1.9. ti

Torkkuherätyksen ääni oli tämän aamun toivemusiikkilistan kärjessä. Ainakin niin usein se tuli kuunneltua ja millään ei olisi halunnut nousta ylös. Alkaa melkein tulla jo tapa.

Vaan aikani vitkuteltua sain kun sainkin itseni maantielle. ”Pysyttelenpä tässä rannikolla, niin saa ajella vähän lepposammin ja palautuu aiemmista päivistä”. Katin kontit. Ensimmäisen kympin jälkeen tie törmäsi vuoristoon ja kipuaminen alkoi. 500 nm tuli täyteen vajaan 25 km kohdalla ja ylös alas menemistä näytti riittävän. Osittain nousut olivat niin jyrkkiä, että oli aivan sama minkälaisella vaihteella ja kuinka hiljaa tahansa ajoi, niin koville otti edes eteenpäin pääseminen. Toki noita jyrkkiä oli onneksi vain lyhyitä pätkiä.

Rannikon tasainen tie :)

Taivaalla oli mukavasti pilviä eikä lämpökään ollut kuin karvan yli +30. Jottei aivan liioittelemaan rupeaisi, niin kosteus olikin sitten noussut eikä iholta haihtunut mitn. On tämä Suomen sateissa vettyneelle vaan mukavan outo ilmanala :)

Tiesin vuoristojen loppuvan ennen Cartagenan kaupunkia, jonne olin ajatellut pysähtyä. Viimeinen nousu veti kuitenkin pidemmän korren ja koin nousussa totaalisen välikuoleman. Pakko oli nousta pyörän päältä ja huokailla pitkään ennenkuin arvasin takaisin selkään nousta. Onneksi nousu loppui muutaman sadan metrin kuluttua ja lasku oli väsyneelle pyöräilijälle parasta laatua. Loivaa liukua riitti melkein parinkymmenen kilometrin matkalle ja kaupunkiin oli helppo kurvailla.

Ajelin hetken Gartagenan katuja ja totesin, että paikkahan on ihan turisti. Ei kiitos. Kahvilassa netti auki ja uutta osoitetta katselemaan. Muutaman kymmenen kilometrin päässä olikin sopiva rantakylä, jonne voisi mennä. Eikun liikkeelle, eihän tässä ole kuin suoraa tietä. Olisi kuitenkin kannattanut siinä yhdessä kohdassa hieman kurvata, sillä erehdyin seuraamaan väärään suuntaan kulkevaa tietä. Hetken ajettuani aloin ihmettelemään karminin kulkusuunnalleni ilmoittamaa ilmansuuntaa ja pysähdyin ihmettelemään. Todettuani olevan armotta missä sattuu, paikalle kurvasi paikallinen pyöräilijä, joka tarjosi apuaan. Hänen lenkkinsä menee risteyksen ohi, josta pääsen taas oikealle reitille. Toki pienen mutkan kautta, mutta kuitenkin. Ajattelin olevan parempi ajaa hieman pidempi kierros opastettuna ja löytää varmasti oikea tie kuin alkaa itse seikkailemaan teiden viidakossa. Meno olikin mukavaa ja peesissä oli hyvä ajella hieman reippaampaa kyytiä. Parinkymmenen minuutin kuluttua oikea tie löytyikin ja matkaa oli hyvä jatkaa yksinkin.

Maaston todellakin muututtua tasaiseksi ja tuulenkin vielä avittaessa viimeiset kilometrit sujuivat leppoisasti ja saavuin San Javierin kylään. Majoituskin löytyi kohtuullisen helposti vanhemman pariskunnan pitämästä Pensioinista. Siisti huone, ilmastoituna, 24 €. Olin tyytyväinen.