24.8. ma

Kamat kantoon ja lepposasti rullailemaan. Päätin jo illalla ajella Velez-Malagaan katsomaan kuin pyörää ajetaan isoa kovaa, joten aikaa siirtymälle oli oikein mukavasti. Ensimmäinen päivä kun tuntui, ett on pyöräretkellä. Ilman mitään kiirettä kurvalin pienet mutkat Malagan syrjäkujilla ennenkuin käänsin tankoa osoittamaan Veleziä.

Kaikille oma paikkansa

Tämmönen muuten liikenneinfran pitää olla, jos halutaan, että homma menee edes kutakuinkin ongelmitta.
















Oli kerrankin mukava katsella rantsuja. Kylät muuttuivat pieniksi ja minusta houkuttelevammiksi, eikä kuppiloissa enää mainostettu "full english breakfasteja". Turistipaikat ovat nyt hetkeksi taaksejäänyttä ja pääsen katselemaan oikeita asioita :)

Ajelin pienen matkan Vueltan reittiä ja etsin hiljaisemman kohdan kadun vartta. Risteyksessä oli sopivasti muutama liikennemerkki, joihin oli hyvä köyttää muutama maailman kaunein lippu hulmuamaan navakkaan tuuleen.

Odotellessa minua jututti sitkeä espanjalaisrouva. Sanaakaan meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta eipä haitannut :) Nyt hän tietää, että kisassa on mukana yksi suomalainen ja että hän ajaa ranskalaisessa joukkueessa. Vahvistin myös hänen käsitystään, että Suomessa on kylmä. Siitä en ole aivan varma, ymmärsikö hän ettemme tanssi saksanpolskaa jääkarhujen kanssa, kun pingviinit suostuvat sitä soittamaan. Jotain sen suuntaista hän ehkä minulle laveasti ja monisanaisesti tarinoi...

Ai hlvetti, että ne ajaa kovaa ! Ei ehtinyt kissaa sanoa, kun sata pyöräilijää sujahti ohi. Tinkofilla oli hatkan kiinniajaminen kiivaimmillaan. Jussi oli porukassa mukana, mutta kyllä oli sillä hetkellä kaikki pelissä. Ei tullut peukkua, vaikka kannustin taas ihan vierestä ;)

Hatka ja kuvausprätkä. Osuko lähetykseen ? :)

Pääjoukon ja muutaman pienen pudonneiden ryhmän mentyä alkoi...ahh, niin espanjalainen  sekamelska. Yleisö ryntäsi valtoimenaan pois kadunvarrelta ja reitti ylitettiin huolettoman sekaisesti. Järjestäjätkin alkoivat keräämään sulkunauhoja ja kun sivukadun poikki vedetty nauha kohdaltani katkaistiin heilumaan tuuleen, poikki reitin minun oli pakko komentaa nuorta miestä keräämään nauha pois. Viisi sekuntia sen jälkeen kun hölmistynyt mies oli saanut reitin avoimeksi kurvasi ohi puolen kymmentä kuskia. Nolona nauha vedettiin takaisin, eikä autoja sittenkään vielä päästetty reitille. Kyllä toivoo, että mitään pahaa onnettomuutta ei vielä joku kerta tapahdu järjestelyjen leväperäisyyden takia. Viimeisenkin AG2R kuskin ohitettua paikan reitti avattiin motskarista liputtamalla ja lähdin ajelemaan kohti majapaikkaa.

Leppoisa rullailu loppui kuitenkin kohta ja tie alkoi nousta vuoren rinteelle. Pienintä vaihdetta ja vauhtia pois, mutta ilmaiseksi ei pyörä enää kulkenut. Ohittaessani yhtä rinteellä olevaa kylää kurvasi eteeni lenkillä ollut herrasmies. Ajoin hänet kiinni ja ilmottauduin peesiin, vilkaistuaan reppuani vetovastuu oli selvä. Kyyti ylämäkeen oli hieman kovempaa, kuin olisin itse pitänyt, mutta toisaalta peesi auttoi kivasti, niin en jättäytynyt. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi vetomiehestäkin paljastua, ettei ollut vauhti hänellekkään aivan sopivaa ja tahti putosikin juuri sopivasti. Mäen harjalle päästyämme menin ohitse ja näytin reppua. Alamäkeenkin työnjakomme oli sopiva, sillä vaikka laskettelin polkematta, niin vapaaratas ei koko ajan takanani rallattanut, joten sopivasti piti seuralaisen polkea pysyäkseen peesissä. Paino on voimaa ja ylipaino... Parikymmentä minuuttia ajelimme yhdessä, kunnes hän kurvasi morjestaen sivukujalle. Kiittelin minäkin :)

Muutaman sadan metrin kuluttua vastaan kipusi pyörämatkailija. Mies paljastui saksalaiseksi ja kertoi lähteneensä kaveriden kanssa Berliinistä 32 päivää sitten. Olivat matkalla Tangieriin. Hetken turinoituamme aloin ihmettelemään hänen "me" sijamuotoaan. Oliko herra jo niin sekaisin, että kuvitteli ystäviä vierelleen. Juuri kun aioin kysyä, niin mäestä kipusikin näkyviin toinen sankari. Hetken vertailimme varusteitamme ja miesten silmät pyörivät ihmetyksestäkertoessani repussa olevan 5 viikon tavarat. Heidän pyöränsä vaikutti miltei Intialaiselta kuormapyörältä. Oli pojilla meinaan rojua :) Hyvän matkan toivotuken jälkeen aloin lasketella alamäkeen ja seurueen kolmaskin lenkki raahasi tavaroitaan ylämäkeen. Ei hymyilyttänyt :)

Laakson pohjalta aloitin jälleen uuden kipuamisen, kun näin vastaan laskettelevan jälleen yhden retkifillaristin. Kohdalla peukuttelin ja samalla huomasin Suomen lipun. Huusin perään, mutta hän ei reagoinut :( Tuli sen verran äkkiä koko tilanne, mutta olisi ollut ihan kiva jutella muutama sana suomeakin.

Petipaikan löysin Salobrenan kylästä, tai olisiko tämä kaupunki. Muutama myi ei oota ja kertoivat molemmat, ettei lähiseudulla ole leirintäalueita. Kolmas paikka tärppäsi. Ulko-ovella hieman kylmäsi, kun mietin hintaa. Todella tyylikäs vanha paikka ja 25 €, kiitos :) Ei kun sisään ja suunnittelemaan tulevaa.