7.9. ma

Aamupalalla oli nyt lisäksi pieni lasillinen vastapuristettua appelsiinimehua. Edistystä :)

Puolikauhulla eteenpäin. Eilinen lasketteluni ei ennustanut leppoisaa maisema-ajelua ja tiesin että päivän aikana pitää nousta ainakin 600 m korkeammalla.

Välittömästi Calatayudista ulos kurvattuani tie alkoikin hissukseen nousta. Rauhassa etsin sopivan rytmin ajamiseen, enkä välittänyt vauhdista. "Päivän kun pyöritän, niin katsoo sitten mitä tienviitassa lukee". Nousukulma asettui vakioksi ja kylät seurasivat toistaan. Ei alamäkiä ! Hieno hetki huomata olevansa vain 150 m "lakipistettä" alempana, eikä aurinko ollut vielä edes korkealla :)

Viljelysten halki leppoisaa yhtäjaksoista nousua liki 45 km. Kivaa :)

Maalaismaisemat suhisivat ohitse ja minusta viini alkoi olla korjuukypsän näköistä. Erään viljelmän ohitse kurvaillessani pellolta perääni kääntyikin viljelijä traktoreineen ja kärryineen. Hissukseen traktori sai minut kiinni ja meni ohitse. Vauhtiero ei ollut suuri. Siispä tilaisuudesta kiinni ja peesiin :) Hyvin jo palvelleen näköinen yhdistelmä piti loivaan noisuun tasaista vauhtia ja aivan kärryn takalaidassa kiinni ajaen sain nauttia liki 10 km ajan täysin ilmanvastuksettomasta menosta. Traktorin lopulta kääntäessä sivutielle heilautin kättä kiitokseksi ja jatkoin matkaa huomattavasti hitaammin. Uskomaton ero, minkä täydellinen peesi tekeekään.

Pian saavutin nousun lakipisteen. Olin kahdessa tunnissa ajanut 46 km nousten samalla +600 nm. Edessä avautui jälleen uusi ylänkö, jota tie halkoi miellyttävästi kiemurrellen. Mahtava ajella ja ihailla maisemia. Omien ajatusten keskellä matka taittui kuin siivillä ja yllätin itseni tupsahtamalla päivän "minimitavoitteeseen" jo klo 14. Kauppaan ja evästä puistonpenkillä mutustellessani päätin jatkaa matkaa. "Ajelen hissukseen tunnin tai kolme ja olen siten taas palanmatkaa pidemmällä."

Mieli tyhjenee...

...ja silmä lepää

Maisemat alkoivat muuttua ja havumetsät valtasivat tilansa viljelyksiltä. Samalla myös maaston kumpuilu muuttui terävämmäksi ja nousut olivat aiempaa jyrkempiä. Hissukseen ajekin sileätä pikitietä kunnes tienviereen ilmestyi kyltti joka kertoi minun jälleen nousseen uuden yli 1200 m korkeudella olevan harjan laelle. Olin jälleen vedenjakajalla. Aloitin pitkän laskettelun kohti laaksoa ja viimeinen kartasta katsomani kylä läheni hyvää kyytiä. Liiankin hyvää :) sillä saavuin sinne mielestäni tunnin liian aikaisin.

Mieli-ja kroppa tuntuivat pirteältä, enkä halunnut vieläkään pysähtyä. Eikun tuultapäin:"Kyll tunnissa tulee joku kylä vastaan ja sit pysähdyn". Joo, kyllä tulikin, mutta eipä ollut majataloa ensimmäisessä, eikä toisessa...hmmm, mitäs tää nyt on ? Kyltti kertoi seuraavan kylän olevan tunnin ajon päässä. Onneks aurinko on vielä korkeella, niin mikäs ajellessa. Jalka alkoi jo pikkuisen laittaa hanttiin, eikä vastamäkiin enää halunnut yrittää vastustaa hidastumista. Matka kuitenkin taittui tasaisen varmasti ja niin saavuin Salas de los Infantesin pikkukaupunkiin.

Kurvailin keskustaan ja valitsin hotellin. Otin huoneen ja kiireesti saliin kylänmiesten joukkoon katsomaan Vueltan etapin loppuratkaisuja. Olin ainoa joka innostui kun vanha herra Fränk-boy Schleck teki ratkaisevan iskun ja karkasi etappivoittoon. Suosikkiveljesteni uuden ajan ensimmäinen onnistuminen. Hienoa nähdä, kuinka epäuskoisesti Fränk ajoi viimeiset sadat metrit ja pääsi tuulettamaan voittoa vuosien pitkän ja kivisen tien jälkeen.

Kisakatsomo

Muille "herroille" katsomossa kisa oli vasta alkamassa, kun oma sankari Purito tiputti muut kannoiltaan ja nappasi kokonaiskisan kärkipaikan yhden sekunnin erolla :) Hurraa huutoja ja juhlamieltä :) Pyöräily on iso asia.







Varustehuollon jälkeen lähdin käymään ulkona hiukan kävelyllä. Hui, onpa kylmä. Auringon laskettua lämpötila oli laskenut nopeasti ja sortseissa alkoi olla aavistuksen vilpoisaa. Hmmm...nilkka ei tunnu oikein kivalta. Onneksi pääsin tänään näin pitkälle, niin huomenna on vaan pikku siirtymä ennen Vueltaa ja kokonaista lepopäivää. Kroppa, nilkkoineen, saa lepoa juuri oikeaan aikaan.

5.-6.9. la-su

Aamu Valenciassa oli juuri nii hiljane ku miljoonan ihmisen metropolin keskuksessa kuuluukin. Liikennettä riitti, mutta sekaan mahtui hyvin. Just yhtä hankalaa ku muuallaki oli myös kaupungista ulos löytäminen...tai eihän se vaikeeta ollu, mutt hidasta, ku "joka" risteyksess piti pysähtyy katteleen suuntimia kartasta. Kolmen vartin suttailun jälkeen olin kuitenki suoralla pikitiellä ja tauti alko maittaa.

Pikkusen Valencian pohjoispuolelta otin suuntiman kohti sisämaata ja kukkuloita. Alkuun tie kiemurteli loivasti kohoten ja kulki kylien läpi. Parissa pikkukyläss oli fiestaviikonloppu ja juhlat jo aamupäiväst hyvässä menossa. Houkutteli pysähtyä, mutt ajelin kuitenki hissukseen ohitse.

Pyöräilijöitä ajeli kokoajan vastaan, mutta vasta kun pysähdyin yhteen risteykseen ihmettelemään suuntaa, minut ohitti samaansuuntaan menevä pyöräilijä. Wiuh, perään ja kiinni. Sainkin kaverin melkein pariksikymmeneksi kilsaksi. Samalla paikallistuntemusta edessä olevasta reitistäni.

Kerrottuani olevani matkalla Teruelin kaupunkiin hän varovasti kyseli moneltako meinasin olla perillä...Siitä jo arvass, että edess olisi hieman haastavampaa maastoa. Hän sanoi, että tulisin nousemaan yli kilsan korkeammalle kuin sillähetkellä olimme. Eikä tietenkään yhtenä nousuna, vaa aina välillä vähä takas alas lasketellen :) Mitäs sitten...hymyillimme :)

Pian teidemme erottua varsinainen nousu alkoikin. Ei kuitenkaan ollenkaan pelotellun rajuna. Normaali vuoristotie. Toki yhdessä kylässä sompaillessani kaupan etsimisen kanssa sain ajella yli 15 % nousuja ja laskea samanlaisia alas :)

Varsinaisen huipun oikeastaan jo näkyessä kaukaisuudessa tein seikkailuvalinnan ja kääntelin pienemmälle tielle. Upea vanha tie kiemurteli todella hienossa röllimetsässä ja jyrkkien vuorijokipenkereiden reunoilla. Kannatti ajaa muutama kilsa extraa ja nähdä tuo kympin pätkä.

Aivan valtatien vieressä upea ränni

Kilometrihän eivät tietenkään vuorinousuissa hupene puhaltamalla ja hetken yritti puseroon hiipiä epäusko suunnitellun päiväetapin selvittämisestä, mutta sitten totesin, ett mikäs minun on ajellessa, ku ei ole kiire mihinkään. Mennään perille, vaikka vähän hitaammin.

Jyrkin osuus kuitenkin loppui ja saavutin ylätasangon. Looooiiivaa kumpuilevaa maastoa ja kilometrien pituisia suoria. Juuri sellaista Espanjan vuoristoa, johon olin jo aiempina vuosina tutustunut. Vauhtinikin nousi ja saavuinkin Teruiliin oikeastaan hyvissä ajoin alkuillasta.

Kaupungin ensimmäisessä liikenneympyrässä poliisi pysäytti liikenteen ja juuri kun laskin paikalle, lähti viereiseltä kentältä liikkeelle satojen motskareiden kulkue halki kaupungin. Ulina oli ajoittain aika mahtava, kun mopojen voimaa esiteltiin kierroksia nostaen :)

Kulkueen perässä laskettelin keskustaan ja aloin kyselemään majoitusta. Täynnä ! Mopoväki oli majoittuneena hotelleihin ja hetken jo näytti, että jatkaisin matkaa kohti tuntematonta. Ajelin kuitenkin vanhan kaupungin kauppakadulle ja pikkuhotellissa oli kaikinpuolin passeli huone vapaana :)

Illalla kävin vielä kävellen katselemassa prätkien vaarallista leikkimistä liikenteen seassa. Isoon joukkoon mahtuu aina jonkunlainen määrä pököpäitä, jotka pilaavat koko porukan maineen :( Tyhmää uhoammista joillain.

Nukkumatti piipahti mukavan aikaisin ja aamusta olin ajoissa aamupalalla. Liikkellekin pääsin mukavasti ennen kaupungin heräämistä sunnuntaiaamuun. Hrrr...hei, pitäis melkein olla pitkät :)

Kaupungista aloitin jälleen kohtuullisen kipuamisen ja ihmettelin, kuinka korkealle oikein pitää mennä, enneku nousut taittuuvat. Ei ne kuuhun asti voi jatkua. Muutaman kilsan nousemisen jälkeen saavuinkin taitteeseen, josta oli tasaista niinkauas ku silmä kantoi. Samalla viereeni ilmestyi vanhempi herra. Jälleen selvitimme asiamme ilman yhteistä kieltä ja sovimme ajavamme hänen kääntöpisteelleen vuorovedolla :)

Ylätasankoa riitti liki 200 km. Hienoa ajettavaa :)

Muutaman tunnustelevan vetovuoron jälkeen löysimme hyvän vauhdin ja matka taittui mukavasti. 40 km kohdalla yhteistyömme päättyi ja hän kääntyi takaisin toivotellen hyvää matkaa. Hyvää matkaa olikin tiedossa, sillä tasanko jatkui loivasti viettävänä ja vaikka vastatuuli jarrutteli, niin ajaminen oli helppoa ja vauhdikasta.




Hienoa maaseutua, kylineen ja reunustavine vuorineen. Tie oli hiljainen ja upeassa kunnossa. Todellinen nautinto ajaa ja katsella ympärilleen :) Lämpötilakin oli lepposasti +26 asteessa ja pilvilautat ajelehtivat taivaalla. Parempaa en oikeastaan olisi voinut keksiä.

Mitäpä tässäkin kylässä osaisi muuttaa

Calatayudin kaupunki tupsahti vastaan hyvissä ajoin iltapäivällä. Päätin mennä syömään ja miettimään jatkaisinko matkaa vai tyytyisinko tähän. Valitsin jäämisen ja majoituin kaupungin pääkadun varren hotelliin. Fiestaviikko päättymässä ja ihmiset liikkeellä. Ihan kivan näköistä.

Cerveza y hamburgesa. 6 €. Por Vavor.

Jaa hinnoista. Sisämaassa on ihan eri hinnoittelu ku rannikolla. Turistit ei oo täällä pöljänä valmiita maksamaan mitä vaan. Ravintoloissa hintataso on noin puolet tai vieläkin halvempaa verrattuna turistipaikkoihin. Jopa ruokakaupoissa eron huomaa, ehkä 20 % halvempina hintoina.

  

4.9. pe

Hiphei, tuoreella jalalla liikkeellä. Onpas mukavaa, kun kilometrien ylämäet alkumatkasta pystyi ajamaan, siis ajamaan, eikä vaan selviytymään :) Kyllä välillä vaan kannattaa pitää huilia, ihan jo nautinnon vuoksi.

Vastatuuli puhkui oikein kunnolla ja vettä tuli ihan maahan asti, mutta mukavaa oli ajella pykälää pienempiä teitä kohti Valenciaa. Omenaviljelmät reunustivat tietä ja välillä niiden takaa pilkahti myrskyävä meri. Kunnon allokkoa ja rannat tyhjänä.

Kerran oli pakko pysähtyä muutamaksi minuutiksi pitämään sadetta, kun ei virtaavan veden alta nähnyt minkälaisia reikiä asfaltissa mahdollisesti on. Sateesta huolimatta tai sen ansiosta oli mukavan viileätä ajaa, eikä läkähdystä tullut.

Hiukan ennen Valenciaa ohitseni ajoi mies FDJ:n ajoasussa. Pakkohan siitä oli peesi ottaa ja vuorovedolla tultiin kaupunkiin asti. Lyötiin kättä ja toivottiin FDJ:lle ensivuodelle parempaa menestystä :) Hän ei ollut tiennyt, että tiimissä ajaa muunkin maalaisia kuskeja kuin ranskalaisia. Nytpä tietää.

Kaupungin liikenne yllätti. Suunnistelin kohti ydintä hiukan ennen klo 17 ja leveillä kaduilla oli jopa väljää. Perjantai iltapäivä kuitenkin...ja jälleen oli äimisteltävä kuinka fillari huomioidaan. Vaikka vauhdit ovat kaupunkien pääväylillä kovat, niin ohitukset tapahtuvat viereistä kaistaa pitkin. Ei siis survomalla isomman oikeudella. 

3.9. to

Huilipäivä tuli hyvään saumaan. Aamusta olo oli väsy ja päätin pitää turistipäivän. Rantsu, kaupungilla kävely ja varustehuolto täyttivät päivän mukavasti. Tuli myös katsottuu telkkarista pari Vueltan etappia :). Oikeeta löhöilyy ja lorvimista koko päivän.

Aamurantsu

Mitään erikoista Benidorm ei minulle tarjonnut. Normaali rantakohde. Enpä kyllä etsinytkään mitään ihmettä ja pysyin hyvin pienellä alueella, joten suppeaksihan tuo kuva väkisinkin jäi.

Päiväunet venähtivät iltaan ja kun heräsin, niin taivas olikin pilvien peitossa. Vuorilla, jossain kaukana, salamoi rajusti. Kastuukohan huomenna :)

2.9. ke

Ranta-ajelu jatkukoon. Itsesuojeluvaiston ohjaamana suunnistan rannikkoa pitkin Valenciaan saakka, ennen Madridiin ja sisämaahan kääntymistä. Alkaa ajetut päivät tuntumaan eikä oikein tee nyt mieli haastaa vuoria.

Nyt tie oikeasti kulki tasaisemmalla alueella ja pyörä kulki leppoisasti halki kuivan maaseutumaiseman. Suolaviljelmätkin tuli halkaistua sadonkorjuu nähtyä. Merivesialtaat kuivuivat auringossa ja flamingot koukkivat vedestä...mitä lie.

Puolikarkeata merisuolaa

Kurvailin katsomassa Alicanten rantabulevardin ennen lopulliseen määränpäähän jatkamista. Hiljaista alkaa rannoilla olemaan. Sesonki lopussa ?

Mihinkäs olinkaan menossa ? Ja oikea vastaus on...

Alicanten jälkeen alkoivat päivän ensimmäiset nousut, jotka eivät kuitenkaan olleet aiempien päivien veroisia vuoria. Muutama kilometri ennen Benidormia hieroi lasinpalanen tiensä renkaan läpi ja matkan toinen rengasralli oli tosiasia.

Majoituin ja kuljeksin ostoskatuja, katsellen kuinka tuliaisia hamstraavia matkalaisia parveili liikkeissä ja kujilla.

Kaupunkinäkymä huoneesta

1.9. ti

Torkkuherätyksen ääni oli tämän aamun toivemusiikkilistan kärjessä. Ainakin niin usein se tuli kuunneltua ja millään ei olisi halunnut nousta ylös. Alkaa melkein tulla jo tapa.

Vaan aikani vitkuteltua sain kun sainkin itseni maantielle. ”Pysyttelenpä tässä rannikolla, niin saa ajella vähän lepposammin ja palautuu aiemmista päivistä”. Katin kontit. Ensimmäisen kympin jälkeen tie törmäsi vuoristoon ja kipuaminen alkoi. 500 nm tuli täyteen vajaan 25 km kohdalla ja ylös alas menemistä näytti riittävän. Osittain nousut olivat niin jyrkkiä, että oli aivan sama minkälaisella vaihteella ja kuinka hiljaa tahansa ajoi, niin koville otti edes eteenpäin pääseminen. Toki noita jyrkkiä oli onneksi vain lyhyitä pätkiä.

Rannikon tasainen tie :)

Taivaalla oli mukavasti pilviä eikä lämpökään ollut kuin karvan yli +30. Jottei aivan liioittelemaan rupeaisi, niin kosteus olikin sitten noussut eikä iholta haihtunut mitn. On tämä Suomen sateissa vettyneelle vaan mukavan outo ilmanala :)

Tiesin vuoristojen loppuvan ennen Cartagenan kaupunkia, jonne olin ajatellut pysähtyä. Viimeinen nousu veti kuitenkin pidemmän korren ja koin nousussa totaalisen välikuoleman. Pakko oli nousta pyörän päältä ja huokailla pitkään ennenkuin arvasin takaisin selkään nousta. Onneksi nousu loppui muutaman sadan metrin kuluttua ja lasku oli väsyneelle pyöräilijälle parasta laatua. Loivaa liukua riitti melkein parinkymmenen kilometrin matkalle ja kaupunkiin oli helppo kurvailla.

Ajelin hetken Gartagenan katuja ja totesin, että paikkahan on ihan turisti. Ei kiitos. Kahvilassa netti auki ja uutta osoitetta katselemaan. Muutaman kymmenen kilometrin päässä olikin sopiva rantakylä, jonne voisi mennä. Eikun liikkeelle, eihän tässä ole kuin suoraa tietä. Olisi kuitenkin kannattanut siinä yhdessä kohdassa hieman kurvata, sillä erehdyin seuraamaan väärään suuntaan kulkevaa tietä. Hetken ajettuani aloin ihmettelemään karminin kulkusuunnalleni ilmoittamaa ilmansuuntaa ja pysähdyin ihmettelemään. Todettuani olevan armotta missä sattuu, paikalle kurvasi paikallinen pyöräilijä, joka tarjosi apuaan. Hänen lenkkinsä menee risteyksen ohi, josta pääsen taas oikealle reitille. Toki pienen mutkan kautta, mutta kuitenkin. Ajattelin olevan parempi ajaa hieman pidempi kierros opastettuna ja löytää varmasti oikea tie kuin alkaa itse seikkailemaan teiden viidakossa. Meno olikin mukavaa ja peesissä oli hyvä ajella hieman reippaampaa kyytiä. Parinkymmenen minuutin kuluttua oikea tie löytyikin ja matkaa oli hyvä jatkaa yksinkin.

Maaston todellakin muututtua tasaiseksi ja tuulenkin vielä avittaessa viimeiset kilometrit sujuivat leppoisasti ja saavuin San Javierin kylään. Majoituskin löytyi kohtuullisen helposti vanhemman pariskunnan pitämästä Pensioinista. Siisti huone, ilmastoituna, 24 €. Olin tyytyväinen.

31.8. ma

Kello soimassa ja pelonsekaisin tuntein liikkeelle. Olkoon tämä vedenjakajapäivä. Edelliset kaksi päivää varmaan kuuluvat top 10 joukkoon huonoimmista pyöräilypäivistä ikinä.

Pientä pilveä taivaalla. Jes :) Ei tappavan kuuma ja vaikka tuulee vastaan niin jaksaa hiukan vastustaa hidastumista. Alkaa tuntumaan hyvältä. Voittajafiilis. Saan ajaa fillarilla ja tykkään siitä !

Ei prkele! Motari, eikä vaihtoehtoista tietä ! Vartti taukoa sillan alla ja kartan tutkimista. a) takasin 5 km+ 90 astaan kulmassa 5 km+ 90 asteenkulmassa 5 km b) 3 km motarin reunaa, jossa 2,5 m piennar+ 0,7 km pikkutietä. Ei oikeesti ollut helppo valinta, koska Suomi. Mutta, sitten ymmärsin, että olen Espanjassa, jossa liikenteessä Ihmisellä on arvo. Motaria 5 minuuttia, eikä yhtään autoa ohi viereiseltä kaistalta, vaan ohitus jokaiselta vasemman kaistan kautta. Stana ! Jokainen. Ja hei, liikennettä oli hiukan enemmän kuin jollain kälysellä kehä 3sella. Ollaanko me suomalaiset pikkusen tyhmiä vai mikä...?

Maisemat muuttuivat onneksi luonnonmukaisemmiksi, sitämukaa kun kasvihuoneet jäivät taakse ja kurvasin kohti rannikkoa. Minun ja rannan väliin oli liikenteen kanssa taistellessani ilmestynyt vuoristo. Jonkinmoista luonnonpuistoa kylttien mukaan. Minusta samaa sontaa kuin jokapuolella aiemminkin. Taitaavat paikalliset nimetä suojelualueiksi kaikki paikat joita ei pysty tai joku halua jollaintavalla käyttää.

Ajelin kumpujen yli ja laskin rannikolle. Olipa mukavaa. Ajettavat ylämäet tuntuivat makeilta ja kilomertrien pituset loivat alamäet ovat juuri sitä mitä retkipyöräilijä toivoo-

Limua, jätskiä ja kylmää juomaa. Tuntuupa hyvältä. Fillarin selkään ja autojen väliin. Välillä kiva ajaa pikkasen napakampaa vauhtia. Vauhti autojen peesissä kivasti liki 40 km/h, mutta nyt koen jotain ihmeellsitä ! Autot yrittävät väkisin ohi, vaikka oikeesti pysyn täysin liikennevirrassa, eikä rakoa edellämenevään jää ? Pyörittelen päätäni ohittaessani saman auton seuraavan hidastetöyssyn kohdalla ja huomaan rekkarin olevan brittikilvissä. Kiristän vauhtia saadakseni edellä ajavan auton peesin kiinni ja sama britti yrittää työntää vastaantulevan kohdalla ohitse. Stana. Oppikoon tavoille. Katson kuskia, joka istuu väärällä puolen ja heristän sormea samalla kun lasken hidasteen yli täysillä polkien. Kolina ja pauke takanani kertoi opin menneen perille, ainakaan sama auto ei enää rinnalle tullut. Liki 10 km ajon sopivassa autoletkassa nauttien peesistä ja tasavertaisesta asemasta liikenteestä. On tää hieno maa pyöräilijälle !

Aguilaksen kaupunki osui kohdalle sopivasti majoittautumista varten. Rantakuppilaan oluelle ja samalla netti auki. Booking.com sivuston kautta hintatietoisuutta hotelleista. Jahas, aivan ytimessä ja just tuossa vieressä 60 €/ yö. Käynpä ovelta kyselemässä. Voishan sitä yhen yön olla ytimessäkin ja vaikka pikkusen siitä maksaa. Respaan ja huonetta ? "Si, 50 €" sanoo hän. Minä hymyilen ja " Trienta (30 €)" Katselemme hetken toisiamme, kunnes hän kysyy, mistä olen katsonut, bookingistako ? Johon minä, en kun tiedän sesongin olevan ohi ja joko hän ottaa tai jättää ;)..."33 ?" Ei voinut kuin naurahtaa ja sanoa "Apto", sopiva. Paiskasimme kättä nauraen. Hauska kaupanteko tällä kertaa :)

Ostamani kartta loppuu tähän eikä paikallisesta kirjakaupasta löytynyt uutta, joten jännä nähdä mihin huomenna mennään :)

Välillä ihmetyttää kuinka jollakulla on rahaa lopettaa rakentaminen keskenkaiken, mutta tänään vastaan tuli kenties hurjin tapaus. Saapuessani paikalle katselin, että "Onpa rakenteilla huikean kokoinen mesta ja näyttää juuri niin kalliilta, ettei minun tarvitse ikinä edes ajatella." Kierrettyäni paikan karu totuus paljastui. Kesken oli jäänyt. Nosturit olivat pystyssä, mutta muuten kaikki aidattu ja heinittynyt. Harmi kun en älynnyt ottaa kuvaa "julkipuolelta", mutta iso on paikka, satoja kämppiä..

No hlvetti, tuosta mitn selvää saa, mutt siellä se on. 4 nousturia kylmänä, valtaosin jo rapattuna...