28.8. pe

Nyt sain tänkin uudestaan kirjotettua.  Kyll nää vaan pitäis saada heti ylös. Jo päivä myöhässä pitää oikein miettii mitä tapahtu.

Kerran jo kirjoittelin päivän jutut, mutta eipä onnistunut tallentaminen :( Nyt muistisanoilla ja joskus myöhemmin uudestaan.

Olipa tahmea aamu. Heräsin kyllä ajoissa, mutta sängystä en vaan meinannut irrota. Aamupalakaan ei maittanut ja muutenkin kehtuutti. Makoilin sitten sängyllä ja kattelin Vueltan päivän etapin tietoja, ajaishan ne ihan tästä vierestäkin...mutt, ei kyllä tuo loppunousu näyttää hauskalta. Fiilis alkoi nousta ja pääsin liikkeelle :)

Heti Granadasta ulos selvityäni etsin kaupan, jossa myytiin spray-maaleja. Kiinanpojanvalinnasta löytyi ja otin sinistä ja valkoista :)

Taival taittui tasaisen rauhallista tahtia, kunnes vesikaupasta takaisin tielle kurvatessa takaa tuli iso pyöräilijäporukka matkalla loppunousuun. Ohittaessaan huutelivat liittymään letkaan ja ajattelinkin hetken kokeilla peesissä, vaikka vauhti oli selkeästi kovempi kuin retkitahtini. Niinpä taas ison ryhmän peesi yllätti. Aurinkokannella pääsi "ilmaiseksi" ja juttuseura vaihtui tasaisin välein. Kivaa :)

Ryhmämme saapui alamäkiin ja valitsin ulkokaistan. Suhuttelin porukan keulalle. Aikani lasketeltua vilkaisin taakse, eikä peesissä ollutkaan ketään...? Kilometrien mittaisessa alamäessä muutama kymmenen kiloa tekee ihmeitä. Hippiäiset eivät pysyneet edes peesissä :) Nostelin asentoa ja odottelin ryhmää.

Tienvarteen ilmestyi välikiristä varoittavia ennakkomerkkejä ja mutkiin liikenteenohjaukseen tarkoitettuja valkoisia maalauksia. Huikkasin ryhmälle pysähtyväni ja kaivoin repusta sinisen maalin. Valkoiset pohjat huusivat sinistä ristiä, joten suihkuttelin puoleenkymmeneen mutkaan useamman "siniristilipun". Muuten olisi arveluttanut moinen, mutta kun muutkin olivat hyödyntäneet maalauksia taiteeseensa, niin miksipä en minäkin...

Tielle ilmaantui koko ajan lisää pyöräilijöitä matkalla kisaa katsomaan ja ajelin sekalaisessa seurakunnassa kohti nousun juurta, kunnes tulin ennakkoon katsomani camping-alueen kohdalle. Tarkoitus oli päästä eroon repusta ja viettää etäpin jälkeen ilta telttaillen. Vaan eipä ollutkaan toimintaa koko campingissa. Ovet visusti kiinni ja kuollutta koko paikassa. Nettisivut kyllä löytyi, mutta suletud, mikä suletud, ei auttanut itku. Mitäs sit ? Laskettelin hissukseen eteenpäin ja yhtäkkiä liikenne pysähtyikin poliisin ohjatessa risteystä. Olin tullut nousun alkuun, Orgivan kylään ja reppu oli edelleen selässä. Ei kai auta...eihän jyrkimmät ole kuin 14 % ja tää ei oo ku apaut 20 km pitkä... :( Autojonossa seisoessani vilkaisin sivulle ja kas ! Hotelli ! Eikun huone ja repun hylkäys. Olipa kevyttä lähteä nousuun :)

Nousu alkoi maltillisesti, mutta onneksi olin vakoillut profiilin ja pihistelin voimia. Nousun puolivälin kohdilla Päätin maalata asfalttiin vähän kannustuksia Jussille. Suomen lippua piirtämään ja valkoinen präy käteen. "Ei stana ! Tää mitn valkoista oo!!" Korkissa oli kyllä komeasti valkoinen tarra värin merkiksi, mutta kyljestä tavaamalla selvisi pullon sisältävän väritontä..ehkä lakkaa :( Ei auttanut. Sinisellä "Jussi perkele" tienpintaan ja uusiin pettymyksiin.

Hiipivästi jyrkkyys lisääntyi ja olin tyytyväinen alun malttamiseen. Tien varrella oli hiukan yleisöä, mutta enimmäkseen sai ajella yksikseen. Ei vaikuttanut kansanjuhlalta. Toki kylien kohdilla oli hulinaa ja jotkut olivat panostaneet kisastudioon myös maastossa, mutta...

Muutama kilsa ennen huippua ohitseni meni kaksi FDJ:n autoa ja torvi törähti kohdalla samalla, kun ikkunasta heilautettiin peukkua. Aika hauskaa, että pelkkä tiimiasu, terästettynä siniristipaidalla saa moisen aikaan :)

Viimeisen kilometrin kyltti ja aloitin loppukirin :) Aika hapokasta, oli pakko myöntää. Kyllä tuommoisen 20 km liki yhtäjaksoinen nousu tuntuu ainakin paksulla pojalla. Aivan loppuun ei päässyt, vaan poliisi pysäytti kaikki 300 m ennen maalia ja ohjasi aitojen ulkopuolelle. Parkkeerasin itseni siihen ja viritin maailman kauneimmat liput kiinni mainosaitaan.

Helikopterit paljastivat kisan lähestyvän ja äkkiä edellisestä mutkasta ilmestyikin kaksi kärkikuskia. Juuri kohdalla Lotto-kuski vilkaisi Lambre-miestä ja ampaisi karkuun. Muutaman sekunnin kärkikaksikon perässä taisteli todella väsynyt AG2R kuski, jota Fabio Aru ajoi hurjana takaa. Nopeusero oli hurja. Kärjen mentyä ohi kiri isompia ja pienempia ryhmiä. Yleisö kannusti voimakkaasti jokaista aivan viimeiseen ajajaan saakka.

Muutaman minuutin kärjen ohittamisen jälkeen rinnettä nousi ryhmä, josta tunnistin Jussin hahmon. Huusin kannustukset ja pää pyörähti kohti :) Kannustus oli kuultu kaiken muun huudon ja mainosaitojen hakkaamisen seasta :)

Kisan päätyttyä reitti täyttyi valtoimenaan vaeltavista kävelijöistä ja ajattelin kauhulla pitkää laskeutumista alas, mutta odottelin rauhassa, vanhoista oppineena. Ja hep, niin ilmestyi poliisien johtamana huoltoautokolonna. Liityin letkaan ja matka sujui joutuisasti. Kävelijät ymmärsivät sentään väistää torvea soittavaa poliisiprätkää ja autoja.

Olipa helppo ajaa ammattimiehen ajavan auton peesissä alas serpentiinitietä. Vaikka vauhti toki oli leppoisaa ja pyörällä olisi voinut ajaa kurvit paljon kovempaa, niin silti oli hauskaa. Jokaiseen kurviin tultiin tasaisella ja oikea-aikaisella jarrulla, mutkista ulos lähdettiin voimakkaasti kiihdyttäen. Ei hirvittänyt yhtään sukeltaa mutkiin 50-60 km/h vauhdista, metrin päässä farkun takalasista. Jotain mitä ei tulisi mieleenkään "normikuskin" peesissä.

Laskemisen katkaisi pieni vastamäki ja väsyneellä jalalla en jaksanut roikkua peesissä, vaan jäin letkasta. Laskun jatkuessa pääsin laskemaan tyhjälle tielle, koska onnekseni olimme jo ohittaneet kävelijöiden ryhmät.

Aloin oikeasti laskemaan saadakseni letkan hännän kiinni. Yhdessä kurvissa arvioin edessä olleen pyöräilijän vauhhdin väärin ja jouduin korjamaan linjaani kesken mutkan. Ei onnistunut ja mattia vietiin. Ulkokurvista pihalle ja katon kautta piikkipensaaseen. Onneksi ei ollut rotkoa just siiinä mutkassa :) Pyörä asfaltille ja lännenelokuva tyylillä ratsun selkään samalla, kun huutelin ohi laskevalle pyöräilijälle kaiken olevan kunnossa. Pari polkaisua ja oli hetki päättää alanko pelkäämään laskemista vaiko en ? Päätin en. Syvempää nojua ja jarrumerkkiä myöhäisemmäksi. Ei sitä autoletkaa muuten saavuteta :) Kurvailin reippaasti mäkeä ja muutaman kilometrin laskemisen jälkeen tuttu Lambren takalasi oli taas nenän edessä :) Himmailin vauhdin ja tulin loppumatkan siivoisti letkan hännillä.

Hotellilla, virkistävässä suihkussa kirvely toisessa reidessä kertoi piikkipensaan olleen terävänä, mutta muita "vaurioita" kuperkeikka ei jättänyt. Korvien väli antoi haverinkin jälkeen laskea mäkiä, eikä koko homma mäen vika ollutkaan. Oman keskittymisen herpaantumisen ja väärin arvioimani toisen pyöräilijän kyky laskea mutkan läpi olivat aiheuttaneet tilanteen. Kaikki hyvin, siis.

Onpa ilmastointi muuten mukava keksintö. Päivän kun paahtuu pihalla, niin on autuus tulla hotellihuoneeseen, jossa on ilmastointi. Luksusta :)