torstai 28. heinäkuuta 2016

23.-24.7. Willimies-ajot

Lappeenrannan pojjaat oli pistäneet pystyyn semmoset kekkerit, ett oksat pois. Kokeneemmilta kuullun ja omastakin mielestä oli aivan upesti järjestetty maantiepyöräviikonloppu. Eka kertaa järjestivät tapahtuman ja heti Suomen parhaan. Nyt kannattaa tavotella suuria, ku tuommonen paketti on kasassa.

Lavvantaina oltii porukalla töllistelemässä kortteliajoo. Kavereita ja tuttuja oli ajamassa, nii oli kiva kannustaa reitin varrella. Rajua leikkii tuo kortteli. Kärki karkas heti alkumetreillä ja alko liputtamaan muita pois radalta. ~50 kuskia lähti, mut vaa 9 pääsi maalii. Hattu pois kaikille, jotka viivalta lähti.

Mukavasti porukkaa viivalla
Sunnuntaina olin sitte itekki viivalla Saimaa Road Race tapahtuman kuntosarjassa 150 muun kanssa. Ilse oli saaanu hommattuu muutaman vapaalipun CCGlle ja mie oli pyytäny yhen itelleni.Vielä ku kuntosarja ei ollu lisenssikisa, nii pystyin ajamaan Gentelmannien oranssissa paidassa :)

Antin ja Simon kaa sovittii, ett ajetaa ainaki alkuu pikkuse reippaammi, nii ei jouduta osalliseks turhaa härdelliä, jonka iso eritasoisten pyöräilijöiden joukko helposti saa aikaan. Reitin alun profiiliki tarjos sopivaa myötälettä vauhdinpitoon meijän huolella tankatuilla pantterivartaloilla.

Lähdössä otettii paikat heti kilparyhmän taakse asettuneen kuntosarjan johtoauton puskurista ja odoteltii ku kilparyhmän 50 kuskii lähti liikkeelle. Pari minuuttia myöhemmi meijänki johtoauto lähti liikkeelle. Saattoajo halki asutusalueiden suju hienosti. Vauhti oli sopivaa, eikä tarvinnu kokoajan seisoo jarrulla.

Jo lähdössä hampaat irvessä ?
Vapaan vauhdin alettua kiihdytettiin Antin kans keulille ja vedettiin porukka jonoksi. Muutamassa kilsassa letka saatiin venytettyä pitkin tienreunaa ja puhtaasti nautiskelemaan lähteneet ajajat olivat jääneet riittävästi jälkeen. Helpompi hengittää. Laitettiin vetovuorot pyörimään kokeneemman ajajaryhmän kesken ja vauhti tasottu rennon reippaaks.

Liikenteenohjaus oli hoidettu ensiluokkasesti. Järjestäjien prätkät ja autot pysäytti vastaantulevan autoliikenteen ja laski takaa ohi tulevat hallitusti sekä turvallisesti pyöräjoukon ohi. Risteävät tiet oli miehitetty, eikä niiltäkään päästetty autoja vaarantamaan ajamista. Upeaa toimintaa. Kiitos.

Reitillä oli poikkeuksellisesti hiekkatieosuuksia ja etukäteen ne hieman jänskätti. Ajaminen oli kuitenki rauhallista ja tie hyvässä kunnossa, nii oli vaa hauskaa vaihteluu. Ainakaa mie en huomannu ett kellää kärkiporukassa olis ollu tilanteita tai rengasrikkoja niillä.

Melko nopeesti alko käymään selväks, ett vauhti olis melko leppoisaa ja kohtuullisen iso porukka ajelis säyseästi lenkin läpi. Lemin jälkeen tiesin tien olevan terävää vuoristorataa ja ajattelin kokeilla saisko vähän pienempää porukkaa härnättyy hiukan reippaampaan ajoon. Laskettelin muutamaan alamäkeen porukan ohi ja aavistuksen irti, mutta kukaan ei innostunut lähtemään mukaan. Niinpä päätin ootella rauhassa ja luistelin osasta omia vetovuoroja ajelemalla porukan hännillä.

Ajettuamme aikamme saatiin melko moni innostumaan jatkuvasta telaketjuvedosta ja hetken opettelun jälkeen porukka ymmärsi periaatteen. Vauhti nousi mukavasti. Ryhmän perältä petti perälaudasta sokka ja pikkuhiljaa hännillä roikkuneita alkoi jäädä peesistä. Mitenkään kovaksi vauhti ei kuitenkaan noussut, vaan oli sopivan joutuisaa.

Juomahuollon virallinen ennakkomerkki
Keli oli kuuma ja tiesin, ett jos en juo tarpeeks, nii krampit iskee ennemmin tai myöhemmin. Kati oli pikkusen enne Savitaipaletta sovitussa paikassa ojentamassa Antille ja miulle vaihtopulloja. Hauska tilanne, ku Kati ei ollu koskaa antanu pulloo, mie en koskaa ottanu pulloo vauhissa...:)

Antti meni ensin Katin kohdalle ja sai pullonsa hyvin. Mie jättäydyin koko ryhmän viimeseks ja hidastin vauhtii, ett ehtisin varmasti napata pullon, enkä puottais sitä. Valmistauduin ottamaan pullon muutaman kymmenen metrin päästä, ku wiuh pullo lähti Katin kädestä. Hölmistyny ilme ja kiljasu, ku Kati älys, ett joku muu nappas miun pullon. Tulin kohalle ja rauhottelin. Simo oli ottanu kohalle ojennetun pullon :). Metelistä Simo päätteli, ett ei ollukkaa seurahuolto ja valutteli miun rinnalle ojentamaan pulloo :) Onneks Simolla oli viel itellä täys pullo, nii en joutunu pahan pohdinnan äärelle ja otin juotavat itelleni.

Samalla mein porukka tavotti kilparyhmästä pudonneen ajajaryhmän, joka liitty mukaan. Hyvin toiminu telaketju meni sekasin, ku kisakuskit alkovat säntäilemään päättömästi ryhmän sisällä hyvää paikkaa ettien. Kateltiin hetki tuota koheltamista enneku komennettii ne ruotuun. Telaketju lähti taas pyörimään ja ajo muuttu taas turvalliseks.

Savitaipaleen jälkeen, just oman vetovuoron jälkeen miun vasen takareisi kramppas. Varotin muita ja liu`uin porukan läpi jalkaa venyttäen. Onneks pahin helpotti melkein heti ja pystyin taas alkamaan pyörittelemään kevyesti. Jostain syystä samalla hetkellä kärjessä loppu vetohalut ja vaikka rullasin tosi hiljaa, niin sain ryhmän uudestaan kiinni. Join reilusti, otin geelin ja magnesiumjauhetta sekä venyttelin kinttua. Pieniä nykäsyjä reiteen tuli seuraavien kilsojen aikana, mut ku vauhti oli nii hiljanen, nii pystyin helposti lopettaan polkemisen heti ku yhtää tuntu. Varmaan reilun kymmenen minuuttia joogailin ryhmän hännillä välillä venytellen ja hötkytellen lihaksia, eikä nykyjäkään enää tullu.

Join reilusti ku aattelin ett sillä varmistuu ainaki Taipalsaaren huoltoon pääsy. Pullot alkoki olla melko tyhjät ku kurvailtiin Leväsen risteyksestä kohti toista hiekkatiepätkää. Onneks yhtäkkii tienreunaan pysäytti pakettiauto ja kuski hyökkäs tienreunaa ojentamaan pulloja. Sain napattuu juotavaa ja kiittelin mielessäni. Ei ois voinu osuu parempaan kohtaa :) Hörppäsin reilut kulaukset ja laitoin pullon paidan alle. Hiekkatien loputtuu ajoin Antin luo ja tarjosin juomista ja sitte loput vielä Simolle. Hyvä, ku molemmat oli kans vähä niukalla nesteella ja ainaki Antilla jo krampitki iskeneet aika pahasti.

Reitin kovimmat nousut oli edessä. Käytin hyväkseni painovoimaa ja taas laskettelin aina alamäkeen pikkusen irti muusta porukasta ja annoin muiden taas ohittaa miut seuraavassa ylämäessä. Mäet nousikin yllättävän helposti, mut oli silti viksuu mennä ne mahollisimman kevyesti. Voimia säästy ja kiukutellu takareisi pysy tyytyväisenä.

Saimaanharjulle nousevassa isossa mäessä kokeilin varovasti takareiden vointia ja nousin mäen loppuosan hiukan reippaammin. Hyvin suju, eikä krampista tietookaa. Mäen laella yks kaveri jatko kovempaa ajoa ja alko irrota  porukasta. Kattelin kun toinen mies lähti takaa-ajoon, eikä muu ryhmä tehny mitään asian suhteen. Matkan varrella molemmat karkuun lähteneet oli ajaneet virkeen olosesti ja vaikuttivat ihan hyvävoimaisilta.

Tein päätöksen. "Ku Harjulta käännytään kohti Lappeenrantaa ja pudotetaan iso alamäki Saimaan patotielle, koitan iskeä irti ja ajaa karkulaiset kiinni." Alamäkeen polkasin muutama kerran vauhtii ja painuin muikuks pyörän päälle. Sujahdin taas kerra porukan ohi ja laskettelin karkuun. Tällä kertaa en mäen alla löysännytkään, vaa jatkoin aika-ajona ekan karkulaisen rinnalle. Ehdotin vuorovetoo, jolla ajettas kärkimies kiinni. Tein oman lyhyen vetoni ja heilautin vaihtomerkin. "En pysty" kuului takaa. Ketju taas tiukalle ja yksin eteenpäin. "Nyt on kiire", aattelin. Kärkimiehen sininen paita saavuttais hetken kuluttuu kisaryhmästä pudonneen IBD-Cyclingin Pasin ja jos ne kahestaan alkaa vetämää, nii vaikea on kiinni saada."

Ryntäsin aavistuksen ylikovaa ja tavoitin juuri muodostuneen parivaljakon. Taas ehdotin vuorovetoa ja tällä kertaa homma nassahtikin kohilleen. Oman vetoni jälkeen hatkakaveri teki oman vetotyönsä hyvin. Haukoin henkeä ja ehdotin Pasille, ett osallistuis vetovuoroihin. Pasi kieltäyty, ei halunnu sotkee mein kisaa. "Pska !" Ei auttanu, kahestaan oli koitettava.

Vedettiin lyhyttä vetoo ja saatiin pidettyy vauhti tasasen kovana. Muutaman kilsan vuorovedon jälkeen vilkaisin taakse. Takaa-ajajat oli yllättävän kaukana. Pari vuoroo myöhemmin katsoin uudestaan ja ero oli kasvanut huomattavasti. Sanoin kaverille, ett tasasella vedolla, jos ei löysätä yhtään enne maalia me pystytään pitämään muut takana. Homma toimi.

Muutama kilsa enne maalia olin niin tiukoilla, ett meinasin jo ehdottaa sopupeliä, jossa kaveri vetäis miut kakkosena maaliin, mut sain pidettyy suun kiinni, ku huomasin, ett roikku se kuola toisenki suupielessä :)

Pallon liikenneympyrä osu miun vetovuoroon ja johtoauton kääntyminen heti sen jälkeen risteyksestä jyrkästi oikeelle tuli yllätyksenä. En ollu ollenkaa tutkinu miten maaliin tullaan ja väsystä sumeena meinasin painaa risteyksestä suoraan. Viime hetkellä sain vähän vauhtia pois ja käännettyä nousuun. Onneks toinenki kuski oli yhtä sekasin tai jotai, mut sekin tuli mäkeen yhtä huonolla alkuvauhdilla ja rinnatusten alettiin kiipeäminen.

Tasatahtia noustiin kohti lopputasannetta ja toivoin ettei kaveri iskis mäessä, vaa jättäis oman yrityksensä tasaselle. Siinä paksulla pojallaki vois olla sanottavaa. Mutta ei se malttanut ja jyrkän loppussa kaveri vääntäyty putkelle iskuun. Vastasin ja tunsin kuinka sain joka polkasulla muutaman sentin etua. Oksetti ja koski, mut päätin etten enää tasasella menettäis renkaanmitan etua. Kaikki peliin ja sainki eron kasvatettuu muutamaan pyöränmittaan. Maalikaari lähesty ja vilkaisin sivulle. Ei ketään. Käsi pystyyn ja tuuletus. Hieno fiilis, vaikka taju meinas lähtee :) Rullailin henkeä haukkoen ja silmissä vilis. Olipa paha olla :)

Selvä peli. Käsi ilmaan :)
Nojailtuani pitkään ja hartaasti pyörään ja saatuani lopulta juotua, kuulin ett myös kuntosarjan parhaat palkittaisiin. Yllättävää. Noh, syömään ja jutustelemaan kavereitten kanssa. Käyessäni pienellä loppuverkkapyörittelyllä menin viel kiittämään Pasia, ettei ollu osallistunu vetoihin. "Aattelin, ettei tuu turhia jälkipuheita, vaa ajatte oman kisanne." sano Pasi. Hyvä ratkasu :)

Kisaryhmän palkintojenjaon jälkeen mieki sain kiivetä pallille ja käteen lyötiin laatikko. "Mikä lie mainoslasi...oho, Garminin juoksutietokone !" Eipä ollukaa mitää turhaa krääsää, vaa iha oikeesti fiksu juttu.


Kari ja KMW oli vielä matkalla, nii päätettiin Katin kaa lähtee keskustaan terassille nauttimaan kaliat ja oottella herroja sinne. Kohta miehet ilmestyki paikalle ja hetken istuttuamme lähettiin kotiin. Fiilis oli tosi hyvä :)

ps. Oli näköjää miulle aika kova juttu tuo voitto, ku piti näi hiton pitkästi siitä kirjottaa :) :) No, piru. Hienostihan tuo meniki ja oonki ylpee itestäni :) Huru-ukkosarjan eka :)






tiistai 26. heinäkuuta 2016

16.7. Joroinen

Jaahappas, mitähän Joroisista...? Noh, tri-viestikisan uintihan siellä tuli käytyy.

Mikä hitto muka naurattaa ? Kyll se hyytyy...
Aamulla nostelin repun autoon ja ajeltii Katin kaa maisemareittiä ("harhareittiä", Ruonansuun äänellä) Joroisiin. Vettä sato koko matkan ja tuulikin napakasti. Pikkuse säälitti pyöräilijät. Heti ku päästii Valvatusjärven rantaan törmättiin Anttiin ja hetken päästä Mikkokin tuli paikalle. Koko joukkue oli tontilla :)

Pujottauduin märkäpukuun ja kävin tekemässä muutaman lyhyen uintipätkän. Ihan jees. Aallokko ei tuntunu haittaavan ja varusteet pelas. Uintiki oli ok, kunha ei yrittäny yhtää nostaa vauhtia. Huomas heti, ett tais kolmas uintitreeni olla liikkaa ja ylikunto tai jotai...vaan ei auttanu, ku kakka killu jo  järvessä.

Kisan järjestäjä oli muuttanu lähtöjärjestelyjä siitä ku viimeks olin Joroisilla. Vaan yleisen sarjan kärkiporukoille oli omat lähtönsä ja kaikki loput, varmaan 1000 kisaajaa, lähti uimaan "yhteislähdöllä". Rannalle oli aidattu ränni, johon oli merkattu kylteillä tavoiteuintiaikoja. Kisaajat hakeutu ite oman tavoteaikansa mukaiseen kohtaan. Funtsittii Antin kaa, ett miun kannattaa mennä muutaman minuutin etupainotteiseen lähtökohtaan, ett Antille tulis fillariosuuden alkuun mahollisimman vähä ohitushässäkkää. "Mitä sitten, vaik ei iha pysty siihe aikaan, ku on lähdössä tavotellu", aateltii.



Meninki karsinaan ~33 min uintiaikaan tähtäävään kohtaan vaik tiesin, ett optimisuoritus olis varmaan 35 minsaa. Ajattelin alottaa erittäin rauhassa ja pikkuhiljaa kirrata vauhtia, sitte ku vuoden uintimetrit alkas olla tuplattu. "Kyllä sillä toisella kilsalla ehtii..."

Eloonjäämiskamppailu alkakoon
Paukun jälkeen uimarilauma alko kulkea ranniä pitkin kohti rantaa ~3-4 uimaria rinnakain. Muutamassa minuutissa minäkin olin vedessä ja aloin toteuttaa suunnitelmaa. "Rauhallisesti vaan, menköön nopeemmat ohi...hörpkröhöööhkrör !!" Jäin aivan jalkoihin ja porukka tuli takaa kirjaimellisesti yli. Paniikki päällä ja hätäratkasuna vauhtia lisää. Muutaman ensimmäisen sadan metrin matkalla jäin kaks kertaa täysin toisen uimarin alle, eli myös veden alle. Samoin kahdesti toisen uimarin käsi nykäisi lasit päästä ja jouduin polkemaan vettä paikallani laittaakseni ne takaisin.

Lopulta pääsin siirtymään koko porukan ulommaiseksi ja uimaan omassa rauhassa. Paniikissa reuhatut sadat metrit olivat kuitenkin olleet aivan liian kovia ja koko yläkroppa oli hapoista vetelänä. "Stana, melkei 1,5 kilsaa viel jälellä. Täst tuli pitkä reissu :(" Koitin rauhottaa uintii ja keskittyy tekniikkaan, mut ei siitä umpiväsyneillä käpälillä tullu yhtää mitää. Yks hyvä veto ja heti perään 5 aivan pskaa.

Räpist räpist...pojjut lähesty tuskastuttavan hitaasti. Pikkuhiljaa aloin kuitenki uimaan samaa vauhtia, ku lähellä olijat ja sain toivoa. Jollaki muullaki menee yhtä päi prcettä. Kiersin jälkimmäisen reitin sisälle jäävistä saarista ja käänsin poijulta kohti rantaa ja maalia. "Oisko tästä vajaa 500 m jälellä. Nyt vaa jaksettava." Oksetti ja tuntu surkeelta, mutt maalikaaren lähestyminen autto jaksamaan. "5 vetoparia ja suunnan tarkastus hengityksen yhteyvessä" Laskin vetoja ja sain väsymisestä huolimatta puristettuu ohi muutamasta uimarista.

Tarkkana nyt, eläkä kaavu
Rantavedessä aivan maalikaaren keskelle ja jalat pohjaan. Jännäkakka pakaroiden välissä nousin pystyyn ja koitin keskittyy pystyssä pysymiseen. Onneks pari askelta kovalla maalla palautti tasapainon ja aloin hölkkäämään kohti vaihtoaluetta. Antti odotti sovitulla paikalla ja ajattelin, ett olipa hyvä, ku sovittii ett Antti ottaa ajanottosirun miun jalasta. Tiiä kui oisin pysyny pystyssä, jos ois pitäny äkkii kumartuu. Siru hävis nilkasta ja Antti laitto sen iteleen. "Kävipä sukkelaan" Antti lähti juokseen pyörälle ja huikkasin tsempit perään. Puhaltelin hetken ja katoin ku Antti paino kohti pyöräilyosuutta.

Kävelin pois vaihtoalueelta ja sadattelin huonoa uintiani. Sit huomasin kellon ja yllätyin. "Eihä miulla ollu nii kavva mennykkää ku luulin...huh. Onneks kuitenki tuommone aika." Olin jotenki onnistunu räpeltämään reissun just omien optimi- ja katastrofiaikojen puoliväliin. Kello oli pysähtyny ajassa 37:47. Vaa vajaa 1,5 minsaa huonommi ku edellisellä kerralla. Ok uinti siis, vaikka tunne oli kyll tosi surkee.

Aavistuksen hapottaa
 Katin kans siirryttii keskustaan ja kisakeskukseen. Sillä aikaa Antti oli polkenu puolimatkaan ja uittu mitä vauhtii. Väliaika koko joukon 16. nopein ja viestiporukoiden kuskeista vaa iisalmen Visan Kejo oli nopeempi. Sijotus nousi kohisemalla. Ohuesti alko mattia jo jänskättää...

Mikko ootteli kuumeisesti Anttii vaihtoalueen tuntumassa. Näki, ett aavistuksen miehessä virtas kisakiimasta kiihtynyttä verta. Sevverra rauhatonta oli meininki :)

Oltii hyviä vaihdossa(kii)
Muutama joukkue tuli vaihtoon ja kohta Anttiki ilmesty näkyviin, hurja oli kyll ollu sen ajo ! Just ku Antti tuli näkyvii reilun sadan metrin päässä vaihdosta, nii Mikko haahuili verryttelemässä poissa vaihtokarsinasta. Onneks kuitenki kuuli ku huudettii sille ja ehti hyvin takas, enneku Antti oli kohdalla. Huh :) Vaihto meni taas nopeesti ja ankkuri oli liikkeellä. Olin seonnu laskuissa, mut aattelin, ett ehkä 6-8tena Mikko lähti. Nyt ku vaa malttais mielensä, nii kymppisakkiin voitas mahtuu :) Hiton hienosti. Antti sano, ett vetä miut kölin alta, jos mitali jää pienestä kii :)

Patsasteltii kisakeskuksessa ja kierrettii markkinakojut. Löyty miehekkään pinkki kellukepussi ja samaa väriä kisanumerovyö. Pussia olin aatellu jo etukäteen, iha oma turvallisuus mielessä. Olis jotai lisäkelluketta, jos vaik kranppi iskee kesken uinnin. Numerolappuvyö meni kyll ihan ostohousujen piikkiin. Myyjän vetästyy sen esiin sanoin tippaakaan ajattelematta:" Tietenki laitetaan mukaan... (tähän kohtaa älysin millo semmosta vyötä käytetää), jos josku sattus kisaan lähtemää, nii onpahan valmiina". Siis tietysti sen ois viel voinu jättä ostamati, mut yhet puheet ;). Kati käänty ihmeissään kattoon, ku oon moneen kertaa uhonnu, ettei enää mitää kisa tai muita hömpötyksii :).  

Joukkue maalissa ja Mikkoa kramppaa
Antin kaa kateltii väliaikoja ja laskettii Mikolle arvioitu laskeutumisaika. Mentii maalialueen reunalle ja laskettii juokkueita, jotka tuli maalii. Mitalisijat meni, sit pitkä tauko enne seuraavaa. Heti kohta Mikko kuitenki tuli ja kramppaavin jaloin ylitti maaliviivan: "...joko 5. tai kuudes. Hienoo ! :)"

Onniteltii toisiamme ja mie huokailin helpotuksesta, ettei homma kaatunu miu surkeesee uintii :) Hajaannuttii hymyssä suin kohti kotimatkaa. Yllättyny olin kyll sijotuksesta. Ennollu ollenkaa ees ajatellu, ett voitas olla mukana kärkikymmenikössä :)

Istahin pelkääjän paikalle ja lähettii ajeleen kohti etelää. Kohta puhelimee tärähti viesti Antilta. "Oltii sittenki 4nsii." Vaik Mikko tosiaan ylitti maaliviivan muutaman pykälän myöhemmi, nii parin joukkueen uimari oli lähtenu sevverra aiemmi uimaa ja ku aika otettii veteenmenohetkestä alkaen, nii mein todelline aika oli pienempi :) Seki viel :)

Hyvä mieli ja tuntu hauskalta. Hyvi järkätty tapahtuma ja ilosii ihmisii, vaik väsy paino kroppaa. Miulla on tuo Joroine vallottamatta ja vaik olin jo aatellu, ett olkoo, nii alko kyll pikkuse kaiveleen: "Jospa ens kesänä :)"

torstai 7. heinäkuuta 2016

6.7. Työmatkatempoiluu

Työt heitti päiväks Kotkaan ja keksin, ett voisin ajaa pyöräll kotiin. Työkaveri lupas laittaa autoon telineen pyörälle ja homma lähti tulille.

Työt nippuun ja vaihtelin ajokamppeet niskaan. Ei satanu, hyvä keli. Lähdin ajelemaan tuttuu reittii halki kaupungin ja kohti itää. Eka tunti lepposasti pyöräteitä pitkin ja maisemia katsellen. Keskari keikku ~27 km/h.

Haminan jälkeen pyörätie loppu ja aloin hivuttaan lisää vauhtia, tuuliki oli mukavasti sivumyötänen. Pidin tasasen napakkaa tehoa ja matka eteni. Vaalimaalta, kohti Ylämaata kääntyessä aikaa oli menny tasan 2 h ja matkaa oli takana 60,3 kilsaa.

Ylämaalla kurvasin Korupirtille täyttämään pullot ja hörppäsin munkkikahvit :). Tuore munkki on kyll hyvää. Nam. Vartin tauon jälkee jatkoin matkaa samalla ku alko satamaan. Hetken paleli, mut pidin taukoo edeltävän tahdin ja onneks mäissä lämpes nopeesti.

Miulle aina ollu vaikee ajaa Ylämaalta Lappeenrantaan, mut nyt meni ihan mukavasti. Huolimatta pienestä noususta vauhti pysy hyvin yllä. Keskari nousi tasasesti Lauritsalaan asti, jossa asutusalueen läpi ajelu ja pyörätiepätkät pikkasen jarrutti menoo, mut pidin tehon kurissa. Mäet oli noustu ja loppu oli tasasta. Vauhti lähti taas nousuun, vaikka en yhtää yrittäny. Kivasti kulki, vaikk vauhdikkaampaa ajoa oli takana jo toistasataa kilsaa.

Kurvailin kotiin ja mittari pysähtyi 158 km kohdalle. Keskinopeus oli 32 km/h. Mittarii en välillä nollaillu, mut yli 33 kilsaa/h viimesellä 130 kilsalla. Pullatauolla tietysti ja sivumyötäseen, mut myöski pikkusen nousevalla reitillä. Tyytyväinen kyll oon kui helposti kulki ja kui tasasesti maltoin ajaa. Hyvi jäi viel varoja kirrata. Kunto kehittyny viimesen parin kuukauden aikana. Onneks. Ei oo iha turhaa tullu ulkoiltuu :)     


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

2.7. Tour de Saimaa

24. Museoautojen "Saimaan ympäriajo"-tapahtuma ja ~12sta Makin vetämä pyöräilijöiden "vastaisku". Ajetaan vuosittain päinvastaseen suuntaan autojen kaa ja nähdään hienosti pidettyjä vanhoja autoja. Tänä vuonna ~260 pirssii. Peukku jokaiselle.

Lähdettiin seiskalta ajamaan kohti Lappeenrannan satamatoria, josta joukkoon liittyisivät Lappeenrannan kundit. Ilma oli jo heti aamusta lämmin ja ennusteen mukaista hellekeliä oli tulossa. Eipähän tarvinnu sadevehkeitä. Tuuli oli sopivasti etelänpuoleista ja jeesasi alkumatkaa.

Aamukahvi ja paikalline Kuutti-limu
Eka etappi suju reippaasti neljään pelleen vetäen ja päästiin hyvissä ajoin satamaan aamukahville. Pikkuhiljaa paikalle valu kaikki ilmoittautuneet ja kaikkiaan 11 pyörän voimi lähettiin kiertään Suur-Saimaata reitin Taipalsaari, Savitaipale, Porrassalmi, Anttola, Puumala, Imatra kautta.





"Pullaaa !!"
Savitaipaleelle suunniteltiin ekat pullakahvit ja ajeltiin sovitun mukasesti mukavan rennosti. Iso porukka "imi" mukanaan ja matka taittui lepposasti. Enne Taipalsaarta hetkeks mukaa liitty trikisoihin menossa ollu tuttu hiihtäjätyttö. Kiva ett järkkäävät pieniä mukavia kisoja myös näillä kulmilla.

Taipalsaaren jälkee ajo muuttu pikkuse kovemmaks ja mäkiä alettiin mennä aavistuksen kovempaa, mut kuitenki iha ok viel. Savitaipaleella hörpittiin kaffit ja Maki muistutti viel porukkaa matkan pituudesta ja korosti vauhdin rauhottamisesta mäkiin.

Välittömästi ku lähdettii liikkeelle oli yläketju kuitenki oleellisesti kireemmällä ja vauhti nousi reilusti. Sivumyötäinen tuuli siivitti vauhtia ja ajaminen muuttu rajuksi. Pieniä hetkiä lukuunottamatta sama tahti jatkui koko loppupäivän ja rennosta päivästä tulikin ihan oikea ajopäivä.

Mikkelin jäätyy taakse alkovat vanhat autot tulla vastaan. Matkaan autot oli lähetetty muutaman minuutin välein ja kivasti olivat levittäytyneet reitille. Hattua päästä useammalle viimesen päälle entisöidyn auton ja ajoasuja myöten tip top autokunnalle. Hauskaa katseltavaa. Reitin varrella oli ihmisiä hurraamassa autoille ja mekin saatii osamme kannustuksesta :)

Deja vu. Vety ja Kuutti
Päivän mittaan miulla vahvistui pöljä ajatus jatkaa ajamista viel varsinaisen ympäriajon jälkeen ja sain houkuteltuu pari muutaki hölmöö mukaan. Saavuttuamme Imatralle jatkettii muiden mukana matkaa Lappeenrantaan ja vedyt syötyämme alotettiin kolmestaan kotimatka.

Pidettii reipasta vauhtia ja jalka alko tuntua melko tyhjältä. Muutaman lisämutkan kautta ajelimme Kuohuun kalialle, mutta pilkku oli tullu just eikä tuoppia irronnu. Käytiin vielä viimenen sakkolenkki ja säästettii yhteiset kaliat toisee kertaan.









Aaaahhh...

400 kilsaa oli kuitenki ajettu, joten mie kurvasin kävelykadulle tuopilliselle. Aika muikean makusta, jopa muovituopista. Kova päivä, mut hyvä mieli. Ei noita yli 400 km lenkkejä oo liian kanssa kertynyt ja pöhkön hommaa kyll onkin. Tuskin enää tänä kesänä uudestaa, vaik varmaan pitäs ajaa noita, nii kai niihinki tottuis. Jotenki aivan eri maailma, kun vaik 300 km ajo, mut en tajja :)