20.8. Jännäkakkaa ja vuoristokauriita

Valo kajasti jo verhorraosta, ku avattii silmät. Pelko prsiissä koittelin käpälii ja uskaltaivuin istumaan sängyrreunalle. Pari syvää huokaust ja käsillä auttae seisoon. Pari sekkaa odotteluu ja helpotus. Ei kramppaa. Itseasias aika hyvä fiilis. Hyvä. Kyll tää tästä.

Aamupalall todettii, ett oltii hotellin ainoot asiakkaat. Vaa yks pöytä oli katettu. Toustit ja kaffit hävis hedelmie kans kitusii ja saksalaiskansalliseen tapaan muovipussiin lipsahti reilu hyppyselline suolaa.

Sovittii Karin kaa päivän epistola ja lähettii iha miu kinttuje säästelyn ehdoilla liikkeelle. Suoraa kohti vuoren huippuu. Tietysti. Lämpö päälle ja suolavettä nieluun, luonnonpuiston hienoi maisemii katellen matka eteni mukavasti. Homma toimi.

Bazassa syötii huoltiksella tapakset ja naurettii hintoja. Hyvä setti ihammahtavaa evästä, limut ja kaffit kahelta oli rapian vitosen. Syödess arvottii reittii ja päätettii, ett jatketaa Karin ennakolt suunnittelemaa pitki. Vaihtoehtona olis ollu oikasu pitkin motarin viereistä huoltotietä, caminoa, pitkin kohti Granadaa.

Molemmille tuli sama fiilis ku jatkettii matkaa, ett ajetaa tasast ja alamäkee, mut vauhti ja mittarin korkeuslukeman tasanen kasvamine todisti mei ajavan muutaman prossan ylämäkee. Jännä kui optine harha voi hämätä.

Vähämmatkajjälkee käännyttii pienelle tielle ja siinä tajus tyhmempiki, ett lähettii ylös. Edessä näky vuorii ja tie alko luikerrella kohti taivasta. Asphalttii oli kirjoteltu kannustuksii, eli joku kisaki oli menny samaa reittii.

Alkuu kiivettii yhessä miu määräämää vauhtii, mut sit Kari polki ittellee luonnollisempaa vauhtii ja välillä ootteli minuu. Nousuprosentit pysy melko tanakasti 8 % paikkeilla ja vaihde pienimmällä. Ei tuuli hulmuttanu kutreja ja lämpöö oli 37 C. Taas tarkeni.

Ku oltii noustu vähä yli tunti ja aloin jo oikeesti oottaan vuore huippuu ja alamäkee, nii miulle iski tajuntaa missä myö oltii. Eihä se ollu mikää yksittäine vuori vaa Sierra Bazan vuoristo. Kauhulla aloin arpoo mielikuvaa siitä, kui palio sen halkasija olis. Päättelin karttakirjan sivulta syntyneestä mielikuvasta, ett ehkä 50 km tai pahimmillaa 100...mietin, ett jos ajan ylämäkee10 km/h ja pitää ajaa useemman huipun yli, enneku lasku vuoriston toisella reunalla alkaa, nii tulee pitkä päivä. Vesiki alko olla vähissä. 1,5 h yhtäjaksose kiipeemise jälkee päästii huipulle vähä yli 2000 m korkeutee. Onneks tie oli huipulla pystytty vetään korkeuskäyriä seuraillen, eikä laskenu välillä vuortevälisee laaksoo. Hetki kivaa kumpuilevaa tietä ja kunno alamäki alko.

Lasketeltii paita lepattae serpentiinii alas ja vauhtii oli kivasti. Tykkäsin. Kurveihi oli hienoo kääntää vauhdilla ja tuntee keskipakovoimat samalla ku kallisti fillarii sisäkaartee puolelle. On se vaa upeeta.

Laaksossa tehtii tilanneanalyysi ja todettii, ett meilloli muutama tunti aikaa enne pimeetä, nii ajellaa vähä ja katellaa jostai kylästä hotstku. Vettä piti kuitenki saada heti. Molemmilla juomat ihalloppu. Meniki hienosti ku muutaman kilsan ajon jälkee näky huoltsikan kyltit. Painuttii ostaa vettä ja kysäsin maksaessa myyjältä, oisko lähellä hotellii. Yllätys oli kova ku se sano: "Tuost nurkan taa.". Mentii pihalle ha kurkattii, nii siinähä se oliki.

"latsoH" luki selvällä suomekielell viereise rakennukse isossa valomainoksessa. Mainos oli suunnattu talon toisella puolella kulkevan motarin väsyneille ja vanhan tien kulkijat sai kans pärjätä sillä. Päätettii jäähä. Huone löyty 45€ ja ruokaa saatii. Ihan parasta.

Taas oli ollu paras päivä. Vuoriston maisemat vaa ei petä ja kun kahtee tuntii näät yhe auton, nii ei voi valittaa liikentee vilkkauvestakaa.

Miu oloki oli palio parempi ja ajamine virkeempää ku eile, eli suolavesi ja rauhalline tahti autto. Bueno.