4.10.2018 Jaahas ja Ruska2018

Lässähti taas kirjottamise into enne Hispaanianretken loppuu, mut aika hyvi jaksoi kuitenki panna tärkeimmät muistii. Koitanpa ny kuitenki jo hiipuvast muistist kaivella lisää tarinaa loppulomast.

Espanian osalta ei enää oikeestaa mainittavii ihmeellisyyksii tapahtunu, vaa alko jo olee kotimatkan ootteluu ne muutama pv mitkä jäi kirjottamatta. Tarinoitii Kain kaa, kaikkie asioitte erikoisasiantuntijoina, paljo eri asioist. Kimmonki luona käytii. Iha kiva nähä sitäki. Kokonaisuuvessaa iha stanan hyvä reissu ja paljo hienoi elämyksii. Iso kiitos Karille, ett sain nauttii seurast. Uuvestaa, se on saletti.

Kotii palattuu alkoki villi säätö kohti Ruska2018-ajoo. Hain Karin läpikäymän ja huoltaman Trekin kotii ja pari päivää koitin keksii varusteet kohilleen. Valot, mittarit, pussit ja nyssykät, etukori, pullotelineet...monta juttuu piti väkertää ja ku setappi oli uus, nii kaikki vanhat viritykset piti heittää romukoppaa. Lopult olin oikeestaa aika tyytyväine, millane fillarist tuli.

Oma lukusa oli viel mukaa otettavat varusteet. Pääosi selvää, mut arvottavaaki riitti. Koiti karsii ylimäärästä "mukavuustavaraa" pois ja lopulta löyty hyvä yhistelmä kampetta ja niille viel paikka fillarista. Eiku matkaan.

Lähin kotoo keskiviikkona, kaks päivää enne Ruskaa. Ekana päivä Hesalassa ja sit lorvipäivä Turus. Hyvä päätös. Heti ku lähin fillaroimaan paljastu ongelma. Fillarin takakumi ei mahtunu pyörii, vaa hipo runkoon. Monesti yksinkertasin ratkasu on paras ja nii tässäki. Ekana koitin keksii jotai ihme virityksii, mut onneks Kari palautti maan pinnalle ja ratkasuks tuli uus, naksun pienempi kumi ja homma bueno.  Olis oikeest harmittanu, jos hässäkän ois huomannu vast Ruskan lähtöviival.

Torstaina junailin Turkuu ja kävin ennakkoo vakoilees reitin kaupungist ulos. Ei ehkä nopein, johtue liikennevaloist, mut muute selkee. Perjantaiaamust suunnistin postille lähettään siviilivaatteit Kilpisjärvelle ja samall tei ratkasun. Kaivoi "tarkkaan mietityistä" varusteista esii vara- ja tuplatavarat ja pakkasin ne pakettii kohti kotia. Päätin pärjätä. 1,2 kg ja reilun kokone nyssäkkä löyty ylimäärästä kamaa. Olin yllättyny.

Lounastelin eväät Kupittaanpuistoss ja nautiskelin auringost. Lopult kello oli riittäväst, ett pääs valuun lähtöpaikalle. Mkpaa oliki jo mestoilla ja hojjin alkuprotokollat pois alta, enneku muut tuli. Vähitelle paikalle tuli kivasti osallistujii ja oli mukava jutella tuttuje kaa. Maha täytee ja lyhyt siirtymä Turun Linnan eteen yhteiskuvaan ja starttiin.

Ruska2018, 1.etappi

Auringo laskies mkpaa piti lyhye matkaanläksiäispuhee ja starttailtii pimeesee kohti tuntematonta. Kaupungist pääsin pois melko vaivattomasti ja hiljentyvässä liikenteessä aloti eka pikataipalee kohti Huittiste huoltiksii. Halusin ehtii lataamaa juomapullot yötä varte ja olin jo etukätee päättäny polkee eka välin "liia lujaa". Myötäne tuuli jeesas matkantekoo ja vauhti pysy kohtuu reippaana. Iha alun jälkee en nähny muita, enneku Aurassa. Saavutin Esan ja moikattii. Päätin vältellä isompaa tietä ja ajoin mahollisimman kauan oikeesee suuntaa kulkevaa pikkutietä. Oripäässä kurvasin kantatielle ja totesin aivan suotta mutkitelleeni ja täristelleeni huonolla asfaltilla. Kantatie 41 oli hiljane ja hyvillä pientareill varustettu.  Asfalttiki oli hyväs kunnossa. Oli kiva lasketella, vaik renkaist lentävä vesi kasteliki pikkuhiljaa jalat. Huittisiss kurvasin huoltikselle reilusti enne sulkemisaikaa ja varasin mukaan evästä millä oli tarkotus mennä läpi yön.

Huolimatta isomman ja parempikuntosen tien houkutuksest kurvasin ennakkoo suunnittelemaani reittii pitki, osin pikkuteiden kautta kohti pohjosta. Kivaa mutkittelevaa tietä pimeessä yössä. Jokunen tuima nousuki oli osattu ottaa tielinjauksee. Keli oli mukava. Viileähkö ja kostea. Ei satanu, mut tie oli märkä. Varusteet pelas hyvin ja viheltelin menemää.

Pikkuse enne Kankaanpäätä kääntelin kohti reitin ekaa hiekkatieosuutta ja just sillo valon akku ilmotti tehneensä työt vähäks aikaa. "Prkele, pitihä sen kestää viel useempi tunti...?" Äh, käyttäjävirhe. Olin polttanu valoo vahingossa isommalla teholla. Ei auta. Varavalo käyttöö ja matka jatku. Vaik toineki valo oli iha oikee ja hyvä pyörävalo, nii kuitenki sevverta kehnompi, ku varsinaine, ett oli melko vaikeet ajella toista kymppii hiekkateitä. Monttui ja nimismiehekiharoit ei normaalist vauhist erottanu riittävä kaukaa, ettois voinu ajoissa valita hyvät ajolinjat, vaa vauhtii piti puottaa ja siltiki joutu tekee välillä melkosii koukkauksii iha yhtäkkii. Noh, hyvi se meni lopulta ja ku pääsin takas pikitielle, nii homma toimi hyvi. Siellä varavalo riitti mainiost.

Aamuyöst kurvasin Parkanon 24 h Shellille ja päätin pitää kunno tauon. Latasin härpäkkeitä ja söin. Sitte heittäyvyin penkille selällee ja otin pienet tirsat. Muita osallistujii valu pikkuhiljaa paikalle ja jutusteltii mukavii. Kaikilla vaikutti ollee hyvä alkumatka ja naamat oli hymyssä. Miu joogailles ja hörppiess "kolmatta kuppii" kaffii, porukka lähti takas tien päälle ja lopulta mieki aloin aamun valostuessa keräileen rojujani nippuu. Oli alkanu sataa.

Tiet oli pääosi kivoi ajaa ja pohjammaalle tyypillise tasasii. Mäntymettä ja pellot ei juuri tarjonnu silmälle virikettä ja matka kulu omiss ajatuksis. Musiikki soi korvanapeis ja välillä rallattelin antaumuksella mukana. Nauroin äänee ja saatoinpa välillä itteni kans jutellaki :). Olipa hyvä fiilis.

Alavudella maha ilmotteli voivansa hyväksyy lämmint ruokaa ja satee sopivasti kiihtyessä, kohdalle osunu grillikioski vaikutti mahtavalt vaihtoeholt. Sisää ja tilaus. Kuivattelin vaatteit ja söin alkupalaks pyytämäni höyrymakkaran. Reilust sinappii ja raakaa sipulii. Olipa hyvä. Sit varsinaise ruua kimppuu. Eka suullisessa älysin virhee. Kyll näille maileille pitäs jo tajuta, ett pitsat syödää pitseriassa ja pihvit pihviravintolassa. Grilliltä saa varmasti parempaa grilliruokaa, ku michelin ravintolasta, mutta pitsaa semmosesta ei kyll kannata tilata. Miksköhä piti just tuoss kohtaa tilata pitsaa ? Noh, oppia ja ojennusta.

Maha tuli kuitenki täytee ja reippain mieli hurauttelin kohti ekaa kontrollipistettä. Pikkuteillä kiemurrellessa ajoin hetke matkaa myös etelään ja samalla vastatuulee. "Huh, jos ois ollu samallaine pohjostuuli, nii oksat pois !". Vaik koko aja tiedosti, ett matka oli taittunu hyvään myötäseen, nii vast vastatuulipätkä sai ymmärtään, kui hyvä tuuri oli käyny. Samoilla tehoilla myötätuulee liikku äpaut 25 % kovempaa vauhtii.

Kontrolli oli Kuoleman kylässä, Kyläkauppa Pitkäsessä. Kaupan seinustalla oli pitkä rivi fillareit ja tunnelma sisällä ku isommassaki bakkanaalissa. Pöytä notku leivonnaisii, kaffii, mehuu...kaupan tätit ja kylänmiehet kuunteli silmät kiiluen tarinoita, joita kerrottii matkasta. Kysymyksii tulvi ja moni seuras kännykästä live-seurantaa: "Kohta tulee taas yks !". Hauska, kui porukka oli innostunu hommasta :).

Muut jatko matkaa ja mie jäin taas latailee akkuja, ku ilta alko lähestyy, enkä ollu viel päättäny kui seuraavan yöni vietän. Laskeskelin, ett jos majotun luonnon siimeksessä, nii mm. puhelime ja garminin akku tyhjenee jossai kohtaa, viimeistää seuraavana aamuna ja sitä riskii en halunnu ottaa. Aikani ooteltuu totesin, ett kauhun tasapaino oli saavutettu, eikä matka etene pelkästää akkuja latailemalla, nii lähin liikkeelle. Ootellessani olin päättäny valita jatkoon reittisuunnitelman B. Hyvä myötätuuli kannusti ajamaan vähän pitemmän reitin, mut samalla pysymään asfaltilla. Lyhyempi, A-reitti, olis ollu vastatuulessa parempi. Hiekkateitä, suojaavien metsien halki, Salamajärven kansallispuiston maisemissa. Mut siis kohti Vimpelii ja Halsuaa kävi tällä kertaa matka.

Vimpelissä päätin varautuu paremmin sähköhäristimie virran riittävyyte ja varmistaa matkan jatkumisen ilman jatkuvii taukoje venyttämisii. Ostin pari varavirta-akkuu lisää ja varasin sisämajotuksen, ett saisin ladattuu kaikki täytee. Halsualta löyty sopiva leirintäalue ja mökki. Sinne siis.

Majapaikalla paikan isäntä sano pitävänsä muutamaa mökkii just fillaristei ja prätkäporukkaa varte, vaik muute alue oli suunniteltu asuntovaunu- ja automatkailijoide tarpeita varte. Mökki oli parhaat päivänsä nähny, eli just parhautta kantaa kurane fillari sisään ja riisuu hiekkaset ajovaatteet kuivumaa. Mieste saunavuoroki oli just sopivast alkamassa, nii tepastelin rantaa ja liityin saunojie joukkoon. Kerroin taas ihmetteleville, miks olin ollu vesisateessa fillaroimassa. Silmie pyörittelyy ja ihmettelyy oli taas reaktiona :).

~460 km/ 23 h. Suunnitelman mukane setti. Tuuli oli jeesannu hyvi ja kompensoinu samalla ylipitkiss tauoissa lorvitun ajan. Hyvä "päivä".

Ruska2018, 2.etappi

Halusin mahollisimman aikasi liikkeelle, mut aamupalan sain sovittuu vast seittemäks. Maha kukkurallaa kurvailin kuitenki iha ok aikaan liikkeelle ja aloin rauhallise matkanteon. Ilma oli kylmä, +3 C, ja puin heti isolle tielle päästyy lisää vaatetta. Ajoviima tuntu turhan raakalta. Muutaman tunnin ajelun jälkee keli oli lämminny sopivasti ja riisui ylimääräsii pois päältä. Samalla aamukankeuski oli hävinny ja ajo maitto.

Kärsämäen Nesteeltä kävin nopeest tankkaamas juomista ja nappasin sämpylän matkaevääks. Etukori osotti taas mahtavuutensa. "Nelostien" reunaa kohti pohjosta ajaessa haukkailin aina välillä korista sämpylää ja hörpin limunaatia. Liikkuva lounas hoitu helposti. Pikkuhiljaa tienpinnalla alko näkyy "tuoreita" fillarinjälkii. Lähestyin edellisenä iltana pidempää ajaneije "ryhmää". Ajelin tarkasti wattimittaria tarkkaillen. Kesän aikana olin löytäny useemman pitkän peräkkäise päivän ajamisee sopivan tehon, jolla matka taittui kohtuullist vauhtii ja jaksoin silti taapertaa "maailman tappii".

Pikkuse enne Kestilää saavutin melko hitaast ajaneen Pedron ja vaihdettii muutama sana. Edellise yön uni oli menny plörinäks ja nyt energiat oli loppunu. Kannustin, ku hää käänty kaupalle hommaamaa evästä. En tuntenu tarvetta tauolle ja jatkoin matkaa. Itseasiass pysähyin vaa muutaman kerra nopeest täyttämää pullot enne Puolankaa ja toiselle kontrollipisteelle johtavan pakollise reitin, parkourin, alkuu. Just ku otin sääntömääräisii kuvii parkourin alkupisteessä, näin kui siit risteyksestä alkavalla suoralla kiilu useempi fillarin takavalo. Kävin kaffilla risteyksen majatalo/ kahvilassa ja ostin mukaan pari voisilmäpullaa. Yöks tarvii evästä :).

Liikkeelle lähtiessä oli jotenki poikkeuksellise hieno fiilis. Parkourin alkuu oli kai henkisest pitäny etappina ja ku sille pääs, nii oli tavallaa uus, virkee alku päivälle. Matka eteni ripeesti ja nopeest saavutinki muutaman edellä kulkenee. Lyhyet jutustelut ja jatkoin omaa vauhtii. Pimeni ja pikkuhiljaa alko riputella vettä, mut aattelin, etten viel viitti pukee sadekamppeita. Sade ylty. Just ku aattelin, ett on parast laittaa lisää vaatetta, alko vauhikas alamäki. En malttanu jarruttaa hyvää vauhtii ja aattelin, ett pysäytän mäen alla. En vaa tienny, ett kysees oli ehkä koko reissun pisin alamäki, jota vaa jatku ja jatku. Lopult olin iha jäässä, ku mäki loppu. Sateest huolimatta oli pakko jatkaan polkemist, ett sai kropan lämpiin. Muutaman kilsan kiivaan polkemise jälkee tuntu, ett lämpö rupes palaan ja kurvasin levikkeelle, pienen katoksen alle ja puin nopeest sadevehkeet päälle.

Kiittelin itteeni, ett olin päättäny ottaa mukaa saetakin, joka on oikeesti vettäpitävä, enkä ollu langennu minkää pieneenpakkautuvan ja kevyen "muka sadetakin" houkutuksee. Oli hyvä ajaa ja märkä ajopaitakaa ei haitannu. Sade tuntu hauskalta !

Tulin isomman tien risteykseen ja menin kiinniolevan kahvilan pihalle. Terassin katon alta oli just lähössä toinen kuski. Kohentelin varusteita ja varmistin viel Syötteen hotellilt, ett myöhäne saapumine oli järjestyny. Nou proplem. Söin pullaa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa. Muutama tunti oli viel matkaa. Hop ratsun selkää ja kohti vuoria.

Starttasin tauolt reippaasti, ett sain lämmöt taas ylös. Olo oli hyvä. Muutaman kilsan ajamisen jälkee näin edessä oudosti kiemurtelevan takavalon. Hetki ajjemmin katoksella tapaamani kuski oli ilmeisesti bonkannu ja joutu siirtyyn talutusmoodiin. Varmistin ohi ajaessani, ett kaikki on kunnossa ja kun minulle näin vakuutettii, jatkoin taivalta kohti Syötteen nousuja.

Tie alko hivuttavan kiipeemisen ja hetke ihmettelin, miks aloin käyvä kärsimättömäks. Sitte älysi mittarin näytön olevan tilassa, jossa tietokentiss oli kaikenlaist joutavaa informaatioo, niinku nopeus. Siirryi nopeast pitkänmatkannäyttöön, jossa ei oo ku teho ja kadenssi. Tuskastumine kaikkos nopeasti. Tiesi aina mittarii vilkaistess, ett ku tuotti oikeen tehon, oikeella kadenssilla, niin kaikki muu tieto on turhaa. Nopeus tai matka oli täysi turhii asioita seurattavaks.

Pian pimeyvestä alko pilkottaa valoja ja tulin Iso-Syötteen juurelle. Tie ampu taivaisii ja kattelin hetke karttaa varmistaakseni, ett oon lähöss nouseen oikeeta tietä pitki huipulle. Just sillo alas lasketteli joku huipulla jo käymy kuski. Huikattii vaa tervehykset ja jatkettii matkaa eri suuntii.

En oikei tienny mitä nousult oottaa, ku olin vaa kuullu jotai epämääräsii päivittelyjä ja hihittelyi sen rajuudesta. Aloin kiipeemise. Iha tuimaa kulmaaha siihe tiehe oli onnistuttu laittaa. Pientareella oli kansainvälisee tapaan kyltit kertomassa edessä olevan nousupätkän strategiset mitat. Rinne oli palasteltu 500 m mittasii pätkii ja joku pätkä tais olla 11% keskijyrkkyydellä, maximissaa näin mittarista hetkellisesti 14% lukeman. Pääosin mentiin kuitenkin 5-8 % lukemissa. Ja niinku oikeestaa arvasinki, huippu tuli vastaan enneku oikei ehti ees päästä nousemise fiiliksee. Varmaa alle 3 kilsaa (?) pitkä. Ei Suomessa vaa oo nousui, missä sais ajaa pitempään. Mut, joo. Kotimaisessa mittapuussa iha hauska nyppylä ja saiha siinä iha tosissaa puuskuttaa, ett ylös pääs.

Huoneen avain ja ohjeet löyty helposti ja hiippailin huoneesee. Iltapalaks loput eväät ja limua :). Vaatteet ripustelin kuivumaa ja uni tuli enne klo 1htä.

~380 km/ 16,5 h. Suunnitelman mukane ajelu. Pikkuse nopeemmi, ku olin ajatellu, ku tuuli oli edellee myötäne ja nyt tauot jäi suunnitellun vähii. Hyvät ja pitkät unet enne aamupalaa. Juhlaa.

Jatkuu...