi, ku niitte perässä ajo telkkarikuvausmotskari ja joitai seuras helikopteriki.

Kisan viimesen kuskin, Nibalin, mentyy ohi, purettii liput pois aidasta, mihi oltii ne solmittu. Hyvä, ett oltii nopeita, sillä vaa muutama sekunti sejjälkee aita purettii pois ja kassattii nippuu, siirrettäväks seuraavammpäivä etapin vartee. Tehokasta toimintaa.

Hyvällä mielellä lähettii kotimatkalle ja todettii ettoli reissun rankin päivä. Seistii täys työpäivä suorassa auringonpaahteessa ja molempie selkä ja käpälät oli ihalloppu.

Junailtii takas hotellille ja avattii telkkari ja kisaa näytettii just uusintana. Haa! Niimpä oltiiki taltioiduttu kameran linssille muutaman kuskin pyyhältäessä ohi. Ja Suomelliput tietysti komeesti esillä 😀.


tiistai 28. elokuuta 2018

24.8. Säätöö ja kuningatarideoita

Syötii aamupala kaikes rauhassa hotellin vieress olleessa kaffilassa. "Cafe cortado, omelet, tostada y pate... y zumo naranja. Por favor". Vähä kerrallaa onnistuu taas paremmi pikkuasiat espaniaks. Iha kiva.

Mentii bussiasemalle ja ooteltii linjurin saapumista. Koitettii ostaa lippuja automaatista, mut fillariin tökkäs. Fillareit ei voinu varata automaatist. Nou hätä. Bussin tultuu nakattii fillarit kyytii ja ostettii liput kuskilta. Vajaa 6€/ lätty, eikä fillareista mitää. Hurusteltii vuoriston halki motarii pitki ja tunnissa oltiinki jo Malagassa.

Pyörät alle ja siirtymä fillariliikkeelle. Kari meinas ostaa jonku halvan peruskiekon ja pyytää liikettä postittaan sen hajonneen kiekon ittelleen Torreviejaan. Liikkees ei kuitenkaa ollu järkevänhintasii kiekkoi, nii meil meinas mennä sormi suuhu. Asentaja sano, ett se voi korjata Karin kiekon, mut menee muutama päivä. Noh, aika osu iha nappii, ku meinattii olla neljä päivää kuitenki alueella, mut mites sillä aikaa onnistuu ajelut... Hep. Mentii fillarivuokraamoon ja Kari sai sielt vuokrattuu takakiekon. Homma bueno. Ajot jatkuu ja kiekko tulee kuntoo. Hyvi meni.

Vaihettii maisemaa ja mentii etukätee varatulle hostelille Fuengirolaan ja lähettii kattelee evästä. Huh... Olipa tsokki ku hinnat oliki moninkertaset verrattuna siihe mihi oltii totuttu. 30 000 suomalaista jotka täällä asuu on näköjää ruisleivän, kirkon, suomenkielisten ruokalistojen yms. lisäks tuoneet tullessaan kotimaiset hinnatki!
23.8. Turismos ja ujmalauta mie e jaksa

Eka päivä ku ejjollu ennakkoo suunniteltuu reittii mitä ajella. Illalla olin katellu sevverra karttaa, ettei eksytty motareille ja ett teitä menee suurimmpiirtei oikeesee suuntaan.

Ajeltii rennon letkeesti jutellen ja ku maasto oli tosi loivapiirteist, nii molemmille tuli oikee retkimeininki mielee. Yhen pullon lenkkeilijät puhalsi ohi oikeelta ja vasemmalta, ku piettii tahti rauhallisena ja naurettii kantamuksillemme. Molemmilla neljä isoo juomapulloo ja laukut kätki sisäänsä kilotolkulla suklaapatukoita, geelei, pähkinöit ja säilykeanjovista. Joo, anjovista. Peltipurkissa. Ei voitu ku nauraa ittellemme.

Käännetti piene kaffilan pihalle ja mentii hörppää kaffit. Mesta oliki fillaroitsijoide suosiossa. Terassilla oli pöydät täynnä mamileita ja ovesta tuli uusii koko aja...aj, nii tuliki mielee. Siis eile ku miulla jäi maksamatta paarissa juomani kalia, nii kävinhä mie tietysti illalla sen maksaas, ku olin saanu rahat pieniks. Kunnon tippi luottamuksesta... Ja joo. Kaffit con limu maistu nyt tosi hyvlältä.

Pikkuhiljaa lämpö nousi ja ku pullot alko tyhjentyy, nii Kari huomas ett kadunreunass oli vesihana. Täytettii pullot siitä. Ennoo hirveesti noit yleisii vesipisteitä Espaniassa nähny. Vesi oli kylmää  ja oli kiva kastella päätäki sillä. Iha en vielkää oo sinut lähempänä 40 C huitelevie lämpöje kaa.

Tejedan, Almijaran ja Alhaman vuoriston luonnonpuiston rinteet nousi vieressä ku ajettii laaksossa niide pohjospuolella. Tie meni viljelyste keskellä ja kateltii ett sadonkorjuu oli käynnissä, ku peltoje reunalla oli hitost muovilaatikoita.

Tupsahettii Ventas de Zafarrayan kylään, joka oliki oikee vihannestukku. Isoja hallei ja rekkoihi lastattii lavatolkulla rehui. Tietenki rekat lähti kylästä samaa suuntaa ku myö. Hetke harmitti, ku aattelin kovaa liinennettä, mut kylän jälkee tie taittoki rapeeseen alamäkeen ja rekat oli ennemminki tientukkona. Pysähtelin välillä ihaileen maisemii ja laskin taas hetken kuluttuu rekkajonon kii. Ohi en viittiny, ku kiire ejjollu mihkää.

Laakson pohjalla oltii tekojärven rannalla ja tietysti ainoo suunta oli yläspäi. Alettii kiipee, aluks seutukunnallista yhdystietä ja sit mukavaa maalaiskylätietä. Nousu jyrkkeni pikkuhiljaa, samalla ku jalka väsy. Löydettii ekaks yli 10% nousuja ja kohta mentii jo lähemmäs 20% pätkii.

Just ku reitti ois kääntyny laskuun, Karin fillarista hajos takakiekko. Hiilikuitu oli pskaantunu. Tehtii tilannearvio ja päätettii suunnata lähimpää isoo kaupunkii.

Unohtu miettii lähimmän kaupungin ja mejjä välissä ollu maasto ja heti liikkeelle lähettyy tie kääntyki suoraan ylös vuorenrinnettä. Antrqueran kaupunki oli vuorijonon pohjospuolella ja sinne pääsi vaa kiipeemällä seinäjyrkkää solatietä pitki.

Koitin "säästellä", mut käytännössä käpälät oli jo nii tyhjät, ettei ollu mitää säästettävää. Mittari näytti säälimättä 10-12% nousukulmaa. Ajamine muuttu naurettavaks rimpuiluks ja nopeus tippu kävelyvauhtiin. "En pääse tät ikinä ylös!". Mietin vakavasti taluttamista, mut sain tsempattuu itteni pysyyn satulassa. Lopulta huippu onneks pelasti ja hurautin kostoks vuoren toiselle rinteelle reissun kovimmat nopeudet, 82 km/h.

Näin maastofillaristin tien reunalla ja pysäytin kohalle. Kyselin fillarikauppaa tai - asentajaa. "No. Fiesta locales. Closed. Tree days.". Siis täh ! Näin on, satuttii paikalle just, ku joku paikalline juhla oli käynnissä ja kaupat oli suletud. Käytii viel ite tsekkaamassa pari pyöräliikettä, mut pimeetä oli.

Nopee tilanneanalyysi ja suunnitelma cii tulille. Yö hotellissa ja pam, aamulla bussilla Malagaan. Karin fillarilla ei uskaltanu ajaa yhtää ylimäärästä, ettei kävis isompaa vahinkoo.

Saatii huone iha keskustasta ja asetuttuamme mentii ulos norkoileen ja kattelee juhlatunnelmaa. Toki pyykkitupaki piti löytää. Just ku asteltii pesulan ovesta sisään, nii Jose oli laittamassa ovia kiinni ja lähössä juhliin. Ei muuta ku koneet takas tulille ja matkalaiste vaatteet puhtaaks. On tää hieno maa. Ei ikinä toimis Suomessa, ett aukioloo jatkettas vaik Juhannusaattona ilman mitää ongelmii.


perjantai 24. elokuuta 2018

22.8. Pyykkäriämmäilyä...ki

Hostellin aamupala oli positiivine ylläri. Löyty paahtista, muroi, hilloo, mehuu, maitoo, kaffii... Mitää suolasta ei tietenkää.

Päädyttii vaihtaan majaa, ku jäätii Granadaan toisekski päiväks. Käkäiltii muutama tunti kaffilassa enneku saatii uus huone.

Otettii kevyttä horrosta, enneku Kari lähti kiipeemää kohti Pico Veletaa. Mie olin tehny päätöksen pitää huilin ja toipuu ees jonkullaisee kuntoon edellispäivie rääkistä.

Otin hoitaakseni pyykit ja lähin ettii itsepalvelupesulaa. Eka haaste oli saada kolikoita. Lähikuppilaan ja "Cana, por favor". Pieni kalia, sämpylä ja muna-perunapaistos ilmesty pöytään. Hoitelin ne kitusiin ja menin maksaan. Tarjosin 50€ setelii, mut tarjoilija levitteli käsiä. "Ei oo antaa takas". "Mitäs sitte?". "Antaa olla". "Nyökkäsin ja sanoin lähtiessäni:" Manana"

Poleksin pesulalle ja kurkkasin sisään. Kas, rahanvaihtomasiina olikin seinällä. Kymppi sisään ja kolikot ulos. Pyykit koneeseen ja 5€. Puol tuntii ja pyykit oli puhtaat. Tärväsin vielä 3€ kuivuriin ja niinnoli pyykit hoidettu. Lähin hotellille.

Hotellin pihalla törmäsin Kariin, joka oli just palannu vuorelta. Nopee vatteijevaihto ja syömään. Hyvän lepopäivän kunniaks päätettii kävvä ajoissa nukkuun ja olla valmiita aamun toimiin.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

21.8. Nyttoon lovessa

Lähti heti aamusta palio kivemmi, ku eile. Mukavaa ajeluu hiljasessa aamuliikenteessä ja hyvälllä asphaltilla, kunnes reitti oikas caminon kautta.

Lyhyt pätkä vähä rouheempaa pintaa. Iha ajettavaa, ei sillä, mut pääsipä "Mr Kermapylly, RAAM-mies" kokeileen, millasta on välillä tetsata liejuojien ohi piikkipuskie kautta, ku sateet oli tuonu pelloilta mutaa caminolle. Tiijettii, ett läpi ei kannata ajaa, ku täkäläine maa on sellasta kittii, ett kaikki paikat pyöräst on välittömästi tukossa, jos rengas pääsee koskeen siihe tavaraan. Hauskaa oli ja tykättii molemmat tästäki. Vaihteluu ja "seikkailuu".

Kurvailtii Sierra Nevadan itäreunaa, läpi idylisten kylien ja viljelysmaitte. Tie kumpuili kivasti ja välillä olis ollu kiva vähä tyrkätä kovemminki, mut fillarit oli molemmilla osottanu erilaisii huollontarpeita, nii ajeltii vaa rauhassa.

Lounaalla Quadixin kaupungissa laskettii, ett ehditää just kivasti Granadaan, ku siesta loppuu ja pyöräliikkeet avaa uudestaa. Päätettii ettii joku liike, missä saatas molempie kulkupelit pienee huoltoon.

Quadixin jälkee poikettii ennalta suunnitellulta reitiltä ja sukellettii kohti La Pezaa, syvemmälle vuoriston sisää. Paras valinta sitte aamun. Iha minttii oleva tie, sopivaa nousuu ja kivoja laskuja. Maisemat. En ees viitti sanoo! Upee pätkä maantietä. Melkeimpä parasta.

Huokaillessa kaiken hienoutta tupsahettiinki yllättäe Granadaan. Hetke kaffilassa ooteltuamme lähettii läheiselle pyöräkaupalle, jonka piti avveta niillä minuuteilla. Kello oli pykälässä, mut ovet pysy lukossa. Noh, täällä sei tarkota mitää, vaa ooteltii rauhassa. Varttii myöhemmi päätettii kuitenki, ettei mei €urot halunnukkaa jäädä siihe liikkeesee, vaa jatkettii matkaa seuraavaan liikkeeseen.

Ja sitten alkoki tapahtuu. Heti ku työnsin fillarin ovesta sisään, se vietii käsistä ja aseteltii telineesee. Samalla "hovimestari" kyseli ja analysoi huollon laatua. Kuultuaan murheemme hän kutsui paikalle juuri oikean mekaanikon, jonka erikoisalaan ongelmat kuuluivat. Hetken keskusteltuaan me saimme Karin kaa kuulla, että ilmoitetut hommat hoidetaa ja lisäksi paljon muuta, mitä he olivat jo huomanneet. "Palatkaa 2 h päästä".

Huh. Oltiin molemmat puulla päähän lyötyjä upeasta otteesta ja tavasta, jolla asiakas huomioitiin. Vaihdettii kengät ja käveltii hotellille tappaan aikaa samalla, ku juteltii, ett noi homman pitäs aina toimii. Oli kyseessä fillarikauppa tai terveyskeskus, tai ihammikävaa.

Ilmotettu aika lähesty ja liu'uttii takas fillarikaupalle. Taas sama juttu. Heti oli "hovi" vastassa ja vei Karin pyöränsä luo. Mekaanikko paikalle ja tehtyje hommie läpikäynti. Pam! Homma bueno. Maksun aika ja kassalle ilmoitus alennuksesta.

Miu pyörää ei näkyny. Mekaanikko ja "hovi" otti miut mukaan ja vei verstaan puolelle. Wiljöö oli riisuttu alastomaks ja käännetty telineessä murheellisen näkösesti mätipuoli ylöspäi. Alko vikalistan läpikäynti. Ei ollu iha lyhyt. Ootin tuomioo ja ilmotusta, ettei onnistu, ku ejjoo palikoita. Mitä vielä! "Homma hoituu kyll, mut nyt meette nimenomaan tuohon paariin kalialle ja tapaksille ja tuutte tunni päästä uuvestaa." Okei. Siis takas vähä liikkeen sulkeutumisajan jälkeen... hmmm, ymmärsinköhä nyt iha oikei. Noh, tehtii kuitenki työtä käskettyy ja mentii nauttii, jällee kerra, ääääälyttömän mahtavasta tapaksesta. Ja ku käskettii, nii tietysti cervezasta kans.

Hermo petti, ku liikkeen piti sulkee ja hyökittii paikalle vartti liia aikasi. Meille ilmotettii, ett menee viel aikaa. Ejjollu iha helppo pieti. Ooteltii ja kas karkkejahan löyty 😊. Kypärä, takavalo ja mikä upeinta... Oakleyn ajolasit. Mallia Flak ja Livestrong - keltasilla dekaaleilla. Aitoa ysärii ja suoraa Lancen nenältä.

Aika kulu ja muut myyjät lähti kotiin. "Hovi" ja päämekaanikko jäi paikalle. Juteltii ja paljastu, ett olivat liikkeen omistajat. Veljekset pyöritti liikettä selkeesti isolla intohimolla ja homma haluttii hoitaa vimpan päälle.

Kateltii Trekin uutuuksii ja käytii läpi niitte teknisii innovaatioita. Ihailin liikkeessä ollutta miehekkään pinkkii maantiefillarii. "Se on miu broidin. Kokeile." Suomalaisena kieltäydyin ja tyydyi vaan katteleen osasarjoja ja arvioimaa painoo. "6,6 kg" kuulu vastaus. Sit Hovi sano, ett sen broidilla on kaikki pyörät aina pinkkejä, tai ainaki koodattu pinkillä. "Tuollon sen maastopyörä. Kokeile". Siitä en enää kieltäytyny ja ku Mekaanikkoki anto luvan kysyessäni, nii pyörittelin höyhenenkevyttä täysjäykkää Trekkii kävelykadulla. Oli kyll herkän makune. Samalla Kari testas sitä maantiefillarii.

Oli upee kuunnella, ku asialle omistautunu kundi kerto tarinaa fillareista. Samalla minuu alko vähä hirvittää tarinoinnin loppusumma. Kyselin jo Karilta, oisko sillä vipata, jos tilanne menee oikei pahaks. Näin sovittii.

Lopulta Mekaanikko kanto fillarin pajan viimeistelyosastolle ja alko touhuta pyörää nippuun. Veljekset jutteli alkuasukkaaks jotai ja Hovi näpytteli kassaa. Sit se pyys miut tiskin taakse, ku "helpompi kertoo mistä hinta koostuu". Kylmäs.

Näytöllä oli pitkä lista hintoja jotka käytii kaikki läpi. Ekana oli helpot. Kypärä, lasit yms. "Tuosson ovh ja tossa ale%. Ja toi jää sit hinnaks." "Ok". Sit päästii remonttiin. Ootin pommii. Ja se putos. Osat 40€. Työ 45€ !!!

Kello oli 22:30, ku homma oli valmis. Neljä tuntii duunii ja fillari oli parempi ku koskaa. Kaivoin muutaman kympin tippii Mekaanikolle ja sanoin, ett menee veljensä kans cervezalle. "Ei käy! Jossette lähe mukaan?". Katottii Karin kaa toisiamme ja nyökättii: "Si". Liike nippuun ja tuttuun paariin.

Istuttii puolille öin ja syötii tapaksii, mitä veljekset tilas pöytään ja juteltii fillarii. Ne oli perustanu liikkeen - 04 pieneen koppiin ja pikkuhiljaa kasvattaneet pisnestä. Nyt ne toivo, ettei homma enää paisuis. Tosin ne oli pyydetty Trek-brandstoreks. Trekin Espanjan maahantuoja oli ihmetelly, kui niitte liike myy pirusti konsernin kamaa, einä kuitenkaa ollu niitte liike. Se oli ollu muutama kk sitte käymässä Malagassa sikäläisessä brandstoressa ja aatellu käydä ohikulkumatkalla kattoon kundie liikkeen. Oli kuulemma lentäny prceellee, ku oli tullu sisää. Koko mesta täynnä Trekkii ja Bontragerii yms. Diili oli syntyny ja ens talvena kundie liike remontoidaa brändin mukaseen ilmeeseen.

Kiva tarina. Eikä voi ku toivoo, ett noitte liike menestyy. Asiakaspalvelu oli ainaki mietitty ja hoidettii paremmi, ku mihi oon ikinä missää törmänny. Oltii kuitenki selkeesti kerta-asiakkaita tuolle liikkeelle, mut sen ei annettu vaikuttaa. Toki, kokemuksen vakuuttamana Kari ja Hovi vaihto sposti-osotteita ja sopi alustavasti yhteistyöstä RAAM-kaluston suhteen. Eli se siitä kerta-asiakkuudesta ja muistutus palvelun merkityksestä.

Sorry, vaa jos joku kauppias, jolla oon asioinu, lukee tän, mut vaa yks voi olla paras ja nyt se on dr. Bike Granadassa. 🙂.
20.8. Jännäkakkaa ja vuoristokauriita

Valo kajasti jo verhorraosta, ku avattii silmät. Pelko prsiissä koittelin käpälii ja uskaltaivuin istumaan sängyrreunalle. Pari syvää huokaust ja käsillä auttae seisoon. Pari sekkaa odotteluu ja helpotus. Ei kramppaa. Itseasias aika hyvä fiilis. Hyvä. Kyll tää tästä.

Aamupalall todettii, ett oltii hotellin ainoot asiakkaat. Vaa yks pöytä oli katettu. Toustit ja kaffit hävis hedelmie kans kitusii ja saksalaiskansalliseen tapaan muovipussiin lipsahti reilu hyppyselline suolaa.

Sovittii Karin kaa päivän epistola ja lähettii iha miu kinttuje säästelyn ehdoilla liikkeelle. Suoraa kohti vuoren huippuu. Tietysti. Lämpö päälle ja suolavettä nieluun, luonnonpuiston hienoi maisemii katellen matka eteni mukavasti. Homma toimi.

Bazassa syötii huoltiksella tapakset ja naurettii hintoja. Hyvä setti ihammahtavaa evästä, limut ja kaffit kahelta oli rapian vitosen. Syödess arvottii reittii ja päätettii, ett jatketaa Karin ennakolt suunnittelemaa pitki. Vaihtoehtona olis ollu oikasu pitkin motarin viereistä huoltotietä, caminoa, pitkin kohti Granadaa.

Molemmille tuli sama fiilis ku jatkettii matkaa, ett ajetaa tasast ja alamäkee, mut vauhti ja mittarin korkeuslukeman tasanen kasvamine todisti mei ajavan muutaman prossan ylämäkee. Jännä kui optine harha voi hämätä.

Vähämmatkajjälkee käännyttii pienelle tielle ja siinä tajus tyhmempiki, ett lähettii ylös. Edessä näky vuorii ja tie alko luikerrella kohti taivasta. Asphalttii oli kirjoteltu kannustuksii, eli joku kisaki oli menny samaa reittii.

Alkuu kiivettii yhessä miu määräämää vauhtii, mut sit Kari polki ittellee luonnollisempaa vauhtii ja välillä ootteli minuu. Nousuprosentit pysy melko tanakasti 8 % paikkeilla ja vaihde pienimmällä. Ei tuuli hulmuttanu kutreja ja lämpöö oli 37 C. Taas tarkeni.

Ku oltii noustu vähä yli tunti ja aloin jo oikeesti oottaan vuore huippuu ja alamäkee, nii miulle iski tajuntaa missä myö oltii. Eihä se ollu mikää yksittäine vuori vaa Sierra Bazan vuoristo. Kauhulla aloin arpoo mielikuvaa siitä, kui palio sen halkasija olis. Päättelin karttakirjan sivulta syntyneestä mielikuvasta, ett ehkä 50 km tai pahimmillaa 100...mietin, ett jos ajan ylämäkee10 km/h ja pitää ajaa useemman huipun yli, enneku lasku vuoriston toisella reunalla alkaa, nii tulee pitkä päivä. Vesiki alko olla vähissä. 1,5 h yhtäjaksose kiipeemise jälkee päästii huipulle vähä yli 2000 m korkeutee. Onneks tie oli huipulla pystytty vetään korkeuskäyriä seuraillen, eikä laskenu välillä vuortevälisee laaksoo. Hetki kivaa kumpuilevaa tietä ja kunno alamäki alko.

Lasketeltii paita lepattae serpentiinii alas ja vauhtii oli kivasti. Tykkäsin. Kurveihi oli hienoo kääntää vauhdilla ja tuntee keskipakovoimat samalla ku kallisti fillarii sisäkaartee puolelle. On se vaa upeeta.

Laaksossa tehtii tilanneanalyysi ja todettii, ett meilloli muutama tunti aikaa enne pimeetä, nii ajellaa vähä ja katellaa jostai kylästä hotstku. Vettä piti kuitenki saada heti. Molemmilla juomat ihalloppu. Meniki hienosti ku muutaman kilsan ajon jälkee näky huoltsikan kyltit. Painuttii ostaa vettä ja kysäsin maksaessa myyjältä, oisko lähellä hotellii. Yllätys oli kova ku se sano: "Tuost nurkan taa.". Mentii pihalle ha kurkattii, nii siinähä se oliki.

"latsoH" luki selvällä suomekielell viereise rakennukse isossa valomainoksessa. Mainos oli suunnattu talon toisella puolella kulkevan motarin väsyneille ja vanhan tien kulkijat sai kans pärjätä sillä. Päätettii jäähä. Huone löyty 45€ ja ruokaa saatii. Ihan parasta.

Taas oli ollu paras päivä. Vuoriston maisemat vaa ei petä ja kun kahtee tuntii näät yhe auton, nii ei voi valittaa liikentee vilkkauvestakaa.

Miu oloki oli palio parempi ja ajamine virkeempää ku eile, eli suolavesi ja rauhalline tahti autto. Bueno.


19.8. Taival alkakoon

Otettii Karin kaa lepposa aamu ja syötii hyvä aamupala enneku lähettii maantielle. Liikkeelle päästyy ajettii hyvään myötätuuleen melko reipasta kyytii kohti Murciota ja rauhallisempii teitä. Sunnuntai oli kyll hyvä päivä ajaa pois rannikolta, ku liikenne oli iha kuollutta. Kylie läpäsyt liikennevaloinee katko kuitenki vähävälii matkantekoo.

Kaupungit jäi taa samalla, ku lämpötila nousi. Miulla alko olla pikkuhiljaa tukalaa, ku taas Kari huokaili, ettei enää palele. Aattelin, ett se vitsailee, ku mittsri näytti kuitenki reilusti yli 30 C.

Koitin juuva mahollisimma palio, mut tuntu, ettei mikää riittäny. Olo alko tuntuu omituiselt ja ajamine muuttu raskaaks pia Totanan kaupungi jälkee. Pää tuntu pehmeeltä eikä ajatuskaa kulkenu. Omat vetovuorot lyheni ja tartti ottaa peesi palio tarkemmi, ett pääs mahollisimma helpolla. Vauhti oli lepposaa ja maasto helpohkoo. Olin iha äimänä. Lopulta tartti himmata iha pyörittelyks ja todeta päiväetapin jäävän armotta kesken.

Kateltii hotelli vuorenrinteen kylästä ja lähettii kiipee viimestä 5 km nousuu hiiiiitaaasti. Pienin välitys oli käytössä ja silti tuntu vaikeelta pyörittää kampii vaik nousu oli iha loivaa.

Kari koitti tsempata ja vähitelle Velez-Blancan kylä tuli lähemmäs. Mut sit... 500 m enne hotellii miu oli pakko kurvata sivuun ja istuun penkille puun varjoo. Oksetti. Huokailin ja kaadoin vettä päälle. Meni monta minuuttii, ett olo helpotti ees sevverra, ett pääsin takas villarin selkää. Oli pska olo.

Hotellilla menin kylmää suihkuu ja koitin juuva lisää. Olo tuntu paranevan ja käytii syömässä älyttömä hyvää ruokaa alakerran raflassa. Käveltii viel maisemii ihaille kylän reunalla olevalle huoltikselle ja ostettii enerkiaa huomiselle ajopäivälle.

Ku päästii takas huoneesee ja loikoiltii katelle telkusta sääpovauksii seuraavie päivie etapeille, nii miulla iski molempii sisäreisii iha mekalomaaniset krampit. Kieriskelin tuskissani ja koitin löytää jonku asenno, jossa sais ees vähä venytystä lihaksii ja ikuisuuvelta tuntunee ajan kuluttuu helpotti. Kari jeesas miulle juomista ja koitin ryystää sitä. Hetke tokkuroituani simahin ja uni pelasti. Onneks yöllä ei ollu ohjelmaa, vaa sai nukkuu kunnolla aamuu asti.

Juteltii Karin kaa tapahtuneesta ja todettii, ett miulla oli päivämmittaa iha klassiisii nestehukan ja lämpöhalvauksen oireita. Join kyll ajonnaikana yli litran tunnissa, mut ku oltii lähetty poikasina liikkeelle, nii suolaa yms. ei ollu mukana. Kroppa varmaa laimeni liikaa ja juotu vesi ei enää "tarttunu", vaa valu hikoilummukana suoraa läpi ku kroppa koitti jäähyttää itteesä. Opittii.

Kaikest huolimatta päivä oli ihapparas ja oli mahtavaa olla fillaroimassa. Hienoja maisemii ja kivoja pikku kylii. Ja tosi mukava jutella Karin kaa samalla ku ajelee.


maanantai 20. elokuuta 2018

18.8.- Lomalle lonps

Vihdoinki. Tätä kesälomaa olin oottanu iha liia kovasti ja viimeset päivät oli prullista, ku kyttäs kalenterii.

Pakkaamine meni niinku kuuluu ja sain aamulla ryntäillä otsa märkänä laukuu kuntoo. Viimesenä kantona oli viel fillarin polin, joka ei suostunu irtoomaa. Hermo meinas mennä ja säikäytti ett siihenkö se reissu nyt kaatu. Noh, posket tiukaks ja kunno ähkäsy, nii irtoshan se. Huh. Fillari nippuun ja laukkuun.

Juna-asemalla törmäsin Jussiin, joka oli kans matkalla Hki-Vandalle. Matka meniki kivasti tarinoijessa ja hoksattii kumpiki vasta "Seuraavana Tikkurila. Nästa Tikkursby" - kuulutuksesta, ett oli rynnättävä junavvaihtoon. Kerettii kuitenki hyvi. Asemalla erottii ja toivoteltii hyvät matkat.

Luovutin fillarilaukun ja lompsin turvatarkastuste läpi. Kiertelin myymälöi ja keksin ostaa luettavaa ja etin sopivaa adapterii laturii, mut sitä ej löytyny. Pakolline tuli hörpittyy Tammitynnyrissä enneku kone lähti.

Alicantessa Kari oli kentällä vastassa ja ajeltii Torreviejaan Karin asunnolle. Syötii saakeli hyvää evästä, jonka Kari touhus silläaikaa, ku mie taistelin fillarii nippuun. Meni pitkälle iltaan, enneku oltii saatu tavarat setvittyy ja aamuu varte lähtövalmiiks. Pääs hyvällä mielellä nukkuun.

lauantai 4. elokuuta 2018

31.7.2018

Millo on kuuma ja millo o kylmä ja millo siulle sopii.

Jostai luvin, ett nyttois 50 hellepäivää tälle kesälle. Vissii jonku sorti ennätys tai ainaki enite miesmuistii. En valita, vaik välillä tuntunu, ett töis käyntii piisais vähä vähempiki. Töis tulee juotuu iha liia vähä ja ku pääsee kotii, nii onki takki melko tyhjä.

Tää helleputki ku alko, nii ekan viiko oli kurjaa kävvä lenkillä. Tuns kokoaja, ett kramppi kärkkyy oottamas sopivaa hetkee. Keventelin ajamist isolla käellä ja huilasin. Pijin välipäivii ja lyhensin lenkkejä, nii melko hyvi selvis. Oikei isoí krammppei ei tainnu tulla ku muutaman lenki jälkee kotona. Tarpeeks pirulline tunne, ettei houkuttanu yhtää turhaa härnätä.

Homma parani melko nopeesti eka viikon jälkee, mut jatkoin silti kevennettyy. Jalka tuntu iha toiselta, ku ehti oikeesti palautuun ja oli kiva ajella vähä reippaamminki. Koko kuukaus lipsahti sit samaa rataa ja saldoks kerty 1651 km/  60 h/ 22 krt.

Reilu vko sitte oli taas Lappeerrannas Willimiesajot. Osallistui sunnuntain maantieajoo ja yltiöoptimistisest lähin kuntoajon vapaan vauhin ryhmään. Aattelin, ett koitan vähämmatkaa roikkuu mukana ja sit ku putoon, nii oottelen lepposampii nopeusryhmii. Lähtiki iha älyttömä helposti ja oli helppo joogailla porukan mukana. Mut...lystii kesti vajaan 2kyt kilsaa, eka hiekkatielle asti.

Ryhmä ajeli rauhassa sitä pätkää ja vaa muutama selvästi kokemattomampi jarrutteli ja putos porukasta. Sit koitin leikkii viksumpaa ku oonkaa. Sen hiekkatien loppupäässä on lyhyt jyrkkä ylämäki ja aattelin, ett meen sen helposti, liikoja yrittämättä ylös. Jättäännyi pääjoukon perää ja annoin tulla vähän rakoo, ett pystyn sit tulee mäen alaosan kovalla alkuvauhdilla, eikä tartte himmailla, ku kuitenki porukan perä joutuu jarrutteleen kärjen vauhdin hidastuessa. Arvioin eron riittävän ja rupesin kiihdyttään pikkusen enne mäkee. Otin kuitenki liia kovan vauhin ja saavutin koko tien leveydellä seisovan ryhmän just, ku  nousu alko. Toises reunassa oli just pyörämmentävä rako ja ku en halunnu menettää vauhtii, nii käänsin pyörän sinne.

Ois pitäny kelloje soida, mutku ei. Joku syyhä siihe rakoon oli. Samalla ku sujahdin reunimmaisesta kuskista ohi, täräytin isoon kuoppaan. Tanko käänty käsie alta ja jalat irtos polkimilta. Jotenki sain roikuttuu kyydissä ja pystyssä. Jalka maaha ja katseella seuraten, ku muut kiipes mäkee. Hätäpäissää liikkeelle, mut eihä siitä tullu mitää. Koitin saaha kenkää lukkoon, mut  ku samalla piti isolla vaihteella koittaa runnoo voimaa, nii eihä se stanan polin osunu oikeipäi sinne klossii. Ei vaik mitä teki. Paniikkiratkasuna hyppäsin juokseen ja kipitin mäen jyrkimmä kohan ohi, takas kyytii ja katsojalta pikkuse työntöapuu, nii sain klossit kii.

Lähin takaa-ajoon ja koitin rauhotella itteeni. Pääjoukko oli reilu sata metrii miu edellä ja välissä oli kymmenkunta kuskii. Eessä oli pitkä pätkä tasasta ja nopeeta maastoo, mis pääjoukon kyll saa ajettuu kiinni, ku muide pudonneide kans laittaa vetoringin pyöriin. Ajoin noi kymmene kuskin porukan kiinni ja aattelin, ett homma lähtee hoitumaan. Pskan marjat. Se porukka katteli toisiaa ja huokaili. Ajoin keulille ja kannustin vetorinkiin. Hetken katoin sitä touhuu ja ku oman tasasen vetoni jälkee peesissä ei ollukaa ketään, päätin, ett antaa olla. Yksin en, siinä vaiheessa jo parisataa metrii edellä menevää, kärkee saa kiinni. Nostin selän suoraks ja aloin nautiskeleen auringosta.

Lemillä sain huoltopisteeltä lainaks työkaluja ja korjailin tangon paikoilleen. Samalla kisaa kattomassa ollu Mikko lähti kickbikellä kohti kotii, nii liityin seuraan. Juteltii ja oottelin takaa seuraavaa ryhmää, johon vois liittyy. Loppulta lepposasti ajeleva porukka tuliki ohi ja pääsin kyytiin. Juteltii Sampan kaa ja vetorinki pyöri rauhallisesti. Kattelin porukan perältä taaksepäi ja näin kuinka joku puski sitkeesti meidän porukkaa kiinni. Pikkuhiljaa takaa-ajaja pääs nii lähelle, ett tunnistin sen Juusoks. Se oli lähteny jossai hitaammass lähtöryhmässä, mut kyllästyny ja ajo reippaan pätkän saade meijä ryhmän kii. Vähä aikaa ajeltii porukan mukana, mut sit päätettii seuraavalta huoltopisteeltä lähtee ajaan vähä reippaammi.

Pari muutaki liitty aluks mukaa, mut lopulta me jäätii Juuson kaa kahdestaan. Paritempoiltii reipasta vauhtii ja lopulta mie sanoin, ett mentii vähä turhan kovaa miulle. "Ajetaa vaa 38 km/h ja oot peesissä, nii saat huilattuu" sano Juuso. Meinas tulla kokikset nenästä, ku nauratti. No, joo oliha se pari kilsaa hitaammi, ku mitä siihe asti, mut se kui kaveri sen sano :).

Muutama kymppi lasketeltii vauhikkaasti, kunnes hiljennettii kevyee matkavauhtii. Saavutettii muutamia nopeemmista lähtöryhmistä pudonneita ja ne liitty vaihtelevasti kyytiin. Vajaa 3kymppii enne maalii saavutettii yks väsyny naiste elitekuski ja ehdotin Juusolle, ett jeesattais se maalii. Mentii rennosti, mutku tytöllä oli puntti jo aika tyhjä, nii sanoin Juusolle, ett se voi mennä ja mie ajelen rauhassa maaliin sen naise kaa. Näin tehtii ja hyvi lopulta päästii maalii.

Kiva reissu kaikkiaa, vaik ois tietty voinu jäädä se alkumatkan häslinki kokeilematta. Ei kaduta yhtää, ett päätin lähtee ajaan. Järjestelyt oli taas huippuu ja tunnelma koko tapahtumassa oli hieno. Ens vuonna uusiks :).

 

tiistai 3. heinäkuuta 2018

3.7.2018 Kohti syysmasennusta

Kesäkuu heilahti ja kelitki alko muistuttaa normaalii. Hyviiki ilmoi osu joukkoo, mut sateit ja tuulta iha omiks tarpeiks kuitenki.

Kaikest leipääntymisest huolimatta sain ulkoiltuu melko kivasti. Yks välitavote saavutettu, ku keväällä aattelin, ett jos heinäkuulle asti jaksais ajaa palio, nii hyvä tulee. Kesäkuulle kerty kaikkiaa 3036 km/ 115 h/ 22 pv. Yli 200 km päivii tuli joka viikolle, yhteesä 6 kpl. "Pisin evö" lukemaki siirty taas naksun eteepäi, Juhannukse 514 km.

Ennoo viel päättäny kui nyt jatkan eteeppäi. Ajasko samalla lailla, ku tähänki asti vai tekiskö jotai muuta ? Tavallaa ois helppo vaa tahkoo kilsoja, mut toisaalta välillä ois kiva ajaa lyhkästäki setti, vaik sit vähä kovempaa. Noh, näkee sit kk päästä, ett kui meni.

Tähä asti melkei kaikki ajot hoitunu "retki" Rekillä, mut eile otin ajoon Wiljöön ja sill ois nyt tarkotus ajella enemmä. Tuntu "omituiselta", ku ajoasento ja kaikki onnii erilaiset mihi on taas tottunu. Tangoki kyll vaihoi, nii seki vaatii totutteluu. Muutaman lenki jälkee tietää paremmi, toimiiks se vai tartteeks vaihtaa vanha takas. Uuvet korkeeprofiiliset kiekotki oli eile alla ja vaik ne vähä arveluttaa tuulella, nii ainakaa eile en huomannu mitää ongelmaa, vaik tuuliki jonki verra.

Vaik nyttoon Vapulta ajanu enemmä ku koskaa, nii läskii ejjoo lähteny käytännössä yhtää. Oon perustellu ittelleni, ett pakko syyvä, ett jaksaa ajaa :). Puolet varmaa tottaki, mut kylhä totta on myös se, ettei oo ollu oikeestaa ees miele vieressä koko painompuotos. Syöny hlvetisti ja vähät välittäny mitä oikeesti tarviis. Ehkä vois pikkuse miettii mitä suuhu tunkee, nii ois syksyllä aavistukse helpompi kiivetä mäkii, ku ees muutaman kilon sais housunnapin kohalta joutavaa jätettyy tien vartee...tiijä häntä viittiiks.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

25.6.2018 Hyvää Joulua

Niinpä on keskikesän juhlasta selvitty. Kiva Jussi taas kerran fillarilla.

Lähetii "Tvätt" Matin kaa sovitusti torstaina töije jälkee ajeleen kohti savon syänmaita. Matti oli suunnitellu mukavan reitin pienempii teitä pitkin kierrellen, sillee ett sais perille päästyää uuve sataluvun rikki kertaistumalle.

Mukava myötäne tuuppi ja matka joutu lepposasti valosassa kesäyössä. Viileetä oli, niiku Juhannuksena kuuluuki, mut ei paha. Liikenne väheni sitä mukaa, ku matka eteni ja välillä mentii pitkiä pätkii ilman autojen hurinaa.

Eka varsinaine stoppi piettii Juvalla puoliltaöin ja kateltii saetutkasta, ett rintama oli just tulossa kohalle. Laitettii lisää vaatetta ja vettäpitävää päälle, ettois mukavampi ajella. Heti ku lähettii tavvolta, nii sae alkoki. Muutama säätöpysäys piti tehä kamppeitte takii, ku välil oli liikaa ja sit taas liia vähä päällä. Yön kilsat on pitkii ja tunnit meni hitaasti, ku märkinä ja vilusina väännettii kohti pohjosta. Onneks vauhti pysy kohtuu reippaana ja aamupala Kuopiossa lähesty kuitenki mukavasti.

Aamua ootellessa jutut väheni ja Matit ajeli tuppisuuna. Puutossalmen lossilla kaima tuijotteli tyhjyytee ja valitti väsymystä. Alko olla vuorokaus valvomista alla. Lossin jälkee reitillä oli pitkii puuduttavii suorii ja katoin, ku kaverin ajolinja kiemurteli välillä melkosesti. Koitettii jotai jutelle ja Matti sano lopulta, ett oli varmaa nukahdellu ajaessaan ! Mikrounii, mut kuitenki. Aika hurjaa. Onneks aamu valostu ja huoltis ilmesty näkyvii. Ei hetkeekää liia aikasi.

Reilun tauon ja aamupalan jälkee molemmilla oli paljo virkeempi olo ja välillä pilkahellu aurinko valo kans uskoo matkantekoo ja vaik maastot muuttu kokoaja mäkisemmiks, nii vauhti alko kiihtyy. Jokune pikku pysäys pidettii, mut molemmilla alko jo olla sopiva hinku päästä perille Matin määränpäähä, ettei mitää pitempää taukoo maltettu viimesellä satkulla enää tehä. Viimene viiskymppii oli kivaa kumpuilevaa maalaistietä ja sopivaan tuulensuuntaa polkastii melkosta vauhtii. Maali häämötti.

Just ku lasketut kokonaiskilsat matkalle tuli täytee, kurvattiin mökkitielle ja saavuttii perille. Vastaannotto oli vieraavvarane ja miulleki, täysin vieraalle ihmiselle, tehtii kyll selväks, ett olin tervetullu. Joogailtii mökillä ja saatii apetta rinnanalle. Tajjettii hetki torkkuaki.

Sit tuli hetki, ett mökkiväki alko valmistuu Juhannuksen viettoo savusaunoineen, nii mie ilmotin jatkavani matkaa. Puin aavistuksen kuivuneet ajovaattet päälle ja kurvasin takas kohti Kuopioo.

Ajjemmi nii mukavasti auttanu myötäne oliki sitte suoraa edestä ja välilllä meinas loppuu usko. Iha reiluu alamäkee sai polkee ja vauhtii oli niukasti yli 20. Hetke jo mietin makuupussimajotusta, mut päätin kuitenki ajella loppuun asti. Loppuje lopuks matka suju kuitenki iha jees, vaik Siilinjärvellä meinas hermo mennä. Perinteisesti ei minkäälaista opastust, mut ettei oikei järkevää fillarireittiikää Kuopioo. (Aina) Tyhjänä ammottava motari kyll menee hienosti suoraa reittii, mut "vanhaa tietä" tai jotai muuta sai ettii iha oikeesti. Keksimälleni reitille tupsahti pätkä hiekkatietäki, joka tosin oli hyväkuntone eikä aiheuttanu murhetta. Kyll aattelin, ett ei varmaa kovi moni työmatkafillaroitse noitte kaupunkie välii, vaik matkana olis iha sopiva tai sit jossai menee reitti, mitä en vaa älynny.

Kallan sillat oli hieno kokemus, ku tuuli repi ja puisteli, samalla ku vaahtopäät tyrskys ja Pujjon torni näky taivasta vaste. Kääntelin kaupunkii ja kurvasin eka hotellin pihalle. Huone ja kalia, kiitos. Uus enkka yhelle setille tuli miulleki. Mittari näytti 514 kilsaa 😊.

Aamulla sato ja plään bii varmistu. Varasin interreilin Lahtee ja suunnisti kauppaan hommaan siviilivaatteet. Täys karderoopi löyty, kenkii myöte ja pääsin junailee iha oikeitte ihmiste näkösesti, enkä potkuhousuissa. Ilta Suomen Tsikakossa meniki sitte pitkälti kansallisjuomaa nauttiessa, kunnes uni voitti kohtuullisen ajoissa.

Su aukes kuivana ja mieli oli virkee. Kääntentelin villarin maantielle ja poljeksin rauhassa kohti itää. Mukavasti taittu matka eikä paluuliikennekää osunu reitille, nii sain ajaa suht rauhassa. Toki Lemillä alko sataa, mut ei haitannu tippaakaa, ku oli vaa 60 kilsaa kotii.

Tuntu hyvältä kurvata kotipihaa ja vääntäytyy lämpimää suihkuu. Kiva retki takana ja ilone mieli. Tuntu ettolin saanu uutta virtaa ajeluihi. Täst o hyvä jatkaa.

Kiitos Matti.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

19.6.2018 Iha...

Tää pitkämmatkampyöräily tuntuu välillä melko tyhmältä puuhalta. Eka kertaa alkanu ajaessa tympiin, tai ehkä oikeemmi pitkästyttään koko polkemine. Tuntuu, ett jos semmosena hetkenä olis vaik juna-aseman vieressä, nii kyytipeli muuttus melko helpost. Noh, ohimenevii hetkii ne on ollu ja vähäaja pääst on taas ollu suupielet kohti taivasta.

Pakko tietenki noteerata tuommoset ja funtsii mitä pitää jatkos tehä toisell tavalla, ettei oikeesti lopu koko into. Monta nuorta lupausta on enneki tässä maas lopettanu liikkumise, ku o palaneet loppuu.

Hienoi settei kyll onnistunu veivaan ja todennu, ett kaikest vaivasta ja raskauvestaa huolimatta yön läpi ajelut antaa hienoja kokemuksii. Sellasii mitä ei voi päivällä saaha millää. Ja fiiliksetki on iha erilaisii, ku ajaa yöllä.

Juhannuskivaki alkanu hahmottuun. Torstaina töitte jälkee lähen saattaan kaimaa pohjois-Savoon ja perjantaina jatkan sielt kelie ja ajatuste mukaan. Jos tuntuu kivalt ja muutenki nassahtaa, nii ajelen sunnuntaina takas kotii, mut jos vaik sataa jatkuvasti tai alkaa uituttaan, nii sit konekyydillä jo aiemmin pois.

RAAM-kisaa tullu fasesta seurattuu ja vaikuttaa iha jees puuhalta tuoki. Ei ehkä just se mihi ite täs fillaroinnissa koukuttunu, mut ymmärrän kyll sen haastee ja ittesävoittamisen mitä kisa vaatii. Kovia urheilijoita kaikki.