torstai 28. heinäkuuta 2016

23.-24.7. Willimies-ajot

Lappeenrannan pojjaat oli pistäneet pystyyn semmoset kekkerit, ett oksat pois. Kokeneemmilta kuullun ja omastakin mielestä oli aivan upesti järjestetty maantiepyöräviikonloppu. Eka kertaa järjestivät tapahtuman ja heti Suomen parhaan. Nyt kannattaa tavotella suuria, ku tuommonen paketti on kasassa.

Lavvantaina oltii porukalla töllistelemässä kortteliajoo. Kavereita ja tuttuja oli ajamassa, nii oli kiva kannustaa reitin varrella. Rajua leikkii tuo kortteli. Kärki karkas heti alkumetreillä ja alko liputtamaan muita pois radalta. ~50 kuskia lähti, mut vaa 9 pääsi maalii. Hattu pois kaikille, jotka viivalta lähti.

Mukavasti porukkaa viivalla
Sunnuntaina olin sitte itekki viivalla Saimaa Road Race tapahtuman kuntosarjassa 150 muun kanssa. Ilse oli saaanu hommattuu muutaman vapaalipun CCGlle ja mie oli pyytäny yhen itelleni.Vielä ku kuntosarja ei ollu lisenssikisa, nii pystyin ajamaan Gentelmannien oranssissa paidassa :)

Antin ja Simon kaa sovittii, ett ajetaa ainaki alkuu pikkuse reippaammi, nii ei jouduta osalliseks turhaa härdelliä, jonka iso eritasoisten pyöräilijöiden joukko helposti saa aikaan. Reitin alun profiiliki tarjos sopivaa myötälettä vauhdinpitoon meijän huolella tankatuilla pantterivartaloilla.

Lähdössä otettii paikat heti kilparyhmän taakse asettuneen kuntosarjan johtoauton puskurista ja odoteltii ku kilparyhmän 50 kuskii lähti liikkeelle. Pari minuuttia myöhemmi meijänki johtoauto lähti liikkeelle. Saattoajo halki asutusalueiden suju hienosti. Vauhti oli sopivaa, eikä tarvinnu kokoajan seisoo jarrulla.

Jo lähdössä hampaat irvessä ?
Vapaan vauhdin alettua kiihdytettiin Antin kans keulille ja vedettiin porukka jonoksi. Muutamassa kilsassa letka saatiin venytettyä pitkin tienreunaa ja puhtaasti nautiskelemaan lähteneet ajajat olivat jääneet riittävästi jälkeen. Helpompi hengittää. Laitettiin vetovuorot pyörimään kokeneemman ajajaryhmän kesken ja vauhti tasottu rennon reippaaks.

Liikenteenohjaus oli hoidettu ensiluokkasesti. Järjestäjien prätkät ja autot pysäytti vastaantulevan autoliikenteen ja laski takaa ohi tulevat hallitusti sekä turvallisesti pyöräjoukon ohi. Risteävät tiet oli miehitetty, eikä niiltäkään päästetty autoja vaarantamaan ajamista. Upeaa toimintaa. Kiitos.

Reitillä oli poikkeuksellisesti hiekkatieosuuksia ja etukäteen ne hieman jänskätti. Ajaminen oli kuitenki rauhallista ja tie hyvässä kunnossa, nii oli vaa hauskaa vaihteluu. Ainakaa mie en huomannu ett kellää kärkiporukassa olis ollu tilanteita tai rengasrikkoja niillä.

Melko nopeesti alko käymään selväks, ett vauhti olis melko leppoisaa ja kohtuullisen iso porukka ajelis säyseästi lenkin läpi. Lemin jälkeen tiesin tien olevan terävää vuoristorataa ja ajattelin kokeilla saisko vähän pienempää porukkaa härnättyy hiukan reippaampaan ajoon. Laskettelin muutamaan alamäkeen porukan ohi ja aavistuksen irti, mutta kukaan ei innostunut lähtemään mukaan. Niinpä päätin ootella rauhassa ja luistelin osasta omia vetovuoroja ajelemalla porukan hännillä.

Ajettuamme aikamme saatiin melko moni innostumaan jatkuvasta telaketjuvedosta ja hetken opettelun jälkeen porukka ymmärsi periaatteen. Vauhti nousi mukavasti. Ryhmän perältä petti perälaudasta sokka ja pikkuhiljaa hännillä roikkuneita alkoi jäädä peesistä. Mitenkään kovaksi vauhti ei kuitenkaan noussut, vaan oli sopivan joutuisaa.

Juomahuollon virallinen ennakkomerkki
Keli oli kuuma ja tiesin, ett jos en juo tarpeeks, nii krampit iskee ennemmin tai myöhemmin. Kati oli pikkusen enne Savitaipaletta sovitussa paikassa ojentamassa Antille ja miulle vaihtopulloja. Hauska tilanne, ku Kati ei ollu koskaa antanu pulloo, mie en koskaa ottanu pulloo vauhissa...:)

Antti meni ensin Katin kohdalle ja sai pullonsa hyvin. Mie jättäydyin koko ryhmän viimeseks ja hidastin vauhtii, ett ehtisin varmasti napata pullon, enkä puottais sitä. Valmistauduin ottamaan pullon muutaman kymmenen metrin päästä, ku wiuh pullo lähti Katin kädestä. Hölmistyny ilme ja kiljasu, ku Kati älys, ett joku muu nappas miun pullon. Tulin kohalle ja rauhottelin. Simo oli ottanu kohalle ojennetun pullon :). Metelistä Simo päätteli, ett ei ollukkaa seurahuolto ja valutteli miun rinnalle ojentamaan pulloo :) Onneks Simolla oli viel itellä täys pullo, nii en joutunu pahan pohdinnan äärelle ja otin juotavat itelleni.

Samalla mein porukka tavotti kilparyhmästä pudonneen ajajaryhmän, joka liitty mukaan. Hyvin toiminu telaketju meni sekasin, ku kisakuskit alkovat säntäilemään päättömästi ryhmän sisällä hyvää paikkaa ettien. Kateltiin hetki tuota koheltamista enneku komennettii ne ruotuun. Telaketju lähti taas pyörimään ja ajo muuttu taas turvalliseks.

Savitaipaleen jälkeen, just oman vetovuoron jälkeen miun vasen takareisi kramppas. Varotin muita ja liu`uin porukan läpi jalkaa venyttäen. Onneks pahin helpotti melkein heti ja pystyin taas alkamaan pyörittelemään kevyesti. Jostain syystä samalla hetkellä kärjessä loppu vetohalut ja vaikka rullasin tosi hiljaa, niin sain ryhmän uudestaan kiinni. Join reilusti, otin geelin ja magnesiumjauhetta sekä venyttelin kinttua. Pieniä nykäsyjä reiteen tuli seuraavien kilsojen aikana, mut ku vauhti oli nii hiljanen, nii pystyin helposti lopettaan polkemisen heti ku yhtää tuntu. Varmaan reilun kymmenen minuuttia joogailin ryhmän hännillä välillä venytellen ja hötkytellen lihaksia, eikä nykyjäkään enää tullu.

Join reilusti ku aattelin ett sillä varmistuu ainaki Taipalsaaren huoltoon pääsy. Pullot alkoki olla melko tyhjät ku kurvailtiin Leväsen risteyksestä kohti toista hiekkatiepätkää. Onneks yhtäkkii tienreunaan pysäytti pakettiauto ja kuski hyökkäs tienreunaa ojentamaan pulloja. Sain napattuu juotavaa ja kiittelin mielessäni. Ei ois voinu osuu parempaan kohtaa :) Hörppäsin reilut kulaukset ja laitoin pullon paidan alle. Hiekkatien loputtuu ajoin Antin luo ja tarjosin juomista ja sitte loput vielä Simolle. Hyvä, ku molemmat oli kans vähä niukalla nesteella ja ainaki Antilla jo krampitki iskeneet aika pahasti.

Reitin kovimmat nousut oli edessä. Käytin hyväkseni painovoimaa ja taas laskettelin aina alamäkeen pikkusen irti muusta porukasta ja annoin muiden taas ohittaa miut seuraavassa ylämäessä. Mäet nousikin yllättävän helposti, mut oli silti viksuu mennä ne mahollisimman kevyesti. Voimia säästy ja kiukutellu takareisi pysy tyytyväisenä.

Saimaanharjulle nousevassa isossa mäessä kokeilin varovasti takareiden vointia ja nousin mäen loppuosan hiukan reippaammin. Hyvin suju, eikä krampista tietookaa. Mäen laella yks kaveri jatko kovempaa ajoa ja alko irrota  porukasta. Kattelin kun toinen mies lähti takaa-ajoon, eikä muu ryhmä tehny mitään asian suhteen. Matkan varrella molemmat karkuun lähteneet oli ajaneet virkeen olosesti ja vaikuttivat ihan hyvävoimaisilta.

Tein päätöksen. "Ku Harjulta käännytään kohti Lappeenrantaa ja pudotetaan iso alamäki Saimaan patotielle, koitan iskeä irti ja ajaa karkulaiset kiinni." Alamäkeen polkasin muutama kerran vauhtii ja painuin muikuks pyörän päälle. Sujahdin taas kerra porukan ohi ja laskettelin karkuun. Tällä kertaa en mäen alla löysännytkään, vaa jatkoin aika-ajona ekan karkulaisen rinnalle. Ehdotin vuorovetoo, jolla ajettas kärkimies kiinni. Tein oman lyhyen vetoni ja heilautin vaihtomerkin. "En pysty" kuului takaa. Ketju taas tiukalle ja yksin eteenpäin. "Nyt on kiire", aattelin. Kärkimiehen sininen paita saavuttais hetken kuluttuu kisaryhmästä pudonneen IBD-Cyclingin Pasin ja jos ne kahestaan alkaa vetämää, nii vaikea on kiinni saada."

Ryntäsin aavistuksen ylikovaa ja tavoitin juuri muodostuneen parivaljakon. Taas ehdotin vuorovetoa ja tällä kertaa homma nassahtikin kohilleen. Oman vetoni jälkeen hatkakaveri teki oman vetotyönsä hyvin. Haukoin henkeä ja ehdotin Pasille, ett osallistuis vetovuoroihin. Pasi kieltäyty, ei halunnu sotkee mein kisaa. "Pska !" Ei auttanu, kahestaan oli koitettava.

Vedettiin lyhyttä vetoo ja saatiin pidettyy vauhti tasasen kovana. Muutaman kilsan vuorovedon jälkeen vilkaisin taakse. Takaa-ajajat oli yllättävän kaukana. Pari vuoroo myöhemmin katsoin uudestaan ja ero oli kasvanut huomattavasti. Sanoin kaverille, ett tasasella vedolla, jos ei löysätä yhtään enne maalia me pystytään pitämään muut takana. Homma toimi.

Muutama kilsa enne maalia olin niin tiukoilla, ett meinasin jo ehdottaa sopupeliä, jossa kaveri vetäis miut kakkosena maaliin, mut sain pidettyy suun kiinni, ku huomasin, ett roikku se kuola toisenki suupielessä :)

Pallon liikenneympyrä osu miun vetovuoroon ja johtoauton kääntyminen heti sen jälkeen risteyksestä jyrkästi oikeelle tuli yllätyksenä. En ollu ollenkaa tutkinu miten maaliin tullaan ja väsystä sumeena meinasin painaa risteyksestä suoraan. Viime hetkellä sain vähän vauhtia pois ja käännettyä nousuun. Onneks toinenki kuski oli yhtä sekasin tai jotai, mut sekin tuli mäkeen yhtä huonolla alkuvauhdilla ja rinnatusten alettiin kiipeäminen.

Tasatahtia noustiin kohti lopputasannetta ja toivoin ettei kaveri iskis mäessä, vaa jättäis oman yrityksensä tasaselle. Siinä paksulla pojallaki vois olla sanottavaa. Mutta ei se malttanut ja jyrkän loppussa kaveri vääntäyty putkelle iskuun. Vastasin ja tunsin kuinka sain joka polkasulla muutaman sentin etua. Oksetti ja koski, mut päätin etten enää tasasella menettäis renkaanmitan etua. Kaikki peliin ja sainki eron kasvatettuu muutamaan pyöränmittaan. Maalikaari lähesty ja vilkaisin sivulle. Ei ketään. Käsi pystyyn ja tuuletus. Hieno fiilis, vaikka taju meinas lähtee :) Rullailin henkeä haukkoen ja silmissä vilis. Olipa paha olla :)

Selvä peli. Käsi ilmaan :)
Nojailtuani pitkään ja hartaasti pyörään ja saatuani lopulta juotua, kuulin ett myös kuntosarjan parhaat palkittaisiin. Yllättävää. Noh, syömään ja jutustelemaan kavereitten kanssa. Käyessäni pienellä loppuverkkapyörittelyllä menin viel kiittämään Pasia, ettei ollu osallistunu vetoihin. "Aattelin, ettei tuu turhia jälkipuheita, vaa ajatte oman kisanne." sano Pasi. Hyvä ratkasu :)

Kisaryhmän palkintojenjaon jälkeen mieki sain kiivetä pallille ja käteen lyötiin laatikko. "Mikä lie mainoslasi...oho, Garminin juoksutietokone !" Eipä ollukaa mitää turhaa krääsää, vaa iha oikeesti fiksu juttu.


Kari ja KMW oli vielä matkalla, nii päätettiin Katin kaa lähtee keskustaan terassille nauttimaan kaliat ja oottella herroja sinne. Kohta miehet ilmestyki paikalle ja hetken istuttuamme lähettiin kotiin. Fiilis oli tosi hyvä :)

ps. Oli näköjää miulle aika kova juttu tuo voitto, ku piti näi hiton pitkästi siitä kirjottaa :) :) No, piru. Hienostihan tuo meniki ja oonki ylpee itestäni :) Huru-ukkosarjan eka :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti