17.-18.9. to-pe

Aamupala uskomattoman hienon näkymän kanssa. Aurinko valaisi kukkulan laella olevan kaupungin valkoiset seinät ja jokilaaksossa, suoraan hotellin alapuolella hevoset laidunsivat uneliaan verkkaisesti. Todellakaan ei tehnyt mieli ryntäillä.

Viimeisen kahvitilkan venyttäminenkään ei auttanut, vaan pihalle oli suunniteltava. Pyörä ulos varastosta ja varusteet ajokuntoon. Jokin oli toisin...ei tuule :) Laskettelin ulos kaupungista ja suuntasin etelään. Peltoja halkova tie kaarteli loivasti kohoten ja tyyni ilma viritti mieltä.

Nenänpäähän ilmaantunut tippa kertoi kehon lämmenneen ja olevan valmiina kuritukseen. Tänään ajetaan :) Vaihdetta isommalle ja syvempää nojua. Pyörä nytkähti eteenpäin ja maisema alkoi vaihtua. Nousuista välittämättä pidin mattia ahtaalla. Hienoa huomata kuukauden ulkoilun avanneen roppakaupalla hiussuonia ja happi riitti tyynnyttämään jalkojen poltteen, pään jatkuvasti vaatiessa lisää kyytiä.

Kaksi tuntia miellyttävää, pienipiirteistä tietä ennenkuin törmäsin ensimmäiseen todelliseen nousuun. Tie puhkoi taivasta ja nousu näytti jatkuvan kuuhun. Makeeta taas löytää fillarointiin intoa isoista mäistä.

Prosentit toisella kymmenellä

Tunti lisää ja välipalan paikka. Samalla päätös nukkumispaikasta. "Toinen mokoma tänään ja huomenna enää vuoret". Antrequeran kaupunki osui juuri toiveiden polttopisteeseen ja sinne siis.

Mukava maalaiskaupunki, jossa tyypillinen vanhakaupunki uudemman asutuksen ympäröimänä. Illalla liian pitkään ulkona ja aamu hieman hirvitti.

Aamu koittikin turhan nopeasti ja ajatus vuorien ylityksestä ei hurraahuutoja aiheutanut. Siinä ne kukkulat kuitenkin olivat ja Malagaan ei muuten pääsisi. Hop, ratsun selkään ja parhalla mahdollisella mielellä eteenpäin

Siellä toisella puolen meri sitten on

Nousu alkoi välittömästi. Hissukseen pyöritellen ajoin kohti korkeuksia. Kyltit tienreunalla kertoivat Malagaan olevan hiukan yli 50 km. Reilun 10 km taivaltamisen jälkeen olin yli 900 m korkeudessa ja saavuttanut korkeimman huipun. "Loppumatka onkin sitten laskettelua". Vaan eipä aivan. Tie putosikin jyrkästi alas alkaakseen jälleen uuden nousun ja samaa rynkytystä riitti Malagaan saakka. Jokaisessa laskussa putosin kyllä roimasti edellistä alemmas ja nousut kävivät lyhyemmiksi, mutta odottamaani pitkää alamäkeä ei koskaan tullut.

Välillä melko jyrkkää :)

Lopulta Malaga pelasti ja saavuin merenrantaan. Wiuh, reppu huoneeseen ja etsimään laatikkoa pyörälle. Ensimmäisessä pyöräliikkeessä laatikoita ei ollut, mutta vieressä olleesta fillarivuokraamosta loota löytyi ja sovin hakevani sen päivää ennen kotimatkaa. Homma selvä :)

Istahdin kahville ja huokaisin. Fiilis oli jotakuinkin helpottunut. Nyt katselen muutaman päivän rantaelämää ja "lomailen". Pyörällä ajan, jos huvittaa, mutta onneksi ei ole pakko :)