25.7. Matkaa kohti
Kevät meni ja kesä tuli vaikkei tullukaa. Nytton vajaa kolme viikoo aikaa reissuun lähtöön ja valmistelut pitäis alottaa.
Matkalle sain ekan välietapin sovittuu siirtymätaipaleelta kohti Espaniaa. Piipahan Nantesinssa, Ranskassa, pariskunnan luona, joka oli miu vieraana useemman päivän omalla, pari vuotta kestäneellä, fillarimatkallaa. Kiva nähä ja kuulla kui Siperiassa tai Laosissa tai moness muussa eksoottises paikass oli menny.
Vaik alunpitäenki olin funtsinu reitin menevän Nantesin nurkilta, nii nyt oikeestaa vasta alko tarkempi kartan tuijottelu ja teitten arviointi.
Tanska on aika selkee. Pyyhkäsen Köpiksestä kohti etelää Rödbytä, jots seilaan lautalla Germaaniaan. Sit pitäs kohtuullise suoraa päästä Nantesiin, mut samall onnistuu kiertään kaupungit. Nou iha helpoin rasti. Jostai Hampurin ja Bremenin eteläpuolelta kohti Hollantia, Hengelon seudulle. Edellee Antwerpenin ja Brysselin välistä luikkien Roubaixin vanhalle velodromille ja Pariisi kaukaa länne kautta kiertäe Le Mansiin ja siit Nantesiin. Jatkoretki Espaniaan asti onkin kohtuullisen selkee, ku pyreneiden ohi olis tarkotus livahtaa huomaamatta (hah !) Biskajanlahden kainalosta. Espania on viel miettimättä, mut kukkuliin ja kuumaa ilmaan oon henkisesti varautunu, nii ehkäpä rohkeesti suorinta tietä maan halki Alicanteen. Tää voi kyll vielä muuttuu, kunha saan aatokset nii pitkälle.
Fillariki vaatii viel viritystä ja säätöö mm. dynamonapaa ja valoo en oo viel askarrellu, saati kokeillu. Pakkausvarustuski aavistukse auki, johtuen lähinnä juomapulloje ja pussukoide yhteensovittamisesta. Tila runkokolmios meinaa olla vähä nafti. Noh, kyl näillä asioilla on taipumus ratketa enneku liikkeelle lähetää. Välillä paremmi, välillä vähä huonommi :).
Majoite aiheuttaa perinteisesti päänvaivaa. Kaikesta noitumisestani huolimatta tilasin vieläki pienemmän majotteen, ku mikä miu yhe henge teltta on. Bivypussi on matkalla ja se olis tällä hetkellä ykkösvaihtoehto mukana kulkevaks majapaikaks. Hostelleja ja hotelleja tulee varmaan käytettyy, mut eiköhä öitä tuu pötköteltyy tien poskessaki. Warmshowersii en varmaa hirveesti ees yritä, mut eihä sitäkää tiiä.
Itteni valmistamisen suhtee ollu melko surkeeta. Jatkuvat sateet ja kylmät kelit ejjoo innostanu ajamaan, nii hirveesti ei oo reenii päässy kertymää. Ainakaa ei tarvii lähtee matkalle valmiiks väsyneenä :). Pitkii päivämatkojakaa ennoo ajanu ku muutaman, nii senki osalta pitää luottaa vanhoihi pohjii. Mut ei huolta, vauhtii pois ja tunteja lisää, nii homma sujuu :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti