12.9. la

Hyvissä ajoin kohti Puerto de Morcueraa ja Vueltan 20.etappia. Soto de Real oli "täynnä" pyöräilijöitä, sillä autolla kauempaa tulleet jättivät autonsa ja jatkoivat matkaa fillarilla. Yksin ei siis tarvinnut ajaa ja lyöttäydyin pieneen porukkaan, joka ajeli leppoisasti kohti nousun juurta.

Mirafloresin "perinnekahvit"

Tie nousi koko matkan pikkuhiljaa, mutta vasta ~kilometri ennen Mirafloresin kylää jyrkkyys kasvoi yhtään isommaksi. Edellisenä iltana olin paikallisilta kuullut, että Mirafloresissa heillä on tapana istahtaa kahvilassa Morcueralle suuntautuvilla lenkeillä. Minäkin päätin tuota tapaa kannattaa, kuten tosiaan muutama muukin. Aivan vuorelle johtavan tien varressa oli useampi kahvia ja terassit täynnä tunnelmaa. 

Tasainen 7 %

Kahviteltuani aloitin varsinaisen kiipeämisen vuorelle. Liimauduin mukavaa vauhtia ajelevan kaksikon kantaan ja katselin ylöspäin suuntaavien kävelijöiden kantamuksia. Etappia oltiin oikeasti menossa seuraamaan pitkän kaavan mukaan. Sellaiset picnik varustukset monilla ryhmillä oli mukanaan.

Kilometrin ajamisen jälkeen nousun jyrkkyys nauliintui 7 % ja lisäsin hiukan rytmiä. Seuranani alun ajanut kaksikko ei halunnut ajaa kovempaa, joten aloin hivuttamaan itseäni kiinni seuraavaan ryhmään. Saavutettuani heidät ajelin taas leppoisasti pyöritellen ryhmän mukana.

1400 m korkeuskyltin saavutettuamme päätin haastaa itseni ajamaan loput 400 nm reippaasti ja kiristin vauhtia. Hetken kuluttua vauhti kuitenkin laski nousun jyrkkyyden kasvaessa. Yllättävän hyvältä kuitenkin tuntui 9,5 % nousu kun ei ollut reppua selässä :) Annoin pyörän kulkea ja jyrkkyys laski hieman. Mittaria, Froomemaisesti :), tuijottaen pidin vauhdin tasaisena ja ohittelin muita sekä kannustavia ryhmiä leireissään. Pikkuhiljaa nousu alkoi vaatia veronsa ja paksu-poika alkoi puhaltelemaan syvemmältä, mutta koska huippu oli jo lähellä, niin en hiljentänyt. Viimeiselle kilometrille jyrkkyys taas kasvoi 9 %:n ja tuntui pahalta, mutta samalla niin mukavalta. Huippu ilmestyi näkyviin ja pysäytin pyörän kaaren alle. Olipas kivaa. 


Hengityksen hiukan tasaannuttua jatkoin matkaa huipun yli alamäkeen ja katselin sopivan katsomopaikan melko ylhäältä. Liput liehumaan ja odotusta. Ihmisiä valui tien varteen ja helikopterit pörräsivät taivaalla. Myös TV-yhtiön kopteri surrasi muutaman kerran ylitse, mutta vielä sen liikkuminen taivaalla ei ennustanut kilpailun saapumista.

Kisakatsomo Vol 1

Näkyiskö liput talkkarissa ? :)

Ruben Plaza, Lambre-Merida

Lopulta ennakko motskarit saapuivat ja yksinäinen kärkimies kurvasi ohitse. "Oho, onpa Ruben Plaza saanut ison eron...ei varmasti jaksa loppuun."

Iso väliporukka oli minuuttitolkilla jäljessä Lambre kuskia. Väliporukassa olivat hienosti mukana myös FDJ:n Reza ja Ellisonde. "Olisiko tänään Kennyn päivä, varsinkin kun Kevinkin on vielä jeesaamassa...?"

Kokonaikisan kärkikuskit saapuivat yli 10 minuutin kuluttua Giantin vetämänä. Ero väliporukkaan oli iso, niin silti hiukan ihmettelin miksi he vetivät pelotonia. Vaikka väliporukassa muutama kuski olikin ~vartin päässä kokonaiskisassa, niin olihan varmaa, että Astana laittaa jossain vaiheessa vauhtia, eikä kokonaisaika siten pitänyt olla huolena. Perinteet olisi kenties tuolla Giantin joukkueella kannattanut unohtaa ja keskittyä säästelemään joukkueen voimia Dumoulinin auttamiseen, silloin kun sitä tarvitaan. "Oliko siellä muuten edes yhtään Giantti-miestä hatkassa mukana...en ainakaan nähnyt. Mitä ne meinaa ?"

Dumoulin, Purito, Valverdekin...onks tuo Landa...?

Peukkuauto...taas :) Tavallaan kiva olla pikkutallin fani...

Puerto de la Morcuera

Pääjoukon ja huoltoautokolonnan mentyä oli aika vaihtaa huipun toiselle puolelle. Saman tekivät muutkin, joten ruuhka huipulla oli melkoinen ja poliisi ohjasikin osan ihmisistä aitojen ulkopuolelle.

Kisakatsomo Vol 2

Kävelin ruuhkan läpi ja laskettelin muutaman kilometrin alaspäin kunnes huomasin hyvän paikan kisakatsomo vol. 2. Liput taas tuuleen ja odotellessa tarinointia muun yleisön kanssa.








Rotkon yli näki vastarinteeseen ja kärkikuskin hahmo vilahteli puiden välistä. Huoltoautosta näki että Plaza oli edelleen kärjessä. Muutaman minuutin kuluttua hän polkikin näkyviin ja muun yleisön mukana minä kannustin rohkeaa, mutta epäonnistumaan tuomittua yritytä. "Ajo kyllä näytti ihan hyvältä vielä..."

Muutama kuski ajoi ohi jahdaten kärkimiestä, mutta ei meno mitenkään erilaista silmään ollut. Iso väliporukka oli levinnyt pitkin nousua, mutta ilokseni Kenny Elissonde pusersi hampaat irvessä jäljelle jääneessä ryhmässä. "Vielä Cotosin nousu, ei näytä huonolta Kennylle :) Toivottavasti..."

Kärkikuskien ryhmäkin oli lisännyt selvästi vauhtia ja jättänyt lopun pelotonista kauas taakseen. Nyt näki, että mennään kovempaa kuin kukaan aiemin ohi ajaneista. Astana veti ja muut ruikuttivat koittaen pysyä kyydissä. Kärjen mentyä tuli yksinäinen Movistarin kuski noin 150 m ryhmän perässä. Valverde ! Ei ollut Alejandro kestänyt kovaa vetoa. Aika pihalla tuntui olevan... "Nyt olikin oikeasti Astanalla lyönti päällä, jos kerran Valverde putoaa..! Mut Dumoulin oli hienosti mukana. Oisko se oikeesti niin kova ?"

Onpas tyylikkäästi pukeutunut ja herrasmiesmäisesti käyttäytyvä kannattaja ;)

Viimeisenkin ambulanssin mentyä keräsin liput kyytiin ja lähdin laskettelemaan muiden mukana alaspäin. Kävelijöitä, myös pieniä lapsia, molemmin puolin tietä ja pyörät keskellä. Osa pyöristä myös ylämäkeen, joten tarkkana sai olla, eikä vauhtia viitsinyt laskea liian kovaksi.

Mirafloresissa tilanne muuttui ja jäljelle jäivät vain pyöräilijät. Valitsin ryhmän joka ajoi reipasta vauhtia kohti Soto de Realia. Olin aamulla jättänyt repun hotellille säilytykseen ja se piti hakea ennen suuntaamista kohti Madridia. Ryhmmme vauhti kiihtyi keulamiehen vaihtuessa luonnostaan peesin vuoksi ja ohitimme yksittäisiä pyöräillijöitä ja pienempiä porukoita.

Yhteen monista liikenneympyrään yhtäaikaa toisen, juuri tavoittamamme ryhmän kanssa. Ohitimme ryhmää vasemman kautta, tietysti, ja juuri kun olin puolessa välissä ympyrää, aivan keskikorokkeessa kiinni, päätti hitaammassa ryhmässä ollut  hypridimies oikaista sisäkurvin kautta. Tietenkään mitenkään sivulleen katsomatta. Äänijänteet saivat töitä, samalla kun otin käyttöön viimeisen 20 cm, joka oli renkaiden ja kanttikiven välissä. Kivenreuna renkaan kylkeä hipuen sujahdin 40kmh vauhdilla miehen ohi ja heristin sormeani. Eivät tykänneet muutkaan miehen ajolinjasta.

Oman vetovuoroni kohtaan osui hieman jyrkempi myötäle ja vauhti nousi yli 50 kmh. Mäen hieman tasaannuttua pystyin vilkaisemaan mittariin, joka kertoi...minun ajaneen ohi hotellista :) Eiku kyynärpäätä seuraavalle ja laskin ryhmän ohitseni. Käännytin ympäri ja ajoin muutaman satametrisen takaisinpäin.

Reppu selkään ja uudestaan tielle. Ensimmäisessä isommassa risteyksessä pysähdyin varmistelemaan suuntaa ja sain kuulla pyörätien menevän Madridiin saakka. Selvä, siispä siirryin pyörätielle ja liityin taas porukkaan. Matka rullasi vauhdilla ja vetovuoroja pyöritettiin hyvin. Itse pyrin pärjestämään omat vetovuoroni tasaisille tai myötäleosuuksille, sillä reppu ei edelleenkään helpottanut ylämäkien kiipeämistä.

Ohittelimme yksittäisiä pyöräilijöitä, joista monet jäivät ryhmään ajamaan. ~20 km ajamisen jälkeen ryhmän meininki muuttui ja vetovuoroja oli jakamassa entistä harvempi. Muutaman vetovuoroni jouduin tekemään "ylipitkänä", koska takaa ei merkistä huolimatta uutta keulaa löytynyt.

Jonkin aikaa tuota leikkiä leikittyämme päätti ryhmämme, jo päällepäin, ajomies unohtaa vetovuorot ja siirtyi keulille pitämään vauhtia, joka ei vuoronvauhteja kaivannut. Ajoin ryhmän perillä ja yksitellen jouduin ohittelemaan kuskeja, joille vauhti tuntui olevan liikaa, eivätkä he pysyneet edellisen peesissä. Ryhmä pieneni luontaisen poistuman seurauksena.

Alle 5 km ennen Madridia saavuimme useiden nousujen ja laskujen sarjaan, jossa minäkin jouduin tosissaan laittamaan kampea mutkalle säilyttääkseni tuntuman ryhmään. Taisin jokaisessa alamäessä nousta edelläni menneen kuskin ohi ja taas seuraavassa nousussa roikuin kiinni uudessa takapyörässä.

Lopulta olin jonon toisena, mutta keulamies oli jo 30 m karussa. Seuraava nousu ei ollut yhtä jyrkkä kuin aiemmat ja sain pidettyä vauhdin kovana, eikä ohittamani pyöräilijä kestänyt peesissä. Mäen laella "vetomies" oli edelleen samalla etäisyydelä ja edessä oli pidempi loiva myötäle. Kaikki peliin ja ero kiinni. Muutaman tunnelin ja tasanteen jälkeen olin saavuttanut selän ja sain peesiavun juuri kääntyessämme alamäkeen.

Vetomies polki, mutt minä laskettelin rinnalle ja ohi. Hymyilin peittääkseni väsyn ja näytin reppua. Vauhti hieman tasaantui ja aloimme jutella. Kysyttäessä kerroin repun yms. muiden retkivarusteiden painavan 10-15 kg, hän pyöritteli päätään. Ajelimme muutaman kilometrin rinnakkain ja yritimme selvittää mihin minun pitäisi Madridissa jatkaa. Hieman tehtävää hankaloitti se, etten tiennyt hotellin nimeä, saati osoitetta :) "Keskustassa, olisiko joku Mayor..." koitin muistella. "Plaza Mayor ?" "voi hyvinkin olla, mutta en oikeesti muista...koitan keskustaan ja katson netistä. Ok, sain suuntimat Plaza Mayorille, joka olisi aivan ytimessä, eli tuntomerkit täsmäsivät. Päätin suunnistaa sinne ja sitten etsiä kahvilan, josta pääsen nettiin.

Kaupungin reunamilla löimme kättä ja jatkoin osoitettuun suuntaan kohti tuntematonta. Pian liikennevaloissa viereeni ilmaantui naispyöräilijä, jolta kyselin lisä neuvoja. Nainen ei ollut ihan varma parhaasta reitistä, mutta sanoi ajavansa jonkin matkaa oikeaan suuntaan. Voisin tulla hänen kanssaan. Naisen epävarma paikallistuntemus selittyi, kun hän kertoi olevansa Uusi-Seelantilainen ja vasta muuttaneensa poikaystävänsä kanssa Madridiin.

Keskustelimme eri maiden liikennekulttuurista ja olimme yhtä mieltä, että hulluinta homma yrittää pyöräillä oli Uudessa-Seelannissa. Sitten näkemyksemme erosivatkin. Hän kuvitteli, että skandinaviassa olisi ihanaa pyöräillä ja vaahtokarkkeja tienreunalla. Oikaisin hieman ainakin Suomen osalta :) Espanja, Benelux, Ranska olivat minun heittoni hienoista pyöräilymaista.

Muutaman ohjeen kysymisen jälkeen saavuin tapahtumien keskipisteeseen, jossa oli juuri menossa mielenosoitus härkätaisteluita vastaan. Olisikin koitettava etsiä jostain ko. näytös nyt, ennenkuin loppuuvat. En siis missään nimessä kannata härkien härnämistä, fyysisestä vahingoittamisesta viihteen vuoksi, puhumattakaan, mutta silti.

Kompaktisti makkari ja kylppäri samassa

Löysin Plaza Mayorin ja pääsin katsomaan hotellin osoitteen. 500 m tuohon suuntaan. Löytyi lopulta helposti ja huone oli oikeastaan hieman enemmän kuin olin odottanutkaan. Ihan kiva huilata pari päivää.

Tupakeittiöön mahtuu hyvin myös kulkuvälineet

"Ei saa häiritä" vai miten se olikaan.