torstai 30. kesäkuuta 2016

30.6. Uutta kohti

Viikko kotiinpaluusta ja alettava katteleen uutta. Onneks hirveen pitkään ei tarvii miettii mitä seuraavaks, ku tuli josku lupauduttuu Joroisen trikisan viestiporukkaan. No, uintiosuudelle tietysti, kuinkas muutenkaa :) :).

Pari päivää ajelutin uintivehkeitä autossa, mut tänää pääsin vihdoin rantaan. Eka jännäri oli märkäpuku. Liekö paljon kutistunu parissa vuodessa...uuuuuhhh ja puku päälle. Huh. :) Uudet lasit. Nappiin. Parhaat millä ikinä uinu. Tosi mukavat ja tiiviit. Kiva.

Sit ei muuta ku veteen. "Lämmintähän tämä". Pitkä liuku ja rauhallisia vetoja...aikamoista. Tekniikkaa, ei mitään muuta. Jalat pinnalla, käsi liukuu pintaa pitki ja ranteesta vetoon. Yhtää ei voinu antaa ajatuksen karata tai homma levis ja liuku loppu. No, helpompaa ku muutama vuos sitte ja tässä ehtii pari viikkoo käyä pulikoimassa. Eiköhä tää tästä :)






keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

22.6.Kotiin

Silmät aukes pikkusen ennen kellonsoittoo. Väsytti viel, mut päätin silti lähtee varuiks pikkusen aikasemmi, ku oli meininki. Reitti oli kuitenki pikkuse hakusessaan. Illalla olin tosin älynny, ett onha miulla Garmini ja voin suunnistaa sen kaa.

Laukku autoon ja hiljasta tietä kohti etelää. Leccoon asti ilman käännöksii, mut sit törmäsinki tyypilliseen kyltitykseen. Ensin opastetaan ja sitten ei. Iha sama missäpäi maailmaa on, nii aina sama juttu. Muutama varmistuspysäytys piti tehdä ja kattoo kepsistä oikeeta suuntaa. Aika suolesta kyll tuommosen pyöräilyyn tarkotetun vehkeen kanssa koittaa selvittää reittiä pidemmän matkan päässä olevaan kohteeseen. Eihä sitä siihe oo tarkotettukaa ja onnistu kyll ku maltto keskittyy.
 

Reilun 5kympin päässä kentältä liikenne sitte tökkäs. Istuttii pitkään ja liruttelua jatkui toistakymmentä kilsaa. Aikaa palo ja alko jo hirvittään ehtiminen. Laukut piti olla luovutettu 1,5 h enne koneen lähtöö ja pyörää ei varmasti saa suoraa heitettyy hihnalle...Autoki pitää tankata.

Seurailin ”Malpensa” kylttejä ja harhaannuin suunnitelmaltani reitiltä. Piti ajaa motaria, mut opastus oli viereiselle, pienemmälle paikallistielle. Taas kului aikaa. Hetken kylien läpi ajeltuani pääsin onneksi kurvaamaan motarille ja matka alkooi sujua. Odottelin saapuvani tiemaksupisteelle, mutta näin vain maksun kameravalvonta kylttejä ja kameroita silloissa. Onks Italiassaki käytössä joku ”ennakkoon ostettu lipetti”-systeemi. En muista. No, ehkä perästä kuuluu.

Tie tupsahti kentän reunalle ja alkoi kiertää sitä, eikä pensa-asemaa näkynyt. Kello kävi ja arvoin lähteäkö sokkona etsimään vai varmistaa lennolle ehtiminen. Päätin ajaa tankkaamatta palauttamaan autoa. Palautustiskillä rouva kertoi 40 € sakkomaksusta ja kalliista puuttuvasta pensasta. ”Etkö varmasti ehtisi käydä tankkaamassa ? Asema on ihan lähellä. Neuvon reitin”. Tein uuden tilannearvion ja pakkasin itseni takas autoon ja hurautin ohjeiden mukaan ajaen kohti motaria. Jännitti. Ohjeet oli kuiteni hyvät ja asema löyty nopeesti. Tankki täyteen ja takas. Kiittelin virkailijaa ja sanoin, nyt vaa toivovani, ett ehdin. Hän kysyi vielä kummasta terminaalista lähden. En tienny :) Niinpä puhelu ja hän opasti minut oikeaan suuntaan. Hyvää palvelua.

Ei jonoa ja suoraan tiskille. ”Oletkin maksanut pyörän jo.” ”Öööö, maksoin kyll Helsingissä...” ”Selvä, tuossa lippusi. Pyörä sinun pitää viedä siihen ihan turvatarkastuksen viereen.” Työntelin laukun isojen tavaroiden ovelle ja nostin läpivalaisuun. ”Ok” sanoi virkailija tuijoteltuaan hetken laukun sisältöä putkelta. Siirryin viereiseen turvatarkastukseen ja hups läpi. Olipa nopeeta... Nyt aamupalalle.

Sämpylän jälkeen olinki viimeisten joukossa menossa koneeseen. Porukkaa lennolla tosi vähän, nii kaikki sujuu jonottamatta. Kiva.

Aurinkoinen Malpensa jäi taakse ja paluu Juhannukseen oli tosiasia. Huomenna pitää viell kyllä töissä käydä. Mitähän tekis Jussina ? Lähtiskö vaik pyöräretkelle, ku tiet olis mukavan hiljaset. Ajais vaik Vuokattiin tai johonki :)


Helsingissa pyörä tuli hihnaa pitkin samallalailla ku muutki laukut. Hyvä tietysti, nii, mut pikkuse mietityttää, mihin 75 € lisämaksu perustuu...Ennoo viel avannu laukkuu, mut ulkopuolin näyttää kolhimattomalta. Toivottavasti ei löyvy pettymystä, ku avaa kotona.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

20.-21.6. Toipumista

Miltäs nyt tuntuu ? Piti oikee iteltä kysellä, ku ma aamuna heräs.

Fiilis oli hyvä ja hymyilytti. Olin tyytyväinen, ett tuli lähettyy tänne. Monesti epäilytti koko homman älykkyys ja mitä tämmösellä reissulla on oikeesti annettavaa. Nyt tiiän, ett hienon muiston ja iloa sain ainaki. Just sen mitä koko hommalta toivoinkin. Oikeestaan ei ees hirveesti harmita, ett jäi ajamatta se yks kierros, vaikka sitä tässä koko parin vuoden ajan on tullu mietittyy: "Jaksaako, pystyykö, ehtiikö". Itelle vastaus on nyt selvä, mut ku ei ollu tänä vuonna maholista kokeilla, nii se siitä :)

Pikkuse tietty "tyhjä olo", ku ej ookkaa enää eessä juttuu mitä oottaa, mut äkkiäkös noita keksii ja sit taas kiroo itteensä. Olin jo vakaasti päättäny, ett nyt saa loppuu miulta kaikki tämmöset hölmöilyt, mutt enää ennookkaa iha varma :). Malttaako sitä ja toisaalt saako itteensä ees tätä vähää ulkoilemaa, jos ejjoo "mitää syytä" ? Tarttee kattoo ny vähä aikaa.

Tulevan kesän muotihitti, suoraan Italiasta
Kroppa tietää kyllä ajaneensa. Käpälät on väsyneet, polvet kipeet, selkä ihan pskana ja jopa ojentajat on käsistä arat. Hissuksee vaa koitettava liikuksii, nii kyll tää tästä. Tän yhen päivän oon, ku parempiki turisti ja lorvin kaupoiss, mutt jos yhtää tokenee, nii tiistaina käyn vähä ajelees.

Koitas keksii miks tämmöne kuva. Mie en tiiä :) Kai se on jotenki turisti




Paikallista. Samalta kadulta :)

Illalla menin kylille kattoon jalista, mut ku sain pitsan ja kalian nieltyy, lähinki takas hotellille. Ei jaksanu yhtää kiinnostuu. Suoraa ei nukuttanu, mut ei vaa kiinnostanu.

Italiassa ruoka on aika isossa roolissa. "Happy Hour" meinas, ett ostamalla happy hour hinnalla juoman, sait syödä buffetista mahan täytee pikku naposteltavaa, oliiviloita yms.


Jotenki tuo hinnottelu on outoo...

Hyvinpä sitten nukutti. Eilinen auringopaiste oli pilvien tuollapuolen ja keli näytti synkältä. Harmitti
ohuesti, mut minkäs sille voi. Aamupalan jälkeen tutkin huomista reittiä lentokentälle. Pitäsköhä hommata kartta ? Selkeeltä kyll näyttää...toisaalta hirveesti ei viittis eksyillä, ettei myöhästy koneesta. Se tästä viel puuttuis :)

Puolenpäivän aikoihin keli oli mukavasti kirkastunu ja päätin reipastuu. Ajokamat niskaan ja pihalle. "Mihinkös lähtis ? Stelvion suunta vois olla kiva." Niinpä sitte liikennevaloissa mittari raksuttamaan ja ylämäkeen. Pikkasen enemmän vauhtia, ku oli tarkotus, mutt menköön.

Muita ja mie
Keli oli mukava ja hikitipat tippu nenänpäästä. Ajattelin kääntyy takas jossai kohtaa, mut ku kilsat huipulle väheni, nii päätin mennä loppuun asti. Oli pikkusen erillaista ajelua, ku lavvantain himmailu. Kivalta tuntu. Jalka ei tuntunu ihan tuoreelta ja selkä muistutti välillä itestään, mut ei mitää mihi ennois jo vuosien mittaa tottunu. Väkeä oli liikkeellä melko kivasti, vaikka arkipäivä onkin. Osa pyyhälsi ohi ja jokusen taisin minäkin ohittaa :)

Inhottavan mallinen tuo nousu. Eka ~15 km on tasasen jyrkkää, sopivan ajettavaa, jotai 7 % luokkaa. Toki pikku pätkä yli 10ppiä ja jyrkin kohta 14 %, mut sitä ovvaa nakkimakkaran verra. Sit 6 kilsaa enne huippuu tulee "tasanen" pätkä. Miusta tuntuu/ näyttää aina siltä, ett se on tasanen, mut oikeesti siin mennää kokoajan ~5 % nousuu. Joku optis-henkine juttu siin on. Ympäröivä maasto ja just enne "tasannetta" oleva jyrkempi kinkama. Tai jotai. No mut sit jyrkkyys kasvaa pirullisesti ja viimenen 3 kilsaa on 10 %tista. "Tasanteella" ku tyrkkää pikkusen liia lujaa, nii hupskeikkaa onki pitkät kolme kisaa.

14 % ja serpentiineillä jatkuu
Tänää olin viksu ja maltoin pitää rasituksen tasasena koko nousun. Ahistihan se loppu, mut nii kai se vähä kuuluuki. Tän päivän täysii oli meikäläisellä 1:50, liikennevaloista Cima Coppi kyltille. Ehkä "numerolapun" kaa ois lähteny 5 minsaa pois, mut 10tä tuski. Josku tultava levänneenä koittaan :)

Jaksetaanha tuua roskamme ite pois, eikä heitetä niitä tienreunaan. Kiitos.

Korkein kalia evö :)
Huipulla paisto kivasti ja tuntu lämpimältä, nii menin terassille kalialle. Hetken ku istuksin tuopin äärellä, nii huomasin, ettei ollukkaa erityise lämmin. Tuuli napakasti ja laskettelurinne kuitenki täydessä toiminnassa iha vieressä. Tuulitakki päälle ja alamäkeen, mars. Alkuun laskettelin reippaammin, mut lumirajan alapuolella oli sevverra lämpimämpää, ett himmailin katteleen maisemii. Ei niihi vaa kyllästy :)


Hauskannäköstä muute. Yhessä serpentiinissä katoin nousevaa kaksikkoa. Hoikka, urheilijan näköne mies tuli ylös hyvää kyytiä, mut ohi pyyhälsi Rouva collegehousuissa ja 29" täpärillä. Hymyssä suin vielä. Sen hetken löi tyhjää, kunnes älysin, ett sähkövehjeshän sillä Rouvalla oli. Nauroin ääneen :) Ei oo viel tottunu noihi häristimiin.

Ny o ajot ajettu tälle reissulle ja eessä pakkaamine. Toivottavasti pääsen huomenna ilma ongelmia...ensi kentälle ja sitte viel pyörän kaa Suomeen saakka. Kyll oli hyvä reissu eikä ainakaa yhtää laannuttanu meikäläisen vuoristokuumetta :) Pitää alkaa suunnitteleen :)



Hotellin oven edessä on hyvin tilaa parille autolle :)
PS. Yks mies oli kielloista huolimatta ajanu VEBissä sen viimesenki kiekan. Ei se tie mitää sortunu ollu. Oli kyll liikahtanu, nii ett asfaltti repeilly, mut paikallaa keikku. En tiiä kuitenkaa oisinko ite uskaltanu kokeilla onnee, ku ei se mitenkää tukevasti siell rinteellä voi roikkuu...No, suoritus kuitenki hyväksyttii ja hän oli tän vuoden ainoo kaurispatsaan saanu. Meitä 3 kierrosta ajaneita oli 39 ja kaikkiaan reitille lähti 110 kuskia.

maanantai 20. kesäkuuta 2016

18.-19.6. Valtellina Extreme Brevet

2.päivä

Aamu aukesi ennen kellon sointia ja tarkastelin viimeisimmät sääennusteet päivälle. Joo, jossain välissä sataa ehkä vähän, mutt pitäis olla parenpi ku eile. Tie näytti partsilta katsottuna vähän kosteelta, mutt kuivuu varmaa nopeesti. Siispä astetta kevyemmät varusteet päälle.

Liruttelin kisakeskukseen aamupalalle ja pikkusen tiputteli vettä, mutta menin sisälle sen ihmeemmin asiaa ajattelematta. Osa porukasta oli jo pakannut kamansa ja suunnannut eilen kotiin ja jotkut lähteneet reitille aiemmin aamusta. Lähtijöitä näytti kuitenkin vielä olevan. Myös uusia naamoja, jotka ajavat vaan tän toisen päivän ajot. Maha pullolleen, eilisestä viisastuneena ja taskut täyteen evästä. Starttailin pikkusen yli 6. Perälauta lähtemiselle oli klo 7.

Ajelin reitille ja ajattelin:”Alkuun 4kynppii alamäkee. Viel kymppi siitä mistä eile käännyttii Mortiroloon.” Käänsin hotellin ohi ja alamäki alkoi. Jo muutaman minuutin laskemisen jälkeen huomasin, ett tihkusade pitää tien sopivasti kosteena ja renkaista roiskuu, nii kastun alhaaltapäin tulevasta vedestä aivan kokonaan. Myöhäistä katua, takas en lähe ajamaan. Laskin tuttua reittiä ja koitin kyyristellä pyörän päällä suojaan viimalta ja katselin kylissä olevia lämpömittareita. +11, +13, +12...ihan pitäis olla lämmin, mutt vapisin niin, ett koko pyörä heilu. Oli autuasta, kun ”sai” pysähtyä liikennevaloihin.

Toista tuntia laskettelin Adda-joen vartta, ennen ku tulin risteykseen, joka armahti ylämäkeen. Juuri enne kääntymistä miut tavotti kaks tuttua italiaanoa, joiden kanssa olin jutellu edellisenä päivänä paljonki. Lyöttäydyin heidän matkaansa. Nousun mukanaan tuoma lämpö tuntui hyvältä ja pidin sadetakin päällä seuralaisteni pysähtyessä riisumaan omiaan. Nousin rauhallisesti junaradan viertä, etsien mukavan tahdin ajamiseen.

Rata oli hauska ja hauskuudestaan kuuluisa. Se tekee täyden ympyrän, niin että junan veturi menee melkein viimeisen vaunun alta, kun rata kiertää spiraalina kohti laaksoa...ja tietysti samma på svenska, eiku ylöspäin mentäessä toisinpäin. Junakin tuli sopivasti, niin pysähdyin katsomaan. Vekkulia, kun pitää keksiä kaikkea kommervenkkiä korkeuserojen takia.

Hyödynsin pysäyksen ja mutustelin evästä sekä vähensin sadetakin pois päältä, sen verran olin jo kiipeämisestä lämmennyt :) Oli hyvä. Italialaisetkin tulivat kohdalleni, joten jatkettiin kinpassa. Tai ei kinpassa, vaan muutaman kymmenen metrin välein, välillä paikkoja vaihdellen. Jokainen ajoi omaa ajamistaan ja ihan ei mennyt yksiin, mutta samaa tahtia edettiin kaikki.

Muistin nousun olevan kaksivaiheinen. Ensin vajaa kymppi ja sitte reilu viitonen tasaista, kunnes lopulta parikymmentä kilsaa yhtämittaista nousua. Saavuin ensimmäisen vaiheen laelle hieman italialaisten perässä, mutta ajelin heidät kiinni ja vedimme jokainen pätkän navakassa vastatuulessa. Juuri ennen seuraavan ylämäkiosuuden alkua tie kohtasi viistosti junaraiteet. Keulamies varotti hieman myöhään ja pikkusen tiukalle meni ajolinjan muuttaminen. Osuin raiteisiin melko loivasti ja jännäkakka pöksyssä hypytin pyörää raiteiden yli. Muuten hienosti, mutta takarengas osui jälkimmäiselle kiskolle luistaen kuin jäällä. Onneksi paino oli eturenkaalla jonka pito riitti. Hiukan säikäytti, mutta hyvin meni :)

Nousu tuntui loputtomalta ja vastatuuli tehosti eilisen päivän väsymystä, mutta maltilla keskityin ajamaan pitäen rasituksen kohtuullisena. ”Mäki loppuu joskus, mutta tuulelle ei mahda mitään” oli mielessä ja annoin välillä myös matkakumppaneilleni tietoa jäljellä olevista nousumereistä. Heidän mittarinsa eivät korkeuksista piitanneet, joten ainakin muutaman iloisen yllätyksen kokivat, kun sanoin:”Enää x00 m noustavaa :)”



Kontrollin merkki
Hyvää fiilistä
Oli kohtuullisen voittajafiilis, kun Forcolan laki lopulta jäi pyörän taakse ja sai kurvata leimaamaan kontrollikorttia. Toverukset jatkoivat heti matkaa kohti laskua, kun taas minä päätin ottaa kupin kahvia lämmikseeksi. Siemailin vahvan kahvin jutustellen muiden paarissa olleiden kanssa, kunnes oli aika jatkaa matkaa. Kylmyys hirvitti jo sisällä, mutta koko karmeus iski vasta hetken laskettuani.
Hyvät värit. Baarin opasteissa...

Tie oli upeapintaista, loivasti kaartelevaa sorttia, eikä jarruun tarvinnut koskea. Mittari näytti jatkuvaa 5-70 km/h vauhtia ja vapina oli väistämätöntä. Ehkä kerran aiemmin, olen odottanut alamäen loppumista yhtä hartaasti kuin tuon reilun 10 km aikana. Tietenkään lasku ei kestänyt kuin lyhyen ajan, mutta tuntui sitäkin pidemmältä. Joskus hellepäivänä pitää kyllä tulla laskemaan tuo lasku. Hieno pätkä :)



Ei näytä miltää tuo nousu, mut ihmeesti tuntuu käpälissä





Reitti kääntyi Livingon laitamilta kohti vuoria, joten taxfree ostokset jäivät tekemättä. Erikoinen paikka tuokin. Kuinka yksi kaupunki on pystynyt säilyttämään verovapauden EU:n sisällä... :) No, minulla jäljellä kaksi lyhyttä nyppylää ja nousut on noustu.

Passo Eiralle johtava tie pysyi maltillisessa kaltevuudessa ja sain pidettyä vaihdetta pikkuisen isompana. Kilometri ennen huippua mutkan takaa ilmestyi näkyviin tuttu parivaljakko. Jatkoin omaa vauhtiani ja hujautin italianpoikien ohi. Pysähdyin huipulla varmistaakseni etten missaa kontrollileimaa, mutta tarkastuspiste oli vasta seuraavalla huipulla. Muutama kilsa alamäkeä ja vajaa viitonen ylös.

Naatiskelin auringonkin ilmestyessä lämmittämään selkää. Oli hieno pyöritellä kohti viimeistä vuorenhuippua ja tietää, että urakka oli käytännössä siinä. Foscagnon huipulla oli vastassa järjestäjän edustajia ja hymyt olivat herkässä. Leima korttiin ja sadetakki niskaan. Nyt ei tullut enää edes kylmä. Alamäkeä jatkui liki 20 kilsaa ja laskettelimme sen porukassa italialaisten kanssa.

Kisakeskukseen päästyämme saimme kaikki lämpimän vastaanoton ja tunnelma oli kaiken kaikkiaan hieno. Viimeistä kontrollileimaa odotellessa käteeni kannettiin kupillinen kahvia ja selkäänläpytyksiä tuli useampiakin.

Loppupastat ja palautuminen käyntiin hyvällä juomalla
Siirryin pukutiloihin ottamaan märkiä varusteita pois ja menin syömään. Pastalautanen tarjottiin taas höyryävänä ja tapahtuman johtaja toi pöytään olutta ja viiniä. Huomatessaan minun hieman värisevän, hän haki takahuoneesta fleesen ja puin sen mielihyvin päälleni.






Kotiinviemisiä
Jälkiruokakahvia hörppiessä pöytään istahti vielä lehtimieskin, joka jututti kaukaista vierasta :) Tapahtuman johtaja piipahti hetkeksi pois pöydästä ja tuli pian takaisin ojentaen minulle järjestävän organisaation sadetakin, pyöräilysellaisen, siis:”Special gift for You”. Olin häkeltynyt :) Kiittelin tiety kovasti ja taisin mennä ohuesti lupaamaan jotain ensi vuodestakin :) Jäihän nyt kuitenkin luonnonvoimien takia osa lenkistä ajamattakin...


Pyörin vielä hetken kisakeskuksessa ja moikkailin tuttuja naamoja, mutta pian oli pakko lähteä hotellille suihkuun ja kuiviin vaatteisiin. Sertifikaatti ja ”Finisher”-lippis vielä kansliasta ja eikun kiitos ja moikka USB ja VEB2016.

18.-19.6. Valtellina Extreme Brevet

Nyt se sit alkaa. Liki pari vuotta sitte asetettu tavote on enää toteuttamista vaille valmis.

1. päivä

Yön nukuin jopa yllättävän hyvin ja rauhassa ja heräsin levänneenä kellon soittoon 3:15. Hissukseen laittelin ajokamppeet päälle, samalla ku kurkistelin verhonraosta kosteaa tienpintaa. Ei satanu. Hyvä. Ilmakin tuntu kohtuu lämpöiseltä. Ei paha sekää. Reppu selkään ja kisakeskukseen aamupalalle.

Herkkua on siinä monenlaista
Olin paikalla muutaman minuutin yli 4 ja paikalla oli muutama kymmenen muutakin retkelle lähtevää. Aamupalapöydästä löytyi mukavasti erilaista evästä, joten mahan sai täyteen. Moni teki eväät tai otti hedelmiä taskuun. Minä olin varannut panaanini kaupasta, ku en tienny, mut varmuus parasta :)


Täyttelin juomapullot ja juttelin muitten osallistujien kanssa. ”Reitti on merkitty asfalttiin nuolilla, mutta tarkkana kannattaa olla. Vesi jota tulee vuoripuroista tehtyihin vesipisteisiin on juomakelpoista...” Sain kaikkee hyödyllistä tietoo heti alkuunsa ja fiilis oli korkeella. Pikkusen vaille klo 5 lähdin pihalle odottelemaan lähtöä. Karvan yli 5 tapahtuman johtaja tuli paikalle ja piti pienen matkaanläksijäispuheen ja brevetajon henkeen seurue lähti liikkeelle ilman ihmeempiä lähtölaukauksia. Osa ajajistahan istui vielä rauhassa kahvilla.

 


Minulla ja osalla muista edessä siis 454 km taival, jolle kertyy nousumetrejä 12 118 m. Reissu ajetaan neljänä lenkkinä, käyden aina ~100 km välein kisakeskuksessa. Aikaa hommaan varattu 40 h. Valtaosa aamullakin lähteneistä ajaa vain yhden tai kaksi kiekkaa, näin minulle reitillä kerrottiin, kun ihmettelin joidenkin kovaa vauhtia heti alkuun.

Ensimmäinen 3kymppiä lasketeltiin paikallisittain loivaan alamäkeen ja keikuin polkematta porukan keulilla ja parhaillaan satoja metrejä pääjoukon edellä. Paino on voimaa ja ylipaino... :) Reitistä epävarmana odottelin kuitenkin muita ja tulin ensimmäisen nousun, Mortirolon juurelle yhdessä muiden kanssa. Valtaosa ryhmästä pysähtyi vähentämään vaatetta ja hups keikkaa, niin mattia paineli keulilla myös yhdessä koko maantiepyöräilyn kovimmista nousuista :) Muutaman minuutin kuluttua alkoi kuitenkin takaa puhaltaa pulkannaruja ohi sellaisella loikalla, ettei voinut ku ihailla.

Ajallaan huippu tuli vastaan ja pysähdyin muiden mukana leimaamaan kontrollikorttini todisteeksi reitin seuraamisesta. Hop taas liikkeelle muiden pukiessa vaatetta laskua varten. Itse vaan vetäisin vetskarin kiinni ja kaikki kunnossa :) Olin valinnut ajovaatteet oikein.`Maksamaton mainos (tai oli se aika kallis)` Castelli Gabba 2 Convertible on edelleen paras yksittäinen pyöräilyvaate mitä olen käyttänyt.

Lasku alas Monnon kaupunkiin oli kiva ja hyväkuntoinen. Metsän siimeksessä toki, joten maisemia ei hirveästi näkynyt. Käännyttyäni isolle tielle kohti Ponte di Legnoa huomasin takaani tulevan isomman ryhmän ja odottelin sitä. Lyöttäydyin ryhmään ja vauhti oli sopivan reipasta peesissä ajeluun. Koitin vaan säästellä voimia ja kun keulalla oli muutama innokas vetomies, niin minun ei tarvinnut kertaakaan mennä keulille.
Raikasta on :)

Gavian juurella nostin suosiolla selän pystyyn ja moikkasin muille heidän hyökätessään nousuun. Jäin ajelemaan toisen täydenmatkan kuskin kanssa. Hitaasti nousimme kohti lumirajaa ja sain kuulla, että lähellä huippua asfaltti on huonoa. Sepäs kuullosti ”kivalta”, kun samalla jyrkkyys kasvaa ja jokainen kuoppa ja töyssy tuntuu seinältä renkaan edessä :)







Gavia ahistaa
Tuntupa mukavalle
Nousun loppu alkokin tuntumaan paksulle pojalle melko jykevältä eikä energian säästelystä tullut mitään. ”Täysillä” oli polettava, jos meinas päästä eteenpäin :) Ympärillä oli lunta ja tuuli napakasti. Nopea pysähdys huipun paarissa ja leima korttiin. Hetken juttelin yhden toisen kuskin kanssa ja kas, kuinka ollakaan hän pyysi kertomaan terveisiä fillarifoorumin nimimerkki mkpaa:lle. Maailma on pieni :)


Laskussa huomasi miksi huipun järvi oli vielä jäässä. Viima viilensi turhankin tehokkaasti ja huono asfaltti pakotti puristamaan jarruja reilusti. Vauhdin hidastuminen taas synnytti toisen epämiellyttävän seikan laskeutumiseen. Prätkät alkoivat tulla ohi ja niitäkin piti kytätä. Onneksi asfaltti parani alemmas tullessa ja sai laskea rennosti. ”Sujuupa mukavasti, olen toista tuntia edellä laatimaani aikataulua. Tuli näköjään ajettuu nuo nousut pikkusen kovempaa, ku oli tarkotus...” ja sitten...Aj stana, ett voi prceestä vihlasta kovaa, kun se kramppaa. Onneks olin suoralla tieosuudella, sillä säväytti nii, ett rattiki heilahti ja villari vikuroi hetken aikaa. Laskettelin irvistellen kisakeskukseen ja huvitin pihalla olleita joogatessani pois pyörän päältä. Varovasti kyykkyyn ja pakarat venytykseen. Huh, helpotti...mutta pahin pelkoni oli nyt varoittanut. Ajaminen muuttuu taksimatkaks, jos kramppi iskee kunnolla ja jää päälle, niinku niillä on taipumus miun kohalla tehä. Prkele.

Siittä senkus valitset, nii annos tuodaan pöytään. Aika jees.
Pylly kipeenä pidin evästauon ja sain eteen kannettuna pyytämäni pasta-annoksen. Aika mahtavat järjestelyt, pakko myöntää. Söin, vaihdoin kuivan paidan ja suuntasin seuraavalle lenkille. Stelvio edestakaisin, tai oikeastaan mennessä oikastaan Umbrailin kautta Sveitsiin ja sieltä kierretään Stelvion, Pratosta lähtevään, pitkään nousuun.











 
Kontrollin leimauslaite ja pyryttää
”Tämä on tuttu nousu ja vaikka pitkä, niin helppo”. Ajelin taas sattumalta saman kaverin kanssa, kun Gaviallekin ja juteltiin minkä vajaalla kielitaidollamme pystyttiin. Umbrailin kontrollipisteellä tuuli kovaa ja satoi lunta. Kylmä iski heti, kun pyörän pysäytti. Hop hop, äkkiä matkaan, vaikka tiesi, ettei kylmyys ainakaan yhtään helpota, kun lähtee alamäkeen. Koitin päästä rivakasti lumirajan alapuolelle, mutta eteen ilmestyi letka saksalaisia moottoripyöräilijöitä. Hetken jarruttelin heidän perässään, mutta vilu pakotti kiirehtimään. Muutaman serpentiinin kuluttua pääsin letkan kärkeen ja sain laskea vapaasti. Korkeuden pudottua ja päästyäni puiden suojaan ilma lämpeni ja olo helpottui.

Laaksoon päästyäni laskettelin loivaa myötälettä ja söin eväitä. Aurinkokin paistoi hienosti. Kivaa ja nättiä. Prato tupsahti eteen ja otin suunnaksi Stelvion. Edessä 25 km tasaista nousua 7,4 % jyrkkyydellä. Just sopivaa, joka minullakin vielä menee ”kivasti”.

Ajelin tappavan tasaisesti ja odottelin pääsyä pois metsästä, maisemiin ja kuuluisiin neulansilmiin. Samalla suunnittelin jo reissun toista puolikasta ja laskeskelin, että ajettuani kolmannen lenkin voin hyvin käydä hotellilla nukkumassa kunnon unet aamuyön pimeimpinä hetkinä, ennen viimeistä lenkkiä. Saisin kokea yöajoa Livingon lenkin loppumatkalla ja viimeisen lenkin voisi nautiskella maisemien kera :)

Yhtäkkiä tajusin vauhtini pudonneen ja vaikka koitin keskittyä, niin se ei noussut. Myönsin. Nyt mennään rasvoilla, hiilarit on poltettu ja bonk on tosiasia :( Tuli niin yllättäen ilman varoitusta että stana. Ei alkavaa väsymystä ja sitten yllättävää piristymistä, kropan polttaessa ylikierroksilla viimeiset hiilarivarastot , ei mitään ennakkoilmoitusta, vaan kerrasta poikki. Pyörä sivuun ja loput energiageelit suuhun, vaikka sen tietää olevan liian myöhäistä. 30 min aikasemmin ja tilanteen olis voinu pelastaa.

Hetken mietin vaihtoehtoja, joita ei ollut. Pyörän selkään ja ylöspäin, nyt seinäjyrkältä tuntuvaa nousua. Mittari näytti vauhdiksi naurettavia lukemia, joten vaihdoin näkymäksi korkeuden ja aloin laskemaan jäljellä olevia metrejä. Hitaasti ne vähenivät, mutta kokoajan kuitenkin vähenivät :) Pian eteen ilmestyi toisen kuskin takarengas ja nauroimme toisillemme. Tiedä kumpi oli enemmän puhki, kun jatkoimme matkaa yhdessä. Juttelu ja yhdessä ajaminen jeesasi muutaman kilsan, kunnes miun oli pakko pysähtyy kolme kilsaa enne huippuu ja kävellä vähän. Kaveri ei olisi millään halunnut jättää minua yksin ja moneen kertaan kyseli, olenko varmasti kunnossa ja selviänkö. Vakuutin pärjääväni ja toivotin hyvää matkaa.
Helpompaakin ois voinu olla tuon nouseminen.

Pienen tepastelun jälkeen sain jalkoihin sen verran eloa, että kampesin pyörän päälle ja jatkoin matkaa. Asfalttiin maalatut kilsamerkinnät ja jokaisessa neulansilmämutkassa olleet järjestysnumerot kertoivat huipun lähestyvän. Vielä viimeisellä kilsalla minun oli pakko nousta pois pyörän päältä ja taluttaa pätkä. Huh. Olipa helpotus päästä huipulle. Ostin ekalta kojulta ”hodarin” ja limun ja istahdin tuulesta piittaamatta penkille pureksimaan sämpylää. Sitten paariin leimaamaan kortti ja kupillinen kahvia. Vaan eipä auttanu kauaa istuksia. Alas ja syömään kunnolla. Laskussa uutta suunnitelmaa kehiin ja plän pii muodostui. Nyt muutama tunti lepoa ja yön selkään kohti seuraavaa lenkkiä :)

Braatwursti, hapankaali,mausteet. Nam.
Vahva kahvi tuli just oikeeseen osotteeseen



















Sujuttelin Bormioon ja kun annoin korttini leimattavaksi minulle kerrottiin, että viimeinen lenkki on peruttu, koska maanvyörymä oli katkaissut tien Gavialle. Siispä enää yksi lenkki ajettavaa...plään sii ja pastan jälkeen täysille yöunille hotelliin ja aamulla pirteänä liikkeelle.
17.6.

Oli synkkä ja myrskyisä yö, mut minuu nukutti hyvi. Aamusta heräilin virkeenä Suomen ajassa ja pikkusen joutu ootteleen aamupalaa. Normi eurooppalainen aamupala. Tai ehkä pikkusen paremmalla puolen kuitenki. Oikein jees.

Aamupalan jälkee niputtelin villarin ajokuntoon ja lähin katsastaan "kisakeskuksen" sekä tekeen rekistöröitymisen. Maksoin osallistumisen ja sain pussillisen tavaraa. Geeli, jukurtti, pipo, tankonauha (!??), varasisuri. Myös ohjeet ja reittiseloste löytyvät pussukasta.

"Virallisen" osuuden jälkeen ajelin pikkumatkan Stelviolle päin ja alun Gavian noususta. Lähinnä vaa pyörän säätämiseks, mut pitkän ajamattoman pätkän jälkee, tuntu kyll mukavalta pyöritellä hissukseen. Yhessä kohdassa, ku olin tien sivussa räpläämässä vaihteita ja jarruja, ohi viiletti tuhannen vauhdilla Ag2R sotisopaan sonnistautunu mies. Satula oli kiinni vaakaputkessa ja sääret väärällään. Muuten en veikkais, mut kaikki nuo tuntomerkit viittais vahvasti Domenico Pozzovivoon. Saatto tietysti olla joku iha muukin, mut...

Löysin villarikaupan ja marssin sisään, ku miulta puuttuu ketjurasva. Unohtu kotiin :) "Hmmm...täällähä on kaikkee kivaa..." Kuinka ollakkaan ketjurasvan lisäks mukaan lähti muutakin tuiki tarpeellista ;)

Loppupäivän lorvin interwepissä kuluttamassa aikaa. Söin hotellilla ja huoneessa mutustelin eväitä. Tankkausta huomista varten.
16.6.2016 Hiton mattia.

Miksköhä sitä ei voi tehä asioita valmiiks aikasemmin. Kaikki mitotettava dead-linen kautta. Eilen aamulla oli pakkaaminen viel iha vaiheessa ja töissäki veny. Ajokamojen arpomista, pyörän sovittaminen eka kertaa lentolaukkuun, härpäkkeitten lataamista...iltahan siinä tuli enneku kaikki valmiina. No, kaikki ne on kuitenki mukana, mitkä on mukana. Näillä mennään...

Kentällä oli muitakin lähtijöitä. En oo varmaa ikinä nähny samanlaista tungosta lähtöselvityksessä. Villarin takii piti viel jonottaa pariin kertaan, enne ku sain sen käsistäni. Meininki oli vääntää laukku koneeseen pelkkänä isona matkalaukkuna, mut pokka petti, ku kello ravas lähemmäs lähtöaikaa ja katelin turvatarkastuksen jonoa. Kiltisti ilmotinki laukun ”polkupyöräksi” ja maksoin rosvohinnan 75 €. Samalla pyysin varaamaan paluulennolleki tilan samalle laukulle.

Selvittyäni lähtöportille, jonossa olikin enää muutama ihminen ja kahvi piti vetästä ykkösellä alas ollessani viimenen koneeseen pyrkijä. Hiukan turhan tiukalle, mut koneeseen kuitenkin :)


Ohuesti jännittää, onko koko VEBbiä tai oonko esim. kuukautta liia aikasin paikalla. Tapahtumasta ei oo kuukauteen tullu mitää infoo, eikä ees facepäivityksiä...Oliski mukava huomata räntäsateessa, lavvantaiaamuna klo 4 olevansa yksin Italialaisella urheilukentällä :) Mikäs sitte, ei kai reitin ajaminen muita kaipaa :)

Hyvin toimii laukku
Malpensan kentällä ekana jännäilin kuinka pyörä löytyy ja missä kunnossa. Huoli oli turha. Laukku tuli suht nopeesti ja kasassa. "Security checked" tarra oli lätkästy, mut kamat nätisti, niinku olin ne sinne laittanu. Ainoo, mikä oli muuttunu, ett satulalaukku oli avattu ja minipumppu otettu sieltä ulos...?

Autovuokraamolle alakertaan ja stanan stana ! Ajokortti autossa, omassa, Suomessa. Toiveikkaana kuitenki tiskille:"Jospa menis sillee italialaisella suurpiirteisyydellä." No, ei menny. "Sorry. Ilman korttia en voi antaa autoa." "Tai oisko ajokortista kuvaa ? Voisin ehkä tehdä erillisvakuutuksen...." 

Eihä miulla mitää kuvaa ajokortista oo, joten hiukan pohtimista. Taksi ? Meneeks sinne juna ? Pyörällä ? Vaihtoehdot tuntu melko kehnoilta, joten kuva kortista saatava. Soitto Suomeen ja homma alko sujumaan. Joustava työaika oli taas påp ja kesken päivän pariksi tunniksi jeesaamaan toheloa järjestyi. Kuvaa odotellessa etsin kentältä kauppaa, josta ostaa kartta Milanosta Bormioon. Sekin on pinossa Imatralla...Ej löytyny, vaikka esim. Bulgarian ja Azerbaizanin kartat löyty. Bormio kuulemma niin kaukana :)

Puhelin surahti ja valokuvat oli tullu. Aika marssia tiskille. Muutama allekirjotettava paperi ja äpaut vuokrahinnan verran ekstraa vakuutuksesta. Ehkä apinaa koijattiin, mutta ei mahda minkään. Viiatin Panda oli hallissa odottamassa ja eikun laukku kyytiin. 

Hetken istuin autossa ja koitin palautella mieliin karttakuvaa Italiasta...joo se semmone pikkusen saappaan näköne, Milano on siellä ja kenttä tuossa, Bormio tuolla...mitäs kylttejä tässä kannattais alkaa seurata ? Hurja fiilis kurvata ulos lentokentän parkkihallista ja lähteä ajamaan tietämättä omaa sijaintia, saatikka reittiä. Kaiken huipuks, ekasta ympyrästä motarille, eikä mitää hajua mihi se vie. Parin rampin ohi ja kylttejä tavaillen hahmottelin olevani matkalla 90 astetta väärään suuntaan. Pois motarilta ja pikkutielle. Tavallisesti olis ollu tuhoon tuomittu ajatus, mutta onnetar taisi armahtaa, sillä ensimmäisen taajaman ohitettuani tulin risteykseen, jossa kyltti "Como". 

"Ei ihan nopein tai edes lyhin reitti, mut jos Comoon pääsen, nii sieltä jo tiedän aika tarkaan mihin ajaa" Seurailin opasteita ja kirosin kymmeniä kertoja, kuinka risteyksissä ei kerrota mihin siitä pitäis mennä. Päätin seurata valtavirtaa ja aina muutaman piinaavan hetken kuluttua tuli opasteita. Menin oikeaan suuntaan. Yhden risteyksen missasin ja ajelin tietämättömän tyytyväisenä Sveitsiin. Se tästä vielä puuttuis, ku jotai tapahtus ollessani "ulkomailla". Vartavasten olin sanonu autovuokraamossa, etten tarvii lisämaksua Sveitsiin menemistä varten. Eka kaupungissa auto ympäri ja takas Italiaan. Como löytyi ja samoin reitti Leccon kautta tielle, jonka tiesin menevän Bormioon. Nou hätä. Helppo nakki tuommone rapian parisataa kilsaa ihan paikallistuntemuksen varassa seudulla, jossa ei oo ikinä käyny :)

Hotelli löyty aivan siitä mistä pitikin. Aivan ytimessä ja 800 m urheilukentältä, joka toimii VEBin keskuksena. Ei parempaa sijaintia :) Kamppeet huoneeseen ja kaupungille ruokaa ettiin. Kupilla kahvia ja Vinnairin vesimukillisella ei näköjää pärjää ihan joko päivää.
Iha jees näkymät huoneen partsilta

maanantai 13. kesäkuuta 2016

13.6.2016 Huilailuu

Kolme päivää aikaa lähtöön ja viis yötä jouluun.

Viime viikko oli jo melko hiljasta ajelujen suhteen ja olo alkaakin olla melko tuore. Kävin viel eile Milman hierottavana ja käpälissä tuntuu. Enää en uskalla mennä, ku vaikuttaa näin tukkosten kinttujen kanssa, ett useempi päivä menee hieronnasta toipumiseen.

Viikonloppuna piti alkaa laittaan kamppeita ja pyörää kasaan. Tuli kuitenki fillarivieraita Australiasta ja jäi omaan reissuun varustautuminen unohduksiin. Aussit retkellä Skandinaviassa parin kuukauden ajan, valmistautuakseen Saksassa ajettavaan brevettiin. Kova reissu tiedossa heilläkin. 618 km/ ~13 000 nm/ 54 h.

Mukavia ihmisiä. Kiva viikonloppu kertakaikkiaan. Sain hyviä vinkkejä ja vahvistusta omille ajatuksille kokeneilta pitkänmatkanpyöräilijöiltä. Tauot ovat etenemisen suurin surma. Ja mitä väsyneempi, sen lyhyepinä ja "tehokkaampina" tauot tulee pitää. Istumaan, saatikka pitkälleen ei kannata käydä :) "Survo nopeasti suu täyteen ja taskut pullolleen ja lähde liikkeelle. Syö ajaessa, sillä paikallaan syödessä hävittyä matkaa ei pysty ajamaan kiinni."

Sääennusteita tullu tuijoteltuu enemmän ku riittävästi ja nyt alkaa varmistumaan, ett kylmää on. Sateita, eikä lumisadetta näyttäis tulevan niin paljon kun aiemmin peloteltiin, mutt yöllä menee todennäkösesti kuitenkin pakkaselle...Haaveissani olin kuvitellut polkevani läkähdyttävässä helteessä, mutta taidankin ottaa pipon ja sorkkarukkaset mukaan :) No, samapa tuo. Pukeutumiskysymys kuitenkin...lähinnä ainakin.

Tänään viriteltävä pyörä mäkivarustukseen ja käytävä kokeilemassa. Ehtii sitten vielä huomenna ryntäilemään, jos jotain paljastuu. Polkimet vaihtoon, kun tuntuu toisessa entisistä olevan laakerit menossa sököks. Kiekot vaihtuu Shimanon C24siin ja samalla takapakka saa välitykset 11-32. Kompaktikammet onkin jo valmiina, joten eiköhän tuo 34-32 välitys piisaa. Ortliebin 4 litran "satulalaukku" ja pikkupussi tankoon riittää vaatteille, varaosille ja eväille. 2x 0,7 l pulloo juomille runkoon ja 0,5 l limupullo paidantaskuun. Riittää. Otan mukaan varasatulan, joka on täysin erilainen kuin nyt kiinni oleva cuituläpyskä. Tarvittaessa vaihdan sen Bormion "tukikohdassa" kesken ajon.

Eilen tuli vielä hotellilta säikytyssähköposti. Aloittivat, että varaukseni kanssa on ongelmia...sydän meinas pysähtyy. Onneksi olivat kuitenkin upgreidanneet miut toiseen hotelliin, joka on myös muutaman sadan metrin päässä tapahtumakeskuksesta :) Eli kaikki kunnossa.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

3.6.2016

2s viikkoa G-hetkeen.

Passi oli lipsahtanu vanhaks ja uus piti hommata. Oli hiukan muuttunut 10 vuoden aikana tuo homma :) Poliisin sivuilta valokuvaamo, räps: "Tuommonen se on...eihän sille minkään voi...", tunnin päästä tekstarilla koodi, joka poliisin nettisivujen hakemukseen, maksu 44 € ja hakemus sisässä. Sormenjäljet piti käydä antamassa asemalla, ku edellisestä kerrasta onneks liikaa aikaa. Viikko ja tekstarilla ilmotus, ett hae passis r-kipsalta :)

Hyvin tuli toukokuussa villarin päällä laitettuu itseruskettavaa. Kelit parhaat miesmuistiin, eli ainakaan viime vuonna ei ollu yhtä lämmintä...vai oliks sillo kuitenki... Tunteja kertyny ja pikkuhiljaa tehojakin, mutta pääpaino jaksamisessa. Pitkää siivua ja usein.

Lihashuolto tahto jäähä pikkusen kehnoks ja käpälät oli melko arkana ja tönköt. Selkä narahti kiinni, eikä satulassa istumisesta tahtonu tulla enää mitää. "Pikkusen" uhkailuu, kiristystä ja rivakkaa /ceelle potkimista vaati, enneku sain varattuu hieronta ajan. Aj, uittu ett teki kipeetä, mut samalla, jo penkissä maatessa helpotti :) Päätin, ett roppa on rouhittava kuntoon ennen reissuun lähtöä, sillä muute ajamisesta ei tuu kyll yhtää mitää. Muutama hieronta ja koko ajan lisää venyttelyy onki tehny hyvää. Kipeethä lihakset edellee on, ku Mika tai Milma nappaa kii, mut ei enää hipaisu herkkinä kuitenkaa :)

Viikon verran jos viel ajelis. Muutama pitempi ja pari lenkkii, jossa vähä tehojaki, nii eiköhän se siinä sitte. Kokonaa en kyll ajamista lopeta ennen Italiaan menoo, ku pahimmat krampit on aiemmin iskeny just treenin keventyessä rajusti. Lyhyttä lenkkii ajan liki joka päivä ihan loppuun saakka, mut tietysti varmistan, ett kroppa on levänny ja läskiä riittää ku VEB starttaa.

Kattelin muute viikolla reittii ja profiilii. Tasasta pätkää en löytäny, vaikk pikkusen etinki. Laskin ett ~215 kilsaa on ylämäkee ja 240 km alamäkee. Pitäs siis olla helppo homma, ku noi alamäkivoittone reitti :) Vauhdinjakooki funtsin ja olevinaa ynnäilin, ett pikku taukojaki olis vara pitää, mutt senki huomas, ettei mitn mahista oikeesti vaik nukkuu. Pikku torkut ehkä, mut tuskin niitäkää...rajuu leikkii :)

Webbikamerassa Stelviolta näkyny monena aamuna uutta lunta ja ennuste povas pahimmillaan metrin uutta lunta ens viikon loppuun mennessä :) Tuskin sentää toteutuu, mutt ehkä jotain kuitenki...pikkuhiljaa alkaa ennusteet ylettää riittävän kavvas ja melko viileeltä jokatapauksessa näyttää. Toivottavasti pikkusen lämpeis kuitenki. Ei hampaita naurata, jos sataa räntää ja lämpö huitelee likellä nollaa :)