10.-11.9. to-pe

Suuntana vahvasti etelään ja niinpä aamusta en suostunut kiertämään moottoritieosuutta pohjoisen kautta, vaan päätin ajaa suoraan pellon ja motarin välissä kulkevaa, karttoihinki piirrettyä hiekkatietä pitkin. Onhan miulla kyklokrossipyöräkin :) Pikkusen gummit huolestutti, ku uutta päällys sellaista ei mukana oo, mutt No Problemos. Hienosti sujui se muutaman kilsan oikopätkä. Vaihtoehtona olis ollu kiertää toistakymmentä kilsaa.
 

Pikitiekin oli alkuun pienintä sorttia, mutta kulki hienosti taloryppäältä toiselle halki laitumien ja heinäpeltojen. Hissukseen pääsin etelään johtavalle maantielle ja samalla selvisi, miksi mapsin sateliittikuva päivän reitistä näytti aivan tilkkutäkiltä. Peltoja pellon vieressä ja tie liukerteli upeasti kukkulalta toiselle :) Tasainen maa oli tuntunut loppuneen kesken ja seutu oli "rakennettu" pelkistä ylä- tai alamäistä. Nousut olivat jyrkkyydeltään hyvinkin kotimaisemien tasoisia, mutta mittaa niillä oli heti reilusti. Kilometri yhtäjaksoista ei ollut mikään poikkeus.

Kurvailin rauhallisesti kumpujen yli ja pyrin säästelemään nilkkaa. Olin huomannut sen kestävän hyvin kevyttä pyöritystä, runnominen ja putkelta ajaminen eivät olleet suosikkilajeja. Olin jo aamulla päättänyt edetä nilkan ehdoilla ja kun ~80 km ajelun jälkeen säären alaosa alkoi turvota, aloin suunnittelemaan majoittumista.

Hieman reitiltäni itään olikin Aranda de Duaren kaupunki, joten sinne siis. Maitoteollisuus vaikutti olevan paikan iso nimittäjä. Suuria meijereitä oli useampikin ja muutenkin maito tuntui olevan läsnä. Mukavan oloinen, rauhallinen maalaiskaupunki. Hyvä oli matkalaisen yönsä nukkua.

Jälleen uusi esimerkki pyöräilijän asemasta tässä maassa. Ja kun se vielä ihan oikeasti toimii...

Illan käytin tiiviisti tulevaisuuteni suunnitteluun ja hyvä niin. Varasin poikkeuksellisesti muutaman majoituksen etukäteen, koska tiesin haluavani nähdä Vueltan kaksi viimeistä etappia. Perjantaina ajattelin ajaa Arandasta "suoraan" kohti Madridia ja muutamaa kymmentä kilometriä ennen sitä olevasta pikkukaupungista olisi hyvä katsoa 20.etappi. Pääsisin vuorille ja isoon nousuun kannustamaan.

Reitti tuli suunniteltua ja kaikki näytti hyvältä. Moottoritien vieressä kulki miltei koko matkan pienempi tie, vain yksi pikku pätkä pitäisi ajaa motarin reunaa. "Katsonpa striitvjuusta miltä piennar näyttää...oikein hyvä. Ainakin 3 m leveä. Hyvä ajaa...hei nyt tuossa vieressä pitäis alkaa taas se pikkutie, miltäs se näyttää. Käännänpä kuvaa...!!!??? Hiekkaa ? Mitä httoa !"

Kameraa motarilla kuljettaen katselin suunnittelemaani tietä. Kyllä, vain pikkupätkiä siellä täällä oli päällystetty. Ei puhettakaan, että ajaisin 100 km hiekkatiellä :( Ei auttanut kuin pohtia vaihtoehtoa.

Arandan ja Madridin välissä kulkee poikittain vuorijono, eikä vaihtoehtoa ollutkaan aivan helppo löytää. Itään lähdettäessä vuoristoa jatkui pitkälle ja mahdollinen reitti kulki useiden solateiden kautta. Nousumetrejä hurjasti. Lännessä taas vuoristo oli jylhää, eikä solateitä ollut ennenkuin kaukana Segovian kaupungin jälkeen.

Pitkään pohdittuani päädyin valitsemaan läntisen kierron. Matkaa tulisi napakasti, mutta selviäisin yhdellä todellisella huiputuksella. "Onneksi huomasin nyt, enkä vasta huomenna tienpäällä. Huh." Kello ajoissa soimaan ja suitsait nukkumaan.  


Olin ottanut huoneen aamupalalla ja tällä kertaa se olikin seisovasta pöydästä. Makeahkoahan tarjonta pääosin oli, mutta myös munakasta ja lämpimiä kinkkusiivuja oli tarjolla. Kello 7 pöytään ja evästä suuhun. Kummallisia mehu-ja maitojuomia oli tarjolla runsaasti ja hörpinkin niitä mielenkiinnolla. Osa oli "mielenkiintoisen" makuista :)

Kaikkine pakkailuineni sain kellon vierähtämään liki yheksään, ennenkuin olin ulkona ja pyörän päällä. Kartalla niin selkeältä näyttänyt reitti ulos kaupungista oli jotain muuta luonnossa jo toisessa risteyksessä :) Hieman "ohi ja takas"-leikkiä, mutta löytyihän se iso tie :)

Kumpuilevaa maaseudullista yhdystietä, aivan kuin olin arvannutkin ja reittivalinta tuntui onnistuneelta. Hiljalleen keräilin korkeutta, mutta kokoajan matka eteni suht reippaasti. Juomisen suhteen olin lähtenyt hieman huonosti varustautuneena matkaan ja reilun tunnin ajon jälkeen hörppäsin viimeiset vedet pullojen pohjilta. Huoltiksia tai kauppoja ei suoraan reitin varrelle ollut vielä osunut. Hieman jo huolestutti, kun aurinkokin alkoi lämmittää.

Huolestus häipyi kuin lekalla lyötynä. Tien reunassa olevassa männyssä oli jotain älyttämän isoa ! Hlvetti...ei lintu voi olla tuommoinen ? Oli se ja kun olin aivan kohdalla, jättiläinen pudottautui puusta ja avasi siipensä. Uskomaton eläin kahautti lentoon ohittaen minut ~10 m päästä. Siivillä oli leveyttä ja pituutta, jota sormimaiset höyhenet siipien päässä vielä korostivat ! Kotka. Viisaammat sanokoon mikä, mutta mahtavan näköinen lintu, kertakaikkiaan. Muutama voimakas siivenisku ja liitämään nouseviin ilmavirtoihin...:) Päiväni oli pelastettu, käyköön lopussa mitä tahansa. Ikinä nähnyt mitään tuollaista.

Tokkurassa koitin katsella taivaalle ja löytää linnun hahmoa, mutta mennyt mihin lie. Huomaamata tie oli kääntynyt alamäeksi ja saavuin seuraavaan kylään kovalla vauhdilla. Talojen välistä mutkaan kurvatessani vieressä olikin huoltoasema. Jarrut punaiseksi ja pyörä pihaan. Mies tuli ulos myymälästä ja alkoi lukita ovea. Huusin hänelle, että myy vielä vettä ! Mies selitti kiivaalla tahdilla, jotain käsittämätöntä, mutta avasi samalla oven uudestaan. Sain veden ja limun :) "Taitaa olla lotto-päivä" ajattelin.

Ajettuani seuraavan kukkulan laelle avautui kaukaisuudessa, utuisena hahmona vuoristo, joka minun pitäisi lopulta ylittää. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Lähemmäs kolme tuntia vielä poljettavaa, ennenkuin olisin nousun juurella.

Auringon noustessa ja lämmittäessä maata, voimistui tuuli hetki hetkeltä. Olin toivonut tälle päivälle myötäistä tuulensuuntaa, mutta ilmeisesti aiempien onnistumisten ja hienojen hetkien, maksun aika oli käsillä. Tuuli puski suoraan vastaan, voimalla joka pisti hymyilemään. Alamäki ja sai polkea päästäkseen laaksoon :) "Onneksi tie kääntyy kohta" ja saan jopa sivumyötäistä loppupäiväksi. Hyvä niin.

Pöh. Sitä mukaa kun reittini kaartoi etelään, myös tuuli kääntyi ja ajoin aina vaan epäuskoisena hirvittävään puhuriin. Segoviassa viettämäni evästauon jälkeen hivuttava kiipeäminenkin oli alkanut ja hirvityksen vallassa odotin reilun 30 km päässä edessäni odottavaa todellista vuorenylitystä ja siitä 20 km eteenpäin olevaa toista nousua :( Tuuli meni korvien väliin ja söi voimia sekä jaloista, että mielestä.

Hiljaa, todella hiljaa pääsin eteenpäin, vaikka nousun kulma ei kummoinen ollutkaan. Pienin vaihde oli käytössä kilometritolkulla, eikä ollut toivoakaan vaihtaa isompaa välitystä :( 6 km vielä vuoren juurelle...5,7 km..5,2,...eikö oikeesti oo mennyt ku muutama satametriä..? Vihdoin saavutin San Rafaelin kaupungin, josta solatie alkoi. Kurvasin tyhjän liikekiinteistön pihalle varjoon ja avasin "pahanpäivän varalle" ostamani Fantan. Nyt tunnuin sitä tarvitsevan. Rauhassa hörpin limpparin ja vein rauhallisin askelin tölkin roskiin. Jaahas, ei kai se lopulta voi sen kummempi olla kuin muutkaan vuoret, joita olen väsyneenä ylittänyt. Kampikierros kerrallaan nekin on ylös menneet.

Nousu alkoi ja vastaantulevasta ruuhkautuneena matelevasta autovirrasta kuului vähän päästä kannustushuutoja. Vissiin näytin niitä tarvitsevan 11 % nousukohdissa. "Tuonne serpentiniin, mutkan läpi, tuonne serpentiiniin..." koitin jakaa nousemista motivoiviin pätkiin ja seurasin samalla mittarin kertomaa korkeuttani. "150 m enää, 125, 115, 110, 107..." Nousun edetessä aloin laskemaan yksittäisiä metrejä ja tuskastuin, kun lukema välillä pysähtyi pidemmäksi ajaksi samaan lukemaan, vaikka ajamisessa ei tapahtunut muutosta. "Mittaustarkkuutta, mattia. Kyllä se pyörä silti nousee."

Lukema nousi ja 1500 m ilmestyi näyttöön, kun mutkan takaa paljastui vain taivasta. Huippu. "Eihän se ollut pahakaan :)" Pyörä pysähdyksiin ja muutama valokuva. "Tuolla on Madrid :) Ei vielä sinne, vaan vielä yksi vuori tänään. Nyt mennään kuitenkin hetki alamäkeen :)" 

Laskettelin loivasti kaartelevaa tietä autojen kyydissä, eikä kaarteiden loivuudesta johtuen ohi tarvinnut mennä. Autolijatkin pystyivät ajamaan mutkat hyvää vauhtia.

Saavutin laakson ja jatkoin eteenpäin odotellen seuraavaa nousua. Odottelin, odottelin...majapaikkaan Soto de Realiin jäljellä olevat kilometrit hupenivat jatkuvassa loivassa myötämäessä...kunnes olinkin kylässä !? Mitä, ei vuorta ??? Ei todellakaan ollut. Olin sotkenut asioita. Onneksi näinpäin. 187 km ja pari nousukilsaa vastatuuleen olivat olleet mattia-pojalle aivan riittämiin :)

Suihkuun ja nälkä kurni vatsassa. Kauppaan...ja arvata saattaa, että koppaan tuli yhtä ja toista purtavaa. Niinku nälkäsenä käy. Takaisin hotellille kävellessä eteen osui kiinalainen rafla ja huolimatta ranteita venyttävästä muovipussista askel kaarsi sisään.

Salaatit, leivät ja kana-annos, reilulla riisillä taittoi nälän ja viimeisiä lautaselta nuoleskellessani maha oli aivan täynnä. Vikuilin kauppakassia...mitäs minä noilla :) ? Onneksi iltaa on vielä, joten varmaan iltapalana saa jotain tuhottuu ja aamuksi voi jättää loput. Ei tarvii etsiä erikseen aamupalapaikkaa :)