12.10.2018 Shhh...it häpens samtaims
Ruska2018, etappi 5
Lorviaamu hotellissa, ku fillariliike avas vasta 10piltä. Olin ovenkaffassa kiinni heti, ku avasivat ja esitin asian. Sisurit kyytiin ja maantielle. Olipa viilee ilma.
Ajelin hiljasta tierreunaa ja kääntelin kaupalle. Nopeet ostokset. Suklaapatukkia peukalohangalline, meetvurstii ja limuu. Kyll niil taas jaksaa. Kaivoi satulalaukun kätköist lisäpaijan ja puin sen päälle samal, ku juttelin Juhan kaa. Se ties kertoo, ett illal oli ollu pakkasta. Ilmankos tuntu vähä raikkaalt. Toivoteltii hyvät matkat ja lähin ajelemaa kohti Pelloo.
Vei taas hetke ett pääs rytmii kiinni, mut ku oli alla kaks kevyttä päivää, nii muutamassa kilsassa kankeus hävis ja maisema alko vaihtuu. Tai siis, eihä se mihinkää vaihtunu. Samaa mettää siinä tiereunassa kasvo, vaik kui kuvitteli muuta. Vaa tietä ylittävät porolaumat toi ajoittai uutta kateltavaa.
Saavutin Iidan, jolla vaikutti siin kohtaa olevan heikko hetki. Oli ajanu pitkän päivä eile ja kylmyys ja väsy oli ruvennu tuntuu. Tsemppasin ja jatkoi matkaani. Oli hienoo kui erilaisii ihmisii hommas oli mukana ja kui jokaine teki matkasta omannäkösensä. Tuumailin kaikennäkösii, enkä oikei keskittyny ajamisee. Havahdui ku täräytin taas kerra routahalkeemaa. "Piru kui huonoo kuntoo tiet Suomess on päässy. Eikä ne ainakaa parane tulevai...??" Psssssssss... "Ejjoo totta!!"
Takarengas oli puhennu. Laskin kymmenee ja samalla kiittelin luojaani, ettolin hommannu ne kumit Roista, enkä ollu jatkanu matkaa riskillä. Irrottelin renkaa ja pyörittelin sitä käsissä, ettien puhkeemiselle selitystä. Hoh! Eipä ollu ihme, ett oli puhennu. Päällikumin kylki oli revenny. Oisko miulla kerra ajjemmi käyny. Varusteita kotona kasaillessa oli puhuttu, ett pitäskö ottaa varakumi mukaa, mut olin sitä mieltä, ett lottovoitto tulee helpommi, ku päällikumi menee. No, en ollu lotonnu. Ois vissii kannattanu.
Tunnustelin repeemää ja mietin vaihtoehtoi. "Nyt vaa uus sisuri ja pienet paineet sisää. Sit putkelta ajae reilu kymppi Pelloo, mis joku paikka, joss pääsee sisälle kuivaan tekee paikan päällikumii." Rupesin taas rengasjumppaan ku Juha ajo ohi. Huikkasin vastaukseks, ett homma hallussa, eikä hätää. Sisuri alko jo vaihtuu kokenei ottei, eikä menny pitkää ku pääsin taas matkaa. Rauhallista ajoo Pelloon.
Kaupan pihalta lähti just pariskunta fillareilla, nii ajoi ne kii ja kysyi neuvoo. Ne sano, ett iha lähellä oleva autokorjaamo myy fillarinkumei kans. Oltii kyll kaikki samaa mieltä, ett todennäkösesti, miu fillarii käypästä "erikoista kumii" sielt ei löytys. Ajoin kuitenki Pellon Autotarvikkeelle ja aattelin, ett pyydän päästä korjaamon puolelle fiksaan vanhan kumin.
Rengas kouras kävelin sisää ja näytin reikää myyjälle. "En usko...tai ootas.". Sit se meni varaston puolelle. Oottelin kunno tovin:" Tää ovvaa 23 millii levee...?" Ei oo totta! "Siis sehä on just paras ikinä nyt ! :)". Ikinä ois voinu kuvitella, ett noi löytyy gummi autovaraosaliikkeeltä, mut siinä se oli. Made in China luki komeesti kylessä kokotietojen kupeessa. Hep ! Eiku korjaamon puolelle ja kumi vaihtoo. Täydellist. Viel toine pumppu hyllystä, kiitos. Nyt ei prkele enää renkaitte takii jää tää reissu keske. Otin vanhanki kumin mukaan, ku siitä saisin kyll ajettavan alkuperäsen suunnitelman mukasesti paikkaamalla. Kiitin kauppiasta ja renkaat rullas ulkomaille.
Torniojokivarsi oli yksinkertast, mut kivaa ajettavaa ja tykkäsin. Mieliala oli kuitenki jotenki lässähtäny. Rengasshout oli päässy ihon alle ja ku alko sataa, nii totesin ettolin lähteny Ruskaan nauttiin ja sillähetkellä en nauttinu:"Voin puhaltaa pelin poikki". Ajoin taivaan kyynelte kastelemana tievvarsihotellille kysyyn huonetta. Mieleenkää ejjollu tullu, ettei tilaa olis, mut "Nej" oli vastaus. "Är här annan hotel i stan?" koitin sönköttää. Rouva katto minuu säälie ja otti puhelime. Koht miulle oli varattu huone läheisest pikkuhotellista :).
Ajoi hotellille ja kannoi fillarin huoneesee. Nopee suihku ja syömää alakerran buffaa. Ihammprkelee hyvä ruoka, suklaakakkuu myöte. Suosittu paikka vaikutti olevan, enkä yhtää ihmettele. Kivan intiimi paikka ja jos safka on aina samantasost ku nyt, nii itekki kävisin useemmi, jossois vähä lähenpänä. Maha täynnä ja paljo paremmalla mielellä painui pehkuihi.
160 km/ 10 h. Lopulline lässäys, mut hienoi hetkii ja kiva päätös päivälle. Hyvä päivä. Hymyilin.
perjantai 12. lokakuuta 2018
maanantai 8. lokakuuta 2018
7.10.2018 Plääh
Ruska2018, 4. etappi
Yö laavulla oli rentouttava ja heräsin tosi virkeenä. Kerra heräsin yöllä lisäämää nuotioo puita ja aamulla oliki viel hiillos jälellä, nii nakkasi muutaman kalikan hiilille ja aloi aamupalalle liekkie lämmössä. Evästä oli vähä liianki kans, mut söin viimeset kaikess rauhas samalla ku pakkailin makuupussii nippuu. Kanniskelin viel puuvarastol pilkkomiani halkoja laavun penki alle, nii seuraavall laavuilijal on kiva laittaa tulet. Kello oli pikkase enemmä ku olin aatellu, enneku olin lähtövalmiina, mut en silti halunnu jättää hommaa puolitiehe. Oliha miulla aikaa :). Meinasin ajaa seuraavan yön läpi ja olo oliki just sellane ku olin toivonu. Edelliset päivät ei tuntunu kropassa ja olin täyn intoo kaikist hienoist asioist, mitä oli jo tullu etee matkalla.
Ajoi Sallan keskustaa ja tankkasin kaupast evästä. Sit kurvasin vastatuulee, kohti Kemijärvee. Tie oli tylsä. Ei mitää nähtävää. "Onneks opettelin kesäll kuuntelee musaa ajaessa, niio ees jotai hupii tälleki pätkälle" aattelin monee kertaa, ku lauleskelin mukana :). Lopult Kemijärvi pelasti ja ajoin huoltikselle lounaalle.
Maha täynnä lähin eteepäi ja tuntu, ett maisemat ois muuttunu paljo mukavammaks. En tiiä, ehkä ruoka teki täs kohtaa tehtävänsä. Pääsin noi kymmene kilsaa, ku takarengas tyhjeni ! Ääähh. Toine rengasrikko. Ei naurattanu. Otin puhennee kumin pois ja etin päällikumista syyllisen. Ohut teräslangan pätkä törötti nätist pystyssä renkaa sisäpuolella. Nykäsin sen pois ja kävin kumin viel muutamaa kertaa läpi. Viimene varasisuri livahti käyttöö ja liikkeelle lähtiessä oli vähä orpo olo. Paikkoja oli tietysti mukana, mut silti... Laskin ehtiväni Rovaniemelle enneku urheilukaupat menee kii. Sinne siis ja repulline uusii sisureit, enneku jatkan yöhö.
Roissa taluttelin itteni isoo kauppakeskuksee, joss oli kaks urheilukauppaa. Menin ekaa ja katoin pyöräosaston hyllyyn. Täh ! Laatikkotolkulla maasturin renkait, mut ei yhtää maantiefillarin kumii ! Silmät hämmästyksestä pyöreenä menin toisee liikkeesee. Ei ees niitä maastopyörän kumeja! Olin puulla päähä lyöty. Kysyi neuvoo myyjiltä. "Ehkä Clas Ohlssonilla on. Jotai siel ainaki on, mut en tiiä onks noi erikoisii, ku siulle pitää olla." Häh? Iha tavalliset maantiefillarin kumit miulla on...? No, eiku sekatavarakauppaan. Noup. Öööö...mitäs sit? "Aamulla aukee tuoss vieress oleva pyöräliike, ehkä niillä on.". Jaahas. Hetken kyll keräilin itteeni. Nojailin kauppakeskuksen käytävällä fillariin, miettien vaihtoehtoja. Ilman sisureita vois jatkaa, mut... Majottumine jo Rovaniemelle taas romuttas idean loppuu kohti pitenevistä ajopäivistä. Valitsin seiftin. Lässähtäneenä talutin fillarin hotellille ja otin huonee :(.
160 km/ 11h. Pska. Kaikki oliki menny tähä asti liiaki hyvi suunnitelman mukaa. Fiilis oli aika tympee.
Ruska2018, 4. etappi
Yö laavulla oli rentouttava ja heräsin tosi virkeenä. Kerra heräsin yöllä lisäämää nuotioo puita ja aamulla oliki viel hiillos jälellä, nii nakkasi muutaman kalikan hiilille ja aloi aamupalalle liekkie lämmössä. Evästä oli vähä liianki kans, mut söin viimeset kaikess rauhas samalla ku pakkailin makuupussii nippuu. Kanniskelin viel puuvarastol pilkkomiani halkoja laavun penki alle, nii seuraavall laavuilijal on kiva laittaa tulet. Kello oli pikkase enemmä ku olin aatellu, enneku olin lähtövalmiina, mut en silti halunnu jättää hommaa puolitiehe. Oliha miulla aikaa :). Meinasin ajaa seuraavan yön läpi ja olo oliki just sellane ku olin toivonu. Edelliset päivät ei tuntunu kropassa ja olin täyn intoo kaikist hienoist asioist, mitä oli jo tullu etee matkalla.
Ajoi Sallan keskustaa ja tankkasin kaupast evästä. Sit kurvasin vastatuulee, kohti Kemijärvee. Tie oli tylsä. Ei mitää nähtävää. "Onneks opettelin kesäll kuuntelee musaa ajaessa, niio ees jotai hupii tälleki pätkälle" aattelin monee kertaa, ku lauleskelin mukana :). Lopult Kemijärvi pelasti ja ajoin huoltikselle lounaalle.
Maha täynnä lähin eteepäi ja tuntu, ett maisemat ois muuttunu paljo mukavammaks. En tiiä, ehkä ruoka teki täs kohtaa tehtävänsä. Pääsin noi kymmene kilsaa, ku takarengas tyhjeni ! Ääähh. Toine rengasrikko. Ei naurattanu. Otin puhennee kumin pois ja etin päällikumista syyllisen. Ohut teräslangan pätkä törötti nätist pystyssä renkaa sisäpuolella. Nykäsin sen pois ja kävin kumin viel muutamaa kertaa läpi. Viimene varasisuri livahti käyttöö ja liikkeelle lähtiessä oli vähä orpo olo. Paikkoja oli tietysti mukana, mut silti... Laskin ehtiväni Rovaniemelle enneku urheilukaupat menee kii. Sinne siis ja repulline uusii sisureit, enneku jatkan yöhö.
Roissa taluttelin itteni isoo kauppakeskuksee, joss oli kaks urheilukauppaa. Menin ekaa ja katoin pyöräosaston hyllyyn. Täh ! Laatikkotolkulla maasturin renkait, mut ei yhtää maantiefillarin kumii ! Silmät hämmästyksestä pyöreenä menin toisee liikkeesee. Ei ees niitä maastopyörän kumeja! Olin puulla päähä lyöty. Kysyi neuvoo myyjiltä. "Ehkä Clas Ohlssonilla on. Jotai siel ainaki on, mut en tiiä onks noi erikoisii, ku siulle pitää olla." Häh? Iha tavalliset maantiefillarin kumit miulla on...? No, eiku sekatavarakauppaan. Noup. Öööö...mitäs sit? "Aamulla aukee tuoss vieress oleva pyöräliike, ehkä niillä on.". Jaahas. Hetken kyll keräilin itteeni. Nojailin kauppakeskuksen käytävällä fillariin, miettien vaihtoehtoja. Ilman sisureita vois jatkaa, mut... Majottumine jo Rovaniemelle taas romuttas idean loppuu kohti pitenevistä ajopäivistä. Valitsin seiftin. Lässähtäneenä talutin fillarin hotellille ja otin huonee :(.
160 km/ 11h. Pska. Kaikki oliki menny tähä asti liiaki hyvi suunnitelman mukaa. Fiilis oli aika tympee.
lauantai 6. lokakuuta 2018
5.10.2018 Niinpäs jatkuuki
Ruska2018, 3.etappi
Heräsin virkeenä just enne kelloo eli meni ihanappii. Silmät puhtaaks, tavarat nippuu ja aamupalalle.
Muutaman minuutin oottelun jälkee pääsin yhessä Pompon kaa ekana aamupalan kimppuu. Pompo oli illalla ollu hotellilla vähä enne minuu ja kerto, ett minuu nousun alapäässä vastaan tullu Saku oli joutunu pettyyn, ku respa oliki menny kii jo kynpiltä, eikä lämmintä petipaikkaa ollukaa löytyny. Sei ollu hoksannu ilmotaa myöhäsestä tulostaa.
Syötii vimpan päälle evästä ja useempi muuki kuski liitty seuraan. Ne oli olleet lähistöllä pihamajotuksessa ja tulivat hotellille vaa tankkaa mahat... ja kuivatteleen hetkeks.
Nopeet aamutoimet viel ja täynnä virtaa kohti Pikku-Syötteen nousuu. Nousu oli pitempi ja loivempi ku isoveljensä huipulle. Laittelin kuitenki pienimmän vaihteen ja pyörittelin kevyesti ylös. Viimenen pätkä oli kyll napakka ja siin joutu puskeen iha tosissaan, enneku tasane parkkis alko. Pakolliset mietsit ja matka jatku.
Kumpuilevaa tietä ja mukavia maisemii...aina ku jotai näki. Vähä suomalaiste maanteije ongelma. Hienoi järvii ja kukkuloita olis ympärillä vaik kui, mutku joka paikassa kasvaa mettä iha tierreunaa asti, nii mites niitä maisemii näkys :(. Onneks välillä sai kuitenki ihailla näkymii ja tie meni pitkii pätkii upeeta harjuu pitki. Porot tien vierellä täydens näkymän. Olipa hienoo ajaa fillarii. Tykkäsin ku puurosta.
Tavotin useemman kuskin ja oli kiva vaihtaa muutama sana aina tavatessa. Kävin Posiolla kaupassa ja ostin reilun setin evästä. Olin päättäny nukkuu seuraavan yön ulkon, nii aamupalaki piti aatella. Pikkase kaupassakäynnin jälkee tie taittu pitkään alamäkee. Rupesin kurkkii mittarista nopeude kiihtymistä. Arvoin meniskö 6kymppii rikki. Totesin, ett menee vaa 55 kilsaa jai nostin katsee:"Stana!". Suoraa eessä seiso poro, poikittai, keskellä kaistaa ! Se tuijotti minuu eikä liikkunu mihinkää. Tien reunassa, just poron kohalla, oli levike. Nopee koukkaus levikkee kautta ja poro jäi taakse. Huh ! Säikäytti tosissaa. Luulen, ett jossoisi viel sekunni tujjotellu mittarii, nii meillei ois ollu poron kaa kummallakaa kivaa. Muistutus tuli. Yllätyksii tulee, eikä voi antaa hetkekskää tarkkaavaisuuve herpaantuu.
Ajellin kevyesti kohti Sallaa ja yhellä levähysalueella huomasin Mikaelin. Kurvasin tarinoimaa. Lyhye juttutuokio jälkee lähettii molemmat liikkeelle. Ajeltii Sallatunturille asti hajuetäisyyvellä toisistamme. Välillä eroo oli satoja metrejä ja välillä oltii melko lähekkäinki. Mei ajorytmit eros ja maastonkohtie mukaa aina vaihteli kumpi ajo pikkasen toista nopeemmi.
Keli viileni nopeesti, samalla ku tunturi tuli näkyvii. Kontrollipiste oli huipulla. Kuinkas muutenkaa :). Ajeltii Mikaelin kans rinnakkai nousutien ekat sadat metrit. Sit tie siirty ojan yli laskettelurintee puolelle ja pinta muutti kivikoks. Kannoin fillarin ojan yli ja katoin sileemmän kohan, mistä vois päästä jatkaan vähä matkaa ajamalla. Lähin liikkeelle, mut en saanu toista klossii heti polkimee ja kiemurtelin pois ajettavalta väylältä. Takarengas osu kiven päälle ja luiskahti sillä seurauksella, ett kumi burppas ja tyhjeni. "Pska!".
Huokailin hetken ja katoin ku Mikael lähti taluttaan pyörää ylös laskettelurinteen "tietä". Noh, käärin hihat ja rupesin kuminvaihtoo. Eihä siinä kummempii. Laittelin sisuriin venttiilinjatkon ja asettelin kumin paikoilleen. "Sit enää pumpata täytee :).". Kova homma pikkupumpulla, mut eihä se kuitenkaa oo ku rauhassa lutkutella. Ööööö...pumpun kierteellinen letku ja venttiilinjatkon kierteetön pää ei sit ollukaa yhteensopivii. Aaaarrgghh... Hetken silmissä vilahti Ruskan tuloslista, jossa oma nimi oli keskeyttäneide joukossa. Rauhottelin itteeni ja aloin virittään pumppausta. Pientä akrobatiaa, sorminäppäryyttä ja takapakan hyödyntämistä, nii kumi alko täyttyy. Huh. Iha haluumaani painetta en renkaasee saanu, mut riittävästi, ett pysty ajaan.
Keräilin just kamppeit ja suunnittelin huipulle kiipeemistä, ku Mikael tuli alas. Ilmeest näki, ett miulla oli seuraavana eessä melkone retki. Lähin taluttaan pyörää ylös. Jyrkkää oli ja "tien" pinta tosiaa kivikkoo. Katoi jossai kohtaa mittarista nousukulman, 22%. Siinä ja siinä, oisko pystyny ajamaan, vaik ois ollu asfalttiiki se tie. Välill vähä kiroilutti, mut fiilis oli kuitenki oikeesti hyvän ja älyttömä hyvän tasoll. Huipull nautiskelin hetke laskenee auringo kajosta, enneku laskeuvui alas.
Kurvailin ravintolalle ja selvitin lähistön laavut. Samalla ehin viel tilaamaa ruuan. Istahin pöytää ja etee tupsahti yks parhaita hampurilaisii, minkä oon syöny. Mausteita oli käytetty kunnolla ja kasvispihvi oli parhautta. Kostee ja koostumukseltaa iha nappii. Kiittelin itteni valinnasta ja keittiöö laitoin kans lämpimät terveiset.
Syötyäni ajoin laavulle ja laitoi tulet. Levittelin kosteet kamppeet kuivumaa ja asettauvuin makuupussissa penkille. Oli hieno fiilis. Parhautta :). Uni tuli nopeest.
~200 km/ 14 h. Taas meni suunnitellusti. Kevyt päivä ja nautiskeluu.
Ruska2018, 3.etappi
Heräsin virkeenä just enne kelloo eli meni ihanappii. Silmät puhtaaks, tavarat nippuu ja aamupalalle.
Muutaman minuutin oottelun jälkee pääsin yhessä Pompon kaa ekana aamupalan kimppuu. Pompo oli illalla ollu hotellilla vähä enne minuu ja kerto, ett minuu nousun alapäässä vastaan tullu Saku oli joutunu pettyyn, ku respa oliki menny kii jo kynpiltä, eikä lämmintä petipaikkaa ollukaa löytyny. Sei ollu hoksannu ilmotaa myöhäsestä tulostaa.
Syötii vimpan päälle evästä ja useempi muuki kuski liitty seuraan. Ne oli olleet lähistöllä pihamajotuksessa ja tulivat hotellille vaa tankkaa mahat... ja kuivatteleen hetkeks.
Nopeet aamutoimet viel ja täynnä virtaa kohti Pikku-Syötteen nousuu. Nousu oli pitempi ja loivempi ku isoveljensä huipulle. Laittelin kuitenki pienimmän vaihteen ja pyörittelin kevyesti ylös. Viimenen pätkä oli kyll napakka ja siin joutu puskeen iha tosissaan, enneku tasane parkkis alko. Pakolliset mietsit ja matka jatku.
Kumpuilevaa tietä ja mukavia maisemii...aina ku jotai näki. Vähä suomalaiste maanteije ongelma. Hienoi järvii ja kukkuloita olis ympärillä vaik kui, mutku joka paikassa kasvaa mettä iha tierreunaa asti, nii mites niitä maisemii näkys :(. Onneks välillä sai kuitenki ihailla näkymii ja tie meni pitkii pätkii upeeta harjuu pitki. Porot tien vierellä täydens näkymän. Olipa hienoo ajaa fillarii. Tykkäsin ku puurosta.
Tavotin useemman kuskin ja oli kiva vaihtaa muutama sana aina tavatessa. Kävin Posiolla kaupassa ja ostin reilun setin evästä. Olin päättäny nukkuu seuraavan yön ulkon, nii aamupalaki piti aatella. Pikkase kaupassakäynnin jälkee tie taittu pitkään alamäkee. Rupesin kurkkii mittarista nopeude kiihtymistä. Arvoin meniskö 6kymppii rikki. Totesin, ett menee vaa 55 kilsaa jai nostin katsee:"Stana!". Suoraa eessä seiso poro, poikittai, keskellä kaistaa ! Se tuijotti minuu eikä liikkunu mihinkää. Tien reunassa, just poron kohalla, oli levike. Nopee koukkaus levikkee kautta ja poro jäi taakse. Huh ! Säikäytti tosissaa. Luulen, ett jossoisi viel sekunni tujjotellu mittarii, nii meillei ois ollu poron kaa kummallakaa kivaa. Muistutus tuli. Yllätyksii tulee, eikä voi antaa hetkekskää tarkkaavaisuuve herpaantuu.
Ajellin kevyesti kohti Sallaa ja yhellä levähysalueella huomasin Mikaelin. Kurvasin tarinoimaa. Lyhye juttutuokio jälkee lähettii molemmat liikkeelle. Ajeltii Sallatunturille asti hajuetäisyyvellä toisistamme. Välillä eroo oli satoja metrejä ja välillä oltii melko lähekkäinki. Mei ajorytmit eros ja maastonkohtie mukaa aina vaihteli kumpi ajo pikkasen toista nopeemmi.
Keli viileni nopeesti, samalla ku tunturi tuli näkyvii. Kontrollipiste oli huipulla. Kuinkas muutenkaa :). Ajeltii Mikaelin kans rinnakkai nousutien ekat sadat metrit. Sit tie siirty ojan yli laskettelurintee puolelle ja pinta muutti kivikoks. Kannoin fillarin ojan yli ja katoin sileemmän kohan, mistä vois päästä jatkaan vähä matkaa ajamalla. Lähin liikkeelle, mut en saanu toista klossii heti polkimee ja kiemurtelin pois ajettavalta väylältä. Takarengas osu kiven päälle ja luiskahti sillä seurauksella, ett kumi burppas ja tyhjeni. "Pska!".
Huokailin hetken ja katoin ku Mikael lähti taluttaan pyörää ylös laskettelurinteen "tietä". Noh, käärin hihat ja rupesin kuminvaihtoo. Eihä siinä kummempii. Laittelin sisuriin venttiilinjatkon ja asettelin kumin paikoilleen. "Sit enää pumpata täytee :).". Kova homma pikkupumpulla, mut eihä se kuitenkaa oo ku rauhassa lutkutella. Ööööö...pumpun kierteellinen letku ja venttiilinjatkon kierteetön pää ei sit ollukaa yhteensopivii. Aaaarrgghh... Hetken silmissä vilahti Ruskan tuloslista, jossa oma nimi oli keskeyttäneide joukossa. Rauhottelin itteeni ja aloin virittään pumppausta. Pientä akrobatiaa, sorminäppäryyttä ja takapakan hyödyntämistä, nii kumi alko täyttyy. Huh. Iha haluumaani painetta en renkaasee saanu, mut riittävästi, ett pysty ajaan.
Keräilin just kamppeit ja suunnittelin huipulle kiipeemistä, ku Mikael tuli alas. Ilmeest näki, ett miulla oli seuraavana eessä melkone retki. Lähin taluttaan pyörää ylös. Jyrkkää oli ja "tien" pinta tosiaa kivikkoo. Katoi jossai kohtaa mittarista nousukulman, 22%. Siinä ja siinä, oisko pystyny ajamaan, vaik ois ollu asfalttiiki se tie. Välill vähä kiroilutti, mut fiilis oli kuitenki oikeesti hyvän ja älyttömä hyvän tasoll. Huipull nautiskelin hetke laskenee auringo kajosta, enneku laskeuvui alas.
Kurvailin ravintolalle ja selvitin lähistön laavut. Samalla ehin viel tilaamaa ruuan. Istahin pöytää ja etee tupsahti yks parhaita hampurilaisii, minkä oon syöny. Mausteita oli käytetty kunnolla ja kasvispihvi oli parhautta. Kostee ja koostumukseltaa iha nappii. Kiittelin itteni valinnasta ja keittiöö laitoin kans lämpimät terveiset.
Syötyäni ajoin laavulle ja laitoi tulet. Levittelin kosteet kamppeet kuivumaa ja asettauvuin makuupussissa penkille. Oli hieno fiilis. Parhautta :). Uni tuli nopeest.
~200 km/ 14 h. Taas meni suunnitellusti. Kevyt päivä ja nautiskeluu.
torstai 4. lokakuuta 2018
4.10.2018 Jaahas ja Ruska2018
Lässähti taas kirjottamise into enne Hispaanianretken loppuu, mut aika hyvi jaksoi kuitenki panna tärkeimmät muistii. Koitanpa ny kuitenki jo hiipuvast muistist kaivella lisää tarinaa loppulomast.
Espanian osalta ei enää oikeestaa mainittavii ihmeellisyyksii tapahtunu, vaa alko jo olee kotimatkan ootteluu ne muutama pv mitkä jäi kirjottamatta. Tarinoitii Kain kaa, kaikkie asioitte erikoisasiantuntijoina, paljo eri asioist. Kimmonki luona käytii. Iha kiva nähä sitäki. Kokonaisuuvessaa iha stanan hyvä reissu ja paljo hienoi elämyksii. Iso kiitos Karille, ett sain nauttii seurast. Uuvestaa, se on saletti.
Kotii palattuu alkoki villi säätö kohti Ruska2018-ajoo. Hain Karin läpikäymän ja huoltaman Trekin kotii ja pari päivää koitin keksii varusteet kohilleen. Valot, mittarit, pussit ja nyssykät, etukori, pullotelineet...monta juttuu piti väkertää ja ku setappi oli uus, nii kaikki vanhat viritykset piti heittää romukoppaa. Lopult olin oikeestaa aika tyytyväine, millane fillarist tuli.
Oma lukusa oli viel mukaa otettavat varusteet. Pääosi selvää, mut arvottavaaki riitti. Koiti karsii ylimäärästä "mukavuustavaraa" pois ja lopulta löyty hyvä yhistelmä kampetta ja niille viel paikka fillarista. Eiku matkaan.
Lähin kotoo keskiviikkona, kaks päivää enne Ruskaa. Ekana päivä Hesalassa ja sit lorvipäivä Turus. Hyvä päätös. Heti ku lähin fillaroimaan paljastu ongelma. Fillarin takakumi ei mahtunu pyörii, vaa hipo runkoon. Monesti yksinkertasin ratkasu on paras ja nii tässäki. Ekana koitin keksii jotai ihme virityksii, mut onneks Kari palautti maan pinnalle ja ratkasuks tuli uus, naksun pienempi kumi ja homma bueno. Olis oikeest harmittanu, jos hässäkän ois huomannu vast Ruskan lähtöviival.
Torstaina junailin Turkuu ja kävin ennakkoo vakoilees reitin kaupungist ulos. Ei ehkä nopein, johtue liikennevaloist, mut muute selkee. Perjantaiaamust suunnistin postille lähettään siviilivaatteit Kilpisjärvelle ja samall tei ratkasun. Kaivoi "tarkkaan mietityistä" varusteista esii vara- ja tuplatavarat ja pakkasin ne pakettii kohti kotia. Päätin pärjätä. 1,2 kg ja reilun kokone nyssäkkä löyty ylimäärästä kamaa. Olin yllättyny.
Lounastelin eväät Kupittaanpuistoss ja nautiskelin auringost. Lopult kello oli riittäväst, ett pääs valuun lähtöpaikalle. Mkpaa oliki jo mestoilla ja hojjin alkuprotokollat pois alta, enneku muut tuli. Vähitelle paikalle tuli kivasti osallistujii ja oli mukava jutella tuttuje kaa. Maha täytee ja lyhyt siirtymä Turun Linnan eteen yhteiskuvaan ja starttiin.
Ruska2018, 1.etappi
Auringo laskies mkpaa piti lyhye matkaanläksiäispuhee ja starttailtii pimeesee kohti tuntematonta. Kaupungist pääsin pois melko vaivattomasti ja hiljentyvässä liikenteessä aloti eka pikataipalee kohti Huittiste huoltiksii. Halusin ehtii lataamaa juomapullot yötä varte ja olin jo etukätee päättäny polkee eka välin "liia lujaa". Myötäne tuuli jeesas matkantekoo ja vauhti pysy kohtuu reippaana. Iha alun jälkee en nähny muita, enneku Aurassa. Saavutin Esan ja moikattii. Päätin vältellä isompaa tietä ja ajoin mahollisimman kauan oikeesee suuntaa kulkevaa pikkutietä. Oripäässä kurvasin kantatielle ja totesin aivan suotta mutkitelleeni ja täristelleeni huonolla asfaltilla. Kantatie 41 oli hiljane ja hyvillä pientareill varustettu. Asfalttiki oli hyväs kunnossa. Oli kiva lasketella, vaik renkaist lentävä vesi kasteliki pikkuhiljaa jalat. Huittisiss kurvasin huoltikselle reilusti enne sulkemisaikaa ja varasin mukaan evästä millä oli tarkotus mennä läpi yön.
Huolimatta isomman ja parempikuntosen tien houkutuksest kurvasin ennakkoo suunnittelemaani reittii pitki, osin pikkuteiden kautta kohti pohjosta. Kivaa mutkittelevaa tietä pimeessä yössä. Jokunen tuima nousuki oli osattu ottaa tielinjauksee. Keli oli mukava. Viileähkö ja kostea. Ei satanu, mut tie oli märkä. Varusteet pelas hyvin ja viheltelin menemää.
Pikkuse enne Kankaanpäätä kääntelin kohti reitin ekaa hiekkatieosuutta ja just sillo valon akku ilmotti tehneensä työt vähäks aikaa. "Prkele, pitihä sen kestää viel useempi tunti...?" Äh, käyttäjävirhe. Olin polttanu valoo vahingossa isommalla teholla. Ei auta. Varavalo käyttöö ja matka jatku. Vaik toineki valo oli iha oikee ja hyvä pyörävalo, nii kuitenki sevverta kehnompi, ku varsinaine, ett oli melko vaikeet ajella toista kymppii hiekkateitä. Monttui ja nimismiehekiharoit ei normaalist vauhist erottanu riittävä kaukaa, ettois voinu ajoissa valita hyvät ajolinjat, vaa vauhtii piti puottaa ja siltiki joutu tekee välillä melkosii koukkauksii iha yhtäkkii. Noh, hyvi se meni lopulta ja ku pääsin takas pikitielle, nii homma toimi hyvi. Siellä varavalo riitti mainiost.
Aamuyöst kurvasin Parkanon 24 h Shellille ja päätin pitää kunno tauon. Latasin härpäkkeitä ja söin. Sitte heittäyvyin penkille selällee ja otin pienet tirsat. Muita osallistujii valu pikkuhiljaa paikalle ja jutusteltii mukavii. Kaikilla vaikutti ollee hyvä alkumatka ja naamat oli hymyssä. Miu joogailles ja hörppiess "kolmatta kuppii" kaffii, porukka lähti takas tien päälle ja lopulta mieki aloin aamun valostuessa keräileen rojujani nippuu. Oli alkanu sataa.
Tiet oli pääosi kivoi ajaa ja pohjammaalle tyypillise tasasii. Mäntymettä ja pellot ei juuri tarjonnu silmälle virikettä ja matka kulu omiss ajatuksis. Musiikki soi korvanapeis ja välillä rallattelin antaumuksella mukana. Nauroin äänee ja saatoinpa välillä itteni kans jutellaki :). Olipa hyvä fiilis.
Alavudella maha ilmotteli voivansa hyväksyy lämmint ruokaa ja satee sopivasti kiihtyessä, kohdalle osunu grillikioski vaikutti mahtavalt vaihtoeholt. Sisää ja tilaus. Kuivattelin vaatteit ja söin alkupalaks pyytämäni höyrymakkaran. Reilust sinappii ja raakaa sipulii. Olipa hyvä. Sit varsinaise ruua kimppuu. Eka suullisessa älysin virhee. Kyll näille maileille pitäs jo tajuta, ett pitsat syödää pitseriassa ja pihvit pihviravintolassa. Grilliltä saa varmasti parempaa grilliruokaa, ku michelin ravintolasta, mutta pitsaa semmosesta ei kyll kannata tilata. Miksköhä piti just tuoss kohtaa tilata pitsaa ? Noh, oppia ja ojennusta.
Maha tuli kuitenki täytee ja reippain mieli hurauttelin kohti ekaa kontrollipistettä. Pikkuteillä kiemurrellessa ajoin hetke matkaa myös etelään ja samalla vastatuulee. "Huh, jos ois ollu samallaine pohjostuuli, nii oksat pois !". Vaik koko aja tiedosti, ett matka oli taittunu hyvään myötäseen, nii vast vastatuulipätkä sai ymmärtään, kui hyvä tuuri oli käyny. Samoilla tehoilla myötätuulee liikku äpaut 25 % kovempaa vauhtii.
Kontrolli oli Kuoleman kylässä, Kyläkauppa Pitkäsessä. Kaupan seinustalla oli pitkä rivi fillareit ja tunnelma sisällä ku isommassaki bakkanaalissa. Pöytä notku leivonnaisii, kaffii, mehuu...kaupan tätit ja kylänmiehet kuunteli silmät kiiluen tarinoita, joita kerrottii matkasta. Kysymyksii tulvi ja moni seuras kännykästä live-seurantaa: "Kohta tulee taas yks !". Hauska, kui porukka oli innostunu hommasta :).
Muut jatko matkaa ja mie jäin taas latailee akkuja, ku ilta alko lähestyy, enkä ollu viel päättäny kui seuraavan yöni vietän. Laskeskelin, ett jos majotun luonnon siimeksessä, nii mm. puhelime ja garminin akku tyhjenee jossai kohtaa, viimeistää seuraavana aamuna ja sitä riskii en halunnu ottaa. Aikani ooteltuu totesin, ett kauhun tasapaino oli saavutettu, eikä matka etene pelkästää akkuja latailemalla, nii lähin liikkeelle. Ootellessani olin päättäny valita jatkoon reittisuunnitelman B. Hyvä myötätuuli kannusti ajamaan vähän pitemmän reitin, mut samalla pysymään asfaltilla. Lyhyempi, A-reitti, olis ollu vastatuulessa parempi. Hiekkateitä, suojaavien metsien halki, Salamajärven kansallispuiston maisemissa. Mut siis kohti Vimpelii ja Halsuaa kävi tällä kertaa matka.
Vimpelissä päätin varautuu paremmin sähköhäristimie virran riittävyyte ja varmistaa matkan jatkumisen ilman jatkuvii taukoje venyttämisii. Ostin pari varavirta-akkuu lisää ja varasin sisämajotuksen, ett saisin ladattuu kaikki täytee. Halsualta löyty sopiva leirintäalue ja mökki. Sinne siis.
Majapaikalla paikan isäntä sano pitävänsä muutamaa mökkii just fillaristei ja prätkäporukkaa varte, vaik muute alue oli suunniteltu asuntovaunu- ja automatkailijoide tarpeita varte. Mökki oli parhaat päivänsä nähny, eli just parhautta kantaa kurane fillari sisään ja riisuu hiekkaset ajovaatteet kuivumaa. Mieste saunavuoroki oli just sopivast alkamassa, nii tepastelin rantaa ja liityin saunojie joukkoon. Kerroin taas ihmetteleville, miks olin ollu vesisateessa fillaroimassa. Silmie pyörittelyy ja ihmettelyy oli taas reaktiona :).
~460 km/ 23 h. Suunnitelman mukane setti. Tuuli oli jeesannu hyvi ja kompensoinu samalla ylipitkiss tauoissa lorvitun ajan. Hyvä "päivä".
Ruska2018, 2.etappi
Halusin mahollisimman aikasi liikkeelle, mut aamupalan sain sovittuu vast seittemäks. Maha kukkurallaa kurvailin kuitenki iha ok aikaan liikkeelle ja aloin rauhallise matkanteon. Ilma oli kylmä, +3 C, ja puin heti isolle tielle päästyy lisää vaatetta. Ajoviima tuntu turhan raakalta. Muutaman tunnin ajelun jälkee keli oli lämminny sopivasti ja riisui ylimääräsii pois päältä. Samalla aamukankeuski oli hävinny ja ajo maitto.
Kärsämäen Nesteeltä kävin nopeest tankkaamas juomista ja nappasin sämpylän matkaevääks. Etukori osotti taas mahtavuutensa. "Nelostien" reunaa kohti pohjosta ajaessa haukkailin aina välillä korista sämpylää ja hörpin limunaatia. Liikkuva lounas hoitu helposti. Pikkuhiljaa tienpinnalla alko näkyy "tuoreita" fillarinjälkii. Lähestyin edellisenä iltana pidempää ajaneije "ryhmää". Ajelin tarkasti wattimittaria tarkkaillen. Kesän aikana olin löytäny useemman pitkän peräkkäise päivän ajamisee sopivan tehon, jolla matka taittui kohtuullist vauhtii ja jaksoin silti taapertaa "maailman tappii".
Pikkuse enne Kestilää saavutin melko hitaast ajaneen Pedron ja vaihdettii muutama sana. Edellise yön uni oli menny plörinäks ja nyt energiat oli loppunu. Kannustin, ku hää käänty kaupalle hommaamaa evästä. En tuntenu tarvetta tauolle ja jatkoin matkaa. Itseasiass pysähyin vaa muutaman kerra nopeest täyttämää pullot enne Puolankaa ja toiselle kontrollipisteelle johtavan pakollise reitin, parkourin, alkuu. Just ku otin sääntömääräisii kuvii parkourin alkupisteessä, näin kui siit risteyksestä alkavalla suoralla kiilu useempi fillarin takavalo. Kävin kaffilla risteyksen majatalo/ kahvilassa ja ostin mukaan pari voisilmäpullaa. Yöks tarvii evästä :).
Liikkeelle lähtiessä oli jotenki poikkeuksellise hieno fiilis. Parkourin alkuu oli kai henkisest pitäny etappina ja ku sille pääs, nii oli tavallaa uus, virkee alku päivälle. Matka eteni ripeesti ja nopeest saavutinki muutaman edellä kulkenee. Lyhyet jutustelut ja jatkoin omaa vauhtii. Pimeni ja pikkuhiljaa alko riputella vettä, mut aattelin, etten viel viitti pukee sadekamppeita. Sade ylty. Just ku aattelin, ett on parast laittaa lisää vaatetta, alko vauhikas alamäki. En malttanu jarruttaa hyvää vauhtii ja aattelin, ett pysäytän mäen alla. En vaa tienny, ett kysees oli ehkä koko reissun pisin alamäki, jota vaa jatku ja jatku. Lopult olin iha jäässä, ku mäki loppu. Sateest huolimatta oli pakko jatkaan polkemist, ett sai kropan lämpiin. Muutaman kilsan kiivaan polkemise jälkee tuntu, ett lämpö rupes palaan ja kurvasin levikkeelle, pienen katoksen alle ja puin nopeest sadevehkeet päälle.
Kiittelin itteeni, ett olin päättäny ottaa mukaa saetakin, joka on oikeesti vettäpitävä, enkä ollu langennu minkää pieneenpakkautuvan ja kevyen "muka sadetakin" houkutuksee. Oli hyvä ajaa ja märkä ajopaitakaa ei haitannu. Sade tuntu hauskalta !
Tulin isomman tien risteykseen ja menin kiinniolevan kahvilan pihalle. Terassin katon alta oli just lähössä toinen kuski. Kohentelin varusteita ja varmistin viel Syötteen hotellilt, ett myöhäne saapumine oli järjestyny. Nou proplem. Söin pullaa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa. Muutama tunti oli viel matkaa. Hop ratsun selkää ja kohti vuoria.
Starttasin tauolt reippaasti, ett sain lämmöt taas ylös. Olo oli hyvä. Muutaman kilsan ajamisen jälkee näin edessä oudosti kiemurtelevan takavalon. Hetki ajjemmin katoksella tapaamani kuski oli ilmeisesti bonkannu ja joutu siirtyyn talutusmoodiin. Varmistin ohi ajaessani, ett kaikki on kunnossa ja kun minulle näin vakuutettii, jatkoin taivalta kohti Syötteen nousuja.
Tie alko hivuttavan kiipeemisen ja hetke ihmettelin, miks aloin käyvä kärsimättömäks. Sitte älysi mittarin näytön olevan tilassa, jossa tietokentiss oli kaikenlaist joutavaa informaatioo, niinku nopeus. Siirryi nopeast pitkänmatkannäyttöön, jossa ei oo ku teho ja kadenssi. Tuskastumine kaikkos nopeasti. Tiesi aina mittarii vilkaistess, ett ku tuotti oikeen tehon, oikeella kadenssilla, niin kaikki muu tieto on turhaa. Nopeus tai matka oli täysi turhii asioita seurattavaks.
Pian pimeyvestä alko pilkottaa valoja ja tulin Iso-Syötteen juurelle. Tie ampu taivaisii ja kattelin hetke karttaa varmistaakseni, ett oon lähöss nouseen oikeeta tietä pitki huipulle. Just sillo alas lasketteli joku huipulla jo käymy kuski. Huikattii vaa tervehykset ja jatkettii matkaa eri suuntii.
En oikei tienny mitä nousult oottaa, ku olin vaa kuullu jotai epämääräsii päivittelyjä ja hihittelyi sen rajuudesta. Aloin kiipeemise. Iha tuimaa kulmaaha siihe tiehe oli onnistuttu laittaa. Pientareella oli kansainvälisee tapaan kyltit kertomassa edessä olevan nousupätkän strategiset mitat. Rinne oli palasteltu 500 m mittasii pätkii ja joku pätkä tais olla 11% keskijyrkkyydellä, maximissaa näin mittarista hetkellisesti 14% lukeman. Pääosin mentiin kuitenkin 5-8 % lukemissa. Ja niinku oikeestaa arvasinki, huippu tuli vastaan enneku oikei ehti ees päästä nousemise fiiliksee. Varmaa alle 3 kilsaa (?) pitkä. Ei Suomessa vaa oo nousui, missä sais ajaa pitempään. Mut, joo. Kotimaisessa mittapuussa iha hauska nyppylä ja saiha siinä iha tosissaa puuskuttaa, ett ylös pääs.
Huoneen avain ja ohjeet löyty helposti ja hiippailin huoneesee. Iltapalaks loput eväät ja limua :). Vaatteet ripustelin kuivumaa ja uni tuli enne klo 1htä.
~380 km/ 16,5 h. Suunnitelman mukane ajelu. Pikkuse nopeemmi, ku olin ajatellu, ku tuuli oli edellee myötäne ja nyt tauot jäi suunnitellun vähii. Hyvät ja pitkät unet enne aamupalaa. Juhlaa.
Jatkuu...
Lässähti taas kirjottamise into enne Hispaanianretken loppuu, mut aika hyvi jaksoi kuitenki panna tärkeimmät muistii. Koitanpa ny kuitenki jo hiipuvast muistist kaivella lisää tarinaa loppulomast.
Espanian osalta ei enää oikeestaa mainittavii ihmeellisyyksii tapahtunu, vaa alko jo olee kotimatkan ootteluu ne muutama pv mitkä jäi kirjottamatta. Tarinoitii Kain kaa, kaikkie asioitte erikoisasiantuntijoina, paljo eri asioist. Kimmonki luona käytii. Iha kiva nähä sitäki. Kokonaisuuvessaa iha stanan hyvä reissu ja paljo hienoi elämyksii. Iso kiitos Karille, ett sain nauttii seurast. Uuvestaa, se on saletti.
Kotii palattuu alkoki villi säätö kohti Ruska2018-ajoo. Hain Karin läpikäymän ja huoltaman Trekin kotii ja pari päivää koitin keksii varusteet kohilleen. Valot, mittarit, pussit ja nyssykät, etukori, pullotelineet...monta juttuu piti väkertää ja ku setappi oli uus, nii kaikki vanhat viritykset piti heittää romukoppaa. Lopult olin oikeestaa aika tyytyväine, millane fillarist tuli.
Oma lukusa oli viel mukaa otettavat varusteet. Pääosi selvää, mut arvottavaaki riitti. Koiti karsii ylimäärästä "mukavuustavaraa" pois ja lopulta löyty hyvä yhistelmä kampetta ja niille viel paikka fillarista. Eiku matkaan.
Lähin kotoo keskiviikkona, kaks päivää enne Ruskaa. Ekana päivä Hesalassa ja sit lorvipäivä Turus. Hyvä päätös. Heti ku lähin fillaroimaan paljastu ongelma. Fillarin takakumi ei mahtunu pyörii, vaa hipo runkoon. Monesti yksinkertasin ratkasu on paras ja nii tässäki. Ekana koitin keksii jotai ihme virityksii, mut onneks Kari palautti maan pinnalle ja ratkasuks tuli uus, naksun pienempi kumi ja homma bueno. Olis oikeest harmittanu, jos hässäkän ois huomannu vast Ruskan lähtöviival.
Torstaina junailin Turkuu ja kävin ennakkoo vakoilees reitin kaupungist ulos. Ei ehkä nopein, johtue liikennevaloist, mut muute selkee. Perjantaiaamust suunnistin postille lähettään siviilivaatteit Kilpisjärvelle ja samall tei ratkasun. Kaivoi "tarkkaan mietityistä" varusteista esii vara- ja tuplatavarat ja pakkasin ne pakettii kohti kotia. Päätin pärjätä. 1,2 kg ja reilun kokone nyssäkkä löyty ylimäärästä kamaa. Olin yllättyny.
Lounastelin eväät Kupittaanpuistoss ja nautiskelin auringost. Lopult kello oli riittäväst, ett pääs valuun lähtöpaikalle. Mkpaa oliki jo mestoilla ja hojjin alkuprotokollat pois alta, enneku muut tuli. Vähitelle paikalle tuli kivasti osallistujii ja oli mukava jutella tuttuje kaa. Maha täytee ja lyhyt siirtymä Turun Linnan eteen yhteiskuvaan ja starttiin.
Ruska2018, 1.etappi
Auringo laskies mkpaa piti lyhye matkaanläksiäispuhee ja starttailtii pimeesee kohti tuntematonta. Kaupungist pääsin pois melko vaivattomasti ja hiljentyvässä liikenteessä aloti eka pikataipalee kohti Huittiste huoltiksii. Halusin ehtii lataamaa juomapullot yötä varte ja olin jo etukätee päättäny polkee eka välin "liia lujaa". Myötäne tuuli jeesas matkantekoo ja vauhti pysy kohtuu reippaana. Iha alun jälkee en nähny muita, enneku Aurassa. Saavutin Esan ja moikattii. Päätin vältellä isompaa tietä ja ajoin mahollisimman kauan oikeesee suuntaa kulkevaa pikkutietä. Oripäässä kurvasin kantatielle ja totesin aivan suotta mutkitelleeni ja täristelleeni huonolla asfaltilla. Kantatie 41 oli hiljane ja hyvillä pientareill varustettu. Asfalttiki oli hyväs kunnossa. Oli kiva lasketella, vaik renkaist lentävä vesi kasteliki pikkuhiljaa jalat. Huittisiss kurvasin huoltikselle reilusti enne sulkemisaikaa ja varasin mukaan evästä millä oli tarkotus mennä läpi yön.
Huolimatta isomman ja parempikuntosen tien houkutuksest kurvasin ennakkoo suunnittelemaani reittii pitki, osin pikkuteiden kautta kohti pohjosta. Kivaa mutkittelevaa tietä pimeessä yössä. Jokunen tuima nousuki oli osattu ottaa tielinjauksee. Keli oli mukava. Viileähkö ja kostea. Ei satanu, mut tie oli märkä. Varusteet pelas hyvin ja viheltelin menemää.
Pikkuse enne Kankaanpäätä kääntelin kohti reitin ekaa hiekkatieosuutta ja just sillo valon akku ilmotti tehneensä työt vähäks aikaa. "Prkele, pitihä sen kestää viel useempi tunti...?" Äh, käyttäjävirhe. Olin polttanu valoo vahingossa isommalla teholla. Ei auta. Varavalo käyttöö ja matka jatku. Vaik toineki valo oli iha oikee ja hyvä pyörävalo, nii kuitenki sevverta kehnompi, ku varsinaine, ett oli melko vaikeet ajella toista kymppii hiekkateitä. Monttui ja nimismiehekiharoit ei normaalist vauhist erottanu riittävä kaukaa, ettois voinu ajoissa valita hyvät ajolinjat, vaa vauhtii piti puottaa ja siltiki joutu tekee välillä melkosii koukkauksii iha yhtäkkii. Noh, hyvi se meni lopulta ja ku pääsin takas pikitielle, nii homma toimi hyvi. Siellä varavalo riitti mainiost.
Aamuyöst kurvasin Parkanon 24 h Shellille ja päätin pitää kunno tauon. Latasin härpäkkeitä ja söin. Sitte heittäyvyin penkille selällee ja otin pienet tirsat. Muita osallistujii valu pikkuhiljaa paikalle ja jutusteltii mukavii. Kaikilla vaikutti ollee hyvä alkumatka ja naamat oli hymyssä. Miu joogailles ja hörppiess "kolmatta kuppii" kaffii, porukka lähti takas tien päälle ja lopulta mieki aloin aamun valostuessa keräileen rojujani nippuu. Oli alkanu sataa.
Tiet oli pääosi kivoi ajaa ja pohjammaalle tyypillise tasasii. Mäntymettä ja pellot ei juuri tarjonnu silmälle virikettä ja matka kulu omiss ajatuksis. Musiikki soi korvanapeis ja välillä rallattelin antaumuksella mukana. Nauroin äänee ja saatoinpa välillä itteni kans jutellaki :). Olipa hyvä fiilis.
Alavudella maha ilmotteli voivansa hyväksyy lämmint ruokaa ja satee sopivasti kiihtyessä, kohdalle osunu grillikioski vaikutti mahtavalt vaihtoeholt. Sisää ja tilaus. Kuivattelin vaatteit ja söin alkupalaks pyytämäni höyrymakkaran. Reilust sinappii ja raakaa sipulii. Olipa hyvä. Sit varsinaise ruua kimppuu. Eka suullisessa älysin virhee. Kyll näille maileille pitäs jo tajuta, ett pitsat syödää pitseriassa ja pihvit pihviravintolassa. Grilliltä saa varmasti parempaa grilliruokaa, ku michelin ravintolasta, mutta pitsaa semmosesta ei kyll kannata tilata. Miksköhä piti just tuoss kohtaa tilata pitsaa ? Noh, oppia ja ojennusta.
Maha tuli kuitenki täytee ja reippain mieli hurauttelin kohti ekaa kontrollipistettä. Pikkuteillä kiemurrellessa ajoin hetke matkaa myös etelään ja samalla vastatuulee. "Huh, jos ois ollu samallaine pohjostuuli, nii oksat pois !". Vaik koko aja tiedosti, ett matka oli taittunu hyvään myötäseen, nii vast vastatuulipätkä sai ymmärtään, kui hyvä tuuri oli käyny. Samoilla tehoilla myötätuulee liikku äpaut 25 % kovempaa vauhtii.
Kontrolli oli Kuoleman kylässä, Kyläkauppa Pitkäsessä. Kaupan seinustalla oli pitkä rivi fillareit ja tunnelma sisällä ku isommassaki bakkanaalissa. Pöytä notku leivonnaisii, kaffii, mehuu...kaupan tätit ja kylänmiehet kuunteli silmät kiiluen tarinoita, joita kerrottii matkasta. Kysymyksii tulvi ja moni seuras kännykästä live-seurantaa: "Kohta tulee taas yks !". Hauska, kui porukka oli innostunu hommasta :).
Muut jatko matkaa ja mie jäin taas latailee akkuja, ku ilta alko lähestyy, enkä ollu viel päättäny kui seuraavan yöni vietän. Laskeskelin, ett jos majotun luonnon siimeksessä, nii mm. puhelime ja garminin akku tyhjenee jossai kohtaa, viimeistää seuraavana aamuna ja sitä riskii en halunnu ottaa. Aikani ooteltuu totesin, ett kauhun tasapaino oli saavutettu, eikä matka etene pelkästää akkuja latailemalla, nii lähin liikkeelle. Ootellessani olin päättäny valita jatkoon reittisuunnitelman B. Hyvä myötätuuli kannusti ajamaan vähän pitemmän reitin, mut samalla pysymään asfaltilla. Lyhyempi, A-reitti, olis ollu vastatuulessa parempi. Hiekkateitä, suojaavien metsien halki, Salamajärven kansallispuiston maisemissa. Mut siis kohti Vimpelii ja Halsuaa kävi tällä kertaa matka.
Vimpelissä päätin varautuu paremmin sähköhäristimie virran riittävyyte ja varmistaa matkan jatkumisen ilman jatkuvii taukoje venyttämisii. Ostin pari varavirta-akkuu lisää ja varasin sisämajotuksen, ett saisin ladattuu kaikki täytee. Halsualta löyty sopiva leirintäalue ja mökki. Sinne siis.
Majapaikalla paikan isäntä sano pitävänsä muutamaa mökkii just fillaristei ja prätkäporukkaa varte, vaik muute alue oli suunniteltu asuntovaunu- ja automatkailijoide tarpeita varte. Mökki oli parhaat päivänsä nähny, eli just parhautta kantaa kurane fillari sisään ja riisuu hiekkaset ajovaatteet kuivumaa. Mieste saunavuoroki oli just sopivast alkamassa, nii tepastelin rantaa ja liityin saunojie joukkoon. Kerroin taas ihmetteleville, miks olin ollu vesisateessa fillaroimassa. Silmie pyörittelyy ja ihmettelyy oli taas reaktiona :).
~460 km/ 23 h. Suunnitelman mukane setti. Tuuli oli jeesannu hyvi ja kompensoinu samalla ylipitkiss tauoissa lorvitun ajan. Hyvä "päivä".
Ruska2018, 2.etappi
Halusin mahollisimman aikasi liikkeelle, mut aamupalan sain sovittuu vast seittemäks. Maha kukkurallaa kurvailin kuitenki iha ok aikaan liikkeelle ja aloin rauhallise matkanteon. Ilma oli kylmä, +3 C, ja puin heti isolle tielle päästyy lisää vaatetta. Ajoviima tuntu turhan raakalta. Muutaman tunnin ajelun jälkee keli oli lämminny sopivasti ja riisui ylimääräsii pois päältä. Samalla aamukankeuski oli hävinny ja ajo maitto.
Kärsämäen Nesteeltä kävin nopeest tankkaamas juomista ja nappasin sämpylän matkaevääks. Etukori osotti taas mahtavuutensa. "Nelostien" reunaa kohti pohjosta ajaessa haukkailin aina välillä korista sämpylää ja hörpin limunaatia. Liikkuva lounas hoitu helposti. Pikkuhiljaa tienpinnalla alko näkyy "tuoreita" fillarinjälkii. Lähestyin edellisenä iltana pidempää ajaneije "ryhmää". Ajelin tarkasti wattimittaria tarkkaillen. Kesän aikana olin löytäny useemman pitkän peräkkäise päivän ajamisee sopivan tehon, jolla matka taittui kohtuullist vauhtii ja jaksoin silti taapertaa "maailman tappii".
Pikkuse enne Kestilää saavutin melko hitaast ajaneen Pedron ja vaihdettii muutama sana. Edellise yön uni oli menny plörinäks ja nyt energiat oli loppunu. Kannustin, ku hää käänty kaupalle hommaamaa evästä. En tuntenu tarvetta tauolle ja jatkoin matkaa. Itseasiass pysähyin vaa muutaman kerra nopeest täyttämää pullot enne Puolankaa ja toiselle kontrollipisteelle johtavan pakollise reitin, parkourin, alkuu. Just ku otin sääntömääräisii kuvii parkourin alkupisteessä, näin kui siit risteyksestä alkavalla suoralla kiilu useempi fillarin takavalo. Kävin kaffilla risteyksen majatalo/ kahvilassa ja ostin mukaan pari voisilmäpullaa. Yöks tarvii evästä :).
Liikkeelle lähtiessä oli jotenki poikkeuksellise hieno fiilis. Parkourin alkuu oli kai henkisest pitäny etappina ja ku sille pääs, nii oli tavallaa uus, virkee alku päivälle. Matka eteni ripeesti ja nopeest saavutinki muutaman edellä kulkenee. Lyhyet jutustelut ja jatkoin omaa vauhtii. Pimeni ja pikkuhiljaa alko riputella vettä, mut aattelin, etten viel viitti pukee sadekamppeita. Sade ylty. Just ku aattelin, ett on parast laittaa lisää vaatetta, alko vauhikas alamäki. En malttanu jarruttaa hyvää vauhtii ja aattelin, ett pysäytän mäen alla. En vaa tienny, ett kysees oli ehkä koko reissun pisin alamäki, jota vaa jatku ja jatku. Lopult olin iha jäässä, ku mäki loppu. Sateest huolimatta oli pakko jatkaan polkemist, ett sai kropan lämpiin. Muutaman kilsan kiivaan polkemise jälkee tuntu, ett lämpö rupes palaan ja kurvasin levikkeelle, pienen katoksen alle ja puin nopeest sadevehkeet päälle.
Kiittelin itteeni, ett olin päättäny ottaa mukaa saetakin, joka on oikeesti vettäpitävä, enkä ollu langennu minkää pieneenpakkautuvan ja kevyen "muka sadetakin" houkutuksee. Oli hyvä ajaa ja märkä ajopaitakaa ei haitannu. Sade tuntu hauskalta !
Tulin isomman tien risteykseen ja menin kiinniolevan kahvilan pihalle. Terassin katon alta oli just lähössä toinen kuski. Kohentelin varusteita ja varmistin viel Syötteen hotellilt, ett myöhäne saapumine oli järjestyny. Nou proplem. Söin pullaa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa. Muutama tunti oli viel matkaa. Hop ratsun selkää ja kohti vuoria.
Starttasin tauolt reippaasti, ett sain lämmöt taas ylös. Olo oli hyvä. Muutaman kilsan ajamisen jälkee näin edessä oudosti kiemurtelevan takavalon. Hetki ajjemmin katoksella tapaamani kuski oli ilmeisesti bonkannu ja joutu siirtyyn talutusmoodiin. Varmistin ohi ajaessani, ett kaikki on kunnossa ja kun minulle näin vakuutettii, jatkoin taivalta kohti Syötteen nousuja.
Tie alko hivuttavan kiipeemisen ja hetke ihmettelin, miks aloin käyvä kärsimättömäks. Sitte älysi mittarin näytön olevan tilassa, jossa tietokentiss oli kaikenlaist joutavaa informaatioo, niinku nopeus. Siirryi nopeast pitkänmatkannäyttöön, jossa ei oo ku teho ja kadenssi. Tuskastumine kaikkos nopeasti. Tiesi aina mittarii vilkaistess, ett ku tuotti oikeen tehon, oikeella kadenssilla, niin kaikki muu tieto on turhaa. Nopeus tai matka oli täysi turhii asioita seurattavaks.
Pian pimeyvestä alko pilkottaa valoja ja tulin Iso-Syötteen juurelle. Tie ampu taivaisii ja kattelin hetke karttaa varmistaakseni, ett oon lähöss nouseen oikeeta tietä pitki huipulle. Just sillo alas lasketteli joku huipulla jo käymy kuski. Huikattii vaa tervehykset ja jatkettii matkaa eri suuntii.
En oikei tienny mitä nousult oottaa, ku olin vaa kuullu jotai epämääräsii päivittelyjä ja hihittelyi sen rajuudesta. Aloin kiipeemise. Iha tuimaa kulmaaha siihe tiehe oli onnistuttu laittaa. Pientareella oli kansainvälisee tapaan kyltit kertomassa edessä olevan nousupätkän strategiset mitat. Rinne oli palasteltu 500 m mittasii pätkii ja joku pätkä tais olla 11% keskijyrkkyydellä, maximissaa näin mittarista hetkellisesti 14% lukeman. Pääosin mentiin kuitenkin 5-8 % lukemissa. Ja niinku oikeestaa arvasinki, huippu tuli vastaan enneku oikei ehti ees päästä nousemise fiiliksee. Varmaa alle 3 kilsaa (?) pitkä. Ei Suomessa vaa oo nousui, missä sais ajaa pitempään. Mut, joo. Kotimaisessa mittapuussa iha hauska nyppylä ja saiha siinä iha tosissaa puuskuttaa, ett ylös pääs.
Huoneen avain ja ohjeet löyty helposti ja hiippailin huoneesee. Iltapalaks loput eväät ja limua :). Vaatteet ripustelin kuivumaa ja uni tuli enne klo 1htä.
~380 km/ 16,5 h. Suunnitelman mukane ajelu. Pikkuse nopeemmi, ku olin ajatellu, ku tuuli oli edellee myötäne ja nyt tauot jäi suunnitellun vähii. Hyvät ja pitkät unet enne aamupalaa. Juhlaa.
Jatkuu...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)