5.10.2018 Niinpäs jatkuuki
Ruska2018, 3.etappi
Heräsin virkeenä just enne kelloo eli meni ihanappii. Silmät puhtaaks, tavarat nippuu ja aamupalalle.
Muutaman minuutin oottelun jälkee pääsin yhessä Pompon kaa ekana aamupalan kimppuu. Pompo oli illalla ollu hotellilla vähä enne minuu ja kerto, ett minuu nousun alapäässä vastaan tullu Saku oli joutunu pettyyn, ku respa oliki menny kii jo kynpiltä, eikä lämmintä petipaikkaa ollukaa löytyny. Sei ollu hoksannu ilmotaa myöhäsestä tulostaa.
Syötii vimpan päälle evästä ja useempi muuki kuski liitty seuraan. Ne oli olleet lähistöllä pihamajotuksessa ja tulivat hotellille vaa tankkaa mahat... ja kuivatteleen hetkeks.
Nopeet aamutoimet viel ja täynnä virtaa kohti Pikku-Syötteen nousuu. Nousu oli pitempi ja loivempi ku isoveljensä huipulle. Laittelin kuitenki pienimmän vaihteen ja pyörittelin kevyesti ylös. Viimenen pätkä oli kyll napakka ja siin joutu puskeen iha tosissaan, enneku tasane parkkis alko. Pakolliset mietsit ja matka jatku.
Kumpuilevaa tietä ja mukavia maisemii...aina ku jotai näki. Vähä suomalaiste maanteije ongelma. Hienoi järvii ja kukkuloita olis ympärillä vaik kui, mutku joka paikassa kasvaa mettä iha tierreunaa asti, nii mites niitä maisemii näkys :(. Onneks välillä sai kuitenki ihailla näkymii ja tie meni pitkii pätkii upeeta harjuu pitki. Porot tien vierellä täydens näkymän. Olipa hienoo ajaa fillarii. Tykkäsin ku puurosta.
Tavotin useemman kuskin ja oli kiva vaihtaa muutama sana aina tavatessa. Kävin Posiolla kaupassa ja ostin reilun setin evästä. Olin päättäny nukkuu seuraavan yön ulkon, nii aamupalaki piti aatella. Pikkase kaupassakäynnin jälkee tie taittu pitkään alamäkee. Rupesin kurkkii mittarista nopeude kiihtymistä. Arvoin meniskö 6kymppii rikki. Totesin, ett menee vaa 55 kilsaa jai nostin katsee:"Stana!". Suoraa eessä seiso poro, poikittai, keskellä kaistaa ! Se tuijotti minuu eikä liikkunu mihinkää. Tien reunassa, just poron kohalla, oli levike. Nopee koukkaus levikkee kautta ja poro jäi taakse. Huh ! Säikäytti tosissaa. Luulen, ett jossoisi viel sekunni tujjotellu mittarii, nii meillei ois ollu poron kaa kummallakaa kivaa. Muistutus tuli. Yllätyksii tulee, eikä voi antaa hetkekskää tarkkaavaisuuve herpaantuu.
Ajellin kevyesti kohti Sallaa ja yhellä levähysalueella huomasin Mikaelin. Kurvasin tarinoimaa. Lyhye juttutuokio jälkee lähettii molemmat liikkeelle. Ajeltii Sallatunturille asti hajuetäisyyvellä toisistamme. Välillä eroo oli satoja metrejä ja välillä oltii melko lähekkäinki. Mei ajorytmit eros ja maastonkohtie mukaa aina vaihteli kumpi ajo pikkasen toista nopeemmi.
Keli viileni nopeesti, samalla ku tunturi tuli näkyvii. Kontrollipiste oli huipulla. Kuinkas muutenkaa :). Ajeltii Mikaelin kans rinnakkai nousutien ekat sadat metrit. Sit tie siirty ojan yli laskettelurintee puolelle ja pinta muutti kivikoks. Kannoin fillarin ojan yli ja katoin sileemmän kohan, mistä vois päästä jatkaan vähä matkaa ajamalla. Lähin liikkeelle, mut en saanu toista klossii heti polkimee ja kiemurtelin pois ajettavalta väylältä. Takarengas osu kiven päälle ja luiskahti sillä seurauksella, ett kumi burppas ja tyhjeni. "Pska!".
Huokailin hetken ja katoin ku Mikael lähti taluttaan pyörää ylös laskettelurinteen "tietä". Noh, käärin hihat ja rupesin kuminvaihtoo. Eihä siinä kummempii. Laittelin sisuriin venttiilinjatkon ja asettelin kumin paikoilleen. "Sit enää pumpata täytee :).". Kova homma pikkupumpulla, mut eihä se kuitenkaa oo ku rauhassa lutkutella. Ööööö...pumpun kierteellinen letku ja venttiilinjatkon kierteetön pää ei sit ollukaa yhteensopivii. Aaaarrgghh... Hetken silmissä vilahti Ruskan tuloslista, jossa oma nimi oli keskeyttäneide joukossa. Rauhottelin itteeni ja aloin virittään pumppausta. Pientä akrobatiaa, sorminäppäryyttä ja takapakan hyödyntämistä, nii kumi alko täyttyy. Huh. Iha haluumaani painetta en renkaasee saanu, mut riittävästi, ett pysty ajaan.
Keräilin just kamppeit ja suunnittelin huipulle kiipeemistä, ku Mikael tuli alas. Ilmeest näki, ett miulla oli seuraavana eessä melkone retki. Lähin taluttaan pyörää ylös. Jyrkkää oli ja "tien" pinta tosiaa kivikkoo. Katoi jossai kohtaa mittarista nousukulman, 22%. Siinä ja siinä, oisko pystyny ajamaan, vaik ois ollu asfalttiiki se tie. Välill vähä kiroilutti, mut fiilis oli kuitenki oikeesti hyvän ja älyttömä hyvän tasoll. Huipull nautiskelin hetke laskenee auringo kajosta, enneku laskeuvui alas.
Kurvailin ravintolalle ja selvitin lähistön laavut. Samalla ehin viel tilaamaa ruuan. Istahin pöytää ja etee tupsahti yks parhaita hampurilaisii, minkä oon syöny. Mausteita oli käytetty kunnolla ja kasvispihvi oli parhautta. Kostee ja koostumukseltaa iha nappii. Kiittelin itteni valinnasta ja keittiöö laitoin kans lämpimät terveiset.
Syötyäni ajoin laavulle ja laitoi tulet. Levittelin kosteet kamppeet kuivumaa ja asettauvuin makuupussissa penkille. Oli hieno fiilis. Parhautta :). Uni tuli nopeest.
~200 km/ 14 h. Taas meni suunnitellusti. Kevyt päivä ja nautiskeluu.
lauantai 6. lokakuuta 2018
torstai 4. lokakuuta 2018
4.10.2018 Jaahas ja Ruska2018
Lässähti taas kirjottamise into enne Hispaanianretken loppuu, mut aika hyvi jaksoi kuitenki panna tärkeimmät muistii. Koitanpa ny kuitenki jo hiipuvast muistist kaivella lisää tarinaa loppulomast.
Espanian osalta ei enää oikeestaa mainittavii ihmeellisyyksii tapahtunu, vaa alko jo olee kotimatkan ootteluu ne muutama pv mitkä jäi kirjottamatta. Tarinoitii Kain kaa, kaikkie asioitte erikoisasiantuntijoina, paljo eri asioist. Kimmonki luona käytii. Iha kiva nähä sitäki. Kokonaisuuvessaa iha stanan hyvä reissu ja paljo hienoi elämyksii. Iso kiitos Karille, ett sain nauttii seurast. Uuvestaa, se on saletti.
Kotii palattuu alkoki villi säätö kohti Ruska2018-ajoo. Hain Karin läpikäymän ja huoltaman Trekin kotii ja pari päivää koitin keksii varusteet kohilleen. Valot, mittarit, pussit ja nyssykät, etukori, pullotelineet...monta juttuu piti väkertää ja ku setappi oli uus, nii kaikki vanhat viritykset piti heittää romukoppaa. Lopult olin oikeestaa aika tyytyväine, millane fillarist tuli.
Oma lukusa oli viel mukaa otettavat varusteet. Pääosi selvää, mut arvottavaaki riitti. Koiti karsii ylimäärästä "mukavuustavaraa" pois ja lopulta löyty hyvä yhistelmä kampetta ja niille viel paikka fillarista. Eiku matkaan.
Lähin kotoo keskiviikkona, kaks päivää enne Ruskaa. Ekana päivä Hesalassa ja sit lorvipäivä Turus. Hyvä päätös. Heti ku lähin fillaroimaan paljastu ongelma. Fillarin takakumi ei mahtunu pyörii, vaa hipo runkoon. Monesti yksinkertasin ratkasu on paras ja nii tässäki. Ekana koitin keksii jotai ihme virityksii, mut onneks Kari palautti maan pinnalle ja ratkasuks tuli uus, naksun pienempi kumi ja homma bueno. Olis oikeest harmittanu, jos hässäkän ois huomannu vast Ruskan lähtöviival.
Torstaina junailin Turkuu ja kävin ennakkoo vakoilees reitin kaupungist ulos. Ei ehkä nopein, johtue liikennevaloist, mut muute selkee. Perjantaiaamust suunnistin postille lähettään siviilivaatteit Kilpisjärvelle ja samall tei ratkasun. Kaivoi "tarkkaan mietityistä" varusteista esii vara- ja tuplatavarat ja pakkasin ne pakettii kohti kotia. Päätin pärjätä. 1,2 kg ja reilun kokone nyssäkkä löyty ylimäärästä kamaa. Olin yllättyny.
Lounastelin eväät Kupittaanpuistoss ja nautiskelin auringost. Lopult kello oli riittäväst, ett pääs valuun lähtöpaikalle. Mkpaa oliki jo mestoilla ja hojjin alkuprotokollat pois alta, enneku muut tuli. Vähitelle paikalle tuli kivasti osallistujii ja oli mukava jutella tuttuje kaa. Maha täytee ja lyhyt siirtymä Turun Linnan eteen yhteiskuvaan ja starttiin.
Ruska2018, 1.etappi
Auringo laskies mkpaa piti lyhye matkaanläksiäispuhee ja starttailtii pimeesee kohti tuntematonta. Kaupungist pääsin pois melko vaivattomasti ja hiljentyvässä liikenteessä aloti eka pikataipalee kohti Huittiste huoltiksii. Halusin ehtii lataamaa juomapullot yötä varte ja olin jo etukätee päättäny polkee eka välin "liia lujaa". Myötäne tuuli jeesas matkantekoo ja vauhti pysy kohtuu reippaana. Iha alun jälkee en nähny muita, enneku Aurassa. Saavutin Esan ja moikattii. Päätin vältellä isompaa tietä ja ajoin mahollisimman kauan oikeesee suuntaa kulkevaa pikkutietä. Oripäässä kurvasin kantatielle ja totesin aivan suotta mutkitelleeni ja täristelleeni huonolla asfaltilla. Kantatie 41 oli hiljane ja hyvillä pientareill varustettu. Asfalttiki oli hyväs kunnossa. Oli kiva lasketella, vaik renkaist lentävä vesi kasteliki pikkuhiljaa jalat. Huittisiss kurvasin huoltikselle reilusti enne sulkemisaikaa ja varasin mukaan evästä millä oli tarkotus mennä läpi yön.
Huolimatta isomman ja parempikuntosen tien houkutuksest kurvasin ennakkoo suunnittelemaani reittii pitki, osin pikkuteiden kautta kohti pohjosta. Kivaa mutkittelevaa tietä pimeessä yössä. Jokunen tuima nousuki oli osattu ottaa tielinjauksee. Keli oli mukava. Viileähkö ja kostea. Ei satanu, mut tie oli märkä. Varusteet pelas hyvin ja viheltelin menemää.
Pikkuse enne Kankaanpäätä kääntelin kohti reitin ekaa hiekkatieosuutta ja just sillo valon akku ilmotti tehneensä työt vähäks aikaa. "Prkele, pitihä sen kestää viel useempi tunti...?" Äh, käyttäjävirhe. Olin polttanu valoo vahingossa isommalla teholla. Ei auta. Varavalo käyttöö ja matka jatku. Vaik toineki valo oli iha oikee ja hyvä pyörävalo, nii kuitenki sevverta kehnompi, ku varsinaine, ett oli melko vaikeet ajella toista kymppii hiekkateitä. Monttui ja nimismiehekiharoit ei normaalist vauhist erottanu riittävä kaukaa, ettois voinu ajoissa valita hyvät ajolinjat, vaa vauhtii piti puottaa ja siltiki joutu tekee välillä melkosii koukkauksii iha yhtäkkii. Noh, hyvi se meni lopulta ja ku pääsin takas pikitielle, nii homma toimi hyvi. Siellä varavalo riitti mainiost.
Aamuyöst kurvasin Parkanon 24 h Shellille ja päätin pitää kunno tauon. Latasin härpäkkeitä ja söin. Sitte heittäyvyin penkille selällee ja otin pienet tirsat. Muita osallistujii valu pikkuhiljaa paikalle ja jutusteltii mukavii. Kaikilla vaikutti ollee hyvä alkumatka ja naamat oli hymyssä. Miu joogailles ja hörppiess "kolmatta kuppii" kaffii, porukka lähti takas tien päälle ja lopulta mieki aloin aamun valostuessa keräileen rojujani nippuu. Oli alkanu sataa.
Tiet oli pääosi kivoi ajaa ja pohjammaalle tyypillise tasasii. Mäntymettä ja pellot ei juuri tarjonnu silmälle virikettä ja matka kulu omiss ajatuksis. Musiikki soi korvanapeis ja välillä rallattelin antaumuksella mukana. Nauroin äänee ja saatoinpa välillä itteni kans jutellaki :). Olipa hyvä fiilis.
Alavudella maha ilmotteli voivansa hyväksyy lämmint ruokaa ja satee sopivasti kiihtyessä, kohdalle osunu grillikioski vaikutti mahtavalt vaihtoeholt. Sisää ja tilaus. Kuivattelin vaatteit ja söin alkupalaks pyytämäni höyrymakkaran. Reilust sinappii ja raakaa sipulii. Olipa hyvä. Sit varsinaise ruua kimppuu. Eka suullisessa älysin virhee. Kyll näille maileille pitäs jo tajuta, ett pitsat syödää pitseriassa ja pihvit pihviravintolassa. Grilliltä saa varmasti parempaa grilliruokaa, ku michelin ravintolasta, mutta pitsaa semmosesta ei kyll kannata tilata. Miksköhä piti just tuoss kohtaa tilata pitsaa ? Noh, oppia ja ojennusta.
Maha tuli kuitenki täytee ja reippain mieli hurauttelin kohti ekaa kontrollipistettä. Pikkuteillä kiemurrellessa ajoin hetke matkaa myös etelään ja samalla vastatuulee. "Huh, jos ois ollu samallaine pohjostuuli, nii oksat pois !". Vaik koko aja tiedosti, ett matka oli taittunu hyvään myötäseen, nii vast vastatuulipätkä sai ymmärtään, kui hyvä tuuri oli käyny. Samoilla tehoilla myötätuulee liikku äpaut 25 % kovempaa vauhtii.
Kontrolli oli Kuoleman kylässä, Kyläkauppa Pitkäsessä. Kaupan seinustalla oli pitkä rivi fillareit ja tunnelma sisällä ku isommassaki bakkanaalissa. Pöytä notku leivonnaisii, kaffii, mehuu...kaupan tätit ja kylänmiehet kuunteli silmät kiiluen tarinoita, joita kerrottii matkasta. Kysymyksii tulvi ja moni seuras kännykästä live-seurantaa: "Kohta tulee taas yks !". Hauska, kui porukka oli innostunu hommasta :).
Muut jatko matkaa ja mie jäin taas latailee akkuja, ku ilta alko lähestyy, enkä ollu viel päättäny kui seuraavan yöni vietän. Laskeskelin, ett jos majotun luonnon siimeksessä, nii mm. puhelime ja garminin akku tyhjenee jossai kohtaa, viimeistää seuraavana aamuna ja sitä riskii en halunnu ottaa. Aikani ooteltuu totesin, ett kauhun tasapaino oli saavutettu, eikä matka etene pelkästää akkuja latailemalla, nii lähin liikkeelle. Ootellessani olin päättäny valita jatkoon reittisuunnitelman B. Hyvä myötätuuli kannusti ajamaan vähän pitemmän reitin, mut samalla pysymään asfaltilla. Lyhyempi, A-reitti, olis ollu vastatuulessa parempi. Hiekkateitä, suojaavien metsien halki, Salamajärven kansallispuiston maisemissa. Mut siis kohti Vimpelii ja Halsuaa kävi tällä kertaa matka.
Vimpelissä päätin varautuu paremmin sähköhäristimie virran riittävyyte ja varmistaa matkan jatkumisen ilman jatkuvii taukoje venyttämisii. Ostin pari varavirta-akkuu lisää ja varasin sisämajotuksen, ett saisin ladattuu kaikki täytee. Halsualta löyty sopiva leirintäalue ja mökki. Sinne siis.
Majapaikalla paikan isäntä sano pitävänsä muutamaa mökkii just fillaristei ja prätkäporukkaa varte, vaik muute alue oli suunniteltu asuntovaunu- ja automatkailijoide tarpeita varte. Mökki oli parhaat päivänsä nähny, eli just parhautta kantaa kurane fillari sisään ja riisuu hiekkaset ajovaatteet kuivumaa. Mieste saunavuoroki oli just sopivast alkamassa, nii tepastelin rantaa ja liityin saunojie joukkoon. Kerroin taas ihmetteleville, miks olin ollu vesisateessa fillaroimassa. Silmie pyörittelyy ja ihmettelyy oli taas reaktiona :).
~460 km/ 23 h. Suunnitelman mukane setti. Tuuli oli jeesannu hyvi ja kompensoinu samalla ylipitkiss tauoissa lorvitun ajan. Hyvä "päivä".
Ruska2018, 2.etappi
Halusin mahollisimman aikasi liikkeelle, mut aamupalan sain sovittuu vast seittemäks. Maha kukkurallaa kurvailin kuitenki iha ok aikaan liikkeelle ja aloin rauhallise matkanteon. Ilma oli kylmä, +3 C, ja puin heti isolle tielle päästyy lisää vaatetta. Ajoviima tuntu turhan raakalta. Muutaman tunnin ajelun jälkee keli oli lämminny sopivasti ja riisui ylimääräsii pois päältä. Samalla aamukankeuski oli hävinny ja ajo maitto.
Kärsämäen Nesteeltä kävin nopeest tankkaamas juomista ja nappasin sämpylän matkaevääks. Etukori osotti taas mahtavuutensa. "Nelostien" reunaa kohti pohjosta ajaessa haukkailin aina välillä korista sämpylää ja hörpin limunaatia. Liikkuva lounas hoitu helposti. Pikkuhiljaa tienpinnalla alko näkyy "tuoreita" fillarinjälkii. Lähestyin edellisenä iltana pidempää ajaneije "ryhmää". Ajelin tarkasti wattimittaria tarkkaillen. Kesän aikana olin löytäny useemman pitkän peräkkäise päivän ajamisee sopivan tehon, jolla matka taittui kohtuullist vauhtii ja jaksoin silti taapertaa "maailman tappii".
Pikkuse enne Kestilää saavutin melko hitaast ajaneen Pedron ja vaihdettii muutama sana. Edellise yön uni oli menny plörinäks ja nyt energiat oli loppunu. Kannustin, ku hää käänty kaupalle hommaamaa evästä. En tuntenu tarvetta tauolle ja jatkoin matkaa. Itseasiass pysähyin vaa muutaman kerra nopeest täyttämää pullot enne Puolankaa ja toiselle kontrollipisteelle johtavan pakollise reitin, parkourin, alkuu. Just ku otin sääntömääräisii kuvii parkourin alkupisteessä, näin kui siit risteyksestä alkavalla suoralla kiilu useempi fillarin takavalo. Kävin kaffilla risteyksen majatalo/ kahvilassa ja ostin mukaan pari voisilmäpullaa. Yöks tarvii evästä :).
Liikkeelle lähtiessä oli jotenki poikkeuksellise hieno fiilis. Parkourin alkuu oli kai henkisest pitäny etappina ja ku sille pääs, nii oli tavallaa uus, virkee alku päivälle. Matka eteni ripeesti ja nopeest saavutinki muutaman edellä kulkenee. Lyhyet jutustelut ja jatkoin omaa vauhtii. Pimeni ja pikkuhiljaa alko riputella vettä, mut aattelin, etten viel viitti pukee sadekamppeita. Sade ylty. Just ku aattelin, ett on parast laittaa lisää vaatetta, alko vauhikas alamäki. En malttanu jarruttaa hyvää vauhtii ja aattelin, ett pysäytän mäen alla. En vaa tienny, ett kysees oli ehkä koko reissun pisin alamäki, jota vaa jatku ja jatku. Lopult olin iha jäässä, ku mäki loppu. Sateest huolimatta oli pakko jatkaan polkemist, ett sai kropan lämpiin. Muutaman kilsan kiivaan polkemise jälkee tuntu, ett lämpö rupes palaan ja kurvasin levikkeelle, pienen katoksen alle ja puin nopeest sadevehkeet päälle.
Kiittelin itteeni, ett olin päättäny ottaa mukaa saetakin, joka on oikeesti vettäpitävä, enkä ollu langennu minkää pieneenpakkautuvan ja kevyen "muka sadetakin" houkutuksee. Oli hyvä ajaa ja märkä ajopaitakaa ei haitannu. Sade tuntu hauskalta !
Tulin isomman tien risteykseen ja menin kiinniolevan kahvilan pihalle. Terassin katon alta oli just lähössä toinen kuski. Kohentelin varusteita ja varmistin viel Syötteen hotellilt, ett myöhäne saapumine oli järjestyny. Nou proplem. Söin pullaa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa. Muutama tunti oli viel matkaa. Hop ratsun selkää ja kohti vuoria.
Starttasin tauolt reippaasti, ett sain lämmöt taas ylös. Olo oli hyvä. Muutaman kilsan ajamisen jälkee näin edessä oudosti kiemurtelevan takavalon. Hetki ajjemmin katoksella tapaamani kuski oli ilmeisesti bonkannu ja joutu siirtyyn talutusmoodiin. Varmistin ohi ajaessani, ett kaikki on kunnossa ja kun minulle näin vakuutettii, jatkoin taivalta kohti Syötteen nousuja.
Tie alko hivuttavan kiipeemisen ja hetke ihmettelin, miks aloin käyvä kärsimättömäks. Sitte älysi mittarin näytön olevan tilassa, jossa tietokentiss oli kaikenlaist joutavaa informaatioo, niinku nopeus. Siirryi nopeast pitkänmatkannäyttöön, jossa ei oo ku teho ja kadenssi. Tuskastumine kaikkos nopeasti. Tiesi aina mittarii vilkaistess, ett ku tuotti oikeen tehon, oikeella kadenssilla, niin kaikki muu tieto on turhaa. Nopeus tai matka oli täysi turhii asioita seurattavaks.
Pian pimeyvestä alko pilkottaa valoja ja tulin Iso-Syötteen juurelle. Tie ampu taivaisii ja kattelin hetke karttaa varmistaakseni, ett oon lähöss nouseen oikeeta tietä pitki huipulle. Just sillo alas lasketteli joku huipulla jo käymy kuski. Huikattii vaa tervehykset ja jatkettii matkaa eri suuntii.
En oikei tienny mitä nousult oottaa, ku olin vaa kuullu jotai epämääräsii päivittelyjä ja hihittelyi sen rajuudesta. Aloin kiipeemise. Iha tuimaa kulmaaha siihe tiehe oli onnistuttu laittaa. Pientareella oli kansainvälisee tapaan kyltit kertomassa edessä olevan nousupätkän strategiset mitat. Rinne oli palasteltu 500 m mittasii pätkii ja joku pätkä tais olla 11% keskijyrkkyydellä, maximissaa näin mittarista hetkellisesti 14% lukeman. Pääosin mentiin kuitenkin 5-8 % lukemissa. Ja niinku oikeestaa arvasinki, huippu tuli vastaan enneku oikei ehti ees päästä nousemise fiiliksee. Varmaa alle 3 kilsaa (?) pitkä. Ei Suomessa vaa oo nousui, missä sais ajaa pitempään. Mut, joo. Kotimaisessa mittapuussa iha hauska nyppylä ja saiha siinä iha tosissaa puuskuttaa, ett ylös pääs.
Huoneen avain ja ohjeet löyty helposti ja hiippailin huoneesee. Iltapalaks loput eväät ja limua :). Vaatteet ripustelin kuivumaa ja uni tuli enne klo 1htä.
~380 km/ 16,5 h. Suunnitelman mukane ajelu. Pikkuse nopeemmi, ku olin ajatellu, ku tuuli oli edellee myötäne ja nyt tauot jäi suunnitellun vähii. Hyvät ja pitkät unet enne aamupalaa. Juhlaa.
Jatkuu...
Lässähti taas kirjottamise into enne Hispaanianretken loppuu, mut aika hyvi jaksoi kuitenki panna tärkeimmät muistii. Koitanpa ny kuitenki jo hiipuvast muistist kaivella lisää tarinaa loppulomast.
Espanian osalta ei enää oikeestaa mainittavii ihmeellisyyksii tapahtunu, vaa alko jo olee kotimatkan ootteluu ne muutama pv mitkä jäi kirjottamatta. Tarinoitii Kain kaa, kaikkie asioitte erikoisasiantuntijoina, paljo eri asioist. Kimmonki luona käytii. Iha kiva nähä sitäki. Kokonaisuuvessaa iha stanan hyvä reissu ja paljo hienoi elämyksii. Iso kiitos Karille, ett sain nauttii seurast. Uuvestaa, se on saletti.
Kotii palattuu alkoki villi säätö kohti Ruska2018-ajoo. Hain Karin läpikäymän ja huoltaman Trekin kotii ja pari päivää koitin keksii varusteet kohilleen. Valot, mittarit, pussit ja nyssykät, etukori, pullotelineet...monta juttuu piti väkertää ja ku setappi oli uus, nii kaikki vanhat viritykset piti heittää romukoppaa. Lopult olin oikeestaa aika tyytyväine, millane fillarist tuli.
Oma lukusa oli viel mukaa otettavat varusteet. Pääosi selvää, mut arvottavaaki riitti. Koiti karsii ylimäärästä "mukavuustavaraa" pois ja lopulta löyty hyvä yhistelmä kampetta ja niille viel paikka fillarista. Eiku matkaan.
Lähin kotoo keskiviikkona, kaks päivää enne Ruskaa. Ekana päivä Hesalassa ja sit lorvipäivä Turus. Hyvä päätös. Heti ku lähin fillaroimaan paljastu ongelma. Fillarin takakumi ei mahtunu pyörii, vaa hipo runkoon. Monesti yksinkertasin ratkasu on paras ja nii tässäki. Ekana koitin keksii jotai ihme virityksii, mut onneks Kari palautti maan pinnalle ja ratkasuks tuli uus, naksun pienempi kumi ja homma bueno. Olis oikeest harmittanu, jos hässäkän ois huomannu vast Ruskan lähtöviival.
Torstaina junailin Turkuu ja kävin ennakkoo vakoilees reitin kaupungist ulos. Ei ehkä nopein, johtue liikennevaloist, mut muute selkee. Perjantaiaamust suunnistin postille lähettään siviilivaatteit Kilpisjärvelle ja samall tei ratkasun. Kaivoi "tarkkaan mietityistä" varusteista esii vara- ja tuplatavarat ja pakkasin ne pakettii kohti kotia. Päätin pärjätä. 1,2 kg ja reilun kokone nyssäkkä löyty ylimäärästä kamaa. Olin yllättyny.
Lounastelin eväät Kupittaanpuistoss ja nautiskelin auringost. Lopult kello oli riittäväst, ett pääs valuun lähtöpaikalle. Mkpaa oliki jo mestoilla ja hojjin alkuprotokollat pois alta, enneku muut tuli. Vähitelle paikalle tuli kivasti osallistujii ja oli mukava jutella tuttuje kaa. Maha täytee ja lyhyt siirtymä Turun Linnan eteen yhteiskuvaan ja starttiin.
Ruska2018, 1.etappi
Auringo laskies mkpaa piti lyhye matkaanläksiäispuhee ja starttailtii pimeesee kohti tuntematonta. Kaupungist pääsin pois melko vaivattomasti ja hiljentyvässä liikenteessä aloti eka pikataipalee kohti Huittiste huoltiksii. Halusin ehtii lataamaa juomapullot yötä varte ja olin jo etukätee päättäny polkee eka välin "liia lujaa". Myötäne tuuli jeesas matkantekoo ja vauhti pysy kohtuu reippaana. Iha alun jälkee en nähny muita, enneku Aurassa. Saavutin Esan ja moikattii. Päätin vältellä isompaa tietä ja ajoin mahollisimman kauan oikeesee suuntaa kulkevaa pikkutietä. Oripäässä kurvasin kantatielle ja totesin aivan suotta mutkitelleeni ja täristelleeni huonolla asfaltilla. Kantatie 41 oli hiljane ja hyvillä pientareill varustettu. Asfalttiki oli hyväs kunnossa. Oli kiva lasketella, vaik renkaist lentävä vesi kasteliki pikkuhiljaa jalat. Huittisiss kurvasin huoltikselle reilusti enne sulkemisaikaa ja varasin mukaan evästä millä oli tarkotus mennä läpi yön.
Huolimatta isomman ja parempikuntosen tien houkutuksest kurvasin ennakkoo suunnittelemaani reittii pitki, osin pikkuteiden kautta kohti pohjosta. Kivaa mutkittelevaa tietä pimeessä yössä. Jokunen tuima nousuki oli osattu ottaa tielinjauksee. Keli oli mukava. Viileähkö ja kostea. Ei satanu, mut tie oli märkä. Varusteet pelas hyvin ja viheltelin menemää.
Pikkuse enne Kankaanpäätä kääntelin kohti reitin ekaa hiekkatieosuutta ja just sillo valon akku ilmotti tehneensä työt vähäks aikaa. "Prkele, pitihä sen kestää viel useempi tunti...?" Äh, käyttäjävirhe. Olin polttanu valoo vahingossa isommalla teholla. Ei auta. Varavalo käyttöö ja matka jatku. Vaik toineki valo oli iha oikee ja hyvä pyörävalo, nii kuitenki sevverta kehnompi, ku varsinaine, ett oli melko vaikeet ajella toista kymppii hiekkateitä. Monttui ja nimismiehekiharoit ei normaalist vauhist erottanu riittävä kaukaa, ettois voinu ajoissa valita hyvät ajolinjat, vaa vauhtii piti puottaa ja siltiki joutu tekee välillä melkosii koukkauksii iha yhtäkkii. Noh, hyvi se meni lopulta ja ku pääsin takas pikitielle, nii homma toimi hyvi. Siellä varavalo riitti mainiost.
Aamuyöst kurvasin Parkanon 24 h Shellille ja päätin pitää kunno tauon. Latasin härpäkkeitä ja söin. Sitte heittäyvyin penkille selällee ja otin pienet tirsat. Muita osallistujii valu pikkuhiljaa paikalle ja jutusteltii mukavii. Kaikilla vaikutti ollee hyvä alkumatka ja naamat oli hymyssä. Miu joogailles ja hörppiess "kolmatta kuppii" kaffii, porukka lähti takas tien päälle ja lopulta mieki aloin aamun valostuessa keräileen rojujani nippuu. Oli alkanu sataa.
Tiet oli pääosi kivoi ajaa ja pohjammaalle tyypillise tasasii. Mäntymettä ja pellot ei juuri tarjonnu silmälle virikettä ja matka kulu omiss ajatuksis. Musiikki soi korvanapeis ja välillä rallattelin antaumuksella mukana. Nauroin äänee ja saatoinpa välillä itteni kans jutellaki :). Olipa hyvä fiilis.
Alavudella maha ilmotteli voivansa hyväksyy lämmint ruokaa ja satee sopivasti kiihtyessä, kohdalle osunu grillikioski vaikutti mahtavalt vaihtoeholt. Sisää ja tilaus. Kuivattelin vaatteit ja söin alkupalaks pyytämäni höyrymakkaran. Reilust sinappii ja raakaa sipulii. Olipa hyvä. Sit varsinaise ruua kimppuu. Eka suullisessa älysin virhee. Kyll näille maileille pitäs jo tajuta, ett pitsat syödää pitseriassa ja pihvit pihviravintolassa. Grilliltä saa varmasti parempaa grilliruokaa, ku michelin ravintolasta, mutta pitsaa semmosesta ei kyll kannata tilata. Miksköhä piti just tuoss kohtaa tilata pitsaa ? Noh, oppia ja ojennusta.
Maha tuli kuitenki täytee ja reippain mieli hurauttelin kohti ekaa kontrollipistettä. Pikkuteillä kiemurrellessa ajoin hetke matkaa myös etelään ja samalla vastatuulee. "Huh, jos ois ollu samallaine pohjostuuli, nii oksat pois !". Vaik koko aja tiedosti, ett matka oli taittunu hyvään myötäseen, nii vast vastatuulipätkä sai ymmärtään, kui hyvä tuuri oli käyny. Samoilla tehoilla myötätuulee liikku äpaut 25 % kovempaa vauhtii.
Kontrolli oli Kuoleman kylässä, Kyläkauppa Pitkäsessä. Kaupan seinustalla oli pitkä rivi fillareit ja tunnelma sisällä ku isommassaki bakkanaalissa. Pöytä notku leivonnaisii, kaffii, mehuu...kaupan tätit ja kylänmiehet kuunteli silmät kiiluen tarinoita, joita kerrottii matkasta. Kysymyksii tulvi ja moni seuras kännykästä live-seurantaa: "Kohta tulee taas yks !". Hauska, kui porukka oli innostunu hommasta :).
Muut jatko matkaa ja mie jäin taas latailee akkuja, ku ilta alko lähestyy, enkä ollu viel päättäny kui seuraavan yöni vietän. Laskeskelin, ett jos majotun luonnon siimeksessä, nii mm. puhelime ja garminin akku tyhjenee jossai kohtaa, viimeistää seuraavana aamuna ja sitä riskii en halunnu ottaa. Aikani ooteltuu totesin, ett kauhun tasapaino oli saavutettu, eikä matka etene pelkästää akkuja latailemalla, nii lähin liikkeelle. Ootellessani olin päättäny valita jatkoon reittisuunnitelman B. Hyvä myötätuuli kannusti ajamaan vähän pitemmän reitin, mut samalla pysymään asfaltilla. Lyhyempi, A-reitti, olis ollu vastatuulessa parempi. Hiekkateitä, suojaavien metsien halki, Salamajärven kansallispuiston maisemissa. Mut siis kohti Vimpelii ja Halsuaa kävi tällä kertaa matka.
Vimpelissä päätin varautuu paremmin sähköhäristimie virran riittävyyte ja varmistaa matkan jatkumisen ilman jatkuvii taukoje venyttämisii. Ostin pari varavirta-akkuu lisää ja varasin sisämajotuksen, ett saisin ladattuu kaikki täytee. Halsualta löyty sopiva leirintäalue ja mökki. Sinne siis.
Majapaikalla paikan isäntä sano pitävänsä muutamaa mökkii just fillaristei ja prätkäporukkaa varte, vaik muute alue oli suunniteltu asuntovaunu- ja automatkailijoide tarpeita varte. Mökki oli parhaat päivänsä nähny, eli just parhautta kantaa kurane fillari sisään ja riisuu hiekkaset ajovaatteet kuivumaa. Mieste saunavuoroki oli just sopivast alkamassa, nii tepastelin rantaa ja liityin saunojie joukkoon. Kerroin taas ihmetteleville, miks olin ollu vesisateessa fillaroimassa. Silmie pyörittelyy ja ihmettelyy oli taas reaktiona :).
~460 km/ 23 h. Suunnitelman mukane setti. Tuuli oli jeesannu hyvi ja kompensoinu samalla ylipitkiss tauoissa lorvitun ajan. Hyvä "päivä".
Ruska2018, 2.etappi
Halusin mahollisimman aikasi liikkeelle, mut aamupalan sain sovittuu vast seittemäks. Maha kukkurallaa kurvailin kuitenki iha ok aikaan liikkeelle ja aloin rauhallise matkanteon. Ilma oli kylmä, +3 C, ja puin heti isolle tielle päästyy lisää vaatetta. Ajoviima tuntu turhan raakalta. Muutaman tunnin ajelun jälkee keli oli lämminny sopivasti ja riisui ylimääräsii pois päältä. Samalla aamukankeuski oli hävinny ja ajo maitto.
Kärsämäen Nesteeltä kävin nopeest tankkaamas juomista ja nappasin sämpylän matkaevääks. Etukori osotti taas mahtavuutensa. "Nelostien" reunaa kohti pohjosta ajaessa haukkailin aina välillä korista sämpylää ja hörpin limunaatia. Liikkuva lounas hoitu helposti. Pikkuhiljaa tienpinnalla alko näkyy "tuoreita" fillarinjälkii. Lähestyin edellisenä iltana pidempää ajaneije "ryhmää". Ajelin tarkasti wattimittaria tarkkaillen. Kesän aikana olin löytäny useemman pitkän peräkkäise päivän ajamisee sopivan tehon, jolla matka taittui kohtuullist vauhtii ja jaksoin silti taapertaa "maailman tappii".
Pikkuse enne Kestilää saavutin melko hitaast ajaneen Pedron ja vaihdettii muutama sana. Edellise yön uni oli menny plörinäks ja nyt energiat oli loppunu. Kannustin, ku hää käänty kaupalle hommaamaa evästä. En tuntenu tarvetta tauolle ja jatkoin matkaa. Itseasiass pysähyin vaa muutaman kerra nopeest täyttämää pullot enne Puolankaa ja toiselle kontrollipisteelle johtavan pakollise reitin, parkourin, alkuu. Just ku otin sääntömääräisii kuvii parkourin alkupisteessä, näin kui siit risteyksestä alkavalla suoralla kiilu useempi fillarin takavalo. Kävin kaffilla risteyksen majatalo/ kahvilassa ja ostin mukaan pari voisilmäpullaa. Yöks tarvii evästä :).
Liikkeelle lähtiessä oli jotenki poikkeuksellise hieno fiilis. Parkourin alkuu oli kai henkisest pitäny etappina ja ku sille pääs, nii oli tavallaa uus, virkee alku päivälle. Matka eteni ripeesti ja nopeest saavutinki muutaman edellä kulkenee. Lyhyet jutustelut ja jatkoin omaa vauhtii. Pimeni ja pikkuhiljaa alko riputella vettä, mut aattelin, etten viel viitti pukee sadekamppeita. Sade ylty. Just ku aattelin, ett on parast laittaa lisää vaatetta, alko vauhikas alamäki. En malttanu jarruttaa hyvää vauhtii ja aattelin, ett pysäytän mäen alla. En vaa tienny, ett kysees oli ehkä koko reissun pisin alamäki, jota vaa jatku ja jatku. Lopult olin iha jäässä, ku mäki loppu. Sateest huolimatta oli pakko jatkaan polkemist, ett sai kropan lämpiin. Muutaman kilsan kiivaan polkemise jälkee tuntu, ett lämpö rupes palaan ja kurvasin levikkeelle, pienen katoksen alle ja puin nopeest sadevehkeet päälle.
Kiittelin itteeni, ett olin päättäny ottaa mukaa saetakin, joka on oikeesti vettäpitävä, enkä ollu langennu minkää pieneenpakkautuvan ja kevyen "muka sadetakin" houkutuksee. Oli hyvä ajaa ja märkä ajopaitakaa ei haitannu. Sade tuntu hauskalta !
Tulin isomman tien risteykseen ja menin kiinniolevan kahvilan pihalle. Terassin katon alta oli just lähössä toinen kuski. Kohentelin varusteita ja varmistin viel Syötteen hotellilt, ett myöhäne saapumine oli järjestyny. Nou proplem. Söin pullaa ja laskeskelin jäljellä olevaa matkaa. Muutama tunti oli viel matkaa. Hop ratsun selkää ja kohti vuoria.
Starttasin tauolt reippaasti, ett sain lämmöt taas ylös. Olo oli hyvä. Muutaman kilsan ajamisen jälkee näin edessä oudosti kiemurtelevan takavalon. Hetki ajjemmin katoksella tapaamani kuski oli ilmeisesti bonkannu ja joutu siirtyyn talutusmoodiin. Varmistin ohi ajaessani, ett kaikki on kunnossa ja kun minulle näin vakuutettii, jatkoin taivalta kohti Syötteen nousuja.
Tie alko hivuttavan kiipeemisen ja hetke ihmettelin, miks aloin käyvä kärsimättömäks. Sitte älysi mittarin näytön olevan tilassa, jossa tietokentiss oli kaikenlaist joutavaa informaatioo, niinku nopeus. Siirryi nopeast pitkänmatkannäyttöön, jossa ei oo ku teho ja kadenssi. Tuskastumine kaikkos nopeasti. Tiesi aina mittarii vilkaistess, ett ku tuotti oikeen tehon, oikeella kadenssilla, niin kaikki muu tieto on turhaa. Nopeus tai matka oli täysi turhii asioita seurattavaks.
Pian pimeyvestä alko pilkottaa valoja ja tulin Iso-Syötteen juurelle. Tie ampu taivaisii ja kattelin hetke karttaa varmistaakseni, ett oon lähöss nouseen oikeeta tietä pitki huipulle. Just sillo alas lasketteli joku huipulla jo käymy kuski. Huikattii vaa tervehykset ja jatkettii matkaa eri suuntii.
En oikei tienny mitä nousult oottaa, ku olin vaa kuullu jotai epämääräsii päivittelyjä ja hihittelyi sen rajuudesta. Aloin kiipeemise. Iha tuimaa kulmaaha siihe tiehe oli onnistuttu laittaa. Pientareella oli kansainvälisee tapaan kyltit kertomassa edessä olevan nousupätkän strategiset mitat. Rinne oli palasteltu 500 m mittasii pätkii ja joku pätkä tais olla 11% keskijyrkkyydellä, maximissaa näin mittarista hetkellisesti 14% lukeman. Pääosin mentiin kuitenkin 5-8 % lukemissa. Ja niinku oikeestaa arvasinki, huippu tuli vastaan enneku oikei ehti ees päästä nousemise fiiliksee. Varmaa alle 3 kilsaa (?) pitkä. Ei Suomessa vaa oo nousui, missä sais ajaa pitempään. Mut, joo. Kotimaisessa mittapuussa iha hauska nyppylä ja saiha siinä iha tosissaa puuskuttaa, ett ylös pääs.
Huoneen avain ja ohjeet löyty helposti ja hiippailin huoneesee. Iltapalaks loput eväät ja limua :). Vaatteet ripustelin kuivumaa ja uni tuli enne klo 1htä.
~380 km/ 16,5 h. Suunnitelman mukane ajelu. Pikkuse nopeemmi, ku olin ajatellu, ku tuuli oli edellee myötäne ja nyt tauot jäi suunnitellun vähii. Hyvät ja pitkät unet enne aamupalaa. Juhlaa.
Jatkuu...
keskiviikko 5. syyskuuta 2018
4.9. Antenni-mäki
Tänää Kari vei miut "maalimankuuluun Antenni-mäkee". Olin kuullu tarinoita vihasesta töppyrästä iha lähellä Torreviejaa ja tietenki halusin päästä ite naatiskeleen siitä.
Hurauteltii rauhassa muutaman kympin siirtymä Hurchillon kylän laitamille. Antennit näky jo kaukaa.
Käännyttii viljelyste reunustamalle pikkutielle ja otettii viimeset vesihuikat enne mäen alapäässä olevalle sillalle kääntämistä. Mäki nousi edessä.
Heti alkuun nousu söi kaiken vauhdin minkä oli onnistunu alatasanteelta ottamaan. Tönkäre oli vaa lyhyt pätkä ja tie taittu alamäeks. Pari sataa metrii kevyttä pyöritystä ja uudestaa eturengasta ylöspäin.
Jyrkkyys pysyi kohtuullisena kun tie luikerteli metsän siimeksessä. Aavistelin pahaa. Yhe serpentiinin jälkee aukes suora näkymä mäen laelle ja loputon seinä suoraan korkeuskäyrie poikki.
Satulassa ei enää tarvinnu istuu, ku fillari ei liikkunu, jossei polkenu täysillä putkelta. Mittariin vilkuillessa nousukulma nauliintu 17- 19% välii eikä helpotusta näkynyt. Ihahhirveetä. Onko pakko!? Tässoo mitn järkee...
Kampikierros kerrallaa pyörä nytkähteli eteeppäi ja lopulta mutka armahti. Kymmenen metrin matkan jyrkkyys laski 12%iin ja tuli hullu tunne."Tässä palautetaan"....???? Hölmistyin ajatuksesta ja tunteesta. Jyrkkyyshä oli edellee ihajjäretön, mut lastenleikkii verrattun edellisen... ja aaaarrrghh, seuraavan suoran tarjoomasta. Ejjoo totta! Rätti läsähti naamaan ja uus seinä edessä ampu taivaaseen.
Järkytyksestä autto toipumaa näkymä tyhjästä taivaasta suoraa edessä. Vilkaisu antenneihi varmisti unelman. Olin viimesellä tuskantäyteisellä suoralla. Kiri päälle ja enkelkuoro hymisteli ääntään auki.
Enstana muista millo ois tuntunu yhtä pahalta, mut tie taipu ja näin asphaltin loppuvan. Olin pelastunu ja viikatemies laitto työkalunsa takas viitan alle. Teki mieli pysähtyy, mut käänsin ympäri ja koitin pyöritellä jalkoja samalla ku huohotin raskaasti ja ajoin ympyrää mäen laella. Olipa hyvä fiilis ☺️.
Hetken puhalleltuu lähettii laskemaan alas. Oma temppunsa seki. Vauhtii ei tehny mieli päästää kiihtyyn ja sormet puutu, ku puristi jatkuvasti kaffoja. Ehkä levyjarruilla on oikeesti paikkansa maantiefillareissaki.
Hyvillä mieli kurvailtiin kohti Torreviejaa. Kaffihammasta rupes kuitenki kolottaa ja käytii nauttiis hetkestä kohalle osuneen raflan terassilla. Tuorepuristettu mehu ja kunnon kahvi. Nam.
Molemmille oli lenkillä tullu sopivasti nälkä ja tehtii kollektiivine päätös. "Wok-buffet" sanottii yhtee äänee. 😂. Helppoo ja niiiii hyvää.
Mahat täynnä viel Litlistä iltapalaa ja Karille tarttu mukaan koneelline appelsiinipuristin 😀. Kämpille päästyy härveli testiin ja htto, ett oli näppärä! Mehu tirahti lasiin ja olipa hyvää.
Hieno päivä!
Tänää Kari vei miut "maalimankuuluun Antenni-mäkee". Olin kuullu tarinoita vihasesta töppyrästä iha lähellä Torreviejaa ja tietenki halusin päästä ite naatiskeleen siitä.
Hurauteltii rauhassa muutaman kympin siirtymä Hurchillon kylän laitamille. Antennit näky jo kaukaa.
Käännyttii viljelyste reunustamalle pikkutielle ja otettii viimeset vesihuikat enne mäen alapäässä olevalle sillalle kääntämistä. Mäki nousi edessä.
Heti alkuun nousu söi kaiken vauhdin minkä oli onnistunu alatasanteelta ottamaan. Tönkäre oli vaa lyhyt pätkä ja tie taittu alamäeks. Pari sataa metrii kevyttä pyöritystä ja uudestaa eturengasta ylöspäin.
Jyrkkyys pysyi kohtuullisena kun tie luikerteli metsän siimeksessä. Aavistelin pahaa. Yhe serpentiinin jälkee aukes suora näkymä mäen laelle ja loputon seinä suoraan korkeuskäyrie poikki.
Satulassa ei enää tarvinnu istuu, ku fillari ei liikkunu, jossei polkenu täysillä putkelta. Mittariin vilkuillessa nousukulma nauliintu 17- 19% välii eikä helpotusta näkynyt. Ihahhirveetä. Onko pakko!? Tässoo mitn järkee...
Kampikierros kerrallaa pyörä nytkähteli eteeppäi ja lopulta mutka armahti. Kymmenen metrin matkan jyrkkyys laski 12%iin ja tuli hullu tunne."Tässä palautetaan"....???? Hölmistyin ajatuksesta ja tunteesta. Jyrkkyyshä oli edellee ihajjäretön, mut lastenleikkii verrattun edellisen... ja aaaarrrghh, seuraavan suoran tarjoomasta. Ejjoo totta! Rätti läsähti naamaan ja uus seinä edessä ampu taivaaseen.
Järkytyksestä autto toipumaa näkymä tyhjästä taivaasta suoraa edessä. Vilkaisu antenneihi varmisti unelman. Olin viimesellä tuskantäyteisellä suoralla. Kiri päälle ja enkelkuoro hymisteli ääntään auki.
Enstana muista millo ois tuntunu yhtä pahalta, mut tie taipu ja näin asphaltin loppuvan. Olin pelastunu ja viikatemies laitto työkalunsa takas viitan alle. Teki mieli pysähtyy, mut käänsin ympäri ja koitin pyöritellä jalkoja samalla ku huohotin raskaasti ja ajoin ympyrää mäen laella. Olipa hyvä fiilis ☺️.
Hetken puhalleltuu lähettii laskemaan alas. Oma temppunsa seki. Vauhtii ei tehny mieli päästää kiihtyyn ja sormet puutu, ku puristi jatkuvasti kaffoja. Ehkä levyjarruilla on oikeesti paikkansa maantiefillareissaki.
Hyvillä mieli kurvailtiin kohti Torreviejaa. Kaffihammasta rupes kuitenki kolottaa ja käytii nauttiis hetkestä kohalle osuneen raflan terassilla. Tuorepuristettu mehu ja kunnon kahvi. Nam.
Molemmille oli lenkillä tullu sopivasti nälkä ja tehtii kollektiivine päätös. "Wok-buffet" sanottii yhtee äänee. 😂. Helppoo ja niiiii hyvää.
Mahat täynnä viel Litlistä iltapalaa ja Karille tarttu mukaan koneelline appelsiinipuristin 😀. Kämpille päästyy härveli testiin ja htto, ett oli näppärä! Mehu tirahti lasiin ja olipa hyvää.
Hieno päivä!
maanantai 3. syyskuuta 2018
2.9. Lenkkipäivän nousuja
Rauhallisen aamun jälkeen putsattiin Karin kanssa pyöristä edellisen viikon pölyt ja suunnattiin lenkille. Olin pyytäny Karii viemään miut johonki sen normitreenimäkiin.
Lenkin alkuun oli tosi hyvä pätkä pyörätietä, nii tuli huomaamatta rauhalline alku ja sai sopivasti lämmöt päälle enneku vauhti kiihty maantielle siirtymisessä.
Kivaa pikkutietä läpi palmuviljelysten. Ihmeteltii, miks niit palmui viljeltii, mut lopulline vastaus jäi löytymättä. Vuoret lähesty ja nousukulma alko pikkuhiljaa kasvaa. Mukavan ajettavaa rinnettä.
Alkuun ajoin varovasti ja koitin katella maisemii. Pikkuhiljaa kiristin tahtii ja sai puuskuttaa ihan tosissaan. Lopulta huippu pelasti ja päästii pitkään laskuun palauttelemaan. Olipa hauska 8 kilsan mäki. Korkeuseroo äpaut 300 nm ja muutama lyhyt tasanne rikkomassa rytmii. Sopuisaa jyrkkyyttä, ilman järjettömii ramppeja.
Ajeltiin eteenpäin tasasta pätkää ja käytii huoltiksella kaffeilla. Pian alko päivän toine kinkama. Edellistä pidempi ja vähän jyrkempi (vissii 😄). Taas sama kaava. Eka 3/4 noususta kevyesti, pitäen kadenssin korkeena. Loppuun vähän isompaa vaihdetta ja kintut huutelee hoosiannaa. Melkei 10 km ja puuh...mukavaa.
Käännyttii kotimatkalle ja ajeltii vastatuuleen. Vähitellen vauhti lähti kiihtymään ja helppo loppumatkakin sai jäädä unholaan😆. Onneks päästii pyörätielle ja "saatii" ajella kevyesti viimene kymppi.
Nopeat suihkut ja sunnuntaiaterialle... Wok-buffettiin 😂. On vaa ihammparas vaihtoehto. Miljuuna sorttii erilaisii syötävii. Kasviksii, sushia, kaikkie eläinte lihaa, kalaa, äyriäisii, sienii...ja jälkkärit tietenki. Mii laik.
Rauhallisen aamun jälkeen putsattiin Karin kanssa pyöristä edellisen viikon pölyt ja suunnattiin lenkille. Olin pyytäny Karii viemään miut johonki sen normitreenimäkiin.
Lenkin alkuun oli tosi hyvä pätkä pyörätietä, nii tuli huomaamatta rauhalline alku ja sai sopivasti lämmöt päälle enneku vauhti kiihty maantielle siirtymisessä.
Kivaa pikkutietä läpi palmuviljelysten. Ihmeteltii, miks niit palmui viljeltii, mut lopulline vastaus jäi löytymättä. Vuoret lähesty ja nousukulma alko pikkuhiljaa kasvaa. Mukavan ajettavaa rinnettä.
Alkuun ajoin varovasti ja koitin katella maisemii. Pikkuhiljaa kiristin tahtii ja sai puuskuttaa ihan tosissaan. Lopulta huippu pelasti ja päästii pitkään laskuun palauttelemaan. Olipa hauska 8 kilsan mäki. Korkeuseroo äpaut 300 nm ja muutama lyhyt tasanne rikkomassa rytmii. Sopuisaa jyrkkyyttä, ilman järjettömii ramppeja.
Ajeltiin eteenpäin tasasta pätkää ja käytii huoltiksella kaffeilla. Pian alko päivän toine kinkama. Edellistä pidempi ja vähän jyrkempi (vissii 😄). Taas sama kaava. Eka 3/4 noususta kevyesti, pitäen kadenssin korkeena. Loppuun vähän isompaa vaihdetta ja kintut huutelee hoosiannaa. Melkei 10 km ja puuh...mukavaa.
Käännyttii kotimatkalle ja ajeltii vastatuuleen. Vähitellen vauhti lähti kiihtymään ja helppo loppumatkakin sai jäädä unholaan😆. Onneks päästii pyörätielle ja "saatii" ajella kevyesti viimene kymppi.
Nopeat suihkut ja sunnuntaiaterialle... Wok-buffettiin 😂. On vaa ihammparas vaihtoehto. Miljuuna sorttii erilaisii syötävii. Kasviksii, sushia, kaikkie eläinte lihaa, kalaa, äyriäisii, sienii...ja jälkkärit tietenki. Mii laik.
28.8. Muistisanoja
Karin kiekko, Bontragerin valo, rantatietä Velez-Malagaan, brittiturismia, tanskalainen Jose. Helppoo ajettavaa kiviseinäkylään.
29.8. Sahalaitatietä. Jorgen iskut ja vesikauppa. Hienoo rantatietä, ei-köyhille mestoja vs. kasvihuoneita. Lapset+ koirat -> kyljelleen. Oma moka. Myötätuuleen Roquetas de Mariin, loppusuora ja another pair of FDJ:n ajohousuja. Pitsaa mahantäydeltä ennen katsomopaikkaa. Poliisit vs. Security. Hatka, väliporukassa Molard, kestää kestää... Rojo tallille. Auto tööttää ku näkee. Tunnistavat😀. Almeriaan ja päivä täys.
30.8. Ajopäivä
Aikanen lähtö, hyvä aamupala, tuuli kääntyny vastaan, koitetaan. Liianki hyvä jalka. Motaripätkä ja suunnistusta kasvihuonesokkelossa. Pitkäks meni, mut pääseehä hiekkatietä. Ero tottumisessa merkkaa älyttömästi. Huh, silta. Caminoo vaa vähä. Jätskii ja viimeset punasen lehmän juomat evö. Rantsulle ja "tasaselle" tielle. Sama keskeneränen hotelli taas kuvaan. Kuumuus nakertaa. Aguilaksen läpäisy hurraavien ihmismuurien välissä ja pilliä soittavat poliisit. Kaupasta juomaa ja kiire takas. Richey hatkassa ja pitkä moikkaus. Tiimiauton normisetti 😊. Perään. Toistemme hukkaaminen käy helposti. Rauhallisesti vaan nii löytyy. Nousu on jyrkkä, isku tuima ja totaalisen väärinajoitettu. Tillintallin, eikä tiessä meinaa leveys riittää. Huipulla huokailuu, auto palaa takas ja antaa vettä. Hienoja ihmisii. Vanha herra. Laskettelua rannikolle ja parempaa hotellia pikkurahalla. Eka wok-mesta 😲.
31.8. Torreviejaan
Aamupala, kaupungista on aina vaikee päästä. Nousun alku, Jorgen isku ja vilkuilu. Kiusa se on pienikin ja lopullinen selkärangan naps. Tuttu mäki, nyt helpompi ku joskus. Laskettelua ja tasasta, vastatuuli, mut hyvin mennää. Perille ja taas wokkia 😀. Hyvää spekulointii neljän silmän taktiikalla.
1.9. Lepopäivä. Pari fillarikauppaa ja vaa pulloja 😇. Karin kokkaukset 😋. Ilmakompressiolahkeet on metkat, mut tuntuu hyvältä.
Karin kiekko, Bontragerin valo, rantatietä Velez-Malagaan, brittiturismia, tanskalainen Jose. Helppoo ajettavaa kiviseinäkylään.
29.8. Sahalaitatietä. Jorgen iskut ja vesikauppa. Hienoo rantatietä, ei-köyhille mestoja vs. kasvihuoneita. Lapset+ koirat -> kyljelleen. Oma moka. Myötätuuleen Roquetas de Mariin, loppusuora ja another pair of FDJ:n ajohousuja. Pitsaa mahantäydeltä ennen katsomopaikkaa. Poliisit vs. Security. Hatka, väliporukassa Molard, kestää kestää... Rojo tallille. Auto tööttää ku näkee. Tunnistavat😀. Almeriaan ja päivä täys.
30.8. Ajopäivä
Aikanen lähtö, hyvä aamupala, tuuli kääntyny vastaan, koitetaan. Liianki hyvä jalka. Motaripätkä ja suunnistusta kasvihuonesokkelossa. Pitkäks meni, mut pääseehä hiekkatietä. Ero tottumisessa merkkaa älyttömästi. Huh, silta. Caminoo vaa vähä. Jätskii ja viimeset punasen lehmän juomat evö. Rantsulle ja "tasaselle" tielle. Sama keskeneränen hotelli taas kuvaan. Kuumuus nakertaa. Aguilaksen läpäisy hurraavien ihmismuurien välissä ja pilliä soittavat poliisit. Kaupasta juomaa ja kiire takas. Richey hatkassa ja pitkä moikkaus. Tiimiauton normisetti 😊. Perään. Toistemme hukkaaminen käy helposti. Rauhallisesti vaan nii löytyy. Nousu on jyrkkä, isku tuima ja totaalisen väärinajoitettu. Tillintallin, eikä tiessä meinaa leveys riittää. Huipulla huokailuu, auto palaa takas ja antaa vettä. Hienoja ihmisii. Vanha herra. Laskettelua rannikolle ja parempaa hotellia pikkurahalla. Eka wok-mesta 😲.
31.8. Torreviejaan
Aamupala, kaupungista on aina vaikee päästä. Nousun alku, Jorgen isku ja vilkuilu. Kiusa se on pienikin ja lopullinen selkärangan naps. Tuttu mäki, nyt helpompi ku joskus. Laskettelua ja tasasta, vastatuuli, mut hyvin mennää. Perille ja taas wokkia 😀. Hyvää spekulointii neljän silmän taktiikalla.
1.9. Lepopäivä. Pari fillarikauppaa ja vaa pulloja 😇. Karin kokkaukset 😋. Ilmakompressiolahkeet on metkat, mut tuntuu hyvältä.
lauantai 1. syyskuuta 2018
27.8. Vauhtii ja vuorta
Ajoissa liikkeelle ja kohti Marbellaa. Myötätuuli tuuppi selästä ja annettii kulkee reipasta kyytii. Mijaksessa hurautettii sirkusmeiningin ohi. Kurvattii takas ja käytii piipahtaas etapin lähtöpaikalla, missä ihmiset parveili mainos- ja myyntikojujen ympärillä ootellessaan varsinaista asiaa. Ei jääty kavvaks aikaa norkoilee paikalle, vaa jatkettii matkaa.
Marbellan jäljee reitti käänty sisämaaha ja vuorille. 20 kilsan matkalla tie nousi 1000 m. Lähettii hitaasee kiipeemisee. Nousu oli pääosin melko loivaa ja vaa jokune serpentiini oli yli 10% nousuu. Aika teki kuitenki tehtävänsä ja paksu poika sai puuskuttaa iha tosissaan.
Nousun puolivälin jälkee nähtii kahden fillaristin ottavan pulloihinsa vettä tienvieren vesipisteestä ja myö päätettii tehä samoi. Vesi oli kylmää ja hyvää.
Jäätii parkkii muutama kilsa enne huippuu ja kisakatsomo synty jo rutiinilla. Jäähdyttelin varjossa samalla ku Kari anto auringo lämmittää. Hiukan oli eroo lämpöön sopeutumisessa.
Nähtii pitkälle vastarinteelle, ku fillaristit kurvas mutkasta näkyviin. Muutama minuutti ja hatka oli mei kohdalla. Pikkutallien kuskit oli hakemassa näkyvyyttä ja pallopaita metsästämässä mäkipisteitä. Tietenki. Kiire ei vaikuttanu olevan vaa juttelivat rennosti ajaessaan.
Useemman minuutin päästä pääjoukko tuli Skyn vetämänä paikalle. Rentoo oli meininki niilläki. Tietysti vauhtii oli iha reippaasti ilman kovaa yritystäki. Ei tarvinnu kenenkää puuskuttaa 😆.
Keräsin taas heitetyn pullon parempaan talteen ja lähettii laskettelemaan alas. Rantatasaselle päästyy tiukattii ketjua ja vedettii reipasta kyytii takas Fuengirolaan. Ajamisessa oli vähän treenin makua ja tuntu kivalta päästellä vauhdikkaammi.
Illalla laitettii tuhdit setit evästä ja maattii mahojemme vieressä. Uni tuli taas helposti. Hiton hauska päivä taas takana.
Ajoissa liikkeelle ja kohti Marbellaa. Myötätuuli tuuppi selästä ja annettii kulkee reipasta kyytii. Mijaksessa hurautettii sirkusmeiningin ohi. Kurvattii takas ja käytii piipahtaas etapin lähtöpaikalla, missä ihmiset parveili mainos- ja myyntikojujen ympärillä ootellessaan varsinaista asiaa. Ei jääty kavvaks aikaa norkoilee paikalle, vaa jatkettii matkaa.
Marbellan jäljee reitti käänty sisämaaha ja vuorille. 20 kilsan matkalla tie nousi 1000 m. Lähettii hitaasee kiipeemisee. Nousu oli pääosin melko loivaa ja vaa jokune serpentiini oli yli 10% nousuu. Aika teki kuitenki tehtävänsä ja paksu poika sai puuskuttaa iha tosissaan.
Nousun puolivälin jälkee nähtii kahden fillaristin ottavan pulloihinsa vettä tienvieren vesipisteestä ja myö päätettii tehä samoi. Vesi oli kylmää ja hyvää.
Jäätii parkkii muutama kilsa enne huippuu ja kisakatsomo synty jo rutiinilla. Jäähdyttelin varjossa samalla ku Kari anto auringo lämmittää. Hiukan oli eroo lämpöön sopeutumisessa.
Nähtii pitkälle vastarinteelle, ku fillaristit kurvas mutkasta näkyviin. Muutama minuutti ja hatka oli mei kohdalla. Pikkutallien kuskit oli hakemassa näkyvyyttä ja pallopaita metsästämässä mäkipisteitä. Tietenki. Kiire ei vaikuttanu olevan vaa juttelivat rennosti ajaessaan.
Useemman minuutin päästä pääjoukko tuli Skyn vetämänä paikalle. Rentoo oli meininki niilläki. Tietysti vauhtii oli iha reippaasti ilman kovaa yritystäki. Ei tarvinnu kenenkää puuskuttaa 😆.
Keräsin taas heitetyn pullon parempaan talteen ja lähettii laskettelemaan alas. Rantatasaselle päästyy tiukattii ketjua ja vedettii reipasta kyytii takas Fuengirolaan. Ajamisessa oli vähän treenin makua ja tuntu kivalta päästellä vauhdikkaammi.
Illalla laitettii tuhdit setit evästä ja maattii mahojemme vieressä. Uni tuli taas helposti. Hiton hauska päivä taas takana.
26.8. Tasamaata
Suunnattii sisämaaha kattoo Vueltan tasamaaetappii. Muutama kynppi siirtymää ja nähtäs kisan ohimarssi kahtee kertaa.
Taival alko heti kaupungin ulkopuolelle päästyy kunno noususetillä. Liikennemerkki varotti 12% noususta ja mittari vahvisti asian. Muutama kilsa puuskutusta ja helpottava lasku. Kiva päästellä kaarteisii yli 60 km/h. Iloo riitti kuitenki vaa hetkeks, ku edess nousi uus seinä. Pitempi ja edellistä jyrkempi. Huh.
Lämpötila oli noussu jo lähemmäs 40C. Juomaa meni reilusti yli litra tunnissa, eikä sekää tuntunu riittävän. Onneks olin varustanu fillarin 4llä pullotelineellä, eikä tarvinnu jatkuvasti pysähdellä huoltiksilla juomista ostaan, nii päästii hitaasti eteeppäi.
Ohitettii fillaristi, joka oli selvästi kans menossa kattoon etappii ja morjesteltii molemmi puoli. Kivaa samahhenkiste fiilistelyy.
Just enne Vueltan reitille kääntymistä mentii käymää kaupassa. Kaupan ees penkillä istuksi kaks miestä ja ne rupes juttelee Karille RAAMista. Toine sano funtsivansa osallistumista ja oli tosi kiinnostunu asioista. Kyseli treenaamisesta, kalustosta, budjetista yms. Sit kundi kerto taustaansa ja Karin ja miu leuka loksahti. Sankari oli juossu maratonin 7mällä mantereella, osallistunu Marathon de Sablesiin yms. tyhmää. Selkeesti RAAM kamaa. Tyhjä pää ja iso sydän. Hieno homma, ett osuttii just sen kaupamppihaan. Toivottavasti tanskanpoika päättää koittaa ja saa hyvän suorituksen.
Kanttailtiin reitin vartee ja viriteltii liput liehumaan. Ihmeteltii samalla äänee järjestelykoneiston kokoo ja tehokkuutta. Prätkäpoliiseja ja liikkuvan autoja oli aiva älyttömästi. Paikallispoliisi ja yksityiset vartiointiliikkeet täydensi koneistoo. Jokaine risteys on vartioitu koko 3000 km matkalla. Vaatii vähän suunnitteluu ja logistiikkaa. Hattuu päästä.
Tiimien etuautot ajo ohi, kohti sovittuja juomatäydennyspaikkoja. FDJn autolle hurrasin perinteisin menoin ja kuski nauro tyhmälle 😜. Torviki törähti.
Helikopterin äänestä tiijettii kilpailun tulevan. Hatka viiletti ohi ja muutaman minuutin päästä peloton tuli kohdalle huomattavasti lepposemmissa tunnelmissa. Wiuh. Homma oli ohi.
Liput nippuun ja ajamaan pääjoukkoa kiinni. Muute oltas toennäkösesti saatu ne kii, mut ku mei piti vähävvälii pysähtyy noukkiin kuskie heittämii juomapulloja tien viereltä, nii...
Virallista reittiprofiilii kattoessa mein piti ajaa tasasta tietä pitki, mut mittari ja reisi väitti tien kumpuilevan melko tuimissa töytäreissä. Profiili valehtelee enemmä ku tuhat polkasuu.
Parin tunni ajamise jälkee nähtii taas poliisin miehittämä risteys ja ajeltii morjestellen sen läpi reitille. Valittii hyvä katselupaikka loivasta noususta ja kaivettii taas liput esiin. Ooteltii kaikes rauhassa ja viisasteltii maaliman asioilla, samalla ku kisan etuautot ja prätkät meni ohi kiihtyvällä tahdilla.
Aiemmi päivällä syntyny hatka oli yhä irti, mut oli just hajonnu. Gougeard ja Rolland oli just lähteneet omaa iskuunsa ja muu hatka yritti rimpuilla takas. Heti hatkaporukan kadottuu näkyvistä tien täytti pääjoukko. Takaa-ajo oli käynnissä ja vauhtiero karkulaisiin verrattuna oli selkee. Asia oli sillä silmäyksellä selvä. Hatka ei mene loppuun asti.
Huudettii Karin kaa kannustuksii ja maailman kauneimmat liput liehu näyttävästi. Valverde meinas ajaa miu varpaille, mut onneks se maltto pysyy asfaltilla ja mie kuitenki reilusti ojan puolella. Komeeta menoo.
Yhtä nopeesti ku tulivat kohdalle pääjoukko katos näkyvistä ja tilanne rauhottu. Hehku alko pikkuhiljaa laskee mei poskilta, ku mieli rauhottu. Osa alkuasukaskatsojista lähti valumaa pois reitin varrelta, mut myö piettii leiri kunnossa ja ooteltii kärsivällisesti. Varmaa vartti pääjoukon perässä näkyvii kurvas raatoauton edellä ajava Lotto Jumbo tiimin kuski. Kannustettii Lars Boomia iha yhtä kovaa ku muitaki kestävyysurheilun kuninkaita ja kiitokseks(?) se tipautti juomapullonsa tienreunaan just mei kohalla. Heti Boomin perässä tuli vihreillä lipuilla varustettu prätkä ja siitä tiedettii homman olevan ohi.
Taiteltii liput nippuun ja lähettii suunnistaan kohti rannikkoo. Heti kun käännyttii isommalle tielle, näkyvii ilmesty tuttu paita. Sama fillaristi joka aamulla ohitettii oli kans paluumatkalla. Se näytti arpovan reittii ja käänty risteyksessä tiensivuun. Hurautettii kohdalle ja huudettii sille, ett ollaa menossa Fuengirolaan ja kannustettii liittyyn mukaan. Kundi lähtiki perään ja odotettii ett se pääs peesiin. Juteltii ja paljastu, ett se oli brittilomailija. Viimene viikko lomaa ja se kurjisteli, ku menee kotii, nii alkaa rapafillarointikausi. Mukavan olone kaveri.
Pudoteltii vuorilta rantsulle ja painettii hotellille kattoon telkkarii. Lähetys Vueltasta oli just sopivassa vaiheessa ja hatka oli tulossa just meijä jälkimmäiselle asemapaikalle. Ja haa! Nii oltii taas telkkarissa 😄. Ja pääjoukon ohittaessa sama homma. Hyvä osumatarkkuus 😁.
Oli taas hieno lomapäivä ja mahti fillarointii 😊.
Suunnattii sisämaaha kattoo Vueltan tasamaaetappii. Muutama kynppi siirtymää ja nähtäs kisan ohimarssi kahtee kertaa.
Taival alko heti kaupungin ulkopuolelle päästyy kunno noususetillä. Liikennemerkki varotti 12% noususta ja mittari vahvisti asian. Muutama kilsa puuskutusta ja helpottava lasku. Kiva päästellä kaarteisii yli 60 km/h. Iloo riitti kuitenki vaa hetkeks, ku edess nousi uus seinä. Pitempi ja edellistä jyrkempi. Huh.
Lämpötila oli noussu jo lähemmäs 40C. Juomaa meni reilusti yli litra tunnissa, eikä sekää tuntunu riittävän. Onneks olin varustanu fillarin 4llä pullotelineellä, eikä tarvinnu jatkuvasti pysähdellä huoltiksilla juomista ostaan, nii päästii hitaasti eteeppäi.
Ohitettii fillaristi, joka oli selvästi kans menossa kattoon etappii ja morjesteltii molemmi puoli. Kivaa samahhenkiste fiilistelyy.
Just enne Vueltan reitille kääntymistä mentii käymää kaupassa. Kaupan ees penkillä istuksi kaks miestä ja ne rupes juttelee Karille RAAMista. Toine sano funtsivansa osallistumista ja oli tosi kiinnostunu asioista. Kyseli treenaamisesta, kalustosta, budjetista yms. Sit kundi kerto taustaansa ja Karin ja miu leuka loksahti. Sankari oli juossu maratonin 7mällä mantereella, osallistunu Marathon de Sablesiin yms. tyhmää. Selkeesti RAAM kamaa. Tyhjä pää ja iso sydän. Hieno homma, ett osuttii just sen kaupamppihaan. Toivottavasti tanskanpoika päättää koittaa ja saa hyvän suorituksen.
Kanttailtiin reitin vartee ja viriteltii liput liehumaan. Ihmeteltii samalla äänee järjestelykoneiston kokoo ja tehokkuutta. Prätkäpoliiseja ja liikkuvan autoja oli aiva älyttömästi. Paikallispoliisi ja yksityiset vartiointiliikkeet täydensi koneistoo. Jokaine risteys on vartioitu koko 3000 km matkalla. Vaatii vähän suunnitteluu ja logistiikkaa. Hattuu päästä.
Tiimien etuautot ajo ohi, kohti sovittuja juomatäydennyspaikkoja. FDJn autolle hurrasin perinteisin menoin ja kuski nauro tyhmälle 😜. Torviki törähti.
Helikopterin äänestä tiijettii kilpailun tulevan. Hatka viiletti ohi ja muutaman minuutin päästä peloton tuli kohdalle huomattavasti lepposemmissa tunnelmissa. Wiuh. Homma oli ohi.
Liput nippuun ja ajamaan pääjoukkoa kiinni. Muute oltas toennäkösesti saatu ne kii, mut ku mei piti vähävvälii pysähtyy noukkiin kuskie heittämii juomapulloja tien viereltä, nii...
Virallista reittiprofiilii kattoessa mein piti ajaa tasasta tietä pitki, mut mittari ja reisi väitti tien kumpuilevan melko tuimissa töytäreissä. Profiili valehtelee enemmä ku tuhat polkasuu.
Parin tunni ajamise jälkee nähtii taas poliisin miehittämä risteys ja ajeltii morjestellen sen läpi reitille. Valittii hyvä katselupaikka loivasta noususta ja kaivettii taas liput esiin. Ooteltii kaikes rauhassa ja viisasteltii maaliman asioilla, samalla ku kisan etuautot ja prätkät meni ohi kiihtyvällä tahdilla.
Aiemmi päivällä syntyny hatka oli yhä irti, mut oli just hajonnu. Gougeard ja Rolland oli just lähteneet omaa iskuunsa ja muu hatka yritti rimpuilla takas. Heti hatkaporukan kadottuu näkyvistä tien täytti pääjoukko. Takaa-ajo oli käynnissä ja vauhtiero karkulaisiin verrattuna oli selkee. Asia oli sillä silmäyksellä selvä. Hatka ei mene loppuun asti.
Huudettii Karin kaa kannustuksii ja maailman kauneimmat liput liehu näyttävästi. Valverde meinas ajaa miu varpaille, mut onneks se maltto pysyy asfaltilla ja mie kuitenki reilusti ojan puolella. Komeeta menoo.
Yhtä nopeesti ku tulivat kohdalle pääjoukko katos näkyvistä ja tilanne rauhottu. Hehku alko pikkuhiljaa laskee mei poskilta, ku mieli rauhottu. Osa alkuasukaskatsojista lähti valumaa pois reitin varrelta, mut myö piettii leiri kunnossa ja ooteltii kärsivällisesti. Varmaa vartti pääjoukon perässä näkyvii kurvas raatoauton edellä ajava Lotto Jumbo tiimin kuski. Kannustettii Lars Boomia iha yhtä kovaa ku muitaki kestävyysurheilun kuninkaita ja kiitokseks(?) se tipautti juomapullonsa tienreunaan just mei kohalla. Heti Boomin perässä tuli vihreillä lipuilla varustettu prätkä ja siitä tiedettii homman olevan ohi.
Taiteltii liput nippuun ja lähettii suunnistaan kohti rannikkoo. Heti kun käännyttii isommalle tielle, näkyvii ilmesty tuttu paita. Sama fillaristi joka aamulla ohitettii oli kans paluumatkalla. Se näytti arpovan reittii ja käänty risteyksessä tiensivuun. Hurautettii kohdalle ja huudettii sille, ett ollaa menossa Fuengirolaan ja kannustettii liittyyn mukaan. Kundi lähtiki perään ja odotettii ett se pääs peesiin. Juteltii ja paljastu, ett se oli brittilomailija. Viimene viikko lomaa ja se kurjisteli, ku menee kotii, nii alkaa rapafillarointikausi. Mukavan olone kaveri.
Pudoteltii vuorilta rantsulle ja painettii hotellille kattoon telkkarii. Lähetys Vueltasta oli just sopivassa vaiheessa ja hatka oli tulossa just meijä jälkimmäiselle asemapaikalle. Ja haa! Nii oltii taas telkkarissa 😄. Ja pääjoukon ohittaessa sama homma. Hyvä osumatarkkuus 😁.
Oli taas hieno lomapäivä ja mahti fillarointii 😊.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)